20 Jul

Konkaridiplomaatti Pertti Torstila on nähnyt ihmisten voiman hyvässä ja pahassa

Vuonna 2016 Punaisen Ristin hallituksen puheenjohtaja Pertti Torstila keräsi rahaa Nälkäpäivä-kampanjalle Helsingin päärautatieasemalla.

 

Polte kansainvälistyä ja ripaus sattumaa – Pertti Torstila löysi jo nuorukaisena itsensä politiikan polttopisteestä. Viisikymmenvuotinen ura on opettanut Torstilaa niin ihmisyydestä kuin maailmanmenosta.

 

ELETÄÄN VUOTTA 1966. Kypros on kuusi vuotta aiemmin pyristellyt pois brittivallan alta, mutta ristiriidat kreikkalaisen ja turkkilaisen väestön kesken eivät ole laantuakseen. YK:n pyynnöstä Suomi on lähettänyt miehiään alueelle rauhanturvatehtäviin.

 

Myös parikymppinen ylioppilas Pertti Torstila sonnustautuu YK:n tunnuksiin ja lähtee jännittynein mielin Välimerelle. Torstila tietää ryhtyvänsä tärkeään työhön, muttei aavista, että komennus Kyproksella linjaisi ratkaisevasti myös hänen omaa tulevaisuuttaan.

– YK-luutnanttina heräsin kansainväliseen uraan. Näin läheltä sisällissodan vaikutuksen ihmisiin ja koin, että minun täytyy tehdä jotain näiden asioiden parissa. Siellä minuun kylvettiin diplomatian siemen, Torstila kertoo.

PUOLI VUOSISATAA MYÖHEMMIN voidaan todeta, ettei Torstila, 71, puhu lämpimikseen. Takana on 44 vuoden ura diplomaattina. Edes eläkepäivillään mies ei ole malttanut jättäytyä humanitaarisesta työstä, joten alkamassa on jo toinen kausi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana.

Torstilan ura ulkoministeriössä urkeni 70-luvulla, kun tuore valtiotieteiden kandidaatti aloitti ministeriön palveluksessa avustajana. Euroopassa elettiin kylmän sodan syvintä aikaa. Pian Torstila määrättiin valmistelemaan konferenssia, jonka lopullista merkitystä tuskin aavisti kukaan.

– Nuorena miehenä pääsin mukaan politiikan suurimmalle vihreälle oksalle, operaatiolle, joka lopulta murensi kylmän sodan aikaisen Euroopan itä–länsi-jaon. Siitä huippukokouksesta tuli myös oman urani punainen lanka, Torstila taustoittaa. Tuo kokous oli vuonna 1975 Helsingissä järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etyk.

KANSAINVÄLISET KOKEMUKSET ovat paitsi vieneet miestä urallaan eteenpäin, myös muovanneet hänen maailmankuvaansa. Erityisesti tavallisten ihmisten teot ovat pohdituttaneet kokemus toisensa jälkeen.

– Vuonna 1989 olin todistamassa yksilöiden voimaa Etyk-suurlähettiläänä, kun itäsaksalaiset lomailijat tulivat rajan yli Wieniin. Se oli sellaista joukkovoimaa, että sitä on vaikea tankeillakaan kaataa, Torstila muistelee.

Suurlähettiläänä 90-luvun Unkarissa ja Kroatiassa mies seurasi paraatipaikalta Jugoslavian hajoamista, jossa nähtiin joukkovoiman nurja puoli. Autoritaaristen voimien vetämänä alueella saatiin aikaan pahaa jälkeä.

– Se sai minut pohtimaan, mihin suuntaan kansalaisia pitäisi ohjata, jotta mentäisiin kohti rauhaa. Silloin kansainvälinen yhteistyö ja diplomatia astuvat kuvaan, Torstila kertoo.

Tuoreempana esimerkkinä Torstila kertailee pakolaiskriisiä, jossa joukkovoima naamioituu sekä hyvän että pahan viittaan. Tuhannet vapaaehtoiset tekevät kaikkensa taatakseen tulijoiden henkisen ja fyysisen terveyden ja kotoutumisen, mutta toisaalta kasvoton vihapuhe syö pohjaa rauhalta.

KANSAINVÄLISTYMISEN KIPINÄN sytyttänyt Kyproksen rauhanturvaoperaatio päättyi suomalaisten osalta vuonna 2005. Torstilan mielenkiinto diplomatiaan puolestaan jatkui. Päättymäisillään oli suurlähettilään toimi Tukholmassa ja alkamaisillaan virka valtiosihteerinä ulkoministeriössä.

Reppu pullotti vuosikymmenien kokemuksista kansainvälisen politiikan parissa, ja oppia oli ammennettu useilta politiikan merkkihenkilöiltä. Yksi heistä oli Unkarin ensimmäinen presidentti Árpád Göncz, johon Torstila tutustui suurlähettiläsaikoinaan.

– Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Aiemmin kuolemaantuomittuna miehenä hän johti jakautuneen kansan vapauteen ilman katkeruutta. Presidentti Martti Ahtisaari on puolestaan mies, joka ei ole koskaan käynyt diplomatian kursseja, mutta osaa mestarillisesti ne taidot, joita siellä opetetaan, Torstila hämmästelee.

Kolmanneksi esikuvakseen Torstila nimeää Nelson Mandelan, jota hän ei harmikseen koskaan päässyt tapaamaan. Kolmikossa korostuu vastustajan kunnioittaminen, huomaavaisuus ja määrätietoisuus, eivätkä he koskaan antaneet kostolle tilaa ajattelussaan. Suvaitsevaisuus on piirre, joka on kasvanut myös Torstilassa itsessään vuosien mittaan.

– Tekemättä itsestäni yhtään parempaa mannekiinia on sanottava, että maailman asioiden ymmärtäminen on helpompaa, kun on nähnyt toisenlaisia ihmisiä ja käyttäytymistapoja ja tunnistanut, että ne kaikki kuuluvat tähän maailmaan, Torstila päättää.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

06 Jul

Festarikansan kaverit

Festaripäivystäjät voi löytää sekä päivystyspisteeltä että festarikansan joukosta. Kuvaaja Teemu Ullgrén / SPR.

 

Hilpeitä kaveriporukoita, yksinäisiä juhlijoita ja sekavia olotiloja: päihdetyötä tekevät festaripäivystäjät kohtaavat työssään monenlaista. Viime vuosina selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet huomattavasti, mutta paisuva päihteiden kirjo tuo oman haasteensa päivystäjien työhön.

 

SUOMEN SUVESSA juhlitaan lukuisia festareita, joiden onnistumisen takaavat järjestäjien ja juhlakansan lisäksi vapaaehtoiset festaripäivystäjät. Tamperelainen sairaanhoitaja Riikka Salo aloitti päivystykset päihdetyössä vuonna 2010 ja osallistui parhaimmillaan kuudelle festarille kesän mittaan.

– Päivystäjinä kiertelemme alueella, juttelemme ihmisten kanssa ja katsomme perään, että kaikilla olisi kaveri. Se on sellaista small talkia, ja siihen mukaan ujutetaan päihdekeskustelua ja kannustetaan pitämään kavereista huolta, Salo kertoo.

Päihdetyön vapaaehtoiseksi voi tulla, jos on täysi-ikäinen ja haluaa auttaa. Ammatillista osaamista ei vaadita, sillä päivystäjät saavat koulutuksen Punaisesta Rististä.

PÄIHDETYÖ ALKOI virallisesti vuonna 2000, ja siitä lähtien Kati Laitila on koordinoinut toimintaa työkseen. Ensikosketuksensa festareiden selviämisasemiin Laitila sai jo vuonna 1986, jolloin hän oli harjoittelijana Dinosaurockissa Mikkelissä. Tänä kesänä neljälle festarille pystytetään selviämisteltta kiertävien päivystysten lisäksi. Teltta varustellaan patjoilla, huovilla ja oksennusastioilla. Seurantalomakkeeseen kirjataan selviäjän voinnissa tapahtuvat muutokset.

– Tilastot kertovat, että jotkut viettävät asemalla vain 10–15 minuuttia. Viime vuonna pisin aika oli seitsemän tuntia. Pyrimme siihen, että kun ihminen lähtee, käymme läpi Punaisen Ristin Varhaisen Puuttumisen mallin mukaisen keskustelun. Se on sellaista parempien vaihtoehtojen etsimistä ja tukipalveluihin ohjaamista, Laitila kuvailee.

Selviämisasemalle saavutaan monista syistä. Jotkut tulevat itse juotuaan liikaa. Toiset taas raahataan telttaan vähemmän hyvällä tuulella, mutta Laitilan mukaan tuulen suunta muuttuu usein hyvinkin äkkiä. Järjestyksenvalvojan saattelema kiukkuinen juhlija saattaa viisi minuuttia saapumisen jälkeen pötköttää teltassa pää festaripäivystäjän sylissä ja kertoa elämäntarinaansa. Silloin päivystäjä saa työstään parhaimman palkinnon.

– Suhtautuminen muuttuu, kun he tajuavat kohtaavansa vapaaehtoisia. Pian pidetään kädestä kiinni ja ollaan tyytyväisiä. Yksi keskustelu voi vaikuttaa koko ihmisen tulevaisuuteen, Laitila toteaa.

Juuri työn merkityksellisyys saa päivystäjät lähtemään festareille kerta toisensa jälkeen. Toiseksi merkittäväksi syyksi nousee hyvä ja tiivis porukka.

– Päivystäjät tulevat eri puolilta Suomea, ja festarit ovat ne paikat, joissa näitä kavereita näkee, Salo kiteyttää.

SEKÄ LAITILAA ETTÄ SALOA voi kutsua päihdetyön konkareiksi. Jokainen kesän tapahtuma on kuitenkin omanlaisensa, ja jokaisella tapahtumalla on oma tunnelmansa ja kävijäkuntansa. Laitila muistelee takavuosien festareita, joiden tapahtumia pystyi ennustamaan jo esiintyjien perusteella.

– Kun tietty bändi aloitti, tiettyjä asioita tapahtui. Esimerkiksi, kun Peer Günt -yhtye tuli lavalle, tuli myös yliannostuksia, Laitila kertailee.

Vielä viitisen vuotta sitten päihteiden kirjo oli tutumpi, ja selviäjien kanssa pystyttiin paremmin keskustelemaan sekavan olon aiheuttajasta. Nyttemmin verkosta ostettavien muuntohuumeiden tuntemattomat vaikutukset saavat myös käyttäjän hätääntymään.

– Ensiavussa sairaudet ja vammat pysyvät samanlaisina, mutta päihdepuolella on aina jotain uutta ja erikoista. Ihmiset keksivät uusia tapoja pistää päänsä sekaisin. Kun aloitin päihdetyössä vuonna 2010, pinnalla olivat lakka ja gamma, Salo kertoo.

Punainen Risti pitää yllä Nopean viestinnän verkostoa, jolla seurataan Suomeen tulevia huumeita ja varmistetaan, että vapaaehtoisilla on tietoa uusimmista päihteistä. Uusista päihdemetkuista huolimatta sekä Salo että Laitila toteavat kulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Vuosituhannen vaihteesta kaikkien selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet.

– Ihan kuin ihmiset olisivat oppineet käyttämään päihteitä, Salo hämmästelee.

– Nuorten mielestä ei ole tyylikästä olla sekaisin. Ylilyönnit ovat ennemminkin vahinkoja, Laitila vahvistaa.

Teksti: Ulriikka Myöhänen