10 Jan

Ilmastonmuutoksesta puhutaan, mutta pelkällä puheella päästöt eivät vähene – päättäjiltä vaaditaan selkärankaa ja suuria päätöksiä

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat kaikkialla. Muun muassa Etelä-Koreassa lämpötilojen nousun pelätään aiheuttavan kuolemantapauksia. Kuva: Maria Hietajärvi

 

Luonnon kestokyvyn rajat on ylitetty. Ilmaston lämpeneminen ihmisen toiminnan seurauksena on yksi suurimmista maailmanlaajuisista kriiseistämme. Ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevaa on, millaisia päätöksiä lähivuosina tehdään, sillä nykyiset toimet päästöjen leikkaamiseksi eivät vielä riitä kurssin kääntämiseksi.

 

”LUONNON KANTOKYKY ON tulossa tiensä päähän. Enää ei voi olla varma siitä, että lapsilla on edessään parempaa kuin vanhemmillaan. Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta. Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa. Hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tasavertaisten mahdollisuuksien loppua se ei saa tarkoittaa. Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme.”

Presidentti Sauli Niinistö korosti parin viikon takaisessa uudenvuodenpuheessaan, että meidän on luovuttava jostain pelastaaksemme ympäristömme. Meidän kaikkien on tehtävä pysyviä muutoksia.

Niinistö on valtionpäämiehenä näyttänyt esimerkkiä ja tehnyt tärkeää työtä ilmastotietoisuuden kasvattamiseksi. Presidentin ja hänen puolisonsa isännöimän itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teema oli yhteinen ympäristömme. Teema heijastui muun muassa kutsuvieraissa, musiikissa, ruuassa ja koristeluissa. Kutsuttuina oli erityisen paljon sekä pieniä että suuria ilmasto- ja ympäristötekoja tehneitä suomalaisia. Tarjoilut oli valmistettu mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavasti ja pääosin kotimaisista luomu- ja lähiraaka-aineista.

 

ILMASTONMUUTOS ON IHMISKUNNAN kohtalonkysymys. Lämpenemiseen voidaan vielä vaikuttaa, mutta poliittisilla päätöksillä on kiire. YK:n ilmastokokouksessa Puolan Katowicessa viime joulukuussa saatiin sovittua säännöt, joita noudattamalla Pariisissa vuonna 2015 sovitut tavoitteet on tarkoitus saavuttaa.

Nyt on toiminnan aika. Se koskee niin valtioita, kuntia, yrityksiä kuin tavallisia kuluttajiakin. Poliittiset päätökset ovat välttämättömiä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, ja päättäjien on näytettävä selkärankansa, jotta päästöjä saadaan nopeasti vähennettyä ja luonnon puolesta toimittua konkreettisesti. On selvää, että ilmastonmuutokseen vaikuttaminen edellyttää suuria yhteiskunnallisia muutoksia.

Suomessa ensimmäisiä muutoksen askelia on jo otettu.

Ensi kevään eduskuntavaalit ovat ennen kaikkea ilmastovaalit. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, kuka vallan kahvaa pitelee ja on mukana tekemässä ilmaston kannalta tärkeitä päätöksiä. Äänioikeuden käyttäminen kestävämpien arvojen ja toimintatapojen edistämiseksi on tärkeä vaikuttamiskeino. Jokaisen on syytä selvittää, mitä oma ehdokas on lupautunut tekemään ympäristöasioiden edistämiseksi.

Kesällä 2018 epätavalliset helteet kuihduttivat viljasatoja Suomessa, kun taas kesällä 2017 suuret sateet hukuttivat satoa. Ilmastonmuutoksen edetessä sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään. Kuva: Maria Hietajärvi

 

JOS EMME TOIMI nopeasti, seuraukset ovat kohtalokkaat. Historian saatossa ihmiskunta on vaurastunut polttamalla hiiltä, öljyä ja kaasua. Fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjen kivutessa ylöspäin synkkäpiirtoista käyrää myös maapallon lämpötila nousee. Ihmisten aikaansaama ilmastonmuutos on ollut niin äkillinen ja voimakas, että se uhkaa muuttaa luonnonjärjestystä.

Vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimukseen kirjattiin tavoitteeksi rajata ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Kaikkien maailman maiden tämänhetkiset lupaukset päästövähennyksistä johtavat arviolta kuitenkin yli kolmen asteen lämpenemiseen. Mikäli lämpenemistä ei saada hidastettua, ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan dramaattisesti ihmisten elinolosuhteisiin ja vaurioittamaan luontoa peruuttamattomasti.

Vaikka tavoitteet lämpenemisen hidastamiseksi säädettiin jo Pariisissa, niin konkreettiset teot ovat puuttuneet. Vasta viime vuoden lokakuussa julkaistun hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n tekemän ilmastoraportin myötä ilmiön vakavuuteen on herätty.

IPCC:n raportin mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen ei ole enää mahdollista ilman poikkeuksellisen nopeita ja radikaaleja toimia päästöjen leikkaamiseksi. Tavoitteeksi on asetettu pudottaa hiilidioksidin nettopäästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki maailman valtiot joutuvat kiristämään päästötavoitteitaan tuntuvasti. Vauraat teollisuusmaat, kuten Suomi, joutuvat leikkaamaan päästöjään vielä tätäkin nopeammin.

 

VAIKKA POLIITTISET PÄÄTÖKSET ja yhteiskunnalliset muutokset ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, niin emme saavuta riittäviä päästövähennyksiä ilman kulutustottumuksiemme ja elämäntapojemme muutosta.

Itsenäisyyspäivänä Niinistö korosti, ettei yksittäisillä teoilla muuteta maailmaa, mutta hyvillä teoilla voi näyttää merkityksellistä esimerkkiä ympärilleen.

Yksilötason vaikuttamisessa lienee kyse siitä, millaista muutoksen ja kestävän elämäntyylin esimerkkiä näytämme muille. Syyllistämisen ja vaatimisen sijaan voimme inspiroida ja kannustaa toisiamme tekemään parempia ja ympäristöystävällisempiä valintoja – yhteisen maapallomme vuoksi.

Millaista esimerkkiä sinä näytät ympärillesi?

Teksti: Maria Hietajärvi

Lähteitä:

Sitra, Tasavallan presidentin kanslia

03 Jan

Tunnetko itsesi yksinäiseksi ihmisten keskellä? Ennen kuin vaivut epätoivoon, tutkaile ajatusprosessejasi

Aina yksinäisyyden tunteeseen ei auta ihmisten seura, jos toivomaansa kontaktia ei löydä. Kuva: Pixabay.com

 

Kohtuuttoman korkeat vaatimukset, menneisyyden kokemukset ja pinttyneet ajatukset voivat joskus tulla mielekkäiden ihmiskontaktien tielle.

 

VIISI PROSENTTIA suomalaisista tuntee itsensä jatkuvasti tai melko usein yksinäiseksi. Kun katsotaan ainakin vähän yksinäiseksi itsensä tuntevien määrää, se nousee ikäryhmästä riippuen jopa yli puoleen kaikista ikäryhmän edustajista. Moni kertoo myös kokevansa yksinäisyyttä ihmisten keskellä, joten tunne ei välttämättä helpota, vaikka hakeutuisikin ihmisten seuraan.

Yksi selitys yksinäisyydelle ihmisten keskellä voi olla se, että ihmissuhteilta vaaditaan paljon. Nykyään puhutaan muun muassa ihmissuhteiden konmarittamisesta, jolla tarkoitetaan tarpeettomien ja negatiivisia tuntemuksia herättävien ihmissuhteiden karsimista. Myös muiden ihmisten toiseuttaminen muun muassa väärän poliittisen mielipiteen vuoksi tuntuu lisääntyneen. Ovatko vaatimuksemme ihmissuhteillemme jo liian korkealla? Nyrpistämmekö nenäämme kaikille suhteille, joissa emme tunne suorastaan maagista samaistumista ja saa jatkuvaa pönkitystä mielipiteillemme? Aikaisemmin sielunkumppanin löytämistä pidettiin erikoisena – nyt heitä pitäisikin olla joka sormelle.

Ihmisellä on oikeus valita seuransa, eikä ole mitään mieltä pakottaa itseään ihmissuhteisiin, jotka eivät ole hedelmällisiä. Mikäli yksinäisyys kuitenkin painaa toistuvasti huolimatta siitä, ettei seurasta ole puutetta, kannattaa tarkastella myös omia ajatusprosesseja. Itseltään voi kysyä esimerkiksi sitä, hakeutuuko jostain tiedostamattomasta syystä ihmissuhteisiin, jotka eivät tyydytä. Monet mallit ihmissuhteille kehittyvät jo lapsuudessa, joten syytä yksinäisyyden tunteille voi joskus olla hyvä hakea sieltä asti. Entä millaisia asioita edellyttää ja toivoo ihmissuhteiltaan?

 

IHMINEN OMAKSUU helpommin informaation, joka sopii hänen maailmankuvaansa kuin sellaisen, joka on sitä vastaan. Tällä ilmiöllä voi uskoakseni olla tekemistä sen kanssa, ettei yksinäisyyden tunne aina hälvene ihmisten seurassakaan. Huomio voi silloin kiinnittyä pelkästään niihin asioihin, jotka erottavat itsen jostakusta toisesta. Mikäli keskittyy vain tuijottamaan esimerkiksi toisen poliittista kantaa, voi jäädä huomaamatta, että hänen kanssaan jakaa samanlaisen kirjallisuusmaun.

Kaikki ovat erilaisia, joten varmaankaan koskaan ei tule löytämään ihmisiä, joihin samaistuisi aivan täysin. Eroavaisuuksiin keskittymällä voi lopulta käydä niin, että kun tapaa 90-prosenttisesti samaistuttavan ihmisen, jää tuijottamaan sitä puuttuvaa kymmentä prosenttia.

Varmaa on ainakin se, ettei yksinäisyys katoa sillä, että jää murehtimaan asiaa loputtomiin neljän seinän sisään. Avoimin mielin liikkeelle lähteminen ei aina ole helppoa, mutta sen voi aloittaa vaikka yrittämällä etsiä yhden pienen samaistuttavan asian jokaisesta tapaamastaan ihmisestä. Lyön vaikka vetoa, että kohta niitä löytyy muutama lisääkin.

Teksti: Milla Asikainen

27 Dec

Kolumni: Teetkö uudenvuodenlupauksia vain itseäsi ajatellen? Lupaus pitää paremmin, jos sen rikkominen vaikuttaa myös muihin ihmisiin

Lupaukset on helpompi pitää, jos ne vaikuttavat muihin ihmisiin. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Onnistunut uudenvuodenlupaus syntyy, kun uskaltaa katsoa omia heikkouksiaan silmästä silmään.

 

TÄNÄ VUONNA en kysynyt ystäviltäni, millaisia uudenvuodenlupauksia he aikovat tehdä. Sen sijaan pyysin heitä pohtimaan, mitä he toivoisivat jonkun muun lupaavan. Vastaukset olivat seuraavanlaisia:

“Koska aina voi toivoa suuria, niin haluisin et jokainen suomalainen lupaisi tahollaan antaa ensi vuonna toiselle ihmiselle mahdollisuuden tämän taustasta, ajatuksista tai ulkonäöstä huolimatta ja kuunnella hetken, mitä tällä on sanottavaa. Koska jos tämä maa ja maailma jotain kaipaavat, niin dialogia.”

“Työkavereiden (erityisesti yhden tietyn) pitäisi luvata ottaa muut työtoverit huomioon ja huolehtia työpaikan yleisestä siisteydestä. Pienillä arkipäiväisillä teoilla on suuri vaikutus työympäristön ilmapiiriin.”

“Jokaisen suomalaisen päättäjän pitäisi tehdä lupaus, että tulevana vuonna tekee kaikkensa ajaakseen eteenpäin rohkeita päätöksiä, jotka tukevat kestävää kehitystä ja hidastavat ilmastonmuutosta.”

 

HYVIÄ toiveita. En tiedä teistä, mutta itse olen tehnyt uudenvuodenlupauksia lähinnä vain omaa itseäni silmällä pitäen.  

Joulun jälkeisessä konvehtiähkyssä olen luvannut, etten syö karkin karkkia koko tammikuussa. Notkuvien ruokapöytien äärellä olen lohduttautunut sillä, että ensi kesänä olen supertikissä. Hutaisemalla kirjoitetun vuoden viimeisen kouluesseen jälkeen olen vannonut, että keväällä skarppaan ja saan parempia arvosanoja.

Suoraan sanottuna en edes muista, miten kyseisten lupausten kanssa kävi. Karkkia syön edelleen. Supertikissä en ole koskaan ollut, mutta liikkumisesta olen aina pitänyt. Ajan myötä olen myös ymmärtänyt, ettei arvosanoissakaan tarvitse aina tavoitella kuuta taivaalta.

 

SEURAAVAKSI tärkeä kysymys, olitpa sitten työkaveri, päättäjä tai ihan vain tavallinen talliainen. Tunnistitko itsesi ystävieni toiveista?

Lokeroitko ihmisen hänen ulkonäkönsä tai sanomistensa perusteella? Jätätkö teepussin työpaikan tiskipöydän reunalle? Panetko toistuvasti omat kulutustarpeesi ympäristön edelle?

Jäin nimittäin miettimään, pitäisikö meidän haastaa tapaamme tehdä uudenvuodenlupauksia.

Se tarkoittaisi, että iänikuisten dieettilupausten sijaan katsoisimme silmästä silmään omia sosiaalisia heikkouksiamme tai niitä käyttäytymisen kaavoja, joihin olemme kangistuneet. Uskaltaisimme ymmärtää, miten tapamme vaikuttavat vuorovaikutussuhteisiimme ja ympäristöömme.

Ehkä uudenvuodenlupaukset olisivat helpompia pitää, jos ne rikkoessaan ei pettäisi vain itseään vaan myös työkaverit, äänestäjät tai kaikki maapallon muut asukkaat ja eliöt.

Lupaus viettää enemmän aikaa teekupin äärellä keskustellen voi olla hyvä ja toivottu asia. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

LUPAUKSIA tehdessään pitää muistaa olla armollinen ja kohtuullinen. Liian raju lupaus ja elämänmuutos tuskin pitävät. Rikotusta sopimuksesta tulee vain paha mieli ja tunne, ettei tämä tälläkään kertaa onnistunut.

Siksi pienet, muutosta maltillisesti eteenpäin vievät lupaukset ovat parempia. Miten olisivat esimerkiksi:

Lupaan ensi vuonna kuunnella ystäviäni paremmin erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa olemme eri mieltä.

Lupaan kehua työkavereitani, kun he tekevät hyvää työtä. Kannustan myös vaikeuksissa.

Lupaan hyvittää lentomatkojeni ilmastopäästöt.

 

Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen

 

20 Dec

“Tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan” – Jari Bergille vapaaehtoistyö on parasta joulunviettoa

Joulu ilman auttamista olisi Jari Bergille erikoisuus. Kuva: Jari Bergin kotialbumi

 

Joulun alla vapaaehtoiset sytyttelevät kynttilöitä hoitamattomilla haudoilla, laulavat tuntemattomilla ovilla ja kuskaavat ruokia yhteiseen joulupöytään. Joulumieli rakentuu pienistä teoista.

 

– Asenteeni on aina ollut sellainen, ettei ole erikseen työelämää ja vapaata. On vain yhtä elämää.

Näin luonnehtii elämäntyyliään lappeenrantalainen Jari Berg, joka on mukana vapaaehtoistoiminnassa erityisesti joulun aikaan.

Haastattelun aluksi hän toteaa, ettei ole ihmisenä sen kummempi kuin kukaan muukaan. Kun lupaan, ettei tarkoituksenani ole maalata kuvaa pyhimyksestä, Berg huokaisee helpotuksesta.

 

VAATIMATTOMASTA asenteestaan huolimatta Berg tuntuu ehtivän monenmoiseen. Palkkansa hän saa seurakunnan kansainvälisen vastuun sihteerinä. Työssään Berg toimii maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tukena. Joulun alla ja joulunpyhinä vapaa-aika täyttyy vapaaehtoistyöllä.

– Osallistun kolmeen eri juttuun, jotka eivät liity työhöni lainkaan. Ensimmäinen niistä on laulava joulukortti, sillä vanhemmiten olen liittynyt kuoroon, Berg kertoo.

Laulava joulukortti on aineeton lahja, jolla jokainen voi ilahduttaa läheistään joulun alla. Palvelussa vapaaehtoinen kuoro tupsahtaa oven taakse laulamaan jouluisen toivelaulun. Tulot ohjataan hyväntekeväisyyteen.

– Siinä ideana on ostaa joululaulu toiselle. Se on ollut mukavaa sekä laulajille että laulun vastaanottajille, Berg kuvailee.

Aatonaattona Berg sytyttelee paikallisten nuorten apuna kynttilöitä haudoille, joilla omaiset eivät syystä tai toisesta joulun aikana pääse käymään. Voi esimerkiksi olla, että omainen on kaukana ulkomailla tai todella huonokuntoinen.

– Omat lapseni ovat jo maailmalla. Olen huomannut, että näistä tehtävistä minulle tulee joulumieli, kolmen pojan isä kertoo.

 

JOULUAATTO on Bergille ja hänen puolisolleen tärkeä päivä. Silloin he ovat mukana järjestämässä koko Lappeenrannan yhteistä jouluateriaa.

– Se on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty viettämään yhteistä jouluateriaa. Usein paikalle tullaan yksin, mutta kyllä jotkut tulevat perheensäkin kanssa, Berg kertoo.

Berg on ollut mukana tapahtuman järjestämisessä parin vuoden ajan. Hänen tehtävänään on kuskata elintarvikkeita ja ruokia juhlapaikalle. Paikalliset yritykset tarjoavat syötävät, ja ammattikokit tekevät vapaaehtoisina ruoat.

Viime vuonna yhteiseen jouluateriaan osallistui nelisensataa ihmistä. Jokaiselle osallistujalle pakattiin myös kassillinen ruokaa kotiin. Tunnelma juhlassa on lämmin.

– Siellä kuullaan tuttu jouluevankeliumi, ja tarjolla on hyvää ruokaa. Kun ei ole omia pieniä lapsia eikä vielä lapsenlapsiakaan, niin juhlaan osallistuminen on aika luontevaa. Se on ikään kuin aattoperinne, jonka jälkeen alkaa oma joulunvietto, Berg pohdiskelee.

 

 

BERGIN perhe ja suku ovat jo tottuneet perheen vauhdikkaisiin jouluihin. Lapsetkin tietävät, että hyväntekeväisyys on osa joulua. 2000-luvun alussa Bergit olivat kahdeksan vuotta lähetystyössä Itä-Afrikassa. Myöhemmin Jari Berg lähti Tansaniaan vielä vuoden komennukselle yksikseen.

– Minua ihmetyttää kaupallinen joulu. Suomessa on toki yksittäisiä perhetragedioita, mutta yleisellä tasolla elämme runsauden keskellä. Afrikassa näimme todella erilaisia jouluja.

Mutta mikä saa vapaaehtoisen lähtemään liikkeelle, kun joulurauha on julistetut ja monissa kodeissa jo käperrytään peiton mutkaan?

– Ehkä se on jokaisessa meissä. Kun tekee jotain hyvää, niin saa itse siitä jotakin. Minusta tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan, Berg kiteyttää.

Ulriikka Myöhänen