23 Aug

Piilotyöpaikkojen löytäminen vaatii taustatyötä ja vaivaa – vastaamalla yrityksen tarpeeseen ja perustelemalla oman arvosi onnistut

Sosiaalisen median kautta voit kasvattaa verkostoasi ja löytää piilotyöpaikan. Kuva: Pixabay.com

 

Työnhaku voi olla turhauttavaa, kun julkisesti haettavissa olevia työpaikkoja on rajoitetusti ja hakijoita moninkertaisesti. Sitran vuonna 2017 tekemän Työelämän tutkimuksen mukaan vain 23 prosenttia suomalaisista työllistyy avoimen työpaikkahaun kautta. Valtaosa työpaikoista on siis piilotyöpaikkoja, joiden jäljille pääset näillä vinkeillä.

 

PIILOTYÖPAIKKOJEN SYNTYMISEEN ON monia syitä: yksi lähtee äitiyslomalle, toinen vaihtaa tehtävää yrityksen sisällä ja joku muuttaa paikkakunnalta. Yrityksissä on usein myös piileviä tarpeita, joita ei tunnisteta tai joihin ei pystytä reagoimaan kiireen keskellä. Yrityksessä syntyy välitön tarve uudelle työntekijälle, jos joku sairastuu tai irtisanoutuu.

Perinteinen rekrytointiprosessi on työnantajalle kallis ja työläs. Yhteen paikkaan voi tulla satoja hakemuksia, ja niiden läpikäymiseen menee paljon aikaa. Rekrytointiprosessit venähtävät helposti kuukausien mittaisiksi. Usein on siis työnantajan etu löytää osaaja muilla keinoilla.

Piilotyöpaikkojen kartoitus kannattaa aloittaa tekemällä itselleen työnhakustrategia. Hyvin mietityn työnhakustrategian merkitys korostuu erityisesti piilotyöpaikkoja etsiessä, koska sinun täytyy pystyä perustelemaan oma osaamisesi ja arvosi yritykselle. Työnhakustrategian perusta on hyvä itsetuntemus sekä oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen. Pohdi ajatuksen kanssa, millaista työtä haluaisit tehdä ja minkälaisessa yrityksessä. Piilotyöpaikkojen etsiminen on helpompaa, kun tiedät kuka olet, mitä osaat ja mitä haluat tehdä.

 

MISTÄ NIITÄ PIILOTYÖPAIKKOJA sitten löytää? Sitran tutkimuksen mukaan suurin osa piilotyöpaikoista löytyy verkostojen kautta. Kerro siis avoimesti työnhaustasi niin henkilökohtaisille kontakteillesi kuin sosiaaliseen mediaan. Ystävät, opiskelukaverit, entiset kollegat tai sukulaiset saattavat tietää avoimia paikkoja, jotka vastaavat osaamistasi ja kiinnostustasi.

Jos sinulla on tuttuja mielenkiintoisissa yrityksissä, ole rohkeasti yhteydessä heihin.

Kerro aktiivisesti kiinnostuksen kohteistasi, taidoistasi ja tavoitteistasi. Vaikka ei tärppäisi heti, niin kontaktisi todennäköisesti muistaa sopivan työpaikan avautuessa, että sinulla on tarvittavaa osaamista.

Sosiaalisen median ansiosta kaikilla on mahdollisuus kasvattaa verkostoja yli kaveripiirien ja työyhteisörajojen. Sinulla ei tarvitse olla satoja LinkedIn-kontakteja tai Twitter-seuraajia, jotta kutsu työhaastatteluun kävisi. Panosta mieluummin laatuun kuin määrään ja pidä huolta verkostostasi.  Auta myös itse verkostosi jäseniä: tarjoa neuvoja, vinkkaa sopivista työpaikoista ja yhdistä kontakteja. Verkosto toimii aina molempiin suuntiin.

 

SOSIAALINEN MEDIA ON nykyään avainasemassa myös työnhaussa. Sosiaalista mediaa käytetään rekrytointia helpottavana välineenä lähes jokaisessa yrityksessä. LinkedIn on ylivoimaisesti työelämän suosituin sosiaalisen median kanava. Perinteiset rekrytointikanavat, kuten TE-palvelut ja työnhakufoorumit, ovat jääneet LinkedInin varjoon. LinkedInissä yritykset pystyvät myös kohdentamaan ilmoituksensa suoraan oikealle kohderyhmälle.

Panosta LinkedIn-profiilisi, jotta kiinnität rekrytoijan huomion. Tiivistelmällä on usein profiilin suurin painoarvo lukijan kannalta: kerro siinä mitä osaat ja mitä haluat tehdä. Näytä taitosi ja osaamisesi esittelemällä aiempia töitäsi, projektejasi ja portfolioitasi. Osallistumalla LinkedIn-keskusteluihin ja tuottamalla verkostollesi arvokasta sisältöä lisäät näkyvyyttäsi kaikista parhaiten. LinkedInistä voit myös tilata päivittäin lähetettävän listan oman alasi uusista työpaikoista suoraan sähköpostiisi.

LinkedInin lisäksi yritykset vinkkaavat avoimista paikoistaan myös muissa sosiaalisen median kanavissaan. Ole siis hereillä ja selaa säännöllisesti Facebook, Instagram ja Twitter läpi. Seuraa erityisesti hastagejä #rekry, #somerekry, #työpaikka ja #töitätarjolla. Liity myös erilaisiin alakohtaisiin Facebook-ryhmiin. Sosiaalisen median ryhmissä vinkataan usein työpaikoista, annetaan työnhakuvinkkejä ja tiedotetaan muun muassa erilaisista alan tapahtumista. Aktiivisuus ryhmissä kannattaa: keskustele ja auta, niin jäät mieleen. Ammatillisella keskustelulla kehität myös osaamistasi ja tuot asiantuntijuuttasi esiin. Ei haittaa, vaikka et olisikaan vielä ammattilainen, aito innostus ja halu oppia uutta on paljon tärkeämpää.

Erilaiset oman alan tapahtumat ovat erinomainen paikka päästä juttusille yritysten edustajien kanssa. Kuva: istock.com

 

OMA AKTIIVISUUS ON tärkeintä piilotyöpaikan löytämisessä. Hyvä keino saada vinkkejä mahdollisista piilotyöpaikoista on seurata yhteiskuntaa ja tiedotusvälineitä. Lehdissä ja muissa medioissa on uutisia, joista voi oivaltaa syntymässä olevan työpaikan. Kiinnitä huomiota esimerkiksi uusiin, nosteessa oleviin ja kasvaviin yrityksiin. Saneeraukset, uudistukset ja kaikenlaiset muutokset avaavat usein uusia työpaikkoja. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä yritykseen ja tiedustella työmahdollisuuksista.

Työpaikkailmoituksiin vastaamisen lisäksi kartoita ne työnantajat, joista olet kiinnostunut. Selvitä onko heillä alkamassa esimerkiksi uusia projekteja, joihin voisit tuoda osaamistasi. Ota suoraan yhteyttä sen yksikön esimieheen, jossa haluaisit työskennellä. Aina kannattaa tarjota omaa osaamista, sillä vaikka ammattitaidollesi ei tällä hetkellä löytyisi tarvetta, voit jäädä mieleen tulevaisuuden varalle. Yritysten nettisivuilla olevia avoimia hakemuksia täyttämällä et myöskään häviä mitään – päinvastoin! Osa yrityksistä käy aina ensimmäiseksi hakijatietokantansa läpi ennen paikan julkistamista avoimeen hakuun.  

Ole yhteydessä myös rekrytointi- ja suorahakuyrityksiin. Kysy millaisiin työpaikkoihin he etsivät tekijöitä, kerro mitä osaat ja millaisista tehtävistä olet kiinnostunut. Vaikka heillä ei olisi sinulle sopivaa työpaikka juuri nyt, usein ammattirekrytoijat kartoittavat hyviä työntekijöitä seuraavia rekrytointeja varten. Jos olet hakenut jotakin tiettyä työtehtävää ja päässyt työhaastatteluun, kerro haastattelijalle olevasi kiinnostunut työmahdollisuuksista myös heidän tulevissa toimeksiannoissaan.

Lisäksi oman alan tapahtumat, messut, konferenssit ja seminaarit ovat loistava tapa tehdä tuttavuutta yritysten edustajien kanssa. Osallistu aktiivisesti tapahtumiin ja hyödynnä mahdollisuudet keskustella yritysten edustajien kanssa. Tapaamalla yrityksen edustajan kasvotusten jäät varmasti paremmin mieleen kuin sähköpostia lähettämällä. Antamalla hyvän vaikutelman olet todennäköisesti seuraavalla kerralla mielessä kun paikka aukeaa – ja saattaapa joku todeta heti tarvitsevansa juuri sinunlaistasi osaajaa.

 

TEHOKAS TYÖNHAKU ON monikanavaista. Hyödynnä sekä perinteisiä että uusia kanavia, verkostoja ja sosiaalista mediaa. Monilla aloilla työnäytteillä voi olla suuri merkitys työllistymiseen. Tee lyhyt työnhakuvideo, perusta blogi ja jaa tuottamaasi sisältöä sosiaalisen median kanavissa. Esiintymällä alasi asiantuntijana markkinoit itseäsi ja viet viestiäsi eteenpäin.

Piilotyöpaikan löytäminen ei ole helppoa, mutta vaivannäkö palkitaan monella tavalla. Käymällä tapahtumissa ja tutustumalla uusiin ihmisiin pystyt kasvattamaan verkostoasi luontevasti. Ottamalla itse yhteyttä yrityksiin työnantaja tietää, että olet oma-aloitteinen. Kun yritys seuraavan kerran tarvitsee osaajaa, sinulla on jo jalka valmiiksi oven välissä. Hyvällä tuurilla sinua haastatellaan ensimmäisenä, eikä sinun tarvitse edes kilpailla muiden hakijoiden kanssa.

Loppujen lopuksi työpaikan saaminen voi olla pienestä kiinni. Kun olet aktiivinen ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan, niin ovi piilotyöpaikkaan aukeaa.

Teksti: Maria Hietajärvi

Lähde: Sitra, Työelämän tutkimus 2017

 

09 Aug

Väkivaltaisessa suhteessa elänyt Salla: ”Miesystäväni sai minut ajattelemaan, etten saisi parempaakaan”

Lähisuhdeväkivallassa on kyse nimenomaan vallasta. Kuva: Pixabay.com

 

Pelko ja musertunut itsetunto voivat saada väkivallan uhrin jäämään suhteeseen, vaikkei hän itsekään enää uskoisi väkivallantekijän muuttuvan.

 

JAUHELIHA JA VIHANNEKSET tirisivät pannulla samalla, kun Salla pakkasi keittiötavaroita pahvilaatikoihin. Oli pidettävä kiirettä, sillä Pekka oli tulossa pian kotiin. Muutama ilta sitten mies oli riidan yhteydessä potkaissut hänen koiraansa.

Väkivalta Sallaa kohtaan ei ollut mitään poikkeavaa, mutta eläinrakkaalle Sallalle lemmikin kaltoinkohtelu oli käänteentekevä kohta.

Salla laittoi levyn pois päältä, ettei Pekan päivällinen palaisi pohjaan. Hänen jalkansa olivat nauliintuneet paikoilleen. Salla oli varma, ettei pystyisikään lähtemään.

 

SIITÄ ON NYT kuusi vuotta. Tuona iltana hän oli lopulta lähtenyt, vaikka Pekka oli hätäpäissään tarjonnut kihlasormustakin. Lähtöpäätöstä Salla ei ole katunut hetkeäkään. Toisinaan hän jopa syyttää itseään siitä, ettei lähtenyt suhteesta aiemmin.

Neljän vuoden aikana Pekka haukkui häntä, veti tukasta ja puristi ranteista. Mies mittasi Sallan vyötärönympäryksen viikoittain siltä varalta, että tyttöystävä oli lihonut, ja eristi hänet ystävistään sillä perusteella, että he olivat Pekan mielestä huonoa seuraa. Lopulta hän myös potki Sallaa, uhkasi tappaa hänet ja löi Sallaa naamaan lohkaisten häneltä hampaan.

– Sitä kysyy itseltään, miten sitä saattoi olla niin tyhmä, että jäi siihen. Pekka lupasi kyllä aina muuttua, ja vaikka toisaalta en uskonut sitä, niin silti jäin suhteeseen, Salla kertoo.

Joskus Pekka jopa pyysi anteeksi aiheuttamiaan fyysisiä vammoja. Monesti mies itki ja lupasi, ettei vastaavaa enää tapahtuisi – yhdellä ehdolla.

– Hän laittoi tapahtuneen minun viakseni. Hän lupasi, ettei se toistu, kunhan minä en ärsytä häntä.

 

SALLA SAI KUULLA monesti Pekalta siitä, miten huono hän oli. Samalla mies kehui muiden naisten paremmuutta, toisinaan myös sellaisten, joiden kanssa oli Sallaa pettänyt. Salla ei ollut mitään ja Sallan oli hyvä muistaa se, jos mietti Pekan jättämistä. Ei häntä kukaan Pekkaa parempi haluaisi.

– Tavallaan minä uskoinkin sen. Pekka oli ainut, mitä minulla oli. Hän ei pitänyt ystävistäni ja kielsi näkemästä heitä, joten ei minulla ollut enää oikein ketään. Kaikki aikakin meni Pekkaan. Minun piti huolehtia, että asunto olisi siisti, ruoka valmis ja kaikki järjestyksessä, kun Pekka tulisi kotiin. Jos jotain oli vialla, niin huutia tuli, Salla kertoo.

Ajatus lähtemisestä kauhistutti Sallaa; hän pelkäsi sekä oman että läheistensä turvallisuuden puolesta. Sama pelko vaivaa myös monia muita, jotka miettivät väkivaltaisesta suhteesta lähtemistä.

– Väkivallan tekijä voi uhkailla, että jos teet tai et tee jotain, niin sillä on seurauksia. Henkilö voi uhata esimerkiksi omalla tai toisen kuolemalla, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Helena Ewalds.

 

TILANTEEN JATKUTTUA PITKÄÄN voi väkivaltaa kokeneen olla vaikea hahmottaa tilannetta todenmukaisesti. Manipulointi ja jatkuva lyttääminen voivat johtaa siihen, että uhri on niin väsynyt, ettei jaksa enää pyristellä vastaan tai jopa kokee ansaitsevansa huonon kohtelun.

– Useimmiten itsetunto ja itsearvostus murenee. Jos koko ajan saa kuulla, että sinä et ole minkään arvoinen, et osaa mitään, sinua pitää kontrolloida ja nöyryyttää eri tavoin, niin ihminen alkaa uskomaan siihen, Ewalds kertoo.

Sallan itsearvostus oli pitkään palasina. Se alkoi kuitenkin palautua pikkuhiljaa eron jälkeen, etenkin uusien suhteiden vaikutuksesta. Niissä häntä on kuvattu lähinnä viisaaksi ja kauniiksi.

– Joskus minä yhä mietin, puhuiko Pekka totta sanoessaan, että olin tyhmä. Mutta sisimmässäni tiedän, ettei se ole niin, Salla kertoo.

Enää hän ei antaisi kenenkään kohdella itseään samalla tavalla.

– Huomaan nykyään paremmin sellaiset piirteet ihmisissä ja vältän sellaisten ihmisten seuraa, joissa tuntuu olevan samoja piirteitä kuin Pekassa. Olen tarkempi jopa ystäviä valitessa.

Sallan ja Pekan nimet on muutettu.

 

Oletko huolissasi itsesi tai esimerkiksi läheisesi kokemasta väkivallasta tai sen uhkasta? Nollalinja palvelee vuorokauden ympäri. 

Apua lähisuhdeväkivaltaan voi löytää myös esimerkiksi Väestöliiton linkkilistan tai Suomen Mielenterveysseuran apusivun kautta. Samalta Väestöliiton sivulta löytyy myös lista tahoista, jotka auttavat väkivallan tekijöitä lopettamaan sen käyttämisen.

 

Teksti: Milla Asikainen

Kuva: Pixabay.com