05 Oct

Kahden viikon tehokuuri kansainvälisyyttä ja nuorisojohtajuutta

Kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen mahtui paljon iloa ja ahaa-elämyksiä. Kerttu Auvisen lisäksi koulutukseen osallistui myös malawilainen Magret Kazembe.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Helsinkiläinen Kerttu Auvinen, 29, osallistui Tanskan Punaisen Ristin Nuorten vuosittaiseen Leadership Academy -koulutukseen elokuussa. Auviselle koulutuksen merkittävimmäksi anniksi nousi ryhmänohjaustaitojen kehittäminen.

 

“ODOTUKSENI olivat korkealla, kun sain kuulla valinnastani Tanskassa järjestettävään kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen. Aiempi osallistuja oli kuvaillut koulutusta elämänsä parhaaksi, ja hänen sanansa vaikuttivat luonnollisesti myös omiin odotuksiini.

Uusien tuttavuuksien lisäksi lähdin hakemaan Tanskasta ennen kaikkea lisää taitoja ryhmänvetäjänä työskentelyyn. Olin toiminut Punaisen Ristin vapaaehtoisena jo muutaman vuoden ja kaipasin lisää vinkkejä siihen, miten voin tehdä vapaaehtoisena toimimisesta houkuttelevaa heille, jotka eivät vielä ole vapaaehtoisia. Lisäksi halusin inspiraatiota siihen, kuinka muovata toiminnasta entistä mukavampaa ja miellyttävämpää jo mukana oleville ihmisille.

Samojen kysymysten äärellä vaikutti olevan moni muukin johtajuusakatemian osallistuja. Koulutuksen keskeinen tarkoitus olikin nimensä mukaisesti kasvattaa taitojamme nuorisojohtajina ja fasilitoijina. Fasilitointi on suomeksi kankea sana, mutta johtajuusakatemiassa termi tarkoitti, että perinteisestä opettaja-oppilas -asetelmasta luovuttiin. Opettajien ja oppilaiden sijaan koulutuksessa toimi ohjaajia ja osallistujia.

 

FASILITOINNIN keskiössä on, että osallistujat kokevat oivalluksia tekemisen ja vuorovaikutuksen kautta. Ohjaajan tai fasilitoijan tehtävä on ohjata osallistujia kohti oivaltamista ja varmistaa, että osallistujien ryhmähenki on hyvä. Tanskan Punaisen Ristin Nuorten mukaan fasilitoinnissa työskentelytapa voi joskus ajaa yli opetettavan sisällön. Tärkeintä on, että osallistujat kokevat itsensä kuulluiksi, tuntevat olonsa hyväksi ja toimivat yhdessä tunnistaessaan tarpeita, ratkaistessaan ongelmia ja kehittäessään uusia ideoita.

Johtajuusakatemiaan osallistuminen oli ajoittain myös raadollista. Koulutuksen edetessä ja taitojen karttuessa itsekritiikki ja -syytökset nostivat päätään. Mieleeni muistui esimerkiksi kotimaisissa vapaaehtoisryhmissä tapahtuneita tilanteita, joissa uusista taidoista olisi ollut hyötyä. Esimerkiksi selittämällä asioita tekstin sijaan kuvien avulla olisin saanut joihinkin pitkäveteisiin ohjepapereihin lisää eloa ja tehnyt asiat mielekkäämmiksi kanssavapaaehtoisilleni. Mieltäni kuitenkin piristi se, että jatkossa kykenen toimimaan vastaavissa tilanteissa paremmin.

 

Graafista fasilitointia harjoittelemassa. Työtavassa käytetään apuna kuvia ja muita visuaalisia elementtejä.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

PARASTA koulutuksessa oli, että sain kokea ahaa-elämyksiä yhdessä 26 muun vapaaehtoisen kanssa. Joillekin osallistujille fasiliointi oli arkipäivää, koska he noudattivat menetelmää jo entuudestaan esimerkiksi siviiliammateissaan tai Punaisen Ristin kouluttajina. Toisille taas menetelmä oli uusi tuttavuus ja perinteinen oppilas-opettaja -malli tutumpi. Kaikille osallistujille uutta oli kuitenkin toimiminen ohjaajana monikulttuurisessa ryhmässä. Tämä takasi oppimiskokemuksia meille kaikille.

Minulle koulutuksen huippuhetki oli päivä, jolloin fasilitoimme oppimistuokion paikallisessa  lukiotasoisessa oppilaitoksessa. Oman ryhmäni aihe oli YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka tunnetaan myös Agenda2030-ohjelmana. Koin vahvan onnistumisen tunteen, kun aluksi niin hiljainen osallistujaryhmä vaikutti tuokion lopuksi innostuneen heille aiemmin vieraasta aiheesta. Tämän havainnon myötä oppimistuokion aikana kokemani hämmennyksen tunteet menettivät merkityksensä. Alun perin tuntemukset johtuivat siitä, kun emme aina noudattaneet tekemäämme suunnitelmaa siitä, kuka ohjaa minkäkin osuuden tai kuinka kauan minkäkin osuuden pitäisi kestää.

Lopulta minusta tuntui, että tavoitteemme fasilitoijina täyttyi, kun nuoret intoutuivat pohtimaan, mitä he voisivat tehdä omalla paikkakunnallaan Agenda 2030:n edistämiseksi. Ilman kaksiviikkoista koulutusta emme olisi ryhmäni kanssa välttämättä päässeet kyseiseen lopputulokseen.

 

Kouluvierailua suunnittelemassa. Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Kaikkiaan johtajuusakatemia muistutti minulle, että eri taustoista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa työskennellessä oppii lisää niin heistä kuin itsestään. Opin myös lisää omista työskentelytavoistani ja tavoitteistani vapaaehtoisena.

Johtajuusakatemian eväillä jatkankin fasilitoinnin ja monikulttuurisen yhteistyön harjoittamista seuraavat kuukaudet Malawissa, jossa toimin nuorisodelegaattina ja työskentelen yhdessä muiden kansainvälisten nuorten sekä Malawin Punaisen Ristin nuorisovapaaehtoisten kanssa.”

 

Teksti: Kerttu Auvinen

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen.

13 Oct

Nuorista taottiin johtajia Tanskassa

HENRY GOES ABROAD

ryhmakuva_uusi-1

 

Helsinkiläinen Vesa Vahermaa, 29, sulkeutui kahdeksi viikoksi sisäoppilaitokseen tullakseen paremmaksi johtajaksi. Hän osallistui elokuussa Punaisen Ristin Youth Leadership Academy -koulutukseen Tanskan Hørvessa.

 

“KOKO MATKAN ajan ilmassa oli mielenkiintoinen kahtiajako: samaan aikaan olimme selkeästi eri taustoista tulleita nuoria, jotka olivat juuri tutustuneet, mutta heti ensimmäisestä päivästä lähtien oli helppo tuntea yhteenkuuluvuutta, sillä olimme kaikki Punaisen Ristin nuoria, vaikka tulimme eri maista ja jopa eri mantereilta.

Kun lähdin reissuun, en tiennyt mikä minua odotti. Olin aiemmin osallistunut useisiin Suomen Punaisen Ristin koulutuksiin, kuten nuorisodelegaattikurssille, joka oli yksi elämäni parhaimmista koulutuksista. Voisiko Tanskan-reissu olla vielä parempi?

 

KÖÖPENHAMINAN LENTOKENTÄLLÄ minua oli vastassa Tanskan Punaisen Ristin nuorisojäsen, jonka kanssa matkasin järjestön nuorten päämajaan tapaamaan muita osallistujia, jotka olivat kotoisin Romaniasta, Tanskasta, Grönlannista, Ukrainasta, Zimbabwesta, Malawista, Pakistanista ja Kirgisiasta. Olin ainoa Suomen edustaja.

 

“Kahden viikon ajan

jaoimme tilat koulun

oppilaiden kanssa.”

 

Päämajasta lähdimme bussilla kohti parin tunnin päässä olevaa Vallekilden koulua, joka on lukiotason sisäoppilaitos. Siellä oli mitä mahtavimmat oltavat: kauniit maisemat, isot tilat ja mukava majoitus.  Kahden viikon ajan jaoimme tilat koulun oppilaiden kanssa ja vaihdoimme oman päiväohjelmamme jälkeen usein kuulumisia heidän kanssaan.

Itse koulutus oli viimeisen päälle suunniteltu. Meidät jaettiin pienryhmiin, ja jokaisen aamun aloitti vuorollaan yhden ryhmän valmistelema ohjelma. Näitä pienryhmiä käytettiin myös säännöllisesti reflektoimiseen ja keskustelutuokioihin, vaikka valtaosa ohjelmasta tapahtui koko ryhmän kera. Idea toimi varsin hyvin, ja sitä kannattaa käyttää muissakin vastaavissa koulutuksissa.

Eräs suosituimmista workshopeista oli graafinen suunnittelu, jossa opimme miten yksinkertaisista elementeistä voi luoda hyvin havainnollistavia kokonaisuuksia niin kynällä ja paperilla kuin tietokoneella. Lisäksi meitä perehdytettiin muun muassa vapaaehtoisten motivointiin, kansainväliseen avustustoimintaan, varainhankintaan ja videoeditointiin.

 

MIELENKIINTOINEN IDEA oli myös niin sanotut TED-talkit. Kaikki osallistujat saivat varata itselleen ajan pitää noin viiden minuutin puheen itseään kiinnostavasta aiheesta ryhmän edessä.

Osa piti tehtävää jännittävänä, mutta ryhmään tutustuttua jännitys katosi. Kukaan meistä ei puhunut englantia äidinkielenään, joten virheistä ei tarvinnut juuri välittää. Samalla pääsimme harjoittelemaan julkista puhumista, mikä on tärkeä johtamistaito.

Yksi koulutusohjelman kohokohdista oli viimeisinä päivinä tehty vierailu toiseen tanskalaiseen kouluun, jossa vedimme pienryhmissä workshoppeja elämäntaidoista koulun oppilaille. Olimme itse vastuussa ohjelman suunnittelemisesta sekä toteuttamisesta. Samalla saimme käytännön kokemusta nuorisokoulutuksen järjestämisestä.

 

KESKUSTELLESSANI MUIDEN osallistujien kanssa tuli selväksi, miten eri maissa kohdataan erilaisia haasteita esimerkiksi valmius- ja ensiaputoiminnassa.

Kertoessani muille oman osastomme valmiusryhmän varautumisesta esimerkiksi pitkään sähkökatkokseen, talvimyrskyyn tai henkisen tuen antamiseen tulipalon uhreille, ajattelin, että tällaista se Punaisen Ristin valmiustoiminta on. Sitä se minulle oli.

Pakistanin Punaisen Puolikuun nuorisoedustajan käsitykset olivat toisenlaisia. Maassa tapahtuu toisinaan pommituksia, joista osa kohdistuu kouluihin.

Uusi ystäväni kertoi esimerkin pakistanilaiseen kouluun tulleesta itsemurhapommittajasta, joka oli räjäyttänyt itsensä ja tusinan verran muita oppilaita koulun ruokasalissa. Punaisen Puolikuun  vapaaehtoiset valmiustoimijat joutuivat näkemään tämän pommituksen vaikutukset tullessaan paikalle auttamaan viranomaisia, enkä voinut olla ajattelematta, että eri maissa valmiustoiminta todellakin on hyvin erilaista.

Grönlannin edustajien kanssa tuli puolestaan esille, että vapaaehtoistoimintaa voivat rajoittaa myös välimatkat. Grönlannissa kaupunkien väliset etäisyydet voivat olla satoja kilometrejä, eikä Suomen kaltaista maanlaajuista infrastruktuuria ole paikoin edes olemassa.

 

KOULUTUKSEN LÄHESTYESSÄ loppuaan järjestimme kulttuuri-illan, johon kaikki olivat tuoneet jotain kotimaastaan: moni toi syötävää, osa toi erilaisia Punaisen Ristin tuotteita ja eräät esittelivät omaa kulttuuriaaan tanssin muodossa.

Yksin en Säkkijärven polkan tahtiin lähtenyt tanssimaan, mutta suomalaiset salmiakit, turkinpippurit ja mustikkakarkit sekä Suomen luonnon ja kulttuurin esittely lennokkaan kuvaesityksen avulla saivat loistavan vastaanoton.

 

“Yksin en Säkkijärven

polkan tahtiin lähtenyt

tanssimaan.”

 

Kahden viikon jälkeen olin saanut 30 uutta ystävää, oppinut monia käytännön asioita vapaaehtoistoiminnasta sekä saanut lisää motivaatiota ja uusia ideoita toiminnan kehittämiseen Suomessa. Ennen kaikkea kurssi vahvisti ajatustani siitä, että tämän on se järjestö jonka kanssa minulla on vielä pitkä ja valoisa tulevaisuus, ja jonka toimintaan ja kehittämiseen haluan antaa oman panokseni.

Nyt istun Suomessa tätä kirjoitusta kirjoittamassa ja mietin, minkälaista ensi vuoden Leadership Academyn Suomen edustajilla tulee olemaan. Jos juuri sinä luet tätä blogia miettien, kannattaisiko tähän koulutukseen hakea, ei minun mielipidettäni varmaan tarvitse kahdesti kysyä. Jos tänne lähdet, et tule kyseistä matkaa unohtamaan.”

 

Teksti: Vesa Vahermaa

Henry Goes Abroad -sarjassa kerrotaan Suomen Punaisen Ristin nuorten kokemuksia ulkomailla järjestetyistä leireistä ja koulutuksista.