28 Apr

Voiko ilmastopakolaisuutta ehkäistä?

Kansainväliset järjestöt korostavat ilmastonmuutokseen valmistautumisen tärkeyttä erityisesti kuivuuden riivaamissa Afrikan maissa. Jos hauraiden maiden kriisikestävyyteen ei aleta panostaa toden teolla, katastrofien seuraukset yltävät pitkälle. 

Afrikan itä- ja eteläosia koettelee pahin kuivuus kymmeniin vuosiin. Pelkästään Etiopiassa ruoka-apua tarvitsee jo noin 10 miljoonaa ihmistä. Monta sadekautta on jo jäänyt satamatta. El Niño-ilmiö, eli merivirran vaihtelu Tyynellämerellä on vaikuttanut päiväntasaajan tropiikin säähän Etiopian lisäksi muun muassa Etelä-Sudanissa, Etelä-Afrikassa, Sambiassa ja Somaliassa.

On viitteitä siitä, että kuivuus ja tulvat pahenevat vuosi vuodelta niin paljon, että jotkut alueet voivat muuttua lopullisesti elinkelvottomiksi.

– Kyseessä ei ole ohimenevä ilmiö, vahvistaa kansainvälisen vaikuttamistyön asiantuntija Pekka Reinikainen Suomen Punaisesta Rististä.

Kuivuus koettelee juuri nyt myös Afrikan vilja-aittana tunnettua Zimbabwea, joka on yleensä auttanut naapurimaitaan turvaamalla satonsa menettäneille maille ruokavarannon. Maahan on julistettu kansallinen hätätila. Jos Zimbabwe kuivuu, seuraukset ovat kauaskantoiset. Nyt jo esimerkiksi Etelä-Afrikka on joutunut tilaamaan maissia Brasiliasta.

“Kyseessä ei ole ohimenevä ilmiö.”

Pitkälle yltävät seuraukset (ks. infografiikka) ovat tyypillisiä monille lähitulevaisuuden luonnonkatastrofeille. Hauraiden maiden kriisivalmius nimittäin vuotaa kuin rikkinäinen sanko.

Miksi tämän pitäisi kiinnostaa länsimaita?

Vaikka Afrikka tuntuisi etäiseltä juuri nyt, muun muassa kuivuus ja tulvat pakottavat tulevina vuosina monet sen kansat liikkeelle kohti Eurooppaa. Missä määrin, se on Reinikaisen mukaan kiinni siitä, ovatko länsimaat valmiita auttamaan kehittyviä maita.

– Nyt on aika investoida älykkääseen kehitysapuun, Reinikainen sanoo.

Älykäs kehitysapu tarkoittaa Reinikaisen mukaan sitä, että rahaa käytetään nykyistä enemmän erityisesti katastrofialttiiden maiden kriisikestävyyden parantamiseen. Nykyään kehitysavusta vain noin yksi prosentti käytetään katastrofivalmiuteen.

Alttius ilmastonmuutokselle ennustaa tulevaa

Asian vakavuuden ymmärtää tutkimalla tilastoja. YK:n virallisella vähiten kehittyneiden maiden listalla on 48 maata, joista suurin osa sijaitsee Afrikassa ja Aasiassa. Listan maista peräti 42 ovat sellaisia, joiden globaali riski-indeksi on hälyttävä – nämä maat eivät pysty hallitsemaan niihin kohdistuvia riskejä. Lisäksi listan maista 37 ovat maailman altteimpia maita ilmastonmuutokselle.

– Tulevaisuuden katastrofeja ennustaa parhaiten juuri ilmastonmuutosalttius, Reinikainen toteaa.

Jos mitään ei tehdä, Punaisen Ristin ja Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) mukaan maailman katastrofit maksavat vuonna 2050 jopa 270 miljardia euroa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin koko maailman kehitysyhteistyön rahoitus on ollut viime vuosina. Humanitaarinen apu, eli katastrofien jälkipyykki, on kymmenen kertaa kalliimpaa kuin ennakoiva kehitysapu.

Järkevintä olisi Reinikaisen mukaan tukea erityisesti maita, joiden kehityssuunnan voi mitä todennäköisimmin ennustaa.

– Tiedämme varmasti, että esimerkiksi Etiopian ja muiden Itä-Afrikan maiden kuivuus ja tulvat tulevat pahenemaan säännöllisen syklin mukana. Olisi silkkaa tyhmyyttä sulkea siltä silmiään.

Teksti ja infografiikka: Mirkka Helkkula

Lue lisää:

Kuivuuden seurauksista Suomen Punaisen Ristin sivuilta

Katastrofien ennakoinnista ja vähentämisestä IFRC:n artikkeli

Muista myös Afrikka-keräys

21 Apr

Humanitarian law helps us to react on crimes against humanity

Is it legally allowed to bomb enemy headquarters, if innocent civilians are known to move in the area? Can the opponent use methods of torture to acquire potentially life-saving information from enemies in captivity? In order to determine answers to questions like these, commanders of military operations often rely on the support of legal advisors, who help interpreting the rules of war. At the Finnish Red Cross’ humanitarian law competition, university students got a touch of real life decision-making, as their knowledge was put to the test.

With the international humanitarian law conventions in one hand and law books in the other, 14 students from all over Finland gathered in Helsinki for the Gunnar Rosén International Humanitarian Law Competition. This meant four intensive days of role-plays, workshops and lectures that culminated in a moot court, a simulated war trial session where the most successful participants took the roles of prosecutor and defence.

The session was judged by a panel of renowned international experts, Christie Edwards-Orkin, Director for International Humanitarian Law at the American Red Cross, Julie Tenenbaum, Regional Legal Adviser of the International Committee of the Red Cross, Erkki Kourula, judge of the International Criminal Court and Kari Takamaa, legal advisor of the Finnish National Defence University.

In real life, court representatives investigate their case and build arguments for months, but other than that, the experience was as close to an actual session as it comes. In preparation for the moot court, the participants trained by implementing their theoretical knowledge on several practical cases. Like legal advisors in the field, they had to take in a lot of background information and closely study conventions in order to give grounds for practical decisions to military commanders, media representatives and government leaders.

Daniela Karlsson, Christian Saja and Emil Vartiainen, students of Law and International Law at Åbo Akademi, had traveled from Turku to take part in the competition and felt that they had learned a lot already during the first days.

– As someone who has mostly studied Finnish law, this has been a great way of gaining an international perspective and in-depth understanding of a new field. I also like the fact that this is a totally new way of learning, compared to writing essays at the university library, Daniela Karlsson says.

A long tradition around the world

The legal rules of war protect those who do not participate in armed conflicts. It emphasizes the protection of uninvolved civilians, but also wounded and imprisoned soldiers as well as those who have dropped their guns. International humanitarian law also defines permissible methods of warfare in order to advance peace building and limit the usage of techniques that cause unnecessary suffering.

– Advancing and informing about international humanitarian law is one of the core missions of the Red Cross and one of the reasons behind the creation of the Red Cross and Red Crescent Movement. That is why it is our responsibility to spread knowledge. Knowing about the rules of conflict also improves people’s media literacy and helps making sense of conflicts, says competition coordinator Elina Almila.

“Competitions are a fun way of bringing the law out of text books and into real life.”

The Gunnar Rosén International Humanitarian Law Competition was the first of its kind in Finland, but the Red Cross has a long tradition of arranging similar competitions in other countries, as evaluations show that this is a good way of activating a younger crowd.

– Competitions are a fun way of bringing the law out of text books and into real life. When preparing for cases by doing research, forming their own arguments and receiving direct feedback, participants are likely to learn effectively, Almila says.

A need to discuss about international conflicts

The smallest team of the competition was made up of law students Jasmiina Jokinen and Terhi Raikas from University of Helsinki. Raikas tells that she originally became interested in international humanitarian law due to long drawn out conflict in Syria.

– I have Syrian relatives, so the crisis has touched me on a very personal level. The massive migration that the conflict has led to proves that we need to discuss these issues, not only where the war happens, but here, since it also concerns us, Raikas says.

Despite the fact that headlines about the terrible things people subject each other to in wars sometimes makes one wonder if any rules are being followed at all. Jasmiina Jokinen points out that international humanitarian law gives an important framework for judging what is acceptable.

– It is true that war crimes happen and war is pursued in ways totally behind reason, despite humanitarian law. However, without any rules, things could be far worse and we wouldn’t have any tools to react on crimes against humanity, Jokinen says.

The Finnish Red Cross arranges introductory courses in international humanitarian law several times a year. Click here to view dates and to read more about the work with international humanitarian law (in Finnish).

Text and photo: Mikaela Remes

14 Apr

Lost and found: How the Red Cross helps to find missing family members

ICRC_infographic2015

Disasters and armed conflicts tear people apart. When fleeing their own country, whole families get separated and lose contacts with each other. Nowadays, thousands of parents, spouses, siblings and children around the world are currently looking for their relatives.  They don’t know whether their loved ones are dead or alive. Not only that a family suffers emotionally, it is also their right to know what happened to their missing relatives.

Searching for missing persons gets more urgent with the current migration situation. Every week, thousands of migrants try to reach Europe and many die or disappear on their journey. While taking different roads to enter Europe without documents, many risk getting arrested or lost on their way.

According the Tiina Salmio, the family reunification officer at the Finnish Red Cross, the numbers of missing persons are more alarming with the increasing movement of people throughout Europe.

— At the moment, the numbers are higher because people escape the conflict areas. In Finland, asylum seekers and refugees register cases of missing family members mainly of Syrian, Afghan, Iraqi or Somali origin, Tiina describes.

In 2015, the Finnish Red Cross registered 367 inquiries for tracing missing persons. However, only during the first few months in 2016, there are already some 150 cases registered.

Restoring family links can take years

Searching for missing family members is a long term process which may take several of months or even years. The uncertainty about the missing person’s fate and not knowing what has happened causes feelings of despair and anxiety.

There are many difficulties complicating the search. First of all, it might take some time for people to even find out about the Red Cross service and register their inquiry.

— We try to raise awareness about this tracing service among reception centres and immigration offices so that people know where to look for their lost family members, Tiina explains.

To overcome this challenge the Red Cross Societes have also deployed staff and volunteers to border crossings, railway stations and other locations where migrants and refugees pass through.

Most problematic is the search conducted in crisis zones where the security risks are high. For example, when searching for a missing person in Iraq or Syria, the unsafe environment and security risks might make it impossible to reach the areas where a person could be traced.

Unique photo-based tracing

The Finnish Red Cross is among the 23 national societies in Europe which assists in tracing the missing persons by photo-based tracing. The website is called Trace the Face, where people can publish photos of themselves, is a unique tracing tool which has made the search easier.

—  When people are looking for a lost family member, they should contact the nearest Red Cross office and fill in a form with information about the missing person and his last possible location, Tiina encourages.

“The Red Cross does not make the travel arrangements, but makes sure that the family gets in touch.”

Pictures of people looking for their loved ones are put on the Trace the Face website as well as on the posters which are updated every month and distributed to all Red Cross offices in Europe. This way, one increases the chance that a missing person, who might be also looking for its relatives, will recognize the family member from the picture.

Assisting families to stay in contact

In addition to the picture-based search, the International Committee of the Red Cross (ICRC) initiates a search for the person in cooperation with national societies around the world and the Family Links Network.

— The workers of the national Red Cross or Red Crescent societies distribute the posters with pictures around villages and talk to the locals while looking for the missing. If a person is found, we ask for his permission to provide his contact to the person who is looking for him or her, Tiina says.

The Red Cross does not make the travel arrangements, but makes sure that the family gets in touch. The Red Cross then facilitates the exchange of messages and phone calls between the family members for example by offering free phone calls and internet connection. Although still separated by distance, knowing what happened to their loved ones often brings families relief.

Text: Jana Sassakova

07 Apr

Ahdistaako maailman tila? Kirjoita kiitollisuuskirje

Ei ole niin pientä hyvää tekoa, etteikö siitä voisi kiittää.

Kiittäminen on hyvä tapa, joka iskostetaan meihin jo lapsina. Liian usein yksinkertainen sana kuitenkin unohtuu tai jää muista syistä sanomatta. Usein palautetta havahtuu antamaan vasta silloin, kun jokin menee pieleen: virheet kiinnittävät huomion, asioiden sujuminen ei.

Kiitollisuuden tunnetta ja sen vaikutuksia niin kiittäjään kuin kiitoksen saajaankin on tutkittu paljon. Tutkimustulokset kertovat, että kiittäminen hyödyttää kaikkia: kiitoksen saaja auttaa todennäköisemmin myös tulevaisuudessa, ja kiitollisuutta ilmaisevat ihmiset voivat paremmin.

“Olen kai niin tottunut suuntaamaan huomioni epäkohtiin, että kiitollisuuden osoittaminen vaatii harjoittelemista.”

Joskus kiitollisuuden aiheita voi olla vaikeaa keksiä. Kun niitä alkaa etsiä, löytäminen käy kuitenkin jatkuvasti helpommaksi. Kiitollisuutta voi myös tietoisesti harjoittaa. Yksi mahdollinen keino on kirjoittaa kirje henkilölle, joka ansaitsee kiitoksen. Päätin kokeilla kiitollisuuskirjeen kirjoittamista havahduttuani siihen, että keskityn usein murehtimaan kaikkea sitä, mikä maailmassa mättää.

Haastavinta on vilpittömyys

Miltä kirjeen kirjoittaminen sitten tuntuu?

Aluksi vähän epäluonnolliselta, ehkä jopa nololta. Olen kai niin tottunut suuntaamaan huomioni epäkohtiin, että kiitollisuuden osoittaminen vaatii harjoittelemista. Haastavinta on vilpittömyys – kiitollisuus ei jätä tilaa ironialle. Se taas tuntuu virkistävältä.

Kun jatkan kirjoittamista, itsetarkkailu unohtuu. Keskityn ihmisiin, joita haluan kiittää. Kirjoitan kolme kirjettä: Yhden vanhalle ystävälle, jonka kanssa nykyään tulee pidettyä yhteyttä vain harvoin. Kerron, miten paljon arvostan sitä, kuinka hän kohtelee muita ihmisiä. Toinen kirje on entiselle opettajalleni, joka opetti oman oppiaineensa lisäksi olennaisia asioita myös elämästä yleensä.

Kolmannen kirjeen osoitan arkkipiispa Kari Mäkiselle, jota kiitän inhimillisyydestä. En kuulu kirkkoon, mutta olen kiitollinen siitä, että kirkko uskaltaa puolustaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa silloinkin, kun kannanotot saavat osakseen arvostelua.

Kirjoitan kirjeitä käsin. Se auttaa uppoutumaan nykyhetkeen, ja viestin sisältöäkin tulee miettineeksi tarkemmin. Jos kauppalistoja ei oteta lukuun, en edes muista, milloin viimeksi olen kirjoittanut mitään käsin. Miksiköhän? Kynän liikkeessä on jotain miellyttävän konkreettista. Siitä jää jälki.

Kirjeiden kirjoittamisen jälkeen olo on täysin tyyni.

Äkkiseltään ajatus kiitollisuuskirjeestä voi tuntua naiivilta unelmahötöltä. Kiitollisuus ei kuitenkaan tarkoita epäkohtien kieltämistä tai hyväksymistä. Kiitollisuuden osoittaminen voi päinvastoin olla yksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto: keino saada aikaan muutos, jonka seurauksena maailmasta tulee piirun verran lempeämpi ja inhimillisempi.

“Kirjeen voi kirjoittaa läheiselle tai vaikka yhteiskunnalliselle vaikuttajalle.”

Kirjeen voi kirjoittaa läheiselle tai vaikka yhteiskunnalliselle vaikuttajalle. Ei ole niin pientä hyvää tekoa, etteikö siitä kannattaisi kiittää. Jos kirjeen lähettäminen ei ole mahdollista, kiitoksen voi kertoa sähköpostitse, sosiaalisessa mediassa – tai tietysti kasvotusten. Todennäköisesti olette molemmat kiitoksen jälkeen tyytyväisempiä kuin sitä ennen: kiittämäsi henkilö saa tarmoa toimia oikein myös jatkossa, ja sinun hyvinvointisi lisääntyy.

Kiitollisuuden osoittaminen merkitsee huomion siirtämistä itsestä toisiin, mikä on individualistisessa ajassa hyväksi itse kullekin. Se on myös juuri sitä, mitä vihapuheen kyllästämä keskusteluilmapiiri kipeästi kaipaa. Jos kerran vihalla voi vaikuttaa, mitä kaikkea onkaan mahdollista saada aikaan kiitollisuudella?

Teksti: Irina Herneaho

Inspiroiduitko? Kirjoita kiitollisuuskirje ja jaa kokemuksesi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #kiitoskirje