29 Jan

Erityisen yksinäinen aika

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Irina Herneaho

In this story Irina writes about modern individualism and how people use social media to create a perfect virtual self-image. This is the first part of a three-piece series, where the author sees sense of community as a counterforce for unpleasant individualism.

Mikä juuri sinussa on erityistä?

Olet todennäköisesti pohtinut kysymystä useampaan otteeseen. Minä ainakin olen.

Meidät opetetaan varhain hellimään omaa ainutlaatuisuuttamme. Nykyaikana erottautuminen muista on olennaista, ja oman itsen markkinoiminen ja brändäys on hyödyksi elämän joka osa-alueella. Tässä asetelmassa muille ihmisille on varattu lähinnä yleisön rooli: saamamme huomio kertoo, että meillä itsellämme on merkitystä.

Silti juuri syvempää merkitystä tästä maailmanjärjestyksestä tuntuu uupuvan. Kun elämä lipuu selfieiden virtana ohitse, alkaa kaivata tilannekuvia, joissa ihmiset ovat niin keskittyneitä toisiinsa, etteivät ehdi poseerata.

Individualistinen ilosanoma kehottaa jokaista uskaltautumaan epämukavuusalueelle, ylittämään itsensä ja ennen kaikkea muut. Kaikki on mahdollista, sinä voit olla seuraava supertähti, vain taivas on rajana!

Erityisen menestyneet yksilöt nostetaan parrasvaloihin, ja toisenlaiset tarinat jäävät pimentoon. Epäonnistuminen on tabu, paitsi tietenkin silloin, kun se on vain tarpeellinen välietappi matkalla huippusuorituksiin. Ja jos ei kykenekään pärjäämään yksin, on silti kannateltava kulisseja ja uskoteltava muille, että kaikki on kunnossa.

Tämä kaikki tulee kalliiksi. Ennen kaikkea kyse on inhimillisestä kärsimyksestä: yksinäisyydestä, stressistä, uupumisesta. Yksilöllisyyden kultti on suotuisa kasvualusta syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

Jos oman ikäluokkani läpäisevä sukupolvikokemus pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi epävarmuus. Vaikka elämämme on globaalisti tarkasteltuna harvinaisen suojattua, uhkia tuntuu olevan joka nurkan takana. Epävarmat ajat synnyttävät herkästi entistä itsekeskeisempää ilmapiiriä: jokainen vastaantulija on potentiaalinen kilpailija tai vihollinen.

Kyynärpäätaktiikan sijaan ihmiset kaipaisivat kuitenkin huomattavasti lempeämpää ihokontaktia. Menestystä enemmän moni janoaa tunnetta, että kuuluu johonkin, että on osa suurempaa yhteisöä. Siksi on tarpeen rakentaa uudenlaista yhteisöllisyyden kulttuuria.

Kuva: Irina Herneaho

Kuva: Irina Herneaho

Yhteisön korostaminen voi herättää ikäviä mielikuvia yksilöä ja erilaisuutta sorsivista käytänteistä. Yhteisöllisyyden tunne ei kuitenkaan synny niinkään samankaltaisuudesta vaan erilaisuuden kunnioittamisesta, siitä että tulee kohdatuksi sellaisena kuin on.

On totta, ettei kahta täysin samanlaista ihmistä ole olemassakaan, mutta ei ole liioin kahta täysin erilaistakaan. Monenlaiset konkreettiset ja mielensisäiset rajat jakavat ihmisiä eri ryhmiin: rajat kulkevat valtioiden, sukupuolten, uskontokuntien, ikäluokkien ja maailmankatsomusten välillä. Yhteisöllisyyden ei kuitenkaan tarvitse noudattaa tällaisia rajoja.

Muutokseen ei välttämättä tarvita suureellisia ohjelmajulistuksia. Vastarintaan voi nousta kuka tahansa, milloin tahansa. Ensimmäinen askel on tunnustaa, ettemme olisi mitään ilman muita. Ja kappas, yhtäkkiä alkaa nähdä ympärillä uhkien sijaan mahdollisuuksia.

Tämä on kuitenkin vasta alkua. Seuraavassa blogikirjoituksessani kartoitan, mitä yhteisöllisyyden kulttuuri voisi käytännössä tarkoittaa, ja kuinka se saadaan aikaan.

Teksti ja kuvat: Irina Herneaho

22 Jan

Juodaan viinaa ja tullaan viisaammiksi vain?

Uutiset

This highly visual article focuses on the consumption of alcohol and drugs in modern-day Finland.

#viskigate, Korkki kiinni, Sata päivää ilman viinaa, Kannabis-ilta, Reindeerspotting, alkoholimainonta, tipaton tammikuu… Nämä termit sekä yllä olevat uutisotsikot kuulostavat varmasti ainakin jokseenkin tutulta jokaisen ei-täydessä mediapimennossa olevat henkilön korvaan, ja syystä – päihteet puhuttavat Suomessa.

Suomi on tuhansien murheellisten laulujen maa, jossa humalahakuinen juominen, kännitapot, alkoholisoituminen ja päihteitä seuraavat muut lieveilmiöt näyttäytyvät yhtä normaalina kuin aamukaurapuuron syöminen. Uudempana tulokkaana alkoholin rinnalle ovat tulleet huumeet, sekä miedommat ja vahvemmat. Suomi profiloituukin monessa keskustelussa hyvin päihdeongelmaiseksi maaksi. Ja väärinkäytöllä ei tunnetusti ole ikärajaa.

Mutta kuinka päihdeongelmainen maa me oikeasti nyt ollaankaan?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan vuoden 2013 alkoholin kokonaiskulutus Suomessa oli noin 52,6 miljoonaa litraa sataprosenttisena alkoholina, ja sen käyttö on vain lisääntynyt pitkällä aikavälillä. Vuonna 2013 49 prosenttia miehistä ja 28 prosenttia naisista sanoi juovansa alkoholia tavallisesti ainakin kerran viikossa, humalahakuisesti hieman vähemmän. Myös huumeiden käyttö on lisääntynyt vuosittain: esimerkiksi opioidien ja amfetamiinin ongelmakäyttäjiä arvioidaan Suomessa olevan jo noin 18 000–30 000, näistä lähes puolet 25–34-vuotiaita. THL sanookin, että huumeongelma on ns. normalisoitunut ja asettunut osaksi päihdeongelman kokonaisuutta.

Alko prosentit

Drugs

Päihdeongelma on siis todellinen – ja kasvava.

Kuitenkin nuorten alkoholin käyttö ja etenkin humalahakuinen juominen ovat vähentyneet 2000-luvulla. Vuonna 2013 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan vähintään kerran kuukaudessa itsensä todella humalaan joi lukiolaisista enää vain noin joka viides ja ammattikoululaisista noin joka kolmas. THL mainitseekin, että humalahakuinen juominen Suomessa oli yleisintä 45–54-vuotiaiden ikäryhmissä. Myös täysin raittiiden nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Hurraahuutoihin ei meillä kuitenkaan ole ihan vielä varaa – Euroopan laajuisen ESPAD-tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret, vaikka juovatkin keskimääräistä vähemmän, juovat tähän suhteutettuna suurempia määriä kerralla kuin muissa Euroopan maissa. Ääripäät ajautuvat siis yhä kauemmas toisistaan, ja runsaasti juovat nuoret päätyvät useammin käyttämään myös muita päihteitä.

ESPAD_WorldMap

Lukiolaiset

Mutta faktat eivät valehtele. Siinä missä nykyiset keski-ikäiset ja vanhemmat ovat päihteiden käytöllään muovanneet Suomen mainetta surullisen kuuluisaan suuntaan, suomalaiset nuoret ovat yhä aktiivisemmin valitsemassa arjen ilman päihteiden liika- tai väärinkäyttöä.

Myös Suomen Punaisen Ristin tilastot ja kokemukset tukevat edellä mainittuja päätelmiä.
Punainen Risti toimii sekä ehkäisevän että tukevan ja ohjaavan päihdetyön aloilla muun muassa koulu- ja festarityön, nopean viestinnän verkoston, päihdetyön toimintaryhmien sekä muun paikallisen vaikuttamisen keinoin. Tavoitteena on ehkäistä kokeiluja ja käyttöä, lisätä tietoisuutta ja vähentää päihdehaittoja, kyseenalaistaa suomalaista päihdehakuista kulttuuria sekä tukea päihdeasenteiden ja -käyttäytymisen muutosta. Työtä tehdään vapaaehtoisten voimin RAY:n rahoittamana. Punaisen Ristin päihdetyön Varhaisen puuttumisen ja Päihdeneuvoja -kurssien käyneitä vapaaehtoisrekisterissä onkin jo lähes 800. Näistä 800 vapaaehtoisesta noin 30 prosenttia on alle 29-vuotiaita ja määrä kasvaa jatkuvasti.

volunteers chart

SPR vapaaehtoiset

Mikä siis saa nuoret nykyisin paitsi valitsemaan päihteettömämmän arjen myös uhraamaan vapaa-aikaansa päihdetyöhön?

Vastaukset ovat monimuotoisia. Monet ovat lähteneet toimintaan mukaan ystävien houkuttelemana, halusta tehdä hyvää, lisätäkseen kokemustaan ja osaamistaan sekä sen vuoksi, että ovat jo siviilityössään tottuneet toimimaan päihteiden ja niiden käyttäjien kanssa ja täten kokevat että heillä on paljon annettavaa päihdetyölle. Myös omat aikaisemmat negatiiviset kokemukset päihteistä ja niiden käyttäjistä vaikuttavat.

Myös itse päihdetyö, jota nuoret vapaaehtoiset tekevät, on hyvin kirjavaa. Festivaalien jalkautuva työ toki kiinnostaa, mutta nuoria päihdetyön vapaaehtoisia voi tavata myös esimerkiksi koululuokissa ja vanhempainilloissa, erilaisten tapahtumien info-pisteillä, selviämisasemilla ja varusmieskeikoilla antamassa päihdeneuvontaa. Nuoresta iästään huolimatta monet ovat olleet päihdetyössä mukana useita vuosia.

Päihdetyön tärkeydestä kysyttäessä vapaaehtoisten nuorten vastauksissa toistuvat usein samat teemat. Päihteet nähdään suurena ongelmana Suomessa sekä niiden käyttäjille että läheisille. Ja koska esimerkiksi alkoholista saatavat verovarat eivät mitenkään riitä kattamaan päihteistä aiheutuvia kuluja, tukea irtipääsemiseen ja etenkin päihdekeskeisen kulttuurin muuttamiseen tarvitaan myös vapaaehtoisilta. Päihdetyön vapaaehtoisuudessa tärkeää onkin asiakkaiden kohtaaminen inhimillisesti, tasavertaisesti ja moralisoimatta – ihminen ihmisenä.

“Kun joku muu pitää sinua tärkeänä ja kunnioittaa sinua, on sinun helpompi pitää itseäsi tärkeänä, ja näin ollen päihderiippuvuudesta eroon pääseminen on hieman helpompaa”, sanoo 26-vuotias Jenni.

Nuoret näkevät tekemänsä päihdetyön kokonaisvaltaisena, pienillä teoilla suureen kokonaisuuden vaikuttamisena. Ja vaikka ikä tuokin elämänkokemusta, etenkin ennaltaehkäisyssä nuoret pitävät omaa toimintansa tärkeänä.

“Kohderyhmämme on pääasiassa nuoret, joten nuorena pääsemme paremmin vertaiskeskusteluihin ja osaamme samaistua paremmin nuorten maailmaan”, sanoo 28-vuotias Ville.

Myös “avun vastaanottaminen voi ehkäpä olla helpompaa vertaiseltaan ja ikäiseltään – sitä ei silloin nähdä holhoamisena vaan välittämisenä”, miettii Emmi 24 vuotta. 26-vuotiaan Jennin mielestä nuorilla on myös “voima viedä viestiä hauskaa voi olla ilman päihteitäkin eteenpäin ja ylipäätään kyseenalaistaa humala- ja päihdehakuista kulttuuriamme.”

Olisiko siis niin, että nuorissa on Suomen toivo tässäkin asiassa?

Lue lisää SPR:n päihdetyöstä.

Teksi ja kuvat: Riikka Hietajärvi

Lähteet: European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs (ESPAD), Monitoring the Future Survey (MTF), Tilastokeskus: Kuolemansyyntilasto, THL: Kouluterveyskysely, THL: Päihdetilastollinen vuosikirja 2014, päihdetyön vapaaehtoisten haastattelut sekä SPR päihdetyön suunnittelija Kati Laitila

20 Jan

I’m a youth delegate in Côte d’Ivoire

Kaisa Loikkanen is interviewed here regarding her position as a youth delegate in Western Africa. Also scroll further down to check out the nice video she made from her home. Got interested in this kind of a job? The application time for the next Red Cross Youth delegate course is open now!

kaisa_1

Kaisa in Kiendiwalogo, Côte D’Ivoire Photo: Vincent Kanga

1. Hi Kaisa, where are you now and what are you doing there?

I am a Finnish Red Cross Youth delegate in Cote d’Ivoire, based in Abidjan. Finnish Red Cross is supporting a community based health and first aid project in Cote d’Ivoire and most of my work concentrates in that project. My tasks vary a lot. They include supporting planning, monitoring, evaluation and reporting about how the project progresses and contributes to the Red Cross of Cote d’Ivoire. Especially due to the current ebola preparedness operations that are going on. Finnish Red Cross organizes meetings and participates in different workshops and trainings. Being the only Finnish Red Cross delegate in the country has increased in the scope of my work; there are no typical working days. I’m based in Abidjan but I spend about one fourth of my time in the field; Basically I participate in the monitoring visits, trainings and evaluations.

2. What made you apply for the Youth delegate course in the first place?

I had been a volunteer in the Red Cross and a member of the Helsinki Uudenmaa region’s youth council for a while when I applied for the youth delegate training. I thought it would be interesting to learn more about the work that the Finnish Red Cross does oversees. I was also keen in meeting Red Cross volunteers from all over the world. In my course we had participants from Sierra Leone, Cambodia, Estonia and Malawi.

3. Alright Kaisa, now that you have accomplished the course, where has it taken you and what kind of future plans do you have?

After the course in autumn 2013, the Finnish Red Cross was looking for a youth delegate to work in IFRC’s (International Federation of Red Cross and Red Crescent Societes) the Asia Pacific zone office for one and a half months. The mission was starting already in a few weeks and the application process was urgent. I happened to be available and decided to send in an application and got the post. My task was to assist in the Global Review on volunteering: I interviewed Asian national societies and transcribed the interviews. I also got to travel to Myanmar to write a Volunteer investment and Value audit case study on their relief project. During that mission I realized that this is what I want to do: I want to work for the Red Cross movement. I decided that I will apply for the next open youth delegate post, where ever it may be. The next post happened to be in Cote d’Ivoire, so here I am. After this post, again, I hope to continue working in the Red Cross movement.

[youtube=http://youtu.be/jmXJ-yT40-k&h=360]

4. What other factors did the course bring to your life?

We did a lot of team building and group work exercises in the youth delegate course. Many of them had some kind of self-reflection included in the exercises: we pondered what kind of a role does one take in a team and how we react to conflicts or other difficult situations. I also learned a lot about my self during the course; especially my strengths and weaknesses. These are super important viewpoints when working with people from different cultural backgrounds.

5. And one last question Kaisa, how have you changed as a person during the last year?

The mission in Côte d’Ivoire has given me so much perspective; many of the things you take granted in Finland are luxury here.

Thanks Kaisa, be safe and hope you have a succesfull mission!

Editor in chief,
Altti

15 Jan

I förvaret finns ingen frihet

Krämertsskogs förvar. Foto: Elin von Wright

Krämertsskogs förvar. Foto: Elin von Wright

This first article discusses the problematics that we face in Finland with our current detention law concerning asylum seekers. The author Elin von Wright met Bashir, who tells his seamy story as an under-aged Somali kept in captivity in Finland.

Bashir förde en fyra år lång kamp emot finska myndigheter. Under de fyra åren lyckades han lära sig finska, få vänner och skapa sig ett nytt liv. Men Bashir fick avslag på sin asylansökan. Samma dag som han skulle göra ett inträdesprov till en gymnasieskola med en engelskspråkig linje, kom polisen och hämtade honom. Han låstes in i Krämertsskogs förvarsenhet i Helsingfors.

Bashir är född i Somalia. Han flydde från sitt hemland för tio år sedan. Då var han bara 16 år gammal. Han lyckades ta sig med livet i behåll i en proppfull båt från Libyen till Malta. Alla ombord i båten klarade sig inte.

Vi var radade på varandra i båten. Vi var tvungna att sitta helt stilla, annars kunde båten kapsejsa. Vi hade ingenting att äta och många var sjuka. På medelhavet fick vi motorstopp och båten drev omkring i flera dygn. Jag reste med två vänner, men de fick aldrig se Europa, säger Bashir.

Bashir var medvetslös när han plockades upp av gränsbevakningen i Malta. Han vaknade upp två dagar senare.

Idag är Bashir 26 år gammal. Han har nu bott och studerat i Finland i tre år. Minnena från den första tiden i Finland är nu vaga. Förvaret vill Bashir helst glömma.

Flyktingar som kommer till Malta 2011. Foto: Reuben Piscopo, Malta Red Cross

Flyktingar som kommer till Malta 2011. Foto: Reuben Piscopo, Malta Red Cross

Ett fängelse

När Bashir togs till Krämertsskogs förvar för drygt fyra år sedan fick han ingen shock. Han hade redan hunnit vara inlåst 9 månader i ett liknande förvar på Malta, det första EU land han kommit till. Där togs hans fingeravtryck. Vilket kom att ha förödande konsekvenser för Bashir några år senare.

Enligt Dublinfördraget ska en flykting söka asyl i det första EU land han eller hon kommer till. För Bashir var det Malta. I Finland några år senare berövades därför hans frihet igen. Han skulle skickas tillbaka till Malta. Men innan resan blev han inlåst på förvaret i Helsingfors.

“Förvaret är som ett fängelse. Byggnaden är omringad av galler. Du får inte gå ut när du vill och de konfiskerar din telefon, åtminstone om du har kamera på telefonen. På förvaret i Helsingfors får man ändå använda telefonen ibland. På Malta kunde de söndra en telefon som hade kamera mitt framför ögonen på ägaren,” säger Bashir.

Flera barn på förvaret i Finland

Bashir minns att det också fanns flera barn bland de som låstes in i förvaret i Finland.

– Män och kvinnor är placerade i separata avdelningar. När jag var inlåst på förvaret fanns där också flera barn och gravida kvinnor.

På förvaret handlar allt om att vänta. De flesta väntar på dagen de ska bli utvisade. Bashir satt inlåst på Krämertsskogs förvar mellan en och två månader.

Jag mådde inte bra där inne. Jag kunde inte påverka min situation och det gjorde mig frustrerad, säger Bashir.

Fick ett värdigt liv till slut

När Bashir skulle bli utvisad och satt inlåst i Krämertsskogs förvar i Helsingfors hade han tappat hoppet om Europa och Finland. Han sov dåligt och hade traumatiska minnen från resan från Somalia och livet där. Under mer än fem år i Europa hade han ständigt kämpat om att bara få ett drägligt och fritt liv.

“Jag och flera i min situation har fått utstå diskriminering och rasistiska kommentarer av speciellt polisen i Vasa. Jag ville aldrig komma tillbaka till Finland tänkte jag då. Men så tänker jag inte nu längre. Jag trivs bra. Jag har många vänner och har snart en utbildning.”

I sommar utexamineras Bashir som elingenjör.

“Jag hoppas att jag får ett jobb och en lön så att jag kan åka och hälsa på min familj i Somalia. Min syster pratar jag med via facebook och på telefon då och då. Men min mamma har jag inte sett på tio år. Jag saknar henne,” säger Bashir.

Bashir heter någonting annat i verkligheten.

Asylsökande barn i fängelselika förhållanden

Regeringen har godkänt en lag som tillåter att asylsökande minderåriga också i fortsättningen kommer att låsas in i slutna institutioner, så kallade förvarsenheter. Målet var att förbjuda förvar av barn och att göra förhållandena bättre på förvaret. Men lagen leder till ännu mer fängelselika förhållanden för de asylsökande.

När en flykting inte får asyl i Finland, måste han skickas ut ur landet. Resan går för ganska många via en förvarsenhet. Förvarsenheter är låsta byggnader, ofta omringade av taggtråd. Personerna kan röra sig ganska fritt inne i byggnaden men ytterdörrarna är låsta och de får inte gå ut när de vill. I Finland finns två förvarsenheter. En i Kärmertsskog i Helsingfors och en i Joutseno nära Villmanstrand.

Enligt lagförslaget får ensamkomna barn under 15 år inte låsas in mer. Men 16 åringar och uppåt kommer fortfarande att tas i förvar. Hur unga barn som helst som är med sina föräldrar kan också låsas in på en förvarsenhet.

I flera år har lagen beretts och nu behandlas lagförslaget i Riksdagens utskott.

Bashir. Foto: Seppo Kujanpää

Foto: Jarkko Mikkonen, Finnish Red Cross

Elektronisk övervakning

I december 2014 publicerade inrikesministeriet en utredning om alternativ till förvar. Där presenteras bland annat elektronisk övervakning, som t.ex. fotboja, som alternativ till att låsa in ett barn i förvar. Alternativen ska ytterligare utredas.

“Vi har inte kommit längre än så här. Förslaget ska ännu behandlas i förvaltningsutskottet. Jag hoppas att de ska vara klara i slutet av januari eller februari,” säger Harri Sivula, tjänsteman på Inrikesministeriet som lett beredningen av lagen.

Alla experter har redan hörts. När förslaget kommer att skickas till Riksdagen för röstning är ändå oklart.

Jag kan inte förutspå hur det kommer att gå. Men jag hoppas att förslaget går igenom som det ser ut nu, säger Sivula.

 Förvar aldrig i barnets bästa

Flyktinghjälpen är en av dem som har kommit med stark kritik mot förslaget.

“Oberoende var i asylprocessen borde ett barn aldrig låsas in på en förvarsenhet. Förvar är aldrig i enlighet med ett barns bästa,” säger Kaisa Väkiparta, informationschef på Flyktinghjälpen.

Förra året placerades omkring 440 personer i förvaret i Krämertsskog, tio av dem var barn som hade kommit utan sina föräldrar.

“Jag är orolig att det kommer att ta allt för länge innan lagen godkänns. Vi har tid, men vi har inte mycket tid,” säger Harri Sivula på Inrikesministeriet.

Målet är att få igenom lagförlaget innan riksdagsvalet.

Röda Korset har också offentligt tagit ställning emot lagförslaget.

“Det största problemet med det här lagförslaget är att förvar av barn inte förbjuds. Som försvarare av mänskliga värden vill vi ta ställning i sådana frågor där de utsatta inte själva kan försvara sig. Många av de som placeras i förvar har aldrig begått något brott, utan har flytt från krig och människorättskränkningar,” säger Kristina Kumpula, generalsekreterare på Röda Korset i Finland.

Kristina Kumpula, generalsekreterare på Röda Korset i Finland skrev tillsammans med Frank Johansson, verksamhetsledare för Amnestys finska avdelning, en kolumn i Helsingin Sanomat i december 2014. Ni kan läsa kolumnen här.

Lagförslaget på svenska.
Lakiehdotus suomeksi.

Text: Elin von Wright