25 Feb

Ethicize your vacations!

Dalbera

Holidays are often associated with an adventurous, cheerful lifestyle that alternates with relaxing moments. However, as carefree as we might feel, what we choose to do at the destination is not solely our own business. Often our travel destinations are also homes of the local population, both humans and animals. Our way of travelling is bound to have an impact on them.

Travelling and cultural exchange enriches the lives of millions around the world and has built massive industries around tourism, creating much needed economic growth. But, there is a downside as well. Child prostitution, environmental pollution and slave wages are some of the sociocultural, economic and environmental consequences that our hunger to discover the world has brought about. Also animal welfare can be threatened, as was shown by the recent case of a baby dolphin in Argentina, that died after it was plucked from the water so that tourists could take selfies with it.

The negative effects of travelling certainly aren’t going to stop us from moving around, and in the other hand, simply ignoring the flip-side of tourism isn’t a sustainable option. Luckily, there is an increasing amount of actors focused on helping us to do things smarter. One of them is the Finnish Association for Fair Tourism (FAFT), established in 2003.

“The key is that travellers, where ever they decide to go, shouldn’t worsen problems that already exist.”

Tytti McVeigh, president of FAFT, says their core idea is to help people travel in a way that maximizes the positive and minimizes the harmful effects of tourism.

– It is important to acknowledge that there are problems in almost every tourist destination. The key is that travellers, where ever they decide to go, shouldn’t worsen problems that already exist. Tourism enables many harmful activities, such as child prostitution or beating animals into submission for entertainment, she says.

Information leads to better decisions

Certainly, travellers are not the only to cause problems in their travel destination. There are many actors responsible for the big picture.

– Nations obviously need to carry their responsibility for things, such as fulfilment of human rights and practicalities like waste control. Travel agencies on the other hand need to ensure that their actions do not cause harm to local communities. Ideally they’ll work together with local governance to improve e.g. infrastructure, which in its turn will make it easier for people to move around and attract more tourism.

According to McVeigh, most tourists are not purposefully ignorant – travellers usually simply do not know what effects their choices have and how to make better decisions. However, she firmly believes that individuals can make a difference.

– Travellers are always responsible for their own behaviour: how they use their money and whether they respect local traditions. However, not all traditions are to be respected, such as objecting children to sexual contact, she says.

“Travellers are always responsible for their own behaviour.”

5 tips on how to travel with a clearer conscience:

1. Have the talk with yourself

Think about what is important for you. What do you value and which practices do you absolutely not want to support financially? Information is key and internet makes it pretty easy to find out about potential problems that can guide you in your decision.

2. Make greener choices

Utilize as much public transportation as possible, both at your destination and on your way there. E.g. railway connections are extremely handy when moving within Europe. However, when traveling from fairly isolated spots, such as Finland, sometimes flight is the only option. When this is the case, favor direct flights and instead of making e.g. frequent weekend trips, stay in one place for a longer period.

 3. Consider who do you give your money to

A good strategy is to go for services provided by local entrepreneurs in order to ensure that the money spent will stay at the destination. Small choices can have a great impact on the local economy. International chains create work within the communities and usually possess a great pressure to ensure good working conditions. Unfortunately, the profits seldom stay within the country.

4. Don’t shut your eyes from crime

When abroad, one is sometimes tempted to distance oneself from everyday life and look the other way when facing uncomfortable situations. However, especially when it comes to witnessing serious crimes such as child sex tourism, reporting is extremely important. Even though a single observation would not lead to an arrest, reporting may facilitate a wider international investigation and, perhaps even more importantly, create change in people’s behavior and the local culture. The Finnish Association for Fair Tourism’s campaign against child sex tourism, Too Bad to Be True, emphasizes that the more reports, the stronger the message that such behavior is not accepted.

 5. Give constructive feedback

Feedback is a good way for the individual to show both their appreciation and disappointment. Economic pressure is usually an effective method, so i.e. informing an animal park that you won’t be using their services because of bad treatment of animals will hopefully make them consider their practices. Social media has made it easy for people to approach travel companies directly and share experiences. While doing so, it is important to keep a constructive approach and not blame one company for all problems within the industry.

Text: Mikaela Remes
Photo: Jean-Pierre Dalbéra / CC BY 2.0

23 Feb

Vapaaehtoistöihin vuodeksi Britteihin? Sanna kertoo, miksi se kannattaa

IMG_8577-2Vapaaehtoistyö ulkomailla on ikimuistoinen kokemus ja voi kerryttää arvokasta työkokemusta. Oriveteläinen Sanna Mäntysaari muistelee innolla vapaaehtoistyövuottaan 19-vuotiaana Liverpoolissa. Hän kannustaa kaikkia 18–30-vuotiaita hakemaan Iso-Britannian Punaisen Ristin EVS-paikkoja.

Vapaaehtoisohjelma: Minut valittiin vuodeksi 2013-2014 European Voluntary Servicen (EVS) Iso-Britannian Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi, kuten myös noin 25 muuta nuorta ympäri Eurooppaa. Saimme itse toivoa, mihin projektiin haluaisimme. 2-4 vapaaehtoista valittiin aina samaan kaupunkiin asumaan yhdessä. Vaihtoehtoja oli ympäri Iso-Britanniaa. Päädyin Liverpooliin erityiskouluun, jossa työskentelin kouluavustajana autistisessa luokassa. Luokassa oli seitsemän 5-8 vuotiasta (maailman ihaninta!) lasta.

Kieli: Asuin kahden saksalaisen ja yhden armenialaisen kanssa, joten puhuimme toisillemme englantia. Töissä ja koulutuksissa kieli oli myös luonnollisesti englanti. Vapaaehtoisvuoden aikana monen vapaaehtoisen kielitaito parani paljon.

Sää: Englannille tyypillinen koleus ja epävakaus, mutta ei siellä oikeasti sada niin paljon kuin pelotellaan.

Asuminen: Asuimme todella suloisessa perinteisessä englantilaisessa talossa. Talo sijaitsi kotoisalla alueella lyhyen bussimatkan päässä keskustasta. Jokaisella oli oma huone, ja lisäksi talossa oli vierashuone, jossa oli lähes jatkuvasti joku ystävä majoittumassa. Vanhassa talossa oli omat haittapuolensa, joten aina välillä jouduimme soittamaan korjaajan milloin suihkun ja milloin uunin takia. Meillä oli kuitenkin paljon tilaa ja viihdyin hyvin. Ainoastaan kämppisteni siivoustottumuksia en aina ihan ymmärtänyt.

Miksi lähdit?

En halunnut lukion jälkeen vielä opiskelemaan, joten ajattelin, että nyt olisi tilaisuus lähteä ulkomaille. Olin päässyt opiskelemaan erityisopettajaksi, joten vapaaehtoistyö erityiskoulussa sopi minulle hyvin. Sain samalla mahdollisuuden kokeilla vähän tulevaa ammattiani. Toisaalta Punaisen Ristin nimissä tuntui turvalliselta lähteä, koska olin ollut jo monta vuotta vetämässä lasten Reddiekids -kerhoja ja leirejä Suomessa. Halusin myös päästä tekemään jotain uutta ja nähdä maailmaa, joten välivuosi Englannissa sopi minulle hyvin. Olin kasvanut koko elämäni pikkukaupungissa, joten tuntui jännittävältä muuttaa ensi kertaa pois ja samalla kauas kotoa. Koen olevani etuoikeutettu, että sain viettää tuollaisen vuoden ulkomailla ja oppia itsestäni.

“Halusin päästä tekemään jotain uutta ja nähdä maailmaa.”

Mikä paikallisessa kulttuurissa yllätti?

Englantilainen kulttuuri on ihana. Ihmiset tulevat helposti juttelemaan ja ovat todella avuliaita. Minua viehätti paikallinen pubikulttuuri ja viikottaiset pubivisailut. Kävin usein läheisessä pubissa visailemassa kaveriporukan kanssa. Minut yllätti myös paikallinen aksentti, sillä en ollut koskaan kuullut moista englantia, enkä ensin meinannut saada selvää ihmisten puheesta. Yllättävää oli myös ruoka, joka oli paljon epäterveellisempää. Jopa koulussa oli tarjolla päivittäin ranskalaisia.

Mitkä olivat vapaaehtoisvuotesi kohokohdat?

Kaikki ihmiset, joihin tutustuin työssäni ja vapaalla! Koska Punaisen Ristin vapaaehtoisia asui ympäri Brittejä, niin minun oli helppo kierrellä maata, kun aina läheltä löytyi yöpaikka. Kohokohdista on vaikea valita vain muutamaa, mutta erityisesti nämä ovat jääneet mieleeni; pidimme yhteiset syntymäpäiväjuhlat toisen vapaaehtoisen kanssa meillä Liverpoolissa, ja meillä majaili noin parikymmentä ihmistä. Myös kesä oli unohtumaton, sillä reissasin paljon ja kävin muun muassa paikallisen kaveriporukkani kanssa Skotlannissa festivaaleilla ja muutaman vapaaehtoisystäväni kanssa telttailemassa Walesissa.

Laajeniko maailmankuvasi?

Oivalsin, että kaikkea ei voi suunnitella elämässä etukäteen. Vuosi toi paljon yllätyksiä, ja tuntuu, että tuon vuoden aikana opin elämään paremmin hetkessä. Vaikeasti kehitysvammaisten parissa työskentely avarsi myös maailmankuvaani. Vapaaehtoistyö sai minut muun muassa arvostamaan omaa elämääni ja tuntemaan kiitollisuutta. Työ ei ollut aina helppoa ja monien päivien jälkeen oli väsynyt. Toisaalta en ole missään muussa työssä viihtynyt vielä yhtä hyvin.

Mitä tekisit nyt toisin?

Olisin nyt varmasti suunnitelmallisempi töiden, vapaa-ajan, rahankäytön ja vierailijoiden suhteen. Lisäksi teimme kämppisten kanssa virheen, kun solmimme internet-sopimuksen, josta päädyimme maksamaan aika paljon.

“Lähde! Vaikka sinua ensin pelottaisi, niin se menee ohi.”

Tunsitko koti-ikää?

Alkuun minulla oli koti-ikävä, ja tuntui uskomattomalta, että täällä nyt olen. Tunne helpotti, kun saimme internet-yhteyden ja pääsin soittamaan Skypellä kotiin. Kotiväen vieraillessa pahin ikävä iski heidän lähtiessään, mutta toivuin siitä nopeasti. Onneksi kämppiksistäni tuli todella hyviä ystäviäni. Yksi heistä oli minulle kuin varasisko, ja muutenkin olimme kuin pieni perhe.

Mitä sanoisit niille, jotka harkitsevat vapaaehtoisvuotta?

Lähde! Vaikka sinua pelottaisi ensin, niin se menee ohi. Ole utelias ja uskalla lähteä opettelemaan uutta. Ei minullakaan ollut aikaisempaa kokemusta samanlaisesta työstä, mutta tekemällä opin. Paikan päällä saa myös hyvän perehdytyksen.

Haluatko sinäkin Britteihin? Haku ensi syksyä varten on nyt auki 29.2.2016 asti.

Hakijoiden tulee olla ulospäinsuuntautuvia ja projektiin sitoutuvia nuoria. Aikaisempi kokemus Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnasta on hyödyksi, mutta myös muissa järjestöissä vapaaehtoistyötä tehneet nuoret voivat hakea. Tiettyä koulutusta tai osaamista ei vaadita, vaan vapaaehtoiset perehdytetään omaan työtehtäväänsä vuoden alussa.

British Red Cross vastaa vapaaehtoisten matka-, majoitus- sekä ruokakuluista koko vuoden ajan. Lisäksi vapaaehtoiset saavat pientä taskurahaa muihin menoihin. Lue lisää ja hae mukaan!

18 Feb

Verenluovuttajia tarvitaan kaikista väestöryhmistä

Sinua tarvitaanGlobalisaation myötä ihmiset muuttavat eri syistä paikasta toiseen. Monessa maassa ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus väestöstä kasvaa. Muutoksella on monia ulottuvuuksia, ja yksi niistä liittyy verensiirtoihin: etnisillä vähemmistöillä voi olla veriryhmiä, joita valtaväestöltä ei juuri löydy.

Ympäri Eurooppaa meneillään olevassa Missing minorities -hankkeessa etsitään eri etnistä taustaa olevia luovuttajia. Suomessa tarvitaan erityisesti afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia. Tarve ei liity lähiaikoina Suomeen saapuneisiin turvapaikanhakijoihin, sillä arvio eri etnistä taustaa olevien verenluovuttajien tarpeesta on tehty jo aiemmin.

– Vaikka pakolaisia ei olisi lainkaan, tarve olisi silti olemassa. Meidän tehtävämme on varmistaa se, että verta riittää niille potilaille, jotka meillä täällä Suomessa ovat hoidettavana, Liisa Romo Veripalvelusta painottaa.

Haasteena harvinaiset veriryhmät

Veriryhmäjärjestelmiä on yli 30. Niistä tärkeimmät ja tunnetuimmat ovat ABO- ja Rhesus-veriryhmäjärjestelmät. Ensisijaisesti potilaalle pyritään aina antamaan hänen omaa veriryhmäänsä vastaavaa verivalmistetta. Hätätilanteissa potilaalle voidaan antaa O RhD negatiivista verta, jos potilaan omaa veriryhmää ei ole vielä ehditty selvittämään. Suurimmalle osalle kaikista potilaista löydetään sopiva verivalmiste riippumatta etnisestä taustasta, koska yleisimmät veriryhmätekijät ovat samat.

“Vaikka pakolaisia ei olisi lainkaan, tarve olisi silti olemassa.”

– Etniseltä taustaltaan afrikkalaisilla on kuitenkin sellainen veriryhmätekijä, joka voi osoittautua merkitykselliseksi, jos tarvitaan toistuvia verensiirtoja. Toiveemme on, että tavoittaisimme vuosittain 100–150 uutta afrikkalaistaustaista verenluovuttajaa, Romo kertoo.

Harvinaisia veriryhmiä löytyy kaikista väestöryhmistä, myös syntyperäisilta suomalaisilta. Tällaisissa tapauksissa luovuttajia voidaan joutua erikseen etsimään.

– Kun potilas saa toistuvia verensiirtoja tai paljon verivalmisteita, voi olla että joku harvinainen veriryhmätekijä nostaakin päätään. Sitten käydään etsimään hänelle sopivia verenluovuttajia, joita voi löytyä vain muutama.

Säännöt suojelevat luovuttajaa ja potilasta

Verenluovutuksessa on tietyt perusedellytykset, jotka koskevat kaikkia luovuttajia. Verenluovuttajan on oltava täysi-ikäinen, perusterve ja vähintään 50-kiloinen. Lisäksi verenluovuttajan tulee asua Suomessa pysyvästi ja hänellä on oltava suomalainen henkilötunnus. Verkossa voi tehdä testin, joka kartoittaa soveltuvuutta verenluovutukseen. Testi on kuitenkin vain suuntaa-antava: lopullisesti soveltuvuus arvioidaan aina verenluovutustilanteessa. Esimerkiksi hemoglobiini mitataan joka kerta ennen verenluovutusta.

– Luovutussoveltuvuudessa on aina kaksi näkökulmaa: turvallisuus potilaan ja toisaalta luovuttajan kannalta. Siksi näitä kysymyksiä on aika iso joukko, Romo sanoo.

Luovutustilanteessa on kyettävä asioimaan suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Jos henkilö on syntynyt tai asunut lapsuudessaan malaria-alueella, ennen luovutusta testataan malarian vasta-aineet. Jos testitulos on negatiivinen, verenluovutus on mahdollista, mikäli viimeisimmästä vierailusta malaria-alueelle on kulunut vähintään kolme vuotta.

Välipalaa ja hyvä mieli

Verenluovutukseen ei tarvitse erityisesti valmistautua. Verta voi luovuttaa veripalvelutoimistossa tai verenluovutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Aikaa kannattaa varata noin tunnin verran, ja mukaan tarvitsee kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Ensin luovuttaja saa täytettäväksi terveydentilalomakkeen, minkä jälkeen hoitaja mittaa hemoglobiiniarvon ja kysyy ehkä joitakin tarkentavia kysymyksiä. Itse verenluovutus kestää kymmenisen minuuttia, jonka aikana hoitaja tarkkailee luovuttajan vointia. Verenluovutuksen jälkeen tarjolla on kahvia ja välipalaa. Rahaa verenluovutuksesta ei saa.

– Meillä Suomessa verenluovutuksesta ei saa maksaa. Verenluovutus perustuu aina vapaaehtoisuuteen, Romo muistuttaa.

Välipalan lisäksi verenluovuttaja saa takuulla hyvän mielen. Romolla on vinkki, miten luovutustilanteesta saa vielä mukavamman:

– Aina on kivempi käydä luovuttamassa kaverin kanssa. Kavereiden tai työkavereiden kesken voi perustaa vaikka luovutusporukan, joita meillä kutsutaan VeriRyhmiksi. Sitä kautta voi kokea hyvän tekemisen iloa yhdessä. Se myös helpottaa jännitykseen, jota varsinkin ensikertalainen voi kokea. Kun tulee porukalla, luovutus menee rennommin. Sitten jälkeenpäin on mukava istua yhdessä kahvilla ja jakaa kokemuksia.

Ojenna kätesi voit pelastaa hengen! Tarkista tästä lähin veripalvelutoimisto tai verenluovutustilaisuus. Oman VeriRyhmän voi perustaa Veripalvelun verkkosivuilla.

Teksti: Irina Herneaho

11 Feb

Yksikin ystävä riittää, kun yhteinen taajuus löytyy

Yksinäisyys on Suomessa joka viidennen nuoren ajoittaista todellisuutta – ja monen nuoren mielestä pahin tunne ikinä. Onneksi sitä voi myös torjua.

”Yksinäisyys tuntuu siltä, kuin olisi näkymätön. Näkee ympärillään olevat, mutta he eivät näe. Välillä säikähtää sitä, että joku täysin outo ihminen jää pitämään ovea auki tai avaa sen, ja olen ainoa, jolle ele on tarkoitettu.”

Näin kuvailee eräs nuori yksinäisyyttään kasvatuspsykologian dosentin Niina Junttilan teoksessa Kavereita nolla. Junttila on tutkinut perin pohjaisesti muun muassa nuorten masennusta ja yksinäisyyden kokemuksia.

Tutkimusten mukaan noin 10–15 prosenttia nuorista kokee Suomessa yksinäisyyttä. Junttilan mukaan nuorten yksinäisyyteen ei osata usein tarttua, koska sitä ei ymmärretä. Nuorten yksinäisyys sisältää usein piilevän oletuksen siitä, että ystäviä olisi, jos nuori itse ryhdistäytyisi ja olisi esimerkiksi sosiaalisempi.

– Nuoriin kohdistuvien odotusten ja heidän omien kokemustensa välillä on suuri ristiriita. Esimerkiksi vanhusten yksinäisyyttä ymmärretään paljon helpommin, koska iän myötä tullut yksinäisyys, kuten esimerkiksi puolison menetyksen jälkeen koettu yksinäisyys, nähdään luonnollisena asiana, Junttila selittää.

– Vanhukselle ei sanota samalla tavalla kuin nuorelle; että lähde ulos ja ole sosiaalisempi, hän jatkaa.

Pienikin ele torjuu yksinäisyyttä

”Tänään tuli eteen taas sellainen tilanne, että yritin puhua jotain tutuille, mutta tyypit ei reagoineet mitenkään. Ihan kuin ne ei olisi edes kuulleet mua. Tätä sattuu liian usein. Mä olen ujohko ja hiljainen ja yritän olla häiritsemättä ihmisiä. Mutta sittenkin kun vaivaudun jotain sanomaan, siihen ei edes nyökkäämällä voida reagoida. Yritä sitten siinä olla ’sosiaalinen’ ja osallistuva. Olenko mä edes olemassa?”

Nuorten yksinäisyyden määrä on säilynyt ennallaan 80-luvulta, mutta sen luonne on muuttunut.

– Yksinäisten lasten ja nuorten tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Yksinäisyyteen linkittyvät lapsuuden kurjat kokemukset, sosiaalinen syrjäytyminen ja eriarvoisuus. Esimerkiksi maahanmuuttajanuoret ovat suuressa riskissä syrjäytyä, Junttila kertoo.

Meillä kaikilla on kuitenkin avain yksinäisyyden muurin avaamiseen, Junttila kannustaa. Se on pieni, mutta yksinkertainen ja arkinen kysymys: Mitä sinulle kuuluu?

Yksi keino auttaa on vapaaehtoiseksi ystäväksi lähteminen. Näin toimi 26-vuotias Tinja Karlsson, joka lähti vapaaehtoiseksi Suomen Punaisen Ristin Nuori nuorelle -ystävätoimintaan. Hän nimenomaan halusi olla ystävä.

– Viime vuonna jäin työttömäksi ja halusin tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle. Aloitin osa-aikaisen opiskelun aikuislukiossa, ja minulla oli paljon vapaa-aikaa, Tinja kertoo.

Tinja kävi ystäväkurssin, jonka jälkeen hän sai tavata Punaisen Ristin piiritoimistolla uuden kaverinsa, 18–vuotiaan, hyvin vaiteliaan pojan.

– Alussa minua jännitti kovasti. Yritin saada selville, mistä hän pitää ja mitä kaikkea hän haluaisi tehdä. Oli pakko arvailla, miten täytyy edetä, kun hän oli niin ujo. Ujo, mutta todella fiksu poika, Tinja korostaa.

Ystävyyttä on sama taajuus

”Mä luulen, että kun on yksinäinen, ei masennu vain siitä yksinäisyydestä, vaan kaikki tunteet nousee pintaan. Kaikki se viha, katkeruus, tai suru ja yksinäisyys nostaa ne pintaan. Se ettei kukaan huomaa. Eikä välitä. Ja se on kaikista pahin tunne ikinä.”

Tutkija Niina Junttilan mukaan kaikki sellainen toiminta, joka madaltaa yksinäisten kynnystä saada ystäviä ja kokea hyväksyvää yhdessäoloa, on tarpeellista.

– Tärkeintä ystävyydessä on keskinäinen arvostus eli molemminpuolinen ajatus siitä, että olet ystävyyden tavoittelemisen arvoinen. Usein tämä syntyy ihmissuhteissa ihan itsestään, kun löytyy jotain yhteistä, Junttila sanoo.

Näin kävi myös Tinjalle ja hänen ystävälleen. Samankaltainen persoonallisuus ja yhteinen kiinnostus kulttuuriin yhdistivät heitä. Tinjan mukaan tärkeintä heidän ystävyydessään on ollut se, että molemmat saavat olla oma itsensä.

– Tapaamme joka toinen viikko, ja jokaisen tapaamisen jälkeen meillä molemmilla on tosi miellyttävä olo, Tinja sanoo.

Yksinäisyys on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sitä ei voi paikata kaverien määrällä.

– Yksi ystävä riittää, kunhan hän on samalla taajuudella, Junttila muistuttaa.

”Älkää jääkö yksin. Maailma on täynnä muitakin yksinäisiä. Aloittakaa vaikka väkisin uusi harrastus, matkustelkaa, kirjoittakaa pois paha olo, älkää antako periksi.”

Lainaukset ovat peräisin Niina Junttilan kirjasta Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015).

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta ja tule mukaan tai hae ystävää osoitteessa www.oleystava.fi

Tutustu myös Punaisen Ristin Nuorten turvataloihin.

Teksti: Jana Sassakova & Mirkka Helkkula
Kuva: Hanna Linnakko / Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto