20 Jul

Konkaridiplomaatti Pertti Torstila on nähnyt ihmisten voiman hyvässä ja pahassa

 

Vuonna 2016 Punaisen Ristin hallituksen puheenjohtaja Pertti Torstila keräsi rahaa Nälkäpäivä-kampanjalle Helsingin päärautatieasemalla.

 

Polte kansainvälistyä ja ripaus sattumaa – Pertti Torstila löysi jo nuorukaisena itsensä politiikan polttopisteestä. Viisikymmenvuotinen ura on opettanut Torstilaa niin ihmisyydestä kuin maailmanmenosta.

 

ELETÄÄN VUOTTA 1966. Kypros on kuusi vuotta aiemmin pyristellyt pois brittivallan alta, mutta ristiriidat kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken eivät ole laantuakseen. YK:n pyynnöstä Suomi on lähettänyt miehiään alueelle rauhanturvatehtäviin.

Myös parikymppinen ylioppilas Pertti Torstila sonnustautuu YK:n tunnuksiin ja lähtee jännittynein mielin Välimerelle. Torstila tietää ryhtyvänsä tärkeään työhön, muttei aavista, että komennus Kyproksella linjaisi ratkaisevasti myös hänen omaa tulevaisuuttaan.

– YK-luutnanttina heräsin kansainväliseen uraan. Näin läheltä sisällissodan vaikutuksen ihmisiin ja koin, että minun täytyy tehdä jotain näiden asioiden parissa. Siellä minuun kylvettiin diplomatian siemen, Torstila kertoo.

PUOLI VUOSISATAA MYÖHEMMIN voidaan todeta, ettei Torstila, 71, puhu lämpimikseen. Takana on 44 vuoden ura diplomaattina. Edes eläkepäivillään mies ei ole malttanut jättäytyä humanitaarisesta työstä, joten alkamassa on jo toinen kausi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana.

Torstilan ura ulkoministeriössä urkeni 70-luvulla, kun tuore valtiotieteiden kandidaatti aloitti ministeriön palveluksessa avustajana. Euroopassa elettiin kylmän sodan syvintä aikaa. Pian Torstila määrättiin valmistelemaan konferenssia, jonka lopullista merkitystä tuskin aavisti kukaan.

– Nuorena miehenä pääsin mukaan politiikan suurimmalle vihreälle oksalle, operaatiolle, joka lopulta murensi kylmän sodan aikaisen Euroopan itä–länsi-jaon. Siitä huippukokouksesta tuli myös oman urani punainen lanka, Torstila taustoittaa. Tuo kokous oli vuonna 1975 Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etyk.

KANSAINVÄLISET KOKEMUKSET ovat paitsi vieneet miestä urallaan eteenpäin, myös muovanneet hänen maailmankuvaansa. Erityisesti tavallisten ihmisten teot ovat pohdituttaneet kokemus toisensa jälkeen.

– Vuonna 1989 olin todistamassa yksilöiden voimaa Etyk-suurlähettiläänä, kun itäsaksalaiset lomailijat tulivat rajan yli Wieniin. Se oli sellaista joukkovoimaa, että sitä on vaikea tankeillakaan kaataa, Torstila muistelee.

Suurlähettiläänä 90-luvun Unkarissa ja Kroatiassa mies seurasi paraatipaikalta Jugoslavian hajoamista, jossa nähtiin joukkovoiman nurja puoli. Autoritaaristen voimien vetämänä alueella saatiin aikaan pahaa jälkeä.

– Se sai minut pohtimaan, mihin suuntaan kansalaisia pitäisi ohjata, jotta mentäisiin kohti rauhaa. Silloin kansainvälinen yhteistyö ja diplomatia astuvat kuvaan, Torstila kertoo.

Tuoreempana esimerkkinä Torstila kertailee pakolaiskriisiä, jossa joukkovoima naamioituu sekä hyvän että pahan viittaan. Tuhannet vapaaehtoiset tekevät kaikkensa taatakseen tulijoiden henkisen ja fyysisen terveyden ja kotoutumisen, mutta toisaalta kasvoton vihapuhe syö pohjaa rauhalta.

KANSAINVÄLISTYMISEN KIPINÄN sytyttänyt Kyproksen rauhanturvaoperaatio päättyi suomalaisten osalta vuonna 2005. Torstilan mielenkiinto diplomatiaan puolestaan jatkui. Päättymäisillään oli suurlähettilään toimi Tukholmassa ja alkamaisillaan virka valtiosihteerinä ulkoministeriössä.

Reppu pullotti vuosikymmenien kokemuksista kansainvälisen politiikan parissa, ja oppia oli ammennettu useilta politiikan merkkihenkilöiltä. Yksi heistä oli Unkarin ensimmäinen presidentti Árpád Göncz, johon Torstila tutustui suurlähettiläsaikoinaan.

– Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Aiemmin kuolemaantuomittuna miehenä hän johti jakautuneen kansan vapauteen ilman katkeruutta. Presidentti Martti Ahtisaari on puolestaan mies, joka ei ole koskaan käynyt diplomatian kursseja, mutta osaa mestarillisesti ne taidot, joita siellä opetetaan, Torstila hämmästelee.

Kolmanneksi esikuvakseen Torstila nimeää Nelson Mandelan, jota hän ei harmikseen koskaan päässyt tapaamaan. Kolmikossa korostuu vastustajan kunnioittaminen, huomaavaisuus ja määrätietoisuus, eivätkä he koskaan antaneet kostolle tilaa ajattelussaan. Suvaitsevaisuus on piirre, joka on kasvanut myös Torstilassa itsessään vuosien mittaan.

– Tekemättä itsestäni yhtään parempaa mannekiinia on sanottava, että maailman asioiden ymmärtäminen on helpompaa, kun on nähnyt toisenlaisia ihmisiä ja käyttäytymistapoja ja tunnistanut, että ne kaikki kuuluvat tähän maailmaan, Torstila päättää.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

06 Jul

Festarikansan kaverit

Festaripäivystäjät voi löytää sekä päivystyspisteeltä että festarikansan joukosta. Kuvaaja Teemu Ullgrén / SPR.

 

Hilpeitä kaveriporukoita, yksinäisiä juhlijoita ja sekavia olotiloja: päihdetyötä tekevät festaripäivystäjät kohtaavat työssään monenlaista. Viime vuosina selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet huomattavasti, mutta paisuva päihteiden kirjo tuo oman haasteensa päivystäjien työhön.

 

SUOMEN SUVESSA juhlitaan lukuisia festareita, joiden onnistumisen takaavat järjestäjien ja juhlakansan lisäksi vapaaehtoiset festaripäivystäjät. Tamperelainen sairaanhoitaja Riikka Salo aloitti päivystykset päihdetyössä vuonna 2010 ja osallistui parhaimmillaan kuudelle festarille kesän mittaan.

– Päivystäjinä kiertelemme alueella, juttelemme ihmisten kanssa ja katsomme perään, että kaikilla olisi kaveri. Se on sellaista small talkia, ja siihen mukaan ujutetaan päihdekeskustelua ja kannustetaan pitämään kavereista huolta, Salo kertoo.

Päihdetyön vapaaehtoiseksi voi tulla, jos on täysi-ikäinen ja haluaa auttaa. Ammatillista osaamista ei vaadita, sillä päivystäjät saavat koulutuksen Punaisesta Rististä.

PÄIHDETYÖ ALKOI virallisesti vuonna 2000, ja siitä lähtien Kati Laitila on koordinoinut toimintaa työkseen. Ensikosketuksensa festareiden selviämisasemiin Laitila sai jo vuonna 1986, jolloin hän oli harjoittelijana Dinosaurockissa Mikkelissä. Tänä kesänä neljälle festarille pystytetään selviämisteltta kiertävien päivystysten lisäksi. Teltta varustellaan patjoilla, huovilla ja oksennusastioilla. Seurantalomakkeeseen kirjataan selviäjän voinnissa tapahtuvat muutokset.

– Tilastot kertovat, että jotkut viettävät asemalla vain 10–15 minuuttia. Viime vuonna pisin aika oli seitsemän tuntia. Pyrimme siihen, että kun ihminen lähtee, käymme läpi Punaisen Ristin Varhaisen Puuttumisen mallin mukaisen keskustelun. Se on sellaista parempien vaihtoehtojen etsimistä ja tukipalveluihin ohjaamista, Laitila kuvailee.

Selviämisasemalle saavutaan monista syistä. Jotkut tulevat itse juotuaan liikaa. Toiset taas raahataan telttaan vähemmän hyvällä tuulella, mutta Laitilan mukaan tuulen suunta muuttuu usein hyvinkin äkkiä. Järjestyksenvalvojan saattelema kiukkuinen juhlija saattaa viisi minuuttia saapumisen jälkeen pötköttää teltassa pää festaripäivystäjän sylissä ja kertoa elämäntarinaansa. Silloin päivystäjä saa työstään parhaimman palkinnon.

– Suhtautuminen muuttuu, kun he tajuavat kohtaavansa vapaaehtoisia. Pian pidetään kädestä kiinni ja ollaan tyytyväisiä. Yksi keskustelu voi vaikuttaa koko ihmisen tulevaisuuteen, Laitila toteaa.

Juuri työn merkityksellisyys saa päivystäjät lähtemään festareille kerta toisensa jälkeen. Toiseksi merkittäväksi syyksi nousee hyvä ja tiivis porukka.

– Päivystäjät tulevat eri puolilta Suomea, ja festarit ovat ne paikat, joissa näitä kavereita näkee, Salo kiteyttää.

SEKÄ LAITILAA ETTÄ SALOA voi kutsua päihdetyön konkareiksi. Jokainen kesän tapahtuma on kuitenkin omanlaisensa, ja jokaisella tapahtumalla on oma tunnelmansa ja kävijäkuntansa. Laitila muistelee takavuosien festareita, joiden tapahtumia pystyi ennustamaan jo esiintyjien perusteella.

– Kun tietty bändi aloitti, tiettyjä asioita tapahtui. Esimerkiksi, kun Peer Günt -yhtye tuli lavalle, tuli myös yliannostuksia, Laitila kertailee.

Vielä viitisen vuotta sitten päihteiden kirjo oli tutumpi, ja selviäjien kanssa pystyttiin paremmin keskustelemaan sekavan olon aiheuttajasta. Nyttemmin verkosta ostettavien muuntohuumeiden tuntemattomat vaikutukset saavat myös käyttäjän hätääntymään.

– Ensiavussa sairaudet ja vammat pysyvät samanlaisina, mutta päihdepuolella on aina jotain uutta ja erikoista. Ihmiset keksivät uusia tapoja pistää päänsä sekaisin. Kun aloitin päihdetyössä vuonna 2010, pinnalla olivat lakka ja gamma, Salo kertoo.

Punainen Risti pitää yllä Nopean viestinnän verkostoa, jolla seurataan Suomeen tulevia huumeita ja varmistetaan, että vapaaehtoisilla on tietoa uusimmista päihteistä. Uusista päihdemetkuista huolimatta sekä Salo että Laitila toteavat kulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Vuosituhannen vaihteesta kaikkien selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet.

– Ihan kuin ihmiset olisivat oppineet käyttämään päihteitä, Salo hämmästelee.

– Nuorten mielestä ei ole tyylikästä olla sekaisin. Ylilyönnit ovat ennemminkin vahinkoja, Laitila vahvistaa.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

22 Jun

Toiminnan mies rakentaa vaikka aavikkosairaalan

Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtajalle Otto Karille, 31, hädänalaisten auttaminen on itsestäänselvyys, joka kumpuaa pohjoismaisista arvoista. Apu ei katso vaatteiden merkkiä eikä ihmisen tuottamaa yhteiskunnallista hyötyä.

Otto Kari oli pystyttämässä Azraqin pakolaisleirin kenttäsairaalaa Jordanian paahtavassa helteessä vuonna 2013. Kuvaaja: Mikko Vähäniitty / SPR.

KESÄKUUN ALUSSA Otto Kari uusi paikkansa Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana Helsingin yleiskokouksessa. Se oli suuri kunnia nuorelle lääketutkijalle, mutta ei varsinaisesti tie rikkauteen, sillä vapaaehtoistyöhön perustuvan yhdistyksen luottamustehtävät perustuvat luonnollisesti vapaaehtoisuuteen.

– Olemme päättäneet, että emme maksa itsellemme korvauksia. Vain matkat korvataan. Motiivit toimintaan osallistumiseen ovat selkeämpiä, kun palkkiota ei ole tarjolla, Kari perustelee.

Miten mies on sitten päätynyt avustustyön pariin? Otto Karille auttaminen on aina ollut itsestäänselvyys – asia, joka yksinkertaisesti kuuluu tehdä. Punaisen Ristissä toimiminen tarkoittaa hänelle ihmisyyden puolustamista.

– Se kattaa kaiken siitä, miten puhumme hädänalaisista, sellaisiin käytännön tekoihin, joilla suojellaan alttiita ryhmiä. Minulle se luo merkityksellisyyttä – tunteen, että olen tehnyt jotain yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, hän sanoo.

PUNAISEN RISTIN ja Otto Karin polut kohtasivat ensimmäistä kertaa lukiossa, kun Kari suoritti opintoihin kuuluvan vapaaehtoistyön osion käymällä ensiapukurssin. Avustustyöntekijänä Darfurissa toiminut kurssinvetäjä teki Kariin vaikutuksen. Vetäjän mukaan avustustyöstä kiinnostuneen kannattaa aloittaa kotimaan ensiapuryhmästä. Muutama vuosi myöhemmin Kari pumppasi ryhmän perehdytyskurssilla Anne-nukkea ja lähti päivystäjäksi tapahtumiin.

28-vuotiaana Karille tarjoutui mahdollisuus lähteä avustusoperaatiolle Jordaniaan. Avustuskohteessa kaivattiin kipeästi uutta kenttäsairaalaa, sillä olemassa olevat täyttyivät nopeasti Syyrian sodan pakolaisista. Pian Kari löysi itsensä rakentamasta sairaalaa keskellä aavikkoa 60 asteen paahteessa. Hän oli osa ensiryhmää, joka lensi avustuskohteeseen käynnistämään toimintaa.

– Minua kutsuttiin tekniseksi delegaatiksi, mutta käytännössä tein ihan mitä tahansa tarvittiin. Toimenkuva oli joustava, koska tarkoitus oli saada aikaan mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Operaatiot ovat tehokkaita kertarykäisyjä: oma komennukseni kesti viisi viikkoa ja töitä tehtiin vuorokauden ympäri.

PIAN KARI SIIRTYI kentältä pääkaupunki Ammaniin suunnittelemaan sairaalan logistiikkaa: mitä tarvitaan ja missä järjestyksessä tavaroita ajetaan sairaalan rakennuspaikalle. Lopulta hän keskittyi erityisesti lääkeasioihin, jotka olivat farmasiaopintojen kautta tulleet tutuiksi.

Katastrofiapu tuo monelle mieleen ruoka- ja vesiavustukset, mutta myös lääkkeillä on elintärkeä rooli.

– Kun katastrofi ajaa maan poikkeusolosuhteisiin, terveydenhuollon kuormitus kasvaa. Tulee paljon akuutteja loukkaantumisia, jotka on hoidettava. Tällöin perussairauksien hoito monesti keskeytyy. Hoitamattomana ne pääsevät pahenemaan, jolloin nekin tapaukset, jotka normaalisti parantuisivat kotona, on lopulta hoidettava sairaalassa, Kari kertoo.

Tällainen tilanne on esimerkiksi Syyriassa juuri nyt.

– Ihmiset ovat joutuneet elämään käsittämättömissä olosuhteissa ja kärsivät veden ja ruoan puutteesta. Perussairaudet ovat pahentuneet kriittiseen pisteeseen. Siksi on tärkeää, että katastrofin sattuessa myös apteekkijärjestelmän toiminta saadaan palautettua mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan pitää perussairauksista johtuva ylimääräinen kuormitus minimissä ja ehkäistä inhimillistä kärsimystä.

ITSENSÄ OTTO KARI määrittelee toiminnan mieheksi, mutta viime vuosina hän on hallituksessa joutunut pohtimaan arvokysymyksiä, kun Suomen Punainen Risti on ottanut yhä vahvemmin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kun ihmisarvo asetetaan kyseenalaiseksi ja ihmishenki rinnastetaan siihen, kuinka paljon kenestäkin on yhteiskunnalle hyötyä, Karin mielestä on puututtava peliin.

Organisaatiolle, joka toimii yhteistyössä muiden kanssa, kantaaottavuus on Karin mukaan hieman kaksipiippuinen juttu. On harkittava tarkkaan, mihin asioihin ottaa kantaa ja miten.

– Jos lähdemme kritisoimaan kaikkia, joiden kanssa toimimme, se ei välttämättä edistä tavoitteitamme. On helppoa tuomita, mutta kääntyykö se käytännön teoiksi? Julistaminen voisi varmasti tuoda uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. Punainen Risti on kuitenkin kriisi- ja katastrofiorganisaatio, joten meidän tehtävämme on toimia.

Kenttäsairaalan tarvikkeet Jordaniaan kuljettaneessa lentokoneessa riitti jalkatilaa Rami Syedille (vas) ja Otto Karille. Kuvaaja Tatu Blomqvist / SPR.

KARI KOKEE, ettei ole hänen asiansa neuvoa poliitikkoja siinä, minkälaisia päätöksiä heidän tulee tehdä. Hän kuitenkin toivoo, että jokainen suomalainen osaisi tunnistaa pohjoismaisen arvoperustansa – ne periaatteet, joista maamme maailmalla tunnetaan.

– Siihen liittyvät ihmisoikeudet, kehitystyö ja ihmisten auttaminen silloin, kun he tarvitsevat apua. Ei silloin katsota sitä, mistä he tulevat ja millä motiiveilla. Jos joku on jättänyt kotinsa tullakseen tänne asti, ei päätös ole tehty kevyin perustein. Silloin keskustelu siitä, minkälainen takki tai kännykkä jollakulla on, ei ole olennaista.

Lopulta kaikki kiteytyy globaaliin yhteisvastuuseen: ajatukseen siitä, että voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten maailma makaa. Otto Kari on huolissaan lausunnoista, jotka kyseenalaistavat koko yhteisvastuun käsitteen.

– Ollaan valmiita lyömään muureja rajoille ja sulkemaan yhteiskunnat. Ihmisten määritteleminen kansallisten rajojen mukaan on kuitenkin keinotekoista. Usein kansallistunteen tietoisella vahvistamisella haetaan kannatusta, mutta sellainen on lyhyen tähtäimen tavoite, joka saattaa johtaa hallitsemattomaan kehitykseen.

Hänen mukaansa yhteiskunnassa on jo nyt viitteitä siitä, että luokittelemme ihmisiä alkuperän ja muiden mielivaltaisten kriteereiden perusteella. Tutkailemalla menneisyyttä on kuitenkin mahdollista kääntyä pois tällaiselta uralta.

– Se, joka on lukenut historiaa, tietää, että tällaisella harvoin on hyvä lopputulema. Me emme voi kontrolloida sitä, mihin ihmisten leimaaminen saattaa johtaa. Siksi siihen pitää suhtautua vakavasti.

Millä perustein SPR auttaa? Lue lisää Punaisen Ristin toimintaa ohjaavista seitsemästä periaatteesta.

Teksti: Mikaela Remes

10 Jun

Nuorten vaalitentti tyhjensi yleiskokouksen ehdokkaiden ideapajatson – tässä 7 ehdotusta

Suomen Punaisen Ristin yleiskokouksen nuorten etkoilla keskusteltiin jälleen kerran siitä, miten Punaisen Ristin toimintaan saataisiin mukaan lisää nuoria. Henry Goes Live kävi kuulostelemassa kiinnostavimmat ajatukset.

 

Vaalitentissä kuultiin monta kovaa kysymystä. Hiillostuspenkissä istuvat varapuheenjohtajaehdokkaat Ann-Maria Audas-Willman, Henri Backman, Otto Kari, Sami Laitinen, Marju Pihlajamaa ja Birger Sandell. (Kuva: Tapio Pellinen)

 

PERINTEISESTI nuorten etkojen vaalitentissä ilmatilan täyttivät lupaukset siitä, että luottamushenkilöehdokkaat haluavat lisää nuoria sekä järjestön päätöksentekoon että toimintaan.

Kauniiden sanojen lisäksi kuultiin onneksi myös kouriintuntuvia ehdotuksia siitä, mitä nuorisotoiminnan suhteen voisi tehdä. Tässä niistä mielenkiintoisimmat.

1. Koulutusputki. Hannu Kuokkasen mielestä olennaista on, että kun joku liittyy mukaan toimintaan, hänelle annetaan heti koulutusta ja vastuuta. Marju Pihlajamaan korosti, että ihmisille pitää selventää, millaisia koulutusvaihtoehtoja SPR:n toiminnassa on tarjolla.

2. Digitalisaatio. Markku Suokas ja Katja Kuusela korostivat omissa puheenvuoroissaan sitä, että yhteiskunnan verkottuminen muuttaa myös SPR:n toimintaa.

Nuoret ovat tänä päivänä verkossa, ja järjestönkin pitää olla. Se on yksi avain nuorten mukaan saamiseksi”, Kuusela sanoi.

3. Valmentajien kouluttaminen. Partion tavasta kouluttaa aikuisia järjestämään toimintaa nuoremmille pitäisi ottaa oppia, ehdotti Pirkko-Liisa Ollila. Hänen mukaansa SPR:n vanhemmat jäsenet jäävät helposti hoitamaan vain omia tehtäviään, ja nuoria ohjataan vähemmän kuin olisi hyvä.

4. Selkeitä tehtäviä. Sandell Birgerin mielestä nuorisotoimintaan tarvittaisiin enemmän tehtävänantojen suunnittelua ja yhteistä puiteohjelmaa, ei vain vapaiden käsien antamista. Puiteohjelman ajatuksena on se, että jokaisen piirin ja osaston nuorten ei tarvitsisi keksiä tyhjästä, millainen toiminta heitä kiinnostaisi, vaan olemassa olisi valmiiksi toteuttamiskelpoisia toimintasuunnitelmia.

5. Angry Birds. Pirkko-Liisa Ollila nauratti yleisöä ehdottamalla yhteistyötä Rovion kanssa SPR:n imagon kirkastamiseksi. Hänen mukaansa Angry Birdseihin tarvittaisiin Red Cross -lintu, joka paikkojen hajottamisen sijaan menee heti auttamaan possuja.

6. Lisää hyötyjä vapaaehtoisille. Marju Pihlajamaa arveli, että vapaaehtoistyöhön tarvittaisiin enemmän motivoivia seikkoja kuin pelkkä auttajan hyvä sydän. Hän selvittäisi, miten SPR:n toiminnassa opituista asioista voisi saada enemmän hyötyä toiminnan ulkopuolella opiskeluissa tai työelämässä.

7. Tehtävien pilkkominen. Sami Laitisen johtamassa Oulun piirissä esimerkiksi monikulttuurisen toiminnan yhdyshenkilön tehtävä on jaettu useammalle ihmiselle, jotka hoitavat sitä yhdessä. Nuoremmat saavat siten olla mukana ja oppia asioiden hoitamista ilman, että kaikki vastuu jää yksin omalle niskalle.

Lisää yleiskokouksen ehdokkaista voit lukea Henry Goes Liven edellisestä jutusta tai yleiskokouksen internet-sivuilta.

Kirjoittaja: Tapio Pellinen