05 Oct

Kahden viikon tehokuuri kansainvälisyyttä ja nuorisojohtajuutta

Kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen mahtui paljon iloa ja ahaa-elämyksiä. Kerttu Auvisen lisäksi koulutukseen osallistui myös malawilainen Magret Kazembe.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Helsinkiläinen Kerttu Auvinen, 29, osallistui Tanskan Punaisen Ristin Nuorten vuosittaiseen Leadership Academy -koulutukseen elokuussa. Auviselle koulutuksen merkittävimmäksi anniksi nousi ryhmänohjaustaitojen kehittäminen.

 

“ODOTUKSENI olivat korkealla, kun sain kuulla valinnastani Tanskassa järjestettävään kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen. Aiempi osallistuja oli kuvaillut koulutusta elämänsä parhaaksi, ja hänen sanansa vaikuttivat luonnollisesti myös omiin odotuksiini.

Uusien tuttavuuksien lisäksi lähdin hakemaan Tanskasta ennen kaikkea lisää taitoja ryhmänvetäjänä työskentelyyn. Olin toiminut Punaisen Ristin vapaaehtoisena jo muutaman vuoden ja kaipasin lisää vinkkejä siihen, miten voin tehdä vapaaehtoisena toimimisesta houkuttelevaa heille, jotka eivät vielä ole vapaaehtoisia. Lisäksi halusin inspiraatiota siihen, kuinka muovata toiminnasta entistä mukavampaa ja miellyttävämpää jo mukana oleville ihmisille.

Samojen kysymysten äärellä vaikutti olevan moni muukin johtajuusakatemian osallistuja. Koulutuksen keskeinen tarkoitus olikin nimensä mukaisesti kasvattaa taitojamme nuorisojohtajina ja fasilitoijina. Fasilitointi on suomeksi kankea sana, mutta johtajuusakatemiassa termi tarkoitti, että perinteisestä opettaja-oppilas -asetelmasta luovuttiin. Opettajien ja oppilaiden sijaan koulutuksessa toimi ohjaajia ja osallistujia.

 

FASILITOINNIN keskiössä on, että osallistujat kokevat oivalluksia tekemisen ja vuorovaikutuksen kautta. Ohjaajan tai fasilitoijan tehtävä on ohjata osallistujia kohti oivaltamista ja varmistaa, että osallistujien ryhmähenki on hyvä. Tanskan Punaisen Ristin Nuorten mukaan fasilitoinnissa työskentelytapa voi joskus ajaa yli opetettavan sisällön. Tärkeintä on, että osallistujat kokevat itsensä kuulluiksi, tuntevat olonsa hyväksi ja toimivat yhdessä tunnistaessaan tarpeita, ratkaistessaan ongelmia ja kehittäessään uusia ideoita.

Johtajuusakatemiaan osallistuminen oli ajoittain myös raadollista. Koulutuksen edetessä ja taitojen karttuessa itsekritiikki ja -syytökset nostivat päätään. Mieleeni muistui esimerkiksi kotimaisissa vapaaehtoisryhmissä tapahtuneita tilanteita, joissa uusista taidoista olisi ollut hyötyä. Esimerkiksi selittämällä asioita tekstin sijaan kuvien avulla olisin saanut joihinkin pitkäveteisiin ohjepapereihin lisää eloa ja tehnyt asiat mielekkäämmiksi kanssavapaaehtoisilleni. Mieltäni kuitenkin piristi se, että jatkossa kykenen toimimaan vastaavissa tilanteissa paremmin.

 

Graafista fasilitointia harjoittelemassa. Työtavassa käytetään apuna kuvia ja muita visuaalisia elementtejä.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

PARASTA koulutuksessa oli, että sain kokea ahaa-elämyksiä yhdessä 26 muun vapaaehtoisen kanssa. Joillekin osallistujille fasiliointi oli arkipäivää, koska he noudattivat menetelmää jo entuudestaan esimerkiksi siviiliammateissaan tai Punaisen Ristin kouluttajina. Toisille taas menetelmä oli uusi tuttavuus ja perinteinen oppilas-opettaja -malli tutumpi. Kaikille osallistujille uutta oli kuitenkin toimiminen ohjaajana monikulttuurisessa ryhmässä. Tämä takasi oppimiskokemuksia meille kaikille.

Minulle koulutuksen huippuhetki oli päivä, jolloin fasilitoimme oppimistuokion paikallisessa  lukiotasoisessa oppilaitoksessa. Oman ryhmäni aihe oli YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka tunnetaan myös Agenda2030-ohjelmana. Koin vahvan onnistumisen tunteen, kun aluksi niin hiljainen osallistujaryhmä vaikutti tuokion lopuksi innostuneen heille aiemmin vieraasta aiheesta. Tämän havainnon myötä oppimistuokion aikana kokemani hämmennyksen tunteet menettivät merkityksensä. Alun perin tuntemukset johtuivat siitä, kun emme aina noudattaneet tekemäämme suunnitelmaa siitä, kuka ohjaa minkäkin osuuden tai kuinka kauan minkäkin osuuden pitäisi kestää.

Lopulta minusta tuntui, että tavoitteemme fasilitoijina täyttyi, kun nuoret intoutuivat pohtimaan, mitä he voisivat tehdä omalla paikkakunnallaan Agenda 2030:n edistämiseksi. Ilman kaksiviikkoista koulutusta emme olisi ryhmäni kanssa välttämättä päässeet kyseiseen lopputulokseen.

 

Kouluvierailua suunnittelemassa. Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Kaikkiaan johtajuusakatemia muistutti minulle, että eri taustoista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa työskennellessä oppii lisää niin heistä kuin itsestään. Opin myös lisää omista työskentelytavoistani ja tavoitteistani vapaaehtoisena.

Johtajuusakatemian eväillä jatkankin fasilitoinnin ja monikulttuurisen yhteistyön harjoittamista seuraavat kuukaudet Malawissa, jossa toimin nuorisodelegaattina ja työskentelen yhdessä muiden kansainvälisten nuorten sekä Malawin Punaisen Ristin nuorisovapaaehtoisten kanssa.”

 

Teksti: Kerttu Auvinen

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen.

21 Sep

Tarvitsetko ilmalastan, laastaria ja metrikaupalla sidetarpeita? Kysy apua bussista

Onko joku loukkaantunut? Jos lähettyvillä on linja-auto, saatavilla on ensiapuvälineitä isoonkin hätään. Henry Goes Live kävi Helsingin Bussiliikenteen varikolla tutustumassa bussien varustukseen.

 

Fakta

Apu voi löytyä yllättävästä paikasta

– Ihmisten kuljettamiseen käytettävä linja-auto ei mene katsastuksesta läpi, jos siinä ei ole määrätynlaista ensiapuvälineistöä.
– Yli 16-paikkaisissa linjureissa yhden laukun pitää olla auton etuosassa ja toisen takaosassa.
– Likipitäen kaikki linja-auton kuljettajat Suomessa saavat ensiapukoulutusta. Yleensä koulutusta myös kerrataan säännöllisesti.
– Ensiapulaukut on sinetöity kevyesti. Näin on helppo varmistua, että sisällä on kaikki tarvittava.
Teksti ja video: Tapio Pellinen
07 Sep

Valmius äärisääilmiöihin syntyy yhteistyöllä – onko sateisella suvella ja kesämyrskyillä yhteys ilmastonmuutokseen?

Yhteiskuntapolitiikan professori Marja Järvelä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut kestävää kehitystä, kuluttamista ja elämäntapoja. Järvelä on mukana 15 huippututkijan muodostamassa ilmastopaneelissa, joka muun muassa antaa suosituksia hallituksen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Tyrskyjä Helsingin Kauppatorilla, myrskyjä koko maassa – sään ääri-ilmiöt muistuttavat ilmaston lämpenemisestä. Suomi on ottanut oikean suunnan ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, mutta ilmiöön sopeutumisessa riittää vielä työsarkaa.

 

ELOKUINEN iltapäivä Jyväskylässä on syksyisen harmaa. Ilmastopanelisti Marja Järvelä saapuu tapaamispaikalle sateenvarjoaan ravistellen. Kevyistä säähän liittyvistä keskustelunavauksista päästään näppärästi painavan aiheen äärelle. Onko sateisella suvella ja loppukesän myrskyuutisilla suora yhteys ilmastonmuutokseen?

– Yksittäisestä myrskystä tai kesästä on mahdotonta sanoa. Yleinen käsitys on se, että sään ääri-ilmiöt, esimerkiksi myrskyt ja kovat tuulet, ovat todennäköisempiä ilmastonmuutoksen myötä. Myös tämän kesän säät ovat havainnollistaneet sitä, mitä asiantuntijoiden ennusteissa on painotettu, Järvelä perustelee.

 

KANSALLISESSA politiikassaan Suomi on jo topakasti liikkeellä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Järvelä kuitenkin muistuttaa, että Pariisin ilmastosopimuksessa asetettuihin tavoitteisiin on vielä matkaa. Myös muutokseen sopeutumisessa riittää työtä. Yhteiskuntien pitää Järvelän mukaan jatkossakin varautua sään ääri-ilmiöihin. Houstonin elo-syyskuun tulvat muistuttavat kaupunkien infrastruktuurin tärkeydestä.  

– Isoissa kaupungeissa rakennetaan maan alle, mutta ei mietitä, mitä tehdään tulvan sattuessa. Myös Helsingissä maanalaiset rakennustyöt ovat herättäneet keskustelua. Laineet ovat jo lyöneet Kauppatorille, ja katujen kastuminen voi yleistyä jatkossakin. Olen hiukan hämmästellyt, miksi Helsingin merenranta-alueet ovat niin haluttuja ja täyteen rakennettuja, Järvelä sanoo ja pudistaa päätään.

Maantieteellisesti Suomi on onnellisemmassa asemassa kuin Yhdysvaltojen Texas tai Keski-Eurooppa isoine jokineen. Järvelä pitää Houstonin kaltaista katastrofia epätodennäköisenä Suomessa. On kuitenkin ilmeistä, että tulevaisuudessa Suomen tulvimisalueet laajenevat ja kellarit täyttyvät vedestä entistä herkemmin.

 

SÄÄN ääri-ilmiöt työllistävät myös vapaaehtoisia. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa voi aktivoitua esimerkiksi myrskyjen ja tulvien takia. Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hanke puolestaan kouluttaa vapaaehtoisia öljyonnettomuuksien varalle.

– Olemme käyneet keskustelua pelastustoimen kanssa siitä, miten vapaaehtoisia voisi käyttää voimavarana pelastustöissä. On entistä tärkeämpää löytää sopiva yhteistyökuvio pelastuslaitoksen ja meidän välille, sillä ilmaston muuttumisen myötä on odotettavissa, että tulvia ja myrskyjä tulee enemmän kuin aiemmin, Vapepan valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen kertoo puhelimitse.

Vapepan toiminta käynnistyy, kun viranomainen esittää pyynnön. Veikkolaisen mukaan Vapepassa ei ole vielä nostettu valmiutta ilmastonmuutoksen vuoksi, vaikka ilmiö näkyy pelastuspalvelun toiminnassa.

– Esimerkiksi Itä-Suomessa on harjoiteltu energiakatkoksiin varautumista.  On myös pohdittu, miten haavoittuvassa asemassa olevat vanhukset voisivat saada apua vapaaehtoisilta. Avauksia on siis jo tehty ja tarpeen mukaan nostamme valmiutta, Veikkolainen kertoo.

 

KANSALLISEN valmiuden rakentaminen ja ylläpitäminen vaativat ponnisteluja. Ilmastopanelisti Järvelän mukaan toivoa on, kunhan yhteiskunnan kaikki osapuolet saadaan mukaan talkoisiin.

– Ei voi sanoa, että Suomen valmiudet ilmastonmuutokseen olisivat suuret, sillä valmiuden rakentaminen ei ole ollut esillä kovin vakavasti. Oma käsitykseni kuitenkin on, että olemme keskimääräisesti turvallisuushakuisia ja varaudumme myös poikkeustiloihin. Sen kulttuurin päälle on hyvä rakentaa lisää ilmastoon ja äärisääilmiöön liittyvää valmiutta, Järvelä summaa ja suuntaa tihkusateeseen.

 

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

01 Jun

Leiriläisestä johtajaksi – “Lasten ilon näkeminen on paras kiitos tehdystä työstä”

Kesä tuo mukaan leirit, ystävät ja yhdessäolon. Viime vuonna Bigpepa-leirillä harjoiteltiin muun muassa etsintäketjun muodostamista kadonneen etsintöjä varten. Kuva: Jussi Partanen, SPR

 

Leiriläinen voi muutaman kesän kokemuksella kohota ohjaajaksi tai nousta jopa koko leirin johtoon. Henry Goes Live kokosi nuorten etenemistarinoita kolmelta Suomen Punaisen Ristin kesäleiriltä.

 

SPÄRRÄ ÄKSÖNI -leirin ohjaaja Jani Lyly, 17, on vanha konkari. Hän on osallistunut Seinäjoen kesäsiirtolassa pidettävälle leirille jo viiden vuoden ajan, mutta tänä vuonna hänen roolinsa on leiriläisen sijaan ohjaaja.

Ennen olin porukan vanhimpia, mutta ohjaajien joukossa olen yksi nuorimmista, Lyly kertoo.

Hän toimii ohjaajana yhdellä Spärrä Äksönin neljästä alaleiristä, joille osallistujat on jaettu iän perusteella. Lylyn leiriläisistä nuorimmat ovat viisivuotiaita ja vanhimmat alakoulun ensimmäisillä luokilla.

Odotan eniten sitä, että tämän kesän leiriläiset löytävät leiriltä uusia kavereita, kuten minäkin olen aikoinani löytänyt.

Pienimmät leiriläiset majoittuvat siirtolan sisätiloissa yhtä yötä lukuun ottamatta, joka vietetään teltassa. Se voi olla monelle ensimmäinen telttailukokemus. Jännitystä leiriläisten elämään tuovat myös leirillä vierailevat terapiahevoset ja palokunta.

Lyly ja muut leiriohjaajat suunnittelevat leirin ohjelman siten, että osa toiminnasta on kaikille yhteistä ja osa aktiviteeteista tapahtuu ikäryhmissä. Kaikkiaan leirille mahtuu 517-vuotiaita leiriläisiä noin 65.

Lylyn ohjattaville on tiedossa muun muassa askartelua, metsäretkiä ja pihaleikkejä. Suunnitelmissa on myös leiripaitojen koristelua. Vanhemmat leiriläiset pääsevät puolestaan harjoittelemaan tulentekoa ja suorittamaan EA1-ensiapukortin.

Tässä on itselleni paljon uutta opittavaa ja toivon, että kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa. Parasta olisi, jos kuulisin leirin lopuksi lasten sanovan, että he haluavat tulla ensi kesänä uudestaan, Lyly sanoo

 

BESTISLEIRIN johtajana toimiva nokialainen Erika Sippola, 22, kokoaa tämän kesän leirin viidakkoseikkailu-teeman ympärille. Luvassa on ainakin rastiratoja ja viidakkotyylinen ruokalista. Perinteiden mukaisesti leiriläiset majoittuvat tänäkin kesänä SPR:n Kalkun logistiikkakeskuksesta tuotavissa katastrofiteltoissa.

Leirielämässä on taikaa, ja haluan mukaan aina uudestaan ja uudestaan. Lasten ilon näkeminen on paras kiitos tehdystä työstä, Sippola sanoo.

Leirijohtajan tehtävässä hän on työskennellyt 18-vuotiaasta saakka.

Kun edellinen leirijohtaja ei halunnut jatkaa tehtävässä, tilalle tarvittiin joku ja se joku olin sitten minä, Sippola kertoo.

Tukenaan hänellä on toinen leirijohtaja ja yksi johtajakokelas. Lisäksi tukiverkkoon kuuluvat  leiriohjaajat. Kaikki ovat vapaaehtoisia ja monet johtamispäätöksistä tehdään yhteisesti ryhmän kesken.

– Leirin aikana tehtäviini kuuluvat muun muassa leiriohjaajien neuvominen ja ongelmatilanteiden ratkaiseminen. Itse leirin suunnitteluun menee monta kuukautta ja seuraavan kesän leiriä ryhdytään työstämään jo syksyllä.

Kangasalla järjestettävän leirin tunnuspiirteeksi Sippola kertoo ekologisuuden: tarvikkeet ostetaan pääasiassa kirpputoreilta ja leirin ruokahävikki yritetään minimoida. Ohjelmassa leiri nojaa perinteisiin.  712-vuotiaille osallistujille on tiedossa esimerkiksi makkaranpaistoa, uimista ja ensiapua.

Osa lapsista on leirillä ensimmäistä kertaa ja koti-ikävä saattaa yllättää. Ohjaajat onkin koulutettu ennaltaehkäisemään ylitsepääsemättömän ikävän syntymistä.

Ensin selvitetään, mistä ikävä johtuu. Usein taustalla voi olla nälkä tai kylmyys, jolloin lapsen olo paranee, kun tilanne korjataan. On tärkeää, että lapsille annetaan myös paljon huomiota eikä heitä jätetä yksin.

Sippolan mukaan tärkeintä on se, että lapsilla on leirillä hauskaa.

Ideana on, että kun leiriltä lähdetään kotiin, jokainen leiriläinen on saanut uusia ystäviä.

 

BIGPEPA eli suuri pelastuspalveluleiri kerää Meri-Poriin vuosittain noin 80 leiriläistä, joista osa on perinteisesti tullut Viron Punaisen Ristin riveistä. Leirillä harjoitellaan muun muassa metsässä liikkumista ja tutustutaan karttoihin ja kompasseihin.

Leirille on tulossa vierailemaan myös poliisi, vapaaehtoinen palokunta ja pelastuskoira. 720-vuotiaille tarkoitetulla leirillä keskitytään etenkin pelastustaitoihin, mutta luvassa on myös hauskanpitoa ja tietenkin viimeisen illan bileet.

Honkajokinen Leena-Mary Ylituomi, 22, osallistuu Bigpepalle tänä vuonna kolmatta kertaa. Tänä kesänä hän johtaa 1012-vuotiaiden alaleiriä.

Harjoittelemme muun muassa kadonneen etsintää näkö- ja kuuloharavoinnin avulla ja tunnistamme, missä tilanteessa kumpaakin tekniikkaa kannattaa käyttää.

Näköharavointi tarkoittaa kadonneen etsimistä maastosta visuaalisten tuntomerkkien perusteella. Kuuloharavointiin puolestaan kuuluu kadonneen kutsuminen nimeltä.

Käymme läpi myös ensiavun perusasiat. Vaikka leiriläiseni ovat pieniä, niin heidän kanssaan pystyy tekemään yllättävän paljon asioita, Ylituomi sanoo.

Hänen mielestään parasta leirissä on hyvä yhteishenki ja se, että kaikella tekemisellä on jokin tarkoitus. Mukaan leiritoimintaan Ylituomi päätyi sosionomiopitoihinsa liittyvän projektin kautta ja on viihtynyt hyvin osana Bigpepa-tiimiä. Uudet kokemukset hän ottaa vastaan mielellään.

Edessä oleva leiri täysin erilainen aiempiin verrattuna, koska ohjattavat ovat tällä kertaa aiempaa nuorempia. Odotan kuitenkin kesää innolla, Ylituomi sanoo.

 

 

SPR järjestää kesällä kymmenen lapsille ja nuorille suunnattua leiriä, joista kaksi on ruotsinkielisiä ja yksi kaksikielinen. Lisäksi kansainvälisiä leirejä ja koulutuksia on tiedossa muun muassa Virossa, Itävallassa ja Tanskassa.

Suomessa leirejä järjestetään Helsingissä, Kangasalla, Seinäjoella, Oulussa, Meri-Porissa, Turussa, Ahvenanmaalla, Vöyrissä ja Vaasassa. Mukaan pääsevät niin SPR:n jäsenet kuin järjestöön kuulumattomat lapset ja nuoret.

Lisätietoa leireistä ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

Teksti: Linda Laine