20 Oct

Kun auttavia käsiä on liikaa – avustustyö slummissa haastaa tekijänsä

kibera-1

Kiberan slummi Kenian pääkaupungissa Nairobissa muuttuu sateella mutalammikoksi, sillä viemäröintiä ei ole. Osa asukkaista on saanut auttajista tarpeekseen, koska slummin olosuhteet eivät ole vuosien saatossa merkittävästi parantuneet. Kuva: Linda Laine

 

Moni auttamishaluinen haaveilee tekevänsä avustustyötä ulkomailla. Ei ole yhdentekevää, missä päin maailmaa unelmaansa toteuttaa. Paikoitellen avustusjärjestöt voivat olla paikallisille huojennus, mutta myös rasite. Katsaus Kenian slummeihin osoittaa, että avustustyön on vastattava yhteisön todellisia tarpeita, jotta työ olisi toimivaa.

 

SLUMMIT OVAT nopeasti ajateltuna hyviä avustustyön kohteita: paljon autettavia pienellä pinta-alalla. Siksi monet afrikkalaiset epäviralliset asuinalueet, eli tuttavallisemmin slummit, ovat monen avustusjärjestön kiinnostuksen kohde. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa organisaatiot tekevät päällekkäistä työtä ja paikallisten luottamus tekijöiden hyviin tarkoitusperiin on joskus koetuksella.

Iso osa Keniaan 2000-luvulla tulleista avustusjärjestöistä saapui maahan AIDS-epidemian ja poliittisen väkivallan seurausten takia. Nykyään järjestöjä on paikoitellen jopa liikaa. Paikalliset puhuvat NGO-taloudesta: järjestöt luovat työpaikkoja ja tuovat mukanaan rahaa. Kaikkia toimijoita ei ehkä tarvittaisi, mutta järjestöistä on tullut niin tärkeä osa yhteiskuntaa, ettei irti päästäminen ole vaihtoehto.

Muun muassa Kenian pääkaupungissa Nairobissa, slummien julkkiksenakin tunnetussa Kiberassa, osa paikallisten ajasta kilpailevista järjestöistä on alkanut tarjota paikallisille niin kutsuttua istumismaksua houkutellakseen heitä järjestökokouksiin. Jotkut tienaavat jopa elantonsa kyseisillä maksuilla eri kokouksia kiertäen. Epävirallisten arvioiden mukaan Kiberassa elää jopa miljoona ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä.

– Aika on rahaa, eikä meillä ole aikaa hukattavana. Ne, jotka tienaavat osallistumismaksuilla, hyötyvät niistä (järjestöistä), jotka ovat tulleet tänne hyötyäkseen meistä, kommentoi Kiberassa kasvanut ja avustusjärjestöjen toimintaa kritisoinut parlamentin jäsen Ken Okoth Marketplace-julkaisulle viime keväänä.

Osa paikallisista on puolestaan puhunut osallistumismaksujen hyödyntämistä vastaan. Heidän mukaansa ihmisten tulotason ei pitäisi olla sidoksissa avustusjärjestöihin, joiden perimmäinen tarkoitus loppujen lopuksi on tehdä itsensä tarpeettomiksi.  

 

KRITIIKISTÄ HUOLIMATTA slummeissa riittää työsarkaa, ja oikein tehdyllä ja kohdistetulla avustustyöllä on epävirallisilla asuinalueilla kysyntää.

Kenian Punaisen Ristin työntekijä Safia Verjee kertoo, että organisaatio ei toimi Kiberassa, mutta järjestön juuri päätökseen saatettu projekti urbaanien riskien vähentämiseksi oli aktiivinen muilla epävirallisilla asuinalueilla, kuten Matharessa, joka olosuhteiltaan muistuttaa monilta osin Kiberaa. Projektin tarkoituksena oli auttaa slummeissa vaatimattomissa oloissa asuvia ihmisiä reagoimaan ja ehkäisemään elinoloihin ja elämäntapaan liittyviä uhkia.

Verjee tuntee tiettyjen järjestöjen käyttämät istumismaksut, mutta kertoo, ettei Kenian Punainen Risti hyödynnä niitä. Työssäkäyvät saattoivat kuitenkin saada korvauksen menetetystä työajasta.

– Jos paikalliset osallistuivat koko päivän kestäviin aktiviteetteihin, annoimme heille korvauksen tulonmenetyksestä tai tarjosimme lounaan ja virvokkeita, Verjee sanoo.

Hän listaa Matharessa ja muissa urbaaneissa yhteisöissä työskentelevien järjestöjen suurimmat haasteet:

1. Päällekkäisyys. Slummeissa on suuri määrä avustusjärjestöjä ja muita toimijoita, jotka toimivat samalla alueella. Näin ollen useat järjestöt saattavat harjoittaa samankaltaista toimintaa.

2. Asukkaiden suuri liikkuvuus. Korkeatasoisen avustustyön jatkuvuuden kannalta on tärkeää muodostaa pitkäaikaisia kontakteja. Slummeissa voi kuitenkin käydä niin, että henkilö, jonka kanssa olet ollut yhteyksissä, saattaa parin kuukauden päästä muuttaa muualle esimerkiksi uuden asunnon tai työn perässä.

3. Paikallisten ajasta kilpaileva toiminta. Jotta yhteisöissä tehtävä työ saadaan kantamaan hedelmää, tarvitaan myös paikallisten aikaa ja sitoutumista. Monilla on kuitenkin päivätyönsä hoidettavanaan, mikä voi vähentää energiaa osallistua vapaaehtoisiin aktiviteetteihin, kuten työpajoihin ja koulutuksiin.

4. Yhteisökulttuurin puuttuminen. Suurkaupungeissa jokainen on yleensä oman onnensa seppä. Siksi tiiviimmissä yhteisöissä, kuten pikkukylissä, voi olla helpompaa saada ihmiset ponnistelemaan yhteisen hyvän eteen.

 

KUINKA SITTEN varmistaa, että työ hyödyttää muitakin kuin tekijöitään? Perinpohjainen tutustuminen autettaviin alueisiin ja paikallisten osallistaminen ovat osa ratkaisua.

– Projekti urbaanien riskien vähentämiseksi tehtiin yhteistyössä asukkaiden, Kenian Punaisen Ristin vapaaehtoisten ja paikallisten viranomaisten kanssa, Safia Verjee kertoo.

Epävirallisilla asuinalueilla tapaturmavalmius on tärkeää, sillä vaatimattomat elinolot lisäävät onnettomuusriskiä. Yksi kohteista oli Mathare, joka on tyypillinen esimerkki epävirallisesta asuinalueesta. Se on ylikansoitettu alue ilman kunnollista infrastruktuuria ja monia asumiseen liittyviä peruspalveluita.

– Ihmiset asuvat taloissa, joiden katot on tehty peltilevyistä ja 9 neliömetrin hökkelissä saattaa asua jopa kahdeksan ihmistä. Maaltamuuton ja yleisen väestönkasvun takia elintilaa yritetään saada lisää rakentamalla tällaisia taloja päällekkäin, Verjee kertoo.

Kaupunkiolot poikkeavat täysin maaseudusta, jossa maanviljely ja karjankasvatus luovat elämälle rytmin. Urbaaneissa ympäristöissä elämäntyyli painottuu enemmän kulutukseen ja ahtaissa oloissa yksilön valinnoilla on suurempi vaikutus ympärillä oleviin ihmisiin. Siksi epävirallisten asutusalueiden yhteisöillä on erityistarpeensa.

– Tällaisissa yhteisöissä tarvitaan erityisesti parempaa hygieniaa, kuten wc-tiloja. Matharessa monet ihmiset ulostavat edelleen kadulle tai käyttävät epähygienisiä käymälöitä. Lisäksi parempi terveydenhuolto ja laillinen sähkönsiirto ovat tärkeitä, jotta paikallisten elintasoa saadaan kohennettua, Verjee sanoo.

 

SEN SIJAAN että Kenian Punainen Risti olisi suin päin sännännyt ideoinnista auttamistoimiin, päätti se ensin selvittää, minkälaista apua yhteisö todella kaipaa. Tämä tapahtui selvittämällä asukkaiden elinympäristön haavoittuvuudet ja arvioimalla, minkälaisten taitojen kartuttamisesta yhteisö eniten hyötyisi. Paikalliset osallistuivat toimintaan kertomalla sekä yhteisönsä heikoista kohdista että sen vahvuuksista.

Vasta analyysin jälkeen Punainen Risti ryhtyi tositoimiin.

– Etsimme yhteisöstä jäseniä, jotka halusivat ryhtyä vapaaehtoisiksi, ja muodostimme heistä tapaturmavalmiustiimin. Annoimme tiimille perinpohjaisen onnettomuusvaste- ja tulipalokoulutuksen sekä tarvittavat varusteet. Kyseinen tiimi järjesti kaiken alueellaan tapahtuvan valmiuden ylläpitoon liittyvän toiminnan, kuten päivystyksen ja koulutuksia. Me puolestamme olimme heihin yhteydessä kuukausittain saadaksemme tietää, miten toimintaa pitäisi kehittää, Verjee sanoo.

Matharen vapaaehtoiseksi ilmoittautuneet asukkaat koulutettiin toimimaan oikein hätätilanteissa, ja he levittävät paikallisten keskuudessa viestiä riskitietoisuuden tärkeydestä. Nämä paikalliset pääsivät projektissa avainasemaan, eikä toiminta ollut ylhäältä saneltua.

Jos siis unelmoit avustustyön tekemisestä ulkomailla, sinun kannattaa tutustua etukäteen valitsemasi järjestön työskentelytapoihin ja periaatteisiin. Näin saat varmuutta siihen, että antoisan kokemuksen lisäksi sinulla on mahdollisuus tehdä kohteessasi mahdollisimman paljon hyvää.

 

Täältä voit lukea lisää Punaisen Ristin ulkomaan avustustoiminnasta.

Teksti: Mikaela Remes

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!