24 Jan

Kohti kestävää elämäntapaa – muutamalla muutoksella pienennät hiilijalanjälkeäsi merkittävästi

Junalla pääsee Etelä-Koreankin liepeille asti vähäisillä hiilidioksidipäästöillä. Kuva: Maria Hietajärvi.

 

Kulutamme luonnonvaroja yli niiden uusiutumiskyvyn. Mikäli kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa kattamaan luonnonvarojen tarpeen (Wwf). Kulutustottumuksiin on tehtävä suuria muutoksia. Moni pelkää kuitenkin keskittyvänsä vääriin asioihin. Vaikka jokainen hiilijalanjälkeä pienentävä teko on askel parempaan, on joillain valinnoilla selvästi suurempi merkitys kuin toisilla. Listasimme juttuun tärkeimmät muutokset, joilla jokainen voi vaikuttaa ympäristökuormaansa.

 

SUURIN SYY LUONNONVAROJEN ylikulutukseen ja ilmaston lämpenemiseen Suomessa ja muualla maailmassa ovat energian- ja ruuantuotanto sekä liikenne ja näiden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Tehokkaimpia yhden ihmisen saatavilla olevia keinoja hiilijalanjäljen pienentämiseen löytyy näiltä osa-alueilta. Tarvittavista poliittisista ja yhteiskunnallisista keinoista voit lukea täältä.

Ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin liittyvä keskustelu keskittyy usein uhkakuvilla mässäilyyn, ilmastonmuutoksen negatiivisten vaikutusten korostamiseen sekä erilaisiin kieltoihin ja rajoituksiin. Nämä tuskin helpottavat ilmastoahdistusta. Jokaisen on kuitenkin osallistuttava ilmastotalkoisiin, ja muutoksella on kiire. Siksi on tärkeää käydä osallistavaa, faktoihin perustuvaa ja avointa yhteiskunnallista keskustelua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvittavista toimista.

Muutoksia kannattaa tehdä tietoisesti, sillä jokainen meistä tekee useita ilmaston kannalta merkittäviä päätöksiä päivittäin niin ruokakaupassa, kotona kuin liikenteessä. Ympäristöystävällisyyden ja kestävän elämäntavan ei tarvitse merkitä lempiasioista luopumista. Päinvastoin – luonnon kannalta hyvät valinnat ovat usein hyviä myös omalle hyvinvoinnille.

 

SUURIN SIIVU SUOMALAISTEN hiilijalanjäljestä koostuu asumisesta ja sähkönkulutuksesta. Helpoin ja yksinkertaisin tapa pienentää sähköntuotannosta aiheutuvaa päästökuormaa on vaihtaa sähkösopimus uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettuun sähköön. Vaihtamalla sähkönlähde ympäristöystävälliseen vaihtoehtoon myös hiilipäästöt pienenevät. Erilaisia vihreän sähkön vaihtoehtoja löytyy nykyään lähes jokaiselta sähköntuottajalta, joten kilpailuttaminen kannattaa. Jos haluaa tehdä todellisen ilmastoteon, kotiin voi myös asennuttaa maalämpöpumpun tai aurinkopaneelit.

Myös energian säästämiseen tulisi kiinnittää huomiota, sillä se vähentää uuden energian tuotannon tarvetta. Monen suomalaisen kodin lämpötila on säädetty suosituksia korkeammaksi: esimerkiksi tyhjillään olevia kesämökkejä pidetään usein liian lämpiminä. Lämmityksen säätäminen tuo tuntuvia säästöjä luonnon lisäksi myös kukkarolle. Maailman luonnon säätiön WWF:n mukaan yhden asteen muutos sisälämpötilassa vastaa noin viittä prosenttia lämmityslaskussa.

 

AUTOTON ELÄMÄ ja julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen ovat merkittäviä ekotekoja, sillä yksityisautoilu tuottaa keskimäärin viidesosan suomalaisen hiilidioksipäästöistä. Myös autonomistajan kannattaa suosia julkista liikennettä aina, kun se on mahdollista. Vertaillessa julkista liikennettä juna on selkeästi ympäristöystävällisin valinta liikkua. Junan jälkeen varteenotettavin vaihtoehto on bussi tai henkilöauto siinä tapauksessa, että kyydissä on useampi kuin yksi ihminen.

Lentomatkustaminen on ollut ilmastokeskustelun keskiössä pitkään. Lentämisen päästöt ovat epäilemättä yksi isoimmista asioista, joita jokaisen tulisi miettiä. Matkustaminen avartaa, eikä sitä tarvitse lopettaa kokonaan – sitä tulisi kuitenkin tehdä aiempaa tietoisemmin ja kestävämmin. Jos et halua luopua lentämisestä, silläkin on väliä, miten lennät. Pitkään kohteessa viipyminen ja suorat lennot ovat parempia vaihtoehtoja kuin jatkuva edestakaisin suhaaminen vain siksi, että se on mahdollista. Kun lennät, kompensoi hiilidioksidipäästösi esimerkiksi CO2Eston päästöleikkurilla. Ja vaikka lentämisestä puhutaan paljon, niin tiesitkö, että vanhoilla risteilyaluksilla matkustaminen voi tuottaa enemmän hiilidioksidipäästöjä henkilöä kohden kuin lentokone?

 

RUOKAKAUPASSA TEHDÄÄN YMPÄRISTÖN kannalta tärkeitä arjen valintoja. Ruoka muodostaa noin 20 prosenttia suomalaisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä – saman verran kuin liikenne.

Kaikki tietävät, että hiilijalanjälkeä voi pienentää valitsemalla lautaselleen lihan sijaan useammin kasviksia. Lihan välttäminen ja kasvisruuan syöminen ei kuitenkaan ole oikotie onneen. Ensisijaisesti kannattaa kiinnittää huomiota ruuan kokonaishiilijalanjälkeen. On järkevämpää valmistaa kotimaista riistaa tai lähivesistä pyydettyä kalaa kuin kaukaa lennätettyä lihankorviketta.

Meijeriteollisuus on lihantuotannon ohella suurimpia hiilidioksidipäästöjen tuottajia. Maidontuotanto kuluttaa paljon laidunmaata, puhumattakaan muista tuotannon ja siitä syntyvän jätteen aiheuttamista ympäristöongelmista. Maitotuotteiden sijaan kannattaa suosia kasviperäisiä vaihtoehtoja, ja ilmaston kannalta kotimaisesta kaurasta valmistetut tuotteet lienevät parhaita valintoja.

Suomalaisissa ruokakaupoissa myydään nykyään ilahduttavan paljon vegaanituotteita kaikissa kategorioissa aina kymmenistä erilaisista kasvimaidoista ja juustoista mätitahnaan ja kebabiin. Vegaaniksi ei tarvitse alkaa, mutta vegaanivaihtoehdot rikastuttavat herkullisella tavalla myös sekasyöjän ruokavaliota.

Ruuan ympäristövaikutusten pienentäminen on helppoa myös muutamalla muulla käytännön teolla. Ostamalla kaupasta lähiruokaa raha menee kotimaisille tuottajille ja ruuan kuljetuksesta aiheutuvat päästöt jäävät pieniksi. Lisäksi kannattaa suosia vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita ja satokausiruokaa sekä pyrkiä vähentämään ruokahävikkiä.

Suomalainen kala ja riista ovat hiilidioksidipäästöiltään minimaalisia. Kuva: Maria Hietajärvi.

 

ILMASTONMUUTOS KOSKETTAA MEITÄ kaikkia. Helposti ajatellaan, ettei yhden ihmisen valinnoilla ole kovinkaan paljon merkitystä. Sitran mukaan mukaan 68 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä voidaan kuitenkin jyvittää meille, tavallisille ihmisille.

Valtiot, poliitikot ja yritykset vaikuttavat isoihin linjoihin, mutta myös yksi kuluttaja voi vaikuttaa ostopäätöksellään. Muuttamalla kulutustottumuksiamme ja suosimalla vastuullisesti toimivia yrityksiä voimme vaikuttaa siihen, myydäänkö lähikaupassa luomua ja pärjääkö ympäristömerkitty tuote markkinoilla.

Muutokset lähtevät usein liikkeelle pienistä teoista, jotka ruokkivat oikeaan suuntaan kulkemista. Kivet alkavat vyöryä, tavat muuttua ja lopulta omaksumme uusia, parempia rutiineja. Ympäristöystävällinen elämä ei lopulta ole vaikeaa tai kallista. Itse asiassa se on hyvin halpaa: osta vähemmän, kierrätä enemmän.

Ei ole olemassa yhtä kestävää elämäntapaa, johon kaikkien tulisi sopeutua. Vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on paljon. Mitä useampi kansalainen päättää muuttaa elämäntapojaan kestävämmiksi, sitä suurempaan rooliin nämä pienet arjen teot kasvavat ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä.

Teksti: Maria Hietajärvi

Lähteitä:

Sitra: https://www.sitra.fi/julkaisut/kuluttajan-valinnat-hiilijalanjalkensa-pienentamiseksi/

Wwf Suomi: https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/

17 May

Analyysi: Maailmaaselittävä rasismi tuntuu hyvältä, sillä sen kautta elämälleen voi löytää merkityksen (Rasismin kaksi pilaria, osa 2)

Kuva: Tapio Pellinen

 

Rasistisilla ideologioilla monimutkainen maailma voidaan selittää tavoilla, jotka tekevät omasta elämästä merkityksellisen, arvioi Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen.

 

Lue täältä rasismia pohtivan juttuparin ensimmäinen osa!

 

IHMISESSÄ ON LUONNOSTAAN pisara rasistia. Siitä syntyy nykypäivän rasismin toinen kantava pilari, kun omat luontaiset epäluulon tuntemukset jalostetaan ideologian asemaan. Niistä rustataan maailmanselitys, jonka kautta maailma tuntuu ymmärrettävältä ja oma elämä merkitykselliseltä.

Maailma on iso ja käsittämätön koneisto, jossa sokea sattuma pompottelee pientä ihmistä. “Se on monimutkaista” on epätyydyttävä selitys. “Meillä on vihollisia!” on äärimmäisen tyydyttävä näkemys: oma paikka on silloin hyvin helppo hahmottaa. Olen hyvien eli omien puolella ja pahaa vastaan!

 

VÄITÄN, ETTÄ ORGANISOITUNUT RASISMI vetää ihmisiä mukaan toimintaansa juuri tästä syystä.

Tarina on suuri: vedä maiharit jalkaan ja lähde äärikansallismieliseen katupartioon, niin olet osa pyhää sotaa, joka suojelee meidän elämäntapaamme sitä halveksuvilta vihollisilta. Uhan tunteen luominen motivoi ihmisiä toimimaan. Siks äärinationalistista tulevaisuudenkuvastoa hallitsevat erilaisiksi oletettujen ihmisten perhekokotilastot, visiot 2050-luvun islamilaisesta “Eurabiasta” ja eurooppalaisen elämäntavan katoamisesta suvakkisalaliittojen sokealla myötävaikutuksella.

Sotasankarifantasiat ovat tenhoava tapa selittää itselleen nykymaailmaa, jossa elämän merkityksen ja suunnan keksiminen on sysätty kokonaan yksilön omille harteille. Rasistisen ideologian omaksuva ihminen tuntee, ettei hän ole enää vain epämääräinen sivustakatsoja. Hänestä tulee osa aikamme kriittistä kamppailua. Herjaavien tekstiviestien lähettäminen pizzerian omistajalle, 20 hengen rasistisen mielenosoituksen järjestäminen nukkumalähiössä tai polttopullojen heittäminen vastaanottokeskukseen ylevöityy joksikin jaloksi ja tärkeäksi. Tällä on väliä!

Ei ole lainkaan sattumaa, että ideologisen kentän toisella laidalla väkivaltaiseen islamintulkintaan nojaava Isis-järjestö korosti värväyspropagandassaan hyvin tutunkuuloista näkemystä. Isisin soturina Syyriassa, Irakissa tai Ranskassa voisi auttaa kärsiviä muslimiveljiä ja osallistua ihmiskunnan lopulliseen hyvän ja pahan taisteluun. Vaikka tuo sota tarkoittaisi ihmisen puukottamista torilla tai rekalla väkijoukkoon ajamista, se on oikein ja kohtuullista. Tekijällä ja hänen elämällään on ollut väliä!

 

VIHOLLISTEN LUOMINEN ei ole muuttunut.

Samat puheenpainot pulpahtavat pintaan niin Ruandan kansanmurhassa, nykyajan äärioikeiston verkkokeskusteluissa kuin talvisodassakin. Vihollisilta riisutaan inhimillisyys, heitä verrataan eläimiin ja luonnontuhoihin ja heidän aiheuttamaansa uhkaa omalle elämäntavalle korostetaan. Omasta ryhmästä rakennetaan myyttinen kuva ylväänä ja oikeasydämisenä.

Heimossa ihmisen on hyvä olla, ja se saa ideologisen rasismin juurtumaan.

Psykologi Roya Rad kirjoittaa, että ihmisellä on kaksi identiteettiä eli minäkuvaa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Ensimmäinen kertoo, kuka minä olen, kun taas toinen kertoo, mihin minä kuulun. Radin mukaan ihminen, jonka on vaikea muodostaa mielekästä kuvaa itsestään, voi korvata sitä kiinnittymällä voimakkaasti johonkin yhteisölliseen minäkuvaan.

Jos joku ei itse aivan tiedä, kuka haluaisi tai voisi olla, ääriryhmistä löytyy kyllä ehdotuksia. Teollisuuden työpaikat katoavat ja pikkupaikkakunnat näivettyvät, mutta ainakin olen ylpeästi Suomen valkoisen kansan puolustaja, en mikään petturisuvakki tai maahantunkeutuja!

 

KUN KERRAN MINÄKUVAN RAKENTAA, sitä rakastaa ja tarvitsee. Siitä ja siihen liittyvistä maailmankatsomuksista on hyvin vaikea päästää irti, ellei tilalle ole laittaa jotain muuta. Ylen jutussa haastateltu äärioikeiston tutkija Tommi Kotonen arvioi, että monet ääriliikkeisiin nuorena liittyneet pysähtyvät arvioimaan elämänsä suuntaa muutosten kynnyksellä. Ikää karttuu, opinnot alkavat, lapsi syntyy tai työpaikka löytyy. Vaikeampaa ääriliikkeistä luopuminen on niille, joita olisi odottamassa vain seinän tuijottaminen vuokrayksiössä.

Tähän merkityksenkaipuuseen kiteytyy yksi nykyisen maailmanajan suurimmista haasteista. Ilman merkitystä ihmiset ovat tuuliajolla, mutta yhteisöjen ote yksilöistä on sirpaloitunut hyvässä ja pahassa. Ihmiset saavat monin tavoin olla vapaammin omia itsejään kuin koskaan aiemmin maailmanhistoriassa. Kääntöpuolena oman paikkansa maailmassa joutuu rakentamaan yksin. Niille, joilla on vahva näkemys oman elämän suunnasta, se sopii mainiosti. Niille, jotka eivät sopineet vanhan maailman laatikoihin, se on kaltoinkohtelua parempi vaihtoehto. Mutta entä niille, jotka eivät oikein tiedä, mihin menisivät? Heidän rattaisiinsa lentää uusi kapula.

Tämäkään analyysi ei tarjoa helppoja ratkaisuja rasismin vastustamiselle. Se kuitenkin toivottavasti valaisee sitä, millaisia asioita merkityksenkaipuu saa ihmiset pahimmillaan tekemään. Rasismin tai radikalismin maailmanselityksekseen ottaneet eivät luultavasti muutu, ellei heille ole tarjolla jotain parempaa tarinaa, yhteisöä ja paikkaa maailmassa. Miten sellaisia rakennettaisiin?

Teksti: Tapio Pellinen

10 May

Äitiyden käsite laajenee – tiukat roolit ja odotukset jäävät hiljalleen historiaan

Pullantuoksuinen kotiäitiys ei ole ainoa tapa olla äiti. Kuva: Pixabay.

 

Äitiys ei ole enää pitkään aikaan mahtunut pelkkään ydinperheen ihannemalliin, jossa ahkera mies tuo leivän pöytään ja vaimo jää vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia. Siinä, missä vain puoli vuosisataa sitten äitien rooli oli paljon tiukemmin määritelty, nykypäivän äitiydellä on monia eri muotoja ja ulottuvuuksia. Yhteiskunnan ja lääketieteen kehityksen huimatessa päätä tuskin kukaan osaa ennustaa, miten äitiys määritellään seuraavan viidenkymmenen vuoden kuluttua.

 

VUOSISATOJEN AJAN YLEINEN IHANNE oli äitiys, joka muodostui perinteisessä perheessä, jossa kaksi avioliitossa olevaa eri sukupuolta olevaa ihmistä saavat lapsen. Vaikka edelleen 80 prosenttia lapsista syntyy perinteiseen äidin ja isän muodostamaan perheeseen, viime vuosikymmenten aikana äitiys on saanut monia uusia muotoja.

Ensimmäisen mullistuksen äitiyden määritelmä sai 1980-luvulla. Hedelmöityshoidot kehittyivät, ja lapsi saattoi saada alkunsa luovutetuista munasoluista. Suomen ensimmäinen koeputkihedelmöityksen avulla alkunsa saanut lapsi syntyi vuonna 1984. Tämä tarkoitti sitä, että äitiyttä ei voitu enää määrittää yhteisen geeniperimän perusteella.

Äiti määritellään biologiseksi tai sosiaaliseksi lapsensa vanhemmaksi. Nykyisen äitiyssäännöksen mukaan lapsen synnyttäjä on aina lapsen äiti Suomessa. Kun perhemuotojen kirjo ydinperheiden rinnalla on lisääntynyt, on selvää, että äitiydessä on kyse muustakin kuin vain synnyttämisestä ja säädöksistä.

 

SOSIAALISEN ÄITIYDEN MÄÄRITTELYSSÄ biologian sijaan keskeistä on yhteisen kodin jakaminen lapsen kanssa sekä päivittäinen yhdessäolo. Sosiaalinen äiti osallistuu biologisen vanhemman tavoin lapsen kasvatukseen ja ottaa vastuun arjen ratkaisuista.

Uusperheiden määrä on kasvanut hitaasti 1990-luvulta lähtien, jolloin uusperheitä alettiin tilastoida. Nykyään joka kymmenes suomalainen perhe on uusperhe, ja uusperheen äitipuolen rooli onkin ehkä tunnetuin muoto sosiaalisesta äitiydestä. Äitipuoli voi olla lapselle äiti käytännössä kaikilla muilla tavoilla paitsi biologisella: hän huoltaa, opettaa ja asettaa rajoja siinä missä lapsen isäkin.

On yleinen ajatus, että jokaisella on äiti – nimenomaan yksi äiti. Tämä malli on kuitenkin murenemassa. Rekisteröidyn parisuhteen ympärille rakentuneiden perheiden, eli sateenkaariperheiden, määrä on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan. Kun vuonna 2002 sateenkaariperheitä oli 32, niin vuonna 2016 sateenkaariperheitä oli jo 651. Lähes kaikki suomalaiset sateenkaariperheet ovat naisparien muodostamia, jolloin lapsella onkin kaksi äitiä.

Toisaalta äiti voi muodostaa perheen yksin lapsensa kanssa. Kun vielä isovanhempiemme nuoruudessa aviottomia lapsia saatettiin jopa hävetä, avioerojen yleistyttyä asenteet yhden vanhemman perheitä kohtaan ovat onneksi muuttuneet. Nykyään Suomessa viidennes kaikista lapsiperheistä on yhden vanhemman perheitä, ja joka kolmas lapsi elää jossain vaiheessa elämäänsä yhden vanhemman perheessä. Tähän ryhmään kuuluu niin yksinhuoltajia, yhteishuoltajia, vuoroviikkovanhempia kuin suunnitellusti yksin lasta odottavia.

Äitejä syntyy muuallakin kuin avioliitossa tai raskauden kautta. Kuva: Pixabay.

 

ÄITIYS ON AIHEENA monesti vaikea ja tunteisiin iskevä asia. Kaikki naiset eivät halua biologisia lapsia, ja jotkut eivät tule äidiksi toiveistaan huolimatta. Vaihtoehdoista biologiselle äitiydelle on alettu puhumaan äänekkäämmin vasta viimeisten vuosikymmenten aikana.

Yksi tie äidiksi on adoptio. Suomessa lähes kaikki adoptiot olivat perheen sisäisiä adoptioita vielä 1970-luvulle asti, jonka jälkeen ulkomaan adoptioiden määrät ovat hiljalleen kasvaneet. Nykyään Suomessa adoptoidaan vuosittain keskimäärin parisataa lasta kotimaasta ja ulkomailta. Maailmalla tunnettuja esimerkkejä ovat Madonna ja Angelina Jolie, ja kotimaassa politiikasta tutut Suvi Lindén ja Paula Risikko ovat antaneet kasvonsa adoptioäitiydelle. Adoptio voi olla myös ensisijainen lastenhankintakeino, jolloin taustalla ei ole tahatonta lapsettomuutta.

Yksi äitiyden muoto on sijaisäitiys. Sijaisvanhemmat tarjoavat kodin lapselle, joka on otettu huostaan syntymävanhemmiltaan. Lapsi saattaa palata myöhemmin takaisin syntymäperheeseensä tai jäädä sijaisperheeseen aikuisuuteen saakka.

On tärkeää, että erilaisista poluista äidiksi puhutaan avoimesti ja lokeroivia myyttejä pyritään murtamaan tietoisesti. Presidentti Tarja Halonen oli aikoinaan tyttärensä yksinhuoltaja ja uraäiti, joka ajoi kuuluvasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Myöskään tänä vuonna pojan saaneet presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio eivät ole stereotyyppinen perhe; Niinistöllä on aiemmasta liitostaan lapsia ja lapsenlapsia, joiden myötä Haukiokin sai äitipuolen ja isoäitipuolen roolin.

 

TULEVAISUUDESSA ÄITIYDEN KIRJO tullee saamaan lisää värejä ja äitiyssäädöksiä joudutaan kirjaamaan uudestaan.

Tämä vuosi jäi historiaan, kun miehestä tuli maaliskuussa ensimmäistä kertaa äiti Suomessa. Lapsen synnyttänyt isä oli määritelty syntyessään naiseksi, mutta hän on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin, saanut miehen henkilöllisyystunnuksen ja elänyt jo vuosia miehenä. Nykyisen äitiyssäädöksen mukaan lapsen synnyttänyt henkilö on kuitenkin automaattisesti lapsen äiti, vaikka olisikin sukupuoleltaan mies.  

Yksi erityisesti äitiyden rajoja venyttävä perheenmuodostustapa tulee olemaan sijaissynnytys, joka ei toistaiseksi ole sallittua Suomessa. Samoin epigenetiikan ja ihmisen geenimuuntelun uskotaan avaavan uusia näkökulmia äitiyden muodostumiseen tulevaisuudessa. Näiden kehityssuuntien vuoksi joudutaan uudelleen määrittelemään kuka on lapsen biologinen, geneettinen ja juridinen äiti.

Teksti: Maria Hietajärvi

 

Lähteet:  

Duodecim: Hedelmöityshoidot Suomessa. http://duodecimlehti.fi/lehti/1998/21/duo80465

www.neuvolainfo.fi

www.sateenkaariperheet.fi

Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet. ISSN=1798-3215. Vuosikatsaus 2016, 1. Lapseton aviopari on yleisin perhetyyppi. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 7.5.2018].  http://www.stat.fi/til/perh/2016/02/perh_2016_02_2017-11-24_kat_001_fi.html

19 Apr

Uusi tablettisovellus on koululaisten ikkuna maailmaan, jossa ihmiset elävät riskien keskellä

Sovelluksen kautta pääsee näkemään sellaisia puolia maailmasta, jotka usein jäävät pimentoon. Alkuperäinen kuva: Benjamin Suomela / SPR

 

Punaisen Ristin uusi kouluille suunnattu sovellus antaa kokonaiskuvan planeettaamme ja sen asukkaita uhkaavista riskeistä, kuten luonnonkatastrofeista, ilmastonmuutoksesta ja sairauksista, mutta se kertoo myös ihmisistä, jotka elävät arkeaan niiden keskellä. Sovelluksen tarinat auttavat ymmärtämään toisella puolella maailmaa asuvien todellisuutta ja rohkaisevat yhteisiin ponnistuksiin paremman huomisen saavuttamiseksi.

 

OLEMME KAIKKI kuulleet koulussa, että jotkut maanosat ovat alttiimpia maanjäristyksille kuin toiset. Mutta minkälaista on olla nepalilainen alakoululainen, joka lapsesta asti opetetaan kyykistymään pulpetin alle, kun maa alkaa täristä?

Uutisissa kerrotaan viikoittain, kuinka tuhannet ihmiset ovat jumissa Etelä-Euroopan rannikoilla matkattuaan Välimeren yli pakoon sodan kauhuja. Vaan mitä ajattelee tilanteen keskellä elävä nuori mies, joka joutuu elämään erossa raskaana olevasta vaimostaan?

Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Punaisen Ristin uusi Riskien keskellä -sovellus, joka auttaa koululaisia ymmärtämään maailman haasteita ja niitä ihmisiä, joille esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja konfliktien vaikutukset ovat todellisuutta.

Uusi sovellus on kaikkien koulujen, opettajien ja oppilaiden käytettävissä ilmaiseksi.

Sovelluksen lukuisat valokuvat on suunniteltu näkymään nimenomaan tablettien laajoilla ruuduilla. Kuvakaappaus: Mikaela Remes

 

SOVELLUS HYÖDYNTÄÄ sitä tietoa, jota Punaisen Ristin sisällä on: organisaation ympäri maailmaa toimivat avustustyön ammattilaiset näkevät asioita, jotka monelle suomalaisille ovat tuttuja lähinnä uutisista ja oppikirjoista. Kokemusten pohjalta syntyneet tarinat on kerätty sovellukseen, jonka kautta annetaan kasvot ilmiöille, kuten konflikteille, kulkutaudeille ja ilmastonmuutokselle.

Sovelluksen teossa pedagogeina toimineet opettajat Hanna Hjerppe ja Helena Antikainen ovat pohtineet, miten materiaali tehdään kiinnostavaksi ja käyttökelpoiseksi kouluille.

– Sovellus on valtava tietopaketti, mutta se on myös monikäyttöinen: ilmiöitä voi tarkastella suurien kokonaisuuksien kautta tai vaikkapa henkilötasolla, Hjerppe kuvailee.

Tämä tarkoittaa, että oppilas voi saada yleistä tietoa esimerkiksi trooppisten myrskyjen esiintymisestä maailmanlaajuisesti, tai uppoutua siihen, miten hurrikaani Matthew muutti haitilaisen kylän elämää vuonna 2016.

 

MATERIAALI ON tällä hetkellä suunnattu yläkoululaisille, mutta tavoitteena on, että Riskien keskellä -sovellusta voisi tulevaisuudessa hyödyntää myös alakoulussa ja lukiossa.

Sovelluksen käyttö ei rajoitu tiettyyn oppiaineeseen, vaan opettajat voivat poimia materiaalin joukosta opetukseensa sopivia teemoja.

– Maantiedossa voi käsitellä muun muassa luonnonkatastrofeja, kun taas esimerkiksi konfliktien taustoja voi pohtia historian tunneilla. Kokonaisuus painottaa myös monialaista oppimista, eli teemoja voidaan käsitellä yli oppiainerajojen. Sovellus ja Punaisen Ristin Opettajaportaali soveltuvat myös kielten opetukseen, sillä kaikki materiaalit löytyvät suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, Hanna Hjerppe kertoo.

Opettajaportaali on opettajien tueksi kehitetty jatkuvasti päivittyvä materiaalipankki. Se sisältää esimerkiksi sovelluksen pohjalta annettavia tehtäviä sekä ideoita siihen, miten materiaalia voi käyttää opetuksessa. Myös Opettajaportaali on ilmainen, ja palveluun rekisteröityminen tapahtuu muutamassa minuutissa.

Sovelluksesta näkee, millaisia riskejä eri puolilla maailmaa on. Kuvakaappaus: Mikaela Remes

 

YKSINKERTAISIMMILLAAN RISKIEN KESKELLÄ -sovellusta voi käyttää keskustelun
avaajana ja tapana ymmärtää kanssaihmisten kokemuksia ja historiaa.

– Monessa luokassa on lapsia, jotka itse – tai heidän vanhempansa – ovat tulleet riskialueilta. He eivät välttämättä tahdo kertoa kokemuksistaan, mutta keskustelemalla sovelluksen pohjalta alueen riskeistä, nuoret voivat ymmärtää paremmin luokkakaverinsa taustoja, ilman, että keskustelun tarvitsee henkilöityä tiettyyn ihmiseen, Hanna Hjerppe kuvailee.

Ideana on myös helpottaa luotettavan tiedon löytämistä informaatiotulvassa.

– Nykyään tietoa on valtavasti. Jos etsit esimerkiksi tietoa ilmastonmuutoksesta Google-haun avulla, saat loputtomasti osumia ja tiedon laatu on hyvin vaihtelevaa. Tämän sovelluksen kanssa voi olla varma siitä, että lähde on luotettava.

Sovelluksen avulla halutaan välittää nuorille kuva siitä, mitä maapallolla tällä hetkellä todella tapahtuu ja minkälaisten riskien ympäröiminä ihmiset elävät. Ajatuksena ei kuitenkaan ole rypeä maailman ongelmissa, vaan suunnata katse eteenpäin.

– Ei ole tarkoitus vain näyttää ja shokeerata sillä, että näin kamalia asioita tapahtuu jollekulle, vaan yhdessä miettiä, mitä voimme tehdä, jotta maailma muuttuisi, Hjerppe sanoo.

Teksti: Mikaela Remes

Vaikka sovelluksessa käsitellään rankkoja aiheita, se on suunniteltu yläasteikäisille sopivaksi. Alkuperäinen kuva: Jarkko Mikkonen / SPR