23 Nov

Säilöönottoyksikössä vallitsee epävarmuus tulevaisuudesta – vapaaehtoisen tehtävänä on olla kuulevana korvana

Vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä. He eivät saa esimerkiksi puuttua turvapaikkaprosesseihin, tarjota rahaa tai vaihtaa yhteystietoja. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Suljetussa säilöönottoyksiköissä vierailevat vapaaehtoiset kuulevat sotaa ja julmuuksia paenneiden riipaisevia elämäntarinoita. Vapaaehtoistyö palkitsee, kun yhteys säilössä olevien ihmisten kanssa syntyy.

 

SUOMESSA ON  kaksi ulkomaalaisten säilöönottoyksikköä, joista toinen sijaitsee Helsingin Metsälässä ja toinen Joutsenossa. Toisin kuin esimerkiksi vastaanottokeskukset, säilöönottoyksiköt ovat suljettuja, eikä niiden alueelta saa poistua.  Ulkomaalaistaustaisia voidaan ottaa  säilöön myös poliisivankiloihin sekä rajavartiolaitoksen pidätystiloihin.

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisryhmä käy Metsälän säilöönottoyksikössä kahden tunnin vierailulla kerran viikossa. Sanna Leino on yksi ryhmän koordinaattoreista.

– Tehtävämme on antaa sosiaalista tukea. Käymme juttelemassa ja pelaamassa helppoja pelejä, esimerkiksi Jengaa, Leino kertoo.

Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi turvapaikanhakija voidaan ohjata säilöönottoyksikköön, jos hänen taustoissaan tai matkareitissään havaitaan epäselvyyksiä maahantulon yhteydessä.  Lisäksi osa säilössä olevista ulkomaalaisista odottaa  kielteisen turvapaikkapäätöksen tai maasta poistamisen toimeenpanoa.  

Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset vierailevat säilössä, koska siellä olevat ihmiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat toistaiseksi menettäneet vapautensa, eivätkä yleensä osaa suomen kieltä.

 

TORSTAI-ILTAISIN vapaaehtoiset pyrähtävät Metsälään neljän hengen joukolla. Säilöön on etukäteen ilmoitettu vapaaehtoisten nimet. Henkilökohtaiset tavarat jätetään turvatarkastukseen, ja vapaaehtoisjoukko siirtyy yhteistilaan. Keskusradion kautta kuulutetaan monella kielellä, että vapaaehtoiset ovat saapuneet paikalle.

– Jos olemme onnekkaita, meillä on mukanamme useamman kielen taitajia, mutta joskus pystymme puhumaan vain englantia ja suomea. Meillä ei ole tulkkia, mutta vapaaehtoiset ja säilössä olevat auttavat toisiaan. Aika rajallisella kielitaidolla tähän pystyy, Leino kertoo.

Vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään, tekeminen ja seura ovat säilöönottoyksikön asukkaille tarpeen. Säilön ovet pysyvät kiinni vuorokauden ympäri ja älypuhelin on ainoa yhteys ulkomaailmaan. Säilössä majaillaan yhteismajoituksessa, mutta naisille ja miehille on omat osastonsa.

– Täällä Helsingissä ei ole perheitä kuten Joutsenossa. Säilössä voi joutua olemaan lyhyen hetken tai jopa vuoden, ja olosuhteet ovat karut. Metsälässä on pari televisiota ja pöytäpeliä, mutta muuta tekemistä ei juurikaan ole, Leino kuvailee.

 

SUOMEN PUNAISEN RISTIN vapaaehtoisten säilöönottoyksikköryhmä on monikansallinen, ja sen työkielenä on englanti. Vapaaehtoisia on nuorista aikuisista eläkeläisiin, ja heillä on monenlaista ammatillista osaamista. Metsälässä toimivaan ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä vapaaehtoista. Leino itse on tehnyt vapaaehtoistyötä säilössä kaksi vuotta.

Ennen työn aloittamista vapaaehtoiset saavat erikoiskoulutuksen. Koulutuksessa tutustutaan Punaisen Ristin periaatteisiin ja käydään läpi sitä, mikä säilö oikeastaan on, miten siellä käyttäydytään ja millaisia asioita vapaaehtoiset voivat joutua käsittelemään. Koulutus on tarpeen, sillä monilla säilössä olevilla on tuskallisia tarinoita kerrottavanaan. 

– Pahimmillaan kommentit ovat sitä tasoa, että ihminen kertoo paenneensa sotaa, mutta on silti sitä mieltä, että lähtömaassa asiat olisivat paremmin kuin juuri nyt täällä Suomessa. Vapaus sotivassa kotimaassa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin lukkojen takana epätietoisuudessa oleminen. Säilössä ollessaan he eivät tiedä, mihin joutuvat, pääsevätkö he vapaiksi tai missä heidän omaisensa ovat. Tarinat ovat usein tämän tyyppisiä, ja se tuntuu julmalta, Leino luonnehtii vakavana.

 

VAPAAEHTOISET TIETÄVÄT menevänsä vaikeaan tilanteeseen. Yksityishenkilöiden sijaan vapaaehtoiset edustavat työssään Suomen Punaista Ristiä, eikä heillä järjestön edustajina ole valtuuksia puuttua esimerkiksi turvapaikkaprosesseihin. Siksi yhteystietojen vaihtaminen on kiellettyä. Vapaaehtoiset eivät myöskään saa tarjota säilössä oleville konkreettista tukea, esimerkiksi rahaa tai tavaroita.

– Työn vaikeus on siinä, että näemme hyvin vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä. He pyytävät suoraan apua, mutta emme voi suoranaisesti tehdä mitään. Vapaaehtoisen tehtävä on olla kuulevana korvana. Siinä tulee se ristiriita, että riittääkö tämä ja onko minusta iloa ja hyötyä, Leino puntaroi.

Säilön arjessa käynnit ovat kuitenkin tärkeitä. Sen todistaa sekä henkilökunnalta että säilössä olevilta saatu palaute.  Silti alku voi olla hankala.

– Ensimmäisellä tapaamisella säilössä olevien turhautuneisuus voi kohdistua meihin. Silloin meiltä kysellään, miksemme tee heidän tilanteelleen mitään. Seuraavalla kerralla jo esittäydytään. Kolmannella tapaamisella ollaan kavereita ja jopa halataan. Onhan se palkitsevaa, Leino toteaa lämpimästi.

– Vapaaehtoiset saavat jatkuvasti positiivista palautetta siitä, miten he katkaisevat säilön ikävän arjen, jaksavat kuunnella ja tuovat ihmisten elämään pilkahduksen toivoa, Leino kiteyttää.

 

Säilöönottoyksikköryhmän vapaaehtoisia koulutetaan seuraavan kerran ensi keväänä. Lisätietoja löydät täältä.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

Punaisella Ristillä on erityinen mandaatti seurata säilöönotettujen ihmisten asemaa sekä vierailla säilöönotettujen luona. Geneven sopimusten mukaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n tehtävänä on vierailla vangittujen luona aseellisten konfliktien aikana, mutta vierailutoimintaa tapahtuu myös muissa tilanteissa. Monissa maissa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset vierailevat vankiloissa ja säilöönottoyksiköissä ja nostavat tarvittaessa esille havaitsemiaan epäkohtia. Esimerkiksi Suomessa tämä on osa pysyvää auttamistoimintaa.

03 Aug

Tarinoita Punaisen Ristin syntysijoilta – opintomatka Italiaan sai näkemään avustusjärjestön uusin silmin

Milanon Punaisen Ristin vapaaehtoiset pitivät suomalaisnuorista hyvää huolta muun muassa tarjoamalla majoituksen ja kyyditsemällä heitä satoja kilometrejä Milanosta Solferinoon ja edelleen Gardajärvelle. Kuva: Aino Räisänen

 

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin nuorisovaliokunta ja Lapin piirin nuorisotoimikunta kävivät toukokuussa 2017 tutustumassa Punaisen Ristin toimintaan Sveitsissä ja Italiassa, jossa koko liike on alun perin syntynyt.

 

SVEITSIN TOISIKSI SUURINTA kaupunkia Geneveä pidetään Punaisen Ristin kotikaupunkina, sillä siellä avustusjärjestön ensimmäinen toimikunta sai alkunsa vuonna 1863. Myöhemmin toimikunnasta tuli Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, ja Genevestä myös tämä opintomatka sai alkaa.

Genevessä sijaitsee Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun museo. Museossa oli käynnissä muun muassa HI-viruksen ja AIDS:in vastaisesta taistelusta kertova näyttely.

– Koko museo oli mielenkiintoisesti rakennettu audiovisuaalinen kokonaisuus. Järjestön historia oli kuvattu tarinan muodossa, ja aito tunnemaailma välittyi vahvasti. Voin suositella museota ihan jokaiselle, SPR:n Jyväskylän osaston nuorisovastaava Nita Sammalisto, 29, kertoo.

Museokäynti rohkaisi reissaajia vierailemaan myös Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton päämajassa. Päämajassa Punaisen Ristin työntekijät kertoivat työtehtävistään ja muusta liiton toiminnasta. Vierailu oli monelle reissun kohokohta.

–  Työntekijöiden elävän elämän tarinat opettivat paljon siitä, millaista Punaisen Ristin työ todella on kansainvälisessä mittakaavassa ja millaisten asioiden hyväksi esimerkiksi maailman kriisialueilla toimitaan. Se, mitä avustustyöntekijä joutuu työssään tekemään, on lopulta murto-osa siitä, mitä avun tarvitsija näkee. Jyväskylän osaston toiminta on vain murunenkaikesta maailmalla tehtävästä avustustyöstä, Sammalisto sanoo.

MUSEON KERTOMUKSIA ja liitossa kuultuja kokemuksia oli aikaa sulatella junamatkalla vuoristomaisemien halki, kun matka jatkui Genevestä Italian puolelle Milanoon. Määränpäässä Milanon vapaaehtoiset ottivat suomalaiset avosylin vastaan ja kuljettivat nuoret ambulanssikyydein Punaisen Ristin tiloihin majoittumaan.

Milanossa ensimmäinen kohde oli vastaanottokeskus, jossa vierailuhetkellä oli yli 400 turvapaikanhakijaa. Osa heistä asui sisätiloissa, osa telttamajoituksessa keskuksen ulkopuolella. SPR:n monikulttuurista toimintaa edistävän Tulijan tukena -kurssin käyneille Lapin piirin nuorisovaliokuntalaisille Veera Röytälle, 18, ja Aino Räisäselle, 16, visiitti palautti mieleen vastaavanlaisia kokemuksia Pohjois-Suomesta, kun suuri määrä turvapaikanhakijoita saapui Suomeen vuonna 2015.

Italialaisten intohimo ja palo vapaaehtoistyötä kohtaan näkyi siinä, että moni paikallinen tekee töitä vapaaehtoisena useana päivänä viikossa varsinaisen palkkatyönsä lisäksi. He muun muassa kiertävät kolme kertaa viikossa ambulanssilla ympäri Milanon keskustaa ja jakavat kodittomille ruokaa. Osa nuorista pääsi ambulanssin kyytiin näkemään, millaista kadulla asuvien kodittomien elämä on. Samankaltaista avustustyötä moni matkalla ollut toivoisi Suomeenkin.

Milanossa osa nuorista pääsi paikallisten vapaaehtoisten mukaan jakamaan ruokaa kodittomille. Kuva: Opintoretken yhteinen kuva-albumi

 

ITALIAN PUNAINEN RISTI tekee paljon yhteistyötä myös kaupungin virallisen terveydenhuollon kanssa, kun kerran viikossa lääkäri lähtee vapaaehtoisten kanssa ambulanssikierrokselle keskustaan. Tarvittaessa lääkäri voi määrätä esimerkiksi antibioottikuurin tai lääkärikäynnin sellaiselle ihmiselle, joka ei avun piiriin muuten pääsisi. Usein jo juttelu auttaa kodittomia, jotka asuvat milloin rautatieasemalla, milloin ostoskeskusten porttikongeissa ilman sosiaalista turvaverkkoa.

– Vaikka tapaamamme vapaaehtoiset olivat todella omistautuneita Punaisen Ristin toiminnalle, Italiassa on myös mahdollista osallistua erilaisiin vapaaehtoistoimintoihin hyvinkin spontaanisti. He ovat kehittäneet Gaia-sovelluksen, joka yhdistää näppärästi avuntarvitsijan ja vapaaehtoisen, Sammalisto toteaa.

Sovellus tekee mahdolliseksi sen, että esimerkiksi vapaaehtoisvoimin järjestettävään tapahtumaan osallistuvan henkilön ei tarvitse olla aktiivinen järjestön jäsen, vaan osallistumisen kynnys on matala. Kun vaikkapa nuoria ei pakoteta sitoutumaan säännöllisesti tiettyyn toimintaan, motivaatio vapaaehtoistyötä kohtaan kehittyy kuin itsestään.

Gaia-sovellus on mahtava keksintö. Toivottavasti Suomeen tulee käyttöön vastaavanlainen tulevaisuudessa. Se voisi toimia meilläkin erinomaisesti, koska nuoria on useimmiten hankala saada sitoutumaan järjestön toimintaan. Esimerkiksi tapahtumiin halukkaita osallistujia olisi varmasti, jos niistä vain olisi tietoa helposti saatavilla, kertoo Röyttä.

HISTORIAA HUOKUVA SOLFERINO oli opintomatkan seuraava etappi. Kaupungissa käytiin vuonna 1859 Solferinon taistelu, jonka uhreja auttamaan saapui joukko vapaaehtoisia sveitsiläisen Henry Dunantin johdolla. Kokemustensa perusteella Dunant ehdotti, että jokaiseen maahan tulisi perustaa vapaaehtoisten järjestö, joka auttaisi sodanaikaisessa lääkintähuollossa. Lisäksi kansainvälisillä sopimuksilla turvattaisiin haavoittuneiden hoitaminen.

1860-luvulla perustettu Punaisen Ristin kansainvälinen komitea määritteli Dunantin innoittamana avustusyhdistysten tehtävät. Pian kansallisia yhdistyksiä syntyi ympäri Eurooppaa, ja myöhemmin sanoma kiiri myös muihin maanosiin.

Solferinon taisteluista kertoo muun muassa luukirkko, jossa satojen uhrien luurangot muistuttavat edelleen läsnäolollaan väkivallan lopullisista seurauksista. Joka vuosi Solferinossa vietetään myös taistelun uhrien muistoksi juhlaa, johon osallistuu kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Solferinon kirkko toimi vuoden 1859 taisteluissa väliaikaisena sairaalana ja on sittemmin kunnioittanut taistelussa kuolleiden muistoa. Kuva: Nita Sammalisto

 

VIIMEISENÄ PÄIVÄNÄ matkan päätepisteessä Venetsian vapaaehtoiset ottivat suomalaisnuoret vastaan. Perinteisten turistinähtävyyksien katselun lisäksi antoisia olivat keskustelut, joissa suomalaiset ja venetsialaiset vaihtoivat kokemuksiaan kotimaidensa vapaaehtoistoiminnasta.

– Vapaaehtoiset kertoivat, että joissakin Italian kaupungeissa Punaisella Ristillä on baareissa pisteitä, joissa nuoret voivat käydä testaamassa verensä alkoholipitoisuuden. Puhallutuksen yhteydessä annetaan seksuaalivalistusta ja tarvittaessa autetaan kotiin tilaamalla taksi. Baarit jopa maksavat hyvästä yhteistyöstä, Räisänen kertoo.

Räisäsen ja Röytän mielestä samanlaista toimintaa voisi kehitellä hyvin myös Suomeen, koska kysyntää idealle olisi varmasti.

Opintoretkelle oli varattu myös vapaa-aikaa. Venetsiassa nuoret nauttivat historiallisen kaupungin nähtävyyksistä. Kuva: Aino Räisänen

 

FAKTA

  • Opintomatka oli alusta lähtien nuorten suunnittelema ja toteuttama. Vastuualueet jaettiin Länsi-Suomen ja Lapin piirin nuorisovaliokuntien kesken.
  • Rahallista avustusta matkan toteuttamiseksi saatiin Folke Bernadotten muistosäätiöltä.
  • Matkan tavoitteena oli tutustua Punaisen Ristin syntyperään ja kansainväliseen toimintaan sekä Italian paikallisiin vapaaehtoisiin ja heidän toimintaansa.
  • Mukana oli yhteensä 15 henkeä: 13 nuorta ja 2 piirien työntekijää.
  • Lisää tunnelmia opintoretken kulusta pääsee lukemaan Aino Räisäsen ja Veera Röytän kirjoittamasta matkapäiväkirjasta.

 

Kirjoittaja: Nelli Miettinen

06 Jul

Festarikansan kaverit

Festaripäivystäjät voi löytää sekä päivystyspisteeltä että festarikansan joukosta. Kuvaaja Teemu Ullgrén / SPR.

 

Hilpeitä kaveriporukoita, yksinäisiä juhlijoita ja sekavia olotiloja: päihdetyötä tekevät festaripäivystäjät kohtaavat työssään monenlaista. Viime vuosina selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet huomattavasti, mutta paisuva päihteiden kirjo tuo oman haasteensa päivystäjien työhön.

 

SUOMEN SUVESSA juhlitaan lukuisia festareita, joiden onnistumisen takaavat järjestäjien ja juhlakansan lisäksi vapaaehtoiset festaripäivystäjät. Tamperelainen sairaanhoitaja Riikka Salo aloitti päivystykset päihdetyössä vuonna 2010 ja osallistui parhaimmillaan kuudelle festarille kesän mittaan.

– Päivystäjinä kiertelemme alueella, juttelemme ihmisten kanssa ja katsomme perään, että kaikilla olisi kaveri. Se on sellaista small talkia, ja siihen mukaan ujutetaan päihdekeskustelua ja kannustetaan pitämään kavereista huolta, Salo kertoo.

Päihdetyön vapaaehtoiseksi voi tulla, jos on täysi-ikäinen ja haluaa auttaa. Ammatillista osaamista ei vaadita, sillä päivystäjät saavat koulutuksen Punaisesta Rististä.

PÄIHDETYÖ ALKOI virallisesti vuonna 2000, ja siitä lähtien Kati Laitila on koordinoinut toimintaa työkseen. Ensikosketuksensa festareiden selviämisasemiin Laitila sai jo vuonna 1986, jolloin hän oli harjoittelijana Dinosaurockissa Mikkelissä. Tänä kesänä neljälle festarille pystytetään selviämisteltta kiertävien päivystysten lisäksi. Teltta varustellaan patjoilla, huovilla ja oksennusastioilla. Seurantalomakkeeseen kirjataan selviäjän voinnissa tapahtuvat muutokset.

– Tilastot kertovat, että jotkut viettävät asemalla vain 10–15 minuuttia. Viime vuonna pisin aika oli seitsemän tuntia. Pyrimme siihen, että kun ihminen lähtee, käymme läpi Punaisen Ristin Varhaisen Puuttumisen mallin mukaisen keskustelun. Se on sellaista parempien vaihtoehtojen etsimistä ja tukipalveluihin ohjaamista, Laitila kuvailee.

Selviämisasemalle saavutaan monista syistä. Jotkut tulevat itse juotuaan liikaa. Toiset taas raahataan telttaan vähemmän hyvällä tuulella, mutta Laitilan mukaan tuulen suunta muuttuu usein hyvinkin äkkiä. Järjestyksenvalvojan saattelema kiukkuinen juhlija saattaa viisi minuuttia saapumisen jälkeen pötköttää teltassa pää festaripäivystäjän sylissä ja kertoa elämäntarinaansa. Silloin päivystäjä saa työstään parhaimman palkinnon.

– Suhtautuminen muuttuu, kun he tajuavat kohtaavansa vapaaehtoisia. Pian pidetään kädestä kiinni ja ollaan tyytyväisiä. Yksi keskustelu voi vaikuttaa koko ihmisen tulevaisuuteen, Laitila toteaa.

Juuri työn merkityksellisyys saa päivystäjät lähtemään festareille kerta toisensa jälkeen. Toiseksi merkittäväksi syyksi nousee hyvä ja tiivis porukka.

– Päivystäjät tulevat eri puolilta Suomea, ja festarit ovat ne paikat, joissa näitä kavereita näkee, Salo kiteyttää.

SEKÄ LAITILAA ETTÄ SALOA voi kutsua päihdetyön konkareiksi. Jokainen kesän tapahtuma on kuitenkin omanlaisensa, ja jokaisella tapahtumalla on oma tunnelmansa ja kävijäkuntansa. Laitila muistelee takavuosien festareita, joiden tapahtumia pystyi ennustamaan jo esiintyjien perusteella.

– Kun tietty bändi aloitti, tiettyjä asioita tapahtui. Esimerkiksi, kun Peer Günt -yhtye tuli lavalle, tuli myös yliannostuksia, Laitila kertailee.

Vielä viitisen vuotta sitten päihteiden kirjo oli tutumpi, ja selviäjien kanssa pystyttiin paremmin keskustelemaan sekavan olon aiheuttajasta. Nyttemmin verkosta ostettavien muuntohuumeiden tuntemattomat vaikutukset saavat myös käyttäjän hätääntymään.

– Ensiavussa sairaudet ja vammat pysyvät samanlaisina, mutta päihdepuolella on aina jotain uutta ja erikoista. Ihmiset keksivät uusia tapoja pistää päänsä sekaisin. Kun aloitin päihdetyössä vuonna 2010, pinnalla olivat lakka ja gamma, Salo kertoo.

Punainen Risti pitää yllä Nopean viestinnän verkostoa, jolla seurataan Suomeen tulevia huumeita ja varmistetaan, että vapaaehtoisilla on tietoa uusimmista päihteistä. Uusista päihdemetkuista huolimatta sekä Salo että Laitila toteavat kulttuurin muuttuneen parempaan suuntaan. Vuosituhannen vaihteesta kaikkien selviämisasemien kävijämäärät ovat laskeneet.

– Ihan kuin ihmiset olisivat oppineet käyttämään päihteitä, Salo hämmästelee.

– Nuorten mielestä ei ole tyylikästä olla sekaisin. Ylilyönnit ovat ennemminkin vahinkoja, Laitila vahvistaa.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

16 Feb

Apua ajasta ja paikasta riippumatta

DSC_6177

Verkkoauttamisen avulla vaikeista asioista voi keskustella vaikka kotoa käsin. Kuva: Jenna Lehtonen / Suomen Punainen Risti

 

Internet on ollut siunaus keskusteluapua tarjoaville järjestöille. Kun neljännes alle 22-vuotiaista suomalaisista kärsii mielenterveysongelmista, verkosta on tullut helppo keino yhdistää avun tarvitsija ja kuunteleva korva.

 

JOS MAAILMA olisi viikon verran erinomainen, millainen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelu siellä pitäisi olla? Mikä olisi helposti lähestyttävä tapa auttaa ihmisiä? Sellainen, johon pääsy ei riipu kotipaikasta, päivärytmistä tai bussiaikatauluista?

Vastaus tuli toukokuussa 2016, kun Sekasin 247 -chat avattiin viikoksi. Se oli osa nuorten, mielenterveysjärjestöjen ja Ylen luomaa Sekasin-kampanjaa, jossa käsiteltiin mielenterveyttä monilta eri kanteilta.

Chat osui selvästi tarpeeseen: tuon viikon aikana kahdenkeskisiin chatteihin koulutettujen vapaaehtoisten kanssa jonotti 13 000 kävijää, joista noin 1 200 pääsi keskustelemaan. Jonot olivat pitkiä, koska linjoilla oli 5–15 vapaaehtoista kerrallaan ja kävijöiden kanssa haluttiin keskustella rauhassa. Keskustelut kestivät yleensä puolesta tunnista tuntiin.

Suomen Mielenterveysseuran verkkokriisityön päällikön Satu Raappanan mukaan chatin parhaita puolia on juuri sen helppous avuntarvitsijan kannalta.

– Kännykän voi avata missä ja milloin tahansa, vaikka bussipysäkillä. Jonottamaan joutuu, mutta apu ei ole rajoittunut virka-aikaan.

– Nettiauttaminen mahdollistaa myös nimettömyyden, kun haluaa puhua vaikeista asioista. Olemme huomanneet, että nuoret ovat verkossa ja haluavat sitä kautta keskustella ja käydä asioita läpi, lisää Suomen Punaisen Ristin psykososiaalisen tuen suunnittelija Tuula Luoma.

 

KOSKA TARVETTA tällaiselle palvelulle näytti olevan paljon, Sekasin 247 avattiin uudestaan tammikuussa 2017. Ensimmäisten kahden viikon aikana on käyty 700 keskustelua, ja jonottamassa on ollut 11 000 halukasta. Chatin laajentaminen paremmin kysyntää vastaavaksi ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

– Se riippuu täysin siitä, kuinka paljon järjestöjä ja vapaaehtoisia on mukana. Yhteen kampanjaviikkoon järjestöjen oli helppo sanoa vapaaehtoisilleen, että rykäistään viikko ja lähdetään mukaan. Vapaaehtoisten irrottaminen pysyvästi mukaan toimintaan on vaikeampaa, Raappana kertoo.

Toinen ongelma on palveluiden jatkumo. Monia auttaa jo se, että pääsee purkamaan huoliaan jollekulle. Jos kuitenkin tarvitaan pitkäaikaisempaa tai syvempää apua, chatin vapaaehtoiset voivat vain kertoa, mistä sitä kannattaa hakea. Loppu jää ihmisen itsensä harteille ja on kiinni paljolti siitä, missä kunnassa hän asuu.

– Sitä pitäisi parantaa, miten ja mihin tällaisesta palvelusta ohjataan. Ei pidä muodostaa saarekkeita vaan jatkumoita, joissa palvelut limittyvät ja lomittuvat keskenään, Raappana sanoo.

– Järjestökentällä tehdään kyllä yhteistyötä kuntien kanssa, mutta riippuu kunnasta ja järjestöstä, kuinka paljon ja kuinka konkreettista yhteistyötä tehdään.

 

MYÖS Suomen Punainen Risti tarjoaa säännöllisiä chat-iltoja verkkokriisikeskus Tukinetissä. SPR:n Nuorten liveissä keskustellaan nimettömästi useissa 12 hengen chat-huoneissa, ja niillä on usein jokin tietty aihe, kuten ystävyys tai stressinhallinta. Kahdenkeskistä juttutuokiota voi myös pyytää.

SPR:n nettiauttamisesta osa on säännöllistä ja jokaviikkoista, mutta sen lisäksi SPR:llä on valmius tarjota runsaasti lisää keskusteluapua, jos äkillinen kriisi iskee. Esimerkiksi Pariisin terrori-iskujen ja Japanin tsunamin kaltaisten pelkoa ja turvattomuutta herättäneiden tapahtumien jälkeen SPR:n kriisichatissa pääsi keskustelemaan asiasta useiden päivien ajan.

– Meidän tehtävämme on kansalaisten tukeminen tällaisissa tilanteissa. On tärkeä tuoda turvallisuuden tunnetta sellaisissa tilanteissa, joissa se on syystä tai toisesta järkkynyt, Tuula Luoma kertoo.

 

Sekasin 247 on auki joka päivä kello 7-24.

Keskusteluapua ja muita palveluita löytyy muun muassa täältä:

Tukinet 

Nuorten Mielenterveystalo 

 

Teksti: Tapio Pellinen