22 Jun

Toiminnan mies rakentaa vaikka aavikkosairaalan

Otto Kari oli pystyttämässä Azraqin pakolaisleirin kenttäsairaalaa Jordanian paahtavassa helteessä vuonna 2013. Kuvaaja: Mikko Vähäniitty / SPR.

 

Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtajalle Otto Karille, 31, hädänalaisten auttaminen on itsestäänselvyys, joka kumpuaa pohjoismaisista arvoista. Apu ei katso vaatteiden merkkiä eikä ihmisen tuottamaa yhteiskunnallista hyötyä.

 

KESÄKUUN ALUSSA Otto Kari uusi paikkansa Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana Helsingin yleiskokouksessa. Se oli suuri kunnia nuorelle lääketutkijalle, mutta ei varsinaisesti tie rikkauteen, sillä vapaaehtoistyöhön perustuvan yhdistyksen luottamustehtävät perustuvat luonnollisesti vapaaehtoisuuteen.

– Olemme päättäneet, että emme maksa itsellemme korvauksia. Vain matkat korvataan. Motiivit toimintaan osallistumiseen ovat selkeämpiä, kun palkkiota ei ole tarjolla, Kari perustelee.

Miten mies on sitten päätynyt avustustyön pariin? Otto Karille auttaminen on aina ollut itsestäänselvyys – asia, joka yksinkertaisesti kuuluu tehdä. Punaisen Ristissä toimiminen tarkoittaa hänelle ihmisyyden puolustamista.

– Se kattaa kaiken siitä, miten puhumme hädänalaisista, sellaisiin käytännön tekoihin, joilla suojellaan alttiita ryhmiä. Minulle se luo merkityksellisyyttä – tunteen, että olen tehnyt jotain yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, hän sanoo.

PUNAISEN RISTIN ja Otto Karin polut kohtasivat ensimmäistä kertaa lukiossa, kun Kari suoritti opintoihin kuuluvan vapaaehtoistyön osion käymällä ensiapukurssin. Avustustyöntekijänä Darfurissa toiminut kurssinvetäjä teki Kariin vaikutuksen. Vetäjän mukaan avustustyöstä kiinnostuneen kannattaa aloittaa kotimaan ensiapuryhmästä. Muutama vuosi myöhemmin Kari pumppasi ryhmän perehdytyskurssilla Anne-nukkea ja lähti päivystäjäksi tapahtumiin.

28-vuotiaana Karille tarjoutui mahdollisuus lähteä avustusoperaatiolle Jordaniaan. Avustuskohteessa kaivattiin kipeästi uutta kenttäsairaalaa, sillä olemassa olevat täyttyivät nopeasti Syyrian sodan pakolaisista. Pian Kari löysi itsensä rakentamasta sairaalaa keskellä aavikkoa 60 asteen paahteessa. Hän oli osa ensiryhmää, joka lensi avustuskohteeseen käynnistämään toimintaa.

– Minua kutsuttiin tekniseksi delegaatiksi, mutta käytännössä tein ihan mitä tahansa tarvittiin. Toimenkuva oli joustava, koska tarkoitus oli saada aikaan mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Operaatiot ovat tehokkaita kertarykäisyjä: oma komennukseni kesti viisi viikkoa ja töitä tehtiin vuorokauden ympäri.

PIAN KARI SIIRTYI kentältä pääkaupunki Ammaniin suunnittelemaan sairaalan logistiikkaa: mitä tarvitaan ja missä järjestyksessä tavaroita ajetaan sairaalan rakennuspaikalle. Lopulta hän keskittyi erityisesti lääkeasioihin, jotka olivat farmasiaopintojen kautta tulleet tutuiksi.

Katastrofiapu tuo monelle mieleen ruoka- ja vesiavustukset, mutta myös lääkkeillä on elintärkeä rooli.

– Kun katastrofi ajaa maan poikkeusolosuhteisiin, terveydenhuollon kuormitus kasvaa. Tulee paljon akuutteja loukkaantumisia, jotka on hoidettava. Tällöin perussairauksien hoito monesti keskeytyy. Hoitamattomana ne pääsevät pahenemaan, jolloin nekin tapaukset, jotka normaalisti parantuisivat kotona, on lopulta hoidettava sairaalassa, Kari kertoo.

Tällainen tilanne on esimerkiksi Syyriassa juuri nyt.

– Ihmiset ovat joutuneet elämään käsittämättömissä olosuhteissa ja kärsivät veden ja ruoan puutteesta. Perussairaudet ovat pahentuneet kriittiseen pisteeseen. Siksi on tärkeää, että katastrofin sattuessa myös apteekkijärjestelmän toiminta saadaan palautettua mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan pitää perussairauksista johtuva ylimääräinen kuormitus minimissä ja ehkäistä inhimillistä kärsimystä.

ITSENSÄ OTTO KARI määrittelee toiminnan mieheksi, mutta viime vuosina hän on hallituksessa joutunut pohtimaan arvokysymyksiä, kun Suomen Punainen Risti on ottanut yhä vahvemmin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kun ihmisarvo asetetaan kyseenalaiseksi ja ihmishenki rinnastetaan siihen, kuinka paljon kenestäkin on yhteiskunnalle hyötyä, Karin mielestä on puututtava peliin.

Organisaatiolle, joka toimii yhteistyössä muiden kanssa, kantaaottavuus on Karin mukaan hieman kaksipiippuinen juttu. On harkittava tarkkaan, mihin asioihin ottaa kantaa ja miten.

– Jos lähdemme kritisoimaan kaikkia, joiden kanssa toimimme, se ei välttämättä edistä tavoitteitamme. On helppoa tuomita, mutta kääntyykö se käytännön teoiksi? Julistaminen voisi varmasti tuoda uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. Punainen Risti on kuitenkin kriisi- ja katastrofiorganisaatio, joten meidän tehtävämme on toimia.

Kenttäsairaalan tarvikkeet Jordaniaan kuljettaneessa lentokoneessa riitti jalkatilaa Rami Syedille (vas) ja Otto Karille. Kuvaaja Tatu Blomqvist / SPR.

KARI KOKEE, ettei ole hänen asiansa neuvoa poliitikkoja siinä, minkälaisia päätöksiä heidän tulee tehdä. Hän kuitenkin toivoo, että jokainen suomalainen osaisi tunnistaa pohjoismaisen arvoperustansa – ne periaatteet, joista maamme maailmalla tunnetaan.

– Siihen liittyvät ihmisoikeudet, kehitystyö ja ihmisten auttaminen silloin, kun he tarvitsevat apua. Ei silloin katsota sitä, mistä he tulevat ja millä motiiveilla. Jos joku on jättänyt kotinsa tullakseen tänne asti, ei päätös ole tehty kevyin perustein. Silloin keskustelu siitä, minkälainen takki tai kännykkä jollakulla on, ei ole olennaista.

Lopulta kaikki kiteytyy globaaliin yhteisvastuuseen: ajatukseen siitä, että voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten maailma makaa. Otto Kari on huolissaan lausunnoista, jotka kyseenalaistavat koko yhteisvastuun käsitteen.

– Ollaan valmiita lyömään muureja rajoille ja sulkemaan yhteiskunnat. Ihmisten määritteleminen kansallisten rajojen mukaan on kuitenkin keinotekoista. Usein kansallistunteen tietoisella vahvistamisella haetaan kannatusta, mutta sellainen on lyhyen tähtäimen tavoite, joka saattaa johtaa hallitsemattomaan kehitykseen.

Hänen mukaansa yhteiskunnassa on jo nyt viitteitä siitä, että luokittelemme ihmisiä alkuperän ja muiden mielivaltaisten kriteereiden perusteella. Tutkailemalla menneisyyttä on kuitenkin mahdollista kääntyä pois tällaiselta uralta.

– Se, joka on lukenut historiaa, tietää, että tällaisella harvoin on hyvä lopputulema. Me emme voi kontrolloida sitä, mihin ihmisten leimaaminen saattaa johtaa. Siksi siihen pitää suhtautua vakavasti.

Millä perustein SPR auttaa? Lue lisää Punaisen Ristin toimintaa ohjaavista seitsemästä periaatteesta.

Teksti: Mikaela Remes

20 Oct

Kun auttavia käsiä on liikaa – avustustyö slummissa haastaa tekijänsä

kibera-1

Kiberan slummi Kenian pääkaupungissa Nairobissa muuttuu sateella mutalammikoksi, sillä viemäröintiä ei ole. Osa asukkaista on saanut auttajista tarpeekseen, koska slummin olosuhteet eivät ole vuosien saatossa merkittävästi parantuneet. Kuva: Linda Laine

 

Moni auttamishaluinen haaveilee tekevänsä avustustyötä ulkomailla. Ei ole yhdentekevää, missä päin maailmaa unelmaansa toteuttaa. Paikoitellen avustusjärjestöt voivat olla paikallisille huojennus, mutta myös rasite. Katsaus Kenian slummeihin osoittaa, että avustustyön on vastattava yhteisön todellisia tarpeita, jotta työ olisi toimivaa.

 

SLUMMIT OVAT nopeasti ajateltuna hyviä avustustyön kohteita: paljon autettavia pienellä pinta-alalla. Siksi monet afrikkalaiset epäviralliset asuinalueet, eli tuttavallisemmin slummit, ovat monen avustusjärjestön kiinnostuksen kohde. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa organisaatiot tekevät päällekkäistä työtä ja paikallisten luottamus tekijöiden hyviin tarkoitusperiin on joskus koetuksella.

Iso osa Keniaan 2000-luvulla tulleista avustusjärjestöistä saapui maahan AIDS-epidemian ja poliittisen väkivallan seurausten takia. Nykyään järjestöjä on paikoitellen jopa liikaa. Paikalliset puhuvat NGO-taloudesta: järjestöt luovat työpaikkoja ja tuovat mukanaan rahaa. Kaikkia toimijoita ei ehkä tarvittaisi, mutta järjestöistä on tullut niin tärkeä osa yhteiskuntaa, ettei irti päästäminen ole vaihtoehto.

Muun muassa Kenian pääkaupungissa Nairobissa, slummien julkkiksenakin tunnetussa Kiberassa, osa paikallisten ajasta kilpailevista järjestöistä on alkanut tarjota paikallisille niin kutsuttua istumismaksua houkutellakseen heitä järjestökokouksiin. Jotkut tienaavat jopa elantonsa kyseisillä maksuilla eri kokouksia kiertäen. Epävirallisten arvioiden mukaan Kiberassa elää jopa miljoona ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä.

– Aika on rahaa, eikä meillä ole aikaa hukattavana. Ne, jotka tienaavat osallistumismaksuilla, hyötyvät niistä (järjestöistä), jotka ovat tulleet tänne hyötyäkseen meistä, kommentoi Kiberassa kasvanut ja avustusjärjestöjen toimintaa kritisoinut parlamentin jäsen Ken Okoth Marketplace-julkaisulle viime keväänä.

Osa paikallisista on puolestaan puhunut osallistumismaksujen hyödyntämistä vastaan. Heidän mukaansa ihmisten tulotason ei pitäisi olla sidoksissa avustusjärjestöihin, joiden perimmäinen tarkoitus loppujen lopuksi on tehdä itsensä tarpeettomiksi.  

 

KRITIIKISTÄ HUOLIMATTA slummeissa riittää työsarkaa, ja oikein tehdyllä ja kohdistetulla avustustyöllä on epävirallisilla asuinalueilla kysyntää.

Kenian Punaisen Ristin työntekijä Safia Verjee kertoo, että organisaatio ei toimi Kiberassa, mutta järjestön juuri päätökseen saatettu projekti urbaanien riskien vähentämiseksi oli aktiivinen muilla epävirallisilla asuinalueilla, kuten Matharessa, joka olosuhteiltaan muistuttaa monilta osin Kiberaa. Projektin tarkoituksena oli auttaa slummeissa vaatimattomissa oloissa asuvia ihmisiä reagoimaan ja ehkäisemään elinoloihin ja elämäntapaan liittyviä uhkia.

Verjee tuntee tiettyjen järjestöjen käyttämät istumismaksut, mutta kertoo, ettei Kenian Punainen Risti hyödynnä niitä. Työssäkäyvät saattoivat kuitenkin saada korvauksen menetetystä työajasta.

– Jos paikalliset osallistuivat koko päivän kestäviin aktiviteetteihin, annoimme heille korvauksen tulonmenetyksestä tai tarjosimme lounaan ja virvokkeita, Verjee sanoo.

Hän listaa Matharessa ja muissa urbaaneissa yhteisöissä työskentelevien järjestöjen suurimmat haasteet:

1. Päällekkäisyys. Slummeissa on suuri määrä avustusjärjestöjä ja muita toimijoita, jotka toimivat samalla alueella. Näin ollen useat järjestöt saattavat harjoittaa samankaltaista toimintaa.

2. Asukkaiden suuri liikkuvuus. Korkeatasoisen avustustyön jatkuvuuden kannalta on tärkeää muodostaa pitkäaikaisia kontakteja. Slummeissa voi kuitenkin käydä niin, että henkilö, jonka kanssa olet ollut yhteyksissä, saattaa parin kuukauden päästä muuttaa muualle esimerkiksi uuden asunnon tai työn perässä.

3. Paikallisten ajasta kilpaileva toiminta. Jotta yhteisöissä tehtävä työ saadaan kantamaan hedelmää, tarvitaan myös paikallisten aikaa ja sitoutumista. Monilla on kuitenkin päivätyönsä hoidettavanaan, mikä voi vähentää energiaa osallistua vapaaehtoisiin aktiviteetteihin, kuten työpajoihin ja koulutuksiin.

4. Yhteisökulttuurin puuttuminen. Suurkaupungeissa jokainen on yleensä oman onnensa seppä. Siksi tiiviimmissä yhteisöissä, kuten pikkukylissä, voi olla helpompaa saada ihmiset ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen.

 

KUINKA SITTEN varmistaa, että työ hyödyttää muitakin kuin tekijöitään? Perinpohjainen tutustuminen autettaviin alueisiin ja paikallisten osallistaminen ovat osa ratkaisua.

– Projekti urbaanien riskien vähentämiseksi tehtiin yhteistyössä asukkaiden, Kenian Punaisen Ristin vapaaehtoisten ja paikallisten viranomaisten kanssa, Safia Verjee kertoo.

Epävirallisilla asuinalueilla tapaturmavalmius on tärkeää, sillä vaatimattomat elinolot lisäävät onnettomuusriskiä. Yksi kohteista oli Mathare, joka on tyypillinen esimerkki epävirallisesta asuinalueesta. Se on ylikansoitettu alue ilman kunnollista infrastruktuuria ja monia asumiseen liittyviä peruspalveluita.

– Ihmiset asuvat taloissa, joiden katot on tehty peltilevyistä ja 9 neliömetrin hökkelissä saattaa asua jopa kahdeksan ihmistä. Maaltamuuton ja yleisen väestönkasvun takia elintilaa yritetään saada lisää rakentamalla tällaisia taloja päällekkäin, Verjee kertoo.

Kaupunkiolot poikkeavat täysin maaseudusta, jossa maanviljely ja karjankasvatus luovat elämälle rytmin. Urbaaneissa ympäristöissä elämäntyyli painottuu enemmän kulutukseen ja ahtaissa oloissa yksilön valinnoilla on suurempi vaikutus ympärillä oleviin ihmisiin. Siksi epävirallisten asutusalueiden yhteisöillä on erityistarpeensa.

– Tällaisissa yhteisöissä tarvitaan erityisesti parempaa hygieniaa, kuten wc-tiloja. Matharessa monet ihmiset ulostavat edelleen kadulle tai käyttävät epähygienisiä käymälöitä. Lisäksi parempi terveydenhuolto ja laillinen sähkönsiirto ovat tärkeitä, jotta paikallisten elintasoa saadaan kohennettua, Verjee sanoo.

 

SEN SIJAAN että Kenian Punainen Risti olisi suin päin sännännyt ideoinnista auttamistoimiin, päätti se ensin selvittää, minkälaista apua yhteisö todella kaipaa. Tämä tapahtui selvittämällä asukkaiden elinympäristön haavoittuvuudet ja arvioimalla, minkälaisten taitojen kartuttamisesta yhteisö eniten hyötyisi. Paikalliset osallistuivat toimintaan kertomalla sekä yhteisönsä heikoista kohdista että sen vahvuuksista.

Vasta analyysin jälkeen Punainen Risti ryhtyi tositoimiin.

– Etsimme yhteisöstä jäseniä, jotka halusivat ryhtyä vapaaehtoisiksi, ja muodostimme heistä tapaturmavalmiustiimin. Annoimme tiimille perinpohjaisen onnettomuusvaste- ja tulipalokoulutuksen sekä tarvittavat varusteet. Kyseinen tiimi järjesti kaiken alueellaan tapahtuvan valmiuden ylläpitoon liittyvän toiminnan, kuten päivystyksen ja koulutuksia. Me puolestamme olimme heihin yhteydessä kuukausittain saadaksemme tietää, miten toimintaa pitäisi kehittää, Verjee sanoo.

Matharen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneet asukkaat koulutettiin toimimaan oikein hätätilanteissa, ja he levittävät paikallisten keskuudessa viestiä riskitietoisuuden tärkeydestä. Nämä paikalliset pääsivät projektissa avainasemaan, eikä toiminta ollut ylhäältä saneltua.

Jos siis unelmoit avustustyön tekemisestä ulkomailla, sinun kannattaa tutustua etukäteen valitsemasi järjestön työskentelytapoihin ja periaatteisiin. Näin saat varmuutta siihen, että antoisan kokemuksen lisäksi sinulla on mahdollisuus tehdä kohteessasi mahdollisimman paljon hyvää.

 

Täältä voit lukea lisää Punaisen Ristin ulkomaan avustustoiminnasta.

Teksti: Mikaela Remes

03 Mar

Nopeita lähtöjä ja pakolaisleirin arkea – nuorisodelegaatti voi kokea näitäkin

Nykyinen pakolaistyön ohjelma-avustaja Laura Leino vietti kuusi kuukautta Punaisen Ristin nuorisodelegaattina Keniassa, eli nuorena avustustyöntekijänä. Videolla Laura kertoo unohtumattomasta kohtaamisestaan pakolaisleirillä. Hän rohkaisee kaikkia kansainvälisyydestä ja avustustyöstä kiinnostuneita nuoria hakemaan nuorisodelegaattikoulutukseen.

Lauran tavoin muutamia Suomen Punaisen Ristin nuorisodelegaattikurssin käyneitä nuoria suuntaa vuosittain maailmalle avustus- ja kehittämistehtäviin. Nuorisodelegaatin tehtävänä on yleensä tukea paikallisen järjestön nuorisotyötä.

– Hain itse nuorisodelegaatiksi, koska minua kiinnosti työskennellä Punaisella Ristillä. Nuorisodelegaattikurssin jälkeen voi hakea töihin komennuksille, Laura kertoo.

Lauran mukaan nuorisodelegaatin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat omatoimisuus ja joustavuus.

– Välillä esimerkiksi Keniassa internet ei toiminut lainkaan, vaikka sitä tarvitsi työntekoon. Myös päivät venyivät välillä tosi pitkiksi, Laura kuvailee.

Nuorisodelegaateille on runsaasti käyttöä myös Suomessa. Punaisen Ristin toimintaa kattavasti tuntevia nuoria tarvitaan esimerkiksi kehittämään ja vetämään nuorisotoimintaa tai koordinoimaan kansainvälistä yhteistyötä ja vierailuja. Hyvä esimerkki tästä on nuorisodelegaattien aloitteesta alkanut kansainvälinen nuorten klubi, joka järjestää muun muassa englanninkielistä ensiapukoulutusta.

Nuorisodelegaattikurssi, eli nuorten avustustyöntekijöiden kurssi, järjestetään joka vuosi toukokuussa. Viisi vuorokautta kestävällä kurssilla käydään läpi muun muassa Suomen Punaisen Ristin toimintaa kotimaassa sekä perusteita komennuksella olemisesta, kuten turvallisuuskysymyksiä, ryhmässä toimimista ja itsestä huolehtimista.

Haluatko nuorisodelegaatiksi? Haku on nyt auki 31.3.2016 asti!

Voit hakea, jos:

  • Olet 18-28-vuotias
  • Puhut sujuvasti englantia
  • Sinulla on jonkin verran vapaaehtoistyökokemusta joko Punaisesta Rististä tai jostain muusta järjestöstä

Lue lisää koulutuksen englanninkielisiltä sivuilta

14 Jan

Miltä näyttää avustustyön tulevaisuus?

Tulevaisuuden suuntaa ennakoivat megatrendit luovat humanitaariselle avulle uusia mahdollisuuksia, mutta asettavat samalla toiminnalle reunaehtoja. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n muutaman vuoden takainen tulevaisuuskatsaus on edelleen polttavan ajankohtainen. Sen mukaan inhimillisyyttä tarvitaan, kun kriisit monimutkaistuvat ja kybersodankäynti hämärtää vastuun. Listasimme avustustyöhön vaikuttavat keskeisimmät megatrendit.

SPR:n rahoittama CBHFA -ohjelma pyrkii parantamaan kylien elinoloja ja katastrofikestävyyttä. Daw Paw Ka Lay -kylä sijaitsee lähellä Loikawia, Kayah State, Myanmar.

Tulevaisuudessa ennakoinnin merkitys korostuu, kun erilaiset kriisit kietoutuivat toisiinsa. SPR tukee muun muassa Myanmarissa sekä kylien elinolojen että katastrofikestävyyden kohentamista. Kuva: Jarkko Mikkonen / Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto

1. Kriisit limittyvät: ilmastonmuutos, köyhyys ja konfliktit

Vuonna 2011 Japanissa sattui maan historian voimakkain maanjäristys, jonka nostattama tsunami teki valtaisaa tuhoa ja sai aikaan ydinvoimalaonnettomuuden Fukushimassa. Tapaus on esimerkki siitä, miten yksi katastrofi voi synnyttää uusia. Kansainvälisen humanitaarisen avun järjestelmän pitää osata varautua tämäntyyppisiin tilanteisiin, vaikka ne vaikuttaisivatkin epätodennäköisiltä.

Erilaiset kriisit kietoutuvat toisiinsa: usein konfliktit leimahtavat ja pitkittyvät alueilla, joissa on jo valmiiksi köyhyyttä, pulaa vedestä ja ravinnosta ja jotka ovat erityisen alttiita luonnonmullistuksille. Väestönkasvu kärjistää ongelmia, kun kilpailu jo ennestään niukoista resursseista kiihtyy.

Ilmastonmuutoksen myötä luonnonkatastrofeja sattuu tulevaisuudessa yhä enemmän, ja ne ovat todennäköisesti myös entistä tuhoisempia. Pariisin ilmastosopu luo uskoa siihen, että kaikkein vakavimmilta seurauksilta vältytään, mutta sään ääri-ilmiöt yleistyvät silti. Ympäristön tuhoutuminen kiihdyttää kaupungistumista ja ajaa ihmisiä pakolaisiksi. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka eivät pääse pakenemaan, ja tähän tulee löytää ratkaisuja.

2. Globaalit valtasuhteet muuttuvat – miten käy rahoituksen?

Uusien taloudellisten mahtien nousun myötä länsimaiden poliittinen painoarvo vähenee. Moni valtio siirtyy avun vastaanottajasta humanitaarisen toiminnan rahoittajaksi ja kehittäjäksi. Koko humanitaarinen järjestelmä on rakennettu ja sitä on edelleen kehitetty lähinnä länsivetoisesti. Parhaimmillaan uusien valtioiden profiilin nousu voi demokratisoida järjestelmää ja tuoda paremmin kuuluviin kehittyvien maiden ääntä.

Yhteistyö voi kuitenkin osoittautua hankalaksi, jos apua ohjaavista periaatteista, arvoista ja tavoitteista ei päästä yhteisymmärrykseen. Valtiot voivat yrittää hyödyntää humanitaarista apua edistääkseen erilaisia taloudellisia tai ulkopoliittisia tavoitteitaan. Humanitaarisen avun politisoituminen on riski, joka erilaisten humanitaaristen toimijoiden on syytä tiedostaa. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, ja eri osapuolet ovat ennenkin yrittäneet valjastaa apua omien agendojensa saavuttamiseksi. Uusien toimijoiden mukaantulo tekee ilmiön kuitenkin näkyvämmäksi ja pakottaa humanitaarisen työn tekijöitä arvioimaan toimintaansa monipuolisemmin.

Heikko talouskehitys ja väestön ikääntymisen myötä kasvavat sosiaalimenot kehittyneissä valtioissa herättävät huolen siitä, että tällaiset valtiot vetäytyvät pitkäkestoisesn kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoituksesta. Tästä on jo viitteitä: esimerkiksi Suomi leikkasi vastikään rajusti kehitysyhteistövarojaan. Jos näin käy laajemmassa mittakaavassa, nousevilta talousmahdeilta odotetaan suurempia panostuksia niin humanitaarisen järjestelmän rahoitukseen kuin sen kehittämiseenkin. Todennäköistä on, että järjestelmä käy läpi muutoksia, mutta niiden suuruus jää vielä arvailujen varaan. Yksi mahdollisuus on, että apua koordinoidaan vähemmän kansainvälisten järjestöjen kautta ja enemmän valtioioiden kahdenvälisenä apuna.

3. Tieteen ja teknologian kehitys voi mullistaa kaiken

Kuka olisi osannut ennustaa, kuinka mullistavaksi keksinnöksi internet osoittautuisi? Teknologian ja tieteen kehitys muuttaa myös tulevaisuudessa maailmaa tavoilla, joita ei voi täysin ennakoida. Jotkin murrokset ovat jo täydessä käynnissä: Ihmiset ja yhteisöt eri puolilla maailmaa ovat yhä enemmän yhteydessä toisiinsa. Valtamedian painoarvo heikkenee, ja ihmiset viestivät, jakavat informaatiota ja mielipiteitä suoraan toisilleen, ilman välikäsiä. Sosiaalisen median kultakausi jatkuu, ja lähes koko maailman kattavat mobiiliverkot avaavat uusia mahdollisuuksia viestiä ja saada paikalle apua kriisitilanteissa. Lisääntynyt tieto kannustaa kansalaisia myös lisääntyvään toimintaan, mikä voi hyödyttää humanitaarisia järjestöjä.

Vaikka tiede ja teknologia voivat auttaa ratkaisemaan suuria ongelmia, myös uudenlaisia uhkia ilmaantuu. Esimerkiksi sotateknologian kehitys herättää kysymyksen vastuuvelvollisuudesta: miehittämättömät lennokki-iskut tappavat siviilejä, mutta eivät aseta hyökkäävää osapuolta vaaraan. Myös ei-valtiolliset toimijat voivat päästä käsiksi tuhoisampaan aseteknologiaan, mikä lisää tuhoisten terrori-iskujen mahdollisuutta. Kyberiskut ja -sodat ovat todellinen uhka yhteiskunnissa, jotka ovat hyvin riippuvaisia tietoverkoista. Humanitaariset järjestöt eivät välttämättä ole varautuneet tämän kaltaisiin kriisitilanteisiin, ja siksi tarve uudelle asiantuntijuudelle kasvaa.

4. Auttajat lisääntyvät, vastuu pirstaloituu

Perinteisen, puolueettomuuden ihanteeseen nojautuvien humanitaaristen toimijoiden lisäksi avustustyötä tulevat tekemään tulevaisuudessa yhä useammat tahot. Toiminta saa erilaisia muotoja riippuen siitä, onko vetovastuussa kattaviin toimiin tähtäävä YK, voittoa tavoitteleva yritys vai energiapoliittisia intressejään ajava valtio. Myös järjestökentällä toimijat lisääntyvät, mikä voi hankaloittaa yhteisen sävelen löytämistä. Toisaalta järjestöjen erilaiset painotukset voivat osoittautua eduksi.

Kun humanitaaristen toimijoiden kenttä pirstaloituu, kysymys vastuusta korostuu. Toisin kuin poliitikot, humanitaariset toimijat eivät toimi äänestäjien mandaatilla. Toiminnan läpinäkyvyys on parantunut, mutta jatkossa on huolehdittava entistä päättäväisemmin siitä, että paikallisten ihmisten äänet kuuluvat kriisin keskellä. Avun vastaanottajia ei tule kohdella passiivisina uhreina vaan aktiivisina toimijoina, jotka tuntevat omat tarpeensa ja tilanteensa paremmin kuin yksikään ulkopuolinen.

5. Ennakointi voi pelastaa henkiä

Mediassa näkyvyyttä saavat äkilliset katastrofit, ja tällaisissa tapauksissa avustusten kerääminen käy helpommin. Hiljaiset, hitaasti kytevät kriisit jäävät vähemmälle huomiolle, vaikka inhimillinen hätä on yhtä todellinen. Median kiinnostus katastrofeihin myös lopahtaa nopeasti, mutta paikallisten ihmisten ja kansainvälisten järjestöjen ponnistelu jatkuu kuitenkin paljon pitempään. Jälleenrakentaminen ja vakauden saavuttaminen voivat olla valtaisia haasteita, jotka vaativat riittävät resurssit.

Humanitaarisen työn onnistumisen kannalta on tärkeää ymmärtää kriisin tai konfliktin syitä. Yksioikoiset tulkinnat johtavat todennäköisesti väärään diagnoosiin, ja silloin voidaan päätyä hoitamaan taudin sijasta oireita. Myös yllättäviltä vaikuttavilla tapahtumilla on oma historiansa ja kehityskulkunsa: lopulta harva kriisitilanne syntyy tyhjästä. Esimerkiksi Eurooppaan viime vuonna pyrkineet pakolaiset ovat ensin saattaneet paeta kotimaansa konfliktia ja viettää sen jälkeen pitkiäkin aikoja pakolaisleireillä, joilla ei ole ollut riittävästi resursseja inhimillisten olosuhteiden tarjoamiseen.

Kaikkein inhimillisintä on ehkäistä katastrofeja ja panostaa yhteiskuntien ja yhteisöjen vakauteen sekä omavaraisuuteen. Humanitaaristen järjestöjen onkin kehitettävä kykyään varautua kriiseihin. Tällainen työ ei ehkä ole mediaseksikästä, mutta sitäkin tarpeellisempaa. Päävastuu ennaltaehkäisyssä on kuitenkin poliittisilla päättäjillä ja instituutioilla humanitaaristen järjestöjen rooli on ennen kaikkea tarjota tukea paikallisille toimijoille ja tarvittaessa tulla apuun, jos politiikka epäonnistuu.

Teksti: Irina Herneaho

Lähteet:

International review of the Red Cross. (2011) Humanitarian debate: Law, policy, action. The future of humanitarian action.

Hyvän tekeminen ja valta. Humanitarismin kriittistä tarkastelua. (2013) Toimittanut Frank Johansson. Gaudeamus.