29 Dec

Toisenlainen alennusmyynti – kierrättämällä hyvää Suomeen ja maailmalle

Riikka Mark (keskellä) on työskennellyt Tampereen Kontin myymälähoitajana viisi vuotta. Tiina Soppi (vas) työskentelee naistenvaateosastolla ja Susanna Behm astioiden parissa.

 

Kynttilänjalka, dekkari ja luistimet. Tampereen Kontin varaston antimista voisi kerätä irtaimiston kokonaista elämää varten. Suuri halli Lielahden kaupunginosassa on täynnä lahjoitettuja tavaroita.

 

KONTTI ON Suomen Punaisen Ristin tavarataloketju, jonka toimipisteitä on perustettu kahdelletoista paikkakunnalle ympäri Suomea. Kontteihin lahjoitetut tavarat tarkastetaan ja myydään eteenpäin. Tuotoista puolet menee järjestön paikallistoimintaan, neljännes katastrofirahastoon ja loput Kontti-toiminnan ylläpitoon. Lahjoituksia tulee jatkuvasti.

Tavaraa tulee kassikaupalla joka päivä. On mahtavaa, että lahjoittajat ovat löytäneet Kontin näin hyvin, kertoo myymälänhoitaja Riikka Mark ja osoittaa muovikasseja puolillaan olevaa rullakkoa.

Sen sisältö on tuotu Konttiin viimeisen tunnin aikana.

Eniten Konttiin lahjoitetaan vaatteita. Niitä ja astioita Kontista myös ostetaan eniten. Näiden lisäksi ihmiset lahjoittavat myös huonekaluja, kirjoja, asusteita ja urheiluvälineitä. Suurikokoiset huonekalut Kontti noutaa toisinaan ilmaiseksi kotoa. Ainoastaan suurta kodin elektroniikkaa, kuten jääkaappeja, televisioita tai pesukoneita Kontti ei ota vastaan.

Lahjoitukset siirtyvät aikanaan varastosta myymälän puolelle. Vaatteita lähetetään myös ulkomaille Punaisen ristin avustuskohteisiin.

_mg_8889

Suurin osa Kontin lahjoituksista tehdään liikkeen sisällä oleviin lahjoituskoreihin. Liikkeen ollessa kiinni vaatteita voi lahjoittaa myös Kontin ulkopuolella olevaan säiliöön.

 

KAIKENIKÄISET lahjoittavat Konttiin. Myymälänhoitaja Markin arvion mukaan keski-ikäiset ovat ahkerimpia lahjoittajia. Myös nuoret lahjoittavat yhä enemmän. Markin mukaan viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut selkeä muutos nuorten aktiivisuudessa.

Nuoret etsivät Kontista yksilöllisiä tavaroita ja esineitä, joita ei saa mistään muualta. Kontin lahjoituksista löytyykin muun muassa retrolautasia, muutaman sesongin vanhoja vaatteita ja oikeita aarteitakin.

Välillä lahjoituksissa on esimerkiksi vanhoja Marimekon vaatteita, joille aika ei ole tehnyt juuri mitään. Myös astioista löytyy ajoittain harvinaisuuksia.

Kaikki lahjoitukset lajitellaan ja tarkastetaan ennen myyntiin asettelua. Vaatteiden kunto arvioidaan ja ne höyrytetään. Näin saadaan pois hajut ja rypyt. Jokaisen tavaran hinta arvioidaan yksilöllisesti.

Se on meidän tapamme kunnioittaa lahjoittajaa. Kaikki paidat eivät ole automaattisesti samanhintaisia, vaan arvioimme jokaisen arvon, Mark kertoo.

Konttiin lahjoitetaan kaikenlaista tavaraa vaatteista huonekaluihin. Jokainen tavara hinnoitellaan yksilöllisesti.

 

KONTTI TARJOAA myös työtä työttömille. Palkkatukeen oikeutetut voivat hakea Konttiin työvoimahallinnon kautta. Myös työkokeilu on mahdollinen. Tampereen Kontissa työskentelee vuosittain noin 150 ihmistä. Töissä on kaikenikäisiä. Osalle työ on heidän ensimmäisensä.

Susanna Behm on ollut töissä Kontissa kolme kuukautta. Hän työskentelee astiaosastolla. Tavallisten astioiden hinnoittelun lisäksi hänen vastuullaan on myös arvoastioiden hinnoittelu. Siinä hän käyttää apunaan nettiä, mutta onneksi ihmisapuakin on tarjolla. Eräs vapaaehtoinen nimittäin auttaa Konttia tunnistamalla antiikkitavaroita. Työssään Behm viihtyy hyvin.

Tämä ei ole liian tiukkapipoista eikä raskasta hommaa.

Astiat kuuluvat Kontin suosituimpiin tuotteisiin. Lahjoitusten joukosta löytyy ajoittain oikeita harvinaisuuksia.

 

TYÖSKENTELY KONTISSA on herättänyt myös työntekijät kierrätykselle. Mark kertoo, että suurin osa hänen vaatteistaan on nykyään Kontista haettuja. Naistenvaateosastolla työskentelevä Tiina Soppi on samoilla linjoilla.

Kierrättäminen on koko ajan tärkeämpää. On hyvä saada lapset ja nuoret huomioimaan se alusta alkaen.

Levy -ja kirjahyllyillä on liikkeessä tungosta. Muutamaan kertaan luetut kirjat voi lahjoittaa, jolloin niistä on iloa myös muille.

 

Joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat tällä hetkellä käynnissä. Uuden sijaan kannattaa harkita hankkivansa käytettyä tavaraa, joka tekee hyvää.

Tampereen Kontilla on vuoden vaihteessa myös muuttomyynti, josta ilmoitetaan Kontin nettisivuilla ja Facebookissa. Tampereen Kontti muuttaa uusiin toimitiloihin osoitteeseen Harjuntausta 3.

 

Muiden Kontti-myymälöiden sijainnit ja yhteystiedot löydät täältä.

Teksti ja kuvat: Saara Tuominen

22 Dec

Tuntemattoman auttaminen tuntuu hyvältä – kantasolusiirrot ovat monen viimeinen mahdollisuus parantua

Tamperelainen Arto Vihinen luovutti kantasoluja pari vuotta sitten. Tänä syksynä hän sai tietää hoidon auttaneen potilasta. Kuva: Ida Kannisto

 

Kantasolujen luovuttaminen on elämää pelastavaa toimintaa. Solusiirtoon päädytään silloin, kun lääkehoito ei tehoa, eikä muita vaihtoehtoja ole enää jäljellä.

 

– Suhteellisen pienellä vaivalla voi pelastaa toisen ihmisen hengen, sanoo Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämän Kantasolurekisterin osastonjohtaja Anne Arvola.

Kantasoluja tarvitsevat potilaat sairastavat pahanlaatuista veritautia, useimmiten verisyöpää eli leukemiaa. Tällöin potilaan oma verta muodostava kudos on sairas, eikä toimi oikein.

Luovuttajan kudostyypin on oltava mahdollisimman samanlainen kuin potilaalla. Neljännekselle kantasolusiirtoa tarvitsevista ihmisistä löytyy luovuttaja perheestä tai lähipiiristä. Muut tarvitsevat tuntemattoman luovuttajan apua.

Tällä hetkellä 32 000 suomalaista kuuluu Kantasolurekisteriin. Vain reilu kolmasosa vapaaehtoisista on miehiä.

– Erityisesti nuoria miehiä kaivataan luovuttajiksi, koska rekisterin sukupuolijakauma on vääristynyt. Nuoret ovat myös muita ikäryhmiä terveempiä ja ehtivät olla rekisterissä pitkään, Arvola kertoo.

Rekisterissä voi olla mukana 56-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen ei enää pääse luovuttamaan soluja, koska ikääntymisen mukana kasvaa erilaisten sairauksien mahdollisuus.

 

TAMPERELAINEN Arto Vihinen, 24, liittyi rekisteriin muutama vuosi sitten. Leukemia oli hänelle entuudestaan tuttu sairaus, sillä Vihisen täti oli sairastanut tautia joitain vuosia aikaisemmin.

Sopivaa luovuttajaa aletaan hakea silloin, kun sairaalaan tulee potilas, joka tarvitsee siirteen. Suurin osa rekisterissä olevista vapaaehtoisista ei koskaan päädy luovuttajaksi. Vuosittain noin 30 suomalaista kutsutaan luovuttamaan veren kantasoluja.

Vihinen kuitenkin pääsi tositoimiin pian liittymisensä jälkeen. Kun puhelimessa tiedusteltiin, olisiko hän edelleen halukas luovuttamaan soluja, päätös oli helppo.

– En olisi liittynyt rekisteriin, jos en olisi ollut valmis luovuttamaan, Vihinen toteaa.

Vihisen sopivuus varmistettiin verikokeessa ja terveystarkastuksessa. Vapaaehtoiselta vaaditaan normaalia terveyttä, eikä hänellä saa olla sairautta, joka siirtyisi kantasolujen mukana potilaalle. Esimerkiksi reumaa ja diabetesta sairastavat eivät voi toimia kantasoluluovuttajina. Toisaalta luovuttaminen ei saa olla vaaraksi myöskään vapaaehtoiselle itselleen. Tämän takia luovuttajille on asetettu esimerkiksi painorajat.

 

KANTASOLUJA KERÄTÄÄN useimmiten verenkierrosta. Näin tehtiin myös Vihiselle. Toinen vaihtoehto, etenkin lapsipotilaiden kohdalla, on poimia soluja suoraan luuytimestä.

Sopiva kudostyyppi voi löytyä kotimaiselta luovuttajalta tai kansainvälisestä rekisteristä.

– Kudostyyppejä on miljoonia erilaisia. Sopivan löytyminen on sattumanvaraista. Joskus kyseessä on tavallinen kudostyyppi, mutta toisinaan sopivaa yhdistelmää ei löydy, osastonjohtaja Arvola kertoo.

Suomalaisten luovuttajien kantasolukeräykset hoidetaan aina Meilahden sairaalassa Helsingissä. Aikaa on varattava viikon verran.

– Paikan päällä kaikki oli järjestetty hyvin. Vietin hotellissa aikaa viikon verran. Ensimmäisellä kerralla luovuttaminen tuntui jännittävältä kokemukselta, Vihinen kertoo.

Aluksi hän sai muutamana päivänä pistoksia, jotka lisäsivät kantasolujen määrää luuytimessä. Luovuttaminen tapahtui viidentenä päivänä. Silloin Vihinen makasi sairaalasängyssä useamman tunnin, eikä hänellä ollut lupaa liikkua.

Vihinen ei tiennyt solujensa saajasta muuta kuin sen, että  kyseessä oli aikuinen. Luovuttaja ja solujen saaja eivät saa koskaan tietää toistensa henkilöllisyyttä. Käytännöllä halutaan estää luovuttajan tunnontuskat, jos siirre ei tuokaan helpotusta potilaan tautiin. Vastaavasti halutaan estää potilasta ajautumaan kiitollisuudenvelkaan solujen luovuttajalle.

 

MONI SAATTAA miettiä, sattuuko luovuttaminen. Vihisen mukaan kantasolujen kerääminen ei tehnyt kipeää. Olo oli hyvä pian toimenpiteen jälkeen.

– Pistoksista voi tulla särkyjä, mutta niihin riittävät särkylääkkeet. Solujen luovutus oli aika vaivaton tapahtuma.

Kun Vihinen muutaman kuukauden päästä sai soiton, että potilas tarvitsee uuden kantasolusiirron, kaikki sujui jo rutiinilla ja jännitys oli poissa.

Jos Vihiseen vielä otetaan yhteyttä, hän on yhä valmis luovuttajaksi. Muistellessaan parin vuoden takaisia tapahtumia miehen kasvoilla loistaa hymy.

– Tänä syksynä sain tiedon, että potilas oli saanut apua kantasolusiirrosta. Oma fiilis oli hyvä ja helpottunut, Vihinen kertoo.

 

Fakta

Lahja luovuttajalta potilaalle

Kantasolujen luovuttaminen on vapaaehtoista, eikä siitä makseta palkkiota. Luovuttajalle syntyneet matka- ja asumiskulut sekä päätoimen ansionmenetykset kuitenkin korvataan.

Kantasolurekisteri vastaa luovuttajan vakuutusturvasta.

Suomen Kantasolurekisteri on osa maailmanlaajuista rekisteriä, jossa on yli 25 miljoonaa vapaaehtoista luovuttajaehdokasta. Suomalaisen vapaaehtoisen kantasoluja voi saada suomalainen tai ulkomaalainen potilas.

Viimeisen 20 vuoden aikana yli 600 suomalaista on luovuttanut kantasolujaan niitä tarvitseville potilaille.

Yli puolet kantasolusiirteen saaneista potilaista on parantunut.

Kantasolurekisteri tarvitsee vuosittain noin 4000 uutta vapaaehtoista, jotta rekisterin koko pysyy sopivana. Tänä vuonna rekisteriin oli joulukuun alkuun mennessä liittynyt 2602 uutta vapaaehtoista.

 

Kantasolurekisteriin voi liittyä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun nettisivulla osoitteessa www.soluistaelämää.fi.

Teksti: Ida Kannisto

 

15 Dec

Kaverilla kylässä

Laura Kuivalahti on ollut mukana Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa noin kahden vuoden ajan. Hän on kiintynyt ystävämummoonsa vahvasti. Kuva: Irina Hasala

 

Ystävätoiminta toi Laura Kuivalahden yhteen iloisen ikäihmisen kanssa. Tärkeäksi muodostunut ystävyyssuhde on tuonut molemmille paljon iloa ja johtanut sattumalta myös toisen uuden ystävän löytämiseen.

 

– Ystävyyden ydin on luottamus ja se, että toisen ihmisen luona on hyvä olla. Kun lähden kotiin vierailulta, ajattelen, että olipa jälleen mahtava tapaaminen.

Näillä sanoilla 26-vuotias Laura Kuivalahti kuvaa, miltä ystävätoiminta tuntuu. Kuivalahti on vajaan kahden vuoden ajan ollut ystävä yksinäiselle iäkkäälle naiselle kotipaikkakunnallaan Jyväskylässä.

Ystävyksiä yhdistää muun muassa kiinnostus kirjoihin, teatteriin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Juttua riittää usein moneksi tunniksi. Vaikka tutustuminen tapahtui Suomen Punaisen Ristin kautta, ei Kuivalahti koe suhdetta väkinäiseksi.

– En todellakaan ajattele itseäni enää vapaaehtoisena. Hän on ystäväni, ja käyn hänellä kylässä.

Tilanteeseen pääsemiseen on toki vaadittu pidempää tutustumista. Järjestön apu oli Kuivalahdelle tervetullutta.

– Minusta ystävystyminen oli paljon helpompaa tällä tavalla. Kadulla on hirveän vaikea sanoa jollekin: “hei, oletko yksinäinen”.

Kuivalahti myöntää, että mukana oli myös onnea.

– Meillä kävi hyvä tuuri siinä, että meillä synkkaa hyvin. Alussa kiinnyin ystävääni todella vahvasti ja jännitin, onko tunne molemminpuolinen. Kun meitä myöhemmin haastateltiin erääseen lehteen, kävi ilmi, että hänellä on aivan samat tuntemukset. Se tuntui todella hyvältä.

 

PELKO KIINTYMISESTÄ oli yksi syy, miksi Kuivalahden lähipiiri ei ollut innoissaan hänen aikeistaan lähteä mukaan ystävätoimintaan.

– Toiminta vaatii sitoutumista, ja kypsyttelin asiaa kuukausia ennen kuin lähdin mukaan. Läheiseni olivat aluksi huolissaan siitä, miten reagoin, jos ystäväni terveydentila heikkenee tai hän kuolee.

Kuivalahden nykyinen ystävä on joutunut sairaalahoitoon useita kertoja. Silti terveys ei ole ollut este ystävyydelle, eikä Kuivalahti ole kokenut tulevaisuuden epävarmuutta liian rankkana.

– Me asumme lähellä toisiamme. Tilanne olisi eri vaikka jonkun perhetutun kanssa, joka asuu toisella puolella Suomea. Silloin voisin ajatella, että näemme seuraavaksi vuoden päästä, entä jos tässä välissä tapahtuu jotain.

Ystävämummoaan Kuivalahti tapaa noin kerran kahdessa viikossa. Lähes yhdeksänkymmentävuotiaan ikä tuntuu keskusteluissa.

– Olemme eri elämäntilanteissa, ja meillä on terveyteen ja kuolemaan liittyviin asioihin erilaiset näkökulmat. Välillä mietityttää, miten voin puhua aiheista niin, että siitä on jotain hyötyä hänellekin.

Keskusteluaiheet ovatkin liikkuneet enimmäkseen Kuivalahden kuulumisissa, päivän polttavissa uutisissa ja ystävämummon muistoissa vanhemmasta Jyväskylästä. Kuivalahden mielestä hienoimpia hetkiä ovat ne, jolloin hän näkee tapaamisen tekevän toiselle hyvää.

– Parhaita ovat ne kerrat, kun olen huomannut ystäväni olevan alakuloinen tai väsynyt, mutta hetken juttelun jälkeen hänestä on tullut taas hymyilevä ja aurinkoinen itsensä. Niinä hetkinä ajattelen, että tämä on se syy, miksi alunperin lähdin tähän mukaan.

Kuivalahti kokee saavansa itsekin ystävyydeltä paljon. Keskustelu 89-vuotiaan kanssa tuo aiheeseen kuin aiheeseen uutta näkökulmaa. Vaikka kyse ei olekaan uudesta isoäidistä, ystävämummo tsemppaa Kuivalahtea työnhaussa ja opiskelussa kuin läheinen sukulainen.

 

YSTÄVYYS ON tuonut Kuivalahden yhteen myös toisen iäkkään naisen kanssa ja aivan sattumalta. Tätä ystäväänsä Kuivalahti kutsuu pupumummoksi.

– Kohtasimme Valojen kaupunki -tapahtumassa suuren valaistun pupun luona ja aloimme jutella. Mieleeni tuli, että hän on aika samanikäinen kuin ystävämummoni. Kyllähän he sitten tunsivat toisensa, ja pupumummon tytär oli myös kuukausia aikaisemmin lukenut minusta ja ystävämummostani kirjoitetun lehtijutun ja kehottanut äitiään ottamaan yhteyttä Punaiseen Ristiin. Hän ei ikinä ottanut, mutta kohtasimme kuitenkin.

Nykyään Kuivalahti vierailee myös pupumummon luona. Valoisassa ja täysin sattumanvaraisessa kohtaamisessa oli hänestä jotain taianomaista.

– Se oli vähän kuin jostain sadusta.

Kaksi mukavaa mummoa elämäänsä saanut Kuivalahti on kertonut tapaamisistaan innokkaasti myös ystävilleen. Hän toivoo, että ihmisillä olisi intoa lähteä pidempiaikaiseen toimintaan mukaan.

– Joulun alla ihmiset tuntuvat olevan erityisen innoissaan vapaaehtoistoiminnasta ja antamisesta, mutta pitää muistaa, että apua tarvitaan ympäri vuoden. Ystävätoiminta vie vain sen tunnin tai pari kahdessa viikossa, ja siitä saa hirveän paljon myös itselleen.

 

Teksti: Irina Hasala

08 Dec

20+ och oskuld? Inget att skämmas för!

Många ungdomar går och grubblar över avsaknaden av en partner eller sexuell erfarenhet. Att leva livet i egen takt är varken pinsamt eller konstigt. Bild: Jussi Tuokkola

Lue juttu suomeksi täältä.

 

Alla har vi säkerligen hört de där berättelserna. Om hur kompisarna för första gången fumlade runt med sina partners. Eller hur någon som 16-åring vaknade i ett tält bredvid sitt festivalragg. När folk jämför sina sexäventyr i grupp kan den oerfarna känna sig utanför och tyst stirra i marken. Men det finns ingen orsak att skämmas.

 

OERFARENHET är inget underligt eller onormalt. Den som lever utan sex är inte heller ensam, trots att det ibland kan kännas så. Visste du att genomsnittsfinländaren har sex för första gången som 17-åring? Det här kan komma som en överraskning, särskilt om du är ung och känner att du är den sista i gänget som fortfarande inte har en partner och aldrig smekt någon annan än kanske dig själv.

Därtill finns ett stort antal långt över 20-åriga finländare som inte har inlett ett könsliv.

Ett liv utan sex förknippas ofta med religiös övertygelse eller sjukdom, men de facto har många oerfarna ingen egentlig anledning till att de aldrig haft sex.

Den vanligaste orsaken bakom oerfarenhet hos de ungdomar som Väestöliittos ungdomsläkare Miila Halonen möter i sitt arbete är att personen helt enkelt inte träffat en lämplig partner.

Enligt Halonen kan det här påverkas av flera faktorer, så som att personen bor på en liten ort, intresserar sig för annat än heterosex eller känner sig marginaliserad på grund av någon egenskap.

– Det känns som om de här människornas berättelser förenas av det faktum att de inte träffat någon. De har helt enkelt aldrig mött en person som de kunde uppleva intim samvaro med, säger Halonen.

 

I TAKT MED att medierna börjat behandla människans sexualitet allt mångsidigare har asexualitet, det vill säga att en person inte är intresserad av sexuellt umgänge, blivit en känd term. Läggningen har blivit en vanlig förklaring till ett liv utan sex.

Enligt Halonen är det ändå vanligare att oerfarna ungdomar och unga vuxna nog intresserar sig för sex och parförhållanden, men saknar människor i sina liv att uppleva de här sakerna med. Avsaknaden av sex och parförhållande följer enligt Halonen sällan människan livet ut.

– Ofta visar det sig att det handlar om ett tillfälligt läge. När livet går vidare hittar personerna ofta potentiella partners till exempel i arbetslivet eller i samband med studierna.

Förstås finns det människor som gör sitt bästa för att hitta en partner, men lyckas ändå inte. Den som ständigt blir utsatt för medier som tutar ut att ett aktivt sexliv är saliggörande och hör hur samhället tar familj och parförhållanden som en självklarhet kan känna att singellivet är ofullständigt. Det här i sin tur kan utvecklas till ett komplex som aldrig lämnar tankarna.

– Förstås finns det människor som har ett stort behov av att uppleva ett parförhållande och det kan kännas väldigt frustrerande om man inte hittar någon. Å andra sidan betyder ensamhet inte att man automatiskt är olycklig: många lever ett rikt liv fyllt med vänner, hobbyer, arbete och intressen och känner inte sig pressade på grund av singellivet, säger Halonen.

 

DET FINNS alltså många olika sätt att leva utan sexuell erfarenhet, förhållande eller familj. Hur kunde vi bidra till att oerfarna singlar kunde känna sig likvärda i förhållande till dem som har partners eller familj?

Åtminstone hjälper det inte att panta på eventuella frågor eller osäkerhetskänslor. Det tycker 24-åriga studerande Emma Sandström som är frivillig vid Röda Korsets ungdomsgrupp i Åbo och har åkt runt Finland i somras för att snacka sex med ungdomar inom ramen för Sommargummikampanjen.

Tillsammans med sina unga kollegor bemannade Sandström den så kallade sexkiosken, en kiosk dit festivalbesökare i alla åldrar var välkomna att diskutera allt som har med sex att göra. Där träffade hon bland annat ungdomar som försiktigt pillade på ett kondompaket för första gången. Osäkerheten ledde ofta till att de här personerna inte var villiga att diskutera sin oerfarenhet.

– En kommentar som vi ofta hörde, särskilt av pojkar, var att ‘jag inte behöver någon kondom eftersom det är omöjligt att få när man ser ut så här’. Det kändes rätt ledsamt.

Och det här gäller inte bara ungdomar.

– Jag känner äldre personer som aldrig haft sex och har sagt att de snabbt måste hitta någon för att fixa undan det hela, berättar Sandström.

Under sin tid vid sexkiosken noterade Sandström och de andra volontärerna att många festivalbesökare hade bristfälliga kunskaper om preventivmedel och könssjukdomar, men tack vare kioskens avslappnade atmosfär vågade de komma och diskutera. En öppen dialog och självsäkerheten som växer när man är välinformerad är enligt Sandström det som behövs för att vi bättre ska kunna bemöta till exempel personer som aldrig haft sex.

– När vi var öppna, vågade också ungdomarna tala ut. Det verkar som om människor automatiskt inte får den information om könslivet som de önskar och behöver. Och utan information är det svårt att ha en avslappnad och öppen attityd till de här sakerna.

 

SOM UTOMSTÅENDE är det förstås lätt att uppmuntra ungdomar att ta det lugnt och inte stressa över sin oerfarenhet. Men för den som känner att den blivit ensam och utan är problemet verkligt och akut.

Trots att de samhälleliga attityderna jämt luckras upp och vår uppfattning om den traditionella familjen kompletteras med sätt att leva, är ensamhet fortfarande tabu. Det är få som vill ställa upp och tala ut om ämnet med eget namn i rädslan att bli stämplade. Ändå talar internetforumen sitt tydliga språk om att oerfarenhet oroar många.

 

Det känns som om jag är den enda i min bekantskapskrets som är tjugo år och oskuld.

Skönt att höra att jag inte är ensam om det här och att ni inte tycker att jag är konstig.

Jag har börjat fundera om jag är onormal eftersom jag aldrig har kysst någon?

 

Enligt Halonen på Väestöliitto är konceptet för ett “normalt liv” och tanken att en människa borde uppnå vissa saker vid en bestämd ålder egentligen rätt korkad.

– I stället borde vi medvetet poängtera att var och en bygger sitt liv i egen takt. Det finns ingen modell för hur man borde prestera i livet.

Enligt Halonen är det viktigt för den oerfarna unga att komma ihåg att vara nådig gentemot sig själv. Det är också bra att vara medveten om att man inte är ensam: många finländare befinner sig i samma situation med liknande önskemål om att hitta en partner.

I stället för att pressa sig själv lönar det sig enligt henne att fokusera på att hitta de goda sidorna med sig själv och sitt liv. Ifall tankarna kring den egna oerfarenheten blir en ständig plåga och dominerar det vardagliga livet, kan det vara bra att reda upp sina tankar med hjälp av en utomstående.

– Om man har ett stort behov av att hitta en partner, men känner att man saknar verktyg, kan det vara bra att ta ett snack med ett proffs. Då kan man få hjälp med att kartlägga den egna situationen: varför har jag svårt att närma mig andra människor och hur kunde jag hitta det mod som saknas, säger Halonen.

Också omvärlden kan hjälpa de oerfarna att känna sig bekvämare med sig själva. Här har också medierna orsak att se sig i spegeln.

– Man kan fråga sig, kunde vi se mer av de olika sätten att leva i offentligheten och kunde vi diskutera sexets betydelse ur flera synvinklar? En annan viktig faktor är att motarbeta ensamhet. Vi måste fråga oss hur vi effektivare kan lindra ensamhet och hjälpa de ensamma att hitta varandra, säger Halonen.

 

Oroad över att vara ensam eller oerfaren? På Väestöliittos chat  kan du diskutera anonymt med en sakkunnig på finska. Om du är intresserad av att stöda andra ungdomar i frågor kring sexualitet kan du bekanta dig med Röda Korsets upplysningsarbete  bland annat på festivaler.

Text: Mikaela Remes