22 Feb

Täältä niitä opintopisteitä ropisee: koulutkin ovat alkaneet tunnustaa vapaaehtoistyössä opittuja taitoja

Vapaaehtoistyöstä voi saada myös opintopisteitä, jos se liittyy omaan opiskelualaan. Esimerkiksi läksy- tai leikkikerhossa toimiminen voi täyttää vaatimukset. Kuvassa vapaaehtoinen Rosa Degerman askartelee Ziding Langin kanssa. Valokuva: Ari Räsänen/SPR.

 

 Korkeakoulut ovat pikkuhiljaa heränneet siihen, että vapaaehtoistyöstä saatu kokemus voi olla arvokasta opiskelijan tulevalla uralla. Harva oppilaitos kuitenkaan vielä hyväksilukee sitä osaksi korkeakouluopintoja. Pisimmällä vapaaehtoistyöstä palkitsemisen suhteen ollaan terveystieteiden sekä sairaanhoidon ja terveydenhuollon aloilla.

 

TAMPEREEN YLIOPISTON TERVEYSTIETEIDEN TUTKINTO-OHJELMASSA vapaaehtoistyö on tunnustettu osaksi opiskelijan vapaavalintaisia opintoja nyt parin vuoden ajan. Vaikka kovin moni opiskelija ei ole vielä löytänyt vapaaehtoistyön mahdollisuutta, monenlaisia vapaaehtoistyötehtäviä voidaan lukea opintosuorituksiksi.

– Vapaaehtoistyö voi olla osallistumista vaikkapa kuntien, järjestöjen tai organisaatioiden ylläpitämään toimintaan. Opiskelija voi osallistua esimerkiksi maahanmuuttajataustaisille ja monikielisille lapsille suunnatun läksykerhon vetämiseen tai turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liittyvään toimintaan. Jos vapaaehtoistyötä tehdään monikulttuurisessa ympäristössä, suoritus voidaan merkitä myös osaksi kansainvälistymiskokonaisuutta, Tampereen yliopiston terveystieteiden tutkinto-ohjelman opintokoordinaattori Helena Rantanen kuvailee.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat ovat voineet saada opintopisteitä vapaaehtoistyöstä ainakin viiden vuoden ajan. Työtä ohjaavat valtakunnalliset sairaanhoidon osaamisvaatimukset, EU-direktiivit ja lainsäädäntö, ja siksi aivan mitä tahansa vapaaehtoistyötä ei voida lukea osaksi opintoja.

– Opiskelijoitamme on ollut esimerkiksi kriisityötehtävissä ja kriisityön koulutuksissa. He ovat järjestäneet terveyden edistämiseen suuntautuneita tapahtumia ja olleet mukana toteuttamassa teemapäiviä syöpäjärjestöille. Myös joitakin henkilökohtaisen avustajan tehtäviä on voitu hyväksyä osaksi opintoja, Kajaanin ammattikorkeakoulun sairaan- ja terveydenhoidon osaamisalueen koulutuspäällikkö Jaana Kemppainen kertoo.

Kuitenkin vasta muutama kourallinen opiskelijoita on hyödyntänyt vapaaehtoistyön mahdollisuutta Kajaanin ammattikorkeakoulussa, sillä jo pakollisten opintojen ja oman alan töiden yhdistäminen voi olla haastavaa ja viedä opiskelijalta kaiken liikenevän ajan. Kemppainen arvelee, että tällaisessa tilanteessa vapaaehtoistyöhön motivoitumiseen tarvitaan syvää halua ja sisäistä intohimoa.

 

VAPAAEHTOISTYÖSTÄ SAATAVIA OPINTOSUORITUKSIA pohdittaessa on tärkeää huomioida kaksi asiaa: vapaaehtoistyön pitää liittyä selvästi opiskelijan opiskelemaan alaan ja sen tulee kartuttaa osaamista osana tutkinto-ohjelman opintoja.

Käytännöt vapaaehtoistyön hyväksilukemiseen vaihtelevat eri oppilaitoksissa. Tampereen yliopistossa opiskelijan vastuulla on ottaa selvää soveltuvista vapaaehtoistyömahdollisuuksista, ja työtehtävistä tulee sopia etukäteen tiedekunnan opintopäällikön ja sen jälkeen vapaaehtoistyön tarjoajan kanssa. Samoin Kajaanin ammattikorkeakoulussa vapaaehtoistyön soveltuvuus selvitetään opinto-ohjaajan tai tutor-opettajan kanssa.

– Työn luonne katsotaan aina tapauskohtaisesti ja räätälöidään yhdessä kunkin opiskelijan kanssa, Kemppainen kertoo.

Useimmiten vapaaehtoistyö voidaan lukea osaksi opiskelijan vapaavalintaisia opintoja. Joskus myös muut kurssisuoritukset saattavat sisältää harjoittelujakson vapaaehtoistyötehtävissä. Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskelijaharjoittelukin on mahdollista suorittaa jossakin vapaaehtoisjärjestön projektissa vaikkapa mielenterveystyön parissa.

 

VAPAAEHTOISTYÖ EDISTÄÄ ERITYISESTI opiskelijan työelämätaitojen karttumista. Sekä Rantanen että Kemppainen pitävät hyvänä, että opiskelijalle tarjotaan mahdollisuus hankkia erityisosaamista muualtakin kuin pakollisista korkeakouluopinnoista. Rantasen mielestä vapaaehtoistyö tarjoaa oivan kosketuspinnan yliopiston ulkopuoliseen maailmaan.

– Yliopisto haluaa kehittää työelämäyhteistyötä koko ajan avoimempaan suuntaa, ja vapaaehtoistyön tekeminen osana opintoja on hyvä esimerkki tästä. Haluamme varmistaa, että opiskelijat saavat monipuolista osaamista. Vapaaehtoistyöstä hyötyy samalla myös ympäröivä yhteiskunta, Rantanen kertoo.

Tampereen yliopiston terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa harjoittelu suoritetaan vasta maisterivaiheessa, jolloin työelämäkytkökset kandivaiheen, eli perinteisesti ensimmäisten kolmen opiskeluvuoden, ajalta jäävät marginaaliseen asemaan. Tässä Rantanen näkee sauman vapaaehtoistyön markkinoimiselle.

– Suoraan lukiosta tulleille tai välivuoden pitäneille vapaaehtoistyö antaisi mahdollisuuden tutustua työelämään järjestöjen ja vapaaehtoistyötä tekevien organisaatioiden kautta jo aiemmin. Tämä kehittäisi tuoreiden opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja ja tiimissä toimimista, eli toisin sanoen niitä työelämätaitoja, joista jokaiselle on hyötyä omalla työuralla.

 

TULEVAISUUDESSA VAPAAEHTOISTYÖN MERKITYS osana korkeakouluopintoja tulee lisääntymään. Näin uskotaan ainakin Tampereella ja Kajaanissa.

– Me Kainuun seudulla olemme alkaneet miettiä, kuinka paikalliset ja valtakunnalliset järjestöt voisivat saada lisää näkyvyyttä oppilaitoksessamme ja miten voisimme ylipäätään lisätä opiskelijoiden tietoisuutta vapaaehtoistyöstä. Haluaisimme lisätä järjestöjen ja opiskelijoiden välistä yhteistyötä, Kemppainen valottaa.

Vaikka terveydenhuollon ammattilaiset ja terveystieteiden asiantuntijat työllistyvät nykyään hyvin oman alansa töihin, opiskelijalle voi olla arvaamatonta hyötyä erilaisista vapaaehtoistyökokemuksista.

– Koska järjestökentän, eli niin kutsutun kolmannen sektorin, merkitys tulee todennäköisesti kasvamaan sote-uudistuksen takia, mietimme varmasti jatkossa vieläkin enemmän, kuinka yliopiston ja järjestöjen välistä yhteistyötä voisi kehittää edelleen, Rantanen summaa.

Teksti: Nelli Miettinen

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.