23 Nov

Säilöönottoyksikössä vallitsee epävarmuus tulevaisuudesta – vapaaehtoisen tehtävänä on olla kuulevana korvana

Vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä. He eivät saa esimerkiksi puuttua turvapaikkaprosesseihin, tarjota rahaa tai vaihtaa yhteystietoja. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Suljetussa säilöönottoyksiköissä vierailevat vapaaehtoiset kuulevat sotaa ja julmuuksia paenneiden riipaisevia elämäntarinoita. Vapaaehtoistyö palkitsee, kun yhteys säilössä olevien ihmisten kanssa syntyy.

 

SUOMESSA ON  kaksi ulkomaalaisten säilöönottoyksikköä, joista toinen sijaitsee Helsingin Metsälässä ja toinen Joutsenossa. Toisin kuin esimerkiksi vastaanottokeskukset, säilöönottoyksiköt ovat suljettuja, eikä niiden alueelta saa poistua.  Ulkomaalaistaustaisia voidaan ottaa  säilöön myös poliisivankiloihin sekä rajavartiolaitoksen pidätystiloihin.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisryhmä käy Metsälän säilöönottoyksikössä kahden tunnin vierailulla kerran viikossa. Sanna Leino on yksi ryhmän koordinaattoreista.

– Tehtävämme on antaa sosiaalista tukea. Käymme juttelemassa ja pelaamassa helppoja pelejä, esimerkiksi Jengaa, Leino kertoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi turvapaikanhakija voidaan ohjata säilöönottoyksikköön, jos hänen taustoissaan tai matkareitissään havaitaan epäselvyyksiä maahantulon yhteydessä.  Lisäksi osa säilössä olevista ulkomaalaisista odottaa  kielteisen turvapaikkapäätöksen tai maasta poistamisen toimeenpanoa.  

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat säilössä, koska siellä olevat ihmiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat toistaiseksi menettäneet vapautensa, eivätkä yleensä osaa suomen kieltä.

 

TORSTAI-ILTAISIN vapaaehtoiset pyrähtävät Metsälään neljän hengen joukolla. Säilöön on etukäteen ilmoitettu vapaaehtoisten nimet. Henkilökohtaiset tavarat jätetään turvatarkastukseen, ja vapaaehtoisjoukko siirtyy yhteistilaan. Keskusradion kautta kuulutetaan monella kielellä, että vapaaehtoiset ovat saapuneet paikalle.

– Jos olemme onnekkaita, meillä on mukanamme useamman kielen taitajia, mutta joskus pystymme puhumaan vain englantia ja suomea. Meillä ei ole tulkkia, mutta vapaaehtoiset ja säilössä olevat auttavat toisiaan. Aika rajallisella kielitaidolla tähän pystyy, Leino kertoo.

Vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään, tekeminen ja seura ovat säilöönottoyksikön asukkaille tarpeen. Säilön ovet pysyvät kiinni vuorokauden ympäri ja älypuhelin on ainoa yhteys ulkomaailmaan. Säilössä majaillaan yhteismajoituksessa, mutta naisille ja miehille on omat osastonsa.

– Täällä Helsingissä ei ole perheitä kuten Joutsenossa. Säilössä voi joutua olemaan lyhyen hetken tai jopa vuoden, ja olosuhteet ovat karut. Metsälässä on pari televisiota ja pöytäpeliä, mutta muuta tekemistä ei juurikaan ole, Leino kuvailee.

 

SUOMEN PUNAISEN RISTIN vapaaehtoisten säilöönottoyksikköryhmä on monikansallinen, ja sen työkielenä on englanti. Vapaaehtoisia on nuorista aikuisista eläkeläisiin, ja heillä on monenlaista ammatillista osaamista. Metsälässä toimivaan ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä vapaaehtoista. Leino itse on tehnyt vapaaehtoistyötä säilössä kaksi vuotta.

Ennen työn aloittamista vapaaehtoiset saavat erikoiskoulutuksen. Koulutuksessa tutustutaan Punaisen Ristin periaatteisiin ja käydään läpi sitä, mikä säilö oikeastaan on, miten siellä käyttäydytään ja millaisia asioita vapaaehtoiset voivat joutua käsittelemään. Koulutus on tarpeen, sillä monilla säilössä olevilla on tuskallisia tarinoita kerrottavanaan. 

– Pahimmillaan kommentit ovat sitä tasoa, että ihminen kertoo paenneensa sotaa, mutta on silti sitä mieltä, että lähtömaassa asiat olisivat paremmin kuin juuri nyt täällä Suomessa. Vapaus sotivassa kotimaassa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lukkojen takana epätietoisuudessa oleminen. Säilössä ollessaan he eivät tiedä, mihin joutuvat, pääsevätkö he vapaiksi tai missä heidän omaisensa ovat. Tarinat ovat usein tämän tyyppisiä, ja se tuntuu julmalta, Leino luonnehtii vakavana.

 

VAPAAEHTOISET TIETÄVÄT menevänsä vaikeaan tilanteeseen. Yksityishenkilöiden sijaan vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä, eikä heillä järjestön edustajina ole valtuuksia puuttua esimerkiksi turvapaikkaprosesseihin. Siksi yhteystietojen vaihtaminen on kiellettyä. Vapaaehtoiset eivät myöskään saa tarjota säilössä oleville konkreettista tukea, esimerkiksi rahaa tai tavaroita.

– Työn vaikeus on siinä, että näemme hyvin vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä. He pyytävät suoraan apua, mutta emme voi suoranaisesti tehdä mitään. Vapaaehtoisen tehtävä on olla kuulevana korvana. Siinä tulee se ristiriita, että riittääkö tämä ja onko minusta iloa ja hyötyä, Leino puntaroi.

Säilön arjessa käynnit ovat kuitenkin tärkeitä. Sen todistaa sekä henkilökunnalta että säilössä olevilta saatu palaute.  Silti alku voi olla hankala.

– Ensimmäisellä tapaamisella säilössä olevien turhautuneisuus voi kohdistua meihin. Silloin meiltä kysellään, miksemme tee heidän tilanteelleen mitään. Seuraavalla kerralla jo esittäydytään. Kolmannella tapaamisella ollaan kavereita ja jopa halataan. Onhan se palkitsevaa, Leino toteaa lämpimästi.

– Vapaaehtoiset saavat jatkuvasti positiivista palautetta siitä, miten he katkaisevat säilön ikävän arjen, jaksavat kuunnella ja tuovat ihmisten elämään pilkahduksen toivoa, Leino kiteyttää.

 

Säilöönottoyksikköryhmän vapaaehtoisia koulutetaan seuraavan kerran ensi keväänä. Lisätietoja löydät täältä.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

Punaisella Ristillä on erityinen mandaatti seurata säilöönotettujen ihmisten asemaa sekä vierailla säilöönotettujen luona. Geneven sopimusten mukaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n tehtävänä on vierailla vangittujen luona aseellisten konfliktien aikana, mutta vierailutoimintaa tapahtuu myös muissa tilanteissa. Monissa maissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset vierailevat vankiloissa ja säilöönottoyksiköissä ja nostavat tarvittaessa esille havaitsemiaan epäkohtia. Esimerkiksi Suomessa tämä on osa pysyvää auttamistoimintaa.

16 Nov

Stressi kuuluu opiskelijan elämään, mutta itseltään ei kannata vaatia liikaa – tässä viisi vinkkiä stressinhallintaan

Syitä stressiin on monia. Apua kannattaa hakea, jos oireet jatkuvat pitkään ja keinot niiden hallintaan ovat vähissä. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Nuoret stressaavat esimerkiksi opintoja, töitä ja sosiaalisia tilanteita. Stressi ei aina näy ulospäin – nuori voi pärjätä hyvin sekä koulussa että töissä, mutta olla silti henkisesti ahtaalla.

 

UUVUTTAA, ajatukset eivät anna rauhaa ja olo on huolestunut. Sydän läpättää, henkeä ahdistaa, vatsaan koskee tai selkää särkee. Ruoka ei maita, nukahtaminen on hankalaa, toisten ihmisten seura ärsyttää.

Stressi ilmenee monin eri tavoin, mutta mistä tukala olo kumpuaa? Syitä on varmasti monia, mutta usein stressi johtuu siitä, että ihmiseen kohdistuu enemmän vaatimuksia kuin hänellä on aikaa tai jaksamista. Vaatimukset voivat tulla joko ulkoapäin tai henkilöltä itseltään.

Mielenterveydestä puhuminen on muuttunut paljon viime vuosikymmenien aikana. Tabuja pyritään kitkemään pois – ylipäätään ihmisyydestä ja esimerkiksi seksuaalisuudesta puhutaan avoimemmin. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) neuvontapsykologi Katri Ollikaisen mukaan virheellinen mielikuva mielenterveysasiakkaasta elää silti monen nuoren mielessä.

– Usein ajatellaan, että mielenterveys näkyy ulospäin. Totuus kuitenkin on, että yksi asiakastyyppimme YTHS:llä ovat opiskelijat, joilla kaikki sujuu hyvin. Opiskellaan aikataulussa, jopa etuajassa, käydään töissä ja kavereitakin on. Elämä on päällisin puolin kunnossa, mutta nuori on omassa itsessään ahtaalla, koska vaatimus itseään kohtaan on niin kova, Ollikainen kuvailee.

Ilmiö on paitsi ihmisyydessä, myös ajan hengessä. Somekulttuurin myötä ihmisillä on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia miettiä, miltä vaikuttaa ja millaisen kuvan antaa ulospäin.

– On sosiaalisesti suotavaa pärjätä hyvin. Saamme hyvää palautetta, kun menestymme. Kaverit hämmästelevät, että miten jaksat opiskella kahta pääainetta ja olla töissä samaan aikaan. Olet superihminen!  Palautteen myötä suorittamisesta tulee hyvä asia, jolloin mittasuhteet ovat hankalampia hahmottaa, Ollikainen aprikoi.

 

STRESSI ON yleinen vaiva opiskelijoiden keskuudessa. Vuonna 2016 tehdyn Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 33 prosenttia opiskelijoista kärsii runsaasta stressistä.

Ollikainen jaottelee nuorten stressin lähteet muutamaan eri ryhmään. Yksi syy voivat olla opinnot ja niiden vaativuus. Opiskelijalla voi olla vaikeuksia pysyä opintojen tahdissa mukana tai sovittaa opintoja muuhun elämään, esimerkiksi töihin. Toisaalta myös puuttuva kontaktiopetus ja vähäinen läsnäolopakko voivat laukaista stressin.

–  Silloin opintoja tehdään paljon omillaan, ja olo on yksinäinen, Ollikainen kuvailee.

 

OPINTOJEN lisäksi stressiä aiheuttavat sosiaaliset tilanteet ja niihin liittyvä epävarmuus. Ollikaisen mukaan nuori saattaa murehtia, onko riittävän hyvä ja kyvykäs.

– Usein tämäkin pelko yhdistyy koulumaailmaan ja opetus- ja ryhmätyötilanteisiin, mutta sosiaaliset tilanteet voivat jännittää myös vapaa-ajalla. On niitäkin, jotka kokevat olonsa epävarmaksi omien kavereidensa kanssa, Ollikainen selventää.

Kolmas ja yleinen stressin lähde ovat yhteiskunnalliset ja maailmanlaajuiset asiat. Katastrofit, kärsimys, epäoikeudenmukaisuus ja esimerkiksi terrorismi voivat saada nuoren olon tukalaksi. Ollikaisen mukaan nykypäivän opiskelijat tunnistavat stressioireita, ja niihin osataan myös hakea apua YTHS:ltä.

– Toisinaan puhutaan stressistä ja toisinaan ahdistuksesta. Ne ovat hyvin samansuuntaisia tunteita.  Joskus opiskelijalla voi olla jokin muu asia ykkösenä mielessä, ja sitten havaitaan myös stressioireita. On toki myös niitä opiskelijoita, joiden on ylipäätään hankala hakea apua. He saattavat sinnitellä jopa vuosia erilaisten oireiden kanssa.

Stressaantuneena on Ollikaisen mukaan tärkeää pysähtyä miettimään, onko vaatimustaso itseään kohtaan liian korkea. On hyväksyttävää tunnustaa, kun omat rajat tulevat vastaan.

 

Viisi vinkkiä stressinhallintaan
  • Pidä huolta perusasioista – nuku tarpeeksi, syö monipuolisesti, liiku säännöllisesti.
  • Katso omaa kalenteriasi ja elämäntilannettasi. Onko arjessasi lepohetkiä? Teetkö velvollisuuksien ohella asioita, joista tulee hyvä mieli ja joista nautit? Akuutisti stressaantuneena on tärkeää löytää aikaa levolle.
  • Mieti, mitkä asiat sinua stressaavat ja miksi. Jos esimerkiksi opinnot tuntuvat raskailta, mieti omaa vaatimustasoasi. Onko reilua vaatia itseltään näitä asioita? Odotatko esimerkiksi kaveriltasi samoja asioita?
  • Etsi sinulle sopivia itserauhoittelukeinoja. Joskus omasta kalenterista ei voi karsia, ja silloin tärkeää on tietää, miten löytää rauhoittavia ajatuksia. Kokeile vaikkapa joogaa tai pilatesta, tee hengitysharjoituksia tai kuuntele musiikkia. Muista, että ennemmin tai myöhemmin stressi hälvenee.
  • Muista, että kaikki ovat joskus stressaantuneita. Apua kannattaa kuitenkin hakea, jos stressitila jatkuu pitkään ja omat keinot sen hallintaan ovat vähissä.

Vinkit antoi YTHS:n neuvontapsykologi Katri Ollikainen.

 

Teksti: Ulriikka Myöhänen

09 Nov

Viharikokset tapahtuvat usein silmiemme edessä kaduilla, baareissa ja busseissa ‒ videolla neljä vinkkiä siihen, miten uhkaavassa tilanteessa kannattaa toimia

Millaisia ovat Suomessa yleisimmin tehtävät viharikokset? Entä miten uhreja voi auttaa?​ Video: Tapio Pellinen

 

Viharikoksista ja vihapuheesta keskustellaan paljon, mutta mitä termit oikeastaan tarkoittavat? Henry Goes Live kokosi yhteen termien taustoja.

 

VIHARIKOS VOI olla mikä tahansa rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai viha sellaista ihmisryhmää kohtaan, johon uhrin uskotaan kuuluvan. Yleisimmät viharikokset ovat pahoinpitelyitä tai sanallisia rikoksia, kuten kunnianloukkauksia. Jos teon takana ollut asenne pystytään todistamaan, voi tekijä saada tavallista kovemman rangaistuksen.

Poliisiammattikorkeakoulun katsauksen mukaan vuonna 2016  yleisin syy viharikokselle oli tekijän ennakkoluulo tai viha, joka kohdistui uhrin etnisyyteen tai kansallisuuteen. Käytännössä kyse oli siis rasismista. Tällaisia rikoksia oli kaikista vuoden 2016 viharikoksista noin 77 prosenttia. Uskontoon tai elämänkatsomukseen kohdistuva viha oli taustalla noin 14 prosentissa viime vuoden tapauksia. Loput noin 9 prosenttia perustuivat ennakkoluuloille seksuaalista suuntautumista, vammaisuutta tai sukupuoli-identiteettiä kohtaan.

Vihamotiivin selvittäminen ja todistaminen tuottavat kosolti päänvaivaa poliiseille, asianajajille ja tuomareille. Koska toisen ihmisen ajatuksia ei voi nähdä tai kuulla, mahdollinen motiivi joudutaan päättelemään muista asioista. Apuna käytetään esimerkiksi lausuntoja siitä, miten todistajat, uhri tai poliisit ovat nähneet epäillyn toimivan tai puhuvan. Huomiota kiinnitetään lisäksi siihen, mitä epäilty itse on kertonut kuulusteluissa.

 

SYRJIVÄ MOTIIVI siis tekee rikoksesta viharikoksen. Mutta entä vihapuhe? Sen määritelmä on mutkikkaampi ja paljon epäselvempi. Yhtäältä vihapuhetta on kaikki sellainen ilmaisu, joka levittää, lietsoo tai oikeuttaa suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa, määrittelee Euroopan neuvoston ministerikomitea. Käytännössä vihapuheen tunnistaminen on kiinni kunkin lukijan tai kuulijan tulkinnasta. Mitä vihaisempi sanoman sävy on, ja mitä enemmän se yllyttää vihaan, sitä luultavammin kyse on vihapuheesta.

Kaikki vihapuhe ei kuitenkaan ole sellaista, joka Suomen lain mukaan olisi rikollista. Jos vihapuhe sisältää esimerkiksi uhkauksia, väkivaltaan yllyttämistä tai kohdistuu selvästi tiettyyn henkilöön tai ihmisryhmään, se rikkoo lakia todennäköisemmin kuin yleisemmällä tasolla oleva vihapuhe. Jos vihapuhe ylittää lain rajat ja osoittautuu esimerkiksi kunnianloukkaukseksi tai kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi, vihapuheesta tulee rangaistavaa ja siten myös viharikos.

Suomen Punaisen Ristin koordinoima Ei Rasismille -hanke on viiden vuoden ajan kampanjoinut rasismia ja vihapuhetta vastaan ja tarjonnut kuulevan korvan uhreille. Hankkeen sivuilta löydät muun muassa rautalankamallin siitä, miten toimia rasistisessa tilanteessa. Hanke päättyi tänä vuonna, mutta kaikille turvallisemman yhteiskunnan rakentaminen jatkuu.

 

Teksti ja video: Tapio Pellinen

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2016 

07 Nov

Tunteet vapaaehtoistyössä ‒ empatia on avustustyössä hyödyksi, sääli puolestaan on surua ilman ratkaisuja

HENRY GOES ABROAD

Leadership Academy -koulutus pidettiin luonnon keskellä sijaitsevassa Vallekilde Højskolessa Tanskassa. Kuva: Constantin Ioan Garleanu.

 

Oona Simolin osallistui elokuussa Tanskan Punaisen Ristin nuorten järjestämään Leadership Academy -koulutukseen, jossa pohdittiin muun muassa auttamiseen liittyvää valtadynamiikkaa. Vuosittaiseen nuorille vapaaehtoisjohtajille suunnattuun koulutukseen osallistui myös Kerttu Auvinen, jonka blogitekstin voit lukea tästä.

 

LEADERSHIP ACADEMY oli ensimmäinen kansainvälinen Punaisen Ristin koulutus, johon osallistuin. Tärkein syy koulutukseen hakemiselle oli uusien taitojen oppimisen lisäksi halu tutustua toisiin nuoriin vapaaehtoisiin ympäri maailman. Odotukseni täyttyivät kummankin osalta erinomaisesti, sillä vapaaehtoisjohtajuudesta oli oppimassa osallistujia muun muassa Malawista, Zimbabwesta, Ukrainasta, Romaniasta, Georgiasta ja Pakistanista.

Kirjavassa joukossa korostui se, miten erilaisten ongelmien parissa Punainen Risti työskentelee eri maissa ja miten eri tavoin nuoret ovat järjestäytyneet kansallisissa yhdistyksissä.

Monikulttuurisessa joukossa korostui myös yhteiskuntien ongelmien erilaisuus ja niiden mittakaavojen erot. Pohdin kahden viikon koulutuksen aikana usein joukon pienintä yhteistä nimittäjää mitä lopulta jaamme koulutukseen osallistuneiden kesken? Ensimmäinen vastaus liittyy arvoihin. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikettä ohjaavat sen periaatteet, joihin jokainen vapaaehtoinen maasta riippumatta sitoutuu.

 

ARVOJEN LISÄKSI vapaaehtoistyön sytykkeenä toimii usein ja ehkä abstrakteja arvoja useamminkin erilaiset tunteet. Leadership Academyssa tunteiden roolia vapaaehtoistyössä käsiteltiin harjoituksessa, jossa osallistujat listasivat paperille tärkeimmät esineensä ja vaatteensa, läheisimmät ihmisensä ja mieluisimman paikan kodissaan. Tämän jälkeen osallistujilta otettiin pois näitä asioita edustavia paperilappuja yksi kerrallaan: oli tuurista kiinni, menettikö älypuhelimensa vai perheensä. Harjoitusta seurasi purkukeskustelu säälin, sympatian ja empatian eroista.

Harjoituksen tarkoitus on valmistaa osallistujia tarkastelemaan avustamiseen liittyvää valtadynamiikkaa. Toisinaan avustustyöhön liittyvä, mutta negatiivinen tunne on sääli. Sen vallassa toisen ihmisen puolesta tunnetaan pahaa mieltä, mutta säälijä ei silti toimi hänen puolestaan tai usko toisen kykyyn muuttaa tilannettaan. Sääli ei näin ole hyvä lähtökohta tasa-arvoiseen ja oikeaan muutokseen tähtäävään auttamiseen.

Harjoituksen oppien mukaan sympatia ja empatia ovat auttamisen kannalta hyödyllisempiä tunteita, jotka mahdollistavat toisen henkilön asemaan asettumisen. Sympatia ja empatia toimivat meissä silloin, kun uutisia katsoessa katse tarrautuu yksittäisiin ihmisiin ja havahtuu miettimään, miltä juuri tuosta katastrofin keskellä olevasta ihmisestä tuntuu. Toisin kuin säälissä, kumpikin näistä tunteista tunnistaa toisen ihmisen yhdenvertaisuuden.

Empatia ja sympatia voivat kumpikin tehdä kipeää. Ero niiden välillä onkin reaktiossa, siinä mitä tunne saa meidät tekemään. Sympatian kourissa ihminen voi tuntea myötätuntoa, mutta ei tarjoa apuaan tilanteen muuttamiseksi. Vasta empatian kautta on mahdollista ottaa välimatkaa tunteeseen, ottaa askel taaksepäin ja ryhtyä toimeen toisen auttamiseksi.

Harjoituksen esittämää kolmijako herätti myös jonkin verran keskustelua. Missä määrin esimerkiksi keskivertosuomalainen voi oikeasti ymmärtää esimerkiksi omaisuuden menetyksen kokemusta maassa, joka ei tarjoa minkäänlaista perusturvaa? Filosofiseen kysymykseen siitä, miten hyvin toisen kokemusta voi ymmärtää, ei tietenkään ole yhtä vastausta. Hakoteille voidaan kuitenkin joutua helposti, jos auttavaa kättä tarjotaan oman kokemuksen perusteella varmistamatta ensin toiselta, tarvitsisiko hän sittenkin jotain aivan muuta.

 

LEADERSHIP ACADEMYSSA  kehitettiin myös auttamiseen tarvittavaa kuuntelutaitoa paikallisessa koulussa, jossa fasilitoimme nuorten aktiivista kansalaisuutta tukevan työpajan. Hankalasta nimestään huolimatta fasilitoinnissa kyse oli yksinkertaistettuna siitä, että paikallisia nuoria autettiin kartoittamaan heille merkityksellisiä yhteiskunnallisia asioita. Kun nuoret olivat harjoituksissa valinneet muutaman heille tärkeän aiheen, autoimme heitä etsimään keinoja vaikuttaa niihin.

Paikalliselle koululle lähdettiin fasilitoimaan työpajaa muutaman tunnin varoitusajalla. Kuva: Constantin Ioan Garleanu.

 

Minulle kahden viikon koulutuksen tärkeintä antia olivat juuri kouluvierailun kaltaiset käytännölliset työkalut, joiden avulla kohderyhmien kuuntelusta voi tehdä suunnitelmallisempaa ja järjestelmällisempää. Uskon voivani käyttää näitä Suomessa osastotasolla, jotta toiminta vastaisi mahdollisimman hyvin siihen avuntarpeeseen, joka lähialueella on.

Mitä tulee empatiaan liittyviin kysymyksiin, kohtaamiset täysin eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ovat varmasti ainakin hyvä alku toisen kokemuksen ymmärtämiselle. Myös tähän Leadership Academy tarjosi erinomaisen mahdollisuuden.

 

Teksti: Oona Simolin

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen.

 

Henry Goes Abroad -sarjassa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset kirjoittavat kokemuksistaan ulkomailla. Järjestö lähettää nuoria maailmalle muun muassa kansainvälisille leireille ja opintomatkoille.