02 Nov

Kansainvälisen vapaaehtoistyön monet kasvot – kulttuurienvälistä ymmärrystä ja tasavertaista oppimista vai elämyshakuista vapaaehtoismatkailua?

Karoliina Lehtola mietti vapaaehtoistyöhön lähtemistä vuosia. Hän tunnisti vapaaehtoisturismin ongelmallisuuden ja halusi itse toimia toisin. Parhaillaan hän opettaa englantia Keniassa paikallisille lukiolaisille.  Kuva: Karoliina Lehtolan kotialbumi

 

Vapaaehtoistyökokemukset ulkomailla ovat kasvattaneet suosiotaan. Niin voittoa tavoittelemattomat järjestöt kuin kaupalliset toimijat järjestävät ulkomaanjaksoja, joiden aikana voi päästä suojelemaan merikilpikonnia Thaimaassa tai tukemaan katulasten koulunkäyntiä Boliviassa. Vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin monenlaisin intressein: tavoitteena voi olla kartuttaa kulttuurienvälistä ymmärrystä tai keräillä uusia elämyksiä.

 

KANSAINVÄLISEN vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisturismin raja on toisinaan häilyvä. Se voidaan kuitenkin sanoa, että voittoa tavoittelemattomilla kansalaisjärjestöillä ja kaupallisilla toimijoilla on usein erilaiset keinot toteuttaa vapaaehtoistyötä. Tavallisesti puhdasta vapaaehtoistyötä tehdään palkattomasti yleishyödyllisissä projekteissa, jotka tähtäävät yhteiskunnalliseen muutokseen. Vapaaehtoisturismista taas puhutaan silloin, kun siihen osallistuu voittoa tavoittelevia tahoja ja usein matkaan yhdistyy myös perinteistä lomailua.

Koska maailman eri kolkkiin suuntautuvia vapaaehtoistöitä välittävät monenlaiset tahot, vapaaehtoiseksi haluavan voi olla vaikeaa hahmottaa eri toimijoiden tarkoitusperiä. Kansalaisjärjestönä toimiva Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT) tunnistaa ongelman.

Vapaaehtoismatkailuun liittyy yleensä kaupallisia intressejä ja taloudellisen voiton tavoittelua, jotka voivat olla ristiriidassa vapaaehtoistyön eettisten periaatteiden kanssa. Kaupallisessa toiminnassa vapaaehtoismatkailua ei ehkä järjestetä aina paikallisen yhteisön tarpeen mukaan, vaan projektit räätälöidään ennemmin matkailijan toiveita palveleviksi, KVT:n järjestökoordinaattori Meri Paunonen huomauttaa.

Myös muutaman kuukauden Keniassa vapaaehtoisena työskennellyt turkulainen Karoliina Lehtola, 25, on huomannut vapaaehtoisturismin nousun, kun yhä useammat kaupalliset tahot tarjoavat elämyksellisiä matkapaketteja eksoottisiin kohteisiin. Toki vapaaehtoistyöhön hakeutuvilla ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita, eikä mikään vaihtoehto ole välttämättä toista huonompi. Toisinaan vapaaehtoisturismissa suora yhteiskunnallinen tavoite voi kuitenkin jäädä uusien kokemusten haalimisen jalkoihin.

 

LEHTOLA PÄÄTYI Keniaan Maailmanvaihto ry:n kautta, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Järjestö lähettää vapaaehtoistyöntekijöitä maailmalle ja vastavuoroisesti ottaa vapaaehtoisia maailmalta Suomeen. Maailmanvaihto on osa kansainvälistä International Cultural Youth Exchange -järjestöä (ICYE).

Kuusi kuukautta kestävä vapaaehtoistyö Keniassa kustantaa Lehtolalle yhteensä   3 500 euroa. Summa kattaa asumisen isäntäperheessä, ruokailun ja muut olennaiset elämiseen tarvittavat kulut sekä järjestön yleiset hallintokulut. Osa summasta kohdennetaan paikalliselle projektille, johon Lehtolakin osallistuu.

Pidän tärkeänä sitä, että Maailmanvaihto kertoo läpinäkyvästi, mihin rahat todella menevät, Lehtola sanoo.

Lehtolalla vapaaehtoiseksi pääseminen kesti yhteensä yli puoli vuotta siitä, kun hän täytti hakulomakkeen viime tammikuussa. Hakulomakkeen perusteella hänet kutsuttiin haastatteluun ja hyväksyttiin lopulta vapaaehtoiseksi. Tämän jälkeen Lehtolan täytyi käydä terveystarkastuksessa ja toimittaa rikosrekisteriote Maailmanvaihdolle. Myöhemmin järjestö piti muutaman päivän kestäneen lähtövalmennuksen.

Lehtola kertoo arvostavansa sitä, kuinka molemminpuolista sitoutumista vapaaehtoistyö vaatii sekä hakijalta että järjestöltä.

 

KUN LEHTOLA saapui Keniassa pieneen Dudin kylään, valtio-opin opiskelijan arki vaihtui vapaaehtoistyöntekijän päivärytmiin. Vapaaehtoistyöpaikassa keskusteltiin heti aluksi siitä, millaisia vahvuuksia vapaaehtoisella on toimia paikallisessa projektissa. Lehtola oli lähettänyt myös jo aiemmin Maailmanvaihdon kautta oman ansioluettelonsa ja viimeisimmän opintorekisteriotteensa. Työtehtävät siis räätälöidään kunkin vapaaehtoisen osaamisen mukaan, ja Lehtolan kohdalla hyväksi vaihtoehdoksi valikoitui kielen opettaminen.

Opetustyötä paikallisessa koulussa on maanantaista perjantaihin noin kahdeksan tuntia päivässä, joskus myös viikonloppuisin.

Päätyöni on opettaa englannin kieltä nuorille tytöille, jotka tulevat todella köyhistä oloista. Osa heistä on orpoja. Kieliopintojen lisäksi olen kertonut heille muistakin hyödyllisistä elämäntaidoista. Lisäksi vietän aikaa vieressä sijaitsevien ala- ja yläkoulujen oppilaiden kanssa, Lehtola kuvailee.

Työpäivän jälkeen ennen pimeän tuloa Lehtolalle jää aikaa esimerkiksi liikkumiseen, ja monesti paikalliset lapset rientävät Lehtolan rinnalla tämän ollessa juoksulenkillä.

Elän täällä isäntäperheeni luona mahdollisimman tavallista arkea, aivan niin kuin paikallisetkin. Ihmisten välitön suhtautuminen on auttanut sopeutumaan kenialaiseen elämänmenoon.

Myös yllättävät sattumukset ja ikimuistoiset kokemukset ovat jääneet lähtemättömästi Lehtolan mieleen. Lehtola tapasi syyskuussa Mama Sarah Obaman, joka sattuu olemaan sukua Lehtolan isäntäperheen äidille. Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman isoäidin kohtaaminen jää takuulla yhdeksi hienoksi muistoksi vapaaehtoistyöjaksolta.

 

VAPAAEHTOISTYÖTÄ VOI olla hyvin monenlaista, mutta parhaimmillaan se on tasavertaista tekemistä ja oppimista, jossa paikalliset määrittelevät työn tavoitteen ja kohteen.

Missään tapauksessa se ei saa olla sormen osoittelua, jossa globaali pohjoinen määrittelee mitä, missä ja miten asiat tulee tehdä, järjestökoordinaattori Paunonen tähdentää.

Paunosen mukaan kansainvälistä vapaaehtoistyötä lähestytään helposti auttamisen näkökulmasta, jossa länsimainen vapaaehtoinen auttaa ja paikalliset vastaanottavat avun. Tällaisen valta-asetelmiin pohjautuvan mielikuvan ylläpitäminen luo helposti vääriä odotuksia vapaaehtoistyön todellisuudesta, jossa vapaaehtoiset eivät useinkaan ole niin pystyviä kuin toivoisivat eivätkä paikalliset niin tarvitsevia kuin mielikuvat antavat ymmärtää.

Vapaaehtoistyöhön kuuluukin olennaisena osana se, että vapaaehtoinen itse pohtii kriittisesti omaa asemaansa toisessa kulttuurissa: miten hän toimii vastuullisesti uudessa ympäristössä ja uusien kulttuuristen arvojen ympäröimänä. Vapaaehtoistyön eettisyyttä Lehtolakin on pohtinut.

Itse haluan murtaa sitä diskurssia, joka rakentaa jyrkkiä valtasuhteita ihmisten välillä: haluan olla täällä yhtä lailla paikallinen, en Suomesta tullut valkoihoinen vapaaehtoinen. Stereotypioiden hälventäminen on tärkeää kulttuurierojen vuoksi, Lehtola miettii.

Aidoimmillaan vapaaehtoistyötä ei ajatellakaan niinkään apuna vaan tasavertaisena oppimisena.

Vapaaehtoistyön tärkeimpiä vaikutuksia ovat arkipäivän kohtaamiset ihmisten välillä, joissa nähdään millaista elämä on toisaalla, opitaan kulttuurien välisistä kommelluksista ja saadaan omaan elämään pala erilaista maailmaa, Paunonen kuvailee.

Pitkäaikaisessa vapaaehtoistyössä päästään parhaimmillaan sukeltamaan paikallisen yhteisön elämään niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja tämä kokonaisvaltainen kokemus voi luoda pysyvän pohjan maailman jäsentämisen muutokselle.

Vaikka olen ollut täällä vasta parisen kuukautta, on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka ihmiset erilaisesta kielestä ja kulttuurista huolimatta ovat kuitenkin hämmästyttävän samanlaisia. Ennakkoluulottomuus eri taustoista tulevia ihmisiä kohtaan kehittyy varmasti vielä koko ajan lisää, Lehtola ajattelee.

Koulun kaikki lukiolaiset samaan luokkahuoneeseen kokoontuneina. Oppilailla on juuri ollut koe ja Lehtola on tullut keskustelemaan siitä heidän kanssaan. Kuva: Karoliina Lehtolan kotialbumi

 

KUN VAPAAEHTOISEKSI hakemista pohtii, on syytä miettiä asiaa perin pohjin: mikä minua vapaaehtoistyössä motivoi, miksi haluan lähteä ulkomaille vapaaehtoiseksi useaksi kuukaudeksi tai peräti vuodeksi ja millaisia odotuksia minulla on.

Vapaaehtoistyö ulkomailla ei siis välttämättä sovi kaikille. Omien rajojen tunteminen on viisautta, ja kotiin jäämisestä voi olla enemmän hyötyä kuin väärin perustein lähtemisestä.

Lehtolalla ajatuksen kypsyttely vei lopulta 10 vuotta, mutta hän on tyytyväinen ratkaisuunsa.

Päätin jo 15-vuotiaana, että haluan lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Vaikka 10 vuotta meni asiaa haudutellessa, uskon nyt, että se oli hyvä päätös. Olen tällä hetkellä varmasti kypsempi havainnoimaan kulttuurien välistä kanssakäymistä ja käsittelemään kokemuksia itselleni vieraassa ympäristössä aivan eri tavalla. Suosittelen vapaaehtoistyötä jokaiselle, mutta kehotan myös harkitsemaan lähtemistä kaikin puolin.

Vaikka vapaaehtoistyötä on tarjolla laidasta laitaan eri puolilla maailmaa, jokaisen kannattaa itse puntaroida, millaisen organisaation kautta haluaa lähteä vapaaehtoistyöhön ja millaisin tavoittein.

 

FAKTA

Kiinnitä huomiota näihin asioihin, kun pohdit vapaaehtoistyötä ulkomailla
  • Älä lähde hetken mielijohteesta.
  • Tee perusteellinen taustatutkimus vertailemalla eri toimijoita ja varmistamalla, että vapaaehtoistyötä välittävä taho toimii vastuullisesti ja läpinäkyvästi.
  • Ota selvää, järjestääkö vapaaehtoistyötä välittävä taho asianmukaisen valmennuksen ja tuen vapaaehtoisille.
  • Varmista, että vapaaehtoistyötä välittävän tahon arvot vastaavat omia arvojasi.
  • Tarkista, että järjestöllä on yhteiskunnalliseen vastuuseen liittyvää toimintaa Suomessa.
  • Kysy organisaatiolta lisää, jos mikä tahansa asia jää askarruttamaan.

Lähde: KVT

Suomen Punaisen Ristin kautta ei ole mahdollista lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille. Erilaisilla katastrofi- ja konfliktialueilla työskentelevät avustustyöntekijät eli delegaatit ovat omien alojensa ammattilaisia. Heidät valitaan muun muassa koulutuksen, työkokemuksen ja kielitaidon perusteella . Kaikki delegaatit ovat yli 25-vuotiaita ja heidät koulutetaan tehtäviinsä. Delegaatit saavat työstään palkkaa. 

18–28-vuotiailla nuorilla on mahdollisuus hakea Suomen Punaisen Ristin nuorisodelegaattikoulutukseen. Suurin osa nuorisodelegaateista toimii koulutuksen jälkeen vapaaehtoisina Suomessa. Nuorisodelegaatit voivat myös hakea paikkaa Suomen Punaisen Ristin tukemista kehitysyhteistyöprojekteista maailmalla. Komennuksilla nuorisodelegaateille maksetaan korvausta.

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin nuorille suuntaamasta kansainvälisestä toiminnasta täältä.

 

Teksti: Nelli Miettinen

 

15 Aug

Kiinnostaako vaikutusvalta? Sitä on pian jaossa nuorisotoiminnan huipulla

Noora Magd (keskellä) valittiin Suomen Punaisen Ristin valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan vuoden 2014 nuorten vuosikokouksessa. Nykyään nuorisotoimikunta valitaan sähköisellä äänestyksellä. Kuvaaja: Leena Koskela / SPR.

 

Valtakunnallisen nuorisotoimikunnan kolmivuotinen toimikausi lähestyy loppuaan, ja seuraavat vaalit kajastavat jo syyskuisessa horisontissa. Henry Goes Live kysyi, mistä on kyse.

 

Ehdolle vaaleihin voi asettua 3.9.2017 mennessä täyttämällä hakemuslomakkeen. Itse vaali pidetään sähköisesti 24.9.2017.

Valtakunnallinen nuorisotoimikunta (vanuto) valmistelee ja antaa näkemyksiä monenlaisista Suomen Punaisen Ristin linjauksista sekä edistää sitä, että nuoret pääsevät osallistumaan järjestön toimintaan ja päätöksentekoon. Millaista tekemistä se käytännössä on, nuorisotoimikunnan jäsen Noora Magd?

Tekemisen tavat riippuvat siitä, miten toimikunnan puheenjohtaja haluaa asiat hoitaa, vapauksia on aika paljon. Vuodessa on tavallisesti noin kuusi kokousta, joissa päätetään esimerkiksi tapahtumiin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä. Kokousten ulkopuolella sitten valmistellaan asioita kokouksiin esimerkiksi kirjoittamalla infopaketteja. Lisäksi nuorisotoimikunnan jäsenillä on omat kummipiirit, joihin ollaan yhteydessä.

Sitten on kenttätyötä, kuten nuorten vuosikokous tai järjestön yleiskokouksen nuorten tapahtumat. Niissä ollaan läsnä ja osallisena jollain tavalla.

Vanuto on vähän sellainen välikäsi: toisaalta se ajaa nuorisotoiminnan näkemystä keskustoimiston suuntaan, ja sitten keskustoimisto ja hallitus päättää asioita, joita me sitten pyrimme toteuttamaan siellä piirien nuorisotoiminnan puolella.

Miten sinut valittiin?

Minulla oli vain vähän kokemusta Punaisesta Rististä, mutta olin ollut mukana muissa järjestöissä, joten pystyin katsomaan Punaisen Ristin toimintaa kriittisesti. Se auttaa, jos on ollut mukana tapahtumissa ja tuntee ihmisiä. On hyvä, että ehdolla on erilaisia ihmisiä eri taustoista ja eri alueilta.

Meidän kohdallamme sekä vaalitentit että äänestykset pidettiin nuorten vuosikokouksen yhteydessä, joten kukaan ei muistaakseni vetänyt mitään erityistä ennakkokampanjaa. Nyt asiat voivat muuttua, kun tulee tämä sähköinen vaali.

Mitä olisit toivonut tietäväsi ennen valtakunnalliseen nuorisotoimikuntaan lähtöäsi?

Vaikka sen tiesi, että Punainen Risti on iso järjestö, sitä ei oikein pystynyt hahmottamaan, että mitä kaikkea toimintaa siihen kuuluu. Kun pyörittää jotain kerhoa, on tekemisissä vain oman osaston ja piirin kanssa. Vanutossa törmää sitten siihen, että Punaisen Ristin toimintaa säätelee velvoittava laki, on omat hallinnolliset tavat asioiden hoitamiseen, on politiikkaa ja henkilöjännitteitä ja sellaista. Aiemmin katsoin tätä vähän naiivin vaaleanpunaiset silmälasit silmillä. Nyt usko asiaan pysyy, mutta ymmärrän enemmän niitä realiteetteja, missä toimitaan.

Mitä ehdolle lähtemistä harkitsevan kannattaa miettiä?

Sitä kannattaa miettiä, pystyykö hommaan sitoutumaan. Muuttuvia elämäntilanteita tulee kaikille vastaan, mutta on kaikkien edun mukaista, että lähtökohtaisesti pystyy olemaan mukana sen kolmen vuoden pestin ajan. Aikaa tähän saa kulumaan, kun kokousten ulkopuolella valmistelee asioita ja pitää yhteyttä kummipiireihin.

Vaikeinta on juuri ollut tämän vapaaehtoistyön yhdistäminen muuhun elämään. Kun opiskelee ja on samalla töissä ja on muuallakin aktiivinen, kaikkeen ei jää aikaa.

Ehdottomasti kannattaa lähteä ja yrittää päästä läpi. Usein ihmiset tuntuvat ajattelevan, etteivät ole riittävän päteviä ja osaa tarpeeksi, mutta pitää uskaltaa hakea. Aina löytyy kauemmin mukana olleita, jotka tukevat ja auttaa nuorempia.

Teksti: Tapio Pellinen

22 Jun

Toiminnan mies rakentaa vaikka aavikkosairaalan

Otto Kari oli pystyttämässä Azraqin pakolaisleirin kenttäsairaalaa Jordanian paahtavassa helteessä vuonna 2013. Kuvaaja: Mikko Vähäniitty / SPR.

 

Suomen Punaisen Ristin hallituksen varapuheenjohtajalle Otto Karille, 31, hädänalaisten auttaminen on itsestäänselvyys, joka kumpuaa pohjoismaisista arvoista. Apu ei katso vaatteiden merkkiä eikä ihmisen tuottamaa yhteiskunnallista hyötyä.

 

KESÄKUUN ALUSSA Otto Kari uusi paikkansa Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtajana Helsingin yleiskokouksessa. Se oli suuri kunnia nuorelle lääketutkijalle, mutta ei varsinaisesti tie rikkauteen, sillä vapaaehtoistyöhön perustuvan yhdistyksen luottamustehtävät perustuvat luonnollisesti vapaaehtoisuuteen.

– Olemme päättäneet, että emme maksa itsellemme korvauksia. Vain matkat korvataan. Motiivit toimintaan osallistumiseen ovat selkeämpiä, kun palkkiota ei ole tarjolla, Kari perustelee.

Miten mies on sitten päätynyt avustustyön pariin? Otto Karille auttaminen on aina ollut itsestäänselvyys – asia, joka yksinkertaisesti kuuluu tehdä. Punaisen Ristissä toimiminen tarkoittaa hänelle ihmisyyden puolustamista.

– Se kattaa kaiken siitä, miten puhumme hädänalaisista, sellaisiin käytännön tekoihin, joilla suojellaan alttiita ryhmiä. Minulle se luo merkityksellisyyttä – tunteen, että olen tehnyt jotain yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, hän sanoo.

PUNAISEN RISTIN ja Otto Karin polut kohtasivat ensimmäistä kertaa lukiossa, kun Kari suoritti opintoihin kuuluvan vapaaehtoistyön osion käymällä ensiapukurssin. Avustustyöntekijänä Darfurissa toiminut kurssinvetäjä teki Kariin vaikutuksen. Vetäjän mukaan avustustyöstä kiinnostuneen kannattaa aloittaa kotimaan ensiapuryhmästä. Muutama vuosi myöhemmin Kari pumppasi ryhmän perehdytyskurssilla Anne-nukkea ja lähti päivystäjäksi tapahtumiin.

28-vuotiaana Karille tarjoutui mahdollisuus lähteä avustusoperaatiolle Jordaniaan. Avustuskohteessa kaivattiin kipeästi uutta kenttäsairaalaa, sillä olemassa olevat täyttyivät nopeasti Syyrian sodan pakolaisista. Pian Kari löysi itsensä rakentamasta sairaalaa keskellä aavikkoa 60 asteen paahteessa. Hän oli osa ensiryhmää, joka lensi avustuskohteeseen käynnistämään toimintaa.

– Minua kutsuttiin tekniseksi delegaatiksi, mutta käytännössä tein ihan mitä tahansa tarvittiin. Toimenkuva oli joustava, koska tarkoitus oli saada aikaan mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Operaatiot ovat tehokkaita kertarykäisyjä: oma komennukseni kesti viisi viikkoa ja töitä tehtiin vuorokauden ympäri.

PIAN KARI SIIRTYI kentältä pääkaupunki Ammaniin suunnittelemaan sairaalan logistiikkaa: mitä tarvitaan ja missä järjestyksessä tavaroita ajetaan sairaalan rakennuspaikalle. Lopulta hän keskittyi erityisesti lääkeasioihin, jotka olivat farmasiaopintojen kautta tulleet tutuiksi.

Katastrofiapu tuo monelle mieleen ruoka- ja vesiavustukset, mutta myös lääkkeillä on elintärkeä rooli.

– Kun katastrofi ajaa maan poikkeusolosuhteisiin, terveydenhuollon kuormitus kasvaa. Tulee paljon akuutteja loukkaantumisia, jotka on hoidettava. Tällöin perussairauksien hoito monesti keskeytyy. Hoitamattomana ne pääsevät pahenemaan, jolloin nekin tapaukset, jotka normaalisti parantuisivat kotona, on lopulta hoidettava sairaalassa, Kari kertoo.

Tällainen tilanne on esimerkiksi Syyriassa juuri nyt.

– Ihmiset ovat joutuneet elämään käsittämättömissä olosuhteissa ja kärsivät veden ja ruoan puutteesta. Perussairaudet ovat pahentuneet kriittiseen pisteeseen. Siksi on tärkeää, että katastrofin sattuessa myös apteekkijärjestelmän toiminta saadaan palautettua mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan pitää perussairauksista johtuva ylimääräinen kuormitus minimissä ja ehkäistä inhimillistä kärsimystä.

ITSENSÄ OTTO KARI määrittelee toiminnan mieheksi, mutta viime vuosina hän on hallituksessa joutunut pohtimaan arvokysymyksiä, kun Suomen Punainen Risti on ottanut yhä vahvemmin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kun ihmisarvo asetetaan kyseenalaiseksi ja ihmishenki rinnastetaan siihen, kuinka paljon kenestäkin on yhteiskunnalle hyötyä, Karin mielestä on puututtava peliin.

Organisaatiolle, joka toimii yhteistyössä muiden kanssa, kantaaottavuus on Karin mukaan hieman kaksipiippuinen juttu. On harkittava tarkkaan, mihin asioihin ottaa kantaa ja miten.

– Jos lähdemme kritisoimaan kaikkia, joiden kanssa toimimme, se ei välttämättä edistä tavoitteitamme. On helppoa tuomita, mutta kääntyykö se käytännön teoiksi? Julistaminen voisi varmasti tuoda uusia vapaaehtoisia ja lahjoittajia. Punainen Risti on kuitenkin kriisi- ja katastrofiorganisaatio, joten meidän tehtävämme on toimia.

Kenttäsairaalan tarvikkeet Jordaniaan kuljettaneessa lentokoneessa riitti jalkatilaa Rami Syedille (vas) ja Otto Karille. Kuvaaja Tatu Blomqvist / SPR.

KARI KOKEE, ettei ole hänen asiansa neuvoa poliitikkoja siinä, minkälaisia päätöksiä heidän tulee tehdä. Hän kuitenkin toivoo, että jokainen suomalainen osaisi tunnistaa pohjoismaisen arvoperustansa – ne periaatteet, joista maamme maailmalla tunnetaan.

– Siihen liittyvät ihmisoikeudet, kehitystyö ja ihmisten auttaminen silloin, kun he tarvitsevat apua. Ei silloin katsota sitä, mistä he tulevat ja millä motiiveilla. Jos joku on jättänyt kotinsa tullakseen tänne asti, ei päätös ole tehty kevyin perustein. Silloin keskustelu siitä, minkälainen takki tai kännykkä jollakulla on, ei ole olennaista.

Lopulta kaikki kiteytyy globaaliin yhteisvastuuseen: ajatukseen siitä, että voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten maailma makaa. Otto Kari on huolissaan lausunnoista, jotka kyseenalaistavat koko yhteisvastuun käsitteen.

– Ollaan valmiita lyömään muureja rajoille ja sulkemaan yhteiskunnat. Ihmisten määritteleminen kansallisten rajojen mukaan on kuitenkin keinotekoista. Usein kansallistunteen tietoisella vahvistamisella haetaan kannatusta, mutta sellainen on lyhyen tähtäimen tavoite, joka saattaa johtaa hallitsemattomaan kehitykseen.

Hänen mukaansa yhteiskunnassa on jo nyt viitteitä siitä, että luokittelemme ihmisiä alkuperän ja muiden mielivaltaisten kriteereiden perusteella. Tutkailemalla menneisyyttä on kuitenkin mahdollista kääntyä pois tällaiselta uralta.

– Se, joka on lukenut historiaa, tietää, että tällaisella harvoin on hyvä lopputulema. Me emme voi kontrolloida sitä, mihin ihmisten leimaaminen saattaa johtaa. Siksi siihen pitää suhtautua vakavasti.

Millä perustein SPR auttaa? Lue lisää Punaisen Ristin toimintaa ohjaavista seitsemästä periaatteesta.

Teksti: Mikaela Remes

21 Mar

Nuoret kokoontuivat tuomaan ideansa kuuluville – “Täällä ei tarvitse olla korkeassa virassa päästäkseen ääneen”

Aija Närvänen ja Patrik Åhman ideoivat Antti Haapalahden (vas.) johdolla. Åhman kertoo olleensa mukana SPR:n toiminnassa lapsesta saakka. Omia ideoita ja niiden esille tuomista pohtivan työpajan teemat kiinnostivat sekä Åhmania että Närvästä.

 

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokousta vietettiin viikonloppuna Kankaanpäässä. Moni nuori haluaa päästä vaikuttamaan järjestön asioihin, osa taas tähtää työelämään toiminnasta hankitun kokemuksen avulla.

 

VIISIKYMMENTÄ NUORTA järjestöaktiivia on juuri nauttinut aamiaisen ennen kello yhdeksää lauantaina Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä. Paikalla vallitsee hyväntuulinen tunnelma, kun tutut tapaavat toisiaan. Osa pääsee viettämään aikaa muualla Suomessa asuvien ystäviensä kanssa pitkästä aikaa.

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokous on aloitettu edellisenä iltapäivänä. Kokousviikonloppuna nuoret pääsevät työpajojen lisäksi nauttimaan uima-altaista ja kuntoutuskeskusta ympäröivistä lenkkipoluista.

Edellisen illan nuoret viettivät hohtokeilauksen merkeissä. Mukana olivat myös Janakkalasta kotoisin olevat ystävykset Roosa Penttilä ja Hanna Träff.

– Nuorten vuosikokous on hyvä paikka tavata kavereita, joita ei muuten näe, kaksikko toteaa.

Träff ja Penttilä vakuuttavat, että nuoret tekevät viikonlopun aikana hyviä päätöksiä vietäväksi kesäkuussa järjestettävään Punaisen Ristin yleiskokoukseen.

Vaikuttaminen näyttää kiinnostavan useita nuorten vuosikokoukseen saapuneita.

– Työpajoissa pääsee runnomaan asioita eteenpäin. Täällä ei tarvitse olla korkeassa virassa, että pääsee ääneen, Träff sanoo.

Kaverukset Hanna Träff ja Roosa Penttilä kertoivat, että viikonlopun parasta antia on muun muassa niiden kavereiden tapaaminen, joita ei muualla näe. Lauantain työpajojen jälkeen vuosikokouksessa oli tiedossa ulkoilua, iltaohjelmaa ja bileet livebändin säestyksellä.

 

Yhteisöpedagogiksi opiskeleva Träff arvelee, että järjestön nuorisotoiminnasta on hyötyä tulevaisuuden työssä nuorten parissa.

– Olen päässyt näkemään, miten nuoret voivat vaikuttaa. Myös nuorisotyön muodot, kuten leiritoiminta ja erilaiset leikit, ovat tulleet tutuiksi.

 

LAUANTAIAAMUNA osallistujat jakautuvat viiteen työpajaan. Jokaiselle näyttää olevan selvää, minkä aiheen parissa he haluavat päivänsä aloittaa. Lisäksi jokaisesta piiristä on valittu edustaja vuosikokoukseen saapuneiden aloitteiden ja kannanottojen käsittelyyn, samoin kuin nuorten yleiskokouksen työohjeen viimeistelyyn.

Erään oven takana Antti Haapalahti on aloittelemassa työpajaa, jonka teemana on, miten omia ideoita voi saada etenemään Punaisessa Ristissä

Haapalahti kannustaa rohkeuteen. Hänen mukaansa olennaista onnistumisessa on ajankohtainen ajatus ja hyvä ajoitus. Etenkin ajankohtaisuutta hän pitää keskeisenä asiana. Viralliset kokoukset ovat erityisen hyvä paikka tuoda julki omia ehdotuksia.

Haapalahdella on kokemusta siitä, että joskus oma idea voi poikia isoja lopputuloksia. Vuonna 2015 hän esitti yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa ajatuksen verkkoystävätoiminnasta, josta keskustoimisto innostui nopeasti.

– Silloin oli tarvetta uudenlaiselle ystävätoiminnalle. Iso projekti lähti pienestä ideasta.

Punaisen Ristin Minecraft-pelimaailma on tarkoitus saada käyttöön toukokuussa. Pelimaailmassa pysyvän verkkoystävän kanssa voi keskustella ja luonnollisesti pelata.

– Halukkaiden tarvitsee vain ostaa peli ja alkaa pelata.

 

AUDITORION LATTIALLA ja penkeillä istuu kahdeksan nuorta. Osa heistä on toiminut useasti Nälkäpäiväkerääjinä, osa taas on ollut mukana SPR:n toiminnassa vasta vähän aikaa. Henna Tammi laskeskelee olleensa mukana yli 10 vuoden ajan. Viimeisen vuoden aikana hän on innostanut mukaan myös poikaystävänsä Perttu Timosen.

– Tämä on yhteinen harrastus, Timonen sanoo.

Tammen ja Timosen kanssa ringissä istuvat Heini Naukkarinen ja Kalle-Hermanni Laakso. Yhdessä he ideoivat yhteistyötä Raha-automaattiyhdistyksen kanssa

– RAY:n kanssa voitaisiin toteuttaa Nälkäpäivän juhla-arpa. Osa tuotoista menisi Nälkäpäiväkeräykseen. Arpavoitot taas houkuttelisivat lahjoittajia, nelikko pohtii.

Auditorion seiniä on koristeltu post-it-lapuista taiteilluilla kuvilla. Vaaleanpunaisen sydämen vieressä on sinisistä ja vihreistä muistilapuista kirjoitettu teksti MORO.

Työpajaa vetävä Raisa Heinämäki kertoo ryhmän pohtineen uusia tapoja Nälkäpäiväkeräyksen toteuttamiseksi. Eräs ajatus on muistilapuista kootut taideteokset, joita on tarkoitus saada julkisille paikoille ympäri Suomea.

Ainakaan lauantaiaamupäivänä ei vielä ollut selvillä, millaisia kuvia muistilapuista muodostuisi.

– Ajatuksia herättävä kuva on tarkoitus viedä paikoilleen viikkoa ennen keräyksen alkamista. Se muistuttaa, että Nälkäpäiväkeräys on tulossa, Heinämäki selittää.

Ideana on, että ohikulkijat voivat napata teoksesta post-it-lapun mukaan ja ilmoittautua lipaskerääjiksi. Samalla taideteos pikkuhiljaa häviää.

– Tarkoitus on, että idea on käytössä jo ensi syksynä.

 

VIHREÄN KOKOUSHUONEEN seinillä on isoja taideteoksia. Soikea pöydän ääressä istuu joukko keskittyneitä nuoria, jotka ovat kokoontuneet käsittelemään vuosikokoukseen saapuneita aloitteita ja kannanottoja. Esillä on Satakunnan piirin tekemä kannanotto nuorten saamiseksi mukaan osastojen hallituksiin. Samaa aihepiiriä koskee myös toinen aloite.

Aihe herättää paljon keskustelua. Pöydän ääressä pohditaan muun muassa sitä, että nuorisotoimintaa on vaikea kehittää, jos päätöksenteossa ei ole mukana nuoria. Keskustelua käydään suomeksi ja ruotsiksi.

Yksimielisyys vallitsee siitä, että olisi tärkeä saada toimintaan mukaan yhä enemmän nuoria, ja myös pitää heidät mukana. Joku kysyy, voidaanko velvoittaa, että jokaisessa hallituksessa pitää olla yksi nuorisojäsenen paikka. Yhdessä keskustelijat kuitenkin päätyvät siihen, että perusteltu suositus nuorisojäsenen paikasta on ehkä tehokkaampi keino. Sen avulla nuoria voitaisiin kannustaa mukaan toimintaan.

Toinen aloite koskee sukupuolen moninaisuutta, joka tulisi aloitteen mukaan huomioida järjestössä nykyistä paremmin.

Länsi-Suomen piiriä työpajassa edustaa 20-vuotias Sofia Sarkava. Kysyttäessä, mikä sai Sarkavan alun perin innostumaan järjestötoiminnasta, naisen kasvoille leviää hymy.

– Lähdin mukaan SPR:n toimintaan 5‒6 vuotta sitten, kun koulussani järjestettiin ensiapukoulutus. Ihastus hyvännäköiseen kouluttajaan houkutteli mukaan.

Sofia Sarkava oli mukana käsittelemässä vuosikokoukselle saapuneita aloitteita ja kannanottoja. Sarkava pääsi helmikuussa toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa eli järjestämään nuorille suunnatun ystävänpäivätapahtuman.

 

Sarkava sanoo kokevansa, että nuorten vuosikokouksessa pääsee päättämään tärkeistä asioista ja viemään asioita eteenpäin.

– Kun osallistuin kokoukseen ensimmäistä kertaa, epäilin, otetaanko ajatuksia oikeasti huomioon. Huomasin kuitenkin, että jonkinlaista vaikutusta tapahtui. Jyväskylässä, jossa asun, ei vielä ole niin näkyvää nuorten toimintaa. Täällä pääsee yhdessä pohtimaan, mitä asioille voisi tehdä.

 

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokousta vietettiin Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä 17.–19.3.2017.

Teksti ja kuvat: Ida Kannisto

 

Juttua korjattu 21.3.2017  klo 21.44. Sofia Sarkavan sukunimi korjattu. Aiemmin jutussa luki virheellisesti Sarkala.