30 Jul

Viisi askelta vastuullisempaan kuluttamiseen

Saapas

Should I buy it or shouldn’t I? Where is it made and have the manufacturers thought about nature conservation while producing it? There are many questions that everyone should think about before buying new things. We listed some of them here.

Vastuullinen kuluttaminen voi tuntua hankalalta. Mitä tulisi ottaa huomioon, kun tavoitteena on tehdä mahdollisimman eettisiä kulutusvalintoja? Seuraavilla kysymyksillä pääsee alkuun.

1. AITO TARVE VAI MIELITEKO?

Ensimmäinen askel kohti kestävämpiä kulutustottumuksia on pysähtyä miettimään, mitä oikeasti tarvitsee. Usein ostopäätös syntyy impulsiivisesti ja perustuu lähinnä mielihaluun.

Shoppailu on ajanviete, joka käy nopeasti kalliiksi paitsi ympäristölle myös kukkarolle: vaikkei aikoisi ostaa mitään, paikan päällä mieli saattaa muuttua. Siksi kaupoille kannattaa lähteä vain silloin, kun mielessä on jokin aidosti tarpeellinen hankinta. Kun elämä ei pyöri materian ympärillä, aikaa ja rahaa vapautuu muuhun.

2. KUINKA KAUAN SIITÄ ON MINULLE ILOA?

Mielihyvä uudesta vaatteesta tai tavarasta haihtuu yleensä nopeasti, mutta elämyksiin panostaminen kannattaa. Teatteriesitys, piknik tai keikkalippu tuo pitkäkestoista iloa.

Toki myös materiasta saa innostua. Hyvä ohjenuora on ostaa vähemmän, mutta aidosti mieluista. “Ihan kiva” ei ole riittävä ostoperuste, eikä alennusmyynneistä kannata haalia ostoksia vain halvan hinnan sokaisemana. Järkevämpää on ostaa yksi vaikka vähän kalliimpikin tuote, jolle kertyy varmasti käyttökertoja.

Leluauto

3. LÖYTYISIKÖ VASTAAVAA KÄYTETTYNÄ?

Vanhassa vara parempi, kuuluu vanhan kansan viisaus. Aina ei tarvitse ostaa uutta. Facebookin kierrätysryhmistä, mummolan vintiltä, pihakirppiksiltä tai vaikka Punaisen Ristin Konteista voi tehdä uniikkeja löytöjä. Kavereiden kesken voi järjestää oman kierrätysillan, jossa tavarat vaihtavat omistajaa samalla kun kerrataan kuulumiset.

Myös lainaaminen, vuokraaminen ja yhteisomistus ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Jos kihartimelle on käyttöä kerran vuodessa, tarvitseeko sitä omistaa? Omat käyttökelpoiset mutta tarpeettomat tavarat kannattaa viedä kirpputorille tai lahjoittaa eteenpäin.

4. KUINKA PALJON SE RASITTAA YMPÄRISTÖÄ?

Tuotteen ympäristökuorma muodostuu monesta osasta: niin tuotanto, jakelu kuin kulutuskin rasittavat ympäristöä. Tiedostava kuluttaja kiinnittää huomiota tuotteen koko elinkaareen ja pyrkii valitsemaan lähellä tuotettuja tuotteita, joiden valmistuksessa on käytetty mahdollisimman vähän energiaa ja kemikaaleja.

Lisäksi tuotetta on ostamisen jälkeen syytä huoltaa asianmukaisesti turhia kemikaaleja vältellen.

Huonolaatuiseen ei kannata sortua. Ympäristön kannalta on hyvä suosia materiaaleja, jotka kestävät kulutusta. Kun tuote on kulutettu loppuun, tulee myös sen hävittäminen hoitaa vastuullisesti.

Ravinto muodostaa ison osan ympäristökuormasta. Kasvispitoinen ruokavalio on ekoteko.

Ompelukone

5. MIKÄ ON SEN INHIMILLINEN HINTA?

Hintalappu ei kerro tuotannon inhimillisistä kustannuksista. Jokaisella työntekijällä tulisi olla oikeus reiluun korvaukseen, inhimillisiin työaikoihin ja työskentelyolosuhteisiin, jotka eivät ole vaaraksi terveydelle. Korkeakaan hinta tai arvostettu tuotemerkki eivät ole tae siitä, että nämä oikeudet toteutuvat.

Pienemmät tuottajat tuntevat yleensä suuryrityksiä paremmin koko tuotantoketjunsa. Luotettavaa tietoa tuotanto-olosuhteista voi olla vaikeaa saada, sillä yritykset pyrkivät esittämään toimintansa mahdollisimman hyvässä valossa. On kuitenkin olemassa monia erilaisia merkkejä ja sertifikaatteja, jotka kertovat yrityksen sitoutumisesta eettiseen toimintatapaan. Yrityksiin ja jälleenmyyjiin voi myös ottaa yhteyttä suoraan ja kertoa, että pitää tuotteen eettisyyttä tärkeänä.

Irina Herneaho, kuvat Paula Pihlava

23 Jul

Älä sulje silmiäsi nykypäivän orjuudelta

pakolaislapset

Human trafficking is a serious crime and a violation of human rights. ILO has estimated that last year there were around 21 million victims of trafficking in the world.

Olabisi oli vasta 16-vuotias, kun hänen äitinsä menehtyi. Perheeseen jäi Olabisin lisäksi hänen kaksi nuorempaa veljeään sekä heidän mummonsa. Isä oli kuollut Pohjois-Nigerian väkivaltaisuuksissa jo kauan aiemmin. Perhe ajautui pian äidin kuoleman jälkeen taloudellisiin vaikeuksiin. Sen vuoksi Olabisi ei epäröinyt hetkeäkään, kun eräs tuttu tarjosi hänelle töitä ulkomailta lastenhoitajana – nyt hänen olisi mahdollista tienata ja lähettää rahaa myös kotiin.

Matka Eurooppaan oli pitkä ja raskas. Kuukausien bussi- ja laivakyydin jälkeen Olabisi saapui vihdoin Hollantiin. Perille saavuttuaan Olabisia odotti kuitenkin yllätys: suurista matkakuluista johtuen velka oli kasvanut niin suureksi, että lastenhoidolla ei sitä saisi maksettua. Niinpä Olabisin oli pakko aloittaa työt prostituoituna. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita. Väkivalta oli viikoittaista, ja sitä sai osakseen sekä asiakkailta että parittajilta. Sukupuolitaudit vaivasivat usein ja pakoyrityksistä rangaistiin väkivallalla. Ja minne Olabisi olisikaan paennut – hän oli laittomasti maassa, ei puhunut hollantia eikä tuntenut ketään, joka olisi voinut auttaa.

Samadhi oli iloinen ja onnellinen tyttö aina vuoden 2004 tsunamiin asti. Kuten niin moni muukin srilankalainen lapsi, myös Samadhi menetti perheensä yli 200 000 ihmisen hengen vieneessä tapaninpäivän katastrofissa päätyen tädilleen asumaan. Sen sijaan, että Samadhin täti olisi huolehtinut tytöstä, hän näki tilanteessa mahdollisuuden hyötyä rahallisesti. Tsunamin jälkeen moni paikallinen välittäjä oli alkanut ostamaan nuoria tyttöjä myydäkseen heidät kotiapulaisiksi varakkaisiin perheisiin ulkomaille.

Tätä kautta myös Samadhi päätyi Intiaan työskentelemään kotiapulaisena. Samadhin työpäivät olivat pitkiä, noin 13 tuntisia, sisältäen muun muassa siivousta, ruuanlaittoa ja puutarhanhoitoa. Jos Samadhi ei tehnyt töitään perheen äidin vaatimalla tavalla, häntä pahoinpideltiin. Rahaa Samadhi ei työstään saanut, sillä perheen mukaan hänen elättämisensä oli niin kallista, että palkka kului siihen. Iltaisin Samadhi mietti erilaisia keinoja päästä hirvittävästä tilanteestaan, mutta kuka hänet pelastaisi – kuka häntä auttaisi?

…..

Tarek oli vasta jäänyt työttömäksi, kun hän kuuli serkultaan hyväpalkkaisesta työmahdollisuudesta Pohjois-Euroopassa. Vaikka Tarek ei ollut aikaisemmin työskennellyt ravintola-alalla, työpaikka serkun kaverin pizzeriassa houkutteli. Luvattu palkka oli Egyptin paikalliseen palkkatasoon verrattuna hyvä ja siitä riittäisi rahaa lähetettäväksi kotiin myös vanhemmille. Sen jälkeen, kun serkku vielä lupasi, että Tarekille järjestettäisiin matkojen lisäksi kaikki tarpeellinen kuten asunto valmiiksi, Tarek päätti hyvästellä perheensä ja suunnata lentäen kohti Suomea.

Alku Suomessa ei ollut lupaava. Tarek joutui majoittumaan pizzerian takatiloihin – väliaikaisesti hänelle sanottiin. Kunnes hän tekee tarpeeksi töitä, että takuuvuokra saadaan katettua. Pian tilanne kääntyi kuitenkin huonompaan suuntaan. Tarekin passi takavarikoitiin, palkanmaksu lopetettiin kokonaan ja luvattua asuntoa ei koskaan kuulunut. Aina kun Tarek otti asunnon tai palkan puheeksi, häntä uhkailtiin väkivallalla. Myös Tarekin yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Peloissaan, yksin ja kielitaidottomana pimeässä Suomessa Tarek ei voinut lakata miettimästä, kuinka huolissaan hänen vanhempansa varmasti ovat hänen katoamisestaan.

…..

Kaikki edelliset tarinat ovat fiktiota, mutta aivan yhtä hyvin ne voisivat olla totta. Kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin mukaan ihmiskauppa, työperäinen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai elinkauppaan liittyvä, on useiden miljardien bisnes, jota pyörittää pääosin järjestäytynyt rikollisuus. Tekijöinä voivat olla myös uhrille läheiset ihmiset. Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi vuonna 2014, että maailmassa olisi noin 21 miljoonaa valtioiden sisäistä sekä rajat ylittävää ihmiskaupan uhria.

Ihmiskauppa on vakava ihmiseen kohdistuva rikos ja ihmisoikeusloukkaus. Uhrit ovat usein huijaamalla, pakottamalla tai alistamalla tehty riippuvaisiksi rikoksen tekijöistä. Muun muassa uhrin turvatonta asemaa, puutteellista kielitaitoa, väkivaltaa ja sillä uhkaamista sekä liikkumisvapauden rajoittamista voidaan käyttää hyväksi, jotta uhri saadaan riippuvaiseksi.

työmies

Myöskään Suomi ei ole immuuni ihmiskaupalle. Vaikka Suomessa on tähän mennessä todettu vain vähän ihmiskauppatapauksia, arvio on, että Suomi on vuosittain kymmenien jos ei satojen ihmiskaupan uhrien kohde- tai kauttakulkumaa. Iso osa Suomeen kohdistuvasta ihmiskaupasta on työperäistä: hyväksikäyttötapauksia on ilmennyt muun muassa ravintola- ja rakennusaloilla. Suomessa on todettu myös prostituutio- ja paritustoimintaan liittyvää ihmiskauppaa.

Usein kielitaidottomina ja oikeutensa heikosti tuntevina ihmiskaupan uhrit ovat riippuvaisia muiden avusta. Koska EU- ja kansallisella tasolla ihmiskauppa nähdään vahvasti turvallisuuspoliittisena ongelmana, ihmiskaupan vastaista toimintaa leimaa usein rajavalvonta-, poliisiyhteistyö- ja rikosoikeudelliset näkökulmat. Itse uhrin ja hänen auttamisensa jää toissijaiseksi. Vaikka tapoihin auttaa on viime vuosina kiinnitetty valtion viralliselta tasolta yhä enemmän huomiota esimerkiksi täydentämällä Suomen ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa ihmisoikeusperustaisella ja uhrikeskeisemmällä lähestymistavalla, kansalaisjärjestöillä on edelleen suuri täydentävä merkitys ihmiskaupan uhrien auttamisessa.

Helmikuussa 2015 vetovastuu järjestöjen ihmiskaupan vastaisessa työssä siirtyi Pro-tukipisteeltä Rikosuhripäivystykselle, joka jatkaa järjestöjen ja viranomaisten yhteistyön kehittämistä edelleen. Järjestöt suunnittelevat tapoja auttaa ja kouluttaa uhreja, kehittävät tiedottamista, vaikuttamista sekä kansainvälistä yhteistyötä.

Myös yksittäisellä henkilöllä on rooli taistelussa ihmiskauppaa vastaan. Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, joka on usein hyvin hankalasti tunnistettavissa. Asianmukaisella tunnistamisella on kuitenkin uhrien kannalta suuri merkitys – vain siten uhrit kyetään ohjaamaan auttamisjärjestelmän pariin. Mitä useampi tiedostaa ongelman, sitä paremmin ihmiskauppa huomataan ja sitä vastaan pystytään taistelemaan.

Lue lisää ihmiskaupasta, ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta http://www.ihmiskauppa.fi/.

Riikka Hietajärvi

16 Jul

Greetings from the Solferino Academy!

Red Cross volunteers Markus and Laura participated last month in Solferino Academy in Italy. During the one week meeting, volunteers had the change to meet people from all over the world and discuss about humanitarian issues.

Life is like a box of chocolates. You never know what you are going to get. This well-known fact also applies to Solferino Academy.

Solferino Markus

Markus with the other participants.

The point of the whole Solferino Academy initiative is to bring people around the world together to come up with ways how to make this planet a better place to live in. This year special focus was put on fundamental principles. Academy consisted of five days Agents of Behavioral Change (ABC) training, half-day long Roundtable dialogue and finally, the traditional Fiaccolata march with torches. Sounds vague? Well, to tell you the truth, it is. It certainly is like a box of unknown chocolates.

ABC training was the reason why it seemed worth the effort to figure out what kind of sweets were hidden in this box. It is a peer educator training for ethical leadership that was developed a few years ago by International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies. This training is aimed at giving participants the interpersonal skills and tools to be able to have a positive change in the mindsets of peers. The methodology of ABC training is experiential learning through the use of games and simulation exercises followed by discussions.

The ABC training was everything that it promised to be and even more! The group of 14 participants was as diverse as it can get in all aspects; geographically, professionally, age, Red Cross experience… This diversity, combined with the way the training was run (by challenging the participants to think, to be active and to try out the tools themselves), ignited many moments of reflection, some of which turned out to be paradigm shifting!

Solferino elvytys

This, I bet, is the point of the whole training. If one wants to see a true behavioral change on someone, it has to start from an inner change in the person. And in order to understand such an inner change, it is beneficial to know yourself how it feels.

It would be perfect if all the participants would use the skills to create projects that have positive change in the society. But even if not, these lessons gave great personal value. I would imagine all the participants learned something about themselves during this course. Therefore a positive change was already made in the lives of the participants.

Solferino Laura

Laura with Mr. Elhadj As Sy, the Secretary General of the IFRC.

After five days though, this training came to an end. There would have been enough material to use for several weeks on learning and practicing this material, but we were about to move on to the Roundtable discussion.

In the Roundtable discussion a lot of effort had been used to bring important key note speakers, for example Mr. Elhadj As Sy, the Secretary General of the IFRC. It was great to hear these excellent speeches from inspirational speakers but the “think-tank” part of the Roundtable wasn’t as good as I was hoping for.

The week ended in the annual Fiaccolata. Fiaccolata is a 10 kilometres walk from Solferino to Castiglione delle Stiviere; the same walk that was taken by people helping the wounded in the battle of Solferino. This walk takes place in the night and everyone have torched with them. It is a magical walk and a befitting ending for Solferino Academy. A real cherry on the cake. Or on the box of chocolate.

Markus Neuvonen, photos Laura Musta

09 Jul

Living the dream of Henry

World Village Festival

Siaka (the second from the left) participating in the World Village Festival.

Siaka Dippa moved to Finland a few years ago. New country and culture didn’t feel that strange after he joined the Finnish Red Cross. As a former volunteer of The Gambia Red Cross, he has been happy to see that there are many similarities between different Red Cross societies.

I was a volunteer in The Gambia Red Cross Society. It started as a branch of the British Red Cross Society in 1948, and became an independent national society in 1966.

Unlike the Finnish Red Cross, more than 80% of the volunteers are young people aged between 15 and 30, and this cohort of people are the backbone of The Gambia Red Cross. Like other members of the International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies, The Gambia Red Cross places great emphasis on supporting activities relevant to young people as they are 60% of The Gambia’s population.

Many people in The Gambia become Red Cross volunteer when they start primary school, usually at the age of six or seven. However, my case was different as my journey to the Red Cross started late. It was in my eleventh grade when I got invited to join one of the most active Red Cross links in The Gambia-Bundung Home Link with over 100 other very active and dedicated volunteers.  A home link in The Gambia is what is referred to as a branch in the Finnish Red Cross. I remember the first activity I took part in was a National Youth Drama competition organised by Youth In Development and Change (YIDAC) and guess what, we won!

Gambia RC Training

This marks the beginning of a journey serving humanity through the Red Cross and I cherished every single moment, from an international youth camp commonly known as Bantaba to the polio vaccination and Malaria campaigns, reproductive health, disaster preparedness and response, leadership training and first aid camps among others.

I joined the Red Cross because I wanted to serve humanity. I felt that there is someone out there who might be vulnerable or might need help and by volunteering in the Red Cross, I could change the person’s life. In addition I want to live the dream of Henry Dunant who called for the creation of an aid organisation, not only for the wounded in war, but to aid in all manner of disasters needing an organised response.

For many like me, Gambia Red Cross serves as another home, where skills and hidden talents are developed. They made us to believe in ourselves.

Jukka Louma

Photo Jukka Louma

Moving to a new country. I had no idea about its people, culture, weather or work. I had mix feelings. I was happy because I was going to study but leaving behind family, friends, work and all the different voluntary activities was the saddest and the most difficult moment.

The confusion didn’t last long after arriving in Finland as I found a new home and a new family, the Finnish Red Cross. Just with a simple click of a computer I got an information package of all the activities within Helsinki and Uusimaa district, especially those that are conducted in English.  As if that is insufficient, I was invited to an introductory course about the Finnish Red Cross. I never hesitated to sign up because I was hungry to know all the bits and pieces of the national society and how I could get involved.

One of the clubs that I was interested to join right after the introductory course was Betania International Club which is open for everyone and provides a meeting place for people from various backgrounds. I started to go to Betania and was lucky to meet different people. With some of them I’m still in contact.

Five months after my arrival, an application to the Youth delegate training course was announced and I applied, luckily I was selected. This course prepared me to work as youth delegate for the International Red Cross Movement through the Finnish Red Cross. Shortly after our training together with other participants, we established an international youth club (FRC International Youth Club), a group for young people between 15 and 28. I continue to volunteer in different activities including visits to schools, campaigns and festivals among them Hunger Day Campaign, World Village Festival and Lupa Välittää.

Siaka received the Youth Volunteer of the Year award from the Helsinki and Uusimaa district this May. Photo Tuula Korhonen

If you ask me today, I will say Finnish Red Cross solved the puzzle! I haven’t done much because of the language barrier, but I am happy I could serve humanity. I am even happier of the fact that my humble efforts can be linked to those countless others who make a difference to the world.

Having experience both national societies, I have come to realise that each national society design their activities based on the need of the people. Therefore I would say there are a lot more similarities than differences as all Red Cross societies in the world work in accordance with the seven principles of the movement.

No one is too poor to volunteer and you don’t have to wait until you retire. The experiences you gain while volunteering can never be learned anywhere else. There is a lot more to be done.

Siaka K. Dibba