29 Jan

Erityisen yksinäinen aika

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Irina Herneaho

In this story Irina writes about modern individualism and how people use social media to create a perfect virtual self-image. This is the first part of a three-piece series, where the author sees sense of community as a counterforce for unpleasant individualism.

Mikä juuri sinussa on erityistä?

Olet todennäköisesti pohtinut kysymystä useampaan otteeseen. Minä ainakin olen.

Meidät opetetaan varhain hellimään omaa ainutlaatuisuuttamme. Nykyaikana erottautuminen muista on olennaista, ja oman itsen markkinoiminen ja brändäys on hyödyksi elämän joka osa-alueella. Tässä asetelmassa muille ihmisille on varattu lähinnä yleisön rooli: saamamme huomio kertoo, että meillä itsellämme on merkitystä.

Silti juuri syvempää merkitystä tästä maailmanjärjestyksestä tuntuu uupuvan. Kun elämä lipuu selfieiden virtana ohitse, alkaa kaivata tilannekuvia, joissa ihmiset ovat niin keskittyneitä toisiinsa, etteivät ehdi poseerata.

Individualistinen ilosanoma kehottaa jokaista uskaltautumaan epämukavuusalueelle, ylittämään itsensä ja ennen kaikkea muut. Kaikki on mahdollista, sinä voit olla seuraava supertähti, vain taivas on rajana!

Erityisen menestyneet yksilöt nostetaan parrasvaloihin, ja toisenlaiset tarinat jäävät pimentoon. Epäonnistuminen on tabu, paitsi tietenkin silloin, kun se on vain tarpeellinen välietappi matkalla huippusuorituksiin. Ja jos ei kykenekään pärjäämään yksin, on silti kannateltava kulisseja ja uskoteltava muille, että kaikki on kunnossa.

Tämä kaikki tulee kalliiksi. Ennen kaikkea kyse on inhimillisestä kärsimyksestä: yksinäisyydestä, stressistä, uupumisesta. Yksilöllisyyden kultti on suotuisa kasvualusta syrjäytymiselle ja mielenterveysongelmille.

Jos oman ikäluokkani läpäisevä sukupolvikokemus pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi epävarmuus. Vaikka elämämme on globaalisti tarkasteltuna harvinaisen suojattua, uhkia tuntuu olevan joka nurkan takana. Epävarmat ajat synnyttävät herkästi entistä itsekeskeisempää ilmapiiriä: jokainen vastaantulija on potentiaalinen kilpailija tai vihollinen.

Kyynärpäätaktiikan sijaan ihmiset kaipaisivat kuitenkin huomattavasti lempeämpää ihokontaktia. Menestystä enemmän moni janoaa tunnetta, että kuuluu johonkin, että on osa suurempaa yhteisöä. Siksi on tarpeen rakentaa uudenlaista yhteisöllisyyden kulttuuria.

Kuva: Irina Herneaho

Kuva: Irina Herneaho

Yhteisön korostaminen voi herättää ikäviä mielikuvia yksilöä ja erilaisuutta sorsivista käytänteistä. Yhteisöllisyyden tunne ei kuitenkaan synny niinkään samankaltaisuudesta vaan erilaisuuden kunnioittamisesta, siitä että tulee kohdatuksi sellaisena kuin on.

On totta, ettei kahta täysin samanlaista ihmistä ole olemassakaan, mutta ei ole liioin kahta täysin erilaistakaan. Monenlaiset konkreettiset ja mielensisäiset rajat jakavat ihmisiä eri ryhmiin: rajat kulkevat valtioiden, sukupuolten, uskontokuntien, ikäluokkien ja maailmankatsomusten välillä. Yhteisöllisyyden ei kuitenkaan tarvitse noudattaa tällaisia rajoja.

Muutokseen ei välttämättä tarvita suureellisia ohjelmajulistuksia. Vastarintaan voi nousta kuka tahansa, milloin tahansa. Ensimmäinen askel on tunnustaa, ettemme olisi mitään ilman muita. Ja kappas, yhtäkkiä alkaa nähdä ympärillä uhkien sijaan mahdollisuuksia.

Tämä on kuitenkin vasta alkua. Seuraavassa blogikirjoituksessani kartoitan, mitä yhteisöllisyyden kulttuuri voisi käytännössä tarkoittaa, ja kuinka se saadaan aikaan.

Teksti ja kuvat: Irina Herneaho

One thought on “Erityisen yksinäinen aika

  1. Tätä samaa aihetta käsittelevä kolumnisi Jylkkärissä oli kielellisesti ja näkökulmiltaan mielestäni Pulitzer-luokkaa. Tarkoin asetelluilla sanoilla voi herätellä, innostaa ja luoda edellytyksiä aidolle Piilaakso-tyyppiselle yhteisöllisyydelle.

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!