07 Apr

Ahdistaako maailman tila? Kirjoita kiitollisuuskirje

Ei ole niin pientä hyvää tekoa, etteikö siitä voisi kiittää.

Kiittäminen on hyvä tapa, joka iskostetaan meihin jo lapsina. Liian usein yksinkertainen sana kuitenkin unohtuu tai jää muista syistä sanomatta. Usein palautetta havahtuu antamaan vasta silloin, kun jokin menee pieleen: virheet kiinnittävät huomion, asioiden sujuminen ei.

Kiitollisuuden tunnetta ja sen vaikutuksia niin kiittäjään kuin kiitoksen saajaankin on tutkittu paljon. Tutkimustulokset kertovat, että kiittäminen hyödyttää kaikkia: kiitoksen saaja auttaa todennäköisemmin myös tulevaisuudessa, ja kiitollisuutta ilmaisevat ihmiset voivat paremmin.

“Olen kai niin tottunut suuntaamaan huomioni epäkohtiin, että kiitollisuuden osoittaminen vaatii harjoittelemista.”

Joskus kiitollisuuden aiheita voi olla vaikeaa keksiä. Kun niitä alkaa etsiä, löytäminen käy kuitenkin jatkuvasti helpommaksi. Kiitollisuutta voi myös tietoisesti harjoittaa. Yksi mahdollinen keino on kirjoittaa kirje henkilölle, joka ansaitsee kiitoksen. Päätin kokeilla kiitollisuuskirjeen kirjoittamista havahduttuani siihen, että keskityn usein murehtimaan kaikkea sitä, mikä maailmassa mättää.

Haastavinta on vilpittömyys

Miltä kirjeen kirjoittaminen sitten tuntuu?

Aluksi vähän epäluonnolliselta, ehkä jopa nololta. Olen kai niin tottunut suuntaamaan huomioni epäkohtiin, että kiitollisuuden osoittaminen vaatii harjoittelemista. Haastavinta on vilpittömyys – kiitollisuus ei jätä tilaa ironialle. Se taas tuntuu virkistävältä.

Kun jatkan kirjoittamista, itsetarkkailu unohtuu. Keskityn ihmisiin, joita haluan kiittää. Kirjoitan kolme kirjettä: Yhden vanhalle ystävälle, jonka kanssa nykyään tulee pidettyä yhteyttä vain harvoin. Kerron, miten paljon arvostan sitä, kuinka hän kohtelee muita ihmisiä. Toinen kirje on entiselle opettajalleni, joka opetti oman oppiaineensa lisäksi olennaisia asioita myös elämästä yleensä.

Kolmannen kirjeen osoitan arkkipiispa Kari Mäkiselle, jota kiitän inhimillisyydestä. En kuulu kirkkoon, mutta olen kiitollinen siitä, että kirkko uskaltaa puolustaa kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa silloinkin, kun kannanotot saavat osakseen arvostelua.

Kirjoitan kirjeitä käsin. Se auttaa uppoutumaan nykyhetkeen, ja viestin sisältöäkin tulee miettineeksi tarkemmin. Jos kauppalistoja ei oteta lukuun, en edes muista, milloin viimeksi olen kirjoittanut mitään käsin. Miksiköhän? Kynän liikkeessä on jotain miellyttävän konkreettista. Siitä jää jälki.

Kirjeiden kirjoittamisen jälkeen olo on täysin tyyni.

Äkkiseltään ajatus kiitollisuuskirjeestä voi tuntua naiivilta unelmahötöltä. Kiitollisuus ei kuitenkaan tarkoita epäkohtien kieltämistä tai hyväksymistä. Kiitollisuuden osoittaminen voi päinvastoin olla yksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto: keino saada aikaan muutos, jonka seurauksena maailmasta tulee piirun verran lempeämpi ja inhimillisempi.

“Kirjeen voi kirjoittaa läheiselle tai vaikka yhteiskunnalliselle vaikuttajalle.”

Kirjeen voi kirjoittaa läheiselle tai vaikka yhteiskunnalliselle vaikuttajalle. Ei ole niin pientä hyvää tekoa, etteikö siitä kannattaisi kiittää. Jos kirjeen lähettäminen ei ole mahdollista, kiitoksen voi kertoa sähköpostitse, sosiaalisessa mediassa – tai tietysti kasvotusten. Todennäköisesti olette molemmat kiitoksen jälkeen tyytyväisempiä kuin sitä ennen: kiittämäsi henkilö saa tarmoa toimia oikein myös jatkossa, ja sinun hyvinvointisi lisääntyy.

Kiitollisuuden osoittaminen merkitsee huomion siirtämistä itsestä toisiin, mikä on individualistisessa ajassa hyväksi itse kullekin. Se on myös juuri sitä, mitä vihapuheen kyllästämä keskusteluilmapiiri kipeästi kaipaa. Jos kerran vihalla voi vaikuttaa, mitä kaikkea onkaan mahdollista saada aikaan kiitollisuudella?

Teksti: Irina Herneaho

Inspiroiduitko? Kirjoita kiitollisuuskirje ja jaa kokemuksesi sosiaalisessa mediassa hashtagilla #kiitoskirje