04 May

Aseet pienissä käsissä – lapsisotilaaksi kaapataan, maanitellaan ja synnytään

Suurin osa maailman lapsisotilaista palvelee Afrikassa, mutta viime vuosina lapsisotilaita on käytetty myös esimerkiksi Syyriassa, Afganistanissa, Myanmarissa, Kolumbiassa ja Filippiineillä. Kuva: Hagop Vanesian / ICRC

 

Osa lapsisotilaista voi löytää uuden perheyhteisön aseellisista joukoista. Paluu kotiin on usein yhtä traumaattinen kokemus kuin rintamalle lähtö.

 

NUORI POIKA tuijottaa kameraan tuima ilme kasvoillaan. Lapsen olalla roikkuu raskas Kalashnikov-rynnäkkökivääri, joka ei lainkaan näytä kuuluvan sinne.

Nämä mielikuvat nousevat ensimmäisinä monen mieleen, kun puhutaan lapsisotilaista. Mielikuvia vahvistaa mediakuvasto, jossa lapsisotilaina esiintyy usein pieniä poikia. Sotilas voi kuitenkin olla yhtälailla nuori tyttö, sillä arviolta jopa 40 prosenttia  maailman lapsisotilaista on tyttöjä.

Lapsisotilaista ennen ja nyt keskusteltiin viime viikolla SPR:n Learning cafe -tilaisuudessa Tampereella. Keskustelua veti Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIn väistökirjatutkija Katri Tukiainen.

Lapset ovat yhä osa aseellista konfliktia useassa maassa. Viime vuosina lapsisotilaita on taistellut esimerkiksi Syyriassa, Afganistanissa, Myanmarissa, Kolumbiassa, Somaliassa ja useissa Keski-Afrikan valtioissa. Tukiaisen mukaan suurin osa maailman lapsisotilaista palvelee Afrikassa.

Lapsen sotilasuran taustalla on monia tekijöitä, kuten köyhyys, tietämättömyys ja kostonhalu. Toisinaan köyhyys ja pula ruuasta toimivat houkutuksina, sillä lapselle saatetaan luvata ruokaa ja hänen perheelleen valoisampaa tulevaisuutta. Nälässä ja köyhyydessä eläville lapsille lupaus ravinnosta saattaa olla riittävä syy liittyä aseellisiin joukkoihin.

Aina valinta ei kuitenkaan ole lapsen oma. Tukiaisen mukaan esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtuu lasten sieppauksia sotilasryhmiin. Kapinallisryhmien ja kodinturvajoukkojen lisäksi myös maiden viralliset armeijat voivat siepata lapsia joukkoihinsa.

YK:n lastenjärjestö Unicef määrittelee lapsisotilaiksi kaikki alle 18-vuotiaat. Alaikäisten sotilaiden määrää on kuitenkin hankala arvioida. YK:n alueellinen tiedotuskeskus UNRIC arvioi vuonna 2015 lapsisotilaiden määräksi 300 000, kun taas Unicefin esittämä arvio on kymmeniä tuhansia.

Aseellisissa joukoissa lapsilla on monia muitakin työtehtäviä kuin varsinaiset sotilaan tehtävät. Lapsia käytetään muun muassa keittäjinä, viestinviejinä, kantajina ja seksiorjina. YK:n lapsen oikeuksien sopimus kieltää pakottamasta alle 18-vuotiasta lasta asevoimiin ja taisteluihin. Vuonna 2000 YK:n  yleiskokous hyväksyi lisäpöytäkirjan, jossa pakollisen asevoimiin värväyksen ja vihollisuuksiin osallistumisen vähimmäisikä nostettiin 15 ikävuodesta 18 vuoteen.

Tampereella järjestetyssä tilaisuudessa keskustelua heräsi etenkin siitä, voiko lapsi tietää, minne on todella menossa lähtiessään sotaan.

Tukiaisen mukaan tietämättömyys on yksi ongelma. Moni saattaa ajatella, että sotilaan ura on työ siinä missä muutkin työt. Sotilasyhteisö voi myös tuoda turvaa nuorelle. Osa löytää kotiyhteisön armeijasta. Jotkut puolestaan kaipaavat jännitystä ja haluavat lähteä etsimään niin kutsuttua suurta maailmaa kodin ulkopuolella.

Levottomilla alueilla lapsi voi kohdata myös erilaisia tragedioita, jotka muovaavat hänen elämäänsä perusteellisesti. Esimerkiksi oman perheensä tappamisen todistanut lapsi voi hakeutua sotilasjoukkoihin, koska haluaa kostaa perhettään satuttaneille ihmisille.

– Joskus lapsisotilaaksi myös synnytään, sillä ryhmissä syntyy suhteita ja myös lapsia. Tällöin lapsisotilaan ura siirtyy sukupolvelta toiselle, Tukiainen kertoo.

 

LAPSISOTILAITA VOIDAAN SITOUTTAA ja houkutella toimintaan mukaan kovilla keinoilla. Joillakin alueilla manipulaation apuna toimivat huumeet, jotka pahimmillaan ovat mukana jokapäiväisessä elämässä.

Tukiaisen mukaan esimerkiksi Liberiassa ja Sierra Leonessa lapsille luotiin huumeiden avulla kuvitelma, että he ovat luodinkestäviä ja selviävät mistä tahansa.

Vaikka sotatanner tuntuu väärältä paikalta alaikäiselle lapselle, traumat eivät pääty siihen, kun lapsi palaa kotiin. Sen sijaan kotiinpaluu voi Tukiaisen mukaan olla yhtä suuri trauma kuin rintamalle lähtö. Hän muistuttaa, että sotilaiden elämä ei ole pelkkää taistelemista ympäri vuorokauden. Armeijakunnan sisällä on omia perheyhteisöjä, joista luopuminen voi olla kivuliasta. Toisaalta kotiinpalaajia varjostaa usein lapsuuden kotiyhteisön asettama stigma ja heidät mielletään tappajiksi.

– Osa lapsista voi pettyä siihen, mikä kotona odottaa, Tukiainen kertoo.

Erilaiset kotouttamiskeskukset tarjoavat apua lasten sopeuttamiseksi takaisin heidän omaan kotiyhteisöönsä. Aina sopeuttaminen ei kuitenkaan onnistu, ja joskus lapset haluavat palata takaisin taisteluihin.

Afrikan lapsisotilaisiin perehtynyt Tukiainen on haastatellut entisiä lapsisotilaita Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hänen mukaansa lapset viettävät kotouttamiskeskuksessa yleensä kolme kuukautta, joiden aikana heille opetetaan uudelleen elämän perustaitoja.

Tukiaisen mukaan Kongossa useat kansainväliset tahot ovat mukana tukemassa sitä, etteivät lapset ajautuisi takaisin sotilaaksi. Lisäksi Kongon hallituksella on oma ohjelma entisten lapsisotilaiden tukemiseksi. Tukiaisen mukaan maassa on kuitenkin paljon kiinnostavia luonnonvaroja, mikä vaikeuttaa avun saamista lapsisotilaille.

– Kongossa on esimerkiksi paljon taloudellisia intressejä, mikä aiheuttaa ongelmia. Maassa on paljon mineraaleja, kuten litiumia, jota länsimaat tarvitsevat muun muassa puhelimien akkuihin. Monet kansainväliset tahot eivät halua puuttua liikaa maan tilanteeseen, koska pelkäävät sen vaarantavan taloudellisia intressejä.

 

IRAKISSA JA SYYRIASSA lapsisotilaita käyttää ainakin terroristijärjestö Isis. Tukiainen jakaa alueen lapsisotilaat kolmeen ryhmään. Osa on länsimaissa asuvia 15–18-vuotiaita nuoria miehiä, jotka radikalisoituvat tietokoneen äärellä. Lisäksi Isis pakottaa valtaamiensa alueiden jesidi-vähemmistöön kuuluvia lapsia palvelukseensa.

Osa lapsisotilaista on puolestaan järjestön jäsenten omia lapsia, jotka kasvatetaan taistelijoiksi. Heitä käytetään myös itsemurhatehtävissä. Kotiväki tukee lapsia lähtemään taistelijoiksi, koska taustalla vaikuttava ideologia on niin vahva.

– Tietoa alueilta tulee vain vähän. Se mitä me kuulemme, on vain jäävuoren huippu, Tukiainen sanoo.

Entisiä lapsisotilaita saattaa olla Suomeenkin tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa, mutta tarkoista lukumääristä ei ole tietoa. Tampereella sijaitsevan SPR:n Messukylän osaston humanitaarisen oikeuden vapaaehtoinen Pauliina Sillanpää on toiminut paljon turvapaikanhakijoiden kanssa.

Vastaanottokeskuksissa lasten mahdollinen sotilastausta ei näy, vaan Sillanpää huomauttaa, että siellä eletään normaalia arkea ja ilmapiiri on myönteinen. Toisaalta esimerkiksi sodan jaloista paenneet turvapaikanhakijat saattavat kärsiä erilaisista oireista. Niitä voi ilmaantua, kun turvapaikkaa hakevat pääsevät fyysisesti turvaan, eivätkä ole enää jatkuvassa hengenvaarassa.

Vastaanottokeskuksissa asuvilla saattaa puhjeta esimerkiksi selittämättömiä, somaattisia kiputiloja ja univaikeuksia. Naisilla näkyy masennuksen kaltaista lannistuneisuutta, joka laskee toimintakykyä. Aina traumat eivät aiheuta oireita heti, vaan ne saattavat kyteä mielessä pitkään.

– Suomessakin monilla sotaveteraaneilla traumat eivät näkyneet heti, vaan vasta eläkkeelle jäädessä, Sillanpää sanoo.

 

SUOMEN SODISSA ON niin ikään käytetty lapsisotilaita. Esimerkiksi Yle on esittänyt dokumentin Tosi tarina: Lapsisotilas, joka kertoo Karjalassa varttuneen Veikko Ilmastin tarinan. Ilmasti lähti jatkosotaan 12-vuotiaana, jolloin hänet hyväksyttiin mukaan vanhempien suostumuksella.

Johan Ludvig Runeberg taas kirjoittaa Vänrikki Stoolin tarinoissa Wilhelm von Schwerinistä, joka niin ikään osallistui 1800-luvulla Suomen sotaan jo 15-vuotiaana, mutta ei koskaan palannut sieltä.

Viimeviikkoinen keskustelutilaisuus avasi Miila Leisiön silmiä sille, etteivät lapsisotilaat ole mustavalkoinen ilmiö. Lapsisotilaan elämä ei ole ympärivuorokautista taistelua, sillä sotilasryhmiin saattaa muodostua turvaa antavia perheyhteisöjä. Lasten paikka ei kuitenkaan koskaan ole rintamalla. Kuva: Ida Kannisto

 

Keskustelua Suomen sotien lapsisotilaista heräsi myös Tampereen Learning cafe -tilaisuudessa. Eräs osallistuja pohti, että jos Suomessa on selvitty sota-ajasta, ehkä se on mahdollista muuallakin. Toisaalta traumat ovat nähtävissä edelleen.

Kauppatieteitä opiskeleva Miila Leisiö osallistui tapahtumaan, koska on kiinnostunut humanitaarisesta työstä ja lapsisotilaiden tilanteesta. Leisiötä kiinnostaa myös avustustyö ja hän painottaa, että haluaa päästä oikeasti auttamaan.

– Tilaisuus avasi silmäni sille, että aihe ei ole mustavalkoinen. Lapsisotilaana ei välttämättä ole pelkästään hirveää, vaan sotilaan ura voi tarkoittaa lapsille myös yhteisöä ja turvaa.

Teksti: Ida Kannisto

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!