28 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Rasismiin puuttumisen treenikehä

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa. Timo vieraili rasismiin puuttumisen treenikehässä ja selvitti, mitä treenikehän vetäjä tekee.  

Rasismiin puuttumisen treenikehä -työpajassa osallistujat oppivat tunnistamaan rasismia ja saavat tietoa ja kokemuksia siihen puuttumisesta.

Työpajassa hyödynnetään toiminnallista Forum-teatterimenetelmää. Painopisteenä ovat arkipäiväiset vuorovaikutustilanteet esimerkiksi julkisilla paikoilla, sosiaalisessa mediassa, koulussa, työpaikalla, harrastuksissa tai kaveriporukassa.

”Ideana on se, että me luodaan lyhyitä kohtauksia, joissa vaihdetaan näyttelijöiden paikkaa. Kaikki pääsevät testaamaan, miltä tuntuu puuttua ja mitkä ne oikeat keinot voisivat olla”, kertoo treenikehän vetäjänä toimiva Annika.

Vapaaehtoiseksi rasisminvastaiseen toimintaan?

Rasisminvastaiselle työlle on valtava tarve ja vapaaehtoisia kaivataan erilaisissa ryhmissä kouluttajina.

Lue lisää treenikehän vetäjäksi kouluttautumisesta ja katso tulevat koulutukset.

Tutustu myös Ei rasismille! -hankkeeseen.

Kuka Timo Wilderness

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Katso muut Timon vlogit, joissa hän tutustuu Punaisen Ristin toimintaan Suomessa. Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.

 

21 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Pelastuskoirat ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa. Timo kävi treenaamassa kadonneiden etsintää Vapepan pelastuskoiratreeneissä.

Pelastuskoirien lisäksi kadonneita henkilöitä etsitään ihmisvoimin niin maalla, vesialueilla kuin ilmassa. Vapepalaiset toimivat myös mm. muonittajina, ensihuollon vapaaehtoisina ja liikenteenohjaajina.

Vapepa on 52 järjestön verkosto, jonka vapaaehtoiset ovat viranomaisen apuna erilaisissa hälytystilanteissa. Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta.

Haluatko vapaaehtoiseksi?

 Tule kurssille ja liity joukkoon! Löydät sinulle sopivan kurssin osoitteesta https://vapepa.fi/tapahtumakalenteri/

Kuka Timo Wilderness?

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.

Katso myös muut Timon vlogit, joissa hän tutustuu Punaisen Ristin toimintaan Suomessa.

14 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Ensiapupäivystäjät

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa.  Katso videolta, mitä kaikkea ensiavun vapaaehtoisten iltaan kuului koulujen päättäjäispäivänä.

”Ajatteletko koskaan, että kun olet tuolla kaupungilla tai festareilla riehumassa, niin joku aina katsoo perään. Ihan vaan, koska se välittää susta. Enkä nyt puhu jumalasta tai poliisista, vaan Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoisista”, Timo kertoo videoblogissaan.

Näin pääset mukaan ensiaputoimintaan

Ensiaputoimintaan pääset helpoiten mukaan liittymällä ensiapuryhmään.

Ensiapuryhmät kokoontuvat säännöllisesti opettelemaan ja harjoittelemaan ensiaputaitoja. Ensiaputaitojen lisäksi ryhmässä voi oppia radiopuhelinten käyttöä, suunnistusta, ryhmän johtamista ja kouluttamista.

Harjoittelu ensiapuryhmässä on maksutonta, eikä siihen vaadita ennakkotaitoja. Ryhmässä halukkaat ohjataan kursseille tarpeen ja kiinnostuksen mukaan.

Ensiapuryhmien kautta voit päästä myös ensiapupäivystäjäksi tapahtumiin. Tehtäviinsä koulutetut ensiavun vapaaehtoiset päivystävät joka vuosi esimerkiksi festareilla, konserteissa ja urheilutapahtumissa. Ensiavun lisäksi festareilla voi toimia päihdetyön tai hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoisena.

Kuka Timo Wilderness?

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.

Katso myös, miten Timon vierailu Punaisen Ristin Nuorten turvatalossa sujui.

 

07 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Nuorten turvatalo

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa. Ensimmäisellä videolla Timo piipahtaa Helsingin Nuorten turvatalolla. Katso, mitä kaikkea vapaaehtoisen tehtäviin kuuluu ja miten nuori otetaan turvatalolla vastaan.

Haluatko sinä vapaaehtoiseksi Nuorten turvatalolle?

Nuorten turvatalot tarvitsevat jatkuvasti sitoutuneita vapaaehtoisia, jotka avustavat työntekijöitä talon pyörittämisessä. Vapaaehtoiset osallistuvat talon arkirutiineihin, kuten päivittäiseen ruoanvalmistukseen ja pyykkien pesuun.

Jokainen turvatalon vapaaehtoinen saa koulutuksen ja henkilökohtaisen opastuksen rooliinsa. Vapaaehtoisilta vaaditaan vaitiolovelvollisuutta. Vapaaehtoiset sitoutuvat tekemään keskimäärin yhden vuoron kuukaudessa.

Vapaaehtoisia tarvitaan myös Nuorten turvatalon nettipäivystyksiin. Nuorten turvatalot pitävät maanlaajuista chat-päivystystä tiistaisin ja torstaisin ja joka kuun viimeisenä perjantaiyönä.

Nuorten turvatalolla vapaaehtoisena saat arvokasta kokemusta nuorten parissa työskentelystä ja pääset toimimaan ammattilaisen rinnalla. Ongelmatilanteissa et ole koskaan yksin.

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi ottamalla yhteyttä lähimpään turvataloosi tai täyttämällä nettilomake. Valitse toimintamuodoksi: turvatalojen vapaaehtoiseksi.

Lue lisää Nuorten turvatalojen toiminnasta ja etsi lähin toimipisteesi täältä.

Apua Nuorten turvatalosta?

Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään niin pienissä kuin suurissa pulma- ja kriisitilanteissa. Turvatalot tarjoavat keskusteluavun lisäksi itsenäistymisen tukea, läheisneuvonpitoa sekä ystävä- ja ryhmätoimintaa.

Nuorten turvataloihin voi hakeutua omasta aloitteesta silloin, kun nuori tai joku hänen perheestään tuntee tarvitsevansa ulkopuolista apua. Turvatalot tarjoavat nuorelle tarvittaessa väliaikaisen yöpymispaikan. Apua saa myös puhelimitse sekä nuorten chatista.

Kaikki palvelut ovat maksuttomia, ja ajanvarausta ei tarvita.  Lue lisää Nuorten turvatalojen palveluista. 

Kuka Timo Wilderness?

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.