01 Feb

Henkilötiedustelussa etsitään kadonneita perheenjäseniä kylissä kulkemalla ja rekistereitä selaamalla

Punaisen Ristin henkilötiedustelun avulla Mhean Bantula (vas.) sai yhteyden perheeseensä sen jälkeen, kun vuoden 2013 Haiyan-taifuuni oli iskenyt Filippiineille. Kuvassa myös henkilötiedusteluryhmän johtaja Gerwin Mata. Kuva: International Federation of Red Cross and Red Crescent Societies

 

Oma sisarus, vanhempi, lapsi tai puoliso voi kadota tai yhteys läheisiin katketa, kun konfliktit ja luonnonkatastrofit repivät perheitä erilleen. Kadonneita perheenjäseniä etsitään henkilötiedustelun, Punaisen Ristin viestipalvelun ja valokuvien avulla.

 

Kuvittele tilanne, jossa sinua vainotaan. Joudut pakenemaan ja jättämään perheesi. Kuukausien päästä päädyt paikkaan, jossa voit hengähtää. Kaipaat vanhempiasi, mutta yhteyden saaminen kotikylääsi on mahdotonta, sillä seutu on syrjäinen. Et myöskään ole varma, ovatko vanhempasi lopulta jääneet kotikylääsi. Kuulet, että Punainen Risti voisi auttaa sinua saamaan yhteyden perheeseesi.

– Kaikki Punaisen Ristin kansalliset yhdistykset tekevät henkilötiedustelutyötä. Henkilötiedustelun taustalla on usein sodan tai luonnonmullistuksen aiheuttama muuttoliike, jossa perheet joutuvat erilleen tai kadottavat omaisiaan matkan varrella, Suomen Punaisen Ristin henkilötiedusteluista vastaava suunnittelija Teija Hiltunen vahvistaa.

HENKILÖTIEDUSTELUA TEHDÄÄN ERI TAVOIN. Varsinaiseen henkilötiedusteluun turvaudutaan, kun etsijä ei saa yhteyttä läheiseensä muilla keinoilla. Vuonna 2016 Suomen Punainen Risti sai 498 uutta tiedustelua, jotka koskivat 1574 henkilöä. Perheenjäseniään tiedustelevat täyttävät lomakkeen, jossa kysytään tarkkoja henkilötietoja kadonneesta, yksityiskohtia viimeisimmästä yhteydenpidosta ja syitä, jotka johtivat yhteyden katkeamiseen.

– Usein pyydämme vielä lisätietoja ja tarkennuksia, sillä perhekäsityksessä on maakohtaisia eroja.

Somaliaan suuntautuvissa tiedusteluissa pitää esimerkiksi tietää etsittävän henkilön heimo, klaani, alaklaani ja sukuperä, Hiltunen kertoo.

Jos taas etsijällä on tietoa läheisensä olinpaikasta, yksi tapa palauttaa yhteys perheeseen on Punaisen Ristin välittämä viesti. Punainen Risti vie viestejä vankiloihin, leireille ja alueille, joille posti ja muu tietoliikenne eivät muuten kulje. Viestit ovat avoimia ja ne tarkistetaan, eikä niihin saa sisällyttää poliittisia, sotilaallisia tai syrjiviä kannanottoja.

– Viesti täytetään valmiille lomakkeelle, ja siinä saa kertoa vain omia ja perheen kuulumisia. Viestiin voi usein liittää esimerkiksi valokuvan lapsista, Hiltunen kuvailee.

JOSKUS TIEDUSTELIJAN on mahdotonta kertoa tarkkoja osoitteita läheistensä mahdollisista olinpaikoista. Silloin piirretään karttoja ja kuvaillaan maamerkkejä. Paikannusta helpottavat myös muut tiedot kuten kylänvanhimman, kirkon, moskeijan, imaamin, lähikoulun tai opettajan nimi.

– Tiedustelijalla voi olla Google Mapsista printattu kartta, johon merkattu, että täältä pitäisi löytyä. He saattavat antaa ohjeeksi, että kolmen tunnin ajomatkan päässä on tori, jossa on aina sama myyjä, jota kutsutaan tietyllä nimellä. Ja tämä ihminen sitten tietää kaikki muut kyläläiset, Hiltunen selittää.

Sekä tarkennetut henkilötiedustelutiedot että Punaisen Ristin viestit lähetetään joko Punaisen Ristin kansalliselle yhdistykselle tai Punaisen Ristin Kansainvälisen Komitean (ICRC) paikalliselle delegaatiolle, jotka käyvät läpi omia tiedostojaan ja paikallisia rekistereitä. Tiedustelutietojen tai viestien kanssa kierrellään pakolaisleirejä, sotavankileirejä, vankiloita ja kyliä kadonneen perään kysellen. Etsittävien henkilöiden nimilistoja myös julkaistaan ja luetaan ääneen radiossa ja televisiossa. Kun etsittävä ihminen tai perhe löytyy, etsittävältä varmistetaan, että hän haluaa tulla löydetyksi.

– Yleisesti ottaen etsijä ja etsittävä kuitenkin haluavat tietää toisistaan. Joskus järjestämme yhteyden satelliittipuhelimen avulla meidän tiloistamme sikäläisen järjestön tiloihin. Niitä puheluita on ihanaa kuunnella, Hiltunen sanoo lämpöä äänessään.

UUSIN HENKILÖTIEDUSTELUN muoto on valokuvaetsintä. Hiltusen mukaan sitä suositellaan erityisesti niille, joiden omainen on kadonnut matkan varrella. Trace the Face –palvelussa (hyperlinkki: https://familylinks.icrc.org/europe/en/Pages/Home.aspx  ) etsijät julkaisevat itsestään kuvan ja kertovat ketä etsivät. Tiedustelijan olinpaikkaa palvelussa ei kerrota.

– Valokuvaetsintä on hyvä tapa tehdä tiedustelua, sillä sitä ei tarvitse kohdentaa tiettyyn maahan. Joskus on käynyt niinkin, että etsijää etsitään jo, eli tiedustelija löytää oman perheenjäsenensä kuvan palvelusta. Ne ovat positiivisia yllätyksiä, Hiltunen kertoo.

Kuvat julkaistaan paitsi verkossa, myös julisteissa, joita voi nähdä esimerkiksi vastaanottokeskuksissa ja maahanmuuttoviraston toimipisteissä. Kadonneita haetaan myös Suomesta.

– Suomessa tiedustelu toimii niin, että olemme yhteydessä maahanmuuttovirastoon tai väestörekisteriin ja kysymme, onko heillä tietoa tästä henkilöstä. Toisissa maissa sitten kuljetaan kylästä toiseen ja etsitään, Hiltunen sanoo hymyillen.

Katkenneen perheyhteyden palauttaminen ja kadonneiden tiedustelu perustuvat Geneven sopimuksiin (hyperlinkki: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1955/19550008/19550008_5 ). Niiden mukaan Kansainvälinen Punaisen Ristin Komitea voi kerätä tietoja sotavangeista, siviileistä, haavoittuneista ja kuolleista. Sopimusten mukaan jokaisella selkkauksen osallisella on oikeus välittää perheelleen henkilökohtaisia kuulumisiaan ja myös vastaanottaa niitä perheeltään. Vuonna 2016 Punaisen Ristin Komitea sai noin 18 000 etsintäpyyntöä. Noin 5000 kadonnutta löydettiin.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

 

25 Jan

“Maailma ei pysty vastaamaan ydinaseen käytön seurauksiin” – ydinuhkaa pyritään hallitsemaan sopimuksilla

Suurten valtioiden ydinasearsenaalin purkaminen edistyy hitaasti. Kuvakollaasi: Tapio Pellinen

 

Ydinaseet ovat paitsi osa maailmanpolitiikkaa, myös vakava turvallisuusriski, joka uhmaa kansainvälisiä sodan oikeussääntöjä. Punaisen Ristin kansainvälinen liike kampanjoi ydinaseiden kieltämiseksi ja hävittämiseksi.

 

Kaikki alkoi toisen maailmansodan aikaan. Huhu kertoi, että Hitlerin Saksassa kehitetään ydinpommia. Kansallissosialistisen Saksan pelossa Yhdysvallat kääri hihansa ja keräsi kasaan joukon tiedemiehiä, matemaatikkoja ja insinöörejä. Kuuluisan Manhattan-projektin tavoitteena oli kehittää maailman ensimmäinen ydinase.

Etevät asiantuntijat onnistuivat tavoitteessaan vajaassa kolmessa vuodessa. Sota Euroopassa oli jo ohi, mutta onnistuneen ydinkokeen jälkeen Yhdysvallat pudotti ensimmäisen pommin Japanin Hiroshimaan elokuussa 1945. Tuhoisa temppu uusittiin kolme päivää myöhemmin Nagasakissa.

Lopputulos oli järkyttävä. Välittömästi pommien pudottamisen jälkeen ja seuraavien kuukausien aikana kuoli arvioiden mukaan 214 000 ihmistä. Ydinpommien seurauksista kärsitään edelleen.

– Punainen Risti toimi Hiroshimassa vuonna 1945. Jo silloin liikkeessä puhuttiin, että ydinaseet pitää kieltää. Humanitaarisena avustusjärjestönä tiedämme, kuinka katastrofaaliset ydinaseen käytön humanitaariset seuraukset voivat olla, Suomen Punaisen Ristin oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino toteaa.

MAAILMAN YDINASEARSENAALI kuitenkin kasvoi toisen maailmansodan jälkeen. Vihdoin vuonna 1968 kansainvälisen yhteisön huoli ydinkokeista, -sodista ja yleisestä turvallisuudesta johti ydinsulkusopimuksen allekirjoittamiseen. Sopimuksessa linjattiin, että ydinaseettomat valtiot eivät saa kehittää ydinaseita. Ydinasevaltiot puolestaan saavat pitää aseensa, mutta sitoutuvat niiden vähentämiseen. Sopimuksessa sopimuspuolet sitoutuvat kuitenkin hyvässä uskossa neuvottelemaan yleistä ja täydellistä aseidenriisuntaa koskevasta sopimuksesta.

– Todellisuudessa ydinaseriisunnassa ei ole tapahtunut kehitystä pitkään aikaan. Ydinsulkusopimus ei velvoita valtiota hävittämään aseitaan, Leino kommentoi.

PUNAISEN RISTIN kansainvälinen liike piirsi ydinaseiden vastaisen kampanjansa päälinjat Genevessä vuonna 2011. Päätöslauselman tavoitteena oli saada aikaan kansainvälinen ja yksiselitteinen sopimus ydinaseiden kieltämiseksi ja hävittämiseksi. Mutta miksi asia on niin tärkeä puolueettomalle humanitaariselle liikkeelle?

– Monelle saattaa olla yllätys, että Punainen Risti ottaa kantaa tällaiseen asiaan, joka usein mielletään maailmanpolitiikaksi ja turvallisuusstrategiseksi kysymykseksi. Moni mieltää tällaisen kannanoton ennemmin rauhanjärjestöjen tehtäväksi, Leino aloittaa.

Hänen mukaansa usein unohdetaan ydinaseiden ongelmallisuus humanitaarisen oikeuden kannalta.

– Punaisen Ristin erityistehtävänä on valvoa ja kehittää humanitaarista oikeutta eli kansainvälisiä sodan oikeussääntöjä. Ydinaseiden käyttö eittämättä loukkaisi humanitaarisen oikeuden perusperiaatteita ja sääntöjä. Lisäksi ydinaseet uhkaavat koko ihmiskuntaa. Emme voi humanitaarisena järjestönä ottaa riskiä. Meidän on pakko toimia, sillä maailmassa ei ole resursseja vastata ydinaseen tahallisen tai tahattoman käytön humanitaarisiin seurauksiin, Leino perustelee.

UUSI YDINASEKIELTOSOPIMUS hyväksyttiin vihdoin kesällä 2017 Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) kokouksessa tiukkojen neuvottelujen jälkeen. Ydinaseiden kieltäminen sai osakseen kansainvälistä huomiota myös myöhemmin syksyllä, kun ydinaseiden vastainen kampanja ICAN sai Nobelin rauhanpalkinnon.

Aiempaan ydinsulkusopimukseen ovat sitoutuneet lähes kaikki maailman maat, mutta toistaiseksi kaikki ydinasevaltiot ovat jättäneet uuden, ydinaseet totaalisesti kieltävän sopimuksen allekirjoittamatta. Myös Suomi useiden muiden EU-maiden ohella on sopimuksen ulkopuolella.

Joulukuisessa lausunnossaan Suomen Punainen Risti vetosi eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaan, että Suomi muuttaisi kantaansa. Lausunnossa korostettiin, että uusi sopimus konkreettisesti edistää ydinaseriisuntaa ja lisää ydinaseisiin liittyvää stigmaa, muttei uhkaa vanhoja ydinsulku- ja ydinkoekieltosopimuksia.

Ydinaseriisunta oli teemana myös kansainvälisen Punaisen Ristin valtuutettujen kokouksessa Turkissa marraskuussa 2017. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma, joka korostaa esimerkiksi nuorten roolia ydinaseriisuntaa koskevassa kansallisessa vaikutus- ja tiedotustyössä.

– Olimme mukana Turkissa. Suomen Punainen Risti haluaa profiloitua tämän tematiikan ympärille seuraavina vuosina, Leino vahvistaa.

Teksti: Ulriikka Myöhänen

04 Jan

Norsunluurannikolla vapaaehtoistyö toimii ponnahduslautana työmarkkinoille

Norsunluurannikon Punaisen Ristin päätoimistolla pidettiin kansallisen nuorisokomitean kokous. Kuvassa (vas.) Wiam Elfadl, Ouattara Ya Aimee, Mian Etchonwa Anick, Akindejo Angui Mobitou, Kroa Yao Faguisse, Diarrassouba Abdoulaye, Kouman Celine. Kuva: Wiam Elfadlin kuva-albumi.

 

Norsunluurannikolla Länsi-Afrikassa vapaaehtoistyö kerryttää kallisarvoista osaamista ja auttaa nuoria kiinni työelämään. Parhaimmillaan vapaaehtoistyössä hankitut taidot tunnustetaan yhtä arvokkaiksi kuin virallisen koulutusjärjestelmän piirissä kertynyt osaaminen.

 

ATLANTIN RANNALLA Länsi-Afrikassa sijaitseva Norsunluurannikko ei ole helppo paikka olla nuori. Yli puolet väestöstä on alle 25-vuotiaita, eikä koulutusta tai työpaikkoja ole tarjolla kaikille.

Suomen Punaisen Ristin järjestämä nuorisodelegaattikomennus Norsunluurannikolla Abidjanin suurkaupungissa paljasti Wiam Elfadlille, kuinka suuri merkitys vapaaehtoistyön tekemisellä on paikallisille. Jos esimerkiksi korkeat lukukausimaksut tekevät jatkokouluttautumisen mahdottomaksi, vapaaehtoistyö  tarjoaa monelle väylän tehdä muuten hyödyllistä työtä, oppia uusia asioita ja tuntea itsensä merkitykselliseksi.

– Paikalliset vapaaehtoiset olivat laajasti eri alojen osaajia: oli niin insinööriä, lakimiestä kuin sosiologia. Toisaalta vapaaehtoistyötä tekivät myös he, joilla ei ollut välttämättä mitään korkeakoulutusta. Kaikki kuitenkin kokivat vapaaehtoistyön itselleen merkityksellisenä toimintana, Elfadl kuvailee.

Koulutie voi siis nousta pystyyn Norsunluurannikolla, mutta myös oman alan työn löytäminen saattaa olla kiven alla. Koska Punaista Ristiä arvostetaan ja kunnioitetaan vastuullisena järjestönä, moni näkee sen hyvänä organisaationa paitsi yleishyödyllisen humanitäärisen työn vuoksi, myös oman tulevaisuutensa kannalta. Osa nuorista voi löytää töitä vapaaehtoistyön avulla.

 

Kuva on otettu Pan-Afrikkalaisen Konferenssin nuorten tapaamisesta. Kuvassa (vas.) Boa Marie Serge Karelle, Wiam Elfadl, Angui Mobitou ja Etchonwa Anick. Kuva: Wiam Elfadlin kuva-albumi.

PAIKALLISTEN NUORTEN vapaaehtoistehtävät vaihtelevat paljon. Tehtäviin kuuluu muun muassa raportointia, tapahtumien järjestämistä, tiedottamista ja läksykerhojen organisoimista. Elfadl näki komennuksellaan, kuinka vapaaehtoisille annettiin paljon vastuuta, mikä vaati myös vahvaa omistautumista ja sitoutumista.

– Vapaaehtoiset antoivat todella paljon itsestään, vaikka kyseessä on vapaaehtoistyö. He saattoivat tehdä pitkiäkin matkoja maaseudulle raportoidakseen paikan päältä kerättyä palautetta.

Vaikka vapaaehtoisten työpanosta arvostettiin kovasti, aina kaikkia välttämättömiäkään omasta pussista maksettuja kuluja ei pystytty korvaamaan. Elfadlin mielestä tämä oli ongelmallista, sillä yhtenä hänen nuorisodelegaattijaksonsa tavoitteena oli nimenomaan saada mukaan uusia nuoria vapaaehtoisia ja kehittää toimintaa edelleen.

– Esimerkiksi opiskelijoille ei aina pystytty hyvittämään liikkumisesta aiheutuneita kuluja tai myöntämään päivärahaa. Silti vapaaehtoiset tekivät pyyteettömästi arvokasta ja laadukasta työtä. Jos vain rahaa olisi ollut, heidät olisi voinut ottaa palkkalistoille vaikka saman tien.

 

VASTAVUOROISESTI Punainen Risti tarjosi vapaaehtoisille mahdollisuuksia osallistua hyödyllisiin koulutuksiin ja monenlaisille kursseille. Vapaaehtoistyö teki myös verkostoitumisesta ja ystävyyssuhteiden ylläpitämisestä helppoa.

– Toivottavasti vapaaehtoistyöstä tulee hyvä ponnahduslauta työelämään yhä useammalle. Paikalliset työnantajatkin alkavat onneksi olla kiinnostuneita vapaaehtoistyökokemuksesta ja sen eduista työmarkkinoilla, Elfadl kiittelee.

Abidjanin suurimman kaupunginosan Youpougonin paikallisosasto. Kuva: Wiam Elfadlin kuva-albumi.

FAKTA

Norsunluurannikko

Itsenäistyi Ranskasta vuonna 1960

Väkiluku noin 24 miljoonaa

Elinajanodote 53 vuotta

Lähes 60 prosenttia väestöstä on alle 25-vuotiaita

Yksi maailman merkittävimmistä kaakaon ja kahvin tuottajista

Lähteet: Maailmanpankki, World Fact Book, OECD

 

Teksti: Nelli Miettinen

05 Oct

Kahden viikon tehokuuri kansainvälisyyttä ja nuorisojohtajuutta

HENRY GOES ABROAD

Kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen mahtui paljon iloa ja ahaa-elämyksiä. Kerttu Auvisen lisäksi koulutukseen osallistui myös malawilainen Magret Kazembe.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Helsinkiläinen Kerttu Auvinen, 29, osallistui Tanskan Punaisen Ristin Nuorten vuosittaiseen Leadership Academy -koulutukseen elokuussa. Auviselle koulutuksen merkittävimmäksi anniksi nousi ryhmänohjaustaitojen kehittäminen.

 

“ODOTUKSENI OLIVAT korkealla, kun sain kuulla valinnastani Tanskassa järjestettävään kaksiviikkoiseen Leadership Academy -koulutukseen. Aiempi osallistuja oli kuvaillut koulutusta elämänsä parhaaksi, ja hänen sanansa vaikuttivat luonnollisesti myös omiin odotuksiini.

Uusien tuttavuuksien lisäksi lähdin hakemaan Tanskasta ennen kaikkea lisää taitoja ryhmänvetäjänä työskentelyyn. Olin toiminut Punaisen Ristin vapaaehtoisena jo muutaman vuoden ja kaipasin lisää vinkkejä siihen, miten voin tehdä vapaaehtoisena toimimisesta houkuttelevaa heille, jotka eivät vielä ole vapaaehtoisia. Lisäksi halusin inspiraatiota siihen, kuinka muovata toiminnasta entistä mukavampaa ja miellyttävämpää jo mukana oleville ihmisille.

Samojen kysymysten äärellä vaikutti olevan moni muukin johtajuusakatemian osallistuja. Koulutuksen keskeinen tarkoitus olikin nimensä mukaisesti kasvattaa taitojamme nuorisojohtajina ja fasilitoijina. Fasilitointi on suomeksi kankea sana, mutta johtajuusakatemiassa termi tarkoitti, että perinteisestä opettaja-oppilas -asetelmasta luovuttiin. Opettajien ja oppilaiden sijaan koulutuksessa toimi ohjaajia ja osallistujia.

 

FASILITOINNIN KESKIÖSSÄ on, että osallistujat kokevat oivalluksia tekemisen ja vuorovaikutuksen kautta. Ohjaajan tai fasilitoijan tehtävä on ohjata osallistujia kohti oivaltamista ja varmistaa, että osallistujien ryhmähenki on hyvä. Tanskan Punaisen Ristin Nuorten mukaan fasilitoinnissa työskentelytapa voi joskus ajaa yli opetettavan sisällön. Tärkeintä on, että osallistujat kokevat itsensä kuulluiksi, tuntevat olonsa hyväksi ja toimivat yhdessä tunnistaessaan tarpeita, ratkaistessaan ongelmia ja kehittäessään uusia ideoita.

Johtajuusakatemiaan osallistuminen oli ajoittain myös raadollista. Koulutuksen edetessä ja taitojen karttuessa itsekritiikki ja -syytökset nostivat päätään. Mieleeni muistui esimerkiksi kotimaisissa vapaaehtoisryhmissä tapahtuneita tilanteita, joissa uusista taidoista olisi ollut hyötyä. Esimerkiksi selittämällä asioita tekstin sijaan kuvien avulla olisin saanut joihinkin pitkäveteisiin ohjepapereihin lisää eloa ja tehnyt asiat mielekkäämmiksi kanssavapaaehtoisilleni. Mieltäni kuitenkin piristi se, että jatkossa kykenen toimimaan vastaavissa tilanteissa paremmin.

 

Graafista fasilitointia harjoittelemassa. Työtavassa käytetään apuna kuvia ja muita visuaalisia elementtejä.  Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

PARASTA KOULUTUKSESSA oli, että sain kokea ahaa-elämyksiä yhdessä 26 muun vapaaehtoisen kanssa. Joillekin osallistujille fasiliointi oli arkipäivää, koska he noudattivat menetelmää jo entuudestaan esimerkiksi siviiliammateissaan tai Punaisen Ristin kouluttajina. Toisille taas menetelmä oli uusi tuttavuus ja perinteinen oppilas-opettaja -malli tutumpi. Kaikille osallistujille uutta oli kuitenkin toimiminen ohjaajana monikulttuurisessa ryhmässä. Tämä takasi oppimiskokemuksia meille kaikille.

Minulle koulutuksen huippuhetki oli päivä, jolloin fasilitoimme oppimistuokion paikallisessa  lukiotasoisessa oppilaitoksessa. Oman ryhmäni aihe oli YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka tunnetaan myös Agenda2030-ohjelmana. Koin vahvan onnistumisen tunteen, kun aluksi niin hiljainen osallistujaryhmä vaikutti tuokion lopuksi innostuneen heille aiemmin vieraasta aiheesta. Tämän havainnon myötä oppimistuokion aikana kokemani hämmennyksen tunteet menettivät merkityksensä. Alun perin tuntemukset johtuivat siitä, kun emme aina noudattaneet tekemäämme suunnitelmaa siitä, kuka ohjaa minkäkin osuuden tai kuinka kauan minkäkin osuuden pitäisi kestää.

Lopulta minusta tuntui, että tavoitteemme fasilitoijina täyttyi, kun nuoret intoutuivat pohtimaan, mitä he voisivat tehdä omalla paikkakunnallaan Agenda 2030:n edistämiseksi. Ilman kaksiviikkoista koulutusta emme olisi ryhmäni kanssa välttämättä päässeet kyseiseen lopputulokseen.

 

Kouluvierailua suunnittelemassa. Kuva: Constantin Ioan Garleanu

 

Kaikkiaan johtajuusakatemia muistutti minulle, että eri taustoista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa työskennellessä oppii lisää niin heistä kuin itsestään. Opin myös lisää omista työskentelytavoistani ja tavoitteistani vapaaehtoisena.

Johtajuusakatemian eväillä jatkankin fasilitoinnin ja monikulttuurisen yhteistyön harjoittamista seuraavat kuukaudet Malawissa, jossa toimin nuorisodelegaattina ja työskentelen yhdessä muiden kansainvälisten nuorten sekä Malawin Punaisen Ristin nuorisovapaaehtoisten kanssa.”

 

Teksti: Kerttu Auvinen

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen.

Henry Goes Abroad -sarjassa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset kirjoittavat kokemuksistaan ulkomailla. Järjestö lähettää nuoria maailmalle muun muassa kansainvälisille leireille ja opintomatkoille.