12 Apr

Lähde matkalle sinne, mikä pelottaa eniten – ennakkoluulot kaatuvat, kun tuntemattomasta tulee tuttua

Moni uskoo, että Suomessa asuu jääkarhuja. Tämä on vielä melko harmiton stereotypia. Kuva: Pixabay

 

Maailmalla törmää usein kummallisiin mielikuviin omasta kotimaastaan. Stereotypioihin tukeutuu helposti myös itse yrittäessään kertoa, mistä on kotoisin, pohtii Henry Goes Liven kolumnisti Ida Kannisto.

 

JÄÄKARHUT VAELTAVAT VAPAASTI kylmässä Suomessa, jonka asukkaat ovat hyytävän ilmaston karaisemia. Stereotypiat kotimaasta naurattavat ja hämmästyttävät.

En ylläty, kun ghanalainen opiskelija tiedustelee, minne Suomi kartalla sijoittuu. Tuskin Ghanankaan tarkka sijainti Afrikan mantereella on monelle eurooppalaiselle itsestään selvä tieto. Yllättävämpiä kysymyksiä esittävät lähempää kotoisin olevat eurooppalaiset. Moni tuntee Suomen arktisena alueena, ja talven pakkaslukemat saavat useat ulkomaalaiset tiedustelemaan, voiko Suomessa talvisin mennä ulos lainkaan. Moni olettaa suomalaisten olevan kylmään karaistuneita ja sisukkaita. Siksi Englannin meri-ilmassa ja hyytävässä tuulessa värjöttelevä suomalainen saa osan tiedustelemaan, eikö suomalaisen kuuluisi olla tottunut kylmään.

Talviharrastukset, Lapin revontulet ja natisevat, korkeat hanget ovat monen listalla asioista, jotka haluaa kokea ennen kuolemaa. Lappi on monelle ulkomaalaiselle eksoottinen kohde ja samalla yksi Suomen matkailuvalteista. Mielikuvat pohjoisesta saattavat olla yllättäviä: Pohjoinen on kyllä kaunis, mutta jääkarhuton, vakuutan eräälle.

Jos Suomen luonto onkin mielikuvissa muuttunut todellistakin taianomaisemmaksi, kovin tarkasti ei tunneta myöskään maamme historian käänteitä – edes Euroopassa. Kun Suomi juhli itsenäistymisen 100-vuotisjuhlaa, heräsi monista eri maista kotoisin olevien ystävieni kesken keskustelua sadan vuoden takaisista tapahtumista. Esimerkiksi ruotsalainen vaihto-opiskelija pohti, itsenäistyikö Suomi Ruotsista ja mahtaako maa nyt kuulua Euroopan unioniin.

 

STEREOTYPIOITA RUOKKIVAT monet lähteet. YouTubeen ladattu video parodioi eri maiden deittailutapoja ja The Culture trip -nettisivusto opastaa, miten Suomen talvesta voi selvitä kuten paikallinen.

Bloggaaja Nicole Wildman kirjoittaa, ettei ennen Suomen-vierailuaan ollut kovin kiinnostunut maasta, koska ei tiennyt siitä juuri mitään. Medialla, kuten myös sosiaalisella medialla, lienee osuutensa tuntemattomista paikoista muodostettujen ennakko-oletusten synnyssä.

Yhdysvaltalainen viihdesivusto Buzzfeed kirjoittaa suomalaisen opetuksen korkeasta tasosta. Suomi ei enää loista Pisa-tulosten ykkösenä, mutta sivuston mukaan on yhä mahdotonta lukea opiskelusta kertovaa artikkelia New York Timesista ilman, että jutussa on mainittu Suomi.

Suomalaisen koulutuksen ja opetuksen korkea taso on yhä tunnettu maailmalla, mutta stereotypiat harvoin pitävät sisällään vain myönteisiä mielikuvia. Ulkomailla vietetyn vuoden aikana olen törmännyt useaan otteeseen suomalaisten juomiskulttuuriin liittyviin oletuksiin.

Brittiläinen Travelmag-sivusto kirjoittaa, että suomalaisen alkoholin käyttö ei liity sosiaaliseen kanssakäymiseen, vaan kännin saavuttamiseen – eikä vain kännin, vaan vakavan humalan: ”Talvisin suomalaiset juovat paljon, koska maassa on niin pimeää ja kylmää, ettei ole muuta tekemistä kuin istua viihtyisässä pubissa. Samaan aikaan ulkona arktinen tuuli puree luihin ja ytimiin ja hädin tuskin näet päivänvaloa kuukausiin.”

Lisäksi suomalaisten kansanedustajien rankka pikkujoulujen vietto ylitti uutiskynnyksen esimerkiksi brittilehti Independentissä.

 

STEREOTYPIOITA ON ANALYSOINUT moni tutkija. Kulttuurintutkijan ja sosiologin Stuart Hallin mukaan stereotypioita käytetään muiden ihmisten identifioimiseen. Niiden avulla erotetaan normeista poikkeavat yksilöt ja tehdään eroavaisuudet näkyviksi. Brittitutkija Michael Pickering taas toteaa, että stereotypioiden avulla maailmaa yritetään usein järkeistää ja järjestää.

Stereotypiat ovat kuitenkin hankala työkalu, sillä ne eivät anna tilaa erilaisille näkökulmille ja ajatuksille. Ennakkoluuloja on jokaisella, niiden juuret ovat syvällä ja ne ovat vain vaivoin muutettavissa. Perusteettomiin oletuksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä stereotypiat ovat aina yksipuolisia esityksiä ja yhteiskunnan tuotoksia. Ne liittyvät tiukasti vallankäyttöön, jonka yksi muoto on ihmisten välisten erojen tekeminen luonnollisiksi.

 

HASSUILLE MIELIKUVILLE muista maista voi nauraa, mutta omien olettamusten suhteen kannattaa olla valveutunut. Kun tutustuin kiinalaiseen opiskelutoveriini muutama kuukausi sitten, ymmärsin, että aivan erilaisesta ympäristöstä kotoisin oleva ystäväni pohtii aivan samanlaisia murheita. Vaikka Suomessa on asukkaita keskikokoisen kiinalaisen kaupungin verran ja moni asia näiden kahden maan välillä on täysin eri tolalla, ihmiset kokevat hyvin samanlaisia arkisia iloja ja suruja.

Stereotypioita voi yrittää kaataa tekemällä ne läpinäkyviksi. Joskus omien ennakkoluulojen edessä kannattaa pysähtyä ja miettiä, mistä tietty kuva tietystä kulttuurista on muodostunut. Usein ennakkoluuloja on etenkin niistä paikoista, joissa ei ole koskaan saanut tilaisuutta vierailla.

Joskus ennakko-oletuksia tulee vahvistaneeksi omalla käytöksellään. Kun keskustelussa on mukana ihmisiä eri maista ja kulttuureista, keskustelu usein siirtyy siihen, millaisia suomalaiset ovat tai mitä britit tekevät sunnuntaisin. Samaan aikaan osaa kuitenkin luetella suomalaisesta ystäväpiiristään yhtä monta persoonallisuutta ja elämäntapaa kuin lähipiirissä on ihmisiä.

Ehkäpä paras keino stereotypioiden voittamiseksi on ostaa menolippu juuri niihin paikkoihin, joihin meno eniten jännittää.

Teksti: Ida Kannisto

 

15 Mar

Kolumni: Yhdessä koettu kipu sitoo yhteen

Kuva: Pixabay.

 

Jaetut kokemukset ovat joskus sanoja vahvempia. Urheiluharrastuksen parissa yhteinen intohimo yhdistää ihmisiä, jotka tuskin muualla tapaisivat, kirjoittaa Henry Goes Liven kolumnisti Ida Kannisto.

 

PUNAISET KASVOT VALUVAT HIKEÄ ja räkä roikkuu suusta. Sellaisina kestävyysurheilijat usein harjoituksissa ja kilpailuissa esiintyvät. Lajissa koetellaan vartalon sietokyvyn rajoja. Kipua on helpompi kestää, kun harjoituksen vie läpi yhdessä muiden juoksijoiden kanssa, ja lisäksi ryhmässä pystyy puskemaan itsensä yhä kovempiin suorituksiin. Joukkueen kesken koettu kaikkensa antaminen yhdistää: vain toinen juoksija voi ymmärtää, miltä suorituksen jälkeinen olo tuntuu.

Kun jakaa toisen kanssa väsymyksen ja vatsakivut, voitot, kitkerät epäonnistumiset sekä harjoitusleireillä päiväkausien ajan huoneen ja huolet, voi päästä yllättävän syvälle toisen elämään. Kovin kilpakumppani voi aivan hyvin olla kilparatojen ulkopuolella paras ystävä. Harrastuksen kautta syntyvät ystävyyssuhteet ovat usein erityisiä, sillä ne rakentuvat vahvan yhteisen kiinnostuksen ympärille. Treeneihin lähdetään kiireen keskellä, ja harjoituksen ajaksi ulkopuolinen arkielämä jää taka-alalle. Päivittäin tavattavista treenikavereista syntyy helposti läheinen yhteisö, joka kuulee hyvät ja huonot kuulumiset ensimmäisenä.

Kunto Plus -lehden juoksuaiheisessa jutussa todetaan leikkimielisesti, että harrastuksen kautta löydetyt uudet ystävät ovat juoksijalle tarpeen, sillä harrastusta koskevat Facebook-päivitykset alkavat pian kyllästyttää vanhaa tuttavapiiriä. Toteamuksessa lienee totuutta taustalla, sillä lajiin kuin lajiin hurahtanut haluaa jakaa kokemuksiaan muiden kanssa. Helpointa on keskustella toisen harrastukseen uppoutuneen kanssa, joka ymmärtää tarkalleen, mistä puhut. Yhteinen kiinnostus tuo yhteen ihmisiä huolimatta siitä, millainen elämä harjoitusten ulkopuolella odottaa. Eräs harrastusten tärkeä piirre piileekin siinä, että ne saattavat yhteen ihmisiä, jotka eivät muualla tapaisi tai tutustuisi. Erilaisuus ei ole este, sillä yhteinen harrastus antaa vahvoja, yhteisiä kokemuksia.

 

UUTEEN MAAHAN MUUTTAMINEN on jännittävää ja väsyttävää. Silloin, kun sosiaalinen verkosto on rakennettava alusta ja perustettava tuntemattomien ihmisten varaan, urheilun yhdistävä vaikutus tulee esille hyvin selvästi. Kun syksyllä muutin vaihto-opiskelemaan Englantiin, sain huomata, että yhteiset intohimot yhdistävät kaikkialla maailmassa. Jos on palo tiettyyn tekemiseen, sen pariin kannattaa uskaltautua vieraassakin ympäristössä. Se, että tuntee harrastuksen, tuo turvaa. Vaikka uusi ympäristö jännittäisi, juokseminen sujuu samaan tapaan maassa kuin maassa.

Loughboroughin yliopiston juoksuryhmällä oli ensimmäinen kokoontuminen pian opintojen alettua. Kovatasoiseen ryhmään liittyminen pelotti niin paljon, että ensimmäiseen tapaamiseen matkatessani oksetti, itketti ja teki mieli kääntyä takaisinpäin. Ehkäpä koko opiskeluvuoden paras päätös oli kuitenkin kauhusta kankeana seistä paikallaan ja odottaa, kun porukka jaettiin ryhmiin lajeittain.

Britit eivät ole niin kovin erilaisia kuin suomalaiset. He ovat ystävällisiä, mutta eivät tunkeile. Isossa yliopistossa ei välttämättä kaikilla kursseilla ole paikallisten enemmistöä. Jos haluaa löytää samankaltaisia ihmisiä ja sosialisoida muutenkin kuin oluttuopin ääressä (joka toki sekin on osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista, etenkin Britanniassa), harrastusryhmiin liittyminen on oiva tapa. Joissain yliopistoissa niitä on tarjolla lukematon määrä. Esimerkiksi Loughboroughin yliopistossa voi pelata huispausta, kokeilla napatanssia tai laskuvarjohyppyä, harjoitella ammuntaa tai opetella surffaamaan.

 

JUOKSURYHMÄSSÄ KAIKKI MUUT puhuvat äidinkielenään englantia. Lähes kaikki tuntevat entuudestaan, eikä ryhmässä ole kuin kaksi ulkomaista opiskelijaa. Aluksi harjoitusten kovuus kauhistutti, mutta se myös yhdisti. Ennen kovaa suoritusta monia jännittää, mutta harjoituksen jälkeen jokainen on tyytyväinen siihen, että selvisi kunnialla loppuun saakka.

Ensimmäisessä täkäläisessä juoksukilpailussani horjahtelin paksussa mutakerroksessa ja loikin muiden perässä syviin, veden täyttämiin ojiin. Kura lensi ympäri vartaloani, kun rämmin violetti liivi ylläni kilometristä toiseen. Kun vihdoin ylitin maaliviivan, kyynärpäitä myöten mudassa oleva joukkuetoverini otti minut halauksella vastaan. ”Juostessa tarkoitus on nauttia, ei stressata”, totesi joukkueeni valmentaja kilpailun jälkeen.

Yhteisöllisyyttä tunteakseen ei aina tarvita sanoja – joita ei henkeä haukkoessa edes pystyisi muodostamaan. Yhteinen äärikokemus vastaa helposti paria vierekkäisillä penkeillä vietettyä kuukautta luokkahuoneessa.

Teksti: Ida Kannisto

 

11 Jan

Edes runsauden maailmassa vapaus ei tee autuaaksi

Kuva: Tapio Pellinen

 

Idea järkipohjaisesta ihmisestä, joka harkiten tekee onnellisuuttaan maksimoivia valintoja, on suhteellisen tuore keksintö. Valinnanvapauden korostaminen hyödyttää eniten ihmisiä, joilla menee jo valmiiksi hyvin, Tapio Pellinen kirjoittaa Henry Goes Liven kolumnissa.

 

HARVA SUOMALAINEN HAIKAILEE paluusta menneeseen maailmaan, jossa ympäröivä yhteisö asetti raudanlujia rajoja soveliaalle elämälle ja haaveille. Avioero? Ei todellakaan. Poika, joka tykkää pojista? Syntistä ja luonnotonta. Nainen johtajana? Kohtu varmasti häiritsee siinä jotenkin. Jos sääntöjä rikkoi, yhteisö hylkäsi, ja esimodernina aikana seuraus oli lyhyt ja ikävä elämä.

Tilalle tuli uusi, liberalismin vapausaatteesta kumpuava yksilöllisyys: jokainen ihminen on arvokas, eikä kenenkään ulkopuolisen ole syytä estää muita etsimästä itselleen sopivimpia ja parhaita tapoja elää. Nykyaikainen ihmisoikeusajattelu, sukupuolen merkityksen väheneminen ammatinvalinnassa, yleinen huumaavan vapauden ilmapiiri, mikäpäs noissa!

Meitä ympäröivä yhteiskunta on häkellyttävän yltäkylläinen: erilaisia urasuuntia, matkakohteita, banaanikoteloita ja media-apparaatteja on niin mittavasti, että itselleen parhaita valintoja voi pohdiskella lähes loputtomiin. Tämän vaihtoehtojen kaukalon kahlaamiseen eivät ihmisaivot riitä, joten apuun astuvat suosittelualgoritmit ja äärimmilleen kohdennetut mainokset, jotka ovat oppineet, mikä Juuri Minua saattaa kiinnostaa.

 

KAIKELLA ON VARJOPUOLENSA. Pascal Bruckner kirjoitti, kuinka “vapaana kaikista vaateista, vain oman ymmärryksensä lyhdyn opastamana, yksilö menettää kaiken varmuuden asioiden paikoista, järjestyksistä ja määritelmistä. Hän on voinut saada vapauden mutta on menettänyt turvan, ja hän astuu jatkuvan kärsimyksen aikaan.” Kun lähes mitä tahansa voi yrittää, mistä tietää, mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysymys siitä, mitä saa tehdä, on vaihtunut kysymykseen siitä, mitä tahtoo tehdä.

Tästä vapaudesta on eniten hyötyä niille, joilla on selvä näkemys omista haluistaan sekä jaksamista ja tietoja kaiken vertailuun, kilpailutukseen ja pohdintaan. Kääntöpuolena tälle on se, että kun päätökset ovat ainakin nimellisesti kunkin omilla harteilla, niin myös syyllisyys sysätään ihmisen kannettavaksi: työtön, mitäs et valinnut oikeaa alaa. Yksinäinen, hankkisit ystäviä. Masentunut, et selvästi ole harrastanut tarpeeksi joogaa ja mindfulnesia.

Silkka valinnanvapaus ei auta niitä, jotka ovat väsyneitä tai eksyksissä. Siksi tämän ajan suuri haaste on löytää uusi tasapaino vapauksien ja yhteisöjen välillä, jotta muutkin kuin terveet ja hyvinvoivat pysyvät mukana. Pohjimmiltaan ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee muita. Ei siis ole ihme, että myös tässä loputtomien mahdollisuuksien maailmassa suunta ja merkitys elämälle tuntuvat löytyvän vastaamalla yhteen kysymykseen: mitä minä voisin antaa muille?

Teksti: Tapio Pellinen