06 Jul

Festarikansan kaverit

Festaripäivystäjät voi löytää sekä päivystyspisteeltä että festarikansan joukosta. Kuvaaja Teemu Ullgrén / SPR.

 

Hilpeitä kaveriporukoita, yksinäisiä juhlijoita ja sekavia olotiloja: päihdetyötä tekevät festaripäivystäjät kohtaavat työssään monenlaista. Viime vuosina selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet huomattavasti, mutta paisuva päihteiden kirjo tuo oman haasteensa päivystäjien työhön.

 

SUOMEN SUVESSA juhlitaan lukuisia festareita, joiden onnistumisen takaavat järjestäjien ja juhlakansan lisäksi vapaaehtoiset festaripäivystäjät. Tamperelainen sairaanhoitaja Riikka Salo aloitti päivystykset päihdetyössä vuonna 2010 ja osallistui parhaimmillaan kuudelle festarille kesän mittaan.

– Päivystäjinä kiertelemme alueella, juttelemme ihmisten kanssa ja katsomme perään, että kaikilla olisi kaveri. Se on sellaista small talkia, ja siihen mukaan ujutetaan päihdekeskustelua ja kannustetaan pitämään kavereista huolta, Salo kertoo.

Päihdetyön vapaaehtoiseksi voi tulla, jos on täysi-ikäinen ja haluaa auttaa. Ammatillista osaamista ei vaadita, sillä päivystäjät saavat koulutuksen Punaisesta Rististä.

PÄIHDETYÖ ALKOI virallisesti vuonna 2000, ja siitä lähtien Kati Laitila on koordinoinut toimintaa työkseen. Ensikosketuksensa festareiden selviämisasemiin Laitila sai jo vuonna 1986, jolloin hän oli harjoittelijana Dinosaurockissa Mikkelissä. Tänä kesänä neljälle festarille pystytetään selviämisteltta kiertävien päivystysten lisäksi. Teltta varustellaan patjoilla, huovilla ja oksennusastioilla. Seurantalomakkeeseen kirjataan selviäjän voinnissa tapahtuvat muutokset.

– Tilastot kertovat, että jotkut viettävät asemalla vain 10–15 minuuttia. Viime vuonna pisin aika oli seitsemän tuntia. Pyrimme siihen, että kun ihminen lähtee, käymme läpi Punaisen Ristin Varhaisen Puuttumisen mallin mukaisen keskustelun. Se on sellaista parempien vaihtoehtojen etsimistä ja tukipalveluihin ohjaamista, Laitila kuvailee.

Selviämisasemalle saavutaan monista syistä. Jotkut tulevat itse juotuaan liikaa. Toiset taas raahataan telttaan vähemmän hyvällä tuulella, mutta Laitilan mukaan tuulen suunta muuttuu usein hyvinkin äkkiä. Järjestyksenvalvojan saattelema kiukkuinen juhlija saattaa viisi minuuttia saapumisen jälkeen pötköttää teltassa pää festaripäivystäjän sylissä ja kertoa elämäntarinaansa. Silloin päivystäjä saa työstään parhaimman palkinnon.

– Suhtautuminen muuttuu, kun he tajuavat kohtaavansa vapaaehtoisia. Pian pidetään kädestä kiinni ja ollaan tyytyväisiä. Yksi keskustelu voi vaikuttaa koko ihmisen tulevaisuuteen, Laitila toteaa.

Juuri työn merkityksellisyys saa päivystäjät lähtemään festareille kerta toisensa jälkeen. Toiseksi merkittäväksi syyksi nousee hyvä ja tiivis porukka.

– Päivystäjät tulevat eri puolilta Suomea, ja festarit ovat ne paikat, joissa näitä kavereita näkee, Salo kiteyttää.

SEKÄ LAITILAA ETTÄ SALOA voi kutsua päihdetyön konkareiksi. Jokainen kesän tapahtuma on kuitenkin omanlaisensa, ja jokaisella tapahtumalla on oma tunnelmansa ja kävijäkuntansa. Laitila muistelee takavuosien festareita, joiden tapahtumia pystyi ennustamaan jo esiintyjien perusteella.

– Kun tietty bändi aloitti, tiettyjä asioita tapahtui. Esimerkiksi, kun Peer Günt -yhtye tuli lavalle, tuli myös yliannostuksia, Laitila kertailee.

Vielä viitisen vuotta sitten päihteiden kirjo oli tutumpi, ja selviäjien kanssa pystyttiin paremmin keskustelemaan sekavan olon aiheuttajasta. Nyttemmin verkosta ostettavien muuntohuumeiden tuntemattomat vaikutukset saavat myös käyttäjän hätääntymään.

– Ensiavussa sairaudet ja vammat pysyvät samanlaisina, mutta päihdepuolella on aina jotain uutta ja erikoista. Ihmiset keksivät uusia tapoja pistää päänsä sekaisin. Kun aloitin päihdetyössä vuonna 2010, pinnalla olivat lakka ja gamma, Salo kertoo.

Punainen Risti pitää yllä Nopean viestinnän verkostoa, jolla seurataan Suomeen tulevia huumeita ja varmistetaan, että vapaaehtoisilla on tietoa uusimmista päihteistä. Uusista päihdemetkuista huolimatta sekä Salo että Laitila toteavat kulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Vuosituhannen vaihteesta kaikkien selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet.

– Ihan kuin ihmiset olisivat oppineet käyttämään päihteitä, Salo hämmästelee.

– Nuorten mielestä ei ole tyylikästä olla sekaisin. Ylilyönnit ovat ennemminkin vahinkoja, Laitila vahvistaa.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

22 Jan

Juodaan viinaa ja tullaan viisaammiksi vain?

Uutiset

This highly visual article focuses on the consumption of alcohol and drugs in modern-day Finland.

#viskigate, Korkki kiinni, Sata päivää ilman viinaa, Kannabis-ilta, Reindeerspotting, alkoholimainonta, tipaton tammikuu… Nämä termit sekä yllä olevat uutisotsikot kuulostavat varmasti ainakin jokseenkin tutulta jokaisen ei-täydessä mediapimennossa olevat henkilön korvaan, ja syystä – päihteet puhuttavat Suomessa.

Suomi on tuhansien murheellisten laulujen maa, jossa humalahakuinen juominen, kännitapot, alkoholisoituminen ja päihteitä seuraavat muut lieveilmiöt näyttäytyvät yhtä normaalina kuin aamukaurapuuron syöminen. Uudempana tulokkaana alkoholin rinnalle ovat tulleet huumeet, sekä miedommat ja vahvemmat. Suomi profiloituukin monessa keskustelussa hyvin päihdeongelmaiseksi maaksi. Ja väärinkäytöllä ei tunnetusti ole ikärajaa.

Mutta kuinka päihdeongelmainen maa me oikeasti nyt ollaankaan?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan vuoden 2013 alkoholin kokonaiskulutus Suomessa oli noin 52,6 miljoonaa litraa sataprosenttisena alkoholina, ja sen käyttö on vain lisääntynyt pitkällä aikavälillä. Vuonna 2013 49 prosenttia miehistä ja 28 prosenttia naisista sanoi juovansa alkoholia tavallisesti ainakin kerran viikossa, humalahakuisesti hieman vähemmän. Myös huumeiden käyttö on lisääntynyt vuosittain: esimerkiksi opioidien ja amfetamiinin ongelmakäyttäjiä arvioidaan Suomessa olevan jo noin 18 000–30 000, näistä lähes puolet 25–34-vuotiaita. THL sanookin, että huumeongelma on ns. normalisoitunut ja asettunut osaksi päihdeongelman kokonaisuutta.

Alko prosentit

Drugs

Päihdeongelma on siis todellinen – ja kasvava.

Kuitenkin nuorten alkoholin käyttö ja etenkin humalahakuinen juominen ovat vähentyneet 2000-luvulla. Vuonna 2013 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan vähintään kerran kuukaudessa itsensä todella humalaan joi lukiolaisista enää vain noin joka viides ja ammattikoululaisista noin joka kolmas. THL mainitseekin, että humalahakuinen juominen Suomessa oli yleisintä 45–54-vuotiaiden ikäryhmissä. Myös täysin raittiiden nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Hurraahuutoihin ei meillä kuitenkaan ole ihan vielä varaa – Euroopan laajuisen ESPAD-tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret, vaikka juovatkin keskimääräistä vähemmän, juovat tähän suhteutettuna suurempia määriä kerralla kuin muissa Euroopan maissa. Ääripäät ajautuvat siis yhä kauemmas toisistaan, ja runsaasti juovat nuoret päätyvät useammin käyttämään myös muita päihteitä.

ESPAD_WorldMap

Lukiolaiset

Mutta faktat eivät valehtele. Siinä missä nykyiset keski-ikäiset ja vanhemmat ovat päihteiden käytöllään muovanneet Suomen mainetta surullisen kuuluisaan suuntaan, suomalaiset nuoret ovat yhä aktiivisemmin valitsemassa arjen ilman päihteiden liika- tai väärinkäyttöä.

Myös Suomen Punaisen Ristin tilastot ja kokemukset tukevat edellä mainittuja päätelmiä.
Punainen Risti toimii sekä ehkäisevän että tukevan ja ohjaavan päihdetyön aloilla muun muassa koulu- ja festarityön, nopean viestinnän verkoston, päihdetyön toimintaryhmien sekä muun paikallisen vaikuttamisen keinoin. Tavoitteena on ehkäistä kokeiluja ja käyttöä, lisätä tietoisuutta ja vähentää päihdehaittoja, kyseenalaistaa suomalaista päihdehakuista kulttuuria sekä tukea päihdeasenteiden ja -käyttäytymisen muutosta. Työtä tehdään vapaaehtoisten voimin RAY:n rahoittamana. Punaisen Ristin päihdetyön Varhaisen puuttumisen ja Päihdeneuvoja -kurssien käyneitä vapaaehtoisrekisterissä onkin jo lähes 800. Näistä 800 vapaaehtoisesta noin 30 prosenttia on alle 29-vuotiaita ja määrä kasvaa jatkuvasti.

volunteers chart

SPR vapaaehtoiset

Mikä siis saa nuoret nykyisin paitsi valitsemaan päihteettömämmän arjen myös uhraamaan vapaa-aikaansa päihdetyöhön?

Vastaukset ovat monimuotoisia. Monet ovat lähteneet toimintaan mukaan ystävien houkuttelemana, halusta tehdä hyvää, lisätäkseen kokemustaan ja osaamistaan sekä sen vuoksi, että ovat jo siviilityössään tottuneet toimimaan päihteiden ja niiden käyttäjien kanssa ja täten kokevat että heillä on paljon annettavaa päihdetyölle. Myös omat aikaisemmat negatiiviset kokemukset päihteistä ja niiden käyttäjistä vaikuttavat.

Myös itse päihdetyö, jota nuoret vapaaehtoiset tekevät, on hyvin kirjavaa. Festivaalien jalkautuva työ toki kiinnostaa, mutta nuoria päihdetyön vapaaehtoisia voi tavata myös esimerkiksi koululuokissa ja vanhempainilloissa, erilaisten tapahtumien info-pisteillä, selviämisasemilla ja varusmieskeikoilla antamassa päihdeneuvontaa. Nuoresta iästään huolimatta monet ovat olleet päihdetyössä mukana useita vuosia.

Päihdetyön tärkeydestä kysyttäessä vapaaehtoisten nuorten vastauksissa toistuvat usein samat teemat. Päihteet nähdään suurena ongelmana Suomessa sekä niiden käyttäjille että läheisille. Ja koska esimerkiksi alkoholista saatavat verovarat eivät mitenkään riitä kattamaan päihteistä aiheutuvia kuluja, tukea irtipääsemiseen ja etenkin päihdekeskeisen kulttuurin muuttamiseen tarvitaan myös vapaaehtoisilta. Päihdetyön vapaaehtoisuudessa tärkeää onkin asiakkaiden kohtaaminen inhimillisesti, tasavertaisesti ja moralisoimatta – ihminen ihmisenä.

“Kun joku muu pitää sinua tärkeänä ja kunnioittaa sinua, on sinun helpompi pitää itseäsi tärkeänä, ja näin ollen päihderiippuvuudesta eroon pääseminen on hieman helpompaa”, sanoo 26-vuotias Jenni.

Nuoret näkevät tekemänsä päihdetyön kokonaisvaltaisena, pienillä teoilla suureen kokonaisuuden vaikuttamisena. Ja vaikka ikä tuokin elämänkokemusta, etenkin ennaltaehkäisyssä nuoret pitävät omaa toimintansa tärkeänä.

“Kohderyhmämme on pääasiassa nuoret, joten nuorena pääsemme paremmin vertaiskeskusteluihin ja osaamme samaistua paremmin nuorten maailmaan”, sanoo 28-vuotias Ville.

Myös “avun vastaanottaminen voi ehkäpä olla helpompaa vertaiseltaan ja ikäiseltään – sitä ei silloin nähdä holhoamisena vaan välittämisenä”, miettii Emmi 24 vuotta. 26-vuotiaan Jennin mielestä nuorilla on myös “voima viedä viestiä hauskaa voi olla ilman päihteitäkin eteenpäin ja ylipäätään kyseenalaistaa humala- ja päihdehakuista kulttuuriamme.”

Olisiko siis niin, että nuorissa on Suomen toivo tässäkin asiassa?

Lue lisää SPR:n päihdetyöstä.

Teksi ja kuvat: Riikka Hietajärvi

Lähteet: European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs (ESPAD), Monitoring the Future Survey (MTF), Tilastokeskus: Kuolemansyyntilasto, THL: Kouluterveyskysely, THL: Päihdetilastollinen vuosikirja 2014, päihdetyön vapaaehtoisten haastattelut sekä SPR päihdetyön suunnittelija Kati Laitila