09 Nov

Viharikokset tapahtuvat usein silmiemme edessä kaduilla, baareissa ja busseissa ‒ videolla neljä vinkkiä siihen, miten uhkaavassa tilanteessa kannattaa toimia

Millaisia ovat Suomessa yleisimmin tehtävät viharikokset? Entä miten uhreja voi auttaa?​ Video: Tapio Pellinen

 

Viharikoksista ja vihapuheesta keskustellaan paljon, mutta mitä termit oikeastaan tarkoittavat? Henry Goes Live kokosi yhteen termien taustoja.

 

VIHARIKOS VOI olla mikä tahansa rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai viha sellaista ihmisryhmää kohtaan, johon uhrin uskotaan kuuluvan. Yleisimmät viharikokset ovat pahoinpitelyitä tai sanallisia rikoksia, kuten kunnianloukkauksia. Jos teon takana ollut asenne pystytään todistamaan, voi tekijä saada tavallista kovemman rangaistuksen.

Poliisiammattikorkeakoulun katsauksen mukaan vuonna 2016  yleisin syy viharikokselle oli tekijän ennakkoluulo tai viha, joka kohdistui uhrin etnisyyteen tai kansallisuuteen. Käytännössä kyse oli siis rasismista. Tällaisia rikoksia oli kaikista vuoden 2016 viharikoksista noin 77 prosenttia. Uskontoon tai elämänkatsomukseen kohdistuva viha oli taustalla noin 14 prosentissa viime vuoden tapauksia. Loput noin 9 prosenttia perustuivat ennakkoluuloille seksuaalista suuntautumista, vammaisuutta tai sukupuoli-identiteettiä kohtaan.

Vihamotiivin selvittäminen ja todistaminen tuottavat kosolti päänvaivaa poliiseille, asianajajille ja tuomareille. Koska toisen ihmisen ajatuksia ei voi nähdä tai kuulla, mahdollinen motiivi joudutaan päättelemään muista asioista. Apuna käytetään esimerkiksi lausuntoja siitä, miten todistajat, uhri tai poliisit ovat nähneet epäillyn toimivan tai puhuvan. Huomiota kiinnitetään lisäksi siihen, mitä epäilty itse on kertonut kuulusteluissa.

 

SYRJIVÄ MOTIIVI siis tekee rikoksesta viharikoksen. Mutta entä vihapuhe? Sen määritelmä on mutkikkaampi ja paljon epäselvempi. Yhtäältä vihapuhetta on kaikki sellainen ilmaisu, joka levittää, lietsoo tai oikeuttaa suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa, määrittelee Euroopan neuvoston ministerikomitea. Käytännössä vihapuheen tunnistaminen on kiinni kunkin lukijan tai kuulijan tulkinnasta. Mitä vihaisempi sanoman sävy on, ja mitä enemmän se yllyttää vihaan, sitä luultavammin kyse on vihapuheesta.

Kaikki vihapuhe ei kuitenkaan ole sellaista, joka Suomen lain mukaan olisi rikollista. Jos vihapuhe sisältää esimerkiksi uhkauksia, väkivaltaan yllyttämistä tai kohdistuu selvästi tiettyyn henkilöön tai ihmisryhmään, se rikkoo lakia todennäköisemmin kuin yleisemmällä tasolla oleva vihapuhe. Jos vihapuhe ylittää lain rajat ja osoittautuu esimerkiksi kunnianloukkaukseksi tai kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi, vihapuheesta tulee rangaistavaa ja siten myös viharikos.

Suomen Punaisen Ristin koordinoima Ei Rasismille -hanke on viiden vuoden ajan kampanjoinut rasismia ja vihapuhetta vastaan ja tarjonnut kuulevan korvan uhreille. Hankkeen sivuilta löydät muun muassa rautalankamallin siitä, miten toimia rasistisessa tilanteessa. Hanke päättyi tänä vuonna, mutta kaikille turvallisemman yhteiskunnan rakentaminen jatkuu.

 

Teksti ja video: Tapio Pellinen

Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2016 

23 Mar

Rasismi on näkyvää myös Suomessa

Rasisminvastainen viikko tuo esille, että jokaisella on mahdollisuus olla luomassa yhdenvertaista, turvallista ja kaikille avointa yhteiskuntaa. Kuvaaja: Kiia Etelävuori

 

Suomen Punainen Risti viettää rasisminvastaista viikkoa. Rasismista puhuessa on tärkeää ymmärtää, mitä termillä oikeastaan tarkoitetaan.

 

RASISMISTA ON tullut sana, jota käytetään paljon sen oikeaa merkitystä laveammin. Yleisesti puhutaan esimerkiksi ikärasismista. Sanalla viitataan syrjintään, jota tapahtuu, kun työtehtäviä täytettäessä hakijaa syrjitään tämän iän vuoksi. Samoin toisinaan kuulee käytettävän sanaa sukupuolirasismi. Vaikka syrjintä on aina väärin, kaikki syrjintä ei ole rasismia.

Rasismilla tarkoitetaan esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansallisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella tapahtuvaa syrjintää. Rasismia käytetään myös vallan välineenä. Rasistin mielestä tietyt ominaisuudet tekevät toisesta ihmisestä häntä huonomman tai arvottomamman. Jos ihminen kohtaa esimerkiksi väkivaltaa, kunnianloukkaamista, syrjintää, uhkailua, kiusaamista tai vahingontekoa oman etnisen tai uskonnollisen taustansa vuoksi, on kyseessä rasistinen teko.

Rasismin määrittely yksiselkoisesti on vaikeaa, sillä eri ryhmillä on näkemyseroja siitä, millainen toiminta on rasistista. Tärkeintä julkisessa keskustelussa olisikin keskittyä siihen, että ihmisarvoa loukkaavat käytännöt ja keskustelut saataisiin taltutettua – oli kyse sitten rasismista tai muusta syrjinnästä.

 

KUN OLIN ENSIMMÄISTÄ vuotta koulussa, luokallani oli juuri Kiinasta muuttanut poika, joka ei osannut kuin muutaman sanan suomea. En silloin edes tajunnut, että häntä olisi voitu syrjiä tämän vuoksi, eikä tajunnut muukaan luokkani. Lapsi ei ole rasistinen, vaan oppii sen ympäristöstään.

Ympäristössä rasismista ei ole puutetta. Maahanmuuttoon liittyvien uutisten kommenttipalstoja ei enää tee edes mieli mennä lukemaan, kun nimimerkkien takaa heitellään avoimen rasistisia kommentteja. Kerran kolme romaninaista ajettiin ulos vaateliikkeestä, jossa olin asioimassa. Omistaja uskoi heidän voivan olla paikalla vain varastaakseen. Vanhat rouvat puolestaan saattavat puhua loukkaavaan sävyyn maahanmuuttajista ja maahanmuuttajan näköisistä aamubussissa. Arjessa kohtaa usein myös mikroaggressioita, arkipäiväisiä alentavaksi tarkoitettuja huomautuksia.

 

KESKUSTELUSSA JYLLÄÄ monia väärinymmärryksiä rasismin tarkoituksesta. Filosofi ja kirjailija Heikki A. Kovalainen on kirjannut näistä väärinymmärryksistä neljä. Ensinnäkin, hänen mukaansa kaikki puhe ihmisryhmien välisistä eroista ei ole rasismia. Esimerkiksi maahanmuuttajien tekemien rikosten tilastointi ei ole Kovalaisen mukaan rasistinen teko. Rasismia taas on se, jos tilaston pohjalta vetää johtopäätöksiä koskemaan esimerkiksi kaikkia muslimeita.

Rasismi ei myöskään ole vain mielipide. Sitä ei voi pitää henkilökohtaisena mieltymyksenä, sillä rasistisella käytöksellä on yhteiskunnallisia seurauksia. Kolmanneksi, vähemmistön oikeuksia on sallittua parantaa enemmistön kustannuksella. Se ei ole muukalaisten suosimista omien sijasta, vaan ainut tapa tasata eriarvoisuutta. Neljäntenä väärinymmärryksenä Kovalainen kirjaa, että myös sellaiset  ihmiset väittävät olevansa rasismia vastaan, jotka tekevät rasistisia tekoja. Politiikan toimittaja Yrjö Raution kolumnin otsikon sanoin: Jos puhuu ja käyttäytyy kuin rasisti, on rasisti.

 

RASISMI ON normatiivinen käsite. Se tarkoittaa sitä, ettei sana itsessään sisällä ajatuksia oikeasta tai väärästä, kuten esimerkiksi sana rehellisyys. Rasistilla itsellään siis on tietyt näkemykset, mutta hän ei koe niissä oikeaa tai väärää. Voidaan kuitenkin sanoa, että rasismi tunnustetaan nykyään yleisesti tuomittavaksi asiaksi.

Myös yhteiskuntarakenteissa voi piillä rasistisia käytäntöjä. Silloin syrjintä on sisäänrakennettua esimerkiksi yhteiskunnan instituutioissa ja laeissa. Tyypillisimmin rakenteellinen rasismi näkyy käytännön mahdollisuuksissa. Jos työnhakijan nimi on ulkomaalainen, hänen voi olla esimerkiksi vaikeampaa saada työpaikkaa tai löytää asuntoa. Kun kaikille ei lähtökohtaisesti suoda yhtäläisiä mahdollisuuksia, on tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen vaikeaa.  

Suomen Punainen Risti uskoo, että jokainen voi toimia rasismia vastaan. Sen vuoksi SPR on aloittanut kampanjan, jossa voi jakaa omia rasisminvastaisia päätöksiään tunnisteella #minäpäätän. Rasismin vastainen päätös voi olla konkreettisesti maahanmuuttajatoimintaan mukaan meneminen, rasistiseen puheeseen puuttuminen sitä kuullessaan tai vaikka itsensä haastaminen omien ajatusten ja ennakkoluulojen tarkkailuun.

SPR:n rasisminvastaista kampanjaviikkoa vietetään tänä vuonna 20.-26. maaliskuuta. #minäpäätän #jagbestämmer #idecide

 

Teksti: Saara Tuominen

28 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Rasismiin puuttumisen treenikehä

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa. Timo vieraili rasismiin puuttumisen treenikehässä ja selvitti, mitä treenikehän vetäjä tekee.  

Rasismiin puuttumisen treenikehä -työpajassa osallistujat oppivat tunnistamaan rasismia ja saavat tietoa ja kokemuksia siihen puuttumisesta.

Työpajassa hyödynnetään toiminnallista Forum-teatterimenetelmää. Painopisteenä ovat arkipäiväiset vuorovaikutustilanteet esimerkiksi julkisilla paikoilla, sosiaalisessa mediassa, koulussa, työpaikalla, harrastuksissa tai kaveriporukassa.

”Ideana on se, että me luodaan lyhyitä kohtauksia, joissa vaihdetaan näyttelijöiden paikkaa. Kaikki pääsevät testaamaan, miltä tuntuu puuttua ja mitkä ne oikeat keinot voisivat olla”, kertoo treenikehän vetäjänä toimiva Annika.

Vapaaehtoiseksi rasisminvastaiseen toimintaan?

Rasisminvastaiselle työlle on valtava tarve ja vapaaehtoisia kaivataan erilaisissa ryhmissä kouluttajina.

Lue lisää treenikehän vetäjäksi kouluttautumisesta ja katso tulevat koulutukset.

Tutustu myös Ei rasismille! -hankkeeseen.

Kuka Timo Wilderness

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Katso muut Timon vlogit, joissa hän tutustuu Punaisen Ristin toimintaan Suomessa. Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.

 

19 Nov

Älä kohtaa kulttuuria, kohtaa ihminen

Kuva: Mika Kanerva

Kun kyse on ennakkoluuloista, tarvitaan monta hyvää kokemusta poistamaan yksi huono, tietää Anu-Rohima Mylläri.

Kuluva syksy on ollut Suomessa poikkeuksellinen. Turvapaikanhakijoiden lisääntyminen on tuonut tullessaan ilmiön, jossa ihmisten mielipiteet tuntuvat jakautuvan rajusti joko maahanmuuttoa puolesta tai vastaan. Koskaan ennen maahanmuutto tai monikulttuurisuus ei ole kiinnostanut ihmisiä näin paljon.

Suomen Punaisen Ristin Ystäväkursseja ja Tulijan Tukena kursseja on järjestetty pelkästään Hämeen piirin alueella kahden kuukauden aikana yli 20 – kaksinkertaisesti enemmän kuin yleensä järjestetään yhden vuoden aikana. Vapaaehtoiset kouluttajamme ovat saaneet pitää koulutuksia niin paljon kuin heillä vain on ollut innostusta ja aikaa.

Itse olen käynyt puhumassa monissa tilaisuuksissa ja tehnyt kouluvierailuja. On ollut kiinnostavaa kuulla ajatuksia ja tuntoja liittyen maahanmuuttoon. Kerta toisensa jälkeen olen kuitenkin päätynyt kysymään itseltäni samaa kysymystä: Millä perusteella suomalaisuutta määritellään? Keitä ihmiset näkevät kuuluvaksi “meihin”?

Yksi on kaikki?

Unohdamme herkästi, että vallitsevat käsitykset yhdenmukaisesta suomalaisuudesta on kulttuurisesti tuotettu pitkän ajan kuluessa. Ne ovat tietoisesti rakennettuja mielikuvia siitä, että olisimme kaikki samanlaisia esimerkiksi tavoiltamme ja ulkonäöltämme.*

Toisaalta yksikään kansallisuusaate ei ole syntynyt tyhjästä, vaan ihmisten kohtaamisten kautta. Siksi suomalaisuuskin on pohjimmiltaan tuontitavaraa. Minun maailmassani suomalaisuus on lainattujen ainesten kollaasi, jonka muovaamiseen me kaikki osallistumme.

Mielikuvien voimasta kertovat myös tämän syksyn tapahtumat. Kun SPR:n vapaaehtoiset olivat alkusyksystä laittamassa pystyyn Lahden Hennalaan vastaanottokeskusta, Suomi päätyi maailman lehtien otsikoihin Ku Klux Klan – hahmoon pukeutuneen ulkopuolisen tyypin häiriköinnin takia. Monet suomalaiset kokivat, että tapahtunut leimasi koko Suomen kansaa.

Näin kävi myös irakilaisille suomalaisessa mediassa. Kun yksi heistä pääsi lehtien kansiin valittamalla vastaanottokeskuksen huonosta ruuan laadusta – muutkin irakilaiset leimattiin valittajiksi. Kun keskustelin itse irakilaisten kanssa, suurin osa heistä tunsi häpeää yhden maamiehensä vuoksi.

Jo lyötyjä leimoja on kuitenkin vaikeaa poistaa hetkessä, on sitten kyseessä mediahuomio tai arkikokemus. Tarvitaan monta hyvää kokemusta poistamaan yksi huono. Näin tuntuu ihmismieli toimivan.

Tärkein periaate on inhimillisyys

Myös maahanmuuttokeskustelussa korostuvat mielikuvat kokonaiskuvan sijaan. Suomen suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat edelleen lähimaista, kuten Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. Silti suurin huomio keskittyy heihin, joiden kuvittelemme olevan kanssamme vähiten samanlaisia. Joskus näitä eroja korostetaan vihamielisestikin, ja siksi tarvitaan Ei rasismille! -hankkeen kaltaista toimintaa.

Mutta jos uskallamme käydä rakentavaa ja tutkiskelevaa keskustelua toistemme kanssa, voimme huomata kuinka samankaltaisia ihmiset ovatkin. Olemme niin paljon muutakin kuin vain se, minkä silmillämme näemme.

Punaisen Ristin tärkein periaate on inhimillisyys. Inhimillisyyden kautta meidän tulisi nähdä toisemme ja itsemme. Inhimillisyyteen kuuluvat perustarpeet, jotka koskettavat meitä jokaista; fysiologisten tarpeiden lisäksi meillä on turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden, arvonannon sekä itsensä toteuttamisen tarpeita. Näistä me kaikki koostumme, olipa lähtömaamme tai geeniperimämme mikä hyvänsä.

Madventuresin Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat osuvasti sanoneet että jokainen ihminen on yksilö, eikä ryhmänsä edustaja. Kysymykseen siitä, miten tulisi suhtautua kurdinaapuriin, venäläislapseen tai romanityökaveriin, on helppo vastata: naapurina, lapsena ja työkaverina. Jos ajattelee liikaa kohtaavansa vieraita kulttuureita, tapoja ja uskontoja, ei enää kohtaakaan ihmistä.

Teksti: Anu-Rohima Mylläri

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä ja Pirkanmaan ja Keski -Suomen alueellisen etnisten (ETNO) suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja.

*Aiheesta voi lukea lisää esimerkiksi Olli Löytyn, Pekka Ruuskan ja Mikko Heinosen kirjoittaman teoksesta Suomi toisin sanoen (2004).

Tiesitkö? Turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen jo lähes 28 000.  Viime vuonna samaan aikaan vastaava luku oli lähemmäs 4 000. Tällä hetkellä suurin turvapaikkaa hakeva ryhmä koostuu irakilaisista, somalialaisista ja afganistanilaisista. Kielteisen päätöksen saa noin 60% turvapaikkaa hakevista.