13 Dec

Joulua ei ole pakko viettää perheen kanssa – ystävien kesken joulu on varmasti omannäköinen

Usein joulunviettoa säätelevät monet perinteet ja tottumukset. Kuva: Maria Hietajärvi


Joulua pidetään vahvasti perhepiirissä vietettävänä juhlana. Jouluperinteet ovat kuitenkin muuttumassa. Yhä useampi viettää joulua perheen sijaan ystäviensä kanssa. Kolmikymppinen Juhani kertoo viettävänsä juhlapyhät yleensä ystäviensä kanssa siitäkin huolimatta, että hänellä on läheiset välit perheeseensä.

 


PERINTEISEN PERHEJOULUN RESEPTIIN kuuluvat pitkän kaavan jouluvalmistelut sekä jouluruokien valmistus kaikkine tykötarpeineen. Siinä missä jollekulle viimeisen päälle väkerretty joulu on vuoden kohokohta, toiselle raskaan sarjan joulunvietto saa palan nousemaan kurkkuun jo marraskuussa.

Monessa kodissa on kohta taas edessä se vanha tuttu perinne, kun aikuiset lapset saapuvat joulunviettoon vanhempiensa luokse. Moni lapsuudenkodistaan pois muuttanut aikuinen kokee, että joulu on pakko viettää omien tai kumppanin vanhempien luona. Kun joululoma täyttyy hautausmaavisiiteistä, kohteliaisuuskäynneistä sukulaisten luona ja joka puolelta satelevista odotuksista, pinna alkaa helposti osoittaa kiristymisen merkkejä.

Huonoimmassa tapauksessa kumppanin kanssa tulee riitaa aatonviettopaikasta, ja joulua vietetään lopulta kireissä tunnelmissa noudattaen muiden perinteitä ja aikatauluja. Jos joulunvietto on pelkkää juoksemista ja suorittamista, joulun perimmäinen tarkoitus unohtuu helposti.

 


JOS PERHEJOULU KAIKKINE perinteineen ja valmisteluineen stressaa ja kulutusjuhla tuntuu huonolta valinnalta lompakon kannalta, joulun voi viettää rennosti ystäviä nähden.

Helsinkiläinen Juhani viettää tänä vuonna joulua kahdestaan ystävänsä kanssa. Syy ei ole suinkaan tulehtuneissa perhesuhteissa. Päinvastoin – hän on läheisissä väleissä sukunsa kanssa.

– Tänä jouluna lähden ystäväni kanssa reissulle Aasiaan. Työssäkäyvänä juhlapyhät ovat oikeastaan ainoa mahdollinen ajankohta lähteä ulkomaille. Vietän yleensä myös muut juhlapyhät, kuten pääsiäisen ja juhannuksen, ystävieni kanssa. Olen todella sosiaalinen, ja minulla on paljon läheisiä ystäviä, joten he ovat kuin sisaruksia minulle. Olen vanhempieni ainoa lapsi ja käyn kyllä tapaamassa heitä ja muita sukulaisiani säännöllisesti, Juhani kertoo.

Ystäväpiiristä muodostuu monelle vähintään yhtä tärkeä osa elämää kuin sukulaisista. Joulun viettäminen rakkaiden ystävien kanssa voikin olla joillekin yhtä luonteva valinta kuin perhejoulu. Juhlapyhät ovat mainio hetki viettää kiireetöntä aikaa ystävien kesken syöden, juoden ja jutellen. Ystävyyssuhteissakaan kun on harvoin aikaa todelliselle, kiireettömälle yhdessäololle työkiireiden ja ruuhkavuosien painaessa päälle.

 


YSTÄVIEN SEURASSA ON lupa viettää juuri omannäköistä joulua. Ei tarvitse syödä vatsaa tukkivaa kinkkua eikä tehdä monen päivän valmisteluja vaativia laatikoita, jos ei halua. Kun pöytä katetaan nyyttäriperiaatteella tuoduilla lempiruuilla, niin kenenkään ei tarvitse viettää joulua keittiössä.

– Ystäväjoulumme eivät ole perinteisiä. Parasta on se, että saamme itse päättää mitä teemme ja kuinka vietämme joulua. Lähinnä olemme keskittyneet syömään hyvin. Tänä jouluna jouluruuat tulee nautittua ravintolassa, Juhani jatkaa.

Joulu on nykyään kaupallinen ja kulutuskeskeinen juhla, joka tuntuu saapuvan kauppoihin joka vuosi entistä aikaisemmin. Turha kuluttaminen ja joulun lahjarumba tuntuvat väärältä pelkästään yleisen maailmatilan vuoksi. Monen kaapit pursuavat tavaraa, eikä lahjoja kannata ostaa ostamisen vuoksi.  

– Emme vaihda lahjoja ystävieni kanssa, vaan yhdessäolo on tärkeämpää. Työskentelen vähittäiskaupan alalla ja aloitamme intensiivisen joulukampanjoinnin black fridayn jälkeen. Kun töissä mainostaa joulua, niin vapaalla en jaksa stressata joulusta enää yhtään, Juhani toteaa.

Joulun ei tarvitse sisältää stressaamista. Kuva: Maria Hietajärvi


KANNATTAA MUISTAA, ETTEI kenenkään tarvitse viettää joulua toisten vuoksi. Moni viettää joulua niin kuin sitä on aina vietetty muita miellyttääkseen, ja on siksi tyytymätön. Jokaisen tulisikin itse miettiä, mitä toivoo joululta.

Joulunviettotavoista ja omista toiveista kannattaa keskustella. On tärkeää, että perheen kesken käydään kaikkien toiveet läpi. Saattaa olla, että jouluahdistus on oikeasti seurausta väärinkäsityksistä. Aikuiset lapset voivat ajatella vanhempien pettyvän, jos joulua ei järjestetä lapsuudenkodissa entiseen malliin. Vanhemmat taas saattavat luulla, että lapsien takia on pidettävä kiinni myös niistä pölyttyneistäkin jouluperinteistä.

Jos tutun perhejoulun väliin jättäminen houkuttaa, mutta päätös tuntuu liian vaikealta, niin perheen luona vierailua voi usein ainakin lyhentää. Joulukyläilyt voi myös hoitaa jonain muuna päivänä kuin aattona, jonka voi tällöin pyhittää itselleen, ystävilleen ja rauhalliselle yhdessäololle.

Jouluhössötyksestä luopumalla ja ahdistavia perinteitä muuttamalla joulusta nauttii varmasti enemmän. Myös uusien perinteiden luominen on sallittua, jopa toivottavaa. On tärkeää, että jokaisella olisi joulussaan sellaisia asioita, joista aidosti pitää – viettipä joulua sitten ystävien tai perheen kanssa.

Teksti ja kuvat: Maria Hietajärvi

05 Dec

Talvisodan muistelu ei enää riitä suomalaisten yhtenäisyyden lähteeksi – tarvitaan enemmän yhteisiä kulttuurikokemuksia ja vähemmän ankaraa jurnuttamista

Riittävätkö mummonmökki ja “erityinen luontosuhde” suomalaisuuden syväksi olemukseksi, vai tarvitaanko jotain muutakin? Kuva: Pixabay

 

Yhtenäistä suomalaisuutta rakennettiin 1800–1900-luvuilla Kalevalalla ja toisella maailmansodalla, mutta yhteisiä kokemuksia voisi saavuttaa nykyään esimerkiksi urheilun tai kulttuurin kautta – kenties myös luomalla vanhasta perinteestä jotain uutta.

 

ITSENÄISTYMISEN AIKAISIA suomalaisia ei voinut nimittää kovin yhtenäisiksi, vaan yhteiskunnassa oli erilaisia ääniä, jotka eivät olleet sovussa keskenään. Yhtenäisyys löydettiin lopulta talvi- ja jatkosotien aikaan yhteisestä vihollisesta, kun suurin osa mieluummin puolusti olemassa olevaa valtiota kuin oli sitä vastaan.  

– Siinä syntyi sopimuksia esimerkiksi työmarkkinoilla, ja erilaiset ryhmät tunnustivat toistensa arvon ja merkityksen. Sodan jälkeen ymmärrettiin, että kaikki ihmisryhmät olivat tehneet uhrauksia, ja siten oli valmiutta esimerkiksi invalidien, työväenperheiden ja yleensäkin lapsiperheiden tukemiseen. Sotien jälkeen alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, joka tarjosi sosiaaliturvaa, kansaneläkettä, äitiyspäivärahaa ja vastaavia turvaa tuovia, kaikille tarjottuja oikeuksia, kertoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen.

Vuonna 2018 suomalaise tuntuvat taas etääntyvän erilaisiin ryhmiin. Ajatus siitä, että kaikilla olisi yhteiskunnassamme mahdollisuudet hyvään elämään, on kärsinyt kolauksen.

– On paljon pelkoa ja vääryyden kokemusta, joka liittyy siihen, että olemme kymmenen vuotta eläneet talouskriisien aiheuttamassa taantumassa. Sillä on seurauksensa siihen, miten asioita tarkastellaan, Lahtinen selittää.

Yhteisen vihollisen luominen ei kuitenkaan ole ehkä paras ratkaisu. Olisi ennemminkin panostettava siihen, että suomalaisilla olisi hyvä olla. Talousnäkymien parantuminen on monessa yhteiskunnassa yhdistänyt kansaa, kun ääriliikkeet eivät enää viehätä samalla tavalla kuin huonommassa taloustilanteessa.

 

ERILAISIA RYHMIÄ voi tuoda lähemmäs toisiaan myös yhteisillä kokemuksilla. Niitä voi saada ennen kaikkea kulttuurista. Suomalaisina perinteisinä kirjallisuusteoksina pidetään Tuntematonta Sotilasta, Seitsemää Veljestä ja Kalevalaa. Musiikin saralta suomalainen suuruus on säveltäjä Jean Sibelius ja taiteessa Akseli Gallen-Kallela. Monille Sibeliuksen Finlandia tai Väinö Linnan Tuntematon sotilas voivat kertoa suomalaisuuden ytimestä, mutta toisaalta moni koululainen puree tänä päivänä hammasta Tuntematonta lukiessaan.

– Vanhan rinnalle voisi tulla jotain uuttakin. On ollut ihan kiinnostavaa seurata sitä, kuinka moni nuori on löytänyt Tuntemattoman Sotilaan uuden elokuvaversion. Sitä voi tietysti kysyä, että onko se juuri sitä, mistä me parhaiten ammennamme suomalaisuutta tähän päivään. Kyllä suomalaisia yhdistäviä tekijöitä mietitään varmaan esimerkiksi tv-tuotannossa, kun tehdään sarjaa, jolle toivotaan mahdollisimman laajaa yleisöä. Siellä se tosin tehdään hieman eri kulmasta, Lahtinen pohtii.

Mikäli kulttuurilla halutaan vahvistaa suomalaisten yhtenäisyyttä, on siinä esiintyvien asioiden, henkilöiden ja teemojen oltava nykysuomalaisille samaistuttavia. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa naisia ei näy juurikaan, ja samaistumispintaa on tarjolla lähinnä miehille.

 

PAITSI, ETTÄ kulttuurituotosten on oltava samaistuttavia, olisi niiden myös onnistuttava kohottamaan Suomi-neidon matalahkoa itsetuntoa. Yleensä sen on taannut menestys ulkomailla. ”Torilla tavataan” on tyypillinen lausahdus, kun Suomi nousee maailmankartalle, mutta viime vuosina ”torilla” on nähty kenties enemmän toisilleen huutelevia mielenosoittajia kuin oman maan menestystä juhlivia suomalaisia. Itsetuntoa on kuitenkin hivelty esimerkiksi suomalaisten metallibändien menestyksellä – vaikka suomalaiset eivät ehkä ihan täysin ymmärräkään kuinka paljon esimerkiksi Nightwish vetää yleisiä ulkomailla.

Vanhaakaan perinnettä ei kuitenkaan ole syytä heittää romukoppaan, vaan sen pohjalta voi tehdä jotain uutta. Esimerkiksi Kalevalaa onkin käytetty hyvin menestyksekkäästi tähän tarkoitukseen.

– Esimerkiksi kielitieteilijä J.R.R. Tolkienin Keskimaa-mytologia on Kalevalasta inspiroitunut, Lahtinen toteaa.

Tolkienin mytologia on toki jo kymmeniä vuosia vanha, mutta on suosittu edelleen, etenkin 2000-luvun elokuvien myötä. Harva kaduntallaaja ymmärtää elokuvaa katsoessaan, että siinä on suomalaista kansantarustoa mukana.

– Vanhaa kansanperinnepohjaa voisi tulkita uudelleen enemmänkin. Silloin se ei olisi vain sitä Kalevalan päivänä laulettavaa ”Vaka Vanhaa Väinämöistä”, Lahtinen tuumii.

Joskus joku keksii tehdä jotain toisin. Esimerkiksi suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä tuli tunnetuksi myös maailmalla 1990-luvulla.

–  Värttinä oli silloinen esimerkki siitä, että kansanlaulut eivät olekaan pelkästään sitä “Neidolla on punapaulaa”, vaan siellä voi olla aika väkeviäkin juttuja.

 

SUOMESTA LÖYTYY paljonkin myös sellaista perinnettä, jota ei ole vielä uudelleentulkittu ollenkaan. Kalevala on Elias Lönnrotin tuotos, mutta sen pohjalla on ollut hyvin runsas ja monelle täysin tuntematon kansanperinteen maailma.

– Se on sellaista vähän rosoista, ei aina täysin salonkikelpoista. Nythän onkin ilmestynyt hyviä tällaisia vähän räväkämpiä laulujen kokoelmia tai vastaavia, Lahtinen kertoo.

 

TOLKIENIN KESKIMAA-TEOKSET ovat esimerkki suomalaisesta kulttuurista inspiraationsa saaneista teoksista, jotka ovat kuitenkin ulkomaalaisen kirjoittamia. Sellainen kulttuurituote voi varmasti nostaa suomalaisten kansallista itsetuntoa, mutta kenties sen vaikutus voisi olla voimakkaampi, mikäli kirjoittaja olisi suomalainen.

Kenties suomalaisten asenteella omaan kulttuuriinsa on vaikutusta siihen, miksei suomalaisia Tolkieneja ole uskaltautunut näkyviin.

– Meidän yhteiskunnassamme on sellaista ankaruutta, mikä vaivaa minua. Vaikka miten onnistuisimme jossain, niin sitä ei pidetä minään. Se näkyy siinäkin, että jos uutisoidaan Suomen olevan kolmanneksi paras maa kilpailukyvyltään, niin se tuodaan esiin niin, että ”Suomi on maailman kilpailukykyisin maa – asiantuntijat kuitenkin varoittavat, ettei ole varaa heittäytyä lepäämään laakereillaan, Lahtinen kertoo.

– Olisi hienoa, jos julkisuudessa alettaisiin puhua enemmän positiivisen kautta. En tarkoita pinnallista positiivisuutta, vaan sitä, että puhe olisi hyväksyvää ja arvostavaa, hän selittää.

 

LAHTISEN MUKAAN suomalaisilla tiedotusvälineillä on taipumus hahmottaa maailmaa kriisien ja epäonnistumisten kautta. Kalevalan sankareillakin asiat menivät enimmäkseen pieleen.

Viime aikoina tosin olemme oppineet myös hieman nauramaan yrmykulttuurillemme – emmekä mitenkään väheksyvässä mielessä. Suomalaiset ovat löytäneet sisäänpäin kääntyneestä luonteestaan hyväksyvää huumoria, josta on inspiroiduttu ulkomaillakin. Tästä esimerkkinä toimii Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares. Huumori on yleisesti ottaen hieno ja toimiva keino käsitellä vaikeita asioita, joten ehkä suomalaiset voisivat tarvita kunnon annoksen kulttuuristamme ammentavaa huumoriterapiaa.

Teksti: Milla Asikainen

29 Nov

Joulu voi ajaa päihteitä käyttävän vanhemman kriisiin, mutta siitä voi löytyä mahdollisuus muutokseen

Suomessa on monia perheitä, joissa alkoholinkäyttö lähtee lapasesta juhlapyhinä. Kuva: Pixabay.com

 

Vanhemman raitis tulevaisuus on lapselle paras joululahja: on parempi olla päihteettömänä koko loppuelämä kuin vain joulunpyhien ajan. Tätä mieltä on perhe- ja päihdeterapeutti Riitta Koivula.

 

JOULUAATTO ON MONESSA perheessä yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Lähestyvän juhlan ajatteleminen voi aiheuttaa etenkin perheen pienimmissä jännittynyttä kipristelyä vatsanpohjassa. Aina vatsan nipistely ei kuitenkaan johdu ilosta ja odotuksesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2017 esittämän arvion mukaan 70 000 suomalaislasta varttuu perheessä, jossa vanhemmalla on päihdeongelma. THL:n arvio perustuu tietoon hoitoa hakeneista. Todellisuudessa elämä päihderiippuvaisen vanhemman kanssa lienee arkipäivää paljon useammalle lapselle.

− Lapsen näkökulmasta päihdeperheen joulu voi olla monenlainen. Itse olen alkoholistiperheen aikuinen lapsi, ja alkoholi oli lapsuudenkodissani suuressa roolissa. Isä ei kuitenkaan koskaan juonut jouluisin, ja omassa lapsuudessa joulu oli helpotus, kertoo Riitta Koivula.

Koivula on avopäihdehoito Oikeahetken toimitusjohtaja sekä perhe- ja päihdeterapeutti. Perheyrityksen toiminta on lähtöisin perheen omasta toipumiskokemuksesta.

− Myös oma mieheni on päihdeperheen lapsi. Hänessä se on näkynyt siten, ettei joulumieltä oikein ole ollut aikuisenakaan. Ennemmin joulu nostaa pintaan lapsuuden traumat eli pelon, jännityksen, surun ja huolen.

 

JOULU ON ALKON myymälöissä vuoden kiireisintä aikaa, ja jouluviikon aikana Alkossa vierailee arviolta jopa kaksi miljoonaa suomalaista, yhtiö kertoi toissavuonna.

Huolella valittu viini voi olla tarkoitettu juhlaillallisen pariksi tai lahjapakettiin, mutta jos vanhemmista toinen tai molemmat heiluvat koko joulun ajan viinilasi kädessä, perheen joulumieli joutuu koetukselle.

Riitta Koivula sanoo, että lapsella on aina toivo ja usko siitä, että kaikki menee hyvin. Jossain vaiheessa usko rapistuu ja suhtautuminen juhlapyhiin muuttuu kyyniseksi. Monet päihdeperheessä kasvaneet eivät pidä joulusta, ja sille on Koivulan mukaan syynsä.

− Oman mieheni lapsuudessaan joulupukit olivat aina kännissä, ja pukki ennemmin pelottava kuin ilahduttava.

Runsas päihteidenkäyttö voi tehdä lapsen odottamasta juhlasta ilmapiiriltään ikävän ja raskaan, jolloin ruoka ei maistu ja vatsaan koskee.

Myös Koivulan mies on toipunut alkoholisti. Omassa perheessä joulut kuitenkin sujuivat Koivulan mukaan hyvin silloinkin, kun perheen isä vielä joi. Raitistuminen on kuitenkin tuonut perheeseen aivan uudenlaisen joulumielen.

Koivulan mukaan päihderiippuvaisella vanhemmalla saattaa olla halua tarjota lapselle hyvä joulu, mutta sairaus ei laita perhettä etusijalle. Se on läsnä joka tapauksessa, sujuivat juhlapyhät alkoholin kanssa tai ilman sitä.

− Suurin merkitys lapselle on sillä, ettei lähestyvää juhlaa tarvitsisi jännittää tai pelätä, eikä hänen tarvitsisi huolehtia tulevasta.

 

AVOPÄIHDEHOIDOSSA joulu näkyy yleensä vasta juhlapyhien jälkeen, jolloin syyllisyyden tunteet saattavat nousta esille. Koivulan mukaan merkittävät tapahtumat, kuten tapaturma tai muu vahinko, voivat pysäyttää riippuvaisen.

− Toipuminen on mahdollista silloin, kun pysähtyy asian äärelle. Yleensä syynä on kriisi, joka on niin mullistava, että päihteidenkäyttäjä hakeutuu hoitoon.

Osa hakeutuu hoitoon jo ennen joulua. Tällöin syynä voi olla se, että ahdistus kasvaa sitä suuremmaksi, mitä lähemmäksi juhla tulee.

− Joulu on mahdollisuus, sillä se voi kriisiyttää perheen.

Koivula huomauttaa, että toisin kuin usein ajatellaan, alkoholismia sairastavat ovat yleensä perheellisiä ja työssäkäyviä, arvostettuja ihmisiä ja erinomaisia työntekijöitä. Kotona päihdeperheen elämä voi olla hyvin erilaista kuin sen ulkopuolella.

− Paras joululahja, mitä alkoholisti voi lapselleen antaa, on päätös lähteä hoitoon. Se on loppuelämän lahja vanhemmalta, ei vain lupaus olla yksi päivä juomatta.

Teksti: Ida Kannisto

22 Nov

Asiantuntija kertoo, miten läheisensä menettänyttä ei kannata kohdella – ”Suurin virhe on olla tekemättä mitään”

Ystävän tai läheisen lohduttamisessa tärkeintä on huomiointi ja läsnäolo. Kuva: Pixabay.com

 

Mielenterveyden keskusliiton kuntoutussuunnittelija Outi Ståhlbergin mukaan surevan auttamisessa on tärkeintä läsnäolo. Läheisensä menettäneeltä voi myös kysyä, miten hän haluaisi tulla autetuksi.

 

KUN LÄHEISTÄ KOHTAA suuri suru, voi auttaminen tuntua vaikeammalta kuin olisi osannut odottaa. Sanojen voi pelätä kuulostavan kornilta tai niitä ei löydä ollenkaan. On hankala sanoa, voiko tuki olla vääränlaista. Ihminen on erehtyväinen, joten on inhimillistä, että tukeminenkaan ei aina suju luontevasti. Kuntoutussuunnittelija Outi Ståhlberg Mielenterveyden keskusliitosta kertoo Henrylle, miten välttää yleisimmät sudenkuopat tukiessa läheisensä menettänyttä.

 

JOS ITSE ON kokenut läheisen menetyksen, voi olettaa virheellisesti tietävänsä, miltä toisesta tuntuu. Oletus saattaa kuitenkin olla täysin väärä.

– Minun äitini on kuollut, mutta en silti voi tietää, miltä toisesta saman kokeneesta tuntuu. Merkitykset ovat yksilöllisiä, Outi Ståhlberg selittää.

Vertaistukea voi tarjota, mutta ei pidä olettaa, että toinen käsittelisi tapahtunutta samalla tavoin kuin itse. Toisen toipumisprosessi voi esimerkiksi kestää pidemmän aikaa kuin oma, eikä se tarkoita sitä, että hän olisi jäänyt märehtimään asiaa.

 

RATKAISUJEN TAI SELVIYTYMISKEINOJEN tuputtaminen ei myöskään ole paras tapa lohduttaa. Surevaa ei kannata kehottaa lähtemään lenkille tai yksinkertaisesti piristymään. Myös ”kyllä se siitä ajan kanssa” on fraasi, jota tulee helposti käyttäneeksi lohduttaessa. Surutyöhön ei kuitenkaan ole valmista käsikirjoitusta. Joskus voi olla, että ihminen jää loppuiäkseen kantamaan surua jossain muodossa.

– Esimerkiksi lapsensa menettäneet puhuvat ajasta ennen ja jälkeen tapahtuneen. Suru jää siis jollain tavalla läsnäolevaksi, vaikka fyysinen tuska helpottaakin ajan mukana, Ståhlberg kertoo.

Läheisensä menettäneellä on oikeus särkyä ja olla surullinen. Suru on luonnollista menetyksen kohdatessa, eikä sitä pidä yrittää tukahduttaa. Tukijan ei aina tarvitse osata keksiä maailmaa mullistavia ratkaisuja tuskan vähentämiseksi. Esimerkiksi arjen askareissa auttamisella voi tukea toisen toipumista. Joskus ei välttämättä tarvita edes sitä.

– Pelkkä tietoisuus siitä, että olet läsnä, on lohduttavaa, Ståhlberg selittää.

 

JOSKUS PELKO SIITÄ, että tekee jotain väärää voi johtaa siihen, ettei tee mitään. Läheisen menettänyt henkilö kuitenkin tarvitsee tukea ja apua. Ainakin osanottonsa olisi kohteliasta ilmaista.

– Jos on epävarma siitä, miten toimia, voi kysyä surevalta, että ”Mitä haluaisit minun tekevän? Onko jotain, mitä voisin tehdä tai sanoa?” Ståhlberg kertoo.

On tärkeää kertoa halustaan auttaa ja lohduttaa. Sureva kertoo kyllä, mikäli ei halua puhua. Läheisen menettäneellä on suuri riski sairastua esimerkiksi masennukseen, joten häntä ei pitäisi jättää yksin.

– Surevasta voi huolehtia pitämällä silmällä sitä, ettei hän eristäydy liikaa muista, ja ettei suru muutu katkeruudeksi. Minä tein makaronilaatikkoa ystävälleni, joka menetti läheisensä. Istuin hänen seuranaan monta iltaa ja huolehdin, että nenäliinat riittävät, jääkaapissa on ruokaa ja lapsilla puhtaat vaatteet aamulla kouluun, Ståhlberg kertoo.

 

MYÖS AMMATTIAVUN hakemiseen kannattaa kehottaa aina, jos ihmistä kohtaa odottamaton tai muuten traumaattinen menetys ja kriisi. Mikäli kuollut läheinen on ollut esimerkiksi vanhus, jonka kuolemaa on osattu odottaa, voi lähipiirin tuki riittää.

Mihin sitten ottaa yhteyttä, kun kohtaa kriisin?

– Suomen Mielenterveysseuralla on kriisikeskus. Yhteyttä voi ottaa myös Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelimeen, terveyskeskukseen tai yksityiseen lääkäriasemaan, Ståhlberg listaa.

– Koulun psykologi, kuraattori ja oppilasterveydenhuolto voivat myös auttaa, samoin kuin seurakunnan ja järjestöjen sururyhmät sekä vertaistukiryhmät. Apua saa, jos sitä osaa hakea. Siinä läheinen voi olla suureksi avuksi. Hän voi soitella, sopia aikatauluista ja huolehtia, että sureva menee sovittuihin tapaamisiin, hän lisää.

Mikäli uskot, että tekstin neuvoista voisi olla jollekulle tuntemallesi apua, voit jakaa sitä somessa!

Teksti: Milla Asikainen