08 Jun

Nuoret ehdolla vallan kahvaan – Suomen Punaisen Ristin päättäjäpaikat jaetaan kesäkuun yleiskokouksessa

Edellisen kerran Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin kesällä 2014 Turussa. Tänä vuonna kokouspaikkana on Finlandia-talossa aivan Helsingin keskustassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen, SPR

 

Finlandia-talo täyttyy tulevana viikonloppuna Suomen Punaisen Ristin aktiiveista, jotka päättävät valtuustoon tai hallitukseen pyrkivien nuorisojäsenten kohtaloista. Henry Goes Live kysyi ehdokkailta, miksi heidät pitäisi valita.

 

KOLMEN VUODEN VÄLEIN kerääntyvä Suomen Punaisen Ristin yleiskokous valitsee järjestön luottamusjohdon ja päättää kolmen seuraavan vuoden toimintalinjauksesta eli siitä, mitä SPR kokonaisuudessaan tavoittelee. Uuden toimintalinjauksen luonnos on nähtävissä täällä.

Yleiskokouksessa äänestäminen on oma taiteenlajinsa. Jokainen Suomen Punaisen Ristin osasto lähettää kokoukseen omat äänivaltaiset edustajansa, joiden lukumäärä perustuu osaston jäsenmäärään. Kukin osasto saa yhden äänivaltaisen edustajan jokaista alkavaa 200 jäsentä kohden. Lisäksi jokaisella piirillä on yksi äänivaltainen edustaja. Nämä äänivaltaiset edustajat päättävät hallituksen ja valtuuston uuden kokoonpanon.

Järjestö kannusti tänä vuonna osastoja lähettämään etenkin nuoria äänivaltaisiksi edustajiksi ja tarkkailijoiksi. Lisäksi valtuustoon on ehdolla kuusi nuorisojäsentä ja hallitukseen yksi.

Valtuuston tehtäviin kuuluvat muun muassa järjestön talouden ja hallinnon valvominen, jäsenmaksun vahvistaminen, kannan ottaminen ajankohtaisiin humanitaarisiin kysymyksiin ja järjestön toiminnan kehittäminen. Hallitus puolestaan päättää muun muassa järjestön taloutta ja toimintaa koskevista asioista sekä keskushallinnon ja Veripalvelun kiinteän omaisuuden hankinnasta ja myymisestä. Lisäksi se valvoo osaltaan sitä, ettei Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun nimeä ja tunnusta käytetä sääntöjen vastaisesti.

Edellä mainitut asiat saattavat kuulostaa puisevilta, mutta niiden taakse kätkeytyy yllättävän paljon valtaa ja vastuuta. Nuoret ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon järjestön hyväksi.

 

Sami Laitinen, 25, Oulu

Ehdolla Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtajaksi ja jäseneksi

“Nuorten on aktiivisesti haettava paikkoihin, joissa he voivat vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Hain varapuheenjohtajan paikkaa myös viime yleiskokouksessa, mutta silloin ei tärpännyt. Olen uudelleen ehdolla, koska koen, että minulla on paljon annettavaa järjestölle ja pitkä kokemus vapaaehtois- ja luottamustehtävistä.

Sami Laitinen on ehdolla Suomen Punaisen Ristin hallitukseen. Kuva: Roosa Penttilä.

Päädyin toimintaan mukaan alakouluikäisenä, kun äitini vei minut ensiapuharjoitukseen esittämään lapsipotilasta. Olen siis viettänyt suurimman osan elämästäni SPR:n parissa ja kerännyt kokemusta niin paikallisen, valtakunnallisen kuin kansainvälisen tason  luottamustehtävistä. Opinnoissani olen erikoistunut etenkin kansainväliseen oikeuteen ja humanitaarisiin kysymyksiin.

Mielestäni yleiskokouksen ehdokkaita ei pidä äänestää ainoastaan henkilölähtöisesti, vaan huomiota on kiinnitettävä siihen, että hallitus on iällisesti, alueellisesti ja ammatillisesti mahdollisimman edustava ja toimintakykyinen.

Mielestäni järjestössä on tällä hetkellä kohtuullinen määrä nuorisojäseniä, mutta luku on laskeva. Toimiin tämän tilanteen korjaamiseksi on jo ryhdytty, mutta työtä on vielä edessä. Näyttää siltä, että nuoret eivät enää liity järjestön jäseniksi ja sitoudu mukaan toimintaan samalla tavalla kuin aiemmin. Osa nuorista vapaaehtoisista ei välttämättä liity järjestön jäseniksi lainkaan, jolloin he eivät näy jäsenrekistereissä eivätkä pysty osallistumaan järjestön päätöksentekoon. Tähän pitää kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

Toinen haaste on se, että kaikilla nuorilla vapaaehtoisilla – olivat he jäseniä tai eivät – ei ole sidettä osastoihin, jotka ovat paikallistason toiminnan tukipilareita. Esimerkiksi rinnepäivystäjät, lipaskerääjät tai Nuorten turvataloissa työskentelevät vapaaehtoiset saattavat olla toiminnassa pitkään mukana tuntematta kuuluvuuden tunnetta alueensa osastoon.

Hallitukseen minut pitäisi valita, koska minulla on kokemusta, näkemystä ja mielipiteitä.”

Samin virallisen ehdokasesittelyn voit lukea täältä.

 

Emmi Lehikoinen, 24, Pori

Ehdolla Suomen Punaisen Ristin valtuuston jäseneksi

“Olen ehdolla valtuustoon, koska järjestö tarvitsee mielestäni nykyaikaista ja nuorekasta näkökulmaa osaksi keskustelua ja vaikuttamista.

Toivon, että SPR:ssä kehitetään lisää tapoja, joilla nuoria jäseniä rekrytoidaan mukaan järjestön toimintaan, sillä aktiivisia ja kiinnostuneita nuorisojäseniä tarvitaan lisää.  Uusien nuorten innostaminen mukaan toimintaan onkin ollut keskusteluissa pinnalla jo pidemmän aikaa, eikä sen toteuttamiseen ole vain yhtä oikeaa keinoa. Mielestäni nuoria voisi tavoitella perinteisten keinojen lisäksi esimerkiksi myös hieman erilaisen ja nykyaikaisemman markkinoinnin avulla.

Omasta mielestäni avainasemassa uusien jäsenten hankinnassa ovat kuitenkin järjestössä jo toimivat nuoret, joita pitäisi saada enemmän mukaan myös järjestön päätöksentekoon. Lisäksi nuorten ääntä pitäisi saada paremmin kuuluviin myös osastoissa ja piireissä.  

Suomen Punaisen Ristin valtuustoon minut pitäisi valita, koska minulla on kymmenen vuoden kokemus järjestön toiminnasta. Olen ollut mukana muun muassa leiri- ja narikkatoiminnassa sekä toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. Parhaillaan vaikutan Satakunnan piirin nuorisotoimikunnan puheenjohtajana ja olen mukana piirin hallituksessa.

Persoonaani kuvaavat parhaiten täsmällisyys, tehokkuus ja energisyys. Toisinaan huomaan olevani ehkä jopa hieman liian järjestelmällinen ja suorittavani liikaa, mutta yritän tasapainottaa sitä spontaaneilla tempauksilla ystävieni tai avopuolisoni kanssa. Välitän uskollisesti läheisistäni ja olen tunteikas tyyppi, vähän sellainen pesänrakentaja. Työkseni teen sairaanhoitajan töitä leikkausosastolla ja vapaa-aikani kuluu SPR:n ohella muun muassa liikunnan, hyvän ruuan ja Netflix-sarjojen parissa. Tykkään myös matkustella ja nähdä maailmaa; kansainvälisyys siis kiinnostaa.”

 

Katariina Kojo, 22, Tampere

Ehdolla Suomen Punaisen Ristin valtuuston jäseneksi

Valtuustoon tarvitaan monenlaisia jäseniä, esimerkiksi eri ikäisiä. Haluaisin valtuustoon edustamaan nuorempaa näkökulmaa asioihin ja tekemään valtuuston ja Suomen Punaisen Ristin muiden valtakunnallisten elinten toimintaa tutummaksi erityisesti nuorille vapaaehtoisille.

Nuoret muodostavat suuren ryhmän jäsenistöstä, joten luonnollisesti meitä pitäisi löytyä myös valtuustosta. Toivon, että tulevaisuudessa järjestössä olisi nykyistä enemmän nuoria jäseniä, jotka toimisivat aktiivisina vapaaehtoisina. Haluaisin myös kehittää järjestöstä räväkämpää ja näkyvämpää viestijää, sillä se lisäisi kiinnostusta järjestöä kohtaan. Pidän kovasti toimintalinjausesityksestä, jossa korostetaan rohkean vaikuttamisen tärkeyttä ja haluankin olla mukana toteuttamassa tätä linjausta.

Haaveeni on, että tulevaisuudessa hallituksen, valtuuston ja valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kokouksista tehtäisiin erityisesti nuoria vapaaehtoisia koskevia ja kiinnostavia asioita sisältävät koosteet, jotka lähetettäisiin selkeää kanavaa pitkin vapaaehtoisille – tämänhetkisiä kokouspöytäkirjoja nimittäin tuskin kovin moni nuori kaivaa esiin järjestön nettisivuilta.

Punaisessa Ristissä olen toiminut ekaluokkalaisesta asti, joten minulle on ehtinyt kertyä monenlaista järjestökokemusta. Olen nuorisodelegaatti, minkä lisäksi olen toiminut esimerkiksi kerhonohjaajana, monikulttuurisena ystävävälittäjänä sekä lukuisissa luottamustehtävissä. Muita mukavia asioita järjestötoiminnan lisäksi ovat kävelylenkit, nauraminen ja neulominen. Opiskelen parhaillaan yliopistossa yhteiskuntatieteitä, kuten sosiaalipolitiikkaa, sukupuolentutkimusta ja ympäristöpolitiikkaa.“

 

Kukka Nuora,  27,  Helsinki

Ehdolla Suomen Punaisen Ristin valtuuston jäseneksi ja varajäseneksi

Nuorten näkökulmia ja osaamista pitäisi mielestäni saada enemmän kuuluviin ja näkyviin. Usein järjestössä ollaan huolissaan siitä, ettei nuorilla ole tarpeeksi kokemusta ja unohdetaan, että meillä on paljon osaamista. Valtuustotyöskentely  kiinnostaa minua erityisesti siksi, koska siinä tarkastellaan järjestöämme kokonaisvaltaisesti sekä suhteessa ajankohtaisiin humanitaarisiin kysymyksiin. Valtuuston tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat mielestäni järjestön toiminnan, hallituksen sekä talouden valvominen. On tärkeää tarkastella toimintaamme kriittisesti ja valvoa, että järjestömme noudattaa yhteisiä periaatteitamme.

Nuorten kohdalla järjestössämme puhutaan paljon rekrytoinnista ja siitä, että nuoria on saatava lisää mukaan toimintaan. Mielestäni olisi kuitenkin syytä keskittyä siihen, miksi järjestömme ei houkuttele nuoria. Meillä on paljon motivoituneita nuorisojäseniä, jotka eivät pääse antamaan panostaan järjestöllemme, koska he törmäävät liian usein siihen, ettei heille anneta vastuuta tai toimintamahdollisuuksia. Tällä hetkellä nuorten vapaaehtoispanosta ei arvosteta tarpeeksi.

Lisäksi haluaisin kehittää osastorakenteista joustavampia ja muokata osastoissa vallitsevia asenteita erityisesti nuorten työpanosta kohtaan. Tiiviimpi osastojen välinen yhteistyö ja osastorajojen löyhentäminen voisivat madaltaa kynnystä ryhtyä vapaaehtoiseksi. Olen kuullut usein, että nuoret eivät pysy järjestössämme, koska he muuttavat  opiskelun tai työn perässä paikkakunnalta toiselle. Jos annamme nuorille sellaisia toimintamahdollisuuksia, jotka sopivat heidän elämäntilanteeseensa ja koulutamme heistä järjestömme täysivaltaisia jäseniä, he löytävät takaisin toimintaamme uudella asuinpaikkakunnallaan.

Minut pitäisi valita valtuustoon, koska koulutukseni rauhan- ja konfliktintutkimuksen maisterina ja sairaanhoitajaopiskelijana sekä luottamustoiminta Kehä-Espoon osaston varapuheenjohtajana ja Helsingin ja Uudenmaan piirin nuorisotoiminnan kehittämisryhmän jäsenenä antavat minulle hyvät valmiudet valtuustotyöskentelyyn ja humanitaaristen kysymysten käsittelyyn. Olen saanut paljon tukea osastoltani sekä muilta luottamustehtävissä olevilta ja uskon, että minussa on heidän näkemäänsä potentiaalia.”

 

Teemu Väisänen, 25, Helsinki

Ehdolla Suomen Punaisen Ristin valtuuston jäseneksi

“Pidän erittäin tärkeänä sitä, että järjestössämme kaikenikäiset vapaaehtoiset istuvat yhteisissä pöydissä päättämässä yhteisistä asioistamme. Valtuuston päätökset koskettavat meitä kaikkia ja onkin oleellista, että valtuustossa on edustettuna järjestömme vapaaehtoiskenttä mahdollisimman monipuolisesti.

Opiskelen parhaillaan arkeologiaa Helsingin yliopistolla ja saavun yleiskokoukseen suoraan kuopan laidalta. Tämä sopii hyvin, sillä maakerroksia raaputellessa ehtii hyvin pohdiskella yleiskokousasioita useammankin päivän edestä. Tulen siis yleiskokoukseen täynnä virtaa ja tuulettuneita ajatuksia. SPR:ssä olen toiminut kuuden vuoden ajan useissa eri tehtävissä niin läksykerhon ohjaajana, osastoni puheenjohtajana kuin valtakunnallisen nuorisotoimikunnan jäsenenä. Olen vetänyt sääntötyöpajoja, työstänyt nuorisolinjausta ja kouluttanut lukuisia uusia vapaaehtoisia. Koen kerryttäneeni kuluneiden vuosien aikana paljon arvokasta kokemusta, jota voisin nyt hyödyntää järjestön hyväksi valtuustossa. Uskon, että kaikki me nuoret ehdokkaat voimme osaltamme toimia esimerkkinä muille valtakunnallisista luottamustehtävistä kiinnostuneille nuorille ja toivon, että näen entistä enemmän nuoria ehdokkaita seuraavassa yleiskokouksessa.

Vaikka nuorten määrä järjestössä ei päätä huimaa, olen optimisti. Uskon, että nuorissa riittää halukkuutta lähteä mukaan vapaaehtoistoimintaan, mutta meidän täytyy aidosti pohtia, vastaako tarjoamamme toiminta nuorten odotuksia. Välillä uusien ideoiden kokeileminen ennakkoluulottomasti kannattaa. Esimerkiksi maaliskuussa järjestetty kansainvälinen seminaari sekä edelleen pyörivä haalarimerkkikampanja lähtivät liikkeelle pienestä, mutta ne ovat tavoittaneet monia sellaisia nuoria, jotka eivät muuten olisi päätyneet toimintaamme mukaan.

Järjestön kehittäminen ei pääty koskaan, vaan meidän tulee jatkuvasti seurata, toteutammeko järjestön perustehtäviä parhaalla mahdollisella tavalla. Yksi kehitysteema, johon olen pyrkinyt viime aikoina puuttumaan, on lokeroitumisen ehkäiseminen. Toimimme usein niin antaumuksella omassa tutussa ryhmässämme, että unohdamme katsoa sen ulkopuolelle ja nähdä mahdollisuudet laajemmalle verkostoitumiselle.

Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan entinen puheenjohtaja kehotti taannoisessa puheessaan nuoria toimimaan siellä, missä tarve on suurin. Olen noudattanut samaa ohjenuoraa omassa vapaaehtoistoiminnassani ja haen valtuustoon sillä oletuksella, että osaamiseni ja kokemukseni on siellä suurimmaksi hyödyksi. Yleiskokous päättäköön, yhtyykö se olettamukseeni.”

Lisäksi valtuustoon on ehdolla kaksi muuta nuorta, joita Henry Goes Live ei tavoittanut kommentoimaan ehdokkuuttaan.  Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestetään Helsingissä 10.-11.6.2017.

 

Fakta

Valtuusto ja hallitus

Suomen Punaisen Ristin valtuustossa on puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 23 muuta yleiskokouksen valitsemaa jäsentä, joista jokaisella on henkilökohtainen varajäsen.

Valtuustossa on oltava edustaja jokaisesta piiristä. Sama henkilö voidaan valita valtuuston jäseneksi enintään kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi.

Lisäksi valtuustossa on kuusi valtion viranomaisten nimeämää jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Heistä yksi edustaa ulkoasiainministeriötä, yksi sisäasiainministeriötä, yksi puolustusministeriötä, yksi opetusministeriötä, yksi sosiaali- ja terveysministeriötä ja yksi työministeriötä. Yleiskokouksessa keskustellaan tänä vuonna myös oikeusministeriön edustajan sisällyttämisestä valtuuston kokoonpanoon.

Suomen Punaisen Ristin hallitukseen kuuluvat yleiskokouksen valitsemat järjestön puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa sekä kuusi muuta jäsentä.

Sama henkilö voidaan valita järjestön hallituksen jäseneksi samaan tehtävään enintään kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi.

Lähde: Tasavallan presidentin asetus Suomen Punaisesta Rististä 

Teksti: Linda Laine

One thought on “Nuoret ehdolla vallan kahvaan – Suomen Punaisen Ristin päättäjäpaikat jaetaan kesäkuun yleiskokouksessa

Leave a Reply

Your email address will not be published.