30 Mar

Pakolaisleiri 10 000 ihmiselle – kurkista Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen

Logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaara on osallistunut kansainvälisiin avustustehtäviin ympäri maailmaa toistakymmentä kertaa. Viimeksi hän oli mukana Nepalissa vuonna 2015. Sitä ennen Mäntyvaara on ollut auttamassa muun muassa Sri Lankassa, Pakistanissa, Haitissa ja Irakissa.

 

Apu Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta lähtee katastrofialueelle nopeimmillaan kahdessa vuorokaudessa.

 

ASFALTTIPIHAN takaosassa kiviseinäisen rakennuksen kyljessä oleva kyltti ilmoittaa kävijän saapuneen Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen. Vasemmalla puolella, metallinvärisen hallin takana, kohoaa korkea kallio. Jylhä Kalkunvuori kätkee sisäänsä nelikerroksisen varastotilan.

Logistiikkakeskus sijaitsee Tampereen Kalkussa, lähellä Mustavuoren laskettelurinteitä.

‒ Järjestön logistiikka ja varastointi on keskitetty Kalkkuun, kertoo logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaara.

Kalkussa huolehditaan, että Suomen Punainen Risti on auttamisvalmiudessa sekä kotimaisten että kansainvälisten kriisien varalta. Mäntyvaara itse on ollut avustustehtävissä katastrofialueilla toistakymmentä kertaa, pääosin logistiikkatehtävissä.

Kiireisin lähtö oli vuonna 2006, kun Libanonissa puhkesi sota. Kesälomalla ollut Mäntyvaara lähti paikalle lyhyellä varoitusajalla.

– Soitto tuli yhdentoista aikaan aamulla. Kuuden tunnin kuluttua siitä olin jo lentokentällä lähdössä kohteeseen. Sota syttyi äkkiä ja paikalle tarvittiin nopeasti logistikko auttamaan Libanonin Punaista Ristiä tavaroiden vastaanotossa ja varastoimisessa.

Auttamisvalmiuden ylläpitämiseksi Kalkussa työskentelevä joukko ammattilaisia tekee tarvittavia hankintoja, jotta koossa on kattava varasto tarvikkeita katastrofien varalle. Logistiikkakeskuksen vastuulla on myös avustustarvikkeiden varastoiminen, pakkaaminen ja kuljettaminen sekä katastrofivalmiusyksiköiden ylläpitäminen.

Kaikki tarvikehankinnat eivät kulje Kalkun kautta, vaan osa kansainvälisiin tarpeisiin tehdyistä hankinnoista tilataan suoraan apua tarvitsevaan maahan.

‒ Esimerkiksi Syyriaan lähteviä ruokapaketteja ja huopia ei ole mitään järkeä kierrättää Suomen kautta. Tällöin Suomesta käsin hoidetaan vain hankinta. Euromääräisesti mitattuna suurin osa hankinnoista kulkee katastrofialueelle suoraan tuotteiden valmistajilta.

Katastrofivalmiusyksiköihin, kuten kenttäsairaalaan, suomalaista terveysasemaa muistuttaviin klinikoihin sekä logistiikkaan ja avun jakeluun liittyvä kalusto on varastoituna Kalkkuun. Tiloista löytyy muun muassa maastoautoja, käymälöitä, leikkaussali ja vastaanottokeskuksille tarkoitettuja hygieniapakkauksia.

Mäntyvaaran mukaan jatkuvassa lähtövalmiudessa olevat niin kutsutut nopean toiminnan yksiköt voidaan siirtää apua tarvitsevaan kohteeseen lyhyessä ajassa.

 

MÄNTYVAARA LÄHTEE toimistostaan kohti tehdashallia muistuttavaa kookasta tilaa. Siellä huolehditaan lajitellusta vaateavusta, joka niin ikään on keskuksen vastuulla. Osa vaatteista on peräisin Kontti-kierrätystavarataloista ja osa on tullut Kalkkuun suoraan lahjoituksen tehneiltä ihmisiltä. Suuressa hallissa joukko työntekijöitä käy läpi avustuksena saapuneita vaatteita.

Kaikki lahjoituksena saadut vaatteet on tarkasti lajiteltu ja paalattu isoihin muovisiin pakkauksiin, joista jokaisessa lukee, mitä se sisältää ja kenelle. Sivuun on jäänyt matkamuistoksi ostettuja lomapaitoja I love Thailand -tyyppisine teksteineen. Erään paidan piirroskuvassa nainen ottaa aurinkoa pienissä bikineissä.

Mäntyvaaran mukaan eteenpäin lähetettävissä vaatteissa ei saa olla maiden tunnuksia tai esimerkiksi vähäpukeisia naisia, sillä toimitettavien tekstiilien on oltava neutraaleja.

‒ Saamme myös uusia vaatteita ja kenkiä suomalaisilta tavarantoimittajilta. Usein nämä ovat niin kutsuttua kakkoslaatua, eli esimerkiksi yrityksen logoon on tullut jokin virhe, Mäntyvaara kertoo.

Lajitellut vaatteet pakataan tarkoin merkittyihin paaleihin. Plussalla oleva lämpömittari viittaa kesävaatteisiin. Naisten kesäpaidoista koostuva paali painaa 31,1 kiloa.

 

Viime vuonna isoja avustuksia vastaanottivat Tsad, Kirgisia, Burundi, Tadzhikistan ja Mongolia, jonne lähti suurin lähetys, yhteensä 40 000 kiloa eli kaksi junavaunullista vaatteita.

Kaikki avustuskohteet eivät kärsi konfliktista, vaan avun tarpeelle on monia syitä. Mäntyvaara selittää, että esimerkiksi Mongoliassa talvijakso on erityisen kylmä ja vaikea, mikä vaikeuttaa paikallisten paimentolaisten elämää.

 

POMMISUOJAA MUISTUTTAVA sisäänkäynti johtaa kallion uumeniin. Sisältä paljastuu 40-luvulla rakennettu sodanaikainen patruunatehdas, joka siirtyi SPR:lle seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Aikanaan luola, samoin kuin ulkopuolella sijaitsevat tehdasrakennukset, liittyivät kaikki patruunatehtaan toimintaan.

Tällä hetkellä SPR:n kalustoa ja tarvikkeita on varastoituna sekä kallion sisällä että ulkopuolella seisovissa rakennuksissa. Loput on sijoitettu lähialueelta vuokrattuihin tiloihin. Varastoituna on esimerkiksi pakolaisleirivarustus 10 000 hengelle ja kaksi klinikkaa, jotka vievät kallion sisään sijoitetun hallin läpi kulkevalta kymmeniä metrejä pitkältä hyllyltä kokonaisen ensimmäisen rivin.

‒ Suomalaista terveyskeskusta muistuttava klinikka on suunniteltu noin 20 000 ihmiselle. Kenttäsairaalan taas kuuluu kaksi klinikkaa ja leikkaussali, Mäntyvaara kertoo.

Erään kerroksen perälle on koottu kenttäsairaalanäyttely, jossa nuket esittävät potilaita. Mäntyvaara esittelee sairaalan tarkoin suunniteltua kalustoa, jonka kokoamisen on tarkoitus käydä nopeasti. Neliskanttisista alumiinilaatikoista paljastuu muun muassa kirurgin välineet. Pakkaus muistuttaa matkalaukkua, jonka kannen alla kaikki on järjestyksessä.

Kalkun logistiikkakeskuksen varastotiloihin on koottu kenttäsairaalanäyttely, jossa nuket esittävät henkilökuntaa ja potilaita. Kenttäsairaala sisältää lähes samat laitteet kuin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan leikkaussali. Sillä on mahdollisuus palvella jopa 200 000‒300 000 asukkaan aluetta.

 

LÄHTÖVALMIUTTA YLLÄPITÄVÄT sekä oikeanlainen kalusto että riittävä määrä avustustyöntekijöitä.

Reservissä on Mäntyvaaran mukaan noin tuhat koulutettua avustustyöntekijää, joiden joukossa on muun muassa lääkäreitä, sairaanhoitajia, teknikoita ja it-asiantuntijoita.

‒ Koulutettuja on paljon, koska kaikki eivät voi olla joka hetki lähtövalmiudessa. Joku voi olla sairaana tai esimerkiksi viimeisillään raskaana, Mäntyvaara sanoo.

Kun yllättävä katastrofi tapahtuu, Suomen Punaisen Ristin apu on nopeimmillaan valmiina lähtöön kahden vuorokauden kuluttua siitä, kun se on saanut lähtökäskyn. 48 tunnin aikana järjestö ehtii pyytää rahtilennoista tarjouspyynnöt, valita lentoyhtiön ja lastata rahtikoneen – sekä saada tarvittavan henkilökunnan lähtövalmiiksi.

Viimeksi Suomesta on lähtenyt kirurginen tiimi Irakiin helmikuussa. Punainen Risti on maassa koko ajan läsnä levottoman tilanteen takia. Alkuvuodesta oli kuitenkin Mäntyvaaran mukaan nähtävissä, että sotilasoperaatio on siirtymässä hyökkäykseen terrorijärjestö Isisin hallitsemaan Mosulin kaupunkiin.

‒ Sen tiedettiin johtavan siviiliuhreihin. Halusimme vahvistaa ja tukea paikallisia sairaaloita. Irakiin lähti leikkaussalivälineistöä ja suomalaista henkilökuntaa, joka koostui lähinnä lääkäreistä ja sairaanhoitajista.

Seuraavaa kohdetta on Mäntyvaaran mukaan mahdotonta arvioida. Sen vuoksi Kalkussa ollaan jatkuvassa valmiudessa yllättävien tilanteiden varalta, joita ei etukäteen ehditä tai voida suunnitella.

Kotimaassa viimeisin suuri avuntarve ilmeni pakolaiskriisin alkaessa. Tällöin Punaisen Ristin vastuulla oli vastaanottokeskusten rakentaminen ja varustaminen. Vuonna 2015 vastaanottokeskuksiin lähti Kalkusta 200 lähetystä, johon sisältyi 25 000 settiä. Esimeriksi majoitusseteissä oli 13 000 huopaa.

‒ Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeen suurin Suomen Punaisen Ristin operaatio kotimaassa.

 

Teksti ja kuvat: Ida Kannisto

30 Nov

Reilu ikkuna maailmaan

Kuvaaja Jenni Toivonen otti muotokuvan Samuel-nimisestä miehestä Adjumanissa Pohjois-Ugandassa. Toivosen ja muiden nuorten kuvaajien otokset Ugandasta ja Keniasta ovat esillä Sanomatalossa Helsingissä.

 

Valokuvaajalla on aina valtaa siihen, miten hän esittää kuvattavansa. Kun kuvien kohteet ovat erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuvaajan vastuu korostuu.

 

JOUKKO ETELÄ-SUDANISTA paenneita ihmisiä on juuri saapunut Pohjois-Ugandan Adjumanissa sijaitsevalle suurelle pakolaisleirille. Vähäinen omaisuus lojuu lopen uupuneiden ihmisten jaloissa. Kahdeksanlapsisen perheen 24-vuotiaan äidin pitää rakentaa koko elämänsä uudestaan.

Sinä olet valokuvaaja. Miten kuvaisit näitä ihmisiä? Miksi kuvaisit näitä ihmisiä?

 

ADJUMANISSA huhtikuussa käynyt Hannele Kauppinen uskoo, että haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilanteesta on tärkeä kertoa. Koko ajan on kuitenkin puntaroitava, miten esimerkiksi pakolaisia kuvaa muulle maailmalle, kun itse on hyvinvoiva länsimaalainen.

– Haluan perehtyä tilanteeseen, tutustua ihmisiin ja hakea aitoa kontaktia edes hetkeksi, jotta en kuvaa pelkkää pintaraapaisua. En haluaisi olla yksi turisteista, mutta lopulta tietenkin aina olen sellainen, Kauppinen kertoo.

Adjumanin-vierailulla mukana ollut Jenni Toivonen ajattelee samalla tavalla.

– Mietin matkan aikana monta kertaa, mitä teen siellä kameran kanssa, kun mieleni olisi tehnyt auttaa ihmisiä suoraan. Pohdin paljon omaa esittämistapaani, etten kuvillani leimaa ihmisiä epäreilusti.

Näyttelyn nimi Daima Mbele on swahilin kieltä ja tarkoittaa ”aina eteenpäin”.

 

VIIME KEVÄÄNÄ Tampereen yliopiston toimittajakoulutus järjesti kenttämatkan Keniaan ja Ugandaan. Toivonen ja Kauppinen olivat mukana valokuvaamassa.

Matka oli kummallekin ensikosketus Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Paikan päällä he näkivät selvästi, kuinka yksipuolinen kuva mantereen maista helposti annetaan, kun uutiskynnys ylittyy lähinnä ikävissä asioissa.

Maiden sisällä on suuri kulttuurien ja elämäntilanteiden kirjo. Kuvaajat näkivät samoilla seuduilla sekaisin suurta köyhyyttä, toivoa, yritteliäisyyttä ja uskoa koulutuksen voimaan. Ja kun Nairobissa Kiberan slummialueella juhlittiin nuubialaisia häitä, humu jatkui kolme päivää.

 

MATKALLA OLI mukana monta kuvaajaa, mutta valtaosa heidän kuvistaan uhkasi jäädä somistamaan arkistoja. Hyvien kuvien jääminen pimentoon olisi ollut harmi, joten Kauppinen ja Toivonen kokosivat kuvaajien parhaista otoksista valokuvanäyttelyn.

Tuotosten näyttäminen on kaksikolle tärkeää. Kauppiselle valokuva on väline, jolla voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Kuvaamalla voi nostaa esiin asioita, jotka muuten olisivat näkymättömiä.

Toivoselle kyse on siitä, että ihmisille tarjotaan ikkuna maailmaan ja siihen, millaisia ihmisiä ja kohtaloita siellä on. Siksi kuvaamisen ydin on ihmisten lähestymisessä. Kun toisen ihmisen kanssa onnistuu luomaan yhteyden ja molemminpuolisen luottamuksen, kuvaan voi tallentua jotain erityistä.

– Suoraan auttamalla en voi pelastaa kaikkia. Tiedonvälittäjänä voin kuitenkin yrittää auttaa isommassa mittakaavassa, Toivonen sanoo.

 

Valokuvanäyttely Daima Mbele – Tarinoita Itä-Afrikasta on nähtävillä Helsingin Sanomatalossa 4.12.2016 asti. Suomen Punainen Risti tuki opiskelijoiden matkaa Keniaan ja Ugandaan.

Teksti ja kuvat: Tapio Pellinen