11 Feb

Yksikin ystävä riittää, kun yhteinen taajuus löytyy

Yksinäisyys on Suomessa joka viidennen nuoren ajoittaista todellisuutta – ja monen nuoren mielestä pahin tunne ikinä. Onneksi sitä voi myös torjua.

”Yksinäisyys tuntuu siltä, kuin olisi näkymätön. Näkee ympärillään olevat, mutta he eivät näe. Välillä säikähtää sitä, että joku täysin outo ihminen jää pitämään ovea auki tai avaa sen, ja olen ainoa, jolle ele on tarkoitettu.”

Näin kuvailee eräs nuori yksinäisyyttään kasvatuspsykologian dosentin Niina Junttilan teoksessa Kavereita nolla. Junttila on tutkinut perin pohjaisesti muun muassa nuorten masennusta ja yksinäisyyden kokemuksia.

Tutkimusten mukaan noin 10–15 prosenttia nuorista kokee Suomessa yksinäisyyttä. Junttilan mukaan nuorten yksinäisyyteen ei osata usein tarttua, koska sitä ei ymmärretä. Nuorten yksinäisyys sisältää usein piilevän oletuksen siitä, että ystäviä olisi, jos nuori itse ryhdistäytyisi ja olisi esimerkiksi sosiaalisempi.

– Nuoriin kohdistuvien odotusten ja heidän omien kokemustensa välillä on suuri ristiriita. Esimerkiksi vanhusten yksinäisyyttä ymmärretään paljon helpommin, koska iän myötä tullut yksinäisyys, kuten esimerkiksi puolison menetyksen jälkeen koettu yksinäisyys, nähdään luonnollisena asiana, Junttila selittää.

– Vanhukselle ei sanota samalla tavalla kuin nuorelle; että lähde ulos ja ole sosiaalisempi, hän jatkaa.

Pienikin ele torjuu yksinäisyyttä

”Tänään tuli eteen taas sellainen tilanne, että yritin puhua jotain tutuille, mutta tyypit ei reagoineet mitenkään. Ihan kuin ne ei olisi edes kuulleet mua. Tätä sattuu liian usein. Mä olen ujohko ja hiljainen ja yritän olla häiritsemättä ihmisiä. Mutta sittenkin kun vaivaudun jotain sanomaan, siihen ei edes nyökkäämällä voida reagoida. Yritä sitten siinä olla ’sosiaalinen’ ja osallistuva. Olenko mä edes olemassa?”

Nuorten yksinäisyyden määrä on säilynyt ennallaan 80-luvulta, mutta sen luonne on muuttunut.

– Yksinäisten lasten ja nuorten tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Yksinäisyyteen linkittyvät lapsuuden kurjat kokemukset, sosiaalinen syrjäytyminen ja eriarvoisuus. Esimerkiksi maahanmuuttajanuoret ovat suuressa riskissä syrjäytyä, Junttila kertoo.

Meillä kaikilla on kuitenkin avain yksinäisyyden muurin avaamiseen, Junttila kannustaa. Se on pieni, mutta yksinkertainen ja arkinen kysymys: Mitä sinulle kuuluu?

Yksi keino auttaa on vapaaehtoiseksi ystäväksi lähteminen. Näin toimi 26-vuotias Tinja Karlsson, joka lähti vapaaehtoiseksi Suomen Punaisen Ristin Nuori nuorelle -ystävätoimintaan. Hän nimenomaan halusi olla ystävä.

– Viime vuonna jäin työttömäksi ja halusin tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle. Aloitin osa-aikaisen opiskelun aikuislukiossa, ja minulla oli paljon vapaa-aikaa, Tinja kertoo.

Tinja kävi ystäväkurssin, jonka jälkeen hän sai tavata Punaisen Ristin piiritoimistolla uuden kaverinsa, 18–vuotiaan, hyvin vaiteliaan pojan.

– Alussa minua jännitti kovasti. Yritin saada selville, mistä hän pitää ja mitä kaikkea hän haluaisi tehdä. Oli pakko arvailla, miten täytyy edetä, kun hän oli niin ujo. Ujo, mutta todella fiksu poika, Tinja korostaa.

Ystävyyttä on sama taajuus

”Mä luulen, että kun on yksinäinen, ei masennu vain siitä yksinäisyydestä, vaan kaikki tunteet nousee pintaan. Kaikki se viha, katkeruus, tai suru ja yksinäisyys nostaa ne pintaan. Se ettei kukaan huomaa. Eikä välitä. Ja se on kaikista pahin tunne ikinä.”

Tutkija Niina Junttilan mukaan kaikki sellainen toiminta, joka madaltaa yksinäisten kynnystä saada ystäviä ja kokea hyväksyvää yhdessäoloa, on tarpeellista.

– Tärkeintä ystävyydessä on keskinäinen arvostus eli molemminpuolinen ajatus siitä, että olet ystävyyden tavoittelemisen arvoinen. Usein tämä syntyy ihmissuhteissa ihan itsestään, kun löytyy jotain yhteistä, Junttila sanoo.

Näin kävi myös Tinjalle ja hänen ystävälleen. Samankaltainen persoonallisuus ja yhteinen kiinnostus kulttuuriin yhdistivät heitä. Tinjan mukaan tärkeintä heidän ystävyydessään on ollut se, että molemmat saavat olla oma itsensä.

– Tapaamme joka toinen viikko, ja jokaisen tapaamisen jälkeen meillä molemmilla on tosi miellyttävä olo, Tinja sanoo.

Yksinäisyys on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sitä ei voi paikata kaverien määrällä.

– Yksi ystävä riittää, kunhan hän on samalla taajuudella, Junttila muistuttaa.

”Älkää jääkö yksin. Maailma on täynnä muitakin yksinäisiä. Aloittakaa vaikka väkisin uusi harrastus, matkustelkaa, kirjoittakaa pois paha olo, älkää antako periksi.”

Lainaukset ovat peräisin Niina Junttilan kirjasta Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015).

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta ja tule mukaan tai hae ystävää osoitteessa www.oleystava.fi

Tutustu myös Punaisen Ristin Nuorten turvataloihin.

Teksti: Jana Sassakova & Mirkka Helkkula
Kuva: Hanna Linnakko / Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!