26 May

Du behöver inte vara superhjälte för att ingripa mot diskriminering

Borde jag öppna munnen eller fortsätta stirra ner på skorna? Det är ett val som många av oss är tvungna att göra när vi bevittnar diskriminering på offentliga platser. Enligt Janette Grönfors på projektet Mot rasism! finns inga standardsvar på hur man bör reagera, men att vara sig själv och inte spela modigare än man är brukar hjälpa på traven. Det viktigaste är att inte blir förbli en åskådare.

Att konfrontera en främmande människa för dåligt beteende ligger kanske inte finländarna i blodet, men högskolestuderandena Helena, 30, och Anna, 27, har båda känt sig tvungna att ingripa när de stött på dåligt beteende.

– För några år sedan satt jag på en buss där en kvinna kom in och började högljutt kritisera yrkeskompetensen hos busskusken med invandrarbakgrund. När en medpassagerare ville sätta sig bredvid kommenterade hon elakt personens vikt. Det var knäpptyst i bussen och man kunde se att alla passagerare kände sig obekväma, men ingen ingrep, berättar Helena.

När Helena märkte att kvinnan steg av på samma hållplats gick hon fram till kvinnan och frågade om denne insåg hur förolämpande hon betett sig mot de andra människorna.

– Kvinnan verkade förbluffad och rullade med ögonen. Hon undrade vem som uppfostrat mig. Jag svarade att mina föräldrar lärt mig att vara hygglig mot andra människor. Det kändes bra att påtala henne och det bästa var att bussen stannat bredvid i röda ljusen och alla tittade på oss.

Annas erfarenhet kommer också från kollektivtrafiken.

– När jag satt i metron hörde jag en kvinna i medelåldern säga till en tonårsflicka att hon borde bege sig tillbaka dit hon kommit från och att det finns ingenting för henne här i Finland. Jag blev rasande och frågade kvinnan hur hon täcktes säga så.

Kvinnan ansåg att Anna inte borde lägga sig i, men verkade lite skamsen. Resten av resan satt Anna och talade med offret.

– Flickan berättade att hon får höra dylika kommentarer nästan dagligen. Jag blir alltid arg när jag ser rasism, men att en vuxen säger så till ett barn, det är alldeles oförståeligt.

Ingrip för att påverka samhällsklimatet

Påtala förövaren och kolla att allt är okej med offret – att reagera mot diskriminering behöver inte vara mer komplicerat en så. Ändå väljer många att titta bort. Mot rasism!-projektets koordinator Janette Grönfors kritiserar det rådande tänkesättet att varje människa borde ta hand om sina egna angelägenheter.

– I Finland saknar vi traditionen att ingripa. En del tänker att det här inte angår mig, andra vill inte bli inblandade i bråk och en del är helt enkelt likgiltiga. Jag vet inte varför det blivit så, ingen uppfostras ju till att vara likgiltig. Barn vet genast om någon blir dåligt behandlad, även om de inte kan sätta ord på fenomen som rasism, säger hon.

Enligt Grönfors kan en del av den samhälleliga paralysen bero på att många känner osäkerhet inför hur de borde reagera. För att hjälpa människor stå upp mot diskriminering i vardagen har Röda Korsets Mot rasism!-projekt lanserat den så kallade träningscirkeln mot rasism.

Träningscirkeln bygger på att deltagarna berättar om sina erfarenheter kring diskriminering och gör dem till skådespel för att kunna hitta reaktioner och överföra dem till det verkliga livet. Metoden hjälper människor att relatera till offrets känslor och inse att också åskådaren har en roll.

“Det värsta är om ingen gör någonting och offret lämnas ensam.”

– Ofta förstår deltagarna att de själva har möjlighet att påverka situationen, även som åskådare. Det värsta är om ingen gör någonting och offret lämnas ensam, i vetskap om att hen kanske inte kan ta sig ur situationen om denne befinner sig till exempel i ett färdmedel.

Om du inte finner andra orsaker att ingripa, gör det för samhällsklimatet, säger Grönfors. Att människor visar att de står upp för varandra och vägrar acceptera ojämlik behandling på grund av till exempel härkomst, funktionsförmåga eller utseende stöder offret och fördömer förövarens beteende, men påverkar också dem som tittar på. Nästa gång kan det vara den åskådaren som bryter tystnaden och hjälper sin medmänniska.

Tre tips för mer vardagskurage:

1. Ta det första steget

När du ser diskriminering på en offentlig plats är du antagligen inte den enda som överväger eller åtminstone känner sig skyldig att ingripa. Att så många väljer att bara se på är något som smittar av sig, men likväl kan den som står upp för en annan få stöd från omgivningen. Det kräver dock alltid att någon tar initiativet.

2. Sök hjälp

När en konflikt eskalerar till våld hjälper det inte alltid att förhandla. I värsta fall blir man själv påflugen. Att personligen gå emellan är inte den ända lösningen: på offentliga platser kan du titta dig omkring och be andra till ditt stöd, kalla på väktare eller ringa polisen.

3. Var dig själv

Det finns inget rätt eller fel sätt att reagera på diskriminering. När en överraskande situation inträffar lönar det sig att lita på sin instinkt istället för att fokusera på om man gör bort sig. Du behöver inte ta på dig superhjältens mantel, det räcker med att vara sig själv. Låt din personlighet avgöra din reaktion: en självsäker människa kanske höjer på rösten medan en mer försiktig kan känna sig tryggare med att be hjälp från omgivningen.

Text: Mikaela Remes

Röda Korsets träningscirkel mot rasism är avgiftsfri för skolor och samfund. Kontakta projektet Mot rasism! eller ditt närmaste distrikt för information. Läs mer om Röda Korsets arbete mot rasism på motrasism.fi.

19 May

“Halusin kahvia ja pullaa, mutta sainkin työhaastattelun”

Monet nuoret joutuvat jossain vaiheessa elämäntilanteeseen, jossa eteenpäin vievä polku katoaa. Työn tai opiskelupaikan puuttuminen, henkilökohtaisen elämän kriisit tai uuden asuinpaikkakunnan kaltaiset muutokset voivat tuntua kuilulta, jonka yli on vaikea päästä. Uusien urien etsiminen voi olla vaikeaa ja odottavan aika tuntua kovin pitkältä. Mikä siis avuksi, kun toimettomuus uhkaa? Vapaaehtoistyö, vastaa Palestiinasta kotoisin oleva rovaniemeläinen Laith Musa Lepe.

”Tulin perheeni mukana Suomeen joulukuussa vuonna 2009. Sisareni pääsivät pian kouluihin, mutta jäin itse ensimmäisenä vuonna vaille paikkaa. Olin 16-vuotias uudessa maassa, jonka kieltä en osaa. Sisareni pääsivät pian kouluihin, mutta jäin itse ensimmäisenä vuonna vaille opiskelupaikkaa. Minulla ei ollut tuolloin suomalaisia ystäviä tai suunnitelmia, jotka olisivat vieneet minua eteenpäin. Välivuosi tuntui ahdistavalta, mutta päätin pysyä avoimena ja tehdä jotakin, mikä pitäisi minut liikkeellä.

Saimme pian Suomeen tulomme jälkeen perheenä kutsun Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaan. Tarkoituksena oli aluksi, että tutustuisimme uusiin ihmisiin ja oppisimme kieltä. Kun näin kävikin, pystyimme kohta jo hoitamaan itsenäisesti asioitamme ja auttamaan myös muita.

“Välivuosi tuntui ahdistavalta, mutta päätin pysyä avoimena ja tehdä jotakin, mikä pitäisi minut liikkeellä.”

Vapaaehtoistyö täytti alussa tyhjän tilan elämässäni. Ystävätoiminnan kautta opin, miten olla itsensä kanssa muiden seurassa. Se antoi rohkeutta hakeutua uusiin paikkoihin ja tilanteisiin sekä tietenkin mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. Heitä on ollut monia, mutta kaksi järjestötoiminnan kautta tuntemaani ystävää ovat olleet minulle erityisen tärkeät. Toinen heistä auttoi asettamaan tavoitteita ja toinen opasti oikeille oville.

Vapaaehtoistoiminta auttoi eteenpäin

Ensimmäinen kokemukseni ystävätoiminnassa oli tutustua irakilaiseen mieheen, joka oli muuttanut Suomeen vuotta aiemmin. Osasin tuolloin vain joitakin sanoja suomea, mutta hän sen sijaan puhui sitä sujuvasti. Muistan hyvin, kun hän sanoi: odota kaksi vuotta, niin puhut suomea vielä paremmin kuin minä. Siitä tuli tavoitteeni, ensimmäinen haasteeni Suomessa.

Aloin opiskella kieltä yötä päivää ja aina kun törmäsin kielimuuriin, totesin nauraen, että odottakaa vielä vähän – kohta osaan. Kun lopulta pääsin kielikurssille, aloitin opinnot suoraan korkeimmalta Suomi 3 -tasolta. Olin harjoitellut puhumista ystävätoiminnassa jo pitkään ja tasan kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2011, olin oppinut suomen kielen. Tämän jälkeen en ole pelännyt tarttua uusiin haasteisiin. Kaikki toiminta vie eteenpäin.

Vapaaehtoistoiminnan kautta tutustuin myös ihmisiin, jotka auttoivat minua aloittamaan työurani. Muistan, kuinka kerran osallistuin – oikeastaan kutsumatta – erään järjestötapahtuman suunnittelupalaveriin. Siellä oli toinen ystäväni, jolle saan olla paljosta kiitollinen. Halusin kahvia ja pullaa, mutta sainkin työhaastattelun seuraavalle päivälle. Pääsin töihin Rovaniemen kaupungin nuorisopalveluille, jossa olen edelleen. Tämä työ sopii minulle loistavasti. Olen löytänyt paikkani ja uskon, että tällä alalla riittää töitä myös jatkossa.

Ohje nuorille: toimi nopeasti

laith3

Rohkaisen kaikkia nuoria hakeutumaan vapaaehtoistyöhön. On palkitsevaa laittaa hyvä kiertämään. Tein jonkin aikaa sitten työharjoittelun koulussa, jossa oli maahanmuuttajaluokka. Pystyin käyttämään omia kokemuksiani opetuksessa ja esittelemään vapaaehtoistoimintaa nuorille, jotka ovat samassa pisteessä kuin minä aikanaan. On mahtavaa pystyä selittämään, miten maailma toimii ja toimia moninaisten kulttuurien tulkkina.

“Olen löytänyt paikkani ja uskon, että tällä alalla riittää töitä myös jatkossa.”

Haluaisin antaa kaikille nuorille ohjeen: toimi nopeasti ja aloita vähintään vapaaehtoistyö. Jos työtä tai koulupaikkaa ei ole näköpiirissä, vapaaehtoistyö pitää liikkeellä ja kehittää taitoja, jotka voivat tulla myöhemmin tarpeeseen. Motivaatioksi riittää aivan pienikin kiinnostus. Vapaaehtoisuuden voi aina myös lopettaa – ja toisaalta, jos kiinnostus herää, niin sitä voi tehdä aina myös enemmän. Vapaaehtoistoiminnasta voi saada apua myös itselleen tiukassa tilanteessa. Miksipä ei vastaanottaa apua, jos sitä tarvitsee? Myöhemmin voi antaa avun eteenpäin. Isäni sanoi sen parhaiten: jos olet joskus saanut apua, niin voit ostaa mielenrauhaa auttamalla muita.

Vapaaehtoistoiminta ei takaa päävoittoa työmarkkinoilla, mutta kun malttaa mielensä, pysyy avoimena ja pyrkii eteenpäin, palkinnot voivat löytyä odottamattomista paikoista.”

Teksti ja kuvat: Sami Kotiranta

Lue lisää ystävätoiminnasta osoitteesta oleystava.fi

12 May

Auttaja vai autettu? – Eläimillä on monia rooleja katastrofeissa

4661574023_a8412980fa_z

Aina ei tule ajatelleeksi, että sodat, luonnonmullistukset ja muut katastrofit vaikuttavat ihmisten lisäksi myös eläimiin. Eläimet eivät ole vain avuntarvitsijoita, vaan niillä on hätätilanteissa muitakin rooleja: ne voivat esimerkiksi vaistota vaaran ennakolta ja jopa pelastaa henkiä.

1. Muurahainen aistii maanjäristyksen

Olet ehkä kuullut anekdootin elefanteista, jotka hakeutuivat korkeammalle maastoon juuri ennen hyökyaallon iskeytymistä. Luonnonmullistusten alla epätyypillisesti käyttäytyvistä eläimistä liikkuu paljon tarinoita. On mahdollista, että eläimet aistivat ihmistä herkemmin säätilojen vaihtelua ja reagoivat havaitsemiinsa muutoksiin. Asiaa on kuitenkin vaikeaa todentaa tieteellisesti, ja toisaalta monet muutkin tekijät voivat selittää eläinten poikkeavalta vaikuttavaa käytöstä.

Muurahaisten käytöstä kolmen vuoden ajan seurannut tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että muurahaisilla voi olla kyky aistia maanjäristys ennen sen iskemistä. Tutkimuksessa selvisi, että tyypillisesti öisin kekojensa sisällä viihtyvät muurahaiset pysyttelivät ulkosalla maanjäristystä edeltävän yön. Normaaliin arkirytmiinsä ne palasivat päivä järistyksen jälkeen. Ainakaan vielä eläinten käytöksen pohjalta ei kuitenkaan osata pitävästi ennustaa luonnonmullistusten puhkeamista.

2. Rotta voi pelastaa henkiä

Humanitaarisen avun kentällä auttaja ei kaikissa tapauksissa ole ihminen. Perinteisesti eläimiä on hyödynnetty esimerkiksi katastrofien jälkeisissä raivaustöissä, mutta myös innovatiivisempia sovelluksia on kehitetty. Apopo-niminen järjestö hyödyntää humanitaarisessa toiminnassaan rottia ja niiden ilmiömäistä hajuaistia. Huonosta maineesta kärsivä eläinlaji pystyy yhdeksän kuukauden koulutuksen jälkeen havaitsemaan näytteistä tuberkuloosin. Vuosittain 1,5 miljoonaa ihmistä kuolee tuberkuloosiin, mutta rottien ansiosta aiempaa useampi ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa, mikä myös hidastaa sairauden leviämistä.

Lisäksi rottia on koulutettu tunnistamaan hajuaistinsa avulla maamiinoja. Niiden avulla on onnistuneesti raivattu laajoja alueita esimerkiksi Tansaniassa, Mosambikissa ja Vietnamissa. Rotat havaitsevat maamiinat ihmistä nopeammin ja varmemmin: siinä missä metallinpaljastimet piippaavat jokaisen metallinpalan kohdalla, rotta haistaa räjähteen. Rotan havainnon jälkeen maamiina voidaan tuhota vaaraa aiheuttamatta, minkä jälkeen alue on jälleen turvallinen ihmisille. Jos kaikki rottien avulla tuhotut miinat kerättäisiin yhteen, kasa painaisi yli 20 tuhatta kiloa.

3. Eläimetkin tarvitsevat katastrofiapua

Vähän aikaa sitten Guardian julkaisi videon irakilaisesta perheestä, joka oli joutunut pakenemaan kotimaastaan Eurooppaan. Poikkeuksellista oli se, että mukana seurasi myös perheen kissa, joka kuitenkin matkan varrella eksyi omistajistaan. Tarina päättyi onnellisesti: kissa ja perhe löysivät lopulta toisensa. Aina eläimet eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua, sillä hätätilanteissa viranomaisten, avustusjärjestöjen ja median huomio keskittyy ihmisiin.

Pääsääntöisesti kaikki ihmisiin vaikuttavat katastrofit koskevat kuitenkin myös alueen eläimiä: esimerkiksi vuonna 2005 Yhdysvalloissa tuhoa niittäneen hirmumyrsky Katrinan arvioidaan johtaneen jopa 600 000 kotieläimen kuolemaan. Nykyään myös Amerikan Punainen Risti antaa ohjeita siihen, miten perheen lemmikit olisi syytä sisällyttää joka kodin katastrofivalmiussuunnitelmaan. Eläimet eivät välttämättä pääse pakenemaan vaaraa, ja katastrofin pitkittyessä varsinkin lemmikeillä ja tuotantoeläimillä on huonot mahdollisuudet selvitä hengissä. Eläinten kohtalo koskettaa olennaisesti myös niitä ihmisiä, joiden ravinto ja toimeentulo ovat riippuvaisia eläimistä. Yleensä eläinten auttaminen katastrofitilanteissa jää uutterien vapaaehtoisten harteille.

Lähteet: http://www.animal-ethics.org/animals-natural-disasters ja Leslie Irvine – Animals in disasters: issues for animal liberation activism and policy

Teksti: Irina Herneaho
Kuva: Josh Henderson  CC BY-SA 2.0

Kiinnostaako aihe sinua? Tutustu myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alaiseen pelastuskoiratoimintaan sekä Suomen Punaisen Ristin koiraystävätoimintaan.

05 May

Syyrialaisnuorten kahvila tuli kaupunkiin

Neljä syyrialaista kaverusta avasivat pop up-kahvilan Helsinkiin kahdeksi viikoksi netissä keräämänsä joukkorahoituksen avulla. Minkälaisen vastaanoton se sai? Katso videolta 27-vuotiaan Yasmin Abudin haastattelu ja sukella syyrialaisen kahvilan tunnelmaan.

Pieni kahvila Helsingin Kalliossa avautui huhtikuussa 2016 kahdeksi viikoksi. Asiakkaat pääsivät juomaan kahvia ja maistamaan Lähi-idän makuja, kuten baklawaa ja barazekiä, sekä tietenkin tutustumaan syyrialaiseen kulttuuriin.

Cafe Damascus on neljän nuoren kaveruksen yhteisprojekti, josta moni on jo ehtinyt kuulla. Syyrialaiset kaverukset Yasmin, Hanan, Wesam ja Issam ovat joutuneet olosuhteiden pakosta pakenemaan kodeistaan Syyriasta. Heidän kotikaupunkiensa Sweidan ja Aleppon turvallisuustilanne on hengenvaarallinen.

Nelikko päätyi Suomeen loppuvuodesta 2015. Koska turvapaikanhaku uudessa maassa voi kestää kauan, koulutetut kaverukset alkoivat suunnitella kahvilan perustamista uuteen kaupunkiinsa.

– Halusimme tehdä jotain, emme vain istua ja odottaa asioiden tapahtumista, kertoo Yasmin videolla.

Suosio tuli yllätyksenä

Kahvilan pyörittämiseen vaadittavia taitoja ei nelikolta ainakaan puutu. Yasmin ja Hanan ovat opiskelleet Damaskoksen yliopistossa kotimaassaan kauppatieteitä ja tehneet opiskeluaikanaan töitä tarjoilijoina. Wesam, Yasminin veli, on insinööri ja suunnitellut muun muassa kahvilan logon. Issam taas on muotisuunnittelija ja intohimoinen ruoanlaittaja, joka haluaa kouluttautua Suomessa kokiksi. Hän on myös vastuussa Cafe Damascuksen menusta. Kieliäkin tämä nelikko osaa; englantia, espanjaa, ranskaa ja pian myös suomea.

“Saimme mahdollisuuden todistaa itsellemme ja toisille, että pystymme tekemään sen, mitä emme voineet tehdä Syyriassa.”

Raha olisi voinut muodostua esteeksi, elleivät kaverukset olisi keksineet joukkorahoituspalvelua. He onnistuivat keräämään projektilleen rahoitusta mesenaatti.me-yhteisösivustolta syyrialaisen Damascus-kahvilansa pyörittämiseen. Tavoitteena oli 1500 euroa, mutta rahoitushaun sulkemiseen mennessä kasassa olikin yllättäen tuplasti enemmän.

– Saimme mahdollisuuden todistaa itsellemme ja toisille, että pystymme tekemään sen, mitä emme voineet tehdä Syyriassa, Yasmin sanoo.

Syyrialaisen pikkukahvilan suosio ja tuntemattomien suomalaisten tukijoiden suopeus on yllättänyt syyrialaisnuoret. Tuoreille kahvilayrittäjille tultiin parin ensimmäisen aukioloviikon aikana tarjoamaan tiloja ja ravintola-autoa käyttöön, jotta kahvila saisi varmasti jatkoa. Seuraava väliaikainen tila onkin jo löytynyt ainakin pariksi viikoksi kauppakeskus Kampista.

Cafe Damascus on auki 15. toukokuuta asti Helsingin ostoskeskus Kampissa. Kahvila on avoinna arkena 9-18 ja viikonloppuna 10–20.

Cafe Damascus Facebookissa

Video: Joona Möttö
Teksti: Mirkka Helkkula