23 Feb

Nynäsin kartanosta Nairobin vilinään – nuorisodelegaatti voi saada lentolipun taskuunsa ja komennuksen maailmalle

Nynäsissä Heinolassa koulutetaan vuosittain parisenkymmentä nuorisodelegaattia, joista osa pääsee töihin maailmalle. Kuva: Kirsi Översti

 

Unohtumattomia kohtaamisia päiväntasaajalla ja uuden oppimista itärajan toisella puolen. Nuorisodelegaattikoulutus tarjoaa tietoa ja mieleenpainuvia kokemuksia. Kolme nuorta aikuista kertoo, minne koulutus on heidät johdattanut.

 

NYNÄSIN KARTANOON kokoontuu joka toukokuu parisenkymmentä nuorta ympäri maailmaa hankkimaan itselleen nuorisodelegaatin pätevyyden, joka vaaditaan Punaisen Ristin kehitysyhteistyötehtäviin pääsemiseksi. 1700-luvulle juurensa juontava keltainen päärakennus on nähnyt lähes 300 nuorisodelegaatin valmistumisen.

Koulutus kansainvälisessä ryhmässä suomalaisen järvimaiseman ympäröimänä on unohtumaton kokemus, josta on hyötyä myös tulevaisuudessa. Viikon mittaisen koulutuksen läpäiseminen tarjosi pari vuotta sitten Laura Leinolle, 31, mahdollisuuden työskennellä puoli vuotta vapaaehtoisten kanssa Keniassa.

Pääkaupunki Nairobissa ja pienemmällä Nyerin paikkakunnalla vietetty aika sai Leinon näkemään, kuinka vapaaehtoistyö on pohjimmiltaan kovin samanlaista niin Keniassa kuin Suomessa. Parhaillaan Leino työkentelee Suomen Punaisen Ristin keskustoimistolla, jossa hänen työnkuvaansa kuuluu kiintiöpakolaisten vastaanotto.

– Keniassa työskentelin lähinnä nuorten vapaaehtoisten kanssa, mutta Suomessa olen monesti tekemisissä eläkeikäisten vapaaehtoisten kanssa. Molemmissa tehtävissä on yllättävän paljon yhdistäviä tekijöitä, mikä motivoi itseäni. Arvostukseni vapaaehtoisia kohtaan on kasvanut valtavasti, kun näen, miten sitoutuneita kaikki ovat.

Kenian ulkomaankomennuksellaan Laura Leino osallistui Punaisen Ristin Nyerin osaston järjestämän terveysklinikan toimintaan. Kuva: Patrick Kibe

 

Leinon aiempi kokemus nuorten parissa työskentelystä sai hänet hakemaan työkomennukselle Keniaan, jossa kaivattiin tukea paikallisen Punaisen Ristin nuorisotyön suunnittelijalle. Leinon mieleen ovat jääneet erityisesti muistot, jotka liittyvät ihmisiin.

– Paikalliset avustustyöntekijät ottivat minut todella hyvin vastaan, ja heistä tuli minulle kuin perhe puolen vuoden ajaksi. Meillä on edelleen lämpimät välit.

Myös kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat edelleen Leinon muistissa. Joidenkin kanssa hänelle ehti muodostua etenkin pienellä Nyerin paikkakunnalla syvempi tuttavuus.

– Esimerkiksi oli hyvin palkitsevaa nähdä, miten toivottomalta vaikuttavassa tilanteessa olleen perheen olot paranivat huomattavasti, kun jatkoimme heidän tukemistaan vaikeuksista huolimatta.

Omakohtaiset kokemukset Punaisen Ristin toiminnasta ovat vahvistaneet Leinon käsitystä siitä, kuinka ainutlaatuinen ja tärkeää työtä tekevä järjestö Punainen Risti on. Hän toivoo, että Suomessa erityisesti nuoret löytäisivät paremmin toimintaan mukaan – Keniassa kun valtaosa vapaaehtoisista on nimenomaan nuoria.

– Olisi hienoa, että ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea Punaisessa Ristissä voi tehdä ja löytäisivät sen itselleen oikean toimintamuodon. Vaikka mahdollisuuksia on hyvin monenlaisiin tehtäviin, tarvitaan myös omaa aktiivisuutta, jotta löytää paikkansa vapaaehtoisena. Uskon, että lopulta se varmasti palkitsee.

 

OSALLA NUORISODELEGAATEISTA jännittävät työtehtävät ulkomailla ovat vielä edessä. Helsinkiläinen Wiam Elfadl, 28, on lähdössä puolen vuoden komennukselle läntiseen Afrikkaan. Hänen on tarkoitus työskennellä Norsunluurannikolla helmikuusta elokuuhun.

Vaikka käytännön järjestelyt ovat pitäneet Elfadlin kiireisenä, on hän aika ajoin havahtunut siihen tosiasiaan, että juuri hän on pian lähdössä.

– Olen kiitollinen, että tällainen mahdollisuus tuli. Samaan aikaan olen innoissani, vaikka minua myös jännittää paljon.

Elfadl kävi nuorisodelegaattikurssin vuonna 2011, ja sen jälkeen hän on osallistunut muun muassa ensiapuryhmän ja koulujen välisen yhteistyöryhmän toimintaan. Viime vuosien aikana Elfadlille on tarjoutunut myös mahdollisuus vierailla ensiapuryhmän kanssa Venäjällä Petroskoissa ja tutustua Kenian Nairobissa paikalliseen nuorisotoimintaan.

Vieraillessaan Keniassa Wiam Elfadl oli mukana verenluovutuskampanjassa, joka järjestettiin pienessä kylässä lähellä Kisumua. Kuva: Elfadlin kuva-albumi

 

Peruskoulutukseltaan Elfadl on terveydenhoitaja. Lisäksi hän on valmistunut kansainvälisen terveystieteen maisteriksi Uppsalan yliopistosta Ruotsista. Vaikka tehtävät Norsunluurannikolla muovautuvat vasta paikan päällä, terveydenhoitoalan kokemuksesta on todennäköisesti hyötyä tulevissa koitoksissa.

– Norsunluurannikolla pyörii parhaillaan terveysaiheinen projekti, joten oma ammatillinen taustani voi olla hyödyksi paikan päällä. Toivon, että kokemus ulkomailla antaa  henkilökohtaisen kasvun lisäksi pontta myös urakasvulle.

Työskentelymahdollisuus Norsunluurannikolla on merkittävä Elfadlille myös siksi, että hänen omat juurensa ovat Sudanissa.

– Kun aiemmin sama nuorisodelegaattipaikka oli auki, en pystynyt sitä opintojen takia hakemaan. Nyt on kuitenkin hienoa päästä Norsunluurannikolle, jossa minun on mahdollista rakentaa samalla myös omaa afrikkalaista identiteettiäni.

Vaikka ulkomailla vietetty aika auttaa näkemään maailmaa aina hieman uusin silmin, Elfadl pitää tärkeänä myös kotimaassa tehtävää työtä.

– Paikallinen toiminta on yhtä lailla arvokasta. Sen kautta saa hyvää työkokemusta ja suosittelijoita tulevaa varten. Lopulta voi avautua etenemismahdollisuuksia aina ulkomaan työtehtäviin saakka.

 

KOTIMAASSA TEHTÄVÄ vapaaehtoistyö saattaa toisinaan unohtua, kun ulkomailta kantautuvat uutiset kiinnittävät monen huomion nimenomaan Suomen ulkopuolella tehtävään avustustyöhön. 28-vuotias nuorisodelegaatti Senja Multala on vuosien varrella oppinut arvostamaan entistä enemmän kotimaassa tehtävää vapaaehtoistyötä.

– Lähdin mukaan vapaaehtoistoimintaan, koska se tuntui mielenkiintoiselta ja merkitykselliseltä. Koin, että olin vihdoin sellaisten ihmisten parissa, joilla on samanlainen arvopohja ja todellinen halu tehdä jotain asioiden muuttamiseksi. Se oli inspiroivaa ja voimaannuttavaa, Multala kertoo.

Hän muistuttaa, että vapaaehtoistyön tarpeet vaihtelevat maittain.

– Ongelmat eivät sinänsä ole isoja tai pieniä, vaan kyse on siitä, mitä ne yksittäiselle ihmiselle merkitsevät. Suomessa suuri ongelma on yksinäisyys.

Kaikki ne kokemukset, joita erilaisissa vapaaehtois- ja luottamustehtävissä olen saanut, ovat tehneet minusta minut. Ne ovat suunnanneet kulkuani opiskelijana, ammattilaisena, ihmisenä. Enkä ikipäivänä luopuisi niistä, Multala kertoo. Makedoniassa hän kertoi nuorille suunnatusta voimaannuttavasta ja tunnepedagogisesta Voimaneidot-ryhmätoiminnasta. Kuva: SPR

 

Nuorisodelegaattikoulutus kiinnosti Multalaa alun perin sen kansainvälisen näkökulman vuoksi. Koulutus osoittautui mainioksi väyläksi kokea ja oppia uutta sekä tavata uusia ihmisiä ja luoda verkostoja.

– Koulutus- ja majoitustilat olivat rauhallisessa luonnonympäristössä. Ryhmähenki oli mahtava, ja sitä rakennettiin erilaisten tehtävien avulla. Vaikka tietoa tuli paljon esimerkiksi Punaisen Ristin kansainvälisestä liikkeestä, opimme paljon toisiltamme. Sain kurssilta paljon hyviä ystäviä.

Ulkomailla Multala on vieraillut muun muassa kansainvälisellä nuorisoleirillä Thaimaassa sekä opintomatkoilla Makedoniassa ja Kosovossa. Tanskan Punaisen Ristin Nuorten järjestämä Leadership Academy -johtajuuskoulutus on jäänyt erityisesti mieleen osallistujien välisen hienon yhteishengen takia.

– Se oli yksi parhaimmista kokemuksistani Punaisella Ristillä. Vaikka osallistujat tulivat sinne ympäri maailman erilaisista taustoista, meillä oli hieno jakamisen ja yhteisöllisyyden ilmapiiri alusta alkaen.

Kansainvälisessä ryhmässä Multala kuuli myös tarinoita siitä, millainen vapaaehtoisen rooli voi olla Suomen ulkopuolella.

– Esimerkiksi Egyptissä vapaaehtoiset ovat auttaneet loukkaantuneita ihmisiä pois taistelukentiltä ja riskeeranneet samalla oman henkensä, jolloin vapaaehtoisten tehtävät ovat hyvin erilaisia kuin täällä Suomessa. Se herättää myös pohtimaan, millainen vapaaehtoisen roolin ylipäätään pitäisi olla.

Aihe noussee esille Nynäsin kartanossa myös ensi toukokuussa, kun uusi nuorisodelegaattikurssi kokoaa vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita nuoria jälleen yhteen.

 

FAKTA

  • Nuorisodelegaatiksi voi hakea 18–29-vuotias nuori aikuinen, joka puhuu sujuvasti englantia. Aiempi kokemus vapaaehtoistyöstä on suositeltavaa, muttei pakollista.
  • Koulutus antaa yleistiedot kansainvälisestä Punaisen Ristin liikkeestä sekä Suomen Punaisen Ristin toiminnasta.
  • Kurssilla käsitellään erilaisia aiheita aina järjestötyön kehittämisestä turvallisuuteen ja terveydestä sosiaalisessa mediassa toimimiseen.
  • Kurssi järjestetään vuosittain toukokuussa. Tänä vuonna ajankohta on 13.–18.5.2017.
  • Nuorisodelegaattikoulutuksen kulut katetaan Folke Bernadotten muistosäätiön tuella. Koulutus on osallistujille maksuton.
  • Hakijoita on yleensä noin 70–80, joista noin 25 henkilöä valitaan kurssille.
  • Koulutettuja nuorisodelegaatteja on tällä hetkellä noin 300 henkeä.
  • Ulkomaille nuorisodelegaatin tehtäviin lähteville henkilöille maksetaan palkkaa.
  • Kaikille kurssin käyneille ei voida taata pääsyä työtehtäviin ulkomaille.
  • Nuorisodelegattien lisäksi Punaisella Ristillä on myös delegaatteja, jotka koulutetaan osallistumaan erilaisiin työtehtäviin kriisi- ja katastrofialueilla. Delegaatiksi pääseminen vaatii yli 25 vuoden ikää ja tietynlaista ammatillista osaamista. Delegaattikoulutuksesta voi lukea lisää täältä.

Haku tämän vuoden nuorisodelegaattikurssille päättyy 15.3.2017.

Teksti: Nelli Miettinen

25 Jun

Yhteinen etu, yhteinen vastuu

Suomen Punaisen Ristin ensimmäinen kehitysyhteistyöhanke Nigeriaan 1964-1969; pohjoismainen HEPP-projekti. Nigeriaan lähetettävien ensiapulaukkujen pakkaaminen Laivanvarustajankadun varastolla 1967.

Suomen Punaisen Ristin ensimmäinen kehitysyhteistyöhanke oli Nigeriassa 1964-1969. Nigeriaan lähetettävien ensiapulaukkujen pakkaaminen 1967.

The Finnish government has decided to cut development aid by 43%. NGOs criticize the decision strongly for many reasons.

Sota on viimein ohi.

Valitettavasti vaikeat ajat eivät pääty tähän. Sodan runtelemassa maassa on pulaa kaikesta, jopa ruoasta ja vaatteista. Moni lapsi on jäänyt orvoksi, vielä huomattavasti useampi kärsii aliravitsemuksesta. Erilaiset kulkutaudit leviävät.

YK:n lastenjärjestö Unicef lahjoittaa muun muassa kalanmaksaöljyä, maitopulveria ja säilykkeitä jaettavaksi sairaaloihin, kouluihin ja lastenkoteihin. Yhden lukuvuoden aikana ruoka-avustus tavoittaa jopa 100 000 lasta. Myös raaka-aineita lahjoitetaan: vähävaraisille perheille jaetaan villalankaa, ja puuvillalahjoitusten ansiosta noin 60 000 lasta saa alusvaatekerraston. Yli 50 000 lasta saa nahkakengät, mikä mahdollistaa ympärivuotisen koulunkäynnin. Rokotuskampanjalla yritetään estää tuberkuloosin leviämistä.

Sotakorvaukset kurittavat köyhän maan taloutta entisestään. Jälleenrakennusurakka on valtaisa, ja siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Kehittyviä talouksia avustava Maailmanpankki myöntää maalle yhteensä 18 lainaa, joiden kokonaisarvo kipuaa Yhdysvaltain dollareissa mitattuna 317 miljoonaan. Rahaa kuluu esimerkiksi teollisuuden kehittämiseen sekä ympäristöhankkeisiin. Vähitellen talous alkaa elpyä, ja maa nousee jaloilleen.

Tämä maa on Suomi.

Tai jos tarkkoja ollaan, tämä maa oli Suomi. Suomi sai kehitysapua aina 70-luvulle saakka. Unicef avusti Suomea vuosina 1947–1951, ja Maailmanpankki myönsi viimeisen lainansa Suomelle vuonna 1975. Suomen silloinen ahdinko tulee näkyviin vertailussa muihin Pohjoismaihin: Tanska, Norja ja Islanti saivat lainaa yhteensä noin 277 miljoonaa dollaria, Ruotsi ei lainkaan. Nykyään Suomi kanavoi merkittävän osuuden omasta kehitysrahoituksestaan nimenomaan Maailmanpankin kautta.

SPR tukee katastrofivalmiuden parantamista Kiinassa. Evakuointiharjoitus 360 oppilaan koulussa, jossa pidetään valmiusharjoitus säännöllisesti. Chongba township school, Changshun County. Evacuation drill organized by the RCSC and local authorities.

Suomen Punainen Risti tukee katastrofivalmiuden parantamista Kiinassa. Evakuointiharjoitus 360 oppilaan koulussa, jossa pidetään valmiusharjoituksia säännöllisesti. Kuva Jarkko Mikkonen

Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan mukaan Suomesta tuli kehitysavun nettomaksaja vasta vuonna 1968. Pian sen jälkeen Suomi sitoutui YK:n asettamaan tavoitteeseen nostaa kehitysyhteistyövarojen osuus 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Suomi on yltänyt tähän hetkellisesti 90-luvun alussa, mutta laman myötä toteutettujen kehitysapuleikkausten jälkeen tavoitteesta on lipsuttu. Vuonna 2012 julkaistussa Suomen kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa linjataan, että 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta saavutetaan vuoteen 2015 mennessä.

Tämä tavoite ei toteudu. Sen sijaan hallitus on päättänyt kohdistaa rajut leikkaukset kehitysrahoitukseen: määrärahoista leikataan 300 miljoonaa euroa eikä päästökauppatuloja enää ohjata kehitysyhteistyöhön. Yhteensä nämä toimet leikkaavat valtion kehitysrahoituksesta jopa 40 prosenttia. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka puolustaa valittua linjaa ulkoministeriön verkkosivuilla: ”Meidän täytyy saada Suomi uudelleen nousuun, jotta voimme paremmin kantaa myös globaalia vastuuta.”

Näkemys on kuitenkin ongelmallinen, sillä kehitysyhteistyövarojen osuus valtion budjetista on hyvin pieni. Niihin kohdistuvat leikkaukset eivät nosta Suomea taloudellisesta ahdingosta. Sitä paitsi kehitysyhteistyöstä vastaavan ulkoministeriön verkkosivuilla linjataan aivan päinvastaista: “Sanansa pitämisellä on kansainvälisessä politiikassa aina myös ulkopoliittinen merkitys. Nykyisessä taloustilanteessa on entistä tärkeämpää, että avunantajat pitävät kiinni kehitysyhteistyön rahoitussitoumuksistaan.”

Zimbabwe 2012. Bore hole next to Dotito Clinic, Mt. Darwin district. Zimbabwelainen kylä sai porakaivon Suomen Punaisen Ristin tukemana. Zimbabwessa vain 67 prosentilla on käytössään puhdasta vettä ja vain noin puolella väestöstä on kunnolliset sanitaatiomahdollisuudet. Likainen vesi ja huono hygienia aiheuttavat tauteja ja niiden hoitokustannukset rasittavat muutenkin köyhiä perheitä. Lisäksi erityisesti naiset saattavat kuluttaa vedenhakuun päivittäin useita tunteja.

Zimbabwelainen kylä sai porakaivon Suomen Punaisen Ristin tukemana. Kuva Jarkko Mikkonen

Kaiken lisäksi kehitysapu nauttii kansalaisten vankkumatonta tukea: viimeisimmän ulkoministeriön teettämän selvityksen mukaan kehitysyhteistyötä pitää melko tärkeänä tai erittäin tärkeänä peräti 82% suomalaisista.

On kyse myös profiloitumisesta ja maineesta. Suomen mittavat kehitysapuleikkaukset ovat ehtineet kiinnittää huomiota myös ulkomailla. Päätöksiä tehtäessä on tarpeellista pohtia, minkälaista esimerkkiä Suomi haluaa näyttää muulle maailmalle. Haluaako Suomi tulla tunnetuksi maana, jonka sanat ja teot ovat pahasti ristiriidassa?

Jos muut vauraat valtiot seuraavat Suomen esimerkkiä, sillä on väistämättä vaikutusta paitsi kaikkein köyhimpien ihmisten elämään, myös globaaliin turvallisuustilanteeseen ja sitä kautta Suomeen. Siksi olisi myös Suomen kannalta järkevää tukeutua sen oman kehityspoliittisen toimenpideohjelman periaatteeseen: yhteinen vastuu, yhteinen etu.

Salimassa, Malawissa puhdistetaan Punaisen Ristin tukemaa tulvavesikanavaa. Kanava johtaa sadeveden pois asutusten läheltä ja estää tulvavahingot, mutta se on pidettävä vapaana tukoksista. Strengthening the resilience of vulnerable communities in Malawi against the climate change. Photo: Tatu Blomqvist / Finnish Red Cross

Malawissa puhdistetaan Punaisen Ristin tukemaa tulvavesikanavaa. Kanava johtaa sadeveden pois asutusten läheltä ja estää tulvavahingot, mutta se on pidettävä vapaana tukoksista. Kuva Tatu Blomqvist

Sulkeutuminen ei ole taloudellisesti tiukassa tilanteessakaan välttämättömyys vaan valinta. Suomi on useilla mittareilla tarkasteltuna maailman menestyneimpiä valtioita. Mutta aina näin ei ole ollut – kontrasti vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen on hurja. Kun hätä oli suurin, saimme apua. Moni maa kamppailee nyt samankaltaisten ongelmien kanssa kuin Suomi aiemmin. Onko meillä todella varaa solidaarisuuteen ainoastaan silloin, kun riittävä taloudellinen kasvu sen sallii?

Me voimme vaatia muutosta. Allekirjoittamalla vetoomuksen voit ilmaista vastustavasi kehitysyhteistyöhön kohdistuvia mittavia leikkauksia: http://pelastetaankehitysyhteistyo.fi/ Vetoomus toimitetaan hallitukselle ennen syksyn budjettiriihtä.

Lähteinä käytetty lisäksi Hannele Osmanin raporttia Kun Unicef auttoi Suomea 1947–1951 (1995) sekä Simo Ristolaisen ulkoministeriölle tekemää selvitystä Suomi kehitysrahoituksen saajana – Maailmanpankin lainoitus Suomelle 1940–1970-luvuilla (2014).

Irina Herneaho