28 Sep

Terrori-iskut ajavat paikalliset ahtaalle turismiin nojaavissa maissa – Eurooppa elpyy paremmin

Balilaisille matkailu on tärkeä elinkeino. Terrori-iskut pakottivat yrittäjä Nengah Wedayasan jättämään turistialueen ja perustamaan pienen kioskin Balin maaseudulle. Kuva: Ulriikka Myöhänen.

 

Terrori-iskut turistikohteissa järkyttävät niin lomarauhaa kuin paikallista elämäntapaa. Haavoittuvaisimpia ovat turismista riippuvaiset taloudet, joissa terroriteot pakottavat paikallisia jättämään elinkeinonsa.

 

NENGAH WEDAYASA istuu rennosti pienen kioskinsa terassilla Tabananin maaseudulla Balilla, Indonesiassa. Raikas sade huuhtoo kiemurtelevaa tietä, joka vie mutkien kautta saaren eteläosiin, vilkkaille Kutan kaduille. Siellä Nengah Wedayasankin elämä oli vielä viitisentoista vuotta takaperin – täysillä uimarannoilla, hyvin palvelevissa hotelleissa ja riemua raikuvissa ravintoloissa.

Ääri-islamistiselle Jemaah Islamiyah –ryhmälle Balin turistikohteiden länsimainen kulttuuri oli liikaa. Lokakuussa 2002 Kutalla räjähti kolme pommia, joista kaksi sai aikaan todellista tuhoa suositussa yökerhossa ja vilkkaalla kadulla. 202 ihmistä kuoli. Heistä suurin osa oli australialaisia ja indonesialaisia. Menehtyneiden joukossa oli myös parinkymmenen muun maan kansalaisia. Teot järkyttivät paitsi uhreja ja heidän omaisiaan, myös Balin taloutta ja paikallisten elämäntapaa.

– Tein pitkään töitä Kutalla turismin parissa, mutta terrori-iskut sotkivat kuviota ja vaikeuttivat alueella työskentelyä. Kilpailusta turistikohteissa tuli kovaa. Vuonna 2004 jätin Kutan, muutin tänne kotikylääni ja perustin perheyrityksen, warungin, Nengah Wedayasa kertaa silmäillen vaatimatonta kioskiaan.

 

VAIKKA Indonesia onkin globaalissa mittakaavassa säästynyt pahimmalta terroriaallolta, Balin pommitukset vuonna 2002 ovat jääneet Ulkopoliittisen instituutin vierailevan vanhemman tutkijan Olli Ruohomäen mieleen.

– Pari kuukautta Balin iskujen jälkeen olin työmatkalla Itä-Timoriin ja yövyin matkalla Balin lentokentän läheisyydessä. Alue oli selkeästi kansainvälisiä matkailijoita varten tehty, mutta hotellissa ei ollut kuin minä ja pari muuta. Tyhjillä kaduilla oli aavemaista, Ruohomäki muistelee 15 vuoden takaisia tunnelmiaan.

Balin lokakuisten pommitusten jälkeen saaren turistimäärät todella romahtivat. Marraskuussa 2002 turisteja saapui saarelle reilu 30 000. Edellisenä vuonna samaan aikaan saapujia oli miltei 73 000. Seuraavina vuosina määrät lähtivät nousuun, mutta romahdus toistui, kun seuraava isku tapahtui vuonna 2005. Silloin pommit tappoivat 20 ihmistä ja haavoittivat sataa Etelä-Balin lomakohteissa. Nyttemmin matkailijat ovat palanneet rannoille ja turistimäärät ovat jatkuvassa nousussa.

 

ON ILMEISTÄ, että turismista riippuvaiset taloudet kärsivät näyttävistä terrori-iskuista. Niin kävi kaukaisella Balilla, mutta myös Tunisian Soussessa ja Egyptin Sharm-el-Sheikissä. Ruohomäki pitää balilaisen pienyrittäjän tarinaa melko tavallisena turismiin nojaavissa maissa.

– Sehän on selvää. Jos turisteja ei saavu samoissa määrin kuin aiemmin, ei synny kysyntää ja myös tarjonta hiipuu, tutkija selventää.

Viime aikoina Eurooppaa ravistelleet terroriteot ovat saaneet ulkoministeriöt laittamaan matkustussuosituksiaan uusiksi tiettyjen maiden, kaupunginosien ja alueiden osalta. Ruohomäen mukaan terroriteot eivät kuitenkaan ole vaikuttaneet turismin ja talouden isoon kuvaan Euroopassa.

– Terrorismista toipuvat paremmin yhteiskunnat, joissa talouden rakenne on monipuolinen. Eurooppalaiset taloudet ovat monimuotoisempia kuin esimerkiksi Indonesian talous. Paljon vaikuttaa myös se, miten valtiovalta tulee vastaan terroritekojen jälkeen eli tehdäänkö elvytystoimia ja panostetaanko turvallisuuteen, Ruohomäki muistuttaa.

 

BALILAISEN pienyrittäjän elämänmuutos turistihälinästä maaseudun rauhaan lienee ollut iso, mutta kokemastaan huolimatta Nengah Wedayasa vaikuttaa tyytyväiseltä. Kioskin terassilla kylänmiehille ja satunnaisille matkalaisille tarjoillaan riisiruokia ja vahvaa balilaista kahvia. Vesisateen rummutusta säestää satunnainen kukon kiekaisu.

Indonesia on maailman suurin muslimivaltio, mutta yli 90 prosenttia balilaisista on hinduja. Niin on myös Nengah Wedayasa. Balilaista hindukulttuuria voi kuvailla vastaanottavaiseksi ja lämpimäksi – siksi onkin vaikeaa kuvitella, miksi kukaan haluaisi rikkoa tuota ilmapiiriä.

– Terroristit ovat hulluja ihmisiä. En voi ymmärtää, miksi he tekevät niin, Nengah Wedayasa huokaisee surullisesti vahvaa kahviaan hämmennellen.

Balin iskujen jälkeen viranomaiset olivat huolissaan siitä, miten erilaiset etniset ryhmät ja uskontojen edustajat jatkossa pärjäävät keskenään saarella. Balilla levottomuuksiin liittyvä jälkipyykki pestiin kuitenkin hyvin. Saarella otettiin haltuun uskontojen välistä harmoniaa korostava linja. Vuoden 2002 pommitusten jälkeen järjestettiin muun muassa tilaisuuksia, joissa muslimit ja hindut rukoilivat yhdessä.

Me – like you, Nengah Wedayasa osoittaa ensin itseään ja sitten pöydän toiseen päähän.

– Loppupeleissä kaikki ihmiset ovat samanlaisia, hän jatkaa lämpöä äänessään.

 

Lähde & vanhemmat tilastotiedot : Hitchcock, Michael & Putra, Nyoman Darma: Tourism, Development and Terrorism in Bali. 2007.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

02 Mar

Paholainen vai hyväntekijä – aika kultaa sotamuistot

Phu Quocin paratiisisaaren synkästä historiasta muistuttaa The Coconut Tree Prison. Museoitu alue on osa sodan aikaisia vankileirejä. Aluetta ympäröi monta kerrosta piikkilanka-aitaa, jonka varrella sijaitsevissa torneissa vartijat tarkkailivat aluetta.

 

Sodan kauheudet näyttäytyvät traumana konfliktin jokaiselle osapuolelle. Totuus tapahtumista vaihtelee kertojan mukaan.

 

PARATIISISAARI JA Vietnamin paras rantalomakohde, esimerkiksi näin kerrotaan Phu Quocin saaresta. Aasiaan matkustavat turistit valitsevat yhä useammin lomakohteekseen Vietnamin. Sosiaalisessa mediassa voi törmätä houkutteleviin matkakuviin, joissa auringonlasku värjää taivaanrannan, hiekka on valkoista ja merivesi kirkkaan turkoosia.

Phu Quoc on kuitenkin paljon muutakin kuin paratiisisaari. Sillä on synkkä historia, jota moni lomailija ei välttämättä halua edes ajatella.

 

MUUTAMAN KILOMETRIN päässä lomailijoiden suosimista aurinkorannoista sijaitsee Auschwitzin keskitysleiriä muistuttava alue. Korkeiden piikkilanka-aitojen takana seisoo vieri vieressä aaltopellistä rakennettuja kolkkoja asumuksia. Alun perin vankilan rakensivat ranskalaiset kolonialistit, mutta Vietnamin sodan alkaessa alue jälleenrakennettiin vietnamilaisia sotavankeja varten.

The Coconut Tree Prison -nimellä tunnetusta vankilasta on jäljellä vankileireistä muistuttava museo. Museo esittelee 45 erilaista kidutusmuotoa, joita amerikkalaissotilaat käyttivät kommunisteihin ja muihin poliittisiin vankeihin Vietnamin sodan aikana.

Vankilan alueella paahtaa polttava helle. Tiikerin häkkeinä tunnetut metallihäkkyrät pitävät sisällään nukkeja, jotka on asetettu makaamaan. Aikanaan niihin suljettiin sotavankeja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiikerin häkit olivat eräs julmimmista kidutuskeinoista, joita Phu Quocin vankilassa käytettiin Vietnamin sodan aikana. Vangit suljettiin pieniin häkkeihin, joissa he kärsivät päivisin polttavasta auringosta ja öisin kylmyydestä.

 

Epäinhimillisyys on läpitunkevaa. Ahdistus kasvaa yhä suuremmaksi jokaisen kiduttamisesta kertovan nuken kohdalla. Lopulta olo on niin heikottava, ettei viimeisiin pariinkymmeneen kidutusmuotoon tee mieli tutustua lainkaan.

Vietnamissa sotahistorialta on hankala välttyä. Siitä muistuttavat lukemattomat museot, historialliset paikat ja suositellut nähtävyydet.

Matkan aikana heräsi kysymys siitä, mistä Vietnamin sodassa oikeastaan oli kyse. Länsimaissa näkemykset sodasta ovat pääasiassa amerikkalaisen viihdeteollisuuden rakentamia. En muista koskaan lukeneeni kertomuksia vietnamilaisten näkökulmasta. Paikan päällä toisen esimerkin sellaisesta tarjosi Hanoin keskustassa sijaitseva Hoa Lò -vankila.

 

HOA LÒ KERTOO ajasta, jolloin Vietnam oli Ranskan siirtomaa. Ranskalaisten vankilakuria kuvaillaan karuin ottein, joskin muistokirjoituksissa painotetaan vietnamilaisten sinnikkyyttä ja kiitettävää asennetta.

Vierailija käy läpi tunteiden kirjon kävellessään kiviseinien sisällä alakuloisia käytäviä. Kauheuksista muistuttavat mustaksi maalatut eristyssellit, joissa vankia on pidetty kuukausikaupalla nilkkaraudoissa. Seuraavaksi avautuu karsinalta tuntuva sali, jonne vangit on aikoinaan sullottu vieri viereen.

Vankilan historian tuoreemmat vaiheet ovat Vietnamin sodan ajalta, jolloin maan pääkaupungissa toiminut kurituslaitos sai lempinimekseen Hanoi Hilton. Sodan aikana pohjoisvietnamilaiset pitivät amerikkalaisia siellä sotavankeinaan.

Tunnelma muuttuu, kun siirrytään sotaan amerikkalaisia vastaan. Seinille kiinnitetyissä mustavalkoisissa valokuvissa joukko amerikkalaisia sotilaita pelaa pelejä hymyssä suin, koristelee joulukuusta ja istuu tyytyväisen näköisinä yhteisen ruokapöydän ääressä nauttimassa vankilaolosuhteisiin nähden runsasta ja ravitsevaa joululounasta.

Vankilamuseon seinälle ripustetut kuvat esittelevät vankien leppoisaa elämää sotavankilassa. Monessa kuvassa amerikkalaissotilaat hymyilevät rennosti. Kuvatekstit kertovat kyseenalaisia totuuksia vankien vapaa-ajanvietosta Hanoi Hiltonissa.

 

Mielessä pyörii kysymys, oliko siellä todella tällaista. Eriskummallinen kuvakokoelma Hanoi Hiltonissa antaa mielikuvan siitä, että amerikkalaiset sotilaat jopa nauttivat olostaan vietnamilaisessa vankilassa.

Kuvissa sotilaat käyvät lääkärin vastaanotolla, vaikka tarinoita hengenvaarassa olleista hoitamattomista sotilaista on luettavissa monesta lähteestä. Yhdysvaltalainen poliitikko ja vuoden 2008 presidenttiehdokas John McCain vietti sodan aikana usean vuoden Hanoi Hiltonissa. Vakavasti loukkaantuneena vangittu McCain ei pitkään aikaan saanut tarvittavaa hoitoa, ja oli tiettävästi hengenvaarassa.

Ristiriitaisia näkemyksiä vankien elämästä tarjoaa myös vuonna 2014 julkaistu amerikkalainen dokumentti The Spy in the Hanoi Hilton (Vakooja Hanoi Hiltonissa), joka kertoo vankien elämästä hyvin toisenlaista totuutta  vastapuolen näkökulmasta.

Hanoi Hiltonia kuvaillaan dokumentissa eläväksi helvetiksi, jossa tuskaista kipua tuottanut kiduttaminen saattoi jatkua tunteja, päiviä tai jopa viikkoja.

Dokumentin mukaan vietnamilaiset pitivät toisinaan vankeja ilman ruokaa tai vettä. Vangit elivät eristyksessä, eivätkä tiedot vankien olosuhteista juuri saavuttaneet ulkomaailmaa. Dokumentti tarkastelee keinoja, joilla vangit lopulta kekseliäisyytensä ansiosta saivat yhteyden kotimaahansa Yhdysvaltoihin.

 

SOTAKUVASTO JA PROPAGANDA hämmentävät. On selvää, ettei sodasta ole olemassa yhtä totuutta, ja objektiivisen keskitien löytäminen on vaikeaa. Suomessa lähes kaikki mielikuvamme Vietnamin sodasta ovat amerikkalaisten rakentamia, jopa sodan nimi, Vietnamin sota.

Ehkä tietynlaisen kuvaston ja mielikuvien jakaminen liittyy yhteisen kansallisen identiteetin luomiseen. Samaan tapaan puhutaan Suomessa talvisodan hengestä.

Yksi asia ristiriitaisia esityksiä yhdistää. Kokemukset kuulostavat yhtä traumaattisilta sekä länsimaisen että aasialaisen suulla kerrottuina. Lopulta kyse on ihmisistä, jotka kärsivät kansalaisuudesta riippumatta.

 

Tiesitkö, että sodassakin on säännöt? Lue lisää.

Teksti ja kuvat: Ida Kannisto