26 Jan

Värillinen on yhä ihonsa vanki – apartheid näkyy edelleen Etelä-Afrikassa tasa-arvon puuttumisena

16196228_10211049125599711_1509962997_o

Etelä-Afrikkaa pidetään Afrikan valtioiden mittapuulla hyvin eurooppalaisena ja rikkaana maana. Pinnan alla kytevä rasismi kuitenkin estää suurinta osaa maan asukkaista pääsemästä osaksi tätä vaurautta.

 

MATKUSTIN kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikan koillisosaan, Mpumalangassa sijaitsevaan White Riversin pikkukaupunkiin. Yövyin vanhan tuttuni, Suomessa neljä vuotta sitten vierailleen Katien perheen luona ja vietin kaiken aikani heidän kanssaan.

Etelä-Afrikka luokitellaan bruttokansantuotteen perusteella keskituloiseksi maaksi, vaikka Maailman Pankin mukaan köyhyysrajan alapuolella elää 54 prosenttia maan väestöstä. Vauraus on jakautunut Etelä-Afrikassa epätasaisesti ja paikoitellen maa muistuttaa enemmän vähemmän kehittynyttä valtiota. Elämä tuntui kuitenkin hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Muutaman päivän jälkeen syy siihen alkoi olla selvä Katien perhe on valkoinen.

 

APARTHEID LOPPUI Etelä-Afrikassa vuonna 1994. Maan ensimmäiset demokraattiset vaalit nostivat Nelson Mandelan presidentiksi, ja tämä kävi töihin poistaakseen syvälle juurtuneen rotusyrjinnän. Värillisille haluttiin luoda uramahdollisuuksia, ja osa viljelysmaasta aiottiin luovuttaa mustille maanviljelijöille. Koulutuksen oli tarkoitus olla ilmaista kaikille.

Uudistukset eivät kuitenkaan onnistuneet. Työttömyysaste on nykyään korkeampi kuin apartheidin lopussa. Vuonna 2016 Etelä-Afrikan työttömyysprosentti oli 26,8 prosenttia  ja nuorista työttöminä oli yli puolet.

Työllistymismahdollisuudet määrittelee edelleen ihonväri: vuonna 2015 värillisistä työikäisistä työttömänä oli 39 prosenttia, kun taas valkoisista alle kymmenen prosenttia oli ilman töitä.  Yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen koulutuksen kautta on korkeiden lukukausimaksujen vuoksi lähes mahdotonta. Yliopistokoulutuksen hinnat nousevat Etelä-Afrikassa jatkuvasti, ja nykyään koulutuksesta joutuu maksamaan kymmeniätuhansia randeja vuodessa, eli tuhansia euroja.

 

KATIEN PERHE asuu estatessa, aidatulla asuinalueella. Talojen pihoihin on parkkeerattu useita autoja ja monella takapihalla on uima-allas. Alueen keskiössä on suuri golfkenttä. Satoja taloja sisältävän alueen perheistä vain muutama on värillisiä. Silti kaduilla kulki aamuisin lähinnä mustia naisia, kun kotiapulaiset kävelivät työpaikoilleen.

Isäntäperheeni luona apua kävi muutaman kerran viikossa. Perheen äidin mukaan ylimääräistä apua ei edes tarvita niin paljon, mutta valkoiset haluavat auttaa kouluttamattomia naisia tarjoamalla heille töitä, sillä muuten he joutuvat turvautumaan muihin ansaintakeinoihin. Esimerkiksi prostituutio on maassa suuri ongelma, ja asukkaista lähes viidennes on HIV-positiivisia.

Etelä-Afrikassa on myös alueita, joihin mustat pakkomuutettiin apartheidin aikana. Homelandeiksi kutsutut alueet perustettiin, jotta mustat saataisiin suljettua pois valkoisesta yhteiskunnasta. Alueet olivat huonoja viljelyyn, joten mustat työskentelivät valkoisten omistamissa kaivoksissa ja rakennustyömailla.

Ajaessamme mustien asuinalueiden ja kaupunkien läpi oli selvää, etteivät kaikki ole köyhiä, mutta tulotaso on selkeästi Katien perheen asuinaluetta alhaisempi. Myös todellisia hökkelikyliä peltikattoineen oli paljon.

 

KUN LÄHDIN isäntäperheeni kanssa kauppaan, sopivan parkkiruudun kaupan pihalta osoitti musta mies. Samoin saapuessamme takaisin autolle ostoskassien kanssa luoksemme kiiruhti musta nuorukainen. Hän pakkasi ostoksemme autoon ja vei ostoskärryt paikalleen. Kaupan kassoilla taas palvelivat ainoastaan mustat naiset.

Kotimatkalla automme tankkasi niin ikään musta nuori mies. Samalla hänen työtoverinsa pesi automme tuulilasin. Kun kaarsimme takaisin asuinalueelle, portin avasi ja sulki musta mies. Näissä töissä ei valkoisia näkynyt.

Kiinnitin huomiota työntekijöiden asenteisiin. He vaikuttivat lämpimiltä, kohteliailta ja valmiilta auttamaan. Sanoin tämän ääneen. Vastaukseksi sain kuulla, että mustat ovat kunnianhimottomia. Että heitä ei kiinnosta kehittää omaa elämäänsä. Että he ovat näissä töissä, koska eivät halua parempaa. Että heidän kulttuurissaan muut asiat ovat tärkeämpiä. Näitä sanoja ei sanottu vihaisesti, ylenkatsovasti tai tuomitsevasti. Ne sanottiin, niin kuin faktat sanotaan.

 

ETELÄ-AFRIKKA ON listattu yhdeksi maailman epätasa-arvoisimmista yhteiskunnista. Maan köyhyydestä kärsivät myös hyväosaiset, sillä rikollisuus ja väkivallan uhka estävät ihmisiä kävelemästä kaduilla tai liikkumasta ulkona pimeän aikaan.

Jotta maa voisi kehittyä, pitäisi ihmisten pystyä näkemään toisensa ihmisinä enkä usko, että kummallakaan puolella on vielä tarpeeksi kunnioitusta sitä varten.

 

Katien nimi on muutettu.

Teksti ja kuvitus: Saara Tuominen

19 Jan

Paperittomia autetaan, koska jokaisella on oikeus olla olemassa

Monet paperittomista päätyvät suuriin kaupunkeihin, joissa kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia. Suomessa ilman oleskeluoikeutta elävät henkilöt voivat olla minkä näköisiä tai -ikäisiä tahansa. Yhteistä heille on epävarma tulevaisuus ja pelko paluusta mahdollisesti hengenvaarallisiin oloihin.

 

ILMAN VIRANOMAISEN myöntämää lupaa eläviä ihmisiä on ollut olemassa aina, mutta viime vuosien pakolaiskriisin takia niin kutsutuista paperittomista on puhuttu yhä enemmän.

Paperittomien tilanteesta on vaikea saada varmaa tietoa, koska he elävät virallisten rekisterien ulkopuolella. Suomen Punainen Risti arvioi, että paperittomien määrä voi lähikuukausina kasvaa, koska vastaanottokeskuksissa on nyt monia turvapaikkahakemuksiinsa kielteisiä päätöksiä saaneita ihmisiä, joita uhkaa paluu mahdollisesti hengenvaarallisiin olosuhteisiin.

Turvapaikanhakijoiden lisäksi paperittomien määrään ovat vaikuttaneet poliittiset päätökset ja kiristyneet käytännöt, jotka ovat luoneet uuden uuspaperittomien ryhmän.

Aiemmin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset, joita ei voitu palauttaa lähtömaahan, ja jotka eivät sinne itse tahtoneet palata, saattoivat jäädä Suomeen tilapäisellä oleskeluluvalla. 

Nyt oleskelulupatyypin “oleskelulupa maasta poistamisen estymisen johdosta” edellytyksiä on muutettu. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka eivät hakeudu vapaaehtoisen paluun ohjelmaan  joutuvat poistumaan vastaanottokeskuksesta. Osa heistä lähtee lopulta kotimaahansa vapaaehtoisesti, mutta osa jää Suomeen. Sen jälkeen heidän kohtalostaan ei enää tiedetä mitään.

Paperittomana eläminen on Suomessa hankalaa. Miten hankalaa, se riippuu yksittäisen ihmisen tilanteesta. Toisilla on ystäviä ja sukulaisia, joiden luona he voivat asua. Toisilla puolestaan ei ole minkäänlaista turvaverkkoa tai siteitä Suomeen, ja he joutuvat tyhjän päälle.

Elämä paperittomana on epävarmaa, vaarallistakin. Paperiton saa esimerkiksi sairaanhoitoa vain kiireellisissä tilanteissa, kuten hengenvaarassa. Monet paperittomista epäröivät olla yhteydessä viranomaisiin, koska pelkäävät käännytystä. Siksi he eivät välttämättä hae apua kohdatessaan väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.

 

MIKSI KUKAAN haluaa jäädä maahan, jossa joutuu elämään yhteiskunnan ulkopuolella? Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Jasmiina Jokisen mukaan monet paperittomat ihmiset kokevat, että turvattomassa asemassa Suomessa eläminen on parempi vaihtoehto, kuin paluu maahan, jossa he joutuvat pelkäämään esimerkiksi väkivaltaa ja kuolemaa. Voi myös olla, että paperittoman ihmisen koko muu perhe elää pysyvästi Suomessa, mutta hänen kohdallaan oleskeluluvan saamisen edellytykset eivät täyty.

– Useimmiten syyt jäädä Suomeen painavat vaakakupissa enemmän kuin syyt palata kotimaahan. Harva jää tänne huvin vuoksi, Jokinen toteaa.

Arkipuheessa paperittomilla tarkoitetaan usein kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, mutta paperittomuuteen on lukuisia syitä. Esimerkiksi aiemmin laillisesti maassa elänyt ei välttämättä saakaan luvalleen jatkoa tai lupa peruutetaan.

– Tällainen tilanne voi olla henkilöllä, joka on tullut Suomeen esimerkiksi avioliiton myötä. Liitossa on voinut ilmetä ongelmia ja se on päättynyt avioeroon. Tällöin edellytyksiä oleskelulupaan ei enää välttämättä ole, vaikka henkilö olisi asunut Suomessa vuosia ja haluaisi jatkaa elämäänsä täällä, Jokinen kertoo.

 

PAKOLAISNEUVONTA tarjoaa paperittomille ja heidän kanssaan tekemisissä oleville oikeudellista neuvontaa ja levittää tietoa paperittomien oikeuksista.

– Ihan kuten kenellä tahansa Suomessa oleskelevalla ihmisellä, myös paperittomalla on perustuslain mukaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiselle on tarvittaessa voitava järjestää välttämätön ravinto ja asuminen esimerkiksi hätämajoituksen muodossa, Jokinen sanoo.

Jokaisen Suomessa oleskelevan ihmisen, paperittoman tai paperillisen, perusoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. Paperittomien oikeuksien toteutumista kuitenkin hankaloittaa se, että tällä hetkellä Suomessa ei ole selkeästi säädetty laissa, keitä paperittomien kategoria pitää sisällään ja miten valtion käytännössä pitäisi auttaa heitä.

Tavalliset kansalaiset ja järjestöt ovat olleet aktiivisimpia paperittomien auttajia. Helsingissä, Turussa ja Oulussa toimiva Global Clinic tarjoaa paperittomille maksutonta sairaanhoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden ja muiden ammattilaisten voimin. Helsingin kirkot puolestaan avasivat viime vuonna ovensa apua tarvitseville ja myös esimerkiksi Helsingin kaupunki päästää paperittomia julkiseen hätämajoitukseen.

Suomen Punainen Risti on mukana toiminnassa toimittamalla hätämajoituksiin tarvikkeita, kuten patjoja, vilttejä ja hygieniatarvikkeita.

 

PUNAINEN RISTI auttaa paperittomia samalla periaatteella kuin kaikkia muitakin avuntarvitsijoita. Valtiot ovat hyväksyneet, että Punaisen Ristin liike toimii omien periaatteidensa mukaisesti silloinkin, kun viranomaiset eivät ota ihmisryhmää suojelukseensa.

– Punaiselle Ristille ihmisen statuksella ei ole merkitystä. Hän voi olla kiintiöpakolainen, luvan saanut turvapaikanhakija tai paperiton. Jos ihminen tarvitsee apua, hänen yhteiskunnallisella asemallaan ei ole väliä, sanoo SPR:n maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Johanna Matikainen.

Perimmäinen syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä pitää auttaa.

– Jos yhteiskunnan palveluiden ulkopuolella elävät paperittomat eivät ole haavoittuvia, niin ketkä sitten ovat, Matikainen kysyy.

Pakolaisneuvonnan Jokisen mukaan yhteiskunnalla olisi runsaasti työkaluja paperittomuuden ehkäisemiseksi. Esimerkiksi oleskeluluvan hakemista voisi helpottaa, koska se on Jokisen mukaan tällä hetkellä hyvin vaikeaa.

Jokinen kertoo paperittomien auttamisen olevan tällä hetkellä erityisen haastavaa siksi, että he ovat leimattu ryhmä, joka tietoisesti pyritään sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Julkisessa puheessa paperittomat vertautuvat kovemman luokan rikollisiin, vaikka ulkomaalaisrikkomuksesta, eli maassa oleskelusta ilman voimassa olevaa lupaa, voi saada enintään sakkoja.

– Tällä hetkellä viranomaisten vastaus paperittomuuteen tuntuu olevan se, että paperittomat pyritään kaikin keinoin poistamaan maasta ja sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Me tiedämme, ettei se todellakaan ole ratkaisu. Vaikka kaikki palvelut otettaisiin pois, aina on ihmisiä jotka jäävät tänne, Jokinen sanoo.

Punaisen Ristin Matikainen huomauttaa, että myös sanoilla on väliä. Esimerkiksi viranomaiset puhuvat laittomasti maassa oleskelevista, eivät paperittomista.

– Sellainen puhe on kovaa, koska termi kääntyy kansankielellä helposti laittomiksi ihmisiksi, mikä taas on mahdoton käsite. Jokaisella on oikeus olla olemassa. Vai olenko minä jotakuta laillisempi ihminen sen takia, että paperini ovat kunnossa?

Matikaisen mukaan uusi tilanne testaa Suomea sivistysvaltiona ja ihmisoikeuksia kunnioittavana maana.

– Annammeko paperittomille ihmisarvoisen mahdollisuuden saada suojaa ja turvaa, eli välttämättömät elämän edellytykset? Nämä ovat isoja moraalisia kysymyksiä.

 

FAKTA

KUKA ON PAPERITON?

Paperiton on henkilö, joka on maassa ilman lainmukaista oleskeluoikeutta. Oleskeluluvan puuttuminen voi johtua esimerkiksi kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai luvan umpeutumisesta. Toisinaan lupaa ei ole haettu ollenkaan.

Syitä paperittomuuteen on monia. Jos henkilö kokee henkensä uhatuksi siinä maassa, johon hänen viranomaisen määräyksen mukaan tulisi palata, tai uhkaa joutua erotetuksi perheestään, saattaa hän päättää, että nykyiseen maahan jääminen ilman lupaa on parempi vaihtoehto.

Paperittomana eläminen on hankalaa. Jos poliisi ottaa paperittoman kiinni, saattaa edessä olla pakollinen palautus maahan, josta hän on lähtenyt. Siksi henkilö saattaa vältellä viranomaisia. Tämä puolestaan asettaa hänet alttiiksi hyväksikäytölle esimerkiksi työelämässä, jos mahdollisuutta raportoida kaltoinkohtelusta ei käytännössä ole.

Varsinkin lasten kohdalla paperittomuus on ongelma, sillä he ovat riippuvaisia muista ihmisistä, eikä heidän kehitystään voida seurata esimerkiksi neuvolassa.

Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden tarkkaa lukumäärää on mahdoton tietää, sillä heidän tietojaan ei ole rekistereissä. Vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi Suomessa olevan alle 3 500 paperitonta henkilöä, mutta määrä on todennäköisesti kasvanut pakolaiskriisin myötä.

Paperittomat päätyvät usein suuriin kaupunkeihin, koska niissä kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla.

Paperittomia kutsutaan joskus laittomiksi maahanmuuttajiksi. Monet tahot ovat toivoneet termistä luopumista, koska vaadittujen dokumenttien puuttuminen ei tee ihmisestä laitonta.

Teksti: Mikaela Remes

 

Juttua muokattu 19.1.2017 klo 16.37. Jasmiina Jokisen kommentteja päivitetty.

Juttua korjattu 23.1.2017 klo 10.28. Tilapäisen suojelun tarpeen perusteella myönnettävää oleskelulupatyyppiä ei ole lakkautettu, vaan maasta poistamisen estymisen takia annettavan oleskeluluvan saamisen edellytyksiä on muutettu.

12 Jan

Urheilija ei tervettä päivää näe

Polvet verillä, mustelmia, nyrjähdyksiä ja revähdyksiä: tuttuja asioita kaikille liikunnan harrastajille. Suurin osa Suomessa sattuvista tapaturmista liittyy liikuntaan, ja ne osuvat useimmiten nuorten kohdalle. Henry Goes Live kävi kysymässä treenaajilta, mitkä paikat heiltä hajoavat.

 

Vuosittain 13. tammikuuta vietettävä Tapaturmapäivä kiinnittää ihmisten huomion arjen vaaratilanteisiin ja niiden välttämiseen. Tämän vuoden teema on #hopulleloppu. Tapaturmapäivästä vastaa yhteistyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveysministeriö. Kampanjan viestintää koordinoi Suomen Punainen Risti.

 

Teksti ja video: Tapio Pellinen

05 Jan

Rankkoja tarinoita, käsin piirrettyjä karttoja ja yhdistettyjä perheitä – vapaaehtoisten arki Britanniassa on täynnä uusia kokemuksia

dsc_0013

Vapaaehtoistyö ulkomailla vaatii rohkeutta ja ymmärrystä. Välillä kyyneleet virtaavat suomalaisnuorten poskilla ja toisinaan heidän suupielensä kaartuvat hymyyn. Britanniassa EVS-vaihdossa olevat vapaaehtoiset kertovat työnsä maahanmuuttajien ja pakolaisten parissa olevan tärkeää ja vastuullista.

 

KUN SUOMESSA heitettiin hyvästit kesälle, Anni Harmaala ja Julia Silverio lähtivät vuoden mittaiselle vapaaehtoiskomennukselle Britanniaan. Siellä he ovat edelleen, Harmaala Sheffieldissä ja Silverio Nottinghamissa. Molemmat työskentelevät pääasiassa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa.

Työviikot ovat täysiä ja vapaata on kahtena päivänä viikossa. Britannian Punainen Risti tarjoaa EVS-vapaaehtoisille veloituksetta majoituksen, matkat ja ruuan sekä maksaa pientä kuukausirahaa. Lyhenne EVS tulee sanoista European Voluntary Service.

Harmaala haastattelee työssään ihmisiä, jotka ovat kadottaneet yhteyden perheenjäseniinsä esimerkiksi aseistetun konfliktin tai maastamuuton takia. Punainen Risti yrittää auttaa näitä ihmisiä saamaan yhteyden kadonneisiin.

Tarinat ovat toisinaan rankkoja ja ahdistaviakin. Työssäni yritän kerätä haastateltavilta mahdollisimman paljon tietoja etsittävistä sukulaisista ja heidän mahdollisesta olinpaikastaan. Tiedot lähetän keskustoimistolle, joka jatkaa asian selvittämistä, Harmaala kertoo.

Hän seuraa tapausten etenemistä ja on yhteydessä asiakkaisiin, jos heidän sukulaisiinsa saadaan yhteys.

Onnelliset tarinat löytyneistä perheenjäsenistä tuovat toivoa silloin, kun synkät kertomukset alkavat tuntua liian raskailta.

Harmaalan työarkea tasapainottaa se, että hän työskentelee myös Britannian Punaisen Ristin perheenyhdistämistä tukevassa palvelussa, joka tarjoaa taloudellista apua muun muassa lentolippujen hankkimiseen.

Britannian Punainen Risti järjestää lentoja erityisen haavoittuvassa asemassa oleville perheille, jotka ovat saaneet Britannian viranomaisilta tarvittavat luvat perheenyhdistämiseen. Avun kohteet ovat muun muassa monilapsisia perheitä ja konfliktialueilla asuvia ihmisiä.

Auttamistyö on tehtävä nopeasti, sillä viisumit ovat usein voimassa vain 30 päivän ajan niiden myöntämisestä. Nopean aikataulun vuoksi myös vapaaehtoisten palkinto, onnellisesti yhteensaatettu perhe, tulee näissä tapauksissa nopeasti.

Työtehtävissäni haasteellista on se, ettei monissa maissa ole käytössä tarkkoja osoitteita, vaan ihmisten asuinpaikat on kuvailtava muun muassa erilaisten maamerkkien avulla. Usein käytämme myös käsin piirrettyjä karttoja, Harmaala kertoo.

 

VUOSI KUULOSTAA pitkältä ajalta, mutta kaikki vapaaehtoiset eivät ehdi nähdä työnsä tuloksia. Pakolaisten tukiryhmässä työskentelevä Silverio on mukana kahden tutkimuksen tekemisessä. Toisessa selvitetään kodittomien turvapaikanhakijoiden tilannetta ja toisessa aiotaan keskittyä turvapaikanhakijoiden mielenterveyteen.

Nämä ovat suuria ja aikaa vieviä projekteja. Minun on ollut tärkeää ymmärtää, että tässä vuoden aikana asiat saadaan alulle, mutta tuloksia tulee luultavasti vasta, kun olen jo palannut Suomeen.

Lisäksi Silverion työtehtäviin kuuluu turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten auttaminen näiden arjen ongelmissa. Tilanteet vaihtelevat, mutta suuri osa työajasta kuluu neuvontaan sekä vaate- ja ruoka-apuun liittyviin asioihin. Myös Silverio on saanut oman osansa rankoista kertomuksista.

Minulla on mennyt muutama ilta itkiessä, mutta nyt alkaa helpottaa. Asioiden tutkiminen ja tarinoiden asettaminen suurempaan kontekstiin on auttanut. Uutiset ja tietokirjallisuus ovat auttaneet ymmärtämään maailman tilannetta. Koko ajan esillä on kuitenkin sama kysymys, eli miksi tällaisia asioita tapahtuu.

Vapaaehtoiset eivät jää työssään yksin, vaan he saavat tukea muista nuorista vapaaehtoisista, joista osa on suomalaisnuorten tapaan tullut ulkomailta Britanniaan. Lisäksi jokaisella EVS-vapaaehtoisella on säännöllisiä tapaamisia samassa projektissa työskentelevän valvojan kanssa, jolle voi kertoa työhön liittyvistä tavoitteista, ehdotuksista ja ongelmista. Lisäksi Britannian Punainen Risti tarjoaa vapaaehtoisille apua myös henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemiseen.

 

VAPAAEHTOISTYÖSSÄ KOHDATTUJA haasteita tasapainottavat ystävät, arki ja ainutlaatuiset kokemukset. Silveriolle muut EVS-nuoret ovat muodostuneet läheisiksi, vaikka osa heistä asuu eri kaupungeissa. Työstään hän nauttii, vaikka vaikeita tilanteita tulee väistämättä vastaan.

On hienoa, että saan olla osana näin tärkeää toimintaa ilman alan koulutusta, Silverio kertoo.

Harmaala puolestaan on oppinut työssään paljon turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten asemasta Britanniassa. Lisäksi tietoa on kertynyt eri maista ja kulttuureista.

Harmaalan mukaan pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat tottuneet saamaan karuakin kohtelua viranomaisilta ja siksi heille on tärkeää, että Punaisen Ristin henkilökunta ja vapaaehtoiset vilpittömästi haluavat auttaa heitä ja heidän perheitään.

Tärkein asia, minkä olen oppinut on se, että perheen ja läheisten hyvinvointi ovat ihmiselle elämän keskeisimpiä asioita, Harmaala kertoo.

Kaksikolla on edessään vielä kahdeksan kuukautta sateisena tunnetussa saarivaltiossa. Sitten on aika tehdä tilaa uusille vapaaehtoisille.

 

Haku EVS-vaihtoon Britanniaan on käynnissä 5.2.2017 asti. Hakijan on oltava 1830-vuotias, ulospäinsuuntautunut ja puhuttava hyvää englantia. Lisätietoa hausta löydät täältä. Työtehtäviin voit tutustua täällä.
Teksti: Linda Laine