27 Dec

Kolumni: Teetkö uudenvuodenlupauksia vain itseäsi ajatellen? Lupaus pitää paremmin, jos sen rikkominen vaikuttaa myös muihin ihmisiin

Lupaukset on helpompi pitää, jos ne vaikuttavat muihin ihmisiin. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Onnistunut uudenvuodenlupaus syntyy, kun uskaltaa katsoa omia heikkouksiaan silmästä silmään.

 

TÄNÄ VUONNA en kysynyt ystäviltäni, millaisia uudenvuodenlupauksia he aikovat tehdä. Sen sijaan pyysin heitä pohtimaan, mitä he toivoisivat jonkun muun lupaavan. Vastaukset olivat seuraavanlaisia:

“Koska aina voi toivoa suuria, niin haluisin et jokainen suomalainen lupaisi tahollaan antaa ensi vuonna toiselle ihmiselle mahdollisuuden tämän taustasta, ajatuksista tai ulkonäöstä huolimatta ja kuunnella hetken, mitä tällä on sanottavaa. Koska jos tämä maa ja maailma jotain kaipaavat, niin dialogia.”

“Työkavereiden (erityisesti yhden tietyn) pitäisi luvata ottaa muut työtoverit huomioon ja huolehtia työpaikan yleisestä siisteydestä. Pienillä arkipäiväisillä teoilla on suuri vaikutus työympäristön ilmapiiriin.”

“Jokaisen suomalaisen päättäjän pitäisi tehdä lupaus, että tulevana vuonna tekee kaikkensa ajaakseen eteenpäin rohkeita päätöksiä, jotka tukevat kestävää kehitystä ja hidastavat ilmastonmuutosta.”

 

HYVIÄ toiveita. En tiedä teistä, mutta itse olen tehnyt uudenvuodenlupauksia lähinnä vain omaa itseäni silmällä pitäen.  

Joulun jälkeisessä konvehtiähkyssä olen luvannut, etten syö karkin karkkia koko tammikuussa. Notkuvien ruokapöytien äärellä olen lohduttautunut sillä, että ensi kesänä olen supertikissä. Hutaisemalla kirjoitetun vuoden viimeisen kouluesseen jälkeen olen vannonut, että keväällä skarppaan ja saan parempia arvosanoja.

Suoraan sanottuna en edes muista, miten kyseisten lupausten kanssa kävi. Karkkia syön edelleen. Supertikissä en ole koskaan ollut, mutta liikkumisesta olen aina pitänyt. Ajan myötä olen myös ymmärtänyt, ettei arvosanoissakaan tarvitse aina tavoitella kuuta taivaalta.

 

SEURAAVAKSI tärkeä kysymys, olitpa sitten työkaveri, päättäjä tai ihan vain tavallinen talliainen. Tunnistitko itsesi ystävieni toiveista?

Lokeroitko ihmisen hänen ulkonäkönsä tai sanomistensa perusteella? Jätätkö teepussin työpaikan tiskipöydän reunalle? Panetko toistuvasti omat kulutustarpeesi ympäristön edelle?

Jäin nimittäin miettimään, pitäisikö meidän haastaa tapaamme tehdä uudenvuodenlupauksia.

Se tarkoittaisi, että iänikuisten dieettilupausten sijaan katsoisimme silmästä silmään omia sosiaalisia heikkouksiamme tai niitä käyttäytymisen kaavoja, joihin olemme kangistuneet. Uskaltaisimme ymmärtää, miten tapamme vaikuttavat vuorovaikutussuhteisiimme ja ympäristöömme.

Ehkä uudenvuodenlupaukset olisivat helpompia pitää, jos ne rikkoessaan ei pettäisi vain itseään vaan myös työkaverit, äänestäjät tai kaikki maapallon muut asukkaat ja eliöt.

Lupaus viettää enemmän aikaa teekupin äärellä keskustellen voi olla hyvä ja toivottu asia. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

LUPAUKSIA tehdessään pitää muistaa olla armollinen ja kohtuullinen. Liian raju lupaus ja elämänmuutos tuskin pitävät. Rikotusta sopimuksesta tulee vain paha mieli ja tunne, ettei tämä tälläkään kertaa onnistunut.

Siksi pienet, muutosta maltillisesti eteenpäin vievät lupaukset ovat parempia. Miten olisivat esimerkiksi:

Lupaan ensi vuonna kuunnella ystäviäni paremmin erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa olemme eri mieltä.

Lupaan kehua työkavereitani, kun he tekevät hyvää työtä. Kannustan myös vaikeuksissa.

Lupaan hyvittää lentomatkojeni ilmastopäästöt.

 

Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen

 

20 Dec

“Tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan” – Jari Bergille vapaaehtoistyö on parasta joulunviettoa

Joulu ilman auttamista olisi Jari Bergille erikoisuus. Kuva: Jari Bergin kotialbumi

 

Joulun alla vapaaehtoiset sytyttelevät kynttilöitä hoitamattomilla haudoilla, laulavat tuntemattomilla ovilla ja kuskaavat ruokia yhteiseen joulupöytään. Joulumieli rakentuu pienistä teoista.

 

– Asenteeni on aina ollut sellainen, ettei ole erikseen työelämää ja vapaata. On vain yhtä elämää.

Näin luonnehtii elämäntyyliään lappeenrantalainen Jari Berg, joka on mukana vapaaehtoistoiminnassa erityisesti joulun aikaan.

Haastattelun aluksi hän toteaa, ettei ole ihmisenä sen kummempi kuin kukaan muukaan. Kun lupaan, ettei tarkoituksenani ole maalata kuvaa pyhimyksestä, Berg huokaisee helpotuksesta.

 

VAATIMATTOMASTA asenteestaan huolimatta Berg tuntuu ehtivän monenmoiseen. Palkkansa hän saa seurakunnan kansainvälisen vastuun sihteerinä. Työssään Berg toimii maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tukena. Joulun alla ja joulunpyhinä vapaa-aika täyttyy vapaaehtoistyöllä.

– Osallistun kolmeen eri juttuun, jotka eivät liity työhöni lainkaan. Ensimmäinen niistä on laulava joulukortti, sillä vanhemmiten olen liittynyt kuoroon, Berg kertoo.

Laulava joulukortti on aineeton lahja, jolla jokainen voi ilahduttaa läheistään joulun alla. Palvelussa vapaaehtoinen kuoro tupsahtaa oven taakse laulamaan jouluisen toivelaulun. Tulot ohjataan hyväntekeväisyyteen.

– Siinä ideana on ostaa joululaulu toiselle. Se on ollut mukavaa sekä laulajille että laulun vastaanottajille, Berg kuvailee.

Aatonaattona Berg sytyttelee paikallisten nuorten apuna kynttilöitä haudoille, joilla omaiset eivät syystä tai toisesta joulun aikana pääse käymään. Voi esimerkiksi olla, että omainen on kaukana ulkomailla tai todella huonokuntoinen.

– Omat lapseni ovat jo maailmalla. Olen huomannut, että näistä tehtävistä minulle tulee joulumieli, kolmen pojan isä kertoo.

 

JOULUAATTO on Bergille ja hänen puolisolleen tärkeä päivä. Silloin he ovat mukana järjestämässä koko Lappeenrannan yhteistä jouluateriaa.

– Se on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty viettämään yhteistä jouluateriaa. Usein paikalle tullaan yksin, mutta kyllä jotkut tulevat perheensäkin kanssa, Berg kertoo.

Berg on ollut mukana tapahtuman järjestämisessä parin vuoden ajan. Hänen tehtävänään on kuskata elintarvikkeita ja ruokia juhlapaikalle. Paikalliset yritykset tarjoavat syötävät, ja ammattikokit tekevät vapaaehtoisina ruoat.

Viime vuonna yhteiseen jouluateriaan osallistui nelisensataa ihmistä. Jokaiselle osallistujalle pakattiin myös kassillinen ruokaa kotiin. Tunnelma juhlassa on lämmin.

– Siellä kuullaan tuttu jouluevankeliumi, ja tarjolla on hyvää ruokaa. Kun ei ole omia pieniä lapsia eikä vielä lapsenlapsiakaan, niin juhlaan osallistuminen on aika luontevaa. Se on ikään kuin aattoperinne, jonka jälkeen alkaa oma joulunvietto, Berg pohdiskelee.

 

 

BERGIN perhe ja suku ovat jo tottuneet perheen vauhdikkaisiin jouluihin. Lapsetkin tietävät, että hyväntekeväisyys on osa joulua. 2000-luvun alussa Bergit olivat kahdeksan vuotta lähetystyössä Itä-Afrikassa. Myöhemmin Jari Berg lähti Tansaniaan vielä vuoden komennukselle yksikseen.

– Minua ihmetyttää kaupallinen joulu. Suomessa on toki yksittäisiä perhetragedioita, mutta yleisellä tasolla elämme runsauden keskellä. Afrikassa näimme todella erilaisia jouluja.

Mutta mikä saa vapaaehtoisen lähtemään liikkeelle, kun joulurauha on julistetut ja monissa kodeissa jo käperrytään peiton mutkaan?

– Ehkä se on jokaisessa meissä. Kun tekee jotain hyvää, niin saa itse siitä jotakin. Minusta tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan, Berg kiteyttää.

Ulriikka Myöhänen

13 Dec

Joulua ei ole pakko viettää perheen kanssa – ystävien kesken joulu on varmasti omannäköinen

Usein joulunviettoa säätelevät monet perinteet ja tottumukset. Kuva: Maria Hietajärvi


Joulua pidetään vahvasti perhepiirissä vietettävänä juhlana. Jouluperinteet ovat kuitenkin muuttumassa. Yhä useampi viettää joulua perheen sijaan ystäviensä kanssa. Kolmikymppinen Juhani kertoo viettävänsä juhlapyhät yleensä ystäviensä kanssa siitäkin huolimatta, että hänellä on läheiset välit perheeseensä.

 


PERINTEISEN PERHEJOULUN RESEPTIIN kuuluvat pitkän kaavan jouluvalmistelut sekä jouluruokien valmistus kaikkine tykötarpeineen. Siinä missä jollekulle viimeisen päälle väkerretty joulu on vuoden kohokohta, toiselle raskaan sarjan joulunvietto saa palan nousemaan kurkkuun jo marraskuussa.

Monessa kodissa on kohta taas edessä se vanha tuttu perinne, kun aikuiset lapset saapuvat joulunviettoon vanhempiensa luokse. Moni lapsuudenkodistaan pois muuttanut aikuinen kokee, että joulu on pakko viettää omien tai kumppanin vanhempien luona. Kun joululoma täyttyy hautausmaavisiiteistä, kohteliaisuuskäynneistä sukulaisten luona ja joka puolelta satelevista odotuksista, pinna alkaa helposti osoittaa kiristymisen merkkejä.

Huonoimmassa tapauksessa kumppanin kanssa tulee riitaa aatonviettopaikasta, ja joulua vietetään lopulta kireissä tunnelmissa noudattaen muiden perinteitä ja aikatauluja. Jos joulunvietto on pelkkää juoksemista ja suorittamista, joulun perimmäinen tarkoitus unohtuu helposti.

 


JOS PERHEJOULU KAIKKINE perinteineen ja valmisteluineen stressaa ja kulutusjuhla tuntuu huonolta valinnalta lompakon kannalta, joulun voi viettää rennosti ystäviä nähden.

Helsinkiläinen Juhani viettää tänä vuonna joulua kahdestaan ystävänsä kanssa. Syy ei ole suinkaan tulehtuneissa perhesuhteissa. Päinvastoin – hän on läheisissä väleissä sukunsa kanssa.

– Tänä jouluna lähden ystäväni kanssa reissulle Aasiaan. Työssäkäyvänä juhlapyhät ovat oikeastaan ainoa mahdollinen ajankohta lähteä ulkomaille. Vietän yleensä myös muut juhlapyhät, kuten pääsiäisen ja juhannuksen, ystävieni kanssa. Olen todella sosiaalinen, ja minulla on paljon läheisiä ystäviä, joten he ovat kuin sisaruksia minulle. Olen vanhempieni ainoa lapsi ja käyn kyllä tapaamassa heitä ja muita sukulaisiani säännöllisesti, Juhani kertoo.

Ystäväpiiristä muodostuu monelle vähintään yhtä tärkeä osa elämää kuin sukulaisista. Joulun viettäminen rakkaiden ystävien kanssa voikin olla joillekin yhtä luonteva valinta kuin perhejoulu. Juhlapyhät ovat mainio hetki viettää kiireetöntä aikaa ystävien kesken syöden, juoden ja jutellen. Ystävyyssuhteissakaan kun on harvoin aikaa todelliselle, kiireettömälle yhdessäololle työkiireiden ja ruuhkavuosien painaessa päälle.

 


YSTÄVIEN SEURASSA ON lupa viettää juuri omannäköistä joulua. Ei tarvitse syödä vatsaa tukkivaa kinkkua eikä tehdä monen päivän valmisteluja vaativia laatikoita, jos ei halua. Kun pöytä katetaan nyyttäriperiaatteella tuoduilla lempiruuilla, niin kenenkään ei tarvitse viettää joulua keittiössä.

– Ystäväjoulumme eivät ole perinteisiä. Parasta on se, että saamme itse päättää mitä teemme ja kuinka vietämme joulua. Lähinnä olemme keskittyneet syömään hyvin. Tänä jouluna jouluruuat tulee nautittua ravintolassa, Juhani jatkaa.

Joulu on nykyään kaupallinen ja kulutuskeskeinen juhla, joka tuntuu saapuvan kauppoihin joka vuosi entistä aikaisemmin. Turha kuluttaminen ja joulun lahjarumba tuntuvat väärältä pelkästään yleisen maailmatilan vuoksi. Monen kaapit pursuavat tavaraa, eikä lahjoja kannata ostaa ostamisen vuoksi.  

– Emme vaihda lahjoja ystävieni kanssa, vaan yhdessäolo on tärkeämpää. Työskentelen vähittäiskaupan alalla ja aloitamme intensiivisen joulukampanjoinnin black fridayn jälkeen. Kun töissä mainostaa joulua, niin vapaalla en jaksa stressata joulusta enää yhtään, Juhani toteaa.

Joulun ei tarvitse sisältää stressaamista. Kuva: Maria Hietajärvi


KANNATTAA MUISTAA, ETTEI kenenkään tarvitse viettää joulua toisten vuoksi. Moni viettää joulua niin kuin sitä on aina vietetty muita miellyttääkseen, ja on siksi tyytymätön. Jokaisen tulisikin itse miettiä, mitä toivoo joululta.

Joulunviettotavoista ja omista toiveista kannattaa keskustella. On tärkeää, että perheen kesken käydään kaikkien toiveet läpi. Saattaa olla, että jouluahdistus on oikeasti seurausta väärinkäsityksistä. Aikuiset lapset voivat ajatella vanhempien pettyvän, jos joulua ei järjestetä lapsuudenkodissa entiseen malliin. Vanhemmat taas saattavat luulla, että lapsien takia on pidettävä kiinni myös niistä pölyttyneistäkin jouluperinteistä.

Jos tutun perhejoulun väliin jättäminen houkuttaa, mutta päätös tuntuu liian vaikealta, niin perheen luona vierailua voi usein ainakin lyhentää. Joulukyläilyt voi myös hoitaa jonain muuna päivänä kuin aattona, jonka voi tällöin pyhittää itselleen, ystävilleen ja rauhalliselle yhdessäololle.

Jouluhössötyksestä luopumalla ja ahdistavia perinteitä muuttamalla joulusta nauttii varmasti enemmän. Myös uusien perinteiden luominen on sallittua, jopa toivottavaa. On tärkeää, että jokaisella olisi joulussaan sellaisia asioita, joista aidosti pitää – viettipä joulua sitten ystävien tai perheen kanssa.

Teksti ja kuvat: Maria Hietajärvi

05 Dec

Talvisodan muistelu ei enää riitä suomalaisten yhtenäisyyden lähteeksi – tarvitaan enemmän yhteisiä kulttuurikokemuksia ja vähemmän ankaraa jurnuttamista

Riittävätkö mummonmökki ja “erityinen luontosuhde” suomalaisuuden syväksi olemukseksi, vai tarvitaanko jotain muutakin? Kuva: Pixabay

 

Yhtenäistä suomalaisuutta rakennettiin 1800–1900-luvuilla Kalevalalla ja toisella maailmansodalla, mutta yhteisiä kokemuksia voisi saavuttaa nykyään esimerkiksi urheilun tai kulttuurin kautta – kenties myös luomalla vanhasta perinteestä jotain uutta.

 

ITSENÄISTYMISEN AIKAISIA suomalaisia ei voinut nimittää kovin yhtenäisiksi, vaan yhteiskunnassa oli erilaisia ääniä, jotka eivät olleet sovussa keskenään. Yhtenäisyys löydettiin lopulta talvi- ja jatkosotien aikaan yhteisestä vihollisesta, kun suurin osa mieluummin puolusti olemassa olevaa valtiota kuin oli sitä vastaan.  

– Siinä syntyi sopimuksia esimerkiksi työmarkkinoilla, ja erilaiset ryhmät tunnustivat toistensa arvon ja merkityksen. Sodan jälkeen ymmärrettiin, että kaikki ihmisryhmät olivat tehneet uhrauksia, ja siten oli valmiutta esimerkiksi invalidien, työväenperheiden ja yleensäkin lapsiperheiden tukemiseen. Sotien jälkeen alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, joka tarjosi sosiaaliturvaa, kansaneläkettä, äitiyspäivärahaa ja vastaavia turvaa tuovia, kaikille tarjottuja oikeuksia, kertoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen.

Vuonna 2018 suomalaise tuntuvat taas etääntyvän erilaisiin ryhmiin. Ajatus siitä, että kaikilla olisi yhteiskunnassamme mahdollisuudet hyvään elämään, on kärsinyt kolauksen.

– On paljon pelkoa ja vääryyden kokemusta, joka liittyy siihen, että olemme kymmenen vuotta eläneet talouskriisien aiheuttamassa taantumassa. Sillä on seurauksensa siihen, miten asioita tarkastellaan, Lahtinen selittää.

Yhteisen vihollisen luominen ei kuitenkaan ole ehkä paras ratkaisu. Olisi ennemminkin panostettava siihen, että suomalaisilla olisi hyvä olla. Talousnäkymien parantuminen on monessa yhteiskunnassa yhdistänyt kansaa, kun ääriliikkeet eivät enää viehätä samalla tavalla kuin huonommassa taloustilanteessa.

 

ERILAISIA RYHMIÄ voi tuoda lähemmäs toisiaan myös yhteisillä kokemuksilla. Niitä voi saada ennen kaikkea kulttuurista. Suomalaisina perinteisinä kirjallisuusteoksina pidetään Tuntematonta Sotilasta, Seitsemää Veljestä ja Kalevalaa. Musiikin saralta suomalainen suuruus on säveltäjä Jean Sibelius ja taiteessa Akseli Gallen-Kallela. Monille Sibeliuksen Finlandia tai Väinö Linnan Tuntematon sotilas voivat kertoa suomalaisuuden ytimestä, mutta toisaalta moni koululainen puree tänä päivänä hammasta Tuntematonta lukiessaan.

– Vanhan rinnalle voisi tulla jotain uuttakin. On ollut ihan kiinnostavaa seurata sitä, kuinka moni nuori on löytänyt Tuntemattoman Sotilaan uuden elokuvaversion. Sitä voi tietysti kysyä, että onko se juuri sitä, mistä me parhaiten ammennamme suomalaisuutta tähän päivään. Kyllä suomalaisia yhdistäviä tekijöitä mietitään varmaan esimerkiksi tv-tuotannossa, kun tehdään sarjaa, jolle toivotaan mahdollisimman laajaa yleisöä. Siellä se tosin tehdään hieman eri kulmasta, Lahtinen pohtii.

Mikäli kulttuurilla halutaan vahvistaa suomalaisten yhtenäisyyttä, on siinä esiintyvien asioiden, henkilöiden ja teemojen oltava nykysuomalaisille samaistuttavia. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa naisia ei näy juurikaan, ja samaistumispintaa on tarjolla lähinnä miehille.

 

PAITSI, ETTÄ kulttuurituotosten on oltava samaistuttavia, olisi niiden myös onnistuttava kohottamaan Suomi-neidon matalahkoa itsetuntoa. Yleensä sen on taannut menestys ulkomailla. ”Torilla tavataan” on tyypillinen lausahdus, kun Suomi nousee maailmankartalle, mutta viime vuosina ”torilla” on nähty kenties enemmän toisilleen huutelevia mielenosoittajia kuin oman maan menestystä juhlivia suomalaisia. Itsetuntoa on kuitenkin hivelty esimerkiksi suomalaisten metallibändien menestyksellä – vaikka suomalaiset eivät ehkä ihan täysin ymmärräkään kuinka paljon esimerkiksi Nightwish vetää yleisiä ulkomailla.

Vanhaakaan perinnettä ei kuitenkaan ole syytä heittää romukoppaan, vaan sen pohjalta voi tehdä jotain uutta. Esimerkiksi Kalevalaa onkin käytetty hyvin menestyksekkäästi tähän tarkoitukseen.

– Esimerkiksi kielitieteilijä J.R.R. Tolkienin Keskimaa-mytologia on Kalevalasta inspiroitunut, Lahtinen toteaa.

Tolkienin mytologia on toki jo kymmeniä vuosia vanha, mutta on suosittu edelleen, etenkin 2000-luvun elokuvien myötä. Harva kaduntallaaja ymmärtää elokuvaa katsoessaan, että siinä on suomalaista kansantarustoa mukana.

– Vanhaa kansanperinnepohjaa voisi tulkita uudelleen enemmänkin. Silloin se ei olisi vain sitä Kalevalan päivänä laulettavaa ”Vaka Vanhaa Väinämöistä”, Lahtinen tuumii.

Joskus joku keksii tehdä jotain toisin. Esimerkiksi suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä tuli tunnetuksi myös maailmalla 1990-luvulla.

–  Värttinä oli silloinen esimerkki siitä, että kansanlaulut eivät olekaan pelkästään sitä “Neidolla on punapaulaa”, vaan siellä voi olla aika väkeviäkin juttuja.

 

SUOMESTA LÖYTYY paljonkin myös sellaista perinnettä, jota ei ole vielä uudelleentulkittu ollenkaan. Kalevala on Elias Lönnrotin tuotos, mutta sen pohjalla on ollut hyvin runsas ja monelle täysin tuntematon kansanperinteen maailma.

– Se on sellaista vähän rosoista, ei aina täysin salonkikelpoista. Nythän onkin ilmestynyt hyviä tällaisia vähän räväkämpiä laulujen kokoelmia tai vastaavia, Lahtinen kertoo.

 

TOLKIENIN KESKIMAA-TEOKSET ovat esimerkki suomalaisesta kulttuurista inspiraationsa saaneista teoksista, jotka ovat kuitenkin ulkomaalaisen kirjoittamia. Sellainen kulttuurituote voi varmasti nostaa suomalaisten kansallista itsetuntoa, mutta kenties sen vaikutus voisi olla voimakkaampi, mikäli kirjoittaja olisi suomalainen.

Kenties suomalaisten asenteella omaan kulttuuriinsa on vaikutusta siihen, miksei suomalaisia Tolkieneja ole uskaltautunut näkyviin.

– Meidän yhteiskunnassamme on sellaista ankaruutta, mikä vaivaa minua. Vaikka miten onnistuisimme jossain, niin sitä ei pidetä minään. Se näkyy siinäkin, että jos uutisoidaan Suomen olevan kolmanneksi paras maa kilpailukyvyltään, niin se tuodaan esiin niin, että ”Suomi on maailman kilpailukykyisin maa – asiantuntijat kuitenkin varoittavat, ettei ole varaa heittäytyä lepäämään laakereillaan, Lahtinen kertoo.

– Olisi hienoa, jos julkisuudessa alettaisiin puhua enemmän positiivisen kautta. En tarkoita pinnallista positiivisuutta, vaan sitä, että puhe olisi hyväksyvää ja arvostavaa, hän selittää.

 

LAHTISEN MUKAAN suomalaisilla tiedotusvälineillä on taipumus hahmottaa maailmaa kriisien ja epäonnistumisten kautta. Kalevalan sankareillakin asiat menivät enimmäkseen pieleen.

Viime aikoina tosin olemme oppineet myös hieman nauramaan yrmykulttuurillemme – emmekä mitenkään väheksyvässä mielessä. Suomalaiset ovat löytäneet sisäänpäin kääntyneestä luonteestaan hyväksyvää huumoria, josta on inspiroiduttu ulkomaillakin. Tästä esimerkkinä toimii Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares. Huumori on yleisesti ottaen hieno ja toimiva keino käsitellä vaikeita asioita, joten ehkä suomalaiset voisivat tarvita kunnon annoksen kulttuuristamme ammentavaa huumoriterapiaa.

Teksti: Milla Asikainen