12 May

Auttaja vai autettu? – Eläimillä on monia rooleja katastrofeissa

4661574023_a8412980fa_z

Aina ei tule ajatelleeksi, että sodat, luonnonmullistukset ja muut katastrofit vaikuttavat ihmisten lisäksi myös eläimiin. Eläimet eivät ole vain avuntarvitsijoita, vaan niillä on hätätilanteissa muitakin rooleja: ne voivat esimerkiksi vaistota vaaran ennakolta ja jopa pelastaa henkiä.

1. Muurahainen aistii maanjäristyksen

Olet ehkä kuullut anekdootin elefanteista, jotka hakeutuivat korkeammalle maastoon juuri ennen hyökyaallon iskeytymistä. Luonnonmullistusten alla epätyypillisesti käyttäytyvistä eläimistä liikkuu paljon tarinoita. On mahdollista, että eläimet aistivat ihmistä herkemmin säätilojen vaihtelua ja reagoivat havaitsemiinsa muutoksiin. Asiaa on kuitenkin vaikeaa todentaa tieteellisesti, ja toisaalta monet muutkin tekijät voivat selittää eläinten poikkeavalta vaikuttavaa käytöstä.

Muurahaisten käytöstä kolmen vuoden ajan seurannut tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että muurahaisilla voi olla kyky aistia maanjäristys ennen sen iskemistä. Tutkimuksessa selvisi, että tyypillisesti öisin kekojensa sisällä viihtyvät muurahaiset pysyttelivät ulkosalla maanjäristystä edeltävän yön. Normaaliin arkirytmiinsä ne palasivat päivä järistyksen jälkeen. Ainakaan vielä eläinten käytöksen pohjalta ei kuitenkaan osata pitävästi ennustaa luonnonmullistusten puhkeamista.

2. Rotta voi pelastaa henkiä

Humanitaarisen avun kentällä auttaja ei kaikissa tapauksissa ole ihminen. Perinteisesti eläimiä on hyödynnetty esimerkiksi katastrofien jälkeisissä raivaustöissä, mutta myös innovatiivisempia sovelluksia on kehitetty. Apopo-niminen järjestö hyödyntää humanitaarisessa toiminnassaan rottia ja niiden ilmiömäistä hajuaistia. Huonosta maineesta kärsivä eläinlaji pystyy yhdeksän kuukauden koulutuksen jälkeen havaitsemaan näytteistä tuberkuloosin. Vuosittain 1,5 miljoonaa ihmistä kuolee tuberkuloosiin, mutta rottien ansiosta aiempaa useampi ihminen saa tarvitsemaansa hoitoa, mikä myös hidastaa sairauden leviämistä.

Lisäksi rottia on koulutettu tunnistamaan hajuaistinsa avulla maamiinoja. Niiden avulla on onnistuneesti raivattu laajoja alueita esimerkiksi Tansaniassa, Mosambikissa ja Vietnamissa. Rotat havaitsevat maamiinat ihmistä nopeammin ja varmemmin: siinä missä metallinpaljastimet piippaavat jokaisen metallinpalan kohdalla, rotta haistaa räjähteen. Rotan havainnon jälkeen maamiina voidaan tuhota vaaraa aiheuttamatta, minkä jälkeen alue on jälleen turvallinen ihmisille. Jos kaikki rottien avulla tuhotut miinat kerättäisiin yhteen, kasa painaisi yli 20 tuhatta kiloa.

3. Eläimetkin tarvitsevat katastrofiapua

Vähän aikaa sitten Guardian julkaisi videon irakilaisesta perheestä, joka oli joutunut pakenemaan kotimaastaan Eurooppaan. Poikkeuksellista oli se, että mukana seurasi myös perheen kissa, joka kuitenkin matkan varrella eksyi omistajistaan. Tarina päättyi onnellisesti: kissa ja perhe löysivät lopulta toisensa. Aina eläimet eivät kuitenkaan saa tarvitsemaansa apua, sillä hätätilanteissa viranomaisten, avustusjärjestöjen ja median huomio keskittyy ihmisiin.

Pääsääntöisesti kaikki ihmisiin vaikuttavat katastrofit koskevat kuitenkin myös alueen eläimiä: esimerkiksi vuonna 2005 Yhdysvalloissa tuhoa niittäneen hirmumyrsky Katrinan arvioidaan johtaneen jopa 600 000 kotieläimen kuolemaan. Nykyään myös Amerikan Punainen Risti antaa ohjeita siihen, miten perheen lemmikit olisi syytä sisällyttää joka kodin katastrofivalmiussuunnitelmaan. Eläimet eivät välttämättä pääse pakenemaan vaaraa, ja katastrofin pitkittyessä varsinkin lemmikeillä ja tuotantoeläimillä on huonot mahdollisuudet selvitä hengissä. Eläinten kohtalo koskettaa olennaisesti myös niitä ihmisiä, joiden ravinto ja toimeentulo ovat riippuvaisia eläimistä. Yleensä eläinten auttaminen katastrofitilanteissa jää uutterien vapaaehtoisten harteille.

Lähteet: http://www.animal-ethics.org/animals-natural-disasters ja Leslie Irvine – Animals in disasters: issues for animal liberation activism and policy

Teksti: Irina Herneaho
Kuva: Josh Henderson  CC BY-SA 2.0

Kiinnostaako aihe sinua? Tutustu myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alaiseen pelastuskoiratoimintaan sekä Suomen Punaisen Ristin koiraystävätoimintaan.

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!