17 May

Analyysi: Maailmaaselittävä rasismi tuntuu hyvältä, sillä sen kautta elämälleen voi löytää merkityksen (Rasismin kaksi pilaria, osa 2)

Kuva: Tapio Pellinen

 

Rasistisilla ideologioilla monimutkainen maailma voidaan selittää tavoilla, jotka tekevät omasta elämästä merkityksellisen, arvioi Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen.

 

Lue täältä rasismia pohtivan juttuparin ensimmäinen osa!

 

IHMISESSÄ ON LUONNOSTAAN pisara rasistia. Siitä syntyy nykypäivän rasismin toinen kantava pilari, kun omat luontaiset epäluulon tuntemukset jalostetaan ideologian asemaan. Niistä rustataan maailmanselitys, jonka kautta maailma tuntuu ymmärrettävältä ja oma elämä merkitykselliseltä.

Maailma on iso ja käsittämätön koneisto, jossa sokea sattuma pompottelee pientä ihmistä. “Se on monimutkaista” on epätyydyttävä selitys. “Meillä on vihollisia!” on äärimmäisen tyydyttävä näkemys: oma paikka on silloin hyvin helppo hahmottaa. Olen hyvien eli omien puolella ja pahaa vastaan!

 

VÄITÄN, ETTÄ ORGANISOITUNUT RASISMI vetää ihmisiä mukaan toimintaansa juuri tästä syystä.

Tarina on suuri: vedä maiharit jalkaan ja lähde äärikansallismieliseen katupartioon, niin olet osa pyhää sotaa, joka suojelee meidän elämäntapaamme sitä halveksuvilta vihollisilta. Uhan tunteen luominen motivoi ihmisiä toimimaan. Siks äärinationalistista tulevaisuudenkuvastoa hallitsevat erilaisiksi oletettujen ihmisten perhekokotilastot, visiot 2050-luvun islamilaisesta “Eurabiasta” ja eurooppalaisen elämäntavan katoamisesta suvakkisalaliittojen sokealla myötävaikutuksella.

Sotasankarifantasiat ovat tenhoava tapa selittää itselleen nykymaailmaa, jossa elämän merkityksen ja suunnan keksiminen on sysätty kokonaan yksilön omille harteille. Rasistisen ideologian omaksuva ihminen tuntee, ettei hän ole enää vain epämääräinen sivustakatsoja. Hänestä tulee osa aikamme kriittistä kamppailua. Herjaavien tekstiviestien lähettäminen pizzerian omistajalle, 20 hengen rasistisen mielenosoituksen järjestäminen nukkumalähiössä tai polttopullojen heittäminen vastaanottokeskukseen ylevöityy joksikin jaloksi ja tärkeäksi. Tällä on väliä!

Ei ole lainkaan sattumaa, että ideologisen kentän toisella laidalla väkivaltaiseen islamintulkintaan nojaava Isis-järjestö korosti värväyspropagandassaan hyvin tutunkuuloista näkemystä. Isisin soturina Syyriassa, Irakissa tai Ranskassa voisi auttaa kärsiviä muslimiveljiä ja osallistua ihmiskunnan lopulliseen hyvän ja pahan taisteluun. Vaikka tuo sota tarkoittaisi ihmisen puukottamista torilla tai rekalla väkijoukkoon ajamista, se on oikein ja kohtuullista. Tekijällä ja hänen elämällään on ollut väliä!

 

VIHOLLISTEN LUOMINEN ei ole muuttunut.

Samat puheenpainot pulpahtavat pintaan niin Ruandan kansanmurhassa, nykyajan äärioikeiston verkkokeskusteluissa kuin talvisodassakin. Vihollisilta riisutaan inhimillisyys, heitä verrataan eläimiin ja luonnontuhoihin ja heidän aiheuttamaansa uhkaa omalle elämäntavalle korostetaan. Omasta ryhmästä rakennetaan myyttinen kuva ylväänä ja oikeasydämisenä.

Heimossa ihmisen on hyvä olla, ja se saa ideologisen rasismin juurtumaan.

Psykologi Roya Rad kirjoittaa, että ihmisellä on kaksi identiteettiä eli minäkuvaa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Ensimmäinen kertoo, kuka minä olen, kun taas toinen kertoo, mihin minä kuulun. Radin mukaan ihminen, jonka on vaikea muodostaa mielekästä kuvaa itsestään, voi korvata sitä kiinnittymällä voimakkaasti johonkin yhteisölliseen minäkuvaan.

Jos joku ei itse aivan tiedä, kuka haluaisi tai voisi olla, ääriryhmistä löytyy kyllä ehdotuksia. Teollisuuden työpaikat katoavat ja pikkupaikkakunnat näivettyvät, mutta ainakin olen ylpeästi Suomen valkoisen kansan puolustaja, en mikään petturisuvakki tai maahantunkeutuja!

 

KUN KERRAN MINÄKUVAN RAKENTAA, sitä rakastaa ja tarvitsee. Siitä ja siihen liittyvistä maailmankatsomuksista on hyvin vaikea päästää irti, ellei tilalle ole laittaa jotain muuta. Ylen jutussa haastateltu äärioikeiston tutkija Tommi Kotonen arvioi, että monet ääriliikkeisiin nuorena liittyneet pysähtyvät arvioimaan elämänsä suuntaa muutosten kynnyksellä. Ikää karttuu, opinnot alkavat, lapsi syntyy tai työpaikka löytyy. Vaikeampaa ääriliikkeistä luopuminen on niille, joita olisi odottamassa vain seinän tuijottaminen vuokrayksiössä.

Tähän merkityksenkaipuuseen kiteytyy yksi nykyisen maailmanajan suurimmista haasteista. Ilman merkitystä ihmiset ovat tuuliajolla, mutta yhteisöjen ote yksilöistä on sirpaloitunut hyvässä ja pahassa. Ihmiset saavat monin tavoin olla vapaammin omia itsejään kuin koskaan aiemmin maailmanhistoriassa. Kääntöpuolena oman paikkansa maailmassa joutuu rakentamaan yksin. Niille, joilla on vahva näkemys oman elämän suunnasta, se sopii mainiosti. Niille, jotka eivät sopineet vanhan maailman laatikoihin, se on kaltoinkohtelua parempi vaihtoehto. Mutta entä niille, jotka eivät oikein tiedä, mihin menisivät? Heidän rattaisiinsa lentää uusi kapula.

Tämäkään analyysi ei tarjoa helppoja ratkaisuja rasismin vastustamiselle. Se kuitenkin toivottavasti valaisee sitä, millaisia asioita merkityksenkaipuu saa ihmiset pahimmillaan tekemään. Rasismin tai radikalismin maailmanselityksekseen ottaneet eivät luultavasti muutu, ellei heille ole tarjolla jotain parempaa tarinaa, yhteisöä ja paikkaa maailmassa. Miten sellaisia rakennettaisiin?

Teksti: Tapio Pellinen

10 May

Äitiyden käsite laajenee – tiukat roolit ja odotukset jäävät hiljalleen historiaan

Pullantuoksuinen kotiäitiys ei ole ainoa tapa olla äiti. Kuva: Pixabay.

 

Äitiys ei ole enää pitkään aikaan mahtunut pelkkään ydinperheen ihannemalliin, jossa ahkera mies tuo leivän pöytään ja vaimo jää vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia. Siinä, missä vain puoli vuosisataa sitten äitien rooli oli paljon tiukemmin määritelty, nykypäivän äitiydellä on monia eri muotoja ja ulottuvuuksia. Yhteiskunnan ja lääketieteen kehityksen huimatessa päätä tuskin kukaan osaa ennustaa, miten äitiys määritellään seuraavan viidenkymmenen vuoden kuluttua.

 

VUOSISATOJEN AJAN YLEINEN IHANNE oli äitiys, joka muodostui perinteisessä perheessä, jossa kaksi avioliitossa olevaa eri sukupuolta olevaa ihmistä saavat lapsen. Vaikka edelleen 80 prosenttia lapsista syntyy perinteiseen äidin ja isän muodostamaan perheeseen, viime vuosikymmenten aikana äitiys on saanut monia uusia muotoja.

Ensimmäisen mullistuksen äitiyden määritelmä sai 1980-luvulla. Hedelmöityshoidot kehittyivät, ja lapsi saattoi saada alkunsa luovutetuista munasoluista. Suomen ensimmäinen koeputkihedelmöityksen avulla alkunsa saanut lapsi syntyi vuonna 1984. Tämä tarkoitti sitä, että äitiyttä ei voitu enää määrittää yhteisen geeniperimän perusteella.

Äiti määritellään biologiseksi tai sosiaaliseksi lapsensa vanhemmaksi. Nykyisen äitiyssäännöksen mukaan lapsen synnyttäjä on aina lapsen äiti Suomessa. Kun perhemuotojen kirjo ydinperheiden rinnalla on lisääntynyt, on selvää, että äitiydessä on kyse muustakin kuin vain synnyttämisestä ja säädöksistä.

 

SOSIAALISEN ÄITIYDEN MÄÄRITTELYSSÄ biologian sijaan keskeistä on yhteisen kodin jakaminen lapsen kanssa sekä päivittäinen yhdessäolo. Sosiaalinen äiti osallistuu biologisen vanhemman tavoin lapsen kasvatukseen ja ottaa vastuun arjen ratkaisuista.

Uusperheiden määrä on kasvanut hitaasti 1990-luvulta lähtien, jolloin uusperheitä alettiin tilastoida. Nykyään joka kymmenes suomalainen perhe on uusperhe, ja uusperheen äitipuolen rooli onkin ehkä tunnetuin muoto sosiaalisesta äitiydestä. Äitipuoli voi olla lapselle äiti käytännössä kaikilla muilla tavoilla paitsi biologisella: hän huoltaa, opettaa ja asettaa rajoja siinä missä lapsen isäkin.

On yleinen ajatus, että jokaisella on äiti – nimenomaan yksi äiti. Tämä malli on kuitenkin murenemassa. Rekisteröidyn parisuhteen ympärille rakentuneiden perheiden, eli sateenkaariperheiden, määrä on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan. Kun vuonna 2002 sateenkaariperheitä oli 32, niin vuonna 2016 sateenkaariperheitä oli jo 651. Lähes kaikki suomalaiset sateenkaariperheet ovat naisparien muodostamia, jolloin lapsella onkin kaksi äitiä.

Toisaalta äiti voi muodostaa perheen yksin lapsensa kanssa. Kun vielä isovanhempiemme nuoruudessa aviottomia lapsia saatettiin jopa hävetä, avioerojen yleistyttyä asenteet yhden vanhemman perheitä kohtaan ovat onneksi muuttuneet. Nykyään Suomessa viidennes kaikista lapsiperheistä on yhden vanhemman perheitä, ja joka kolmas lapsi elää jossain vaiheessa elämäänsä yhden vanhemman perheessä. Tähän ryhmään kuuluu niin yksinhuoltajia, yhteishuoltajia, vuoroviikkovanhempia kuin suunnitellusti yksin lasta odottavia.

Äitejä syntyy muuallakin kuin avioliitossa tai raskauden kautta. Kuva: Pixabay.

 

ÄITIYS ON AIHEENA monesti vaikea ja tunteisiin iskevä asia. Kaikki naiset eivät halua biologisia lapsia, ja jotkut eivät tule äidiksi toiveistaan huolimatta. Vaihtoehdoista biologiselle äitiydelle on alettu puhumaan äänekkäämmin vasta viimeisten vuosikymmenten aikana.

Yksi tie äidiksi on adoptio. Suomessa lähes kaikki adoptiot olivat perheen sisäisiä adoptioita vielä 1970-luvulle asti, jonka jälkeen ulkomaan adoptioiden määrät ovat hiljalleen kasvaneet. Nykyään Suomessa adoptoidaan vuosittain keskimäärin parisataa lasta kotimaasta ja ulkomailta. Maailmalla tunnettuja esimerkkejä ovat Madonna ja Angelina Jolie, ja kotimaassa politiikasta tutut Suvi Lindén ja Paula Risikko ovat antaneet kasvonsa adoptioäitiydelle. Adoptio voi olla myös ensisijainen lastenhankintakeino, jolloin taustalla ei ole tahatonta lapsettomuutta.

Yksi äitiyden muoto on sijaisäitiys. Sijaisvanhemmat tarjoavat kodin lapselle, joka on otettu huostaan syntymävanhemmiltaan. Lapsi saattaa palata myöhemmin takaisin syntymäperheeseensä tai jäädä sijaisperheeseen aikuisuuteen saakka.

On tärkeää, että erilaisista poluista äidiksi puhutaan avoimesti ja lokeroivia myyttejä pyritään murtamaan tietoisesti. Presidentti Tarja Halonen oli aikoinaan tyttärensä yksinhuoltaja ja uraäiti, joka ajoi kuuluvasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Myöskään tänä vuonna pojan saaneet presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio eivät ole stereotyyppinen perhe; Niinistöllä on aiemmasta liitostaan lapsia ja lapsenlapsia, joiden myötä Haukiokin sai äitipuolen ja isoäitipuolen roolin.

 

TULEVAISUUDESSA ÄITIYDEN KIRJO tullee saamaan lisää värejä ja äitiyssäädöksiä joudutaan kirjaamaan uudestaan.

Tämä vuosi jäi historiaan, kun miehestä tuli maaliskuussa ensimmäistä kertaa äiti Suomessa. Lapsen synnyttänyt isä oli määritelty syntyessään naiseksi, mutta hän on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin, saanut miehen henkilöllisyystunnuksen ja elänyt jo vuosia miehenä. Nykyisen äitiyssäädöksen mukaan lapsen synnyttänyt henkilö on kuitenkin automaattisesti lapsen äiti, vaikka olisikin sukupuoleltaan mies.  

Yksi erityisesti äitiyden rajoja venyttävä perheenmuodostustapa tulee olemaan sijaissynnytys, joka ei toistaiseksi ole sallittua Suomessa. Samoin epigenetiikan ja ihmisen geenimuuntelun uskotaan avaavan uusia näkökulmia äitiyden muodostumiseen tulevaisuudessa. Näiden kehityssuuntien vuoksi joudutaan uudelleen määrittelemään kuka on lapsen biologinen, geneettinen ja juridinen äiti.

Teksti: Maria Hietajärvi

 

Lähteet:  

Duodecim: Hedelmöityshoidot Suomessa. http://duodecimlehti.fi/lehti/1998/21/duo80465

www.neuvolainfo.fi

www.sateenkaariperheet.fi

Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet. ISSN=1798-3215. Vuosikatsaus 2016, 1. Lapseton aviopari on yleisin perhetyyppi. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 7.5.2018].  http://www.stat.fi/til/perh/2016/02/perh_2016_02_2017-11-24_kat_001_fi.html

03 May

Brändää tai ole brändäämättä – tässä ovat asiantuntijoiden vinkit onnistuneeseen työnhakuun

Go On Jyväskylän HR-päällikkö Essi Seppäsen ja HR- ja rekrytointiasiantuntija Hanna Tavastin mukaan paras valtti työnhaussa on olla oma itsensä. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Itsensä ja osaamisensa esille tuominen sosiaalisessa mediassa voi viedä piilotyöpaikkojen äärelle, mutta työnhaun perusehto se ei ole – ainakaan kaikilla aloilla.

 

ITSENSÄ BRÄNDÄÄMINEN TYÖELÄMÄSSÄ on aikamme kuuma peruna. Kiteytettynä henkilöbrändi tarkoittaa sitä mielikuvaa, jonka annat itsestäsi muille. Usein mielikuvaan henkilöbrändistä yhdistetään käsityksiä menestyksestä, intohimosta, omistautuneisuudesta ja erityisosaamisesta (https://www.staffpoint.fi/osaaminen-esiin-eli-intohimo-brandataan/  ).

Aktiivisuus somessa ja oman osaamisensa markkinointi voivat avata uusia työmahdollisuuksia ja kuljettaa uralla eteenpäin. Kaikki eivät kuitenkaan ole luontaisia itsensä brändääjiä. Joillekin oman osaamisensa esille tuominen ja saavutusten ruotiminen ison yleisön edessä voivat aiheuttaa ahdistusta. Onko ihmisen pakko brändätä itsensä pärjätäkseen nykypäivän työnhaussa?

– Henkilöbrändäys on alariippuvaista, aloittaa HR-päällikkö Essi Seppänen henkilöstöpalveluratkaisuja tarjoavalta Go Onilta.

– Markkinointialan ihmiset brändäävät itsensä lähes automaattisesti. Heidän hakemuksistaan näkee, että sisällöntuotanto ja Adoben Illustratorin kaltaiset grafiikkaohjelmat ovat näillä ihmisillä hallussa. Toisaalta joillakin aloilla, esimerkiksi metalliteollisuuden parissa, ei tarvitse osata brändätä itseään päästäkseen töihin, Seppänen jatkaa.

Seppänen ja hänen kollegansa, HR- ja rekrytointiasiantuntija Hanna Tavast kuitenkin korostavat, että luova hakemus auttaa erottautumaan työmarkkinoilla.

– On mielekästä lukea hakemuksia, joista huomaa, että ihmisellä on paloa ja motivaatiota töihin. Jos hitsaajan paikkaa hakeva liittää hakemukseensa kuvan itsestään hitsaamassa, niin antaahan se kuvan, että henkilö on tosissaan.

 

VOIDAAN SIIS AJATELLA, että itsensä brändäämistä voi tehdä myös pienemmässä mittakaavassa. Silloin kannattaa somehahmoksi ryhtymisen sijaan panostaa hakemuksiin ja pohtia tarkkaan, mikä omassa osaamisessa ja kokemuksessa on sellaista, millä voisi erottua muista työntekijöistä.

Siitähän henkilöbrändäämisessä lopulta on kyse: erityisyytensä, työtapojensa ja taitojensa esille tuomisesta. Myös brändäämisen asiantuntijat korostavat aitoutta (hyperlinkki: https://www.helsinginuutiset.fi/blogi/531293-henkilobrandays-somessa-yleistyy-tyonhaussa ), sillä valheellisen henkilöbrändin rakentamisesta jää helposti kiinni.

– Hakemuksessa ei tarvitse antaa itsestään liian hyvää kuvaa. Kaikkien ei tarvitse olla sosiaalisia ja puheliaita. Myös työhaastattelussa kannattaa olla rehellinen. Älä siis väitä rakastavasi taulukkolaskentaa, jos todellisuudessa vihaat sitä. Saatat nimittäin päätyä kehittämään Excel-ohjelmia moneksi vuodeksi, Tavast muistuttaa.

 

Asiantuntijoiden vinkit työnhakuun

HAKUVAIHE

1. Panosta hakemukseen. Lue työpaikkailmoitus huolellisesti, kysy lisätietoja tarvittaessa ja perustele hakemuksessasi osaamistasi esimerkkien avulla. Jos työhistoriassasi on taukoja, kerro, miten olet pitänyt itsesi aktiivisena niiden aikana. Tarkista kielioppi ja pyydä kaveria lukemaan hakemuksesi.

2. Jos työkokemuksesi on vähäistä tai sitä ei ole, perustele motivaatiosi muilla tavoin. Puuttuvaa kokemusta voi paikata esimerkiksi vapaa-ajan harrastuksilla ja työskentelytavoilla. Sihteerin tehtävissä tarvitaan huolellisuutta, ja varaosakaupan myyjä voi hyötyä mopoiluharrastuksestaan.

3. Pidä ansioluettelosi napakkana ja selkeänä. Merkitse ansioluetteloon myös pätkätyöt ja mahdolliset suosittelijat.

4. Hakemuksen sisältö on tärkein, mutta visuaalisesti erilainen työhakemus voi jäädä paremmin rekrytoijan mieleen. Esimerkiksi Canvassa voit tehdä näppärästi tavallisesta poikkeavia työhakemuksia ja ansioluetteloita.

5. Jos hakemus täytetään verkossa työnantajan valmiiseen hakemuspohjaan, varaudu tallentamaan hakemuksesi videomuotoon.

HAASTATTELU

6. Valmistaudu haastatteluun huolellisesti. Varaudu kertomaan itsestäsi, motivaatiostasi, ja kehittämiskohteistasi. Valmistaudu myös perustelemaan hakemuksesi väitteitä: jos olet kertonut olevasi erinomainen asiakaspalvelija, varaudu kertomaan mikä sinusta tekee asiakaspalvelun ammattilaisen.

7. Ole rehellinen kertoessasi osaamisestasi ja mielenkiinnonkohteistasi. Kerro rehellisesti myös niistä syistä, jotka mahdollisesti johtivat edellisen työsuhteesi purkamiseen. Älä kuitenkaan mustamaalaa edellistä työnantajaasi!

8. Muista, ettei kaikkiin kysymyksiin tarvitse vastata. Sinun ei tarvitse kertoa esimerkiksi perheen perustamissuunnitelmistasi, parisuhteestasi, poliittisesta suuntautumisestasi eikä vakaumuksestasi.

9. Jännittäminen kuuluu työhaastatteluun. Jos kuitenkin olet todella jännittynyt, voit kertoa siitä haastattelijalle.

10. Ole itse aktiivinen työnhakuprosessissa. Jos paikasta ei ala kuulua, ota itse yhteyttä ja kysy valinnan etenemisestä.

11. Kysy palautetta hakemuksestasi ja siitä, miten selvisit haastattelusta. Työhaastatteluissa voi kehittyä konkariksi!

 

Vinkit koottiin yhteistyössä Go On Jyväskylän toimipisteen Essi Seppäsen ja Hanna Tavastin kanssa.

Teksti & kuva: Ulriikka Myöhänen

26 Apr

Ystävyyssuhteen päättymistä on lupa surra

Ystävyys ei aina kestä. Kuva: Pixabay

 

Ero ystävästä tekee kipeää, mutta on joskus ainoa oikea ratkaisu. Jatkuvan huonon ilmapiirin taustalla voi olla esimerkiksi kateutta, joka kalvaa etenkin sitä tuntevaa. Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan huonoon ystävyyssuhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan.

 

PARHAIMMILLAAN YSTÄVÄ voi olla hengenpelastaja. Tällaisen määritelmän ystävyydelle antaa Väestöliitto. Hyvä ystävyys on kallisarvoinen asia, jota kannattaa vaalia. Joskus suhde voi kuitenkin muuttua – joko hiljaa hiipumalla tai dramaattisesti repeytymällä.

Ystävyyden päättyminen voi tehdä kipeää, mutta on kuitenkin tilanteita, joissa kaveruuden katkaiseminen on oikea ratkaisu.

Syyt nuorten välisen ystävyyden päättymiselle ovat usein hieman erilaisia kuin aikuisiässä. Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan aikuisena elämäntilanteen ajavat joskus luontaisesti erilleen, kun ura ja perheen perustaminen tulevat elämässä keskeisiksi. Nuorilla taas ystävyyssuhteiden päättymisen taustalla on usein luottamuspulaa, jatkuvaa negatiivisuutta sekä toisen arvostelemista ja lannistamista.

– Jos ystävä ei osaa iloita sinun puolestasi tai ystävyys on yksipuolista ja sen teema pyörii toisen tarpeiden ympärillä, kehottaisin nostamaan asioita keskusteluun mahdollisuuksien mukaan, sanoo Pitkänen.

Parisuhteessa ikävistä tunteista puhuminen on tavallisempaa, ja Pitkäsen mukaan kumppanit saattavat pitää toisensa ajantasalla yhdessäoloon liittyvista odotuksistaan ja toiveistaan. Ystävyyssuhteissa samanlaisia kehityskeskusteluja kuitenkin käydään harvemmin.

Sen lisäksi, että ystävyyteen kuuluu kyky surra ja iloita yhdessä, keskeisiä piirteitä toimivalle ihmissuhteelle ovat tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus. Pitkänen lisää listaan sen, että hyvä ystävyys on luontevaa. Esimerkiksi velvollisuudentunne ystävyydestä voi aiheuttaa jännitteitä.

– Jos ystävän kohtaaminen on jatkuvasti jännitteistä, se ei tuota sitä iloa, mitä luonteva ja hyvä ystävyys tuottaa. Silloin on syytä miettiä, mistä jännite tulee.

 

YSTÄVYYTTÄ VOIVAT rikkoa monet asiat, mutta eräs kivuliaasti kalvava vaiva on kateus. Tavanomainen ihailu kuuluu hyvään ystävyyteen. Lisäksi Pitkänen huomauttaa, että kateus on inhimillinen tunne, joka voi nostaa päätään ystävyyssuhteissa.

– Silloin, kun tunne on jollain tavalla hallinnassa, se on niin sanotusti normaalia. Pientä kateutta liittyy erilaisiin ihmissuhteisiin. Tunne on kuitenkin hyvä tunnistaa silloin kun se herää. Jos kateus saa liikaa valtaa, se alkaa muodostaa negatiivista ilmapiiriä ystävyyssuhteen ympärille.

Kateus voi aiheuttaa erilaisia ilmiöitä ja se näkyy usein puhumattomuutena tai ikävinä kommentteina. Joskus kateuden kohdetta aletaan vältellä tai hänelle ollaan kiukkuisia. Pitkänen sanoo, että vaikka kateus vaikuttaa myös sen kohteena olevan oloon, se vaikuttaa vahvasti myös kateellisen itsensä vointiin.

Kateuden taustalla voi olla omaan itsetuntoon ja huonommuuteen liittyviä kysymyksiä. Pitkäsellä on vastaus siihen, miten kateuden aiheuttamaa pahaa oloa voi hoitaa: kun kateuden tunnistaa, omaa mieltään voi ruokkia myönteisemmillä ajatuksilla.

– Kannattaa esimerkiksi miettiä asioita, jotka ovat itsellä hyvin ja suunnata ajatuksiaan enemmän niihin.

 

OMISTA RAJOISTAAN ystävyydessä on Pitkäsen mukaan tärkeää olla tietoinen. Itsekseen voi pohtia, millaiseksi hyvän ystävyyden mieltää. Toisinaan on hyvä pysähtyä tarkastelemaan myös sitä, millainen ystävä itse on.

Huonossa ystävyyssuhteessa ei kannata kärsiä. Pitkänen korostaa keskustelun tärkeyttä ja toteaa, että ystävän kanssa kannattaa ainakin yrittää puhua. Hänen mukaansa etenkin nuorille on tyypillistä se, että jos asioista ei jutella, oma mieli alkaa rakentaa tarinoita.

Jos keskustelu ei auta, Pitkänen kehottaa irrottautumaan kaveruudesta. Ratkaisua kannattaa pohtia etenkin, jos suhteessa on koko ajan huono olla ja siihen liittyy negatiivisuutta ja arvostelua.

– Ystävyys on yhteistä vaivannäköä. Jos ystävää kohtaan on kriittisiä ajatuksia , voi pohtia, millaiset ystävyyden edellytykset annan itse, kuinka paljon olen ystävyyteen antanut ja millaisia asioita ne ovat.

Vaikka ystävyyssuhde olisi muuttunut tukalaksi, sen päättäminen voi tehdä kipeää. Pitkäsen mukaan on tärkeää antaa itselleen lupa surra. Luopumisen ja surun tunteita ei kannata padota sisälleen, vaan ennemmin antaa niiden tulla ulos esimerkiksi muille puhumisen muodossa.

Selviytymiseen vaikuttaa myös se, miten kaveruus on katkennut: rikki revitty ystävyys vaatii enemmän käsittelyä ja voi Pitkäsen mukaan aiheuttaa itsesyytöksiä. Tällöin toipuminen on hyvin erilaisia kuin esimerkiksi silloin, kun ystävyys katkeaa välimatkan tai päättyneen harrastuksen takia.

– Kuulostaa kliseiseltä, mutta aika vie meitä eteenpäin ja auttaa haavoihin.

 

Teksti: Ida Kannisto