31 Aug

Kenttäsairaala on kuin legokaupunki, jossa tehdään avustustyötä vuorokauden ympäri

 

Kun maanjäristys tekee tuhojaan tai aseellinen konflikti leimahtaa, ihmiset tarvitsevat apua välittömästi. Jos maan omat voimavarat eivät riitä, kansainvälinen Punainen Risti voi tuoda kenttäsairaalan hädän keskelle.

 

KUN TUORE KRIISI vaatii toimintaa, ensimmäisenä paikalle lähetetään lääkinnällistä apua, jotta loukkaantuneita voidaan hoitaa ja paikallista perusterveydenhuoltoa tukea. Lääkinnälliseen käyttöön Punaisella Ristillä on kahdentyyppisiä katastrofivalmiusyksikköjä: terveysasemia ja sairaaloita.

– Terveysasema on auki päiväsaikaan, ja siellä tarjotaan perinteistä vastaanottoa poliklinikalla. Kenttäsairaalassa eri yksiköt, kuten leikkaussali, laboratorio, röntgen ja vuodeosasto, toimivat usein ympäri vuorokauden, Punaisen Ristin Tampereen logistiikkakeskuksessa ERU- eli Emergency Response Unit -suunnittelijana työskentelevä Jari Koiranen kertoo.

Kriisioloissa pyritään siihen, että paikallinen terveydenhuolto pääsisi mahdollisimman pian jaloilleen katastrofin jälkeen. Akuuttien hoitotoimenpiteiden lisäksi paikallisille tarjotaan perusterveydenhuollon palveluja. Vaikka kyseessä on kenttäsairaala, esimerkiksi hygieniasta ja steriileistä leikkausolosuhteista pidetään huolta samalla tavalla kuin suomalaisessa keskussairaalassa. Lääkinnälliset yksiköt tulevat paikalle silloin, kun avuntarve on jo olemassa, joten niiden pitää pystyä toimimaan välittömästi.

– Katastrofin sattuessa potilastulva on väistämätön, ja useimmiten ensimmäiset potilaat odottavat vuoroaan jo ennen kuin kenttäsairaala on edes kunnolla pystyssä. Onneksi perusterveydenhuollon klinikalle pystytään ottamaan potilaita jo muutaman tunnin sisällä rakentamisen aloittamisesta ja jatkamaan rakennustöitä samaan aikaan. Kokonaisuudessaan klinikka on toimintakykyinen noin vuorokaudessa, katastrofiterveydenhuollon suunnittelija Johanna Arvo kuvailee.

SUOMESSA KANSAINVÄLISTÄ auttamisvalmiutta pitää yllä Punaisen Ristin logistiikkakeskus Tampereella. Keskus hankkii katastrofiapu- ja kehitysyhteistyöhankkeisiin tarvittavat varusteet ja pitää huolta avustustarvikkeiden varastoinnista, pakkauksesta ja kuljetuksesta. Samalla se huolehtii kotimaan valmiusvarastosta katastrofien varalta ja varmistaa, että katastrofivalmiusyksiköt ovat lähtövalmiina kansainvälisiä komennuksia varten.

– Olemme koko ajan valmiustilassa siltä varalta, että avunpyyntö tulee. Varusteita olemme hankkineet etukäteen varastoon, koska apua voidaan tarvita joskus hyvinkin pikaisesti. Pystymme toimittamaan tarpeellisia varusteita kohteeseen kolmessa vuorokaudessa pyynnön vastaanottamisen jälkeen, logistiikkakeskuksen Koiranen sanoo.

Näin paljon tavaraa kenttäsairaalan pystyttämiseen tarvittiin vuonna 2001. Määränpää oli Bjuhin kaupunki Intian maanjäristysalueella. Kuva: Jyrki Luukkonen

 

Nopeimmillaan uudenlainen evakuointisairaala on kahden tunnin kuluttua hälytyksestä Tampere-Pirkkalan lentokentällä tai neljän tunnin kuluttua Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Avustuskohteeseen lähetetään tärkeitä tavaroita ja hyödykkeitä laidasta laitaan: esimerkiksi vuonna 2015 Suomen Punainen Risti toimitti materiaaliapuna ulkomaille muun muassa huopia, pressuja, telttoja, hygieniatarvikkeita, saippuaa ja ruokaa yhteensä 1 525 260 kiloa kaikkiaan 15 maahan.

KATASTROFITILANNETTA VARTEN suunniteltu katastrofivalmiusyksikkö koostuu koulutetusta työvoimasta ja erilaisista varustemoduuleista. Yksiköt rakennetaan mahdollisimman itsenäisiksi kokonaisuuksiksi, sillä kriisikohteissa on yleensä pulaa monista perusasioista. Materiaalien ja varusteiden osalta yksiköt pystyvät olemaan täysin omavaraisia kuukauden ajan.

Puhdas vesi on elintärkeää, ja siksi yksiköillä on mukanaan aina omat välineet veden puhdistamiseen. Lisäksi tarvitaan polttoainetta generaattoreiden pyörittämiseen ja ajoneuvoilla kulkemiseen.

– Pisimmillään yksiköt toimivat kohteessa neljä kuukautta, jonka jälkeen paikalliset koulutetaan ottamaan ne omaan käyttöönsä. Materiaalit jäävät lahjoituksena maahan, jotta niitä voidaan hyödyntää edelleen, Koiranen sanoo.

Riitta Mäki-Vaurio toimi sairaanhoitajana Punaisen Ristin kenttäsairaalassa Haitin maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Kuva: Lasse Kylänpää

 

Jotta kenttäsairaala saadaan nopeasti pystyyn ja toimimaan kunnolla, tarvitaan lääkäreiden ja sairaanhoitajien lisäksi paljon muita eri alojen ammattilaisia, kuten it-alan asiantuntijoita, tiedottajia, tulkkeja ja taloushallinnon ammattilaisia.

– Kenttäsairaalan pystyttäminen on kuin legokaupungin rakentamista. Eri moduuleita voidaan yhdistellä erilaisiin tarpeisiin, joten se on muuntautumiskykyinen kokonaisuus. Jotta kaikki sujuu kuin rasvattu, tarvitaan esimerkiksi osaavia teknikkoja huolehtimaan siitä, että rakenteet ja varusteet ovat kunnossa ja että sähköä ja puhdasta vettä on saatavilla koko ajan riittävästi, Arvo tähdentää.

Perusterveydenhuoltoon ja sairaalatoimintaan keskittyvien katastrofivalmiusyksikköjen lisäksi on olemassa myös monia muita nopean avustustoiminnan yksiköitä, kuten logistiikkaan, viestintään ja sanitaatioon keskittyviä kokonaisuuksia.

KRIISIKOHTEESSA kaikki on mahdollista: koskaan ei voi olla varma, millaisiin tilanteisiin ulkomaankomennuksella päätyy. Avustuskohteessa käytettävissä on usein tavallista vähemmän voimavaroja, eikä kaikkea apua pystytä järjestämään kuten normaaliolosuhteissa.

Toisinaan avustustyö voi alkaa saman tien, kun katastrofivalmiusyksikkö saapuu kohteeseen. Näin kävi Jari Koiraselle vuoden 2004 lopussa Intian valtameren tsunamin jälkeen: ensimmäiset hoitotoimenpiteet tehtiin jo Sri Lankassa paikallisen sairaalan aulassa.

– Avustuskohteessa tehdään pitkää päivää eikä vapaapäiviä juuri ole. Koska avuntarve on valtava, joskus riittämättömyyden tunne ihmisten hädän keskellä lyö vasten kasvoja. Toisaalta onnistumisen kokemukset ja ihmisten ilo palkitsevat. Suurimpia sankareita ovat paikalliset ihmiset, jotka katastrofinkin yllättäessä pystyvät selviytymään ja jatkamaan jälleen elämäänsä, Koiranen kertoo.

Muun muassa Nepalin maanjäristyksen jälkimainingeissa sekä Sierra Leonen Ebola-epidemian ja Kreikan pakolaiskriisin keskellä sairaanhoitajana työskennellyt Johanna Arvo pitää tärkeänä sopeutumiskykyä nopeasti vaihtuvissa tilanteissa. Vaikka työ katastrofin murjomassa kohteessa on ammatillisesti haastavaa, on se myös oppimisen paikka avustustyöntekijälle. Arvo kuvailee kokemuksiaan Koirasen tavoin raskaiksi, mutta samalla antoisiksi.

– Vaikka työ on välillä äärimmäisen raskasta, saa siitä olla myös valtavan kiitollinen. Elämän realiteetit tulevat aivan eri tavalla silmien eteen, ja yleensä sitä tulee aika paljon nöyrempänä komennuksen jälkeen takaisin Suomeen.

Suomen ja Saksan Punaiset Ristit lähettivät Haitiin Carrefourin kaupunkiin kirurgisen kenttäsairaalan maanjäristyksen jälkeen vuonna 2010. Kuva: Ari Räsänen

 

Tulisiko sinusta uusi kansainvälisen avun työntekijä? Lue lisää: https://www.punainenristi.fi/tyomme-maailmalla/kansainvalisen-avun-tyontekijaksi

Teksti: Nelli Miettinen

17 Aug

Tulee, kun on tullakseen: Indonesiassa maanjäristyksiä ei surra etukäteen

Yrittäjä Mahruf joutuu ottamaan majatalonsa rakenteissa huomioon maanjäristysten mahdollisuuden. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Kaakkois-Aasiassa Pienillä Sundasaarilla luonto muistuttaa mahdistaan jatkuvasti, sillä seutu sijaitsee mannerlaattojen kohtaamispaikalla. Kolme indonesialaista avaa arkeaan järistysten maassa.

 

LOPUTON MERI ympäröi Gili Menon saarta ja sen leppoisaa elämäntyyliä. Indonesialle kuuluvalla, alle kahden neliökilometrin kokoisella saarella ei liiku lainkaan moottoriajoneuvoja. Hiljaisuuden rikkoo satunnainen vasaran pauke.

– Aloitin bungalow-bisneksen kolme vuotta sitten. Tämän uusimman talon pitäisi valmistua alkusyksystä, omistaja Mahruf sanoo ja viittaa kohti laajennustyömaata, jossa huhkitaan useamman miehen voimin helteestä huolimatta.

Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat Indonesiassa tavallisia. Mahruf kertoo, ettei juurikaan hätkähdä luonnon oikutteluja, mutta ottaa luonnon ja sääolosuhteet huomioon rakentaessaan. Katto tehdään ennemmin tiilistä kuin helposti tuulen mukaan lähtevästä pellistä, ja laastia sekoittaessaan mies kiinnittää erityistä huomiota raaka-aineiden oikeaan suhteeseen.

– Rautaa en käytä kovin mielelläni, sillä suolainen meri-ilma ruostuttaa sen hetkessä. Bambu on rakennusaineena elastista, ja sillä vahvistamme rakenteita. Taloni ovat vahvaa tekoa, Mahruf vakuuttaa iloisesti. 

Rappaustöitä rakennustyömaalla Gili Menolla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

JA SYYTÄ ON OLLAKIN. Tuhannet indonesialaiset kodit tuhoutuivat tai joutuivat koville, kun joulukuun 2004 surullisenkuuluisa maanjäristys tsunameineen iski etunenässä Sumatran saaren pohjoisosaan. Sittemmin maassa on koettu lukuisia voimakkaita 6–8 magnitudin järistyksiä. Myös lievemmät järistykset ovat yleisiä.

Lombokin saarella Mataramin kaupungissa hotelliyrittäjänä toimiva Arya Tatontos arvioi maan järisevän saarella noin kolme kertaa vuodessa. Mies aavistelee, että tulevaisuus tuo tullessaan ongelmia myös hänen kotiinsa.

– Kun iso rekka ajaa talon ohi, ikkunat alkavat helistä. Niin ei ole käynyt aiemmin, joten maan sisällä on varmasti tapahtunut muutoksia. Uskon, että maaperän rakenteet ovat rikki, ja jotakin tapahtuu pian, Arya Tatontos sanoo vakavana.

Lombokilainen hotelliyrittäjä Arya Tatontos on huolissaan Indonesian katastrofivalmiudesta.

 

Isoimmilla saarilla katastrofeihin varautuminen näkyy rantojen tuntumiin pystytettyinä tsunamivaroituskyltteinä, jotka osoittavat hätäpoistumissuunnan. Arya Tatontos näkee turvallisuusasioissa petrattavaa.

– Suoraan sanottuna uskon, että kyltit ovat vain hallituksen tapa näyttää turisteille, että asiaa on ajateltu. Erityisesti maaseudulla paikalliset eivät tiedä, miten toimia, kun maanjäristys tulee. Nykyään hallitus järjestää turvallisuuskoulutuksia, joihin osallistuu edustaja kustakin kylästä. Ongelmallista on se, ettei voida olla varmoja, saavatko myös loput kyläläiset koulutuksen, mies harmittelee.

Tsunamivaroituskyltti Balian Beachilla osoittaa hätäpoistumissuunnan. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

BALIN MAASEUDULLA, Tabananin alueella kanat kulkevat pihamailla peräjälkeä tasaiseen tahtiin kotkottaen. Välillä kukko kiekaisee kuin parvea komentaen. Nengah Wedayasan vaatimattomassa tienvarsikioskissa muukalainen otetaan vastaan lämpimästi. Pihapiiriä koristaa balilaiseen tapaan kotitemppeli, jossa rukoillaan ja kunnioitetaan hindujumalia. Maanjäristyksistä kysyminen saa hämmästyksen nousemaan yrittäjän kasvoille.

– Paikalliset eivät hätkähdä järistyksiä, sillä ne ovat osa luontoa. Tärkeintä on balanssi ihmisen ja jumalan välillä, mies hymyilee. 

Nengah Wedayasa (vas.) perheineen omistaa kioskin Balin maaseudulla. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Nengah Wedayasa on kokenut elämässään useita järistyksiä. Peruskouluajoiltaan vuodelta 1976 hän muistaa Balin tuhoisan järistyksen, joka rikkoi seudun kylät ja talot. Viimeksi maa järisi maltillisesti muutamia viikkoja takaperin.

– Mutta emme me täällä maaseudulla oikeastaan varaudu maanjäristyksiin, eikä meillä ole modernia varoitusjärjestelmää, hän sanoo päätään pudistellen.

Tosiasiassa vuoden 2004 tuhoisan tsunamin jälkeen Intian valtamerellä otettiin käyttöön tsunamivaroitusjärjestelmä, ja myös Indonesia sai kansalliset varoituskeskuksensa. Järjestelmä ei kuitenkaan ollut vielä toiminnassa pari vuotta myöhemmin, kun seuraava tsunami iski Javan saarella sijaitsevaan Pangandaranin kaupunkiin. Tiedon saaminen riittävän nopeasti varoitusjärjestelmästä asukkaille on yhä vaikeaa, sillä Indonesia koostuu noin 13 000 saaresta, joista noin 6 000 on asuttuja.

Indonesian maaseudulla kukot ja kanat kulkevat vapaina pörhistelemään. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

LOMBOKILAINEN HOTELLIYRITTÄJÄ Arya Tatontos ei siis ole väärässä ilmaistessaan huolensa maan ja sen asukkaiden katastrofivalmiudesta. Paikalliset ottavat luonnon ja sen ilmiöt vastaan sellaisenaan, etukäteen suuremmin surematta.

Pelottavien kokemusten yhteydessä uskonto ja paikallinen kulttuuri uskomuksineen voivat auttaa käsittelemään tapahtunutta. Maanjäristyksien yhteydessä ihmiset juoksevat ulos taloistaan ja alkavat pitää kadulla ääntä. Silloin huudetaan indonesiaksi hidup, joka tarkoittaa elävää ja elossa olemista, kiitetään jumalaa elämästä ja soitetaan kentongan-rumpua.

– Ideana on se, että ihmiset saavat tiedon siitä, että jotain on tapahtunut, Arya Tatontos selventää.

Balilaiset valmistelevat tarjottavia hindujumalille. Islam on Indonesian pääuskonto, mutta 93 prosenttia Balin väestöstä on hinduja. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Maanjäristyksiin liittyy myös paikallisia uskomuksia. Järistyksen läpikäyneistä kananmunista ei anneta kuoriutua kanoja, sillä uskomusten mukaan järistys pilaa munat. Myös raskaana olevien naisten syntymättömien lasten uskotaan olevan vaarassa.

– Odottavien äitien pitää tehdä taikoja, muun muassa poistaa riisinjyvistä kuoria lapsen pelastamiseksi. Myös oma vaimoni oli raskaana vuoden 2004 järistyksen aikaan, mies muistelee.

Kotona ei kuitenkaan ryhdytty poppakonsteihin, ja myöhemmin perhe täydentyi terveellä lapsella. Arya Tatontos arvelee, että todellisuudessa järistyksen aiheuttamat loukkaantumiset ja shokki ovat niitä syitä, jotka voivat vahingoittaa syntymätöntä lasta.

– Itse uskon, että näissä asioissa on kyse ennemminkin tieteestä kuin siitä, että jumala olisi vihainen, hän järkeilee ja hymyilee.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

15 Aug

Kiinnostaako vaikutusvalta? Sitä on pian jaossa nuorisotoiminnan huipulla

Noora Magd (keskellä) valittiin Suomen Punaisen Ristin valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan vuoden 2014 nuorten vuosikokouksessa. Nykyään nuorisotoimikunta valitaan sähköisellä äänestyksellä. Kuvaaja: Leena Koskela / SPR.

 

Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kolmivuotinen toimikausi lähestyy loppuaan, ja seuraavat vaalit kajastavat jo syyskuisessa horisontissa. Henry Goes Live kysyi, mistä on kyse.

 

Ehdolle vaaleihin voi asettua 3.9.2017 mennessä täyttämällä hakemuslomakkeen. Itse vaali pidetään sähköisesti 24.9.2017.

Valtakunnallinen nuorisotoimikunta (vanuto) valmistelee ja antaa näkemyksiä monenlaisista Suomen Punaisen Ristin linjauksista sekä edistää sitä, että nuoret pääsevät osallistumaan järjestön toimintaan ja päätöksentekoon. Millaista tekemistä se käytännössä on, nuorisotoimikunnan jäsen Noora Magd?

Tekemisen tavat riippuvat siitä, miten toimikunnan puheenjohtaja haluaa asiat hoitaa, vapauksia on aika paljon. Vuodessa on tavallisesti noin kuusi kokousta, joissa päätetään esimerkiksi tapahtumiin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä. Kokousten ulkopuolella sitten valmistellaan asioita kokouksiin esimerkiksi kirjoittamalla infopaketteja. Lisäksi nuorisotoimikunnan jäsenillä on omat kummipiirit, joihin ollaan yhteydessä.

Sitten on kenttätyötä, kuten nuorten vuosikokous tai järjestön yleiskokouksen nuorten tapahtumat. Niissä ollaan läsnä ja osallisena jollain tavalla.

Vanuto on vähän sellainen välikäsi: toisaalta se ajaa nuorisotoiminnan näkemystä keskustoimiston suuntaan, ja sitten keskustoimisto ja hallitus päättää asioita, joita me sitten pyrimme toteuttamaan siellä piirien nuorisotoiminnan puolella.

Miten sinut valittiin?

Minulla oli vain vähän kokemusta Punaisesta Rististä, mutta olin ollut mukana muissa järjestöissä, joten pystyin katsomaan Punaisen Ristin toimintaa kriittisesti. Se auttaa, jos on ollut mukana tapahtumissa ja tuntee ihmisiä. On hyvä, että ehdolla on erilaisia ihmisiä eri taustoista ja eri alueilta.

Meidän kohdallamme sekä vaalitentit että äänestykset pidettiin nuorten vuosikokouksen yhteydessä, joten kukaan ei muistaakseni vetänyt mitään erityistä ennakkokampanjaa. Nyt asiat voivat muuttua, kun tulee tämä sähköinen vaali.

Mitä olisit toivonut tietäväsi ennen valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan lähtöäsi?

Vaikka sen tiesi, että Punainen Risti on iso järjestö, sitä ei oikein pystynyt hahmottamaan, että mitä kaikkea toimintaa siihen kuuluu. Kun pyörittää jotain kerhoa, on tekemisissä vain oman osaston ja piirin kanssa. Vanutossa törmää sitten siihen, että Punaisen Ristin toimintaa säätelee velvoittava laki, on omat hallinnolliset tavat asioiden hoitamiseen, on politiikkaa ja henkilöjännitteitä ja sellaista. Aiemmin katsoin tätä vähän naiivin vaaleanpunaiset silmälasit silmillä. Nyt usko asiaan pysyy, mutta ymmärrän enemmän niitä realiteetteja, missä toimitaan.

Mitä ehdolle lähtemistä harkitsevan kannattaa miettiä?

Sitä kannattaa miettiä, pystyykö hommaan sitoutumaan. Muuttuvia elämäntilanteita tulee kaikille vastaan, mutta on kaikkien edun mukaista, että lähtökohtaisesti pystyy olemaan mukana sen kolmen vuoden pestin ajan. Aikaa tähän saa kulumaan, kun kokousten ulkopuolella valmistelee asioita ja pitää yhteyttä kummipiireihin.

Vaikeinta on juuri ollut tämän vapaaehtoistyön yhdistäminen muuhun elämään. Kun opiskelee ja on samalla töissä ja on muuallakin aktiivinen, kaikkeen ei jää aikaa.

Ehdottomasti kannattaa lähteä ja yrittää päästä läpi. Usein ihmiset tuntuvat ajattelevan, etteivät ole riittävän päteviä ja osaa tarpeeksi, mutta pitää uskaltaa hakea. Aina löytyy kauemmin mukana olleita, jotka tukevat ja auttaa nuorempia.

Teksti: Tapio Pellinen

03 Aug

Tarinoita Punaisen Ristin syntysijoilta – opintomatka Italiaan sai näkemään avustusjärjestön uusin silmin

Milanon Punaisen Ristin vapaaehtoiset pitivät suomalaisnuorista hyvää huolta muun muassa tarjoamalla majoituksen ja kyyditsemällä heitä satoja kilometrejä Milanosta Solferinoon ja edelleen Gardajärvelle. Kuva: Aino Räisänen

 

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin nuorisovaliokunta ja Lapin piirin nuorisotoimikunta kävivät toukokuussa 2017 tutustumassa Punaisen Ristin toimintaan Sveitsissä ja Italiassa, jossa koko liike on alun perin syntynyt.

 

SVEITSIN TOISIKSI SUURINTA kaupunkia Geneveä pidetään Punaisen Ristin kotikaupunkina, sillä siellä avustusjärjestön ensimmäinen toimikunta sai alkunsa vuonna 1863. Myöhemmin toimikunnasta tuli Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, ja Genevestä myös tämä opintomatka sai alkaa.

Genevessä sijaitsee Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun museo. Museossa oli käynnissä muun muassa HI-viruksen ja AIDS:in vastaisesta taistelusta kertova näyttely.

– Koko museo oli mielenkiintoisesti rakennettu audiovisuaalinen kokonaisuus. Järjestön historia oli kuvattu tarinan muodossa, ja aito tunnemaailma välittyi vahvasti. Voin suositella museota ihan jokaiselle, SPR:n Jyväskylän osaston nuorisovastaava Nita Sammalisto, 29, kertoo.

Museokäynti rohkaisi reissaajia vierailemaan myös Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton päämajassa. Päämajassa Punaisen Ristin työntekijät kertoivat työtehtävistään ja muusta liiton toiminnasta. Vierailu oli monelle reissun kohokohta.

–  Työntekijöiden elävän elämän tarinat opettivat paljon siitä, millaista Punaisen Ristin työ todella on kansainvälisessä mittakaavassa ja millaisten asioiden hyväksi esimerkiksi maailman kriisialueilla toimitaan. Se, mitä avustustyöntekijä joutuu työssään tekemään, on lopulta murto-osa siitä, mitä avun tarvitsija näkee. Jyväskylän osaston toiminta on vain murunenkaikesta maailmalla tehtävästä avustustyöstä, Sammalisto sanoo.

MUSEON KERTOMUKSIA ja liitossa kuultuja kokemuksia oli aikaa sulatella junamatkalla vuoristomaisemien halki, kun matka jatkui Genevestä Italian puolelle Milanoon. Määränpäässä Milanon vapaaehtoiset ottivat suomalaiset avosylin vastaan ja kuljettivat nuoret ambulanssikyydein Punaisen Ristin tiloihin majoittumaan.

Milanossa ensimmäinen kohde oli vastaanottokeskus, jossa vierailuhetkellä oli yli 400 turvapaikanhakijaa. Osa heistä asui sisätiloissa, osa telttamajoituksessa keskuksen ulkopuolella. SPR:n monikulttuurista toimintaa edistävän Tulijan tukena -kurssin käyneille Lapin piirin nuorisovaliokuntalaisille Veera Röytälle, 18, ja Aino Räisäselle, 16, visiitti palautti mieleen vastaavanlaisia kokemuksia Pohjois-Suomesta, kun suuri määrä turvapaikanhakijoita saapui Suomeen vuonna 2015.

Italialaisten intohimo ja palo vapaaehtoistyötä kohtaan näkyi siinä, että moni paikallinen tekee töitä vapaaehtoisena useana päivänä viikossa varsinaisen palkkatyönsä lisäksi. He muun muassa kiertävät kolme kertaa viikossa ambulanssilla ympäri Milanon keskustaa ja jakavat kodittomille ruokaa. Osa nuorista pääsi ambulanssin kyytiin näkemään, millaista kadulla asuvien kodittomien elämä on. Samankaltaista avustustyötä moni matkalla ollut toivoisi Suomeenkin.

Milanossa osa nuorista pääsi paikallisten vapaaehtoisten mukaan jakamaan ruokaa kodittomille. Kuva: Opintoretken yhteinen kuva-albumi

 

ITALIAN PUNAINEN RISTI tekee paljon yhteistyötä myös kaupungin virallisen terveydenhuollon kanssa, kun kerran viikossa lääkäri lähtee vapaaehtoisten kanssa ambulanssikierrokselle keskustaan. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä esimerkiksi antibioottikuurin tai lääkärikäynnin sellaiselle ihmiselle, joka ei avun piiriin muuten pääsisi. Usein jo juttelu auttaa kodittomia, jotka asuvat milloin rautatieasemalla, milloin ostoskeskusten porttikongeissa ilman sosiaalista turvaverkkoa.

– Vaikka tapaamamme vapaaehtoiset olivat todella omistautuneita Punaisen Ristin toiminnalle, Italiassa on myös mahdollista osallistua erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin hyvinkin spontaanisti. He ovat kehittäneet Gaia-sovelluksen, joka yhdistää näppärästi avuntarvitsijan ja vapaaehtoisen, Sammalisto toteaa.

Sovellus tekee mahdolliseksi sen, että esimerkiksi vapaaehtoisvoimin järjestettävään tapahtumaan osallistuvan henkilön ei tarvitse olla aktiivinen järjestön jäsen, vaan osallistumisen kynnys on matala. Kun vaikkapa nuoria ei pakoteta sitoutumaan säännöllisesti tiettyyn toimintaan, motivaatio vapaaehtoistyötä kohtaan kehittyy kuin itsestään.

Gaia-sovellus on mahtava keksintö. Toivottavasti Suomeen tulee käyttöön vastaavanlainen tulevaisuudessa. Se voisi toimia meilläkin erinomaisesti, koska nuoria on useimmiten hankala saada sitoutumaan järjestön toimintaan. Esimerkiksi tapahtumiin halukkaita osallistujia olisi varmasti, jos niistä vain olisi tietoa helposti saatavilla, kertoo Röyttä.

HISTORIAA HUOKUVA SOLFERINO oli opintomatkan seuraava etappi. Kaupungissa käytiin vuonna 1859 Solferinon taistelu, jonka uhreja auttamaan saapui joukko vapaaehtoisia sveitsiläisen Henry Dunantin johdolla. Kokemustensa perusteella Dunant ehdotti, että jokaiseen maahan tulisi perustaa vapaaehtoisten järjestö, joka auttaisi sodanaikaisessa lääkintähuollossa. Lisäksi kansainvälisillä sopimuksilla turvattaisiin haavoittuneiden hoitaminen.

1860-luvulla perustettu Punaisen Ristin kansainvälinen komitea määritteli Dunantin innoittamana avustusyhdistysten tehtävät. Pian kansallisia yhdistyksiä syntyi ympäri Eurooppaa, ja myöhemmin sanoma kiiri myös muihin maanosiin.

Solferinon taisteluista kertoo muun muassa luukirkko, jossa satojen uhrien luurangot muistuttavat edelleen läsnäolollaan väkivallan lopullisista seurauksista. Joka vuosi Solferinossa vietetään myös taistelun uhrien muistoksi juhlaa, johon osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Solferinon kirkko toimi vuoden 1859 taisteluissa väliaikaisena sairaalana ja on sittemmin kunnioittanut taistelussa kuolleiden muistoa. Kuva: Nita Sammalisto

 

VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ matkan päätepisteessä Venetsian vapaaehtoiset ottivat suomalaisnuoret vastaan. Perinteisten turistinähtävyyksien katselun lisäksi antoisia olivat keskustelut, joissa suomalaiset ja venetsialaiset vaihtoivat kokemuksiaan kotimaidensa vapaaehtoistoiminnasta.

– Vapaaehtoiset kertoivat, että joissakin Italian kaupungeissa Punaisella Ristillä on baareissa pisteitä, joissa nuoret voivat käydä testaamassa verensä alkoholipitoisuuden. Puhallutuksen yhteydessä annetaan seksuaalivalistusta ja tarvittaessa autetaan kotiin tilaamalla taksi. Baarit jopa maksavat hyvästä yhteistyöstä, Räisänen kertoo.

Räisäsen ja Röytän mielestä samanlaista toimintaa voisi kehitellä hyvin myös Suomeen, koska kysyntää idealle olisi varmasti.

Opintoretkelle oli varattu myös vapaa-aikaa. Venetsiassa nuoret nauttivat historiallisen kaupungin nähtävyyksistä. Kuva: Aino Räisänen

 

FAKTA

  • Opintomatka oli alusta lähtien nuorten suunnittelema ja toteuttama. Vastuualueet jaettiin Länsi-Suomen ja Lapin piirin nuorisovaliokuntien kesken.
  • Rahallista avustusta matkan toteuttamiseksi saatiin Folke Bernadotten muistosäätiöltä.
  • Matkan tavoitteena oli tutustua Punaisen Ristin syntyperään ja kansainväliseen toimintaan sekä Italian paikallisiin vapaaehtoisiin ja heidän toimintaansa.
  • Mukana oli yhteensä 15 henkeä: 13 nuorta ja 2 piirien työntekijää.
  • Lisää tunnelmia opintoretken kulusta pääsee lukemaan Aino Räisäsen ja Veera Röytän kirjoittamasta matkapäiväkirjasta.

 

Kirjoittaja: Nelli Miettinen