25 Aug

Rentoa kulttuurivaihtoa – Lukiolaiset keksivät turvapaikanhakijanuorille harrastustoimintaa

Järvenpään lukiossa opiskelevan Veran, 18, mukaan harrastustoiminta on opettanut, että samanikäiset nuoret ovat samanhenkisiä, tulivat he mistä päin maailmaa tahansa.

[På svenska]

Naurua, kourallinen uusia kieliä ja jännittävää toimintaa – kaikkea tätä on luvassa kun suomalaiset lukiolaiset tapaavat nuoria turvapaikanhakijoita viikoittain. Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) ja Suomen Punaisen Ristin yhteistyöprojekti on toimintaa nuorelta nuorelle. Toiminta luo mahdollisuuden eri kulttuurien tasavertaiseen kohtaamiseen.

Eräänä kesäisenä elokuun iltana parikymmentä nuorta seisoskelee piknik-huopineen ja eväspusseineen Suomenlinnan lauttalaiturilla Helsingissä ja odottaa pääsyä lautalle. Joka puolelta kuuluu innokasta puheensorinaa eri kielillä, esimerkiksi suomeksi, englanniksi, arabiaksi ja dariksi. Sivustakatsoja saattaisi luulla, että koolla on joukko monikulttuurisia koulukavereita. Tosiasiassa kyseessä ei ole mikä tahansa kaveriporukka, sillä runsas puolet nuorista on turvapaikanhakijoita.

Eväsretki on osa turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten lukiolaisten yhteistä harrastustoimintaa, jota järjestävät Suomen Lukiolaisten liitto (SLL) ja Suomen Punainen Risti. Opiskelijat saavat itse suunnitella toimintaansa noin kerran viikossa järjestöjen ja vastaanottoyksiköiden henkilökunnan tuella. Ohjelmaan kuuluu kaikkea aina pidemmistä retkistä epävirallisempaan oleskeluun: ryhmä on aikaisemmin käynyt Korkeasaaressa ja Linnanmäellä, vaeltanut Nuuksion luonnonpuistossa ja tavannut muiden paikkakuntien turvapaikanhakijoita.

Vapaaehtoinen Vera, 18, opiskelee Järvenpään lukiossa. Hän näki ilmoituksen toiminnasta SLL: n Facebook-sivuilla, innostui tapaamaan nuoria maahanmuuttajia ja tuli mukaan toimintaan keväällä.

– Kun seuraa pakolaiskysymyksen käsittelyä mediassa saattaa saada kuvan turvapaikanhakijoista kasvottomana tilastona. Tämä toiminta on osoittanut, että olemme kaikki hyvin samanlaisia, riippumatta siitä mistä tulemme, Vera sanoo.

16-vuotias Anna Helsingin medialukiosta tuli mukaan ystäviensä houkuttelemana pari kuukautta sitten ja nyt hän haluaa tarjota asukkaille toimintaa arkeen.

– Tuntuu mukavalta tehdä hyvää ja saada vielä kaupan päälle tutustua erilaisiin kulttuureihin, Anna sanoo.

Kontaktit suomalaisten kanssa tärkeitä

Harrastustoimintaan osallistuvat turvapaikanhakijat asuvat Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa ja tulevat kahdesta eri yksiköstä: toinen on perheille ja yksin tuleville, toinen aikuisille turvapaikanhakijoille. Tänään paikalla on noin 15 – 20 alaikäistä osallistujaa, mikä on poikkeuksellisen paljon. Alaikäisillä on aina mukanaan ohjaaja vastaanottokeskuksesta.

Iranilaissyntyinen Baran Alizadeh, joka on nyt työskennellyt Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa kuukauden, kertoo  itse nauttivansa erilaisesta työpäivästä päästessään ulos neljän seinän sisältä nauttimaan auringonpaisteesta. Toki vastaanottokeskuksessakin on paljon erilaista toimintaa kuten kävelyretkiä, kielikursseja ja uintiretkiä, mutta hän pitää mahdollisuutta tavata suomalaisia nuoria ainutlaatuisena tilaisuutena, jota myös turvapaikanhakijat arvostavat.

– Asukkaat odottavat retkiä kovasti. He haluavat nähdä paikkoja ja tavata uusia ihmisiä, eivät vain istua vastaanottokeskuksessa. Retket antavat heille mahdollisuuden oppia uusia asioita ja tutustua kieleen ja kulttuuriin. Tämä on todella tärkeää heidän tulevaisuuttaan ajatellen, Alizadeh sanoo.

Kun lautan ovet aukeutuvat, kiipeävät nuoret ylimmälle kannelle ja ihailevat kimmeltävää merta. Perillä joukko etsii puiston ja laittaa tarjolle muun muassa sipsejä, nachoja, dippikastiketta, virvokkeita ja croissantteja. Osa vanhemmista osallistujista haluaa lähteä kävelylle saaren ympäri, kun taas nuoremmat vaativat saada leikkiä piilosta lukiolaisten kanssa.

Iranista saapunut Mustafa, 21, kuuluu vanhimpiin toimintaan osallistuviin turvapaikanhakijoihin.

Nuoret kokevat, että he tekevät tarkoituksellista työtä ja että toiminta on laajentanut heidän maailmankuvaansa.

Mustafa on nyt ollut Suomessa seitsemän kuukautta ja pitää retkiä tervetulleena vaihteluna vastaanottokeskuksen arkeen, johon kuuluu pääasiassa opiskelua, nukkumista ja syömistä. Hänellä ei ole suurempia toiveita toiminnan suhteen, vaan toivoo lähinnä hauskaa yhdessäoloa.

– Pidän arkisista asioista: kävelyretkistä, museokäynneistä ja yhdessäolosta.

Lukiolaiset vastuutehtävissä

Korkeakouluopiskelija Elena Murto, 25, on Punaisen Ristin vastuuvapaaehtoinen, tehtävänään koordinoida toimintaa sekä huolehtia, että jokaisella retkellä on riittävä määrä vapaaehtoisia.

– Lukiolaiset ovat olleet erittäin hyviä suunnittelemaan ja ottamaan vastuuta, joten roolini on oikeastaan ollut aika helppo, hän selvittää.

Arkisin Murto opettaa suomen kieltä ja kulttuuria Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa. Hän on huomannut harrastustoiminnan olevan erittäin hyödyllistä.

Vapaaehtoistyössä on usein selvä jako auttajiin ja autettaviin. Harrastustoiminta sekoittaa perinteisiä rooleja. Täällä nuoret voivat seurustella samanikäisten kanssa luonnollisella tavalla, Murto sanoo.

Tarkoituksellista työtä

Harrastustoimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö, joka viime vuonna julkisti varoja nuorten turvapaikanhakijoiden aktivoimiseksi. Konseptia on testattu kevään ja kesän aikana Helsingissä, Tampereella ja Oulussa hyvin tuloksin.

– Nuoret kokevat, että he tekevät tarkoituksellista työtä ja että toiminta on laajentanut heidän maailmankuvaansa. Nuoret saavat mahdollisuuden tutustua ihmisiin, joita he muuten eivät välttämättä koskaan tapaisi, kertoo projektikoordinaattori Pirita Ruokonen Suomen Lukiolaisten liitosta (SLL).

Tällä hetkellä projektiin etsitään uusia jäseniä Tampereelta, Oulusta ja Helsingistä. Toimintaa tullaan laajentamaan myös muille paikkakunnille.

– Mikäli asuinalueellasi on vastaanottokeskus, jossa asuu 15 -20-vuotiaita nuoria, voit kerätä yhteen lukioporukan ja ilmoittaa kiinnostuksestanne sähköpostitse, Ruokonen sanoo.

Mustafan, 21,  mielestä parasta ovat jokapäiväiset asiat, kuten kävelyretket ja ihmisten kanssa seurustelu. Vieressä vapaaehtoiset lukiolaiset Anna ja Vera.

Kiinnostuitko toiminnasta?

Lukiolaisena voit mennä mukaan jo olemassa olevaan ryhmään tai koota ystäväsi yhteen ja perustaa uuden ryhmän paikkakunnallenne. Lue lisää täältä.

Punainen Risti etsii täysi-ikäisiä vastuuvapaaehtoisia tukemaan lukiolaisnuorten toimintaa turvapaikanhakijoiden kanssa ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Turku, Valkeakoski ja Espoo. Lisäksi toimintaryhmiä voi syntyä myös muille paikkakunnille nuorten kiinnostuksen mukaisesti. Tehtäviin kuuluu varmistaa, että vapaaehtoisia on ilmoittautunut toimintakerroille riittävästi sekä toimia yhteyshenkilönä tarpeen mukaan vapaaehtoisten, hankkeen projektikoordinaattorin sekä vastaanottokeskuksen välillä.

Ota yhteyttä hankkeen projektikoordinaattori Pirita Ruokoseen (pirita.ruokonen@lukio.fi) tai Punaisen Ristin vastaanottotoiminnan suunnittelijaan Kaisa Kannukselaan (kaisa.kannuksela@punainenristi.fi).

Teksti ja kuvat: Mikaela Remes

18 Aug

“No plans for the summer, so of course I wanted to go to Austria!”

henrygoesabroad_blogiin
21-year-old Katariina Kojo, a volunteer from Häme’s district of the Finnish Red Cross travelled to Austria for the Red Cross’ friendship camp for two weeks in July 2016. Now Katariina shares with us what she experienced and what she learned about different cultures.

Destination: I participated in the Red Cross and Red Crescent Movements’ International Youth Camp with a special focus on friendship, so called friendship camp. It was organized by the Austrian Red Cross.

Purpose of the trip: To meet youth Red Cross volunteers from all around the world, learn about new cultures and also learn about Red Cross.

Languages used: Mainly English. The participants in the camp spoke over fifteen different languages.

Weather: It was warm, usually between 27-30 °C degrees. Some rain showers and lightning occurred too.

Living arrangements: The camp was on a boarding school. We slept, ate, cooked, danced and studied at the same building almost all the time.

Why did you decide to go for this trip?

I had no plans for summer and when I noticed there was a chance to go to the camp, of course I wanted to! A friend of mine has also been there before and he told me that the camp is awesome and I should go. So I did!

What surprised you the most about the culture and cultural differences?

One of the most surprising moments took place while I was baking Finnish cinnamon buns during so called national night. The differences between in baking culture of Finland and Central Europe were much bigger than I though. For example other participants did not understand that someone could measure sugar with deciliters. In the end I had to search on Internet how much sugar weighs and tell the amount for them in grams. Also, others had never heard of fresh yeast. Also some other ingredients were a bit different as well. After all, the cinnamon buns were quite tasty anyway.

If you could change one thing about your experience, what would it be?

I would take with me more suitable clothes for the warm weather. Though I knew it will be hot, I still packed too few shorts and tops in my backpack.

Had you any feelings of homesickness?

Sometimes the tight schedule, constant socializing and a lack of sleep made me miss home in order to spend time just by myself. However the other participants made me feeling like a big family so my homesickness was not bad at all.

How has the trip expanded your worldview?

You can never learn enough from other cultures or know too many people! It is a priviledge to know people for all around the world. The fact that all the campers are also volunteers for Red Cross makes the principle of universality very concrete. It also inspires me to volunteer even more in Finland. Together we are a powerful universal network!

What were the highlights of your experience?

All the new friends I got! The motto of the camp was “Be part of it!” We all really were part of it, we were a great team. I know that some of the participants are also reading this: I miss you!

Katariina’s tips for travelling: Be open-minded and do not expect everything to go as you’d prefer. Sometimes it happens that you have to stay out when it rains or spend 12 hours at the airport. At first that kind of things might sound annoying but can actually turn out really nice experiences!

Text: Katariina Kojo
Photos: Markus Hechenberger and Holly Kellner / The Austrian Youth Red Cross

_asd

You too want to travel with the Finnish Red Cross?

Keep your eyes open on the Finnish Red Cross website and social media channels, and ask your local Red Cross officers if they know any youth trips coming. Then just do the application, don’t overthink it and just be you!

11 Aug

”Parempi nähdä maailmaa omin silmin”

23-vuotiaat nuoret miehet, Lauri Ketonen ja Antti Aittola, ovat kotiutumassa pitkältä ja opettavaiselta matkalta. Kaksi vuotta ja noin 25 000 kilometriä siinä meni, mutta nyt he ovat pyöräilleet maapallon ympäri. Soitimme maailmanmatkaajille ja tenttasimme heiltä, miten pyöräseikkailu muuttaa käsitystä maailmasta, Suomesta ja matkustamisesta.

Jos vertaatte itseänne nyt ja ennen matkaa, niin mikä muuttui?

Lauri: Ennen lähtöä valitin usein asioita, joihin olisi ollut helppo tehdä muutos. Matkan aikana opin, että kaikki järjestyy, eikä asioita kannata jäädä murehtimaan. Opiskelupaikan saaminen Suomessa ja muut isotkin kysymykset järjestyvät kyllä, kun pysyy itse aktiivisena.

Antti: Lähtiessäni olin ehkä hieman kapinallinen. Kun joku esimerkiksi varoitteli maista, joihin ei turvallisuuden takia kannata mennä, mielenkiintoni päinvastoin lisääntyi. Ajattelin, että kaikki ei voi olla niin huonosti kuin tarinat kertovat. Halusin nähdä kaiken omin silmin, ja opinkin että maailma on oikeastaan tosi turvallinen paikka. Ihmiset ovat samanlaisia, olet sitten missä päin maailmaa tahansa.

Miltä kotimaa ja sen ongelmat tuntuvat paluun jälkeen?

Antti: Muistan matkalla lukeneeni Facebookissa keskustelua, jossa valiteltiin yksittäistä kuoppaa Hämeentiessä. Se tuntui jotenkin hassulta. Suomi on monin tavoin niin täydellinen paikka, että pieniin valituksen aiheisiin on nyt vähän vaikea samaistua.

Lauri: Suomi on erityislaatuinen maa. Me ollaan ainutlaatuisella paikalla lännen ja idän välissä − ja se näkyy ihan kaikessa. Suomea parempaa lähtökohtaa elämässä on vaikea saada.

Antti: Meillä on suomalaisina liikkumisen vapaus, jota monella ei ole. Sitä ei kannata heittää hukkaan. Kumpikaan meistä ei ole Suomessa etuoikeutettu ja esimerkiksi matkamme maksoimme omalla työllämme. Silti suomalaisina olemme etuoikeutettuja maailman tasolla.

”Meillä on suomalaisina liikkumisen vapaus, jota monella ei ole. Sitä ei kannata heittää hukkaan.”

Antti ja Lauri vakuuttavat, että pyörän selässä maailma tuntuu pieneltä. 

Miten kokemukseenne vaikutti se, että kuljitte pyörillä? 

Antti: Pyöräily mahdollisti sen, että meille tultiin juttelemaan joka paikassa. Ehkä se on nöyrä ja harmiton liikkumatapa, ainakin maastureihin verrattuna. Lähtiessä minua kiehtoi se ajatus, että kun lähdettäisiin kotitieltä ja käännyttäisiin muutaman kerran, niin voitaisiin päätyä jossain vaiheessa aavikolle. Maailma tuntuu oikeastaan tosi pieneltä, kun vaihtaa ihan uusiin maisemiin omalla lihasvoimalla.”

Lauri: Joo, juuri näin. Tuntui melkein, että saimme useissa paikoissa pikkuisen paikallisen roolin. Kukaan ei olettanut, että joku olisi pyöräillyt hirveän matkan sinne.

Minkä vinkin antaisit nuorelle, joka suunnittelee lähtemistä?

Lauri: Kaikki ennakkoluulot ovat aina enemmän tai vähemmän vääriä ja siksi on parempi nähdä maailmaa omin silmin. Kun liikkuu ilman odotuksia, on helpompi sopeutua. On hyvä pitää mielessä, että parhaatkin suunnitelmat muuttuvat. Pitkällä reissulla vapaus on parempi kuin varautuminen.

Antti: Ei pidä suunnitella asioita loputtomiin. Lähteminen on tärkeintä. Hyvät varusteet auttavat matkalla etenemistä, mutta kaikkea ei voi hankkia etukäteen. Reissun aikanakin voi pysähtyä etsimään varusteita, odottamaan viisumia tai tekemään töitä rahan eteen. Asiat järjestyvät – yleensä.

Mitä suunnitelmia teillä on nyt?

Lauri: Haen nyt ensi keväänä taideteolliseen korkeakouluun. Haluan yhdistää intohimoni työhön, mutta ensin pitää selvitä pääsykokeista. Katsotaan, mitä tapahtuu. 

Antti: Olen hakenut rauhanturvaajaksi ja odottelen tietoa siitä. Jos en pääse, voi olla, että lähden uudelle reissulle viimeistään vuonna 2018.

Antin vaatimaton leiri Atacaman autiomaassa Chilessä. 

Tien päällä yhdessä ja erikseen

Ystävykset lähtivät matkalle 28. maaliskuuta 2014 ja palasivat Suomeen 18. heinäkuuta 2016. Antti kävi matkalla kaikkiaan kahdessakymmenessä maassa ja Lauri viidessätoista.

Heidän reittinsä kulki Venäjän ja Keski-Aasian kautta Kaakkois-Aasiaan ja sieltä Australiaan, missä he lähtivät eri suuntiin. Lauri eteni Japaniin ja Antti Etelä-Amerikkaan.

Tiimi palasi yhteen Yhdysvalloissa, josta Antti ja Lauri jatkoivat yhdessä Ruotsin kautta kotiin – Porvooseen.

Teksti: Sami Kotiranta
Kuvat: Antti Aittolan ja Lauri Ketosen matka-albumi

Lue lisää Antin ja Laurin seikkailusta heidän blogistaan.

Pyöräily on myös yksi vaihtoehto tehdä hyvää. Lue lisää Punaisen Ristin Ketjureaktio-keräyksestä ja tule mukaan!

04 Aug

“Maailma muuttuu vain teoilla”

Timo Wilderness

Heinäkuun ajan Henry Goes Live -blogissa päästiin kurkistamaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan videopäiväkirjan välityksellä, kun videobloggaaja Timo Korpi eli Timo Wilderness tutustui järjestön eri toimintamuotoihin. Nyt Timo kertoo fiiliksistään kesähaasteen jälkeen.

Mikä kohde jäi erityisesti mieleen?

“Kyl mulla jotenkin intuitio sanoo, että turvatalo oli ylitse muiden. Voin vaan kuvitella, kuinka tärkeetä on, että on olemassa tollanen paikka, jossa nuori voi vaan koputtaa ovelle ja saada jeesii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli tosi koskettavaa. Vaikka siinä ei ole kenenkään hengestä kyse niin kuin vaikka kadonneiden etsinnässä, niin tavallaan kuitenkin on. Tällasella toiminnalla voi tehdä ihmeitä.”

Mitä uutta opit vapaaehtoisuudesta?

“Opin, mitä SPR tarkoittaa konkreettisesti ja mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Ennen tätä se oli mulle aika hahmotonta. Ehkä oon ajatellu, että joku ensiaputoiminta kuulostaa vaikeelta, mutta sehän menee vaan niin että liityt johonkin porukkaan ja sitten alkaa hiljalleen tapahtuu asioita. Tai sitten vaikka turvatalo, mihin on lyhyt koulutus, jonka jälkeen voit alkaa tehä vuoroja. Se vaikutti ihanan konkreettiselta ja helpolta.”

Mihin toimintaan lähtisit itse mieluiten mukaan?

“Mua kiinnostais kyllä joku turvapaikanhakijameisinki. Oon miettiny jo aiemmin, et ois kiva tutustua ja tutustuttaa heitä Suomeen. Tossa ois aika hyvä mahdollisuus sellaseen.”

Moni ryhtyy vapaaehtoiseksi, koska haluaa parantaa maailmaa edes piirun verran. Timo, miten maailmaa voi muuttaa?

“Se muuttuu just noin, vain teoilla. On ehkä palkitsevampaa ja mielekkäämpää antaa omaa aikaansa kuin olla vaikka kuukausilahjoittaja, vaikka toki sekin on tärkeetä. Vapaaehtoistyössä pääsee näkemään tekemisensä tulokset. SPR on tietysti tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.

“SPR on tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.”

Maailmanparantaminen kuulostaa yksittäisten idealistien hihhuloinnilta, mutta siitä saa myös ite paljon yhteisöllisyyden kautta. Se näyttäis olevan tosi hyvä kombo. Ja kun kaikki on vapaaehtosta, vaikuttaa siltä, ettei se tunnu työltä tai siltä, että siihen panostettu aika olis pois sulta itseltäs.”

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

“Päällimmäinen fiilis on, että vau. Hyvä meininki! Mä oon tosi kiitollinen, että ihmisillä on näinkin ihania, viisaita harrastuksia. Se on todella paljon rakentavampaa verrattuna siihen, että kuvaa omaa naamansa nettiin. Oon kiitollinen ja ylpeä ihmisistä. Tuli semmonen fiilis, et jos tällä meiningillä jatketaan, niin kasvaa hyvä sukupolvi.”

Henry Goes Live -tiimi kiittää vierailevaa tähteä ja jää seuraamaan mielenkiinnolla Timon omaa vlogia!

Timon kesän videoseikkailut Suomen Punaisessa Ristissä löydät selaamalla blogia taaksepäin sekä myös täältä.

Teksti: Irina Herneaho