26 Nov

Kul i kollektiv

”Vi vill inte bo med våra kompisar, vi vill lära känna nya människor”, säger Lisa och Niklas som bor i kollektiv med fyra andra personer. Men vad grälar de om och hur ekologiska är de?

Kollektiv

I Kärnan av Sörnäs i Helsingfors bor ett kollektiv på åttonde våningen i en 120 kvadratmeters lägenhet med två våningar. Lisa Vuorelma, 24, Niklas Söppi, 25, Jade Patjas, 25, Ville Vuorelma, 29, och Emma Wales, 29 har alla valt att bo och dela vardagen tillsammans med andra.

Jag besöker kollektivet en vardag kväll. När jag stiger ur hissen på åttonde våningen möts jag av en korridor full av planscher. Inget tvivel, jag har kommit till rätt ställe. Det verkar finnas flera andra kollektiv på samma våning. Lisa tittar ut genom dörren och ropar hej.

Lisa och Niklas är de enda som är hemma den här kvällen och de ska precis börja laga mat. Vi sätter oss i soffan för att prata om vad som är det bästa med kollektivboende.

Vad är det bästa med att bo i kollektiv?

Lisa: Det här är det billigaste sättet att bo centralt. Att bo i centrala Helsingfors är dyrt. Vill man bo ensam kan priserna stiga upp till 800 euro per månad. Bor man tillsammans med andra kan man bo billigt. Vi har egen bastu, två balkonger, stort kök och vardagsrum. Det skulle man inte ha råd med om man bodde ensam. Det här är lyxigt men billigt boende för en studerande.

Niklas: Det finns alltid någon hemma att umgås med eller någon som man bara kan sitta och titta på TV med i vardagsrummet. Men vill man vara ensam kan man gå in på sitt rum. Alla sovrum finns på övre våningen, så om man vill vara för sig själv kan man gå upp och stänga in sig.

Har ni några principer som alla i kollektivet måste följa?

Lisa: Vi har en policy att vi inte tar in våra kompisar när vi söker nya hyresgäster. Vi vill lära känna nya människor.

Niklas: Tröskeln att börja gräla är kanske lägre om man bor med en bra kompis. Men med bekanta eller okända börjar man inte gräla lika lätt.

Lisa: Jag är den enda i huset som är studerande. En gång ordnade jag en fest på en vardag och det tyckte nog inte min bror Ville, som också bor i kollektivet, var en så bra idé. Efter det så bestämde vi oss för att införa en regel om att inga fester får ordnas mitt i veckan.

Niklas: Fast på veckoslutet kan det nog bli både förfest och efterfest här i huset.

Lisa: När vi har mycket utrymme är det roligt att ordna stora fester. Och vi lär känna varandras vänner, vilket är roligt.

Hur ekologiska är ni?

Lisa: Vi äter främst vegetariskt. Det är ingen strikt princip för alla av oss. Men ingen av oss är någon stor köttätare.

Niklas: Jag har under november månad en strikt diet utan vete, mjölkprodukter, socker och alkohol. Men det är inget som jag tvingar de andra att också följa.

Lisa: En stor del av möblerna är från loppis. Soffan köpte jag på Facebook sidan Kallio Kierrättää. Den andra soffan hittades i en ”roskis”. Vissa möbler fanns här redan innan någon av oss flyttade in. 

Vad grälar ni om?

Lisa: Främst om städning och disk. Och om vem som ska gå ut med soporna förstås. Vi hade “roskisbingo” i något skede. Den som flest gånger hade gått ut med skräpet blev bjuden på middag av de andra. Men vi slutade med det. Kanske vi borde ta upp det igen. 

Niklas: Vi har en städ lista och städar parvis i tur och ordning varje vecka. Det är inget vi följer slaviskt. Men vi försöker ha ett system. 

Delar ni på mat och ordnar gemensamma middagar?

Lisa: Vi har våra egna skåp där vi kan förvara sådan mat som är vår egen. Men diskmedel, tvättmedel, WC papper och sådant som hör till huset köper vi tillsammans.

Niklas: Ofta får vi de kostnaderna täckta när vi pantar flaskor.

Lisa: Och i annat fall så brukar det fungera att man köper sådant som hör till huset när man inte har köpt på länge.

Lisa: Vi försökte tidigare ordna middag en gång i veckan, men det blir nog väldigt sällan nuförtiden. Vi åker alla kors och tvärs och är sällan hemma alla samtidigt.

Har ni god grannsämja? Det verkar som att det finns fler kollektiv på samma våning?

Lisa: Jo det finns flera kollektiv på samma våning men också överlag i det här huset. Jag jobbar på café vid sidan om studierna och ibland brukar jag ta med mig hem sådant som annars skulle kastas. Då händer det att jag går till våra grannar med ett bröd eller några bullar.

Niklas: När vi skulle avfrosta vårt kylskåp fick vi låna grannarnas kylskåp så länge. Det var trevligt. 

Känner ni andra som bor så här?

Lisa: Jag känner ingen annan som bor som oss. De flesta av mina vänner bor i ettor. Jag har också några vänner som bor i Hoas (Helsingforsregionens studentbostadsstiftelses) lägenheter, men det är nog inte samma sak som här hos oss. De låser sina rum och delar knappast på någonting i köket eller i hemmet överlag.

Niklas: Jag har kompisar som bor tillsammans men det handlar mer om kompisgäng som känt varandra också sedan tidigare. När jag berättar för vänner och bekanta om hur jag bor får jag ofta höra “Jag skulle aldrig våga bo med människor jag inte känner sedan tidigare”.

Lisa: Har det att göra med den finska mentaliteten? Helst vill man bo ensam eller i tryggt sällskap med vänner man haft länge. Jag vet inte. Men Kollektiv lönar sig. Jag skulle inte byta ut det här emot en etta.

Elin von Wright

Visste du?

Finlands första kollektivboende för över 50-åringar, “mummokommuuni” planeras för tillfället i Tammerfors. Är du intresserad eller vill du veta mer om kollektivet för äldre? Det arrangeras ett möte för alla intresserade fredag 27.11 i Tammerfors.

Om du vill bekanta dig med hur det är att bo i kollektiv kan du också gå med i gruppen “Yhteisöasuminen – kommuunit koolle” på Facebook.

19 Nov

Älä kohtaa kulttuuria, kohtaa ihminen

Kuva: Mika Kanerva

Kun kyse on ennakkoluuloista, tarvitaan monta hyvää kokemusta poistamaan yksi huono, tietää Anu-Rohima Mylläri.

Kuluva syksy on ollut Suomessa poikkeuksellinen. Turvapaikanhakijoiden lisääntyminen on tuonut tullessaan ilmiön, jossa ihmisten mielipiteet tuntuvat jakautuvan rajusti joko maahanmuuttoa puolesta tai vastaan. Koskaan ennen maahanmuutto tai monikulttuurisuus ei ole kiinnostanut ihmisiä näin paljon.

Suomen Punaisen Ristin Ystäväkursseja ja Tulijan Tukena kursseja on järjestetty pelkästään Hämeen piirin alueella kahden kuukauden aikana yli 20 – kaksinkertaisesti enemmän kuin yleensä järjestetään yhden vuoden aikana. Vapaaehtoiset kouluttajamme ovat saaneet pitää koulutuksia niin paljon kuin heillä vain on ollut innostusta ja aikaa.

Itse olen käynyt puhumassa monissa tilaisuuksissa ja tehnyt kouluvierailuja. On ollut kiinnostavaa kuulla ajatuksia ja tuntoja liittyen maahanmuuttoon. Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin päätynyt kysymään itseltäni samaa kysymystä: Millä perusteella suomalaisuutta määritellään? Keitä ihmiset näkevät kuuluvaksi “meihin”?

Yksi on kaikki?

Unohdamme herkästi, että vallitsevat käsitykset yhdenmukaisesta suomalaisuudesta on kulttuurisesti tuotettu pitkän ajan kuluessa. Ne ovat tietoisesti rakennettuja mielikuvia siitä, että olisimme kaikki samanlaisia esimerkiksi tavoiltamme ja ulkonäöltämme.*

Toisaalta yksikään kansallisuusaate ei ole syntynyt tyhjästä, vaan ihmisten kohtaamisten kautta. Siksi suomalaisuuskin on pohjimmiltaan tuontitavaraa. Minun maailmassani suomalaisuus on lainattujen ainesten kollaasi, jonka muovaamiseen me kaikki osallistumme.

Mielikuvien voimasta kertovat myös tämän syksyn tapahtumat. Kun SPR:n vapaaehtoiset olivat alkusyksystä laittamassa pystyyn Lahden Hennalaan vastaanottokeskusta, Suomi päätyi maailman lehtien otsikoihin Ku Klux Klan – hahmoon pukeutuneen ulkopuolisen tyypin häiriköinnin takia. Monet suomalaiset kokivat, että tapahtunut leimasi koko Suomen kansaa.

Näin kävi myös irakilaisille suomalaisessa mediassa. Kun yksi heistä pääsi lehtien kansiin valittamalla vastaanottokeskuksen huonosta ruuan laadusta – muutkin irakilaiset leimattiin valittajiksi. Kun keskustelin itse irakilaisten kanssa, suurin osa heistä tunsi häpeää yhden maamiehensä vuoksi.

Jo lyötyjä leimoja on kuitenkin vaikeaa poistaa hetkessä, on sitten kyseessä mediahuomio tai arkikokemus. Tarvitaan monta hyvää kokemusta poistamaan yksi huono. Näin tuntuu ihmismieli toimivan.

Tärkein periaate on inhimillisyys

Myös maahanmuuttokeskustelussa korostuvat mielikuvat kokonaiskuvan sijaan. Suomen suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat edelleen lähimaista, kuten Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. Silti suurin huomio keskittyy heihin, joiden kuvittelemme olevan kanssamme vähiten samanlaisia. Joskus näitä eroja korostetaan vihamielisestikin, ja siksi tarvitaan Ei rasismille! -hankkeen kaltaista toimintaa.

Mutta jos uskallamme käydä rakentavaa ja tutkiskelevaa keskustelua toistemme kanssa, voimme huomata kuinka samankaltaisia ihmiset ovatkin. Olemme niin paljon muutakin kuin vain se, minkä silmillämme näemme.

Punaisen Ristin tärkein periaate on inhimillisyys. Inhimillisyyden kautta meidän tulisi nähdä toisemme ja itsemme. Inhimillisyyteen kuuluvat perustarpeet, jotka koskettavat meitä jokaista; fysiologisten tarpeiden lisäksi meillä on turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden, arvonannon sekä itsensä toteuttamisen tarpeita. Näistä me kaikki koostumme, olipa lähtömaamme tai geeniperimämme mikä hyvänsä.

Madventuresin Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat osuvasti sanoneet että jokainen ihminen on yksilö, eikä ryhmänsä edustaja. Kysymykseen siitä, miten tulisi suhtautua kurdinaapuriin, venäläislapseen tai romanityökaveriin, on helppo vastata: naapurina, lapsena ja työkaverina. Jos ajattelee liikaa kohtaavansa vieraita kulttuureita, tapoja ja uskontoja, ei enää kohtaakaan ihmistä.

Teksti: Anu-Rohima Mylläri

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä ja Pirkanmaan ja Keski -Suomen alueellisen etnisten (ETNO) suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja.

*Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Olli Löytyn, Pekka Ruuskan ja Mikko Heinosen kirjoittaman teoksesta Suomi toisin sanoen (2004).

Tiesitkö? Turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen jo lähes 28 000.  Viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli lähemmäs 4 000. Tällä hetkellä suurin turvapaikkaa hakeva ryhmä koostuu irakilaisista, somalialaisista ja afganistanilaisista. Kielteisen päätöksen saa noin 60% turvapaikkaa hakevista.

12 Nov

Siviilipalvelukseen houkuttelee yhä enemmän työkokemus

Siviilipalvelustaan aloitteleva toimittajamme Joona Möttö haastatteli kurssitovereitaan Lapinjärvellä ja selvitti minkälaisia ennakkoluuloja sivarit kohtaavat. Kysyimme myös Sivilipalveluskeskuksen johtajalta, Mikko Reijoselta, mikä merkitys siviilipalveluksella on nykypäivän yhteiskunnassa.

Joka vuosi noin 7 % maanpuolustusvelvollisista hakeutuu varusmiespalvelun sijaan siivilipalvelukseen. Palvelukseen hyväksytyksi tulemisen jälkeen uudet siviilipalvelusvelvolliset eli tuttavallisemmin sivarit viettävät kuukauden Lapinjärvellä valmistautuen siviilipalvelusjaksoonsa.

– Päätin lähteä sivariin pitkän harkinnan jälkeen ihan vaan senkin takia, että löysin hyvän sivaripaikan, joka on mun alaani. Tämä on mulle ehkä hyödyllisempi kokemus kuin armeijapalvelus, kertoo Lapinjärvellä koulutusjaksoaan aloitteleva Valtteri.

Myös moni muu Joonan haastattelemista sivareista kertoo videolla työkokemuksen vaikuttaneen heidän päätöksiinsä.

– Tuli mahdollisuus tehdä työtä, jota minä oikeasti haluan tehdä ja mitä minä haluan tehdä myös tulevaisuudessa, perustelee myös Eero.

Arkipäiväistynyt siviilipalvelus

Siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen vahvistaa, että nykyään erityisesti työkokemus vaikuttaa aiempaa enemmän siviilipalveluksen valitsemiseen.

– Siviilipalvelus on siinä mielessä arkipäiväistynyt, että se on luonteva valinta monelle nuorelle miehelle jo pelkästään työkokemuksen vuoksi. Monelle siviilipalvelus tarjoaa ensimmäisen pitkän työsuhteen.

Oletus on, että valinnan taustalla ovat myös vakaumukselliset syyt, mutta niitä ei tarvitse siviilipalvelukseen hakiessa eritellä. Monen valintaan vaikuttaa myös elämäntilanne.

Siviilipalvelulla maanpuolustusvelvollisuuttaan suorittavat ovat Reijosen mukaan merkittävä voimavara yhteiskunnalle.

Koska siviilipalveluspaikan on oltava yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon toimija, siviilipalvelusmiehet tekevät noin 10 kuukauden työpalvelusjaksonsa useimmiten kunnille tai järjestöille, kuten Suomen Punaiselle Ristille.

– Suosittuja kohteita siviilipalvelukseen ovat esimerkiksi vastaanottokeskukset, mutta palveluskohteiksi on valittu kaikenlaista puusepäntyöstä sairaankuljetukseen, Reijonen sanoo.

Järjestelmän toimivuudesta kertoo sekä sivarien että työpalveluspaikkojen tarjoajien tyytyväisyys.

Lapinjärvellä aloittaa 11 siviilipalveluserää vuodessa. Vaikka armeijassa ei ollakaan, neljän viikon aikana miehet elävät samankaltaista tupaelämää kuin alokkaat varuskunnassa.

Koulutuksessa on suuntautumisvaihtoehtoja väkivallan ehkäisystä ympäristön suojeluun. Koulutusjaksoihin sisältyvät myös muun muassa suosittu Suomen Punaisen Ristin ensiapukoulutus sekä humanitaarisen oikeuden kurssi.

Video: Joona Möttö
Teksti: Mirkka Helkkula

05 Nov

Ei kysyvä tieltä eksy: 6 elämänviisautta

Nuoruus on joskus hankalaa aikaa. Onneksi kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta. Kysyimme neuvoja kokeneemmilta. Saimme arvokkaita neuvoja muun muassa pukeutumiseen, kännykkäkulttuuriin ja ihmissuhteisiin.

Kirsti: “Arvosta tavallista elämää. Syö tavallista, monipuolista ruokaa, nuku ja liiku. Kyllä elämään aina mahtuu kohokohtia, kuten matkoja ja perhejuhlia. Mutta parasta on, kun saa elää tavallista, tervettä elämää.”

 

Seppo: “Kaikkia laitteita, kuten kännyköitä, kannattaisi käyttää vähemmän. Nuoret eivät välttämättä lue kirjoja ollenkaan. Minä olen aloittanut lukemisen 6-vuotiaana. On hirvittävä puutos, jos kirjat jäävät lukematta.”

 

Sirkka: “Pitää uskaltaa yrittää ja olla rohkea. Aina tulee vastaiskuja, ne kuuluvat jokaisen elämään. Mene rohkeasti ihmisten luo – kun uskaltaa kohdata, huomaa, että kaikilla on omat ongelmansa.”

 

Ahti: “Älä liioittele puheitasi, eleitäsi tai pukeutumistasi. Säilytä tyylisi.”

 

Päivi: “Kannattaa olla hyvissä väleissä kaikenlaisten ihmisten kanssa. Nuorilta vaaditaan ymmärrystä vanhoja kohtaan ja vanhoilta nuoria kohtaan.”

 

Pekka: ”Minä suosittelisin, että nuoret alkaisivat hioa suomalaisista kivistä koruja. Materiaalia on paljon ja helposti saatavilla. Kädentaidot unohtuvat, jos tuijottaa vain näyttöpäätettä.”

Haluatko kuulla lisää elämänneuvoja? Lähde mukaan ystävätoimintaan.

Teksti ja kuvat: Irina Herneaho