31 Jan

Parisuhdetta etsiessä on tärkeää tiedostaa omat tarpeensa, kertoa niistä toiselle ja keskittyä positiiviseen realismia unohtamatta

Jos kumppanilleen ei kerro toiveistaan ja tarpeistaan, hänen on vaikea ottaa niitä huomioon. Kuva: Pixabay.com

 

Joskus on hyvä myös miettiä, miksi ylipäänsä haluaa parisuhteen.

 

SATA VUOTTA sitten ehdottomasti yleisin tapa tapa muodostaa parisuhde oli avioliitto, joka usein solmittiin esimerkiksi taloudellisista syistä. Monesti siihen liittyi myös sosiaalisia paineita. Mittaville vaatimuksille parisuhteen laadusta ei tällöin aina ollut tilaa. Nykyään taas suhteen odotetaan myös rikastuttavan elämää. Yksilökeskeisessä yhteiskunnassa ihminen haluaa itsensä näköisen elämän, kodin, työn ja parisuhteen.

Nykyään on paljon mistä valita. Tinderin avatessaan löytää lukuisia ja jälleen lukuisia kumppaniehdokkaita. Enää ei myöskään ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla parisuhteessa.

– On tärkeää miettiä, mitä haluaa läheisyydeltä ja millaisia omat seksuaaliset tarpeet ovat. Voi myös miettiä, kuinka paljon tarvitsee omaa aikaa. Ihmiset ovat siinä hyvin erilaisia, ja se voi aiheuttaa ongelmia suhteessa, toteaa asiantuntija Katariina Pelkonen Parisuhdekeskus Katajasta.

 

JOTTA TIETÄISI, mitä haluaa parisuhteelta, on hyvä pohtia myös sitä, mitä yleisesti haluaa elämältään. Pohdiskelu kannattaa aloittaa jo lapsuuden kokemuksista.

– Voi miettiä minkälainen lapsuudenkoti on ollut. Millaisen mallin on sieltä saanut? Mitä haluaa ottaa sieltä mukaan ja mitä taas ei? Pelkonen ehdottaa.

Myös ystävien parisuhdekokemuksista voi hakea inspiraatiota miettiessään, mitä itse haluaa parisuhteelta. Myös parisuhteessa ollessaan ystäväpariskunnilta voi lainata ideoita. Jos kaveripariskunnalla on kätevä taloudenhoitoon liittyvä excel-taulukko, sen voi ottaa käyttöön myös omassa kodissa. Oman parisuhteen vertailu ystävien suhteisiin ei kuitenkaan kannata.

– Emme koskaan tiedä toisten suhteiden vivahteita ja oikeaa tilaa, Pelkonen toteaa.

Myöskään sosiaalisesta mediasta ei kannata hakea vertailukohtaa omalle suhteelle. Siellä esimerkiksi julkisuuden henkilöiden parisuhteista voi helposti syntyä harhaluulo siitä, että ne olisivat täydellisiä. Yksikään suhde ei kuitenkaan ole ongelmaton, vaikka usein ongelmat eivät näy päällepäin.

– Hyvä esimerkki ovat Michelle ja Barack Obama, joiden suhdetta on julkisuudessa pidetty ihanteellisena. Michelle kertoo tuoreessa kirjassaan, että myös heillä oli suhteessaan vaikea jakso ja he kävivät sen vuoksi pariterapiassa, Pelkonen kertoo.

 

OMIEN TARPEIDEN tietäminen yksinään ei kuitenkaan takaa hyvää parisuhdetta. Niistä on myös kerrottava toiselle osapuolelle. Pelkosen mukaan ainut tie hyvään parisuhteeseen kulkee suoran puheen kautta, vaikka se tarkoittaisi sellaisista asioista puhumista, joita kumppani ei ehkä tahtoisi kuulla.

– Jos tietää esimerkiksi, että haluaa lapsia tai runsaasti omaa aikaa parisuhteessa, niin näistä kannattaa ehdottomasti kertoa. Molemmat tietävät, mitä toinen suhteelta haluaa, kun kumpikin on avoimin kortein liikkeellä, hän selittää.

Joskus se voi tarkoittaa sitä, että suhde kiinnostavan ihmisen kanssa kariutuu heti alkuunsa, mutta se voi olla parempi vaihtoehto kuin kivulias ero vuosien yhdessäolon jälkeen tai suhde, jossa joutuu mukautumaan liikaa toisen ihmisen tarpeisiin.

 

TÄYDELLISYYTTÄ EI kuitenkaan kannata vaatia, sillä sellaista on mahdoton saavuttaa. Alkuhuumassa uusi kumppani voi vaikuttaa virheettömältä, ja huuman haihtuessa saattaa alkaa kyseenalaistaa suhdetta. Tinderin aikakaudella on helppo pohtia, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Paria nappia painamalla saattaa löytyä useampikin varteenotettava kumppaniehdokas.

– Vaikka nämä deittisovellukset tavallaan ovat helpottaneet parin löytämistä, niin niissä on se toinenkin puoli, että jaksaako tai haluaako pysähtyä jonkun kohdalle, Pelkonen toteaa.

Mikäli hakee toisesta ihmisestä vain pumpulisia ihastumisen tunteita ja intohimoa, niin parisuhteeseen ei välttämättä kannata lähteä ollenkaan. Suhde kun on aina riski, ja siinä asettaa itsensä alttiiksi kivulle. Kumppani täytyy myös ottaa huomioon, joten suhde miltei väistämättä rajoittaa omaa vapautta jonkin verran. Toisaalta jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Toimiva parisuhde voi tarjota esimerkiksi tukea, läheisyyttä ja inspiraatiota.

 

VAIKKA PARISUHDE ei aina ole satumaista pumpuliunelmaa, ei pidä kuitenkaan ajatella, että se olisi synonyymi kurjuudelle. Ihminen voi itse päättää, mihin asioihin kumppanissa ja suhteessa haluaa keskittyä. Mikäli päättää nähdä vain likaiset kalsarit lattialla tai altaaseen unohtuneet tiskit, ei ole ihme, jos parisuhdearki tuntuu karulta. Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin on.

– Suhteessa ollessaan on hyvä keskittyä toisen positiivisiin piirteisiin, eikä pelkästään miettiä, että se ei taaskaan tehnyt sitä ja tätä tai muistanut tuota. Ajattelua olisi hyvä suunnata sillä tavalla, että huomaisi myös, mitä hyvää toinen on tehnyt, Pelkonen lisää.

Teksti: Milla Asikainen

27 Dec

Kolumni: Teetkö uudenvuodenlupauksia vain itseäsi ajatellen? Lupaus pitää paremmin, jos sen rikkominen vaikuttaa myös muihin ihmisiin

Lupaukset on helpompi pitää, jos ne vaikuttavat muihin ihmisiin. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

Onnistunut uudenvuodenlupaus syntyy, kun uskaltaa katsoa omia heikkouksiaan silmästä silmään.

 

TÄNÄ VUONNA en kysynyt ystäviltäni, millaisia uudenvuodenlupauksia he aikovat tehdä. Sen sijaan pyysin heitä pohtimaan, mitä he toivoisivat jonkun muun lupaavan. Vastaukset olivat seuraavanlaisia:

“Koska aina voi toivoa suuria, niin haluisin et jokainen suomalainen lupaisi tahollaan antaa ensi vuonna toiselle ihmiselle mahdollisuuden tämän taustasta, ajatuksista tai ulkonäöstä huolimatta ja kuunnella hetken, mitä tällä on sanottavaa. Koska jos tämä maa ja maailma jotain kaipaavat, niin dialogia.”

“Työkavereiden (erityisesti yhden tietyn) pitäisi luvata ottaa muut työtoverit huomioon ja huolehtia työpaikan yleisestä siisteydestä. Pienillä arkipäiväisillä teoilla on suuri vaikutus työympäristön ilmapiiriin.”

“Jokaisen suomalaisen päättäjän pitäisi tehdä lupaus, että tulevana vuonna tekee kaikkensa ajaakseen eteenpäin rohkeita päätöksiä, jotka tukevat kestävää kehitystä ja hidastavat ilmastonmuutosta.”

 

HYVIÄ toiveita. En tiedä teistä, mutta itse olen tehnyt uudenvuodenlupauksia lähinnä vain omaa itseäni silmällä pitäen.  

Joulun jälkeisessä konvehtiähkyssä olen luvannut, etten syö karkin karkkia koko tammikuussa. Notkuvien ruokapöytien äärellä olen lohduttautunut sillä, että ensi kesänä olen supertikissä. Hutaisemalla kirjoitetun vuoden viimeisen kouluesseen jälkeen olen vannonut, että keväällä skarppaan ja saan parempia arvosanoja.

Suoraan sanottuna en edes muista, miten kyseisten lupausten kanssa kävi. Karkkia syön edelleen. Supertikissä en ole koskaan ollut, mutta liikkumisesta olen aina pitänyt. Ajan myötä olen myös ymmärtänyt, ettei arvosanoissakaan tarvitse aina tavoitella kuuta taivaalta.

 

SEURAAVAKSI tärkeä kysymys, olitpa sitten työkaveri, päättäjä tai ihan vain tavallinen talliainen. Tunnistitko itsesi ystävieni toiveista?

Lokeroitko ihmisen hänen ulkonäkönsä tai sanomistensa perusteella? Jätätkö teepussin työpaikan tiskipöydän reunalle? Panetko toistuvasti omat kulutustarpeesi ympäristön edelle?

Jäin nimittäin miettimään, pitäisikö meidän haastaa tapaamme tehdä uudenvuodenlupauksia.

Se tarkoittaisi, että iänikuisten dieettilupausten sijaan katsoisimme silmästä silmään omia sosiaalisia heikkouksiamme tai niitä käyttäytymisen kaavoja, joihin olemme kangistuneet. Uskaltaisimme ymmärtää, miten tapamme vaikuttavat vuorovaikutussuhteisiimme ja ympäristöömme.

Ehkä uudenvuodenlupaukset olisivat helpompia pitää, jos ne rikkoessaan ei pettäisi vain itseään vaan myös työkaverit, äänestäjät tai kaikki maapallon muut asukkaat ja eliöt.

Lupaus viettää enemmän aikaa teekupin äärellä keskustellen voi olla hyvä ja toivottu asia. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

LUPAUKSIA tehdessään pitää muistaa olla armollinen ja kohtuullinen. Liian raju lupaus ja elämänmuutos tuskin pitävät. Rikotusta sopimuksesta tulee vain paha mieli ja tunne, ettei tämä tälläkään kertaa onnistunut.

Siksi pienet, muutosta maltillisesti eteenpäin vievät lupaukset ovat parempia. Miten olisivat esimerkiksi:

Lupaan ensi vuonna kuunnella ystäviäni paremmin erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa olemme eri mieltä.

Lupaan kehua työkavereitani, kun he tekevät hyvää työtä. Kannustan myös vaikeuksissa.

Lupaan hyvittää lentomatkojeni ilmastopäästöt.

 

Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen

 

08 Nov

Raha opiskelijaelämää pyörittää – Henry Goes Live kertoo, miten tasapainotella opintojen ja duunin puskemisen välissä

Suunnittelu auttaa kaikessa elämän järjestämisessä. Kuva: Maria Hietajärvi

 

Opiskelun ja työn yhdistäminen ei aina ole helppoa, mutta usein se kannattaa. Valtiotieteitä yliopistossa opiskellut Riikka kertoo, kuinka yhdisti opiskelun ja työssäkäynnin sekä kuinka opiskeluaikana hankittu työkokemus hyödytti häntä valmistumisen jälkeen.

 

SUOMESSA VALTAOSA OPISKELIJOISTA käy töissä opintojen ohella. Vuoden 2016 tilastojen mukaan 55 prosenttia niin ammattikorkeakoulu- kuin yliopisto-opiskelijoista työskentelevät samalla kun opiskelevat.  

Opiskelun aikaisesta työssäkäynnistä käydään paljon keskusteluja puolesta ja vastaan. Opintojen venyminen ja hidas valmistuminen ovat aiheuttaneet Suomessa huolta pitkään, ja korkeakouluopiskelijoita kannustetaankin suorittamaan tutkintojaan nopeammin. Toisaalta taas ilman työkokemusta opintonsa suorittanut vastavalmistunut on vaarassa pudota työelämän ulkopuolelle.

Työnteko opiskeluiden ohella on parhaimmillaan järjestely, josta sekä työnantaja että opiskelija hyötyvät. Työskentely parantaa opiskelijoiden työllistymistä opintojen jälkeen sekä auttaa luomaan uusia työpaikkoja opiskelijoille. Työnantaja taas saa opiskelijasta työvoimaa iltoihin, viikonloppuihin ja sesonkityöhön.

 

OPISKELIJOIDEN TYÖSSÄKÄYNTIIN ON monia syitä. Työkokemuksen kartuttamisen lisäksi osa työskentelee puhtaasti rahallisen pakon sanelemana. Esimerkiksi suuremmissa kaupungeissa on vaikea tulla toimeen pelkällä opintotuella varsinkaan, jos ei halua nostaa opintolainaa.

Valtiotieteitä yliopistossa opiskellut Riikka työskenteli useissa eri työpaikoissa opintojensa ohella. Sen lisäksi hän teki myös neljä oman alansa harjoittelua. Riikan työpaikat vaihtelivat ravintolan tarjoilijasta rahanvaihtopisteen asiakaspalvelijaksi sekä baarimikoksi. Opintojen edetessä hän siirtyi tekemään oman alansa töitä.

– Näen työnteossa opintojen ohella paljon positiivisia puolia. Toki se esti joskus illanviettoihin osallistumisen ja edellytti tarkkaa arjen aikataulutusta. Toisaalta sain kerrytettyä arvokasta työkokemusta monilta aloilta, ja palkka mahdollisti mukavan elintason ilman opintolainaa, Riikka kertoo.

Riikka työskenteli koko opiskeluaikansa ja sai silti opintonsa suoritettua tavoiteajassa. Riikan mukaan työmarkkinat ovat nyky-yhteiskunnassa niin vaativat, että työpaikan saaminen vastavalmistuneena ilman työkokemusta on hankalaa. Valmistuttuaan hän onnistui saamaan ensimmäiseksi työpaikakseen oman alansa vakituisen viran.

Uskon, että sain viran monipuolisen työkokemukseni sekä oman alani harjoittelujen ansiosta. Sain hyvät suositukset yhdestä harjoittelupaikasta, josta ne kulkeutuivat työnantajalleni, Riikka kertoo.

Kaikki eivät kuitenkaan onnistu saamaan oman alansa töitä opintojen ollessa kesken. Siitä ei kannata huolestua. Kaikenlaisesta työkokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, Riikka kannustaa

– Oman alan töitä hakiessa työnantajat osaavat arvostaa, jos opiskelija on käynyt töissä opintojen ohella. Se osoittaa aktiivisuutta. Lisäksi työskentely opettaa erilaisia työelämätaitoja, joita ei voi oppia koulun penkillä istumalla, Riikka jatkaa.

Työnantajan kanssa kannattaa neuvotella siitä, voisiko työtunteja vähentää opiskelujen kiivaimmissa vaiheissa. Kuva: Maria Hietajärvi

 

TYÖSKENNELLESSÄÄN IHMINEN TUTUSTUU itseensä työntekijänä ja työyhteisön jäsenenä.

Opiskelijarooli ja työntekijärooli poikkeavat usein toisistaan, koska ympäristöt ovat erilaisia. Jos opiskelija on vastuussa opintojen etenemisestä vain itselleen, niin työelämässä hän on vastuussa asioista työtovereilleen ja esimiehelleen.

Työssäkäynti tarjoaa kokemuksen ja työelämään valmistamisen lisäksi myös mahdollisuuden kehittää itseään. Vuorovaikutustaidot, organisointikyky ja erilaiset henkiset voimavarat kehittyvät työelämässä. Riikka kertoo, että kiireisessä asiakaspalvelussa työskentely paransi hänen sosiaalisia taitojaan sekä paineensietokykyään enemmän kuin mikään muu sen jälkeinen työpaikka.

Työnteko saattaa kasvattaa myös opiskelumotivaatiota. Työ tuo usein opiskeluelämään rytmiä ja antaa vastapainoa pänttäämiselle, jolloin ajatukset saa pois opiskelusta. Työ voi parhaimmillaan tarjota mielekästä tekemistä, mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen sekä sosiaalisia suhteita.

Suurimman osan ystävistäni olen saanut opiskeluaikaisista työpaikoista. Usein samassa elämäntilanteessa olevat opiskelijat hakeutuvat tiettyihin töihin, jolloin ystävystyminen on helpompaa. Raskaat iltavuorot ja yötyöt tuntuivat hieman kevyemmiltä, kun ne sai tehdä ystäviensä kanssa, Riikka kertoo.  

 

OPISKELUJEN JA TYÖSSÄKÄYNNIN yhdistäminen voi olla ajoittain stressaavaa. Usein luennoille osallistumisen lisäksi täytyy kirjoittaa esseitä, lukea tenttikirjoja sekä löytää aikaa ryhmätöille. Vapaa-ajalla pitäisi ehtiä vielä harrastaa, ylläpitää sosiaalisia suhteita ja muutoinkin huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Esimerkiksi sellaisiin opintoihin työt on helppo yhdistää, joissa kontaktiopetus ei ole pakollista ja suoritukset saa tenteistä tai esseistä. Tietenkin työt on vaikeampi yhdistää opintoihin, joissa on paljon läsnäolopakkoja, tehtäviä ja lukuisia deadlineja. Tällöin olisi hyvä, jos töitä voisi tehdä vaikka kotoa käsin, Riikka pohtii.

Useimmat opiskelijat pystyvät itse vaikuttamaan jossain määrin omaan lukujärjestykseensä ja kurssimääräänsä. Työssäkäyntiin on monella opiskelijalla siis mahdollisuus, ja kyse onkin siitä, miten aikataulunsa järjestää. Riikka neuvoo myös, että jokaisen opiskelijan kannattaa löytää itselleen tehokkain tapa oppia.

Minun ei esimerkiksi kannattanut käydä luennoilla istuskelemassa, koska opin paljon paremmin lukemalla itse omaan tahtiini. Näin sain aikaa työnteolle ja harrastuksille. Jonkun toisen taas kannattaa käydä luennolla, koska hän oppii paremmin opetusta kuuntelemalla, hän jatkaa.

 

KUINKA SITTEN YHDISTÄÄ OPISKELU ja työ? Kannattaa ajatella, että opiskelut ovat prioriteetti numero yksi ja töitä tehdään jaksamisen mukaan. Tarkoitus ei ole, että opinnot kärsisivät.

Töiden ja opintojen yhdistäminen vaatii ennen kaikkea hyvää ajanhallintaa ja itseohjautuvuutta. Tarkastele kalenteria jokaisen jakson alussa ja suunnittele etukäteen, milloin teet koulutyöt. Jos ahdat kalenterin liian täyteen, lipsut todennäköisesti aikatauluistasi, mikä on taas omiaan lisäämään stressiä.

Opiskelijalla on käytössään rajallinen määrä aikaa ja voimavaroja. Keskustele työnantajasi kanssa esimerkiksi siitä, voisitko tehdä vähemmän vuoroja silloin kun opiskelujen kanssa on kiirettä. Vastavuoroisesti voit olla töissä enemmän silloin, kun opiskeluissa on hiljaisempi jakso.

Kiinnitä huomiota myös siihen, miten käytät vapaa-aikasi. Jos olet päättänyt tehdä töitä opintojen ohessa, niin mieti, mihin kaikkeen muuhun sinulla riittää vielä energiaa. Voit myös merkitä kalenteriin aikoja, jolloin et työskentele tai opiskele vaan rentoudut. Hyvin levänneenä jaksat varmasti paremmin niin töissä kuin opintojen parissa.

 

Teksti ja kuvat: Maria Hietajärvi

Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Opiskelijoiden työssäkäynti.

 

 

18 Oct

Kuoleman näkeminen voi järkyttää jopa vahvaa ammattilaista, mutta kokemus auttaa käsittelemään sen kohtaamista

Sairaalan syöpäosastolla sairaanhoitajana työskentelevä Linda Kulmala, 25, on joutunut sopeutumaan siihen, että kuoleman näkeminen on osa elämää. Kuva: Ida Kannisto.

 

Kuolema on luonnollinen osa elämää. Sen kohtaaminen voi kuitenkin olla traumaattista ja pahimmillaan viedä kyvyn työskennellä tai opiskella. Vaikka kuolema on etääntynyt arjestamme, joidenkin ihmisten elämässä se on vahvasti läsnä. Näin on esimerkiksi hoitajan työssä.

 

KUOLEMA PELOTTAA, sitä on vaikea ymmärtää ja ruumiita näkee vain kauhuelokuvissa. Etenkin nuori ihminen voi kokea elämän päättymisen tällaisena. Äskettäin 25 vuotta täyttänyt Linda Kulmala sen sijaan pohtii, suhtautuuko hän kuolemaan jotenkin liian kevyesti: se ei pelota, vaan tuntuu olevan osa normaalia elämän kiertokulkua.

Kulmala valmistui vajaat pari vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Hän työskentelee syöpäosastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Siellä kuolema on joskus jopa helpotus.

– Jos syöpä on edennyt niin pitkälle, että kuolema on lähellä, se voi olla jopa toivottua. Ihminen ei voi hyvin silloin, kun syöpä on levinnyt kehossa useaan paikkaan, Kulmala kertoo.

 

KUOLEMA ON KULMALAN MUKAAN syöpäosastolla arkipäivää. Vaikka elämän päättyminen tuntuu nyt luonnolliselta, kesti pitkään ennen kuin Kulmala kohtasi työelämässä ensimmäisen kuoleman. Harjoitteluissa hän hoiti paljon saattohoitopotilaita, mutta kuolema ei koskaan sattunut oman vuoron aikana. Lopulta se osui kohdalle keikkatyössä vanhustenhoidon puolella.

– Olin hoitanut tätä ihmistä edellisenä iltana. Hän oli saattohoidossa ja tiedettiin, että kuolema on tulossa pian. Asia oli mielessä koko vuoron ajan, ja yön aikana hän kuoli. Koska kyseessä oli vanhusten palvelutalo, vainaja oli siellä vielä aamulla.

Kulmala ei saapunut paikalle ensimmäisenä. Siksi kuolleen kohtaaminen tuntui turvalliselta: hän osasi odottaa, mitä on vastassa, ja mukana oli kokenut työkaveri.

 

VAHVASTA ASENTEESTA ei käy kiittäminen ainoastaan ammattitaitoa ja kasvattavia työkokemuksia. Kulmala uskoo, että oman henkisen kantin taustalla vaikuttaa myös oma kokemus syövästä.

– Sairastin syövän 11-vuotiaana. Silloin pälkähti idea siitä, että haluan sairaanhoitajaksi.

Nyt hän työskentelee aikuisten syöpäpotilaiden hoitajana. Kulmala ei pelkää puhua sairaudesta. Sen sijaan häntä hämmästyttää, että syöpä on yhä tabu, josta ei välttämättä uskalleta puhua tai kysyä.

– Uskon, että se teki paljon vahvemmaksi. Enää en hätkähdä ihan pienimmästä asiasta. Olen aina ollut peruspositiivinen ihminen ja olin sellainen jo ennen sairautta, mutta ehkä se on vielä jotenkin tuplaantunut sen jälkeen. Elämästä osaa nauttia ihan eri tavalla, eikä kaikista turhista pikkuasioista jaksa valittaa, Kulmala kertoo.

– Omalla kohdallani ei ollut suurta vaaraa kuolemasta tai ainakaan minulle ei niin kerrottu, hän jatkaa.

Syöpäosastolla tärkeää on Kulmalan mukaan niin potilaiden kuin omaistenkin huomioiminen ja heistä huolehtiminen, keskustelu ja kuulevana korvana toimiminen. Kuolema herättää aina tunteita, ja itkeminenkin on sallittua. Kulmala huomauttaa, että kovin toivottu ei kuitenkaan ole tilanne, jossa potilaan omaiset lohduttavat hoitajaa.

 

KULMALAN AJATUKSET saavat vahvistusta Ylöjärvellä sijaitsevan palvelutalon Keihäsniemen kodin vastaavalta hoitajalta Sanna Haapaselta, joka sanoo, että kuoleman kohtaaminen tuntuu, vaikka olisi työssään kuinka vahva ammattilainen.

Haapanen kertoo, että työpaikalla keskustellaan läpi jokainen kuolemantapaus. Uusilta opiskelijoilta hän usein tiedustelee, ovatko he kohdanneet kuolemaa, onko siitä keskusteltu opinnoissa ja millaisia ajatuksia opiskelijalla on kuolevan hoidosta.

Hoitajan ammatti-identiteettiin kuuluu ajatus siitä, että elämää ylläpidetään ja ihmistä kohdellaan ihmisenä loppuun saakka. Haapanen pyrkii valmistamaan opiskelijoita siihen, että vanhustyössä kuolema voi olla oven takana. Se voi olla vastassa esimerkiksi aamulla työpaikalle mentäessä.

– Jos opiskelija on kauhean nuori, hänellä ei välttämättä ole valmiuksia kohdata tai käsitellä kuolemaa, Haapanen pohtii.

– Toisaalta olen huomannut, että nuoremmat suhtautuvat usein kuolemaan teknisesti ja pystyvät kohtaamaan sen helpommin ilman tunnetaakkaa.

 

MYÖHEMMÄLLÄ IÄLLÄ ELÄMÄNKOKEMUS voi muuttaa suhtautumista. Jos esimerkiksi kuolleen ikä on lähellä omien vanhempien ikää, kuolema voi tulla tunnetasolla liian lähelle. Haapanen kertoo törmänneensä uransa aikana siihen, että jo valmistunut ja ammattitaitoinen hoitaja onkin kuolemantapauksen kohdatessaan heikoilla.

Taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi liian nuorena koetut tapahtumat: kuolema on voinut yllättää liian rajusti väkivaltatilanteessa tai nuori on voinut joutua hoitamaan omia vanhempiaan. Kokemuksista voi seurata epävarmuutta ja pelkoa siitä, että hoidettava kuolee.

– Tällöin hoitaja voi tuntea syyllisyyttä ja miettiä, aiheuttiko hän kuoleman. Syyllisyys voi olla dramaattista. Siihen voi loppua ura tai opinnot. Jos tapahtunutta ei pysty käsittelemään, se voi seurata mukana todella pitkään.

 

KUN OPISKELIJA KEHITTYY vuosien aikana ammattinsa osaavaksi hoitoalan ammattilaiseksi, myös tiedot, taidot ja tunnetaidot kehittyvät, ja hän kykenee näkemään kuoleman kokonaisuutena ja elämään kuuluvana. Tällöin kuolemaa osaa lähestyä vahvana ammattilaisena ja toisaalta säilyttää omat tunnepuolen kokemukset ominaan. Jos kuolema on luonnollinen, elintoiminnot hiipuvat hiljalleen. Elimistö voi tehdä kuolemaa usean päivän ajan, kunnes elintoiminnot lopulta lakkaavat. Sitä hetkeä ei voi ennustaa.

Haapanen kertoo, ettei opiskelijoiden ole pakko osallistua esimerkiksi saattohoitoon. Kenenkään onnistuminen työssään määräydy sen mukaan, uskaltaako hän koskettaa kuollutta.

Teksti ja kuva: Ida Kannisto