06 Sep

Väkivaltaisen suhteen käsittely ei lopu eroon

Omia kokemuksia voi joutua työstämään vielä sen jälkeen, kun on lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta. Kuva: Pixabay.com

 

Parisuhteesta jääneet traumat voivat vaikuttaa elämään vielä vuosia suhteen jälkeen. Juttu on Henry Goes Liven lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän juttusarjan kolmas osa. Edellinen osa Sallan ja Pekan tarinasta löytyy täältä. Henkisen väkivallan uhrin auttamista taas puidaan jutussa, joka löytyy täältä.

 

VÄKIVALTAISESSA SUHTEESSA ELÄMINEN itsessään on painajainen, mutta monesti psyykkinen työ jatkuu vielä pitkään eron jälkeen. Salla eli melkein neljä vuotta suhteessa, jossa nimittely, lyttääminen ja tukasta vetäminen olivat arkipäivää. Toisinaan poikaystävä Pekka myös uhkasi tappaa Sallan, potki ja löi häntä.

Pekka oli saanut Sallan uskomaan, ettei kukaan muu koskaan huolisi Sallaa. Hieman ennen pariskunnan eroa Salla kuitenkin tapasi huomaavaisen ja kiltin miehen, Jussin. Jussi osoitti, ettei Pekan sanoissa ollut perää. Pekka ei kuitenkaan luovuttanut hevillä.

– Asuin eromme jälkeen äitini luona väliaikaisesti. Pekka pyysi, että saisi nähdä koiraani, johon annoinkin luvan ensiksi. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska koira pelkäsi Pekkaa. Se valahti aina aivan lötköksi, kun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, Salla kertoo.

 

KUN TAPAAMISILLE EI RIITTÄNYT enää luonnollisia syitä, Pekka ilmestyi tiuhaan ajelemaan moottoripyörällään Sallan äidin asunnon edustalle. Hän myös selvitti, missä Salla kävi lenkillä, ja ilmestyi samoille lenkkipoluille.

Samaan aikaan Jussi alkoi saada tekstiviestejä oudosta numerosta. Niissä sanottiin, että Salla haikaili yhä Pekan perään. Jussi ei ottanut viestejä todesta, saati suuttunut Sallalle niistä. Mies oli kokonaisuudessaan toista maata kuin Pekka.

– Jussin kanssa minua ei pelottanut yhtään, ei missään vaiheessa. Mikäli hänessä olisi ollut edes vähän samoja piirteitä kuin Pekassa, tilanne olisi varmaan ollut toinen. Jussi ei kuitenkaan koskaan edes korottanut ääntään.

 

MUUSSA ELÄMÄSSÄ VÄKIVALLAN jättämät arvet ovat näkyneet selkeämmin. Jos kukaan miespuolinen henkilö korottaa ääntään tai edes puhuu vähän äkäisesti, pillahtaa Salla vielä tänä päivänäkin itkuun – etenkin jos tämä on jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa. Kaupassa käyminen yksin pelottaa. Salla ei osaa sanoa miksi, mutta pelko ilmaantui väkivaltaisen suhteen päättyessä. Hän on myös huomannut alkaneensa pelätä miehiä. Eniten kuitenkin kammottaa ajatus Pekkaan törmäämisestä.

– Niin on käynytkin pari kertaa. Muistan, kun olin kerran ostoskeskuksessa työkeikalla, ja ovilla seisoi lastenrattaiden kanssa aivan Pekan näköinen mies. Minua alkoi ahdistaa saman tien, etenkin kun olin huomaavinani hänellä tatuoinnin samassa kohtaa, missä Pekallakin oli. Kävelin ohi yrittämättä katsoa miestä, mutta vilkaisin vahingossa. Pekkahan se oli. Hän tuijotti minua suoraan silmiin. Menin aivan paniikkiin, meinasin pudottaa puhelimeni ja olin varma, että saan sydänkohtauksen.

 

SALLAA VAIVAAVAT EDELLEEN myös jatkuvat painajaiset vanhasta elämästä. Monesti hän yhä herää keskellä yötä omaan huutoonsa.

– Vähän aikaa sitten myös tämä Pekan hajottama hammas alkoi kipuilla oikein kovasti. Kävin jo silloin teon jälkeen näyttämässä tätä hammaslääkärille ja väitin kaatuneeni portaissa. Ei lääkäri sitä kyllä uskonut, enkä tiedä laittoiko hän asiasta jonkun merkinnänkin. Nyt käydessäni lääkäri sanoi, että kannattaa tehdä asiasta rikosilmoitus, sillä hammas tulee todennäköisesti syömään minulta tuhansia euroja.

Hampaan kunto oli viimeinen niitti, ja Salla teki tapahtuneesta rikosilmoituksen. Tällä hetkellä hän odottaa yhä oikeudenkäynnin alkamista.

– Tämä oikeudenkäynti on viimeinen asia, mitä voin tälle tehdä. Toivon, että se laittaa asialle pisteen, etten enää näkisi painajaisia ja saisin asialta rauhan lopullisesti.

Jutussa esiintyneiden henkilöiden nimet on muutettu.

Teksti: Milla Asikainen

Oletko huolissasi itsesi tai esimerkiksi läheisesi kokemasta väkivallasta tai sen uhkasta? Nollalinja palvelee vuorokauden ympäri. 

Apua lähisuhdeväkivaltaan voi löytää myös esimerkiksi Väestöliiton linkkilistan tai Suomen Mielenterveysseuran apusivun kautta. Samalta Väestöliiton sivulta löytyy myös lista tahoista, jotka auttavat väkivallan tekijöitä lopettamaan sen käyttämisen.

17 May

Analyysi: Maailmaaselittävä rasismi tuntuu hyvältä, sillä sen kautta elämälleen voi löytää merkityksen (Rasismin kaksi pilaria, osa 2)

Kuva: Tapio Pellinen

 

Rasistisilla ideologioilla monimutkainen maailma voidaan selittää tavoilla, jotka tekevät omasta elämästä merkityksellisen, arvioi Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen.

 

Lue täältä rasismia pohtivan juttuparin ensimmäinen osa!

 

IHMISESSÄ ON LUONNOSTAAN pisara rasistia. Siitä syntyy nykypäivän rasismin toinen kantava pilari, kun omat luontaiset epäluulon tuntemukset jalostetaan ideologian asemaan. Niistä rustataan maailmanselitys, jonka kautta maailma tuntuu ymmärrettävältä ja oma elämä merkitykselliseltä.

Maailma on iso ja käsittämätön koneisto, jossa sokea sattuma pompottelee pientä ihmistä. “Se on monimutkaista” on epätyydyttävä selitys. “Meillä on vihollisia!” on äärimmäisen tyydyttävä näkemys: oma paikka on silloin hyvin helppo hahmottaa. Olen hyvien eli omien puolella ja pahaa vastaan!

 

VÄITÄN, ETTÄ ORGANISOITUNUT RASISMI vetää ihmisiä mukaan toimintaansa juuri tästä syystä.

Tarina on suuri: vedä maiharit jalkaan ja lähde äärikansallismieliseen katupartioon, niin olet osa pyhää sotaa, joka suojelee meidän elämäntapaamme sitä halveksuvilta vihollisilta. Uhan tunteen luominen motivoi ihmisiä toimimaan. Siks äärinationalistista tulevaisuudenkuvastoa hallitsevat erilaisiksi oletettujen ihmisten perhekokotilastot, visiot 2050-luvun islamilaisesta “Eurabiasta” ja eurooppalaisen elämäntavan katoamisesta suvakkisalaliittojen sokealla myötävaikutuksella.

Sotasankarifantasiat ovat tenhoava tapa selittää itselleen nykymaailmaa, jossa elämän merkityksen ja suunnan keksiminen on sysätty kokonaan yksilön omille harteille. Rasistisen ideologian omaksuva ihminen tuntee, ettei hän ole enää vain epämääräinen sivustakatsoja. Hänestä tulee osa aikamme kriittistä kamppailua. Herjaavien tekstiviestien lähettäminen pizzerian omistajalle, 20 hengen rasistisen mielenosoituksen järjestäminen nukkumalähiössä tai polttopullojen heittäminen vastaanottokeskukseen ylevöityy joksikin jaloksi ja tärkeäksi. Tällä on väliä!

Ei ole lainkaan sattumaa, että ideologisen kentän toisella laidalla väkivaltaiseen islamintulkintaan nojaava Isis-järjestö korosti värväyspropagandassaan hyvin tutunkuuloista näkemystä. Isisin soturina Syyriassa, Irakissa tai Ranskassa voisi auttaa kärsiviä muslimiveljiä ja osallistua ihmiskunnan lopulliseen hyvän ja pahan taisteluun. Vaikka tuo sota tarkoittaisi ihmisen puukottamista torilla tai rekalla väkijoukkoon ajamista, se on oikein ja kohtuullista. Tekijällä ja hänen elämällään on ollut väliä!

 

VIHOLLISTEN LUOMINEN ei ole muuttunut.

Samat puheenpainot pulpahtavat pintaan niin Ruandan kansanmurhassa, nykyajan äärioikeiston verkkokeskusteluissa kuin talvisodassakin. Vihollisilta riisutaan inhimillisyys, heitä verrataan eläimiin ja luonnontuhoihin ja heidän aiheuttamaansa uhkaa omalle elämäntavalle korostetaan. Omasta ryhmästä rakennetaan myyttinen kuva ylväänä ja oikeasydämisenä.

Heimossa ihmisen on hyvä olla, ja se saa ideologisen rasismin juurtumaan.

Psykologi Roya Rad kirjoittaa, että ihmisellä on kaksi identiteettiä eli minäkuvaa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Ensimmäinen kertoo, kuka minä olen, kun taas toinen kertoo, mihin minä kuulun. Radin mukaan ihminen, jonka on vaikea muodostaa mielekästä kuvaa itsestään, voi korvata sitä kiinnittymällä voimakkaasti johonkin yhteisölliseen minäkuvaan.

Jos joku ei itse aivan tiedä, kuka haluaisi tai voisi olla, ääriryhmistä löytyy kyllä ehdotuksia. Teollisuuden työpaikat katoavat ja pikkupaikkakunnat näivettyvät, mutta ainakin olen ylpeästi Suomen valkoisen kansan puolustaja, en mikään petturisuvakki tai maahantunkeutuja!

 

KUN KERRAN MINÄKUVAN RAKENTAA, sitä rakastaa ja tarvitsee. Siitä ja siihen liittyvistä maailmankatsomuksista on hyvin vaikea päästää irti, ellei tilalle ole laittaa jotain muuta. Ylen jutussa haastateltu äärioikeiston tutkija Tommi Kotonen arvioi, että monet ääriliikkeisiin nuorena liittyneet pysähtyvät arvioimaan elämänsä suuntaa muutosten kynnyksellä. Ikää karttuu, opinnot alkavat, lapsi syntyy tai työpaikka löytyy. Vaikeampaa ääriliikkeistä luopuminen on niille, joita olisi odottamassa vain seinän tuijottaminen vuokrayksiössä.

Tähän merkityksenkaipuuseen kiteytyy yksi nykyisen maailmanajan suurimmista haasteista. Ilman merkitystä ihmiset ovat tuuliajolla, mutta yhteisöjen ote yksilöistä on sirpaloitunut hyvässä ja pahassa. Ihmiset saavat monin tavoin olla vapaammin omia itsejään kuin koskaan aiemmin maailmanhistoriassa. Kääntöpuolena oman paikkansa maailmassa joutuu rakentamaan yksin. Niille, joilla on vahva näkemys oman elämän suunnasta, se sopii mainiosti. Niille, jotka eivät sopineet vanhan maailman laatikoihin, se on kaltoinkohtelua parempi vaihtoehto. Mutta entä niille, jotka eivät oikein tiedä, mihin menisivät? Heidän rattaisiinsa lentää uusi kapula.

Tämäkään analyysi ei tarjoa helppoja ratkaisuja rasismin vastustamiselle. Se kuitenkin toivottavasti valaisee sitä, millaisia asioita merkityksenkaipuu saa ihmiset pahimmillaan tekemään. Rasismin tai radikalismin maailmanselityksekseen ottaneet eivät luultavasti muutu, ellei heille ole tarjolla jotain parempaa tarinaa, yhteisöä ja paikkaa maailmassa. Miten sellaisia rakennettaisiin?

Teksti: Tapio Pellinen

19 Jan

Paperittomia autetaan, koska jokaisella on oikeus olla olemassa

Monet paperittomista päätyvät suuriin kaupunkeihin, joissa kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia. Suomessa ilman oleskeluoikeutta elävät henkilöt voivat olla minkä näköisiä tai -ikäisiä tahansa. Yhteistä heille on epävarma tulevaisuus ja pelko paluusta mahdollisesti hengenvaarallisiin oloihin.

 

ILMAN VIRANOMAISEN myöntämää lupaa eläviä ihmisiä on ollut olemassa aina, mutta viime vuosien pakolaiskriisin takia niin kutsutuista paperittomista on puhuttu yhä enemmän.

Paperittomien tilanteesta on vaikea saada varmaa tietoa, koska he elävät virallisten rekisterien ulkopuolella. Suomen Punainen Risti arvioi, että paperittomien määrä voi lähikuukausina kasvaa, koska vastaanottokeskuksissa on nyt monia turvapaikkahakemuksiinsa kielteisiä päätöksiä saaneita ihmisiä, joita uhkaa paluu mahdollisesti hengenvaarallisiin olosuhteisiin.

Turvapaikanhakijoiden lisäksi paperittomien määrään ovat vaikuttaneet poliittiset päätökset ja kiristyneet käytännöt, jotka ovat luoneet uuden uuspaperittomien ryhmän.

Aiemmin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset, joita ei voitu palauttaa lähtömaahan, ja jotka eivät sinne itse tahtoneet palata, saattoivat jäädä Suomeen tilapäisellä oleskeluluvalla. 

Nyt oleskelulupatyypin “oleskelulupa maasta poistamisen estymisen johdosta” edellytyksiä on muutettu. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka eivät hakeudu vapaaehtoisen paluun ohjelmaan  joutuvat poistumaan vastaanottokeskuksesta. Osa heistä lähtee lopulta kotimaahansa vapaaehtoisesti, mutta osa jää Suomeen. Sen jälkeen heidän kohtalostaan ei enää tiedetä mitään.

Paperittomana eläminen on Suomessa hankalaa. Miten hankalaa, se riippuu yksittäisen ihmisen tilanteesta. Toisilla on ystäviä ja sukulaisia, joiden luona he voivat asua. Toisilla puolestaan ei ole minkäänlaista turvaverkkoa tai siteitä Suomeen, ja he joutuvat tyhjän päälle.

Elämä paperittomana on epävarmaa, vaarallistakin. Paperiton saa esimerkiksi sairaanhoitoa vain kiireellisissä tilanteissa, kuten hengenvaarassa. Monet paperittomista epäröivät olla yhteydessä viranomaisiin, koska pelkäävät käännytystä. Siksi he eivät välttämättä hae apua kohdatessaan väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.

 

MIKSI KUKAAN haluaa jäädä maahan, jossa joutuu elämään yhteiskunnan ulkopuolella? Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Jasmiina Jokisen mukaan monet paperittomat ihmiset kokevat, että turvattomassa asemassa Suomessa eläminen on parempi vaihtoehto, kuin paluu maahan, jossa he joutuvat pelkäämään esimerkiksi väkivaltaa ja kuolemaa. Voi myös olla, että paperittoman ihmisen koko muu perhe elää pysyvästi Suomessa, mutta hänen kohdallaan oleskeluluvan saamisen edellytykset eivät täyty.

– Useimmiten syyt jäädä Suomeen painavat vaakakupissa enemmän kuin syyt palata kotimaahan. Harva jää tänne huvin vuoksi, Jokinen toteaa.

Arkipuheessa paperittomilla tarkoitetaan usein kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, mutta paperittomuuteen on lukuisia syitä. Esimerkiksi aiemmin laillisesti maassa elänyt ei välttämättä saakaan luvalleen jatkoa tai lupa peruutetaan.

– Tällainen tilanne voi olla henkilöllä, joka on tullut Suomeen esimerkiksi avioliiton myötä. Liitossa on voinut ilmetä ongelmia ja se on päättynyt avioeroon. Tällöin edellytyksiä oleskelulupaan ei enää välttämättä ole, vaikka henkilö olisi asunut Suomessa vuosia ja haluaisi jatkaa elämäänsä täällä, Jokinen kertoo.

 

PAKOLAISNEUVONTA tarjoaa paperittomille ja heidän kanssaan tekemisissä oleville oikeudellista neuvontaa ja levittää tietoa paperittomien oikeuksista.

– Ihan kuten kenellä tahansa Suomessa oleskelevalla ihmisellä, myös paperittomalla on perustuslain mukaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiselle on tarvittaessa voitava järjestää välttämätön ravinto ja asuminen esimerkiksi hätämajoituksen muodossa, Jokinen sanoo.

Jokaisen Suomessa oleskelevan ihmisen, paperittoman tai paperillisen, perusoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. Paperittomien oikeuksien toteutumista kuitenkin hankaloittaa se, että tällä hetkellä Suomessa ei ole selkeästi säädetty laissa, keitä paperittomien kategoria pitää sisällään ja miten valtion käytännössä pitäisi auttaa heitä.

Tavalliset kansalaiset ja järjestöt ovat olleet aktiivisimpia paperittomien auttajia. Helsingissä, Turussa ja Oulussa toimiva Global Clinic tarjoaa paperittomille maksutonta sairaanhoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden ja muiden ammattilaisten voimin. Helsingin kirkot puolestaan avasivat viime vuonna ovensa apua tarvitseville ja myös esimerkiksi Helsingin kaupunki päästää paperittomia julkiseen hätämajoitukseen.

Suomen Punainen Risti on mukana toiminnassa toimittamalla hätämajoituksiin tarvikkeita, kuten patjoja, vilttejä ja hygieniatarvikkeita.

 

PUNAINEN RISTI auttaa paperittomia samalla periaatteella kuin kaikkia muitakin avuntarvitsijoita. Valtiot ovat hyväksyneet, että Punaisen Ristin liike toimii omien periaatteidensa mukaisesti silloinkin, kun viranomaiset eivät ota ihmisryhmää suojelukseensa.

– Punaiselle Ristille ihmisen statuksella ei ole merkitystä. Hän voi olla kiintiöpakolainen, luvan saanut turvapaikanhakija tai paperiton. Jos ihminen tarvitsee apua, hänen yhteiskunnallisella asemallaan ei ole väliä, sanoo SPR:n maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Johanna Matikainen.

Perimmäinen syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä pitää auttaa.

– Jos yhteiskunnan palveluiden ulkopuolella elävät paperittomat eivät ole haavoittuvia, niin ketkä sitten ovat, Matikainen kysyy.

Pakolaisneuvonnan Jokisen mukaan yhteiskunnalla olisi runsaasti työkaluja paperittomuuden ehkäisemiseksi. Esimerkiksi oleskeluluvan hakemista voisi helpottaa, koska se on Jokisen mukaan tällä hetkellä hyvin vaikeaa.

Jokinen kertoo paperittomien auttamisen olevan tällä hetkellä erityisen haastavaa siksi, että he ovat leimattu ryhmä, joka tietoisesti pyritään sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Julkisessa puheessa paperittomat vertautuvat kovemman luokan rikollisiin, vaikka ulkomaalaisrikkomuksesta, eli maassa oleskelusta ilman voimassa olevaa lupaa, voi saada enintään sakkoja.

– Tällä hetkellä viranomaisten vastaus paperittomuuteen tuntuu olevan se, että paperittomat pyritään kaikin keinoin poistamaan maasta ja sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Me tiedämme, ettei se todellakaan ole ratkaisu. Vaikka kaikki palvelut otettaisiin pois, aina on ihmisiä jotka jäävät tänne, Jokinen sanoo.

Punaisen Ristin Matikainen huomauttaa, että myös sanoilla on väliä. Esimerkiksi viranomaiset puhuvat laittomasti maassa oleskelevista, eivät paperittomista.

– Sellainen puhe on kovaa, koska termi kääntyy kansankielellä helposti laittomiksi ihmisiksi, mikä taas on mahdoton käsite. Jokaisella on oikeus olla olemassa. Vai olenko minä jotakuta laillisempi ihminen sen takia, että paperini ovat kunnossa?

Matikaisen mukaan uusi tilanne testaa Suomea sivistysvaltiona ja ihmisoikeuksia kunnioittavana maana.

– Annammeko paperittomille ihmisarvoisen mahdollisuuden saada suojaa ja turvaa, eli välttämättömät elämän edellytykset? Nämä ovat isoja moraalisia kysymyksiä.

 

FAKTA

KUKA ON PAPERITON?

Paperiton on henkilö, joka on maassa ilman lainmukaista oleskeluoikeutta. Oleskeluluvan puuttuminen voi johtua esimerkiksi kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai luvan umpeutumisesta. Toisinaan lupaa ei ole haettu ollenkaan.

Syitä paperittomuuteen on monia. Jos henkilö kokee henkensä uhatuksi siinä maassa, johon hänen viranomaisen määräyksen mukaan tulisi palata, tai uhkaa joutua erotetuksi perheestään, saattaa hän päättää, että nykyiseen maahan jääminen ilman lupaa on parempi vaihtoehto.

Paperittomana eläminen on hankalaa. Jos poliisi ottaa paperittoman kiinni, saattaa edessä olla pakollinen palautus maahan, josta hän on lähtenyt. Siksi henkilö saattaa vältellä viranomaisia. Tämä puolestaan asettaa hänet alttiiksi hyväksikäytölle esimerkiksi työelämässä, jos mahdollisuutta raportoida kaltoinkohtelusta ei käytännössä ole.

Varsinkin lasten kohdalla paperittomuus on ongelma, sillä he ovat riippuvaisia muista ihmisistä, eikä heidän kehitystään voida seurata esimerkiksi neuvolassa.

Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden tarkkaa lukumäärää on mahdoton tietää, sillä heidän tietojaan ei ole rekistereissä. Vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi Suomessa olevan alle 3 500 paperitonta henkilöä, mutta määrä on todennäköisesti kasvanut pakolaiskriisin myötä.

Paperittomat päätyvät usein suuriin kaupunkeihin, koska niissä kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla.

Paperittomia kutsutaan joskus laittomiksi maahanmuuttajiksi. Monet tahot ovat toivoneet termistä luopumista, koska vaadittujen dokumenttien puuttuminen ei tee ihmisestä laitonta.

Teksti: Mikaela Remes

 

Juttua muokattu 19.1.2017 klo 16.37. Jasmiina Jokisen kommentteja päivitetty.

Juttua korjattu 23.1.2017 klo 10.28. Tilapäisen suojelun tarpeen perusteella myönnettävää oleskelulupatyyppiä ei ole lakkautettu, vaan maasta poistamisen estymisen takia annettavan oleskeluluvan saamisen edellytyksiä on muutettu.

23 Jul

Älä sulje silmiäsi nykypäivän orjuudelta

pakolaislapset

Human trafficking is a serious crime and a violation of human rights. ILO has estimated that last year there were around 21 million victims of trafficking in the world.

Olabisi oli vasta 16-vuotias, kun hänen äitinsä menehtyi. Perheeseen jäi Olabisin lisäksi hänen kaksi nuorempaa veljeään sekä heidän mummonsa. Isä oli kuollut Pohjois-Nigerian väkivaltaisuuksissa jo kauan aiemmin. Perhe ajautui pian äidin kuoleman jälkeen taloudellisiin vaikeuksiin. Sen vuoksi Olabisi ei epäröinyt hetkeäkään, kun eräs tuttu tarjosi hänelle töitä ulkomailta lastenhoitajana – nyt hänen olisi mahdollista tienata ja lähettää rahaa myös kotiin.

Matka Eurooppaan oli pitkä ja raskas. Kuukausien bussi- ja laivakyydin jälkeen Olabisi saapui vihdoin Hollantiin. Perille saavuttuaan Olabisia odotti kuitenkin yllätys: suurista matkakuluista johtuen velka oli kasvanut niin suureksi, että lastenhoidolla ei sitä saisi maksettua. Niinpä Olabisin oli pakko aloittaa työt prostituoituna. Työpäivät olivat pitkiä ja raskaita. Väkivalta oli viikoittaista, ja sitä sai osakseen sekä asiakkailta että parittajilta. Sukupuolitaudit vaivasivat usein ja pakoyrityksistä rangaistiin väkivallalla. Ja minne Olabisi olisikaan paennut – hän oli laittomasti maassa, ei puhunut hollantia eikä tuntenut ketään, joka olisi voinut auttaa.

Samadhi oli iloinen ja onnellinen tyttö aina vuoden 2004 tsunamiin asti. Kuten niin moni muukin srilankalainen lapsi, myös Samadhi menetti perheensä yli 200 000 ihmisen hengen vieneessä tapaninpäivän katastrofissa päätyen tädilleen asumaan. Sen sijaan, että Samadhin täti olisi huolehtinut tytöstä, hän näki tilanteessa mahdollisuuden hyötyä rahallisesti. Tsunamin jälkeen moni paikallinen välittäjä oli alkanut ostamaan nuoria tyttöjä myydäkseen heidät kotiapulaisiksi varakkaisiin perheisiin ulkomaille.

Tätä kautta myös Samadhi päätyi Intiaan työskentelemään kotiapulaisena. Samadhin työpäivät olivat pitkiä, noin 13 tuntisia, sisältäen muun muassa siivousta, ruuanlaittoa ja puutarhanhoitoa. Jos Samadhi ei tehnyt töitään perheen äidin vaatimalla tavalla, häntä pahoinpideltiin. Rahaa Samadhi ei työstään saanut, sillä perheen mukaan hänen elättämisensä oli niin kallista, että palkka kului siihen. Iltaisin Samadhi mietti erilaisia keinoja päästä hirvittävästä tilanteestaan, mutta kuka hänet pelastaisi – kuka häntä auttaisi?

…..

Tarek oli vasta jäänyt työttömäksi, kun hän kuuli serkultaan hyväpalkkaisesta työmahdollisuudesta Pohjois-Euroopassa. Vaikka Tarek ei ollut aikaisemmin työskennellyt ravintola-alalla, työpaikka serkun kaverin pizzeriassa houkutteli. Luvattu palkka oli Egyptin paikalliseen palkkatasoon verrattuna hyvä ja siitä riittäisi rahaa lähetettäväksi kotiin myös vanhemmille. Sen jälkeen, kun serkku vielä lupasi, että Tarekille järjestettäisiin matkojen lisäksi kaikki tarpeellinen kuten asunto valmiiksi, Tarek päätti hyvästellä perheensä ja suunnata lentäen kohti Suomea.

Alku Suomessa ei ollut lupaava. Tarek joutui majoittumaan pizzerian takatiloihin – väliaikaisesti hänelle sanottiin. Kunnes hän tekee tarpeeksi töitä, että takuuvuokra saadaan katettua. Pian tilanne kääntyi kuitenkin huonompaan suuntaan. Tarekin passi takavarikoitiin, palkanmaksu lopetettiin kokonaan ja luvattua asuntoa ei koskaan kuulunut. Aina kun Tarek otti asunnon tai palkan puheeksi, häntä uhkailtiin väkivallalla. Myös Tarekin yhteydet ulkomaailmaan katkaistiin. Peloissaan, yksin ja kielitaidottomana pimeässä Suomessa Tarek ei voinut lakata miettimästä, kuinka huolissaan hänen vanhempansa varmasti ovat hänen katoamisestaan.

…..

Kaikki edelliset tarinat ovat fiktiota, mutta aivan yhtä hyvin ne voisivat olla totta. Kansainvälisen rikospoliisijärjestö Interpolin mukaan ihmiskauppa, työperäinen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai elinkauppaan liittyvä, on useiden miljardien bisnes, jota pyörittää pääosin järjestäytynyt rikollisuus. Tekijöinä voivat olla myös uhrille läheiset ihmiset. Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi vuonna 2014, että maailmassa olisi noin 21 miljoonaa valtioiden sisäistä sekä rajat ylittävää ihmiskaupan uhria.

Ihmiskauppa on vakava ihmiseen kohdistuva rikos ja ihmisoikeusloukkaus. Uhrit ovat usein huijaamalla, pakottamalla tai alistamalla tehty riippuvaisiksi rikoksen tekijöistä. Muun muassa uhrin turvatonta asemaa, puutteellista kielitaitoa, väkivaltaa ja sillä uhkaamista sekä liikkumisvapauden rajoittamista voidaan käyttää hyväksi, jotta uhri saadaan riippuvaiseksi.

työmies

Myöskään Suomi ei ole immuuni ihmiskaupalle. Vaikka Suomessa on tähän mennessä todettu vain vähän ihmiskauppatapauksia, arvio on, että Suomi on vuosittain kymmenien jos ei satojen ihmiskaupan uhrien kohde- tai kauttakulkumaa. Iso osa Suomeen kohdistuvasta ihmiskaupasta on työperäistä: hyväksikäyttötapauksia on ilmennyt muun muassa ravintola- ja rakennusaloilla. Suomessa on todettu myös prostituutio- ja paritustoimintaan liittyvää ihmiskauppaa.

Usein kielitaidottomina ja oikeutensa heikosti tuntevina ihmiskaupan uhrit ovat riippuvaisia muiden avusta. Koska EU- ja kansallisella tasolla ihmiskauppa nähdään vahvasti turvallisuuspoliittisena ongelmana, ihmiskaupan vastaista toimintaa leimaa usein rajavalvonta-, poliisiyhteistyö- ja rikosoikeudelliset näkökulmat. Itse uhrin ja hänen auttamisensa jää toissijaiseksi. Vaikka tapoihin auttaa on viime vuosina kiinnitetty valtion viralliselta tasolta yhä enemmän huomiota esimerkiksi täydentämällä Suomen ihmiskaupan vastaista toimintasuunnitelmaa ihmisoikeusperustaisella ja uhrikeskeisemmällä lähestymistavalla, kansalaisjärjestöillä on edelleen suuri täydentävä merkitys ihmiskaupan uhrien auttamisessa.

Helmikuussa 2015 vetovastuu järjestöjen ihmiskaupan vastaisessa työssä siirtyi Pro-tukipisteeltä Rikosuhripäivystykselle, joka jatkaa järjestöjen ja viranomaisten yhteistyön kehittämistä edelleen. Järjestöt suunnittelevat tapoja auttaa ja kouluttaa uhreja, kehittävät tiedottamista, vaikuttamista sekä kansainvälistä yhteistyötä.

Myös yksittäisellä henkilöllä on rooli taistelussa ihmiskauppaa vastaan. Ihmiskauppa on piilorikollisuutta, joka on usein hyvin hankalasti tunnistettavissa. Asianmukaisella tunnistamisella on kuitenkin uhrien kannalta suuri merkitys – vain siten uhrit kyetään ohjaamaan auttamisjärjestelmän pariin. Mitä useampi tiedostaa ongelman, sitä paremmin ihmiskauppa huomataan ja sitä vastaan pystytään taistelemaan.

Lue lisää ihmiskaupasta, ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta http://www.ihmiskauppa.fi/.

Riikka Hietajärvi