15 Dec

Kaverilla kylässä

Laura Kuivalahti on ollut mukana Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa noin kahden vuoden ajan. Hän on kiintynyt ystävämummoonsa vahvasti. Kuva: Irina Hasala

 

Ystävätoiminta toi Laura Kuivalahden yhteen iloisen ikäihmisen kanssa. Tärkeäksi muodostunut ystävyyssuhde on tuonut molemmille paljon iloa ja johtanut sattumalta myös toisen uuden ystävän löytämiseen.

 

– Ystävyyden ydin on luottamus ja se, että toisen ihmisen luona on hyvä olla. Kun lähden kotiin vierailulta, ajattelen, että olipa jälleen mahtava tapaaminen.

Näillä sanoilla 26-vuotias Laura Kuivalahti kuvaa, miltä ystävätoiminta tuntuu. Kuivalahti on vajaan kahden vuoden ajan ollut ystävä yksinäiselle iäkkäälle naiselle kotipaikkakunnallaan Jyväskylässä.

Ystävyksiä yhdistää muun muassa kiinnostus kirjoihin, teatteriin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Juttua riittää usein moneksi tunniksi. Vaikka tutustuminen tapahtui Suomen Punaisen Ristin kautta, ei Kuivalahti koe suhdetta väkinäiseksi.

– En todellakaan ajattele itseäni enää vapaaehtoisena. Hän on ystäväni, ja käyn hänellä kylässä.

Tilanteeseen pääsemiseen on toki vaadittu pidempää tutustumista. Järjestön apu oli Kuivalahdelle tervetullutta.

– Minusta ystävystyminen oli paljon helpompaa tällä tavalla. Kadulla on hirveän vaikea sanoa jollekin: “hei, oletko yksinäinen”.

Kuivalahti myöntää, että mukana oli myös onnea.

– Meillä kävi hyvä tuuri siinä, että meillä synkkaa hyvin. Alussa kiinnyin ystävääni todella vahvasti ja jännitin, onko tunne molemminpuolinen. Kun meitä myöhemmin haastateltiin erääseen lehteen, kävi ilmi, että hänellä on aivan samat tuntemukset. Se tuntui todella hyvältä.

 

PELKO KIINTYMISESTÄ oli yksi syy, miksi Kuivalahden lähipiiri ei ollut innoissaan hänen aikeistaan lähteä mukaan ystävätoimintaan.

– Toiminta vaatii sitoutumista, ja kypsyttelin asiaa kuukausia ennen kuin lähdin mukaan. Läheiseni olivat aluksi huolissaan siitä, miten reagoin, jos ystäväni terveydentila heikkenee tai hän kuolee.

Kuivalahden nykyinen ystävä on joutunut sairaalahoitoon useita kertoja. Silti terveys ei ole ollut este ystävyydelle, eikä Kuivalahti ole kokenut tulevaisuuden epävarmuutta liian rankkana.

– Me asumme lähellä toisiamme. Tilanne olisi eri vaikka jonkun perhetutun kanssa, joka asuu toisella puolella Suomea. Silloin voisin ajatella, että näemme seuraavaksi vuoden päästä, entä jos tässä välissä tapahtuu jotain.

Ystävämummoaan Kuivalahti tapaa noin kerran kahdessa viikossa. Lähes yhdeksänkymmentävuotiaan ikä tuntuu keskusteluissa.

– Olemme eri elämäntilanteissa, ja meillä on terveyteen ja kuolemaan liittyviin asioihin erilaiset näkökulmat. Välillä mietityttää, miten voin puhua aiheista niin, että siitä on jotain hyötyä hänellekin.

Keskusteluaiheet ovatkin liikkuneet enimmäkseen Kuivalahden kuulumisissa, päivän polttavissa uutisissa ja ystävämummon muistoissa vanhemmasta Jyväskylästä. Kuivalahden mielestä hienoimpia hetkiä ovat ne, jolloin hän näkee tapaamisen tekevän toiselle hyvää.

– Parhaita ovat ne kerrat, kun olen huomannut ystäväni olevan alakuloinen tai väsynyt, mutta hetken juttelun jälkeen hänestä on tullut taas hymyilevä ja aurinkoinen itsensä. Niinä hetkinä ajattelen, että tämä on se syy, miksi alunperin lähdin tähän mukaan.

Kuivalahti kokee saavansa itsekin ystävyydeltä paljon. Keskustelu 89-vuotiaan kanssa tuo aiheeseen kuin aiheeseen uutta näkökulmaa. Vaikka kyse ei olekaan uudesta isoäidistä, ystävämummo tsemppaa Kuivalahtea työnhaussa ja opiskelussa kuin läheinen sukulainen.

 

YSTÄVYYS ON tuonut Kuivalahden yhteen myös toisen iäkkään naisen kanssa ja aivan sattumalta. Tätä ystäväänsä Kuivalahti kutsuu pupumummoksi.

– Kohtasimme Valojen kaupunki -tapahtumassa suuren valaistun pupun luona ja aloimme jutella. Mieleeni tuli, että hän on aika samanikäinen kuin ystävämummoni. Kyllähän he sitten tunsivat toisensa, ja pupumummon tytär oli myös kuukausia aikaisemmin lukenut minusta ja ystävämummostani kirjoitetun lehtijutun ja kehottanut äitiään ottamaan yhteyttä Punaiseen Ristiin. Hän ei ikinä ottanut, mutta kohtasimme kuitenkin.

Nykyään Kuivalahti vierailee myös pupumummon luona. Valoisassa ja täysin sattumanvaraisessa kohtaamisessa oli hänestä jotain taianomaista.

– Se oli vähän kuin jostain sadusta.

Kaksi mukavaa mummoa elämäänsä saanut Kuivalahti on kertonut tapaamisistaan innokkaasti myös ystävilleen. Hän toivoo, että ihmisillä olisi intoa lähteä pidempiaikaiseen toimintaan mukaan.

– Joulun alla ihmiset tuntuvat olevan erityisen innoissaan vapaaehtoistoiminnasta ja antamisesta, mutta pitää muistaa, että apua tarvitaan ympäri vuoden. Ystävätoiminta vie vain sen tunnin tai pari kahdessa viikossa, ja siitä saa hirveän paljon myös itselleen.

 

Teksti: Irina Hasala

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!