02 Nov

Kansainvälisen vapaaehtoistyön monet kasvot – kulttuurienvälistä ymmärrystä ja tasavertaista oppimista vai elämyshakuista vapaaehtoismatkailua?

Karoliina Lehtola mietti vapaaehtoistyöhön lähtemistä vuosia. Hän tunnisti vapaaehtoisturismin ongelmallisuuden ja halusi itse toimia toisin. Parhaillaan hän opettaa englantia Keniassa paikallisille lukiolaisille.  Kuva: Karoliina Lehtolan kotialbumi

 

Vapaaehtoistyökokemukset ulkomailla ovat kasvattaneet suosiotaan. Niin voittoa tavoittelemattomat järjestöt kuin kaupalliset toimijat järjestävät ulkomaanjaksoja, joiden aikana voi päästä suojelemaan merikilpikonnia Thaimaassa tai tukemaan katulasten koulunkäyntiä Boliviassa. Vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin monenlaisin intressein: tavoitteena voi olla kartuttaa kulttuurienvälistä ymmärrystä tai keräillä uusia elämyksiä.

 

KANSAINVÄLISEN vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisturismin raja on toisinaan häilyvä. Se voidaan kuitenkin sanoa, että voittoa tavoittelemattomilla kansalaisjärjestöillä ja kaupallisilla toimijoilla on usein erilaiset keinot toteuttaa vapaaehtoistyötä. Tavallisesti puhdasta vapaaehtoistyötä tehdään palkattomasti yleishyödyllisissä projekteissa, jotka tähtäävät yhteiskunnalliseen muutokseen. Vapaaehtoisturismista taas puhutaan silloin, kun siihen osallistuu voittoa tavoittelevia tahoja ja usein matkaan yhdistyy myös perinteistä lomailua.

Koska maailman eri kolkkiin suuntautuvia vapaaehtoistöitä välittävät monenlaiset tahot, vapaaehtoiseksi haluavan voi olla vaikeaa hahmottaa eri toimijoiden tarkoitusperiä. Kansalaisjärjestönä toimiva Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT) tunnistaa ongelman.

Vapaaehtoismatkailuun liittyy yleensä kaupallisia intressejä ja taloudellisen voiton tavoittelua, jotka voivat olla ristiriidassa vapaaehtoistyön eettisten periaatteiden kanssa. Kaupallisessa toiminnassa vapaaehtoismatkailua ei ehkä järjestetä aina paikallisen yhteisön tarpeen mukaan, vaan projektit räätälöidään ennemmin matkailijan toiveita palveleviksi, KVT:n järjestökoordinaattori Meri Paunonen huomauttaa.

Myös muutaman kuukauden Keniassa vapaaehtoisena työskennellyt turkulainen Karoliina Lehtola, 25, on huomannut vapaaehtoisturismin nousun, kun yhä useammat kaupalliset tahot tarjoavat elämyksellisiä matkapaketteja eksoottisiin kohteisiin. Toki vapaaehtoistyöhön hakeutuvilla ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita, eikä mikään vaihtoehto ole välttämättä toista huonompi. Toisinaan vapaaehtoisturismissa suora yhteiskunnallinen tavoite voi kuitenkin jäädä uusien kokemusten haalimisen jalkoihin.

 

LEHTOLA PÄÄTYI Keniaan Maailmanvaihto ry:n kautta, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Järjestö lähettää vapaaehtoistyöntekijöitä maailmalle ja vastavuoroisesti ottaa vapaaehtoisia maailmalta Suomeen. Maailmanvaihto on osa kansainvälistä International Cultural Youth Exchange -järjestöä (ICYE).

Kuusi kuukautta kestävä vapaaehtoistyö Keniassa kustantaa Lehtolalle yhteensä   3 500 euroa. Summa kattaa asumisen isäntäperheessä, ruokailun ja muut olennaiset elämiseen tarvittavat kulut sekä järjestön yleiset hallintokulut. Osa summasta kohdennetaan paikalliselle projektille, johon Lehtolakin osallistuu.

Pidän tärkeänä sitä, että Maailmanvaihto kertoo läpinäkyvästi, mihin rahat todella menevät, Lehtola sanoo.

Lehtolalla vapaaehtoiseksi pääseminen kesti yhteensä yli puoli vuotta siitä, kun hän täytti hakulomakkeen viime tammikuussa. Hakulomakkeen perusteella hänet kutsuttiin haastatteluun ja hyväksyttiin lopulta vapaaehtoiseksi. Tämän jälkeen Lehtolan täytyi käydä terveystarkastuksessa ja toimittaa rikosrekisteriote Maailmanvaihdolle. Myöhemmin järjestö piti muutaman päivän kestäneen lähtövalmennuksen.

Lehtola kertoo arvostavansa sitä, kuinka molemminpuolista sitoutumista vapaaehtoistyö vaatii sekä hakijalta että järjestöltä.

 

KUN LEHTOLA saapui Keniassa pieneen Dudin kylään, valtio-opin opiskelijan arki vaihtui vapaaehtoistyöntekijän päivärytmiin. Vapaaehtoistyöpaikassa keskusteltiin heti aluksi siitä, millaisia vahvuuksia vapaaehtoisella on toimia paikallisessa projektissa. Lehtola oli lähettänyt myös jo aiemmin Maailmanvaihdon kautta oman ansioluettelonsa ja viimeisimmän opintorekisteriotteensa. Työtehtävät siis räätälöidään kunkin vapaaehtoisen osaamisen mukaan, ja Lehtolan kohdalla hyväksi vaihtoehdoksi valikoitui kielen opettaminen.

Opetustyötä paikallisessa koulussa on maanantaista perjantaihin noin kahdeksan tuntia päivässä, joskus myös viikonloppuisin.

Päätyöni on opettaa englannin kieltä nuorille tytöille, jotka tulevat todella köyhistä oloista. Osa heistä on orpoja. Kieliopintojen lisäksi olen kertonut heille muistakin hyödyllisistä elämäntaidoista. Lisäksi vietän aikaa vieressä sijaitsevien ala- ja yläkoulujen oppilaiden kanssa, Lehtola kuvailee.

Työpäivän jälkeen ennen pimeän tuloa Lehtolalle jää aikaa esimerkiksi liikkumiseen, ja monesti paikalliset lapset rientävät Lehtolan rinnalla tämän ollessa juoksulenkillä.

Elän täällä isäntäperheeni luona mahdollisimman tavallista arkea, aivan niin kuin paikallisetkin. Ihmisten välitön suhtautuminen on auttanut sopeutumaan kenialaiseen elämänmenoon.

Myös yllättävät sattumukset ja ikimuistoiset kokemukset ovat jääneet lähtemättömästi Lehtolan mieleen. Lehtola tapasi syyskuussa Mama Sarah Obaman, joka sattuu olemaan sukua Lehtolan isäntäperheen äidille. Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman isoäidin kohtaaminen jää takuulla yhdeksi hienoksi muistoksi vapaaehtoistyöjaksolta.

 

VAPAAEHTOISTYÖTÄ VOI olla hyvin monenlaista, mutta parhaimmillaan se on tasavertaista tekemistä ja oppimista, jossa paikalliset määrittelevät työn tavoitteen ja kohteen.

Missään tapauksessa se ei saa olla sormen osoittelua, jossa globaali pohjoinen määrittelee mitä, missä ja miten asiat tulee tehdä, järjestökoordinaattori Paunonen tähdentää.

Paunosen mukaan kansainvälistä vapaaehtoistyötä lähestytään helposti auttamisen näkökulmasta, jossa länsimainen vapaaehtoinen auttaa ja paikalliset vastaanottavat avun. Tällaisen valta-asetelmiin pohjautuvan mielikuvan ylläpitäminen luo helposti vääriä odotuksia vapaaehtoistyön todellisuudesta, jossa vapaaehtoiset eivät useinkaan ole niin pystyviä kuin toivoisivat eivätkä paikalliset niin tarvitsevia kuin mielikuvat antavat ymmärtää.

Vapaaehtoistyöhön kuuluukin olennaisena osana se, että vapaaehtoinen itse pohtii kriittisesti omaa asemaansa toisessa kulttuurissa: miten hän toimii vastuullisesti uudessa ympäristössä ja uusien kulttuuristen arvojen ympäröimänä. Vapaaehtoistyön eettisyyttä Lehtolakin on pohtinut.

Itse haluan murtaa sitä diskurssia, joka rakentaa jyrkkiä valtasuhteita ihmisten välillä: haluan olla täällä yhtä lailla paikallinen, en Suomesta tullut valkoihoinen vapaaehtoinen. Stereotypioiden hälventäminen on tärkeää kulttuurierojen vuoksi, Lehtola miettii.

Aidoimmillaan vapaaehtoistyötä ei ajatellakaan niinkään apuna vaan tasavertaisena oppimisena.

Vapaaehtoistyön tärkeimpiä vaikutuksia ovat arkipäivän kohtaamiset ihmisten välillä, joissa nähdään millaista elämä on toisaalla, opitaan kulttuurien välisistä kommelluksista ja saadaan omaan elämään pala erilaista maailmaa, Paunonen kuvailee.

Pitkäaikaisessa vapaaehtoistyössä päästään parhaimmillaan sukeltamaan paikallisen yhteisön elämään niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja tämä kokonaisvaltainen kokemus voi luoda pysyvän pohjan maailman jäsentämisen muutokselle.

Vaikka olen ollut täällä vasta parisen kuukautta, on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka ihmiset erilaisesta kielestä ja kulttuurista huolimatta ovat kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia. Ennakkoluulottomuus eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaan kehittyy varmasti vielä koko ajan lisää, Lehtola ajattelee.

Koulun kaikki lukiolaiset samaan luokkahuoneeseen kokoontuneina. Oppilailla on juuri ollut koe ja Lehtola on tullut keskustelemaan siitä heidän kanssaan. Kuva: Karoliina Lehtolan kotialbumi

 

KUN VAPAAEHTOISEKSI hakemista pohtii, on syytä miettiä asiaa perin pohjin: mikä minua vapaaehtoistyössä motivoi, miksi haluan lähteä ulkomaille vapaaehtoiseksi useaksi kuukaudeksi tai peräti vuodeksi ja millaisia odotuksia minulla on.

Vapaaehtoistyö ulkomailla ei siis välttämättä sovi kaikille. Omien rajojen tunteminen on viisautta, ja kotiin jäämisestä voi olla enemmän hyötyä kuin väärin perustein lähtemisestä.

Lehtolalla ajatuksen kypsyttely vei lopulta 10 vuotta, mutta hän on tyytyväinen ratkaisuunsa.

Päätin jo 15-vuotiaana, että haluan lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Vaikka 10 vuotta meni asiaa haudutellessa, uskon nyt, että se oli hyvä päätös. Olen tällä hetkellä varmasti kypsempi havainnoimaan kulttuurien välistä kanssakäymistä ja käsittelemään kokemuksia itselleni vieraassa ympäristössä aivan eri tavalla. Suosittelen vapaaehtoistyötä jokaiselle, mutta kehotan myös harkitsemaan lähtemistä kaikin puolin.

Vaikka vapaaehtoistyötä on tarjolla laidasta laitaan eri puolilla maailmaa, jokaisen kannattaa itse puntaroida, millaisen organisaation kautta haluaa lähteä vapaaehtoistyöhön ja millaisin tavoittein.

 

FAKTA

Kiinnitä huomiota näihin asioihin, kun pohdit vapaaehtoistyötä ulkomailla
  • Älä lähde hetken mielijohteesta.
  • Tee perusteellinen taustatutkimus vertailemalla eri toimijoita ja varmistamalla, että vapaaehtoistyötä välittävä taho toimii vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
  • Ota selvää, järjestääkö vapaaehtoistyötä välittävä taho asianmukaisen valmennuksen ja tuen vapaaehtoisille.
  • Varmista, että vapaaehtoistyötä välittävän tahon arvot vastaavat omia arvojasi.
  • Tarkista, että järjestöllä on yhteiskunnalliseen vastuuseen liittyvää toimintaa Suomessa.
  • Kysy organisaatiolta lisää, jos mikä tahansa asia jää askarruttamaan.

Lähde: KVT

Suomen Punaisen Ristin kautta ei ole mahdollista lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Erilaisilla katastrofi- ja konfliktialueilla työskentelevät avustustyöntekijät eli delegaatit ovat omien alojensa ammattilaisia. Heidät valitaan muun muassa koulutuksen, työkokemuksen ja kielitaidon perusteella . Kaikki delegaatit ovat yli 25-vuotiaita ja heidät koulutetaan tehtäviinsä. Delegaatit saavat työstään palkkaa. 

18–28-vuotiailla nuorilla on mahdollisuus hakea Suomen Punaisen Ristin nuorisodelegaattikoulutukseen. Suurin osa nuorisodelegaateista toimii koulutuksen jälkeen vapaaehtoisina Suomessa. Nuorisodelegaatit voivat myös hakea paikkaa Suomen Punaisen Ristin tukemista kehitysyhteistyöprojekteista maailmalla. Komennuksilla nuorisodelegaateille maksetaan korvausta.

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin nuorille suuntaamasta kansainvälisestä toiminnasta täältä.

 

Teksti: Nelli Miettinen

 

23 Feb

Nynäsin kartanosta Nairobin vilinään – nuorisodelegaatti voi saada lentolipun taskuunsa ja komennuksen maailmalle

Nynäsissä Heinolassa koulutetaan vuosittain parisenkymmentä nuorisodelegaattia, joista osa pääsee töihin maailmalle. Kuva: Kirsi Översti

 

Unohtumattomia kohtaamisia päiväntasaajalla ja uuden oppimista itärajan toisella puolen. Nuorisodelegaattikoulutus tarjoaa tietoa ja mieleenpainuvia kokemuksia. Kolme nuorta aikuista kertoo, minne koulutus on heidät johdattanut.

 

NYNÄSIN KARTANOON kokoontuu joka toukokuu parisenkymmentä nuorta ympäri maailmaa hankkimaan itselleen nuorisodelegaatin pätevyyden, joka vaaditaan Punaisen Ristin kehitysyhteistyötehtäviin pääsemiseksi. 1700-luvulle juurensa juontava keltainen päärakennus on nähnyt lähes 300 nuorisodelegaatin valmistumisen.

Koulutus kansainvälisessä ryhmässä suomalaisen järvimaiseman ympäröimänä on unohtumaton kokemus, josta on hyötyä myös tulevaisuudessa. Viikon mittaisen koulutuksen läpäiseminen tarjosi pari vuotta sitten Laura Leinolle, 31, mahdollisuuden työskennellä puoli vuotta vapaaehtoisten kanssa Keniassa.

Pääkaupunki Nairobissa ja pienemmällä Nyerin paikkakunnalla vietetty aika sai Leinon näkemään, kuinka vapaaehtoistyö on pohjimmiltaan kovin samanlaista niin Keniassa kuin Suomessa. Parhaillaan Leino työkentelee Suomen Punaisen Ristin keskustoimistolla, jossa hänen työnkuvaansa kuuluu kiintiöpakolaisten vastaanotto.

– Keniassa työskentelin lähinnä nuorten vapaaehtoisten kanssa, mutta Suomessa olen monesti tekemisissä eläkeikäisten vapaaehtoisten kanssa. Molemmissa tehtävissä on yllättävän paljon yhdistäviä tekijöitä, mikä motivoi itseäni. Arvostukseni vapaaehtoisia kohtaan on kasvanut valtavasti, kun näen, miten sitoutuneita kaikki ovat.

Kenian ulkomaankomennuksellaan Laura Leino osallistui Punaisen Ristin Nyerin osaston järjestämän terveysklinikan toimintaan. Kuva: Patrick Kibe

 

Leinon aiempi kokemus nuorten parissa työskentelystä sai hänet hakemaan työkomennukselle Keniaan, jossa kaivattiin tukea paikallisen Punaisen Ristin nuorisotyön suunnittelijalle. Leinon mieleen ovat jääneet erityisesti muistot, jotka liittyvät ihmisiin.

– Paikalliset avustustyöntekijät ottivat minut todella hyvin vastaan, ja heistä tuli minulle kuin perhe puolen vuoden ajaksi. Meillä on edelleen lämpimät välit.

Myös kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat edelleen Leinon muistissa. Joidenkin kanssa hänelle ehti muodostua etenkin pienellä Nyerin paikkakunnalla syvempi tuttavuus.

– Esimerkiksi oli hyvin palkitsevaa nähdä, miten toivottomalta vaikuttavassa tilanteessa olleen perheen olot paranivat huomattavasti, kun jatkoimme heidän tukemistaan vaikeuksista huolimatta.

Omakohtaiset kokemukset Punaisen Ristin toiminnasta ovat vahvistaneet Leinon käsitystä siitä, kuinka ainutlaatuinen ja tärkeää työtä tekevä järjestö Punainen Risti on. Hän toivoo, että Suomessa erityisesti nuoret löytäisivät paremmin toimintaan mukaan – Keniassa kun valtaosa vapaaehtoisista on nimenomaan nuoria.

– Olisi hienoa, että ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea Punaisessa Ristissä voi tehdä ja löytäisivät sen itselleen oikean toimintamuodon. Vaikka mahdollisuuksia on hyvin monenlaisiin tehtäviin, tarvitaan myös omaa aktiivisuutta, jotta löytää paikkansa vapaaehtoisena. Uskon, että lopulta se varmasti palkitsee.

 

OSALLA NUORISODELEGAATEISTA jännittävät työtehtävät ulkomailla ovat vielä edessä. Helsinkiläinen Wiam Elfadl, 28, on lähdössä puolen vuoden komennukselle läntiseen Afrikkaan. Hänen on tarkoitus työskennellä Norsunluurannikolla helmikuusta elokuuhun.

Vaikka käytännön järjestelyt ovat pitäneet Elfadlin kiireisenä, on hän aika ajoin havahtunut siihen tosiasiaan, että juuri hän on pian lähdössä.

– Olen kiitollinen, että tällainen mahdollisuus tuli. Samaan aikaan olen innoissani, vaikka minua myös jännittää paljon.

Elfadl kävi nuorisodelegaattikurssin vuonna 2011, ja sen jälkeen hän on osallistunut muun muassa ensiapuryhmän ja koulujen välisen yhteistyöryhmän toimintaan. Viime vuosien aikana Elfadlille on tarjoutunut myös mahdollisuus vierailla ensiapuryhmän kanssa Venäjällä Petroskoissa ja tutustua Kenian Nairobissa paikalliseen nuorisotoimintaan.

Vieraillessaan Keniassa Wiam Elfadl oli mukana verenluovutuskampanjassa, joka järjestettiin pienessä kylässä lähellä Kisumua. Kuva: Elfadlin kuva-albumi

 

Peruskoulutukseltaan Elfadl on terveydenhoitaja. Lisäksi hän on valmistunut kansainvälisen terveystieteen maisteriksi Uppsalan yliopistosta Ruotsista. Vaikka tehtävät Norsunluurannikolla muovautuvat vasta paikan päällä, terveydenhoitoalan kokemuksesta on todennäköisesti hyötyä tulevissa koitoksissa.

– Norsunluurannikolla pyörii parhaillaan terveysaiheinen projekti, joten oma ammatillinen taustani voi olla hyödyksi paikan päällä. Toivon, että kokemus ulkomailla antaa  henkilökohtaisen kasvun lisäksi pontta myös urakasvulle.

Työskentelymahdollisuus Norsunluurannikolla on merkittävä Elfadlille myös siksi, että hänen omat juurensa ovat Sudanissa.

– Kun aiemmin sama nuorisodelegaattipaikka oli auki, en pystynyt sitä opintojen takia hakemaan. Nyt on kuitenkin hienoa päästä Norsunluurannikolle, jossa minun on mahdollista rakentaa samalla myös omaa afrikkalaista identiteettiäni.

Vaikka ulkomailla vietetty aika auttaa näkemään maailmaa aina hieman uusin silmin, Elfadl pitää tärkeänä myös kotimaassa tehtävää työtä.

– Paikallinen toiminta on yhtä lailla arvokasta. Sen kautta saa hyvää työkokemusta ja suosittelijoita tulevaa varten. Lopulta voi avautua etenemismahdollisuuksia aina ulkomaan työtehtäviin saakka.

 

KOTIMAASSA TEHTÄVÄ vapaaehtoistyö saattaa toisinaan unohtua, kun ulkomailta kantautuvat uutiset kiinnittävät monen huomion nimenomaan Suomen ulkopuolella tehtävään avustustyöhön. 28-vuotias nuorisodelegaatti Senja Multala on vuosien varrella oppinut arvostamaan entistä enemmän kotimaassa tehtävää vapaaehtoistyötä.

– Lähdin mukaan vapaaehtoistoimintaan, koska se tuntui mielenkiintoiselta ja merkitykselliseltä. Koin, että olin vihdoin sellaisten ihmisten parissa, joilla on samanlainen arvopohja ja todellinen halu tehdä jotain asioiden muuttamiseksi. Se oli inspiroivaa ja voimaannuttavaa, Multala kertoo.

Hän muistuttaa, että vapaaehtoistyön tarpeet vaihtelevat maittain.

– Ongelmat eivät sinänsä ole isoja tai pieniä, vaan kyse on siitä, mitä ne yksittäiselle ihmiselle merkitsevät. Suomessa suuri ongelma on yksinäisyys.

Kaikki ne kokemukset, joita erilaisissa vapaaehtois- ja luottamustehtävissä olen saanut, ovat tehneet minusta minut. Ne ovat suunnanneet kulkuani opiskelijana, ammattilaisena, ihmisenä. Enkä ikipäivänä luopuisi niistä, Multala kertoo. Makedoniassa hän kertoi nuorille suunnatusta voimaannuttavasta ja tunnepedagogisesta Voimaneidot-ryhmätoiminnasta. Kuva: SPR

 

Nuorisodelegaattikoulutus kiinnosti Multalaa alun perin sen kansainvälisen näkökulman vuoksi. Koulutus osoittautui mainioksi väyläksi kokea ja oppia uutta sekä tavata uusia ihmisiä ja luoda verkostoja.

– Koulutus- ja majoitustilat olivat rauhallisessa luonnonympäristössä. Ryhmähenki oli mahtava, ja sitä rakennettiin erilaisten tehtävien avulla. Vaikka tietoa tuli paljon esimerkiksi Punaisen Ristin kansainvälisestä liikkeestä, opimme paljon toisiltamme. Sain kurssilta paljon hyviä ystäviä.

Ulkomailla Multala on vieraillut muun muassa kansainvälisellä nuorisoleirillä Thaimaassa sekä opintomatkoilla Makedoniassa ja Kosovossa. Tanskan Punaisen Ristin Nuorten järjestämä Leadership Academy -johtajuuskoulutus on jäänyt erityisesti mieleen osallistujien välisen hienon yhteishengen takia.

– Se oli yksi parhaimmista kokemuksistani Punaisella Ristillä. Vaikka osallistujat tulivat sinne ympäri maailman erilaisista taustoista, meillä oli hieno jakamisen ja yhteisöllisyyden ilmapiiri alusta alkaen.

Kansainvälisessä ryhmässä Multala kuuli myös tarinoita siitä, millainen vapaaehtoisen rooli voi olla Suomen ulkopuolella.

– Esimerkiksi Egyptissä vapaaehtoiset ovat auttaneet loukkaantuneita ihmisiä pois taistelukentiltä ja riskeeranneet samalla oman henkensä, jolloin vapaaehtoisten tehtävät ovat hyvin erilaisia kuin täällä Suomessa. Se herättää myös pohtimaan, millainen vapaaehtoisen roolin ylipäätään pitäisi olla.

Aihe noussee esille Nynäsin kartanossa myös ensi toukokuussa, kun uusi nuorisodelegaattikurssi kokoaa vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita nuoria jälleen yhteen.

 

FAKTA

  • Nuorisodelegaatiksi voi hakea 18–29-vuotias nuori aikuinen, joka puhuu sujuvasti englantia. Aiempi kokemus vapaaehtoistyöstä on suositeltavaa, muttei pakollista.
  • Koulutus antaa yleistiedot kansainvälisestä Punaisen Ristin liikkeestä sekä Suomen Punaisen Ristin toiminnasta.
  • Kurssilla käsitellään erilaisia aiheita aina järjestötyön kehittämisestä turvallisuuteen ja terveydestä sosiaalisessa mediassa toimimiseen.
  • Kurssi järjestetään vuosittain toukokuussa. Tänä vuonna ajankohta on 13.–18.5.2017.
  • Nuorisodelegaattikoulutuksen kulut katetaan Folke Bernadotten muistosäätiön tuella. Koulutus on osallistujille maksuton.
  • Hakijoita on yleensä noin 70–80, joista noin 25 henkilöä valitaan kurssille.
  • Koulutettuja nuorisodelegaatteja on tällä hetkellä noin 300 henkeä.
  • Ulkomaille nuorisodelegaatin tehtäviin lähteville henkilöille maksetaan palkkaa.
  • Kaikille kurssin käyneille ei voida taata pääsyä työtehtäviin ulkomaille.
  • Nuorisodelegattien lisäksi Punaisella Ristillä on myös delegaatteja, jotka koulutetaan osallistumaan erilaisiin työtehtäviin kriisi- ja katastrofialueilla. Delegaatiksi pääseminen vaatii yli 25 vuoden ikää ja tietynlaista ammatillista osaamista. Delegaattikoulutuksesta voi lukea lisää täältä.

Haku tämän vuoden nuorisodelegaattikurssille päättyy 15.3.2017.

Teksti: Nelli Miettinen

30 Nov

Reilu ikkuna maailmaan

Kuvaaja Jenni Toivonen otti muotokuvan Samuel-nimisestä miehestä Adjumanissa Pohjois-Ugandassa. Toivosen ja muiden nuorten kuvaajien otokset Ugandasta ja Keniasta ovat esillä Sanomatalossa Helsingissä.

 

Valokuvaajalla on aina valtaa siihen, miten hän esittää kuvattavansa. Kun kuvien kohteet ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuvaajan vastuu korostuu.

 

JOUKKO ETELÄ-SUDANISTA paenneita ihmisiä on juuri saapunut Pohjois-Ugandan Adjumanissa sijaitsevalle suurelle pakolaisleirille. Vähäinen omaisuus lojuu lopen uupuneiden ihmisten jaloissa. Kahdeksanlapsisen perheen 24-vuotiaan äidin pitää rakentaa koko elämänsä uudestaan.

Sinä olet valokuvaaja. Miten kuvaisit näitä ihmisiä? Miksi kuvaisit näitä ihmisiä?

 

ADJUMANISSA huhtikuussa käynyt Hannele Kauppinen uskoo, että haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilanteesta on tärkeä kertoa. Koko ajan on kuitenkin puntaroitava, miten esimerkiksi pakolaisia kuvaa muulle maailmalle, kun itse on hyvinvoiva länsimaalainen.

– Haluan perehtyä tilanteeseen, tutustua ihmisiin ja hakea aitoa kontaktia edes hetkeksi, jotta en kuvaa pelkkää pintaraapaisua. En haluaisi olla yksi turisteista, mutta lopulta tietenkin aina olen sellainen, Kauppinen kertoo.

Adjumanin-vierailulla mukana ollut Jenni Toivonen ajattelee samalla tavalla.

– Mietin matkan aikana monta kertaa, mitä teen siellä kameran kanssa, kun mieleni olisi tehnyt auttaa ihmisiä suoraan. Pohdin paljon omaa esittämistapaani, etten kuvillani leimaa ihmisiä epäreilusti.

Näyttelyn nimi Daima Mbele on swahilin kieltä ja tarkoittaa ”aina eteenpäin”.

 

VIIME KEVÄÄNÄ Tampereen yliopiston toimittajakoulutus järjesti kenttämatkan Keniaan ja Ugandaan. Toivonen ja Kauppinen olivat mukana valokuvaamassa.

Matka oli kummallekin ensikosketus Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Paikan päällä he näkivät selvästi, kuinka yksipuolinen kuva mantereen maista helposti annetaan, kun uutiskynnys ylittyy lähinnä ikävissä asioissa.

Maiden sisällä on suuri kulttuurien ja elämäntilanteiden kirjo. Kuvaajat näkivät samoilla seuduilla sekaisin suurta köyhyyttä, toivoa, yritteliäisyyttä ja uskoa koulutuksen voimaan. Ja kun Nairobissa Kiberan slummialueella juhlittiin nuubialaisia häitä, humu jatkui kolme päivää.

 

MATKALLA OLI mukana monta kuvaajaa, mutta valtaosa heidän kuvistaan uhkasi jäädä somistamaan arkistoja. Hyvien kuvien jääminen pimentoon olisi ollut harmi, joten Kauppinen ja Toivonen kokosivat kuvaajien parhaista otoksista valokuvanäyttelyn.

Tuotosten näyttäminen on kaksikolle tärkeää. Kauppiselle valokuva on väline, jolla voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Kuvaamalla voi nostaa esiin asioita, jotka muuten olisivat näkymättömiä.

Toivoselle kyse on siitä, että ihmisille tarjotaan ikkuna maailmaan ja siihen, millaisia ihmisiä ja kohtaloita siellä on. Siksi kuvaamisen ydin on ihmisten lähestymisessä. Kun toisen ihmisen kanssa onnistuu luomaan yhteyden ja molemminpuolisen luottamuksen, kuvaan voi tallentua jotain erityistä.

– Suoraan auttamalla en voi pelastaa kaikkia. Tiedonvälittäjänä voin kuitenkin yrittää auttaa isommassa mittakaavassa, Toivonen sanoo.

 

Valokuvanäyttely Daima Mbele – Tarinoita Itä-Afrikasta on nähtävillä Helsingin Sanomatalossa 4.12.2016 asti. Suomen Punainen Risti tuki opiskelijoiden matkaa Keniaan ja Ugandaan.

Teksti ja kuvat: Tapio Pellinen

20 Oct

Kun auttavia käsiä on liikaa – avustustyö slummissa haastaa tekijänsä

kibera-1

Kiberan slummi Kenian pääkaupungissa Nairobissa muuttuu sateella mutalammikoksi, sillä viemäröintiä ei ole. Osa asukkaista on saanut auttajista tarpeekseen, koska slummin olosuhteet eivät ole vuosien saatossa merkittävästi parantuneet. Kuva: Linda Laine

 

Moni auttamishaluinen haaveilee tekevänsä avustustyötä ulkomailla. Ei ole yhdentekevää, missä päin maailmaa unelmaansa toteuttaa. Paikoitellen avustusjärjestöt voivat olla paikallisille huojennus, mutta myös rasite. Katsaus Kenian slummeihin osoittaa, että avustustyön on vastattava yhteisön todellisia tarpeita, jotta työ olisi toimivaa.

 

SLUMMIT OVAT nopeasti ajateltuna hyviä avustustyön kohteita: paljon autettavia pienellä pinta-alalla. Siksi monet afrikkalaiset epäviralliset asuinalueet, eli tuttavallisemmin slummit, ovat monen avustusjärjestön kiinnostuksen kohde. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa organisaatiot tekevät päällekkäistä työtä ja paikallisten luottamus tekijöiden hyviin tarkoitusperiin on joskus koetuksella.

Iso osa Keniaan 2000-luvulla tulleista avustusjärjestöistä saapui maahan AIDS-epidemian ja poliittisen väkivallan seurausten takia. Nykyään järjestöjä on paikoitellen jopa liikaa. Paikalliset puhuvat NGO-taloudesta: järjestöt luovat työpaikkoja ja tuovat mukanaan rahaa. Kaikkia toimijoita ei ehkä tarvittaisi, mutta järjestöistä on tullut niin tärkeä osa yhteiskuntaa, ettei irti päästäminen ole vaihtoehto.

Muun muassa Kenian pääkaupungissa Nairobissa, slummien julkkiksenakin tunnetussa Kiberassa, osa paikallisten ajasta kilpailevista järjestöistä on alkanut tarjota paikallisille niin kutsuttua istumismaksua houkutellakseen heitä järjestökokouksiin. Jotkut tienaavat jopa elantonsa kyseisillä maksuilla eri kokouksia kiertäen. Epävirallisten arvioiden mukaan Kiberassa elää jopa miljoona ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä.

– Aika on rahaa, eikä meillä ole aikaa hukattavana. Ne, jotka tienaavat osallistumismaksuilla, hyötyvät niistä (järjestöistä), jotka ovat tulleet tänne hyötyäkseen meistä, kommentoi Kiberassa kasvanut ja avustusjärjestöjen toimintaa kritisoinut parlamentin jäsen Ken Okoth Marketplace-julkaisulle viime keväänä.

Osa paikallisista on puolestaan puhunut osallistumismaksujen hyödyntämistä vastaan. Heidän mukaansa ihmisten tulotason ei pitäisi olla sidoksissa avustusjärjestöihin, joiden perimmäinen tarkoitus loppujen lopuksi on tehdä itsensä tarpeettomiksi.  

 

KRITIIKISTÄ HUOLIMATTA slummeissa riittää työsarkaa, ja oikein tehdyllä ja kohdistetulla avustustyöllä on epävirallisilla asuinalueilla kysyntää.

Kenian Punaisen Ristin työntekijä Safia Verjee kertoo, että organisaatio ei toimi Kiberassa, mutta järjestön juuri päätökseen saatettu projekti urbaanien riskien vähentämiseksi oli aktiivinen muilla epävirallisilla asuinalueilla, kuten Matharessa, joka olosuhteiltaan muistuttaa monilta osin Kiberaa. Projektin tarkoituksena oli auttaa slummeissa vaatimattomissa oloissa asuvia ihmisiä reagoimaan ja ehkäisemään elinoloihin ja elämäntapaan liittyviä uhkia.

Verjee tuntee tiettyjen järjestöjen käyttämät istumismaksut, mutta kertoo, ettei Kenian Punainen Risti hyödynnä niitä. Työssäkäyvät saattoivat kuitenkin saada korvauksen menetetystä työajasta.

– Jos paikalliset osallistuivat koko päivän kestäviin aktiviteetteihin, annoimme heille korvauksen tulonmenetyksestä tai tarjosimme lounaan ja virvokkeita, Verjee sanoo.

Hän listaa Matharessa ja muissa urbaaneissa yhteisöissä työskentelevien järjestöjen suurimmat haasteet:

1. Päällekkäisyys. Slummeissa on suuri määrä avustusjärjestöjä ja muita toimijoita, jotka toimivat samalla alueella. Näin ollen useat järjestöt saattavat harjoittaa samankaltaista toimintaa.

2. Asukkaiden suuri liikkuvuus. Korkeatasoisen avustustyön jatkuvuuden kannalta on tärkeää muodostaa pitkäaikaisia kontakteja. Slummeissa voi kuitenkin käydä niin, että henkilö, jonka kanssa olet ollut yhteyksissä, saattaa parin kuukauden päästä muuttaa muualle esimerkiksi uuden asunnon tai työn perässä.

3. Paikallisten ajasta kilpaileva toiminta. Jotta yhteisöissä tehtävä työ saadaan kantamaan hedelmää, tarvitaan myös paikallisten aikaa ja sitoutumista. Monilla on kuitenkin päivätyönsä hoidettavanaan, mikä voi vähentää energiaa osallistua vapaaehtoisiin aktiviteetteihin, kuten työpajoihin ja koulutuksiin.

4. Yhteisökulttuurin puuttuminen. Suurkaupungeissa jokainen on yleensä oman onnensa seppä. Siksi tiiviimmissä yhteisöissä, kuten pikkukylissä, voi olla helpompaa saada ihmiset ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen.

 

KUINKA SITTEN varmistaa, että työ hyödyttää muitakin kuin tekijöitään? Perinpohjainen tutustuminen autettaviin alueisiin ja paikallisten osallistaminen ovat osa ratkaisua.

– Projekti urbaanien riskien vähentämiseksi tehtiin yhteistyössä asukkaiden, Kenian Punaisen Ristin vapaaehtoisten ja paikallisten viranomaisten kanssa, Safia Verjee kertoo.

Epävirallisilla asuinalueilla tapaturmavalmius on tärkeää, sillä vaatimattomat elinolot lisäävät onnettomuusriskiä. Yksi kohteista oli Mathare, joka on tyypillinen esimerkki epävirallisesta asuinalueesta. Se on ylikansoitettu alue ilman kunnollista infrastruktuuria ja monia asumiseen liittyviä peruspalveluita.

– Ihmiset asuvat taloissa, joiden katot on tehty peltilevyistä ja 9 neliömetrin hökkelissä saattaa asua jopa kahdeksan ihmistä. Maaltamuuton ja yleisen väestönkasvun takia elintilaa yritetään saada lisää rakentamalla tällaisia taloja päällekkäin, Verjee kertoo.

Kaupunkiolot poikkeavat täysin maaseudusta, jossa maanviljely ja karjankasvatus luovat elämälle rytmin. Urbaaneissa ympäristöissä elämäntyyli painottuu enemmän kulutukseen ja ahtaissa oloissa yksilön valinnoilla on suurempi vaikutus ympärillä oleviin ihmisiin. Siksi epävirallisten asutusalueiden yhteisöillä on erityistarpeensa.

– Tällaisissa yhteisöissä tarvitaan erityisesti parempaa hygieniaa, kuten wc-tiloja. Matharessa monet ihmiset ulostavat edelleen kadulle tai käyttävät epähygienisiä käymälöitä. Lisäksi parempi terveydenhuolto ja laillinen sähkönsiirto ovat tärkeitä, jotta paikallisten elintasoa saadaan kohennettua, Verjee sanoo.

 

SEN SIJAAN että Kenian Punainen Risti olisi suin päin sännännyt ideoinnista auttamistoimiin, päätti se ensin selvittää, minkälaista apua yhteisö todella kaipaa. Tämä tapahtui selvittämällä asukkaiden elinympäristön haavoittuvuudet ja arvioimalla, minkälaisten taitojen kartuttamisesta yhteisö eniten hyötyisi. Paikalliset osallistuivat toimintaan kertomalla sekä yhteisönsä heikoista kohdista että sen vahvuuksista.

Vasta analyysin jälkeen Punainen Risti ryhtyi tositoimiin.

– Etsimme yhteisöstä jäseniä, jotka halusivat ryhtyä vapaaehtoisiksi, ja muodostimme heistä tapaturmavalmiustiimin. Annoimme tiimille perinpohjaisen onnettomuusvaste- ja tulipalokoulutuksen sekä tarvittavat varusteet. Kyseinen tiimi järjesti kaiken alueellaan tapahtuvan valmiuden ylläpitoon liittyvän toiminnan, kuten päivystyksen ja koulutuksia. Me puolestamme olimme heihin yhteydessä kuukausittain saadaksemme tietää, miten toimintaa pitäisi kehittää, Verjee sanoo.

Matharen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneet asukkaat koulutettiin toimimaan oikein hätätilanteissa, ja he levittävät paikallisten keskuudessa viestiä riskitietoisuuden tärkeydestä. Nämä paikalliset pääsivät projektissa avainasemaan, eikä toiminta ollut ylhäältä saneltua.

Jos siis unelmoit avustustyön tekemisestä ulkomailla, sinun kannattaa tutustua etukäteen valitsemasi järjestön työskentelytapoihin ja periaatteisiin. Näin saat varmuutta siihen, että antoisan kokemuksen lisäksi sinulla on mahdollisuus tehdä kohteessasi mahdollisimman paljon hyvää.

 

Täältä voit lukea lisää Punaisen Ristin ulkomaan avustustoiminnasta.

Teksti: Mikaela Remes