25 Oct

Pimeyden väsyttämä mieli kaipaa valoa − kaamosväsymys saa karkin ja unen maistumaan

Kaamosväsymyksestä tai -masennuksesta kärsivälle päivien lyheneminen voi olla jokavuotinen riesa. Kuva: Ida Kannisto

 

Ravitseva vihersmoothie, kaapillinen pilleripurkkeja vai lomamatka etelään? Kaamosväsymyksen hoitoon on tarjolla monenlaisia ohjeita. Selvitimme, mitä tieteellinen tutkimus pitää toimivina keinoina.

 

SYYSKUUSSA SYKSY VIELÄ kukoisti kirjavissa väreissä ja antaa ohikulkijoille syyn ihailla itseään. Mutta kuten aina ennenkin, myös tänä vuonna oranssin ja punaisen sävyissä loistavat lehdet putosivat yhden viikonlopun aikana. Lokakuisena maanantaiaamuna puut olivat jo puoliksi paljaita − miten se taas tapahtui näin äkkiä?

Kuuma kesä on antanut monelle suomalaiselle luonnon omaa valohoitoa ja energiaa. Harmaa marraskuu on kuitenkin auttamatta jälleen edessä, ja kauniit kesäpäivät ovat enää kaukainen muisto. Moni ulkomailta Suomeen muuttanut kertoo, että vaikeinta Suomessa on marraskuun sietäminen. Se on vaikeaa myös usealle suomalaiselle, vaikka vuodenajat vaihtelevat saman kaavan mukaan joka vuosi.

Väsymys, loppumattomalta tuntuva unentarve ja herkkuhimo hiipivät monen arkeen joka syksy. Nämä kaamosväsymyksen oireet ovat melko yleinen ilmiö. Sen sijaan vakavampi kaamosmasennus on harvinaisempi ja saattaa haitata elämää merkittävästi. Turun yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan kaamosmasennus vaivaa noin seitsemää prosenttia aikuisista. 

 

KAAMOSMASENNUS ON yleisin vuodenaikaan liittyvä mielialahäiriö. Se viittaa masennustilaan, joka ilmenee toistuvasti talvikuukausien aikana. Oireet alkavat useimmiten lokakuussa ja rupeavat tavallisesti helpottamaan alkukeväästä. Väsymyksen tunne ei aina viittaa kaamosmasennukseen, vaan lievempiä oireiluja kutsutaan kaamosväsymykseksi tai -rasitukseksi. Oireet ovat masennuksen kaltaisia, mutta lievempiä: muun muassa väsymystä ja mielitekoa makeisiin ruokiin.

Kaamosmasennuksen oireet täsmäävät tavanomaisiin masennusoireisiin, sillä pimeä aika voi tuoda mukanaan alakuloisuutta, ahdistuneisuutta ja ärtymystä. Kaamosmasennuksesta kärsivä voi kadottaa tuntemukset mielenkiinnon ja mielihyvän kokemuksista. Unentarve lisääntyy ja ruokahalu kasvaa. Erityisesti hiilihydraattipitoiset ruoat maistuvat tavallista paremmin.

Kaamosmasennuksen hoitoon on tarjolla jos jonkinlaisia ohjeita, ja hoitokeinoja on tutkittu myös tieteellisesti. Suomalainen lääkäriseura Duodecim suosittaa kaamosmasennuksen itsehoitoon valohoitoa, jota seura kutsuu tehokkaimmaksi keinoksi taltuttaa masennusoireet.

Valohoitoa voi harjoittaa kirkasvalolamppujen avulla, joiden valkoisessa valossa potilas viettää puolesta tunnista tuntiin joka päivä. Kaikista tehokkainta valohoito on, jos sen toteuttaa aamuaikaan – mitä aikaisemmin, sen parempi. Valohoitoa tukee säännöllinen liikunta ja kuntoilu. Liikunnan ja kirkasvalohoidon tehon puolesta puhuu myös psykiatrian erikoislääkäri Sami Leppämäki väitöskirjassaan. 

Kirkasvalohoitoa suosittavat myös valtakunnalliset käypä hoito -suositukset. Niiden mukaan kaamosmasennusta voidaan hoitaa myös tietyillä masennuslääkkeillä, joskin lääkehoidosta on vasta melko vähän tutkimusta. 

 

EI OLE IHME, että pimeys vaikuttaa pohjoisissa maissa asuvien mielialaan. Vuoden pimeimpänä aikana, eli talvipäivän seisauksen aikaan, päivä on Suomessa vain muutaman tunnin pituinen. Maan kaikista pohjoisimmissa osissa napapiirin yläpuolella aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle lainkaan. Tämänhetkisen tutkimuksen valossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaamosmasennus voi olla arveltua kinkkisempi vaiva.

Jutun alussakin linkatussa Turun yliopiston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa kävi ilmi, että iltaihmiset ovat kaamosmasennukselle alttiimpia kuin aamuihmiset. Sen sijaan etelässä ja pohjoisessa asuvien välillä eroavaisuuksia ei havaittu, mikä vaikuttaa viittaavan siihen, että kaamosmasennuksen taustalla voi olla muutakin kuin valon määrän väheneminen.

Jokaisen kannattaa etsiä itselleen sopivimmat keinot kaamoksesta selviämiseen kokeilemalla. Jos väsymys tuntuu ylitsepääsemättömältä eikä arjen askareita saa hoidetuksi, on aika mennä lääkärin juttusille.

Teksti ja kuvat: Ida Kannisto

 

 

18 Oct

Kuoleman näkeminen voi järkyttää jopa vahvaa ammattilaista, mutta kokemus auttaa käsittelemään sen kohtaamista

Sairaalan syöpäosastolla sairaanhoitajana työskentelevä Linda Kulmala, 25, on joutunut sopeutumaan siihen, että kuoleman näkeminen on osa elämää. Kuva: Ida Kannisto.

 

Kuolema on luonnollinen osa elämää. Sen kohtaaminen voi kuitenkin olla traumaattista ja pahimmillaan viedä kyvyn työskennellä tai opiskella. Vaikka kuolema on etääntynyt arjestamme, joidenkin ihmisten elämässä se on vahvasti läsnä. Näin on esimerkiksi hoitajan työssä.

 

KUOLEMA PELOTTAA, sitä on vaikea ymmärtää ja ruumiita näkee vain kauhuelokuvissa. Etenkin nuori ihminen voi kokea elämän päättymisen tällaisena. Äskettäin 25 vuotta täyttänyt Linda Kulmala sen sijaan pohtii, suhtautuuko hän kuolemaan jotenkin liian kevyesti: se ei pelota, vaan tuntuu olevan osa normaalia elämän kiertokulkua.

Kulmala valmistui vajaat pari vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Hän työskentelee syöpäosastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Siellä kuolema on joskus jopa helpotus.

– Jos syöpä on edennyt niin pitkälle, että kuolema on lähellä, se voi olla jopa toivottua. Ihminen ei voi hyvin silloin, kun syöpä on levinnyt kehossa useaan paikkaan, Kulmala kertoo.

 

KUOLEMA ON KULMALAN MUKAAN syöpäosastolla arkipäivää. Vaikka elämän päättyminen tuntuu nyt luonnolliselta, kesti pitkään ennen kuin Kulmala kohtasi työelämässä ensimmäisen kuoleman. Harjoitteluissa hän hoiti paljon saattohoitopotilaita, mutta kuolema ei koskaan sattunut oman vuoron aikana. Lopulta se osui kohdalle keikkatyössä vanhustenhoidon puolella.

– Olin hoitanut tätä ihmistä edellisenä iltana. Hän oli saattohoidossa ja tiedettiin, että kuolema on tulossa pian. Asia oli mielessä koko vuoron ajan, ja yön aikana hän kuoli. Koska kyseessä oli vanhusten palvelutalo, vainaja oli siellä vielä aamulla.

Kulmala ei saapunut paikalle ensimmäisenä. Siksi kuolleen kohtaaminen tuntui turvalliselta: hän osasi odottaa, mitä on vastassa, ja mukana oli kokenut työkaveri.

 

VAHVASTA ASENTEESTA ei käy kiittäminen ainoastaan ammattitaitoa ja kasvattavia työkokemuksia. Kulmala uskoo, että oman henkisen kantin taustalla vaikuttaa myös oma kokemus syövästä.

– Sairastin syövän 11-vuotiaana. Silloin pälkähti idea siitä, että haluan sairaanhoitajaksi.

Nyt hän työskentelee aikuisten syöpäpotilaiden hoitajana. Kulmala ei pelkää puhua sairaudesta. Sen sijaan häntä hämmästyttää, että syöpä on yhä tabu, josta ei välttämättä uskalleta puhua tai kysyä.

– Uskon, että se teki paljon vahvemmaksi. Enää en hätkähdä ihan pienimmästä asiasta. Olen aina ollut peruspositiivinen ihminen ja olin sellainen jo ennen sairautta, mutta ehkä se on vielä jotenkin tuplaantunut sen jälkeen. Elämästä osaa nauttia ihan eri tavalla, eikä kaikista turhista pikkuasioista jaksa valittaa, Kulmala kertoo.

– Omalla kohdallani ei ollut suurta vaaraa kuolemasta tai ainakaan minulle ei niin kerrottu, hän jatkaa.

Syöpäosastolla tärkeää on Kulmalan mukaan niin potilaiden kuin omaistenkin huomioiminen ja heistä huolehtiminen, keskustelu ja kuulevana korvana toimiminen. Kuolema herättää aina tunteita, ja itkeminenkin on sallittua. Kulmala huomauttaa, että kovin toivottu ei kuitenkaan ole tilanne, jossa potilaan omaiset lohduttavat hoitajaa.

 

KULMALAN AJATUKSET saavat vahvistusta Ylöjärvellä sijaitsevan palvelutalon Keihäsniemen kodin vastaavalta hoitajalta Sanna Haapaselta, joka sanoo, että kuoleman kohtaaminen tuntuu, vaikka olisi työssään kuinka vahva ammattilainen.

Haapanen kertoo, että työpaikalla keskustellaan läpi jokainen kuolemantapaus. Uusilta opiskelijoilta hän usein tiedustelee, ovatko he kohdanneet kuolemaa, onko siitä keskusteltu opinnoissa ja millaisia ajatuksia opiskelijalla on kuolevan hoidosta.

Hoitajan ammatti-identiteettiin kuuluu ajatus siitä, että elämää ylläpidetään ja ihmistä kohdellaan ihmisenä loppuun saakka. Haapanen pyrkii valmistamaan opiskelijoita siihen, että vanhustyössä kuolema voi olla oven takana. Se voi olla vastassa esimerkiksi aamulla työpaikalle mentäessä.

– Jos opiskelija on kauhean nuori, hänellä ei välttämättä ole valmiuksia kohdata tai käsitellä kuolemaa, Haapanen pohtii.

– Toisaalta olen huomannut, että nuoremmat suhtautuvat usein kuolemaan teknisesti ja pystyvät kohtaamaan sen helpommin ilman tunnetaakkaa.

 

MYÖHEMMÄLLÄ IÄLLÄ ELÄMÄNKOKEMUS voi muuttaa suhtautumista. Jos esimerkiksi kuolleen ikä on lähellä omien vanhempien ikää, kuolema voi tulla tunnetasolla liian lähelle. Haapanen kertoo törmänneensä uransa aikana siihen, että jo valmistunut ja ammattitaitoinen hoitaja onkin kuolemantapauksen kohdatessaan heikoilla.

Taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi liian nuorena koetut tapahtumat: kuolema on voinut yllättää liian rajusti väkivaltatilanteessa tai nuori on voinut joutua hoitamaan omia vanhempiaan. Kokemuksista voi seurata epävarmuutta ja pelkoa siitä, että hoidettava kuolee.

– Tällöin hoitaja voi tuntea syyllisyyttä ja miettiä, aiheuttiko hän kuoleman. Syyllisyys voi olla dramaattista. Siihen voi loppua ura tai opinnot. Jos tapahtunutta ei pysty käsittelemään, se voi seurata mukana todella pitkään.

 

KUN OPISKELIJA KEHITTYY vuosien aikana ammattinsa osaavaksi hoitoalan ammattilaiseksi, myös tiedot, taidot ja tunnetaidot kehittyvät, ja hän kykenee näkemään kuoleman kokonaisuutena ja elämään kuuluvana. Tällöin kuolemaa osaa lähestyä vahvana ammattilaisena ja toisaalta säilyttää omat tunnepuolen kokemukset ominaan. Jos kuolema on luonnollinen, elintoiminnot hiipuvat hiljalleen. Elimistö voi tehdä kuolemaa usean päivän ajan, kunnes elintoiminnot lopulta lakkaavat. Sitä hetkeä ei voi ennustaa.

Haapanen kertoo, ettei opiskelijoiden ole pakko osallistua esimerkiksi saattohoitoon. Kenenkään onnistuminen työssään määräydy sen mukaan, uskaltaako hän koskettaa kuollutta.

Teksti ja kuva: Ida Kannisto

11 Oct

Satokausiruokaa kannattaa suosia ympäri vuoden

Kotimaiset juurekset, kaalit, marjat ja hedelmät ovat syksyllä herkullisimmillaan. Kuva: Maria Hietajärvi

 

Satokausiruoan suosimisessa on vain hyviä puolia. Ostamalla kaupasta sesongin kasviksia monipuolistat ruokavaliotasi, pienennät ruokalaskuasi ja teet hyvää ympäristölle. Kokosimme juttuun myös ajankohtaisia sadonkorjuureseptejä kotikeittiöön.

 

OLETKO MIETTINYT, MIKSI kaupassa tarjolla olevien kasvisten hinnat ja tarjonta muuttuvat vuoden aikana? Tai miksi kurkku ja tomaatti eivät maistu talvella juuri miltään? Syy löytyy kasvisten luontaisesta satokaudesta. Raaka-aineet ovat parhaimmillaan satokausiensa aikana, ja sama vihannes maistuu eri vuodenaikoina erilaiselta. Maukkauden lisäksi satokausikasvisten suosimisessa on paljon muitakin hyviä puolia.

Kaikki tietävät, että kasvikset ovat terveellisen ruokavalion perusta. Luonnonvarakeskuksen teettämän Ravintotase-tutkimuksen  mukaan yli 90 prosenttia suomalaisten syömistä vihanneksista koostuu kuitenkin alle kymmenestä lajikkeesta. Syömme salaattia, tomaattia ja kurkkua rutinoituneesti ympäri vuoden. Yksinkertainen tapa saada vaihtelua ruokalautaselle on ostaa satokausikasviksia. Aloita kokeilemalla kahta uutta sesongissa olevaa kasvista tai hedelmää kuukaudessa, ja maistat lähes 50 uutta lajiketta vuodessa.

 

USEIN PUHUTAAN, että terveellinen ruoka on kallista. Varmasti, jos ostaa Espanjasta lennätettyjä mansikoita keskellä talvea. Satokautensa aikana kasvikset ja hedelmät ovat edullista ruokaa runsaan tarjonnan sekä halvempien kasvatus- ja kuljetuskulujen ansiosta. Satokausiensa aikana kasvikset ovat tuoreimmillaan ja ravintorikkaimmillaan. Ne ovat maukkaita, mehukkaita ja värikkäitä. Raakana poimittu, maapallon toiselta puolelta kuljetettu kasvis tai hedelmä ei myöskään sisällä yhtä paljon ravinteita kuin lähellä kasvanut ja tuoreena ruokapöytään poimittu kasvis.

Satokausikasvisten suosiminen on myös ekologinen valinta. Luonnollisen satokautensa aikana kasvatettuihin kasviksiin tarvitsee käyttää vähemmän lannoitteita sekä ulkopuolista energiaa, kuten valoa ja lämpöä. Suosimalla lähellä kasvatettuja tuoreita kasviksia myös kuljetusten ja varastoinnin aiheuttamat ympäristöpäästöt pienenevät.

 

MISTÄ SITTEN TIETÄÄ, mitä kasviksia ja hedelmiä kannattaa ostaa kaupasta? Eri yritykset ovat keränneet satokausitietoja yhteen. Tunnetuin vaihtoehto on Satokausikalenteri, jonka kuukausittaiset sesonkitiedot löytyvät täältä. Muita vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi Yhteishyvän (pdf-tiedosto) sekä Tuoreverkon sivuilta. Satokalenterien avulla on helppo seurata kasvisten satokausia ja löytää sesonkikasvikset kauppojen tarjonnasta.

 

SYKSY ON SADONKORJUUN aikaa. Suomessa sadonkorjuun merkitys on aina ollut suuri. Perinteiden mukaan sadonkorjuun päättymistä on juhlittu viettämällä kekriä, jolloin ihmiset kerääntyivät runsaiden ruokapöytien ympärille nauttimaan sadon antimista ja juomista. Sadonkorjuu on edelleenkin ruoanlaittajalle vilkas sesonki. Tuoreista raaka-aineista voi valmistaa monenlaisia herkkuruokia. Syksyisen sadonkorjuun parasta antia ovat erityisesti juurekset, sienet, kaalit, marjat ja kotimaiset omenat. Kun raaka-ainetarjontaa on yllin kyllin, tulee melkein valinnanvaikeus siitä, mitä reseptejä kokeilisikaan.

Juurekset ovat syksyn ja talven ruokaa parhaimmillaan: edullista, värikästä ja maukasta. Niistä voi tehdä esimerkiksi keittoa, pihvejä, pataa tai laatikkoa. Tai entäpä jos kokeilisi metsäistä juurespaistosta tai sadonkorjuupastaa? Porkkanoista voi valmista samettista keittoa tai porkkana-cashewpihvejä. Punajuuri taas on klassikkopari erilaisille juustoille: kokeile vaikka punajuuri-fetapaistosta, vuohenjuustosalaattia tai punajuuri-aurajuustovuokaa. Juurekset sopivat mainiosti myös leivontaan. Kokeile tehdä punajuuri-suklaakakkua tai leivo rakastettua porkkanakakkua.

Sienet ovat syksyisen metsän aarteita. Kantarellit, suppilovahverot, mustatorvisienet, tatit ja rouskut ovat hyviä ruoanlaittosieniä. Kannoitpa sienet kotiin metsästä tai kaupasta, herkullisia reseptejä riittää. Sienet sopivat piirakkaan, keittoon, salaattiin, pastaan ja kastikkeeseen.

Tai miltä kuulostaisi täyteläinen tattirisotto, koukuttava kantarellipizza tai lohi-sienipannu?

Kaalit ovat edullisia ja monipuolisia raaka-aineita. Lajikkeissa riittää valinnanvaraa perinteisestä valkokaalista pikkuruiseen ruusukaaliin. Suikaloi kaalia salaattiin, pyöräytä se kääryleiksi tai tee pataa. Kaalilaatikko joko jauhelihalla tai vegaanisena on kotiruokaa parhaimmillaan. Majoneesipohjainen parsakaalisalaatti on todellinen klassikko. Kokeile sitä joko alkuperäisenä pekoniversiona tai vegaanisoituna. Ruusukaalista taas valmistuu ihana piirakka ja lehtikaalista pastaa.

Metsiemme marjat ovat arvokasta ravintoa, koska ne sisältävät paljon vitamiineja ja tärkeitä hivenaineita. Marjat maistuvat kakuissa, leivonnaisissa sekä monissa muissa herkuissa. Yksi suomalaisten suosikkimarjoista on mustikka, josta on moneksi. Mustikoista voi valmistaa jälkiruokamoussea, terveellistä raakakakkua tai klassista mustikkamurupiirakkaa. Toinen marjametsän suosikki on kirpeä puolukka. Tee puolukoista vispipuuroa tai vaikkapa pellillinen piirakkaa. Ethän myöskään unohda pakastaa marjoja talven varalle sellaisenaan?

Kotimainen omena on yksi suosituimmista satokauden herkuista. Monikäyttöinen omena sopii niin leivontaan, hilloksi kuin suolaisiin resepteihin. Kanelilla maustettu omenahillo tai kompotti maistuu ihanalta puuron tai jugurtin kanssa. Perinteisen omenapiirakan ja kaura-omenapaistoksen lisäksi omena on oiva lisä lihapulliin ja salaatteihin.

 

Lähteenä käytettyä myös Luonnonvarakeskuksen Kasvistasetutkimusta vuodelta 2008

Teksti: Maria Hietajärvi

04 Oct

Kolumni: Syksyt puskevat meitä elämässä eteenpäin – joskus aikalisä tulee tarpeeseen

Syksyisin luonto hiljenee, mutta ihmiselämissä alkaa uusia asioita. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Päiväkodista esikouluun. Eskarista ykköselle. Alakoulusta yläkouluun ja yläkoulusta jatko-opintoihin.

 

SIINÄ MISSÄ KEVÄT jättää taakseen pitkän talven ja tarkoittaa monelle koulua käyvälle vapautta, puiden kellastuvat lehdet sitovat meidät tulevaan: nykäisemättömiin koulukirjoihin ja aiemmin kokeilemattomiin harrastuksiin.

Meidät opetetaan pienestä pitäen ajattelemaan, että syksy on uusien alkujen aikaa. Järvien viilentyessä ihminen ottaa kasvussaan harppauksia.

 

SEN HOKSAA, kun pieni eskarilainen reipastuu koululaiseksi ja aakkoset alkavat hahmottua sanoiksi.

Sen kuulee ja tuntee, kun kesällä keppihevosta ulkoiluttaneesta 12-vuotiaasta tulee nuoruudessa kipuileva yläkoululainen.

Toden teolla aikuisuus alkaa, kun ihminen ensimmäistä kertaa asettelee muutamaa kahvikuppiaan ensimmäisen oman vuokrayksiönsä kuivauskaappiin. Kurkkua saattaa vähän kuristaa, kun jälleen on alkamassa uusi koulu. Kumpparit kasvavat, eikä jalka meinaa pysyä perässä.

 

KOULUN KÄYMINEN JA OPISKELU rakentavat minäkuvaamme pitkän aikaa. Koulun avulla löydämme kenties ne asiat, joissa olemme hyviä, tai vähintään ne, joista emme pidä.

Opiskelun myötä meillä on suunta ja päämäärä. Saamme kavereita. Puemme päällemme haalarit ja kerromme ylpeästi edustavamme tiettyä opiskelijaryhmää. Elämä etenee. Myös muut ihmiset ovat tyytyväisiä, kun opiskelemme.

Kun syksylle ei olekaan suunnitelmia, tulee hätä. Kaikki kysyvät, mitä seuraavaksi.

Osa ei saanut hakemaansa koulupaikkaa. Osa uupui koulunkäyntiin jo edellisessä urakassaan. Osa valmistui jo ja etsiskelee paikkaansa työelämässä.

 

SEURAAVA TIETO SAATTAA tulla yllätyksenä: koulutus on supertärkeä juttu, mutta elämäntaitoja oppii koulun ulkopuolellakin!

Vuoden 2017 nuorisobarometrissä 93 prosenttia nuorista kertoi oppineensa sosiaalisia taitoja paljon tai erittäin paljon aivan jossain muualla kuin kouluympäristössä. Lisäksi 75 prosenttia vastanneista kertoi oppineensa suvaitsevaisuutta, ongelmanratkaisukykyä, päätöksentekokykyä ja kriittistä ajattelua nimenomaan opinahjon ulkopuolella.

Minulle välivuosi lukion ja korkeakouluopintojen välissä tuli tarpeeseen, sillä ylioppilaskirjoitusurakan jälkeen olo oli väsynyt. Pääsykoekirja tuntui heprealta, eivätkä ovet auenneet haluamaani paikkaan.

Teki hyvää tehdä töitä ja matkustaa maailmalle. Välivuosi ei ollut perinteistä koulunkäyntiä, mutta se opetti elämästä, omasta itsestä ja muista ihmisistä ja pisti ajatuksia järjestykseen. Keväämmällä alkoi kirkastua myös jatko-opintojen suunta. Tarvittiin vain niin sanottu time out, aikalisä.

 

SE EI TARKOITA HÄVIÖTÄ, jos ei ensimmäisellä yrittämällä pääse eteenpäin elämässään tai tiedä suuntaansa. Se tarkoittaa mahdollisuutta ottaa aikaa itselleen, levätä ja pohtia päätöksiä, jotka auttavat elämässä eteenpäin.

Pitää vain luottaa, että syksyt puskevat meitä eteenpäin jatkossakin.

Teksti ja kuva: Ulriikka Myöhänen