13 Sep

Kolumni: Ihmisen elämä on sattuman kauppaa, joten muista välittää muista

15-vuotias Muhammad Faizal, hänen sylissään oleva pikkuveli ja heidän muu perheensä joutuivat pakenemaan väkivaltaa Myanmarista Bangladeshiin vuonna 2017. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

 

Ihminen ei ole oman onnensa seppä. Sattuma määrää pitkälti sitä, millaisia mahdollisuuksia ihmisellä on ja millaisia tilanteita hänen eteensä tulee, kirjoittaa Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen. Sattuman ja huonon onnen mellastusta pehmennetään Suomessa ja ulkomailla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston avulla. Ensi viikolla rahastoon kerätään varoja vuotuisessa Nälkäpäivä-keräyksessä.

 

MILLAINEN ELÄMÄSI OLISI, jos olisit syntynyt eri perheeseen, maahan, sosiaaliseen luokkaan tai sukupuoleen? Entä jos sairastaisit vakavaa tautia tai olisit vammautunut liikenneonnettomuudessa?

Veikkaan, että erot olisivat valtavia.

Ihmisen vapaus rakentaa elämäänsä haluamakseen tapahtuu aina tiettyjen, meitä kutakin ympäröivien rajojen sisällä. Ja toisin kuin self help -gurut mielellään väittävät, kaikki ei riipu omasta asenteesta. Hyvin suuri osa meitä ympäröivistä ja valintojamme määrittävistä rajoista on sokean sattuman meille heittämiä.

 

VASTASYNTYNEEN IHMISEN tulevan tulotason voi ennustaa parhaiten sen perusteella, mihin maahan hän on syntynyt. The Economist -lehden Open Future -projektin artikkelissa muun muassa kerrotaan, kuinka Yhdysvaltoihin työskentelemään päässeiden haitilaisten maataloustyöläisten tulotaso nousi 1 400 prosenttia aiempaan verrattuna. Ihminen ja hänen kaksi kättään eivät matkalla muuksi muutu, joten heistä tuskin maagisesti tuli yhtäkkiä 15 kertaa tehokkaampiakaan.

Syntyperä määrittää jopa niin sanottua tahdonvoimaa. Psykologi Walter Mischel työryhmineen julkaisi vuonna 1990 tutkimuksen, jossa testattiin itsehillinnän vaikutusta myöhempään menestykseen. Testiryhmän lapsille kerrottiin, että jos he kestävät vartin verran syömättä pöydällä olevaa vaahtokarkkia, he saavat palkkioksi toisen. Heidän myöhempää elämäänsä seurattaessa huomattiin, että mikäli lapsi pysyi hillitsemään itsensä tulevan palkkion toivossa, hän menestyi todennäköisesti kaikilla mittareilla paremmin kuin nopeasti herkkuun kiinni iskeneet lapset.

Tutkimus sai paljon huomiota, sillä onhan ajatus oikein arkijärkevä: jos malttaa puurtaa tulevan hyvän toivossa, saa tehtyä hienompia asioita kuin jos haluaa kaiken heti nyt.

 

TODELLISUUS ON TIETYSTI monimutkaisempi. Viime toukokuussa Tyler Watts, Greg Duncan ja Hoanan Quan julkaisivat uuden tutkimuksen, jossa he tutkivat kymmenkertaista lapsimäärää, joka edusti Yhdysvaltojen väestörakennetta selvästi paremmin. Tuloksena oli, että elämässä pärjäämisellä ja itsehillinnällä vaahtokarkin edessä oli yhteys. Molempia kuitenkin selitti ennen kaikkea perheen varallisuus ja sosiaalinen asema.

Rikkaiden perheiden lasten on luultavasti helpompi luottaa siihen, että lupaukset tulevasta hyvästä pidetään, joten odottaminen kannattaa. Köyhemmistä taustoista tulevat ovat kokeneet elämässään enemmän epävarmuutta tulevasta, jolloin hyviin asioihin on parempi tarttua heti, ettei tilaisuus pääse livahtamaan ohi suun.

Nuoret pojat kantavat polttopuuta sateessa Bangladeshissa Kutupalongin pakolaisleirissä Cox’s Bazaarissa. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

 

IHMINEN EI VALITSE saamaansa kasvatusta, synnyinmaataan, taifuunin alle joutumista, syöpää tai päälle syöksyneen kaahaajan kaasujalan kulmakerrointa. Oikeudenmukaista yhteiskuntaa kannattaa yhteiskuntafilosofi John Rawlsin mukaan miettiä ajatuskokeen avulla. Millaisessa ympäristössä haluaisit elää, jos et ennen syntymäänsä tietäisi, keneksi tulet syntymään? Järkipohjalta toimiva ihminen tietenkin haluaisi syntyä yhteiskuntaan, jossa heikko-osaisistakin pidetään huolta ja eri kansanryhmien syrjintä on vähäistä, sillä hän saattaisi olla heidän asemassaan.

Niin jäsenistään huolta pitävät yhteisöt kuin Nälkäpäivän kaltaiset keräykset ovat keino jakaa kovien sattumien tuottamia taakkoja useammille ja leveämmille harteille. Nähdäkseni juuri tästä suunnasta löytyy se pohja, jolle maallistuvassa maailmassa oman moraalitajunsa voi jykevästi perustaa. Kun ymmärtää sen, kuinka suuri osa omasta hyvästä elämästä ja sen saavutuksista juontuu pohjimmiltaan onnellisista sattumuksista, joutuu väistämättä kohtaamaan myös kolikon toisen puolen: jos onneni olisi ollut huonompi, minä voisin olla tuo koditon, sotaa tai luonnonmullistusta pakeneva taikka köyhyydestä kärsivä. Ja vaikka nyt olisinkin onnekseni syntynyt vakaaseen maahan ja pystynyt kouluttautumaan, taloni voi silti palaa yllättäen. Millaisen yhteiskunnan toivoisin silloin ympärilleni?

 

FAKTA

  • Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston avulla lähetetään pikaista apua luonnonmullistusten ja sotien uhreille monissa maissa. Apua saavat myös Suomessa äkillisen onnettomuuden kohdanneet, kuten esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneet perheet.
  • Katastrofirahaston varoilla tuetaan myös kadonneiden etsinnöissä auttavaa Vapaaehtoista Pelastuspalvelua, vastaanottokeskuksissa toimivien vapaaehtoisten koulutusta ja  turvapaikanhakijoiden kotouttamista muun muassa ystävätoiminnan ja kielikerhojen kautta.
  • Katastrofirahastoon annettuja lahjoituksia ei ole etukäteen korvamerkitty mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, joten apua voidaan antaa hyvin nopeasti tilanteen niin vaatiessa. Tällä hetkellä lahjoituksia käytetään etenkin kenttäsairaalan ylläpitämiseen Bangladeshissa, jonne lähes miljoona ihmistä on paennut väkivaltaa Myanmarista.
  • Katastrofirahastoon kerätään lahjoituksia Nälkäpäivänä, jota on järjestetty vuodesta 1980 lähtien eri puolilla Suomea. Nälkäpäivän lipaskeräys on tänä vuonna 20.–22. syyskuuta, ja verkkolahjoituksia otetaan vastaan ympäri vuoden. Vähintään 85 prosenttia kaikista lahjoitetuista rahoista menee suoraan avustuskohteeseen.
  • Nälkäpäivää voi tukea lahjoitusten ohella myös ryhtymällä vapaaehtoiseksi lipaskerääjäksi.

 

Teksti: Tapio Pellinen

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!