23 Nov

Säilöönottoyksikössä vallitsee epävarmuus tulevaisuudesta – vapaaehtoisen tehtävänä on olla kuulevana korvana

Vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä. He eivät saa esimerkiksi puuttua turvapaikkaprosesseihin, tarjota rahaa tai vaihtaa yhteystietoja. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Suljetussa säilöönottoyksiköissä vierailevat vapaaehtoiset kuulevat sotaa ja julmuuksia paenneiden riipaisevia elämäntarinoita. Vapaaehtoistyö palkitsee, kun yhteys säilössä olevien ihmisten kanssa syntyy.

 

SUOMESSA ON  kaksi ulkomaalaisten säilöönottoyksikköä, joista toinen sijaitsee Helsingin Metsälässä ja toinen Joutsenossa. Toisin kuin esimerkiksi vastaanottokeskukset, säilöönottoyksiköt ovat suljettuja, eikä niiden alueelta saa poistua.  Ulkomaalaistaustaisia voidaan ottaa  säilöön myös poliisivankiloihin sekä rajavartiolaitoksen pidätystiloihin.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisryhmä käy Metsälän säilöönottoyksikössä kahden tunnin vierailulla kerran viikossa. Sanna Leino on yksi ryhmän koordinaattoreista.

– Tehtävämme on antaa sosiaalista tukea. Käymme juttelemassa ja pelaamassa helppoja pelejä, esimerkiksi Jengaa, Leino kertoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi turvapaikanhakija voidaan ohjata säilöönottoyksikköön, jos hänen taustoissaan tai matkareitissään havaitaan epäselvyyksiä maahantulon yhteydessä.  Lisäksi osa säilössä olevista ulkomaalaisista odottaa  kielteisen turvapaikkapäätöksen tai maasta poistamisen toimeenpanoa.  

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat säilössä, koska siellä olevat ihmiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat toistaiseksi menettäneet vapautensa, eivätkä yleensä osaa suomen kieltä.

 

TORSTAI-ILTAISIN vapaaehtoiset pyrähtävät Metsälään neljän hengen joukolla. Säilöön on etukäteen ilmoitettu vapaaehtoisten nimet. Henkilökohtaiset tavarat jätetään turvatarkastukseen, ja vapaaehtoisjoukko siirtyy yhteistilaan. Keskusradion kautta kuulutetaan monella kielellä, että vapaaehtoiset ovat saapuneet paikalle.

– Jos olemme onnekkaita, meillä on mukanamme useamman kielen taitajia, mutta joskus pystymme puhumaan vain englantia ja suomea. Meillä ei ole tulkkia, mutta vapaaehtoiset ja säilössä olevat auttavat toisiaan. Aika rajallisella kielitaidolla tähän pystyy, Leino kertoo.

Vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään, tekeminen ja seura ovat säilöönottoyksikön asukkaille tarpeen. Säilön ovet pysyvät kiinni vuorokauden ympäri ja älypuhelin on ainoa yhteys ulkomaailmaan. Säilössä majaillaan yhteismajoituksessa, mutta naisille ja miehille on omat osastonsa.

– Täällä Helsingissä ei ole perheitä kuten Joutsenossa. Säilössä voi joutua olemaan lyhyen hetken tai jopa vuoden, ja olosuhteet ovat karut. Metsälässä on pari televisiota ja pöytäpeliä, mutta muuta tekemistä ei juurikaan ole, Leino kuvailee.

 

SUOMEN PUNAISEN RISTIN vapaaehtoisten säilöönottoyksikköryhmä on monikansallinen, ja sen työkielenä on englanti. Vapaaehtoisia on nuorista aikuisista eläkeläisiin, ja heillä on monenlaista ammatillista osaamista. Metsälässä toimivaan ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä vapaaehtoista. Leino itse on tehnyt vapaaehtoistyötä säilössä kaksi vuotta.

Ennen työn aloittamista vapaaehtoiset saavat erikoiskoulutuksen. Koulutuksessa tutustutaan Punaisen Ristin periaatteisiin ja käydään läpi sitä, mikä säilö oikeastaan on, miten siellä käyttäydytään ja millaisia asioita vapaaehtoiset voivat joutua käsittelemään. Koulutus on tarpeen, sillä monilla säilössä olevilla on tuskallisia tarinoita kerrottavanaan. 

– Pahimmillaan kommentit ovat sitä tasoa, että ihminen kertoo paenneensa sotaa, mutta on silti sitä mieltä, että lähtömaassa asiat olisivat paremmin kuin juuri nyt täällä Suomessa. Vapaus sotivassa kotimaassa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lukkojen takana epätietoisuudessa oleminen. Säilössä ollessaan he eivät tiedä, mihin joutuvat, pääsevätkö he vapaiksi tai missä heidän omaisensa ovat. Tarinat ovat usein tämän tyyppisiä, ja se tuntuu julmalta, Leino luonnehtii vakavana.

 

VAPAAEHTOISET TIETÄVÄT menevänsä vaikeaan tilanteeseen. Yksityishenkilöiden sijaan vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä, eikä heillä järjestön edustajina ole valtuuksia puuttua esimerkiksi turvapaikkaprosesseihin. Siksi yhteystietojen vaihtaminen on kiellettyä. Vapaaehtoiset eivät myöskään saa tarjota säilössä oleville konkreettista tukea, esimerkiksi rahaa tai tavaroita.

– Työn vaikeus on siinä, että näemme hyvin vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä. He pyytävät suoraan apua, mutta emme voi suoranaisesti tehdä mitään. Vapaaehtoisen tehtävä on olla kuulevana korvana. Siinä tulee se ristiriita, että riittääkö tämä ja onko minusta iloa ja hyötyä, Leino puntaroi.

Säilön arjessa käynnit ovat kuitenkin tärkeitä. Sen todistaa sekä henkilökunnalta että säilössä olevilta saatu palaute.  Silti alku voi olla hankala.

– Ensimmäisellä tapaamisella säilössä olevien turhautuneisuus voi kohdistua meihin. Silloin meiltä kysellään, miksemme tee heidän tilanteelleen mitään. Seuraavalla kerralla jo esittäydytään. Kolmannella tapaamisella ollaan kavereita ja jopa halataan. Onhan se palkitsevaa, Leino toteaa lämpimästi.

– Vapaaehtoiset saavat jatkuvasti positiivista palautetta siitä, miten he katkaisevat säilön ikävän arjen, jaksavat kuunnella ja tuovat ihmisten elämään pilkahduksen toivoa, Leino kiteyttää.

 

Säilöönottoyksikköryhmän vapaaehtoisia koulutetaan seuraavan kerran ensi keväänä. Lisätietoja löydät täältä.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

Punaisella Ristillä on erityinen mandaatti seurata säilöönotettujen ihmisten asemaa sekä vierailla säilöönotettujen luona. Geneven sopimusten mukaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n tehtävänä on vierailla vangittujen luona aseellisten konfliktien aikana, mutta vierailutoimintaa tapahtuu myös muissa tilanteissa. Monissa maissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset vierailevat vankiloissa ja säilöönottoyksiköissä ja nostavat tarvittaessa esille havaitsemiaan epäkohtia. Esimerkiksi Suomessa tämä on osa pysyvää auttamistoimintaa.