23 Mar

Rasismi on näkyvää myös Suomessa

Rasisminvastainen viikko tuo esille, että jokaisella on mahdollisuus olla luomassa yhdenvertaista, turvallista ja kaikille avointa yhteiskuntaa. Kuvaaja: Kiia Etelävuori

 

Suomen Punainen Risti viettää rasisminvastaista viikkoa. Rasismista puhuessa on tärkeää ymmärtää, mitä termillä oikeastaan tarkoitetaan.

 

RASISMISTA ON tullut sana, jota käytetään paljon sen oikeaa merkitystä laveammin. Yleisesti puhutaan esimerkiksi ikärasismista. Sanalla viitataan syrjintään, jota tapahtuu, kun työtehtäviä täytettäessä hakijaa syrjitään tämän iän vuoksi. Samoin toisinaan kuulee käytettävän sanaa sukupuolirasismi. Vaikka syrjintä on aina väärin, kaikki syrjintä ei ole rasismia.

Rasismilla tarkoitetaan esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansallisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella tapahtuvaa syrjintää. Rasismia käytetään myös vallan välineenä. Rasistin mielestä tietyt ominaisuudet tekevät toisesta ihmisestä häntä huonomman tai arvottomamman. Jos ihminen kohtaa esimerkiksi väkivaltaa, kunnianloukkaamista, syrjintää, uhkailua, kiusaamista tai vahingontekoa oman etnisen tai uskonnollisen taustansa vuoksi, on kyseessä rasistinen teko.

Rasismin määrittely yksiselkoisesti on vaikeaa, sillä eri ryhmillä on näkemyseroja siitä, millainen toiminta on rasistista. Tärkeintä julkisessa keskustelussa olisikin keskittyä siihen, että ihmisarvoa loukkaavat käytännöt ja keskustelut saataisiin taltutettua – oli kyse sitten rasismista tai muusta syrjinnästä.

 

KUN OLIN ENSIMMÄISTÄ vuotta koulussa, luokallani oli juuri Kiinasta muuttanut poika, joka ei osannut kuin muutaman sanan suomea. En silloin edes tajunnut, että häntä olisi voitu syrjiä tämän vuoksi, eikä tajunnut muukaan luokkani. Lapsi ei ole rasistinen, vaan oppii sen ympäristöstään.

Ympäristössä rasismista ei ole puutetta. Maahanmuuttoon liittyvien uutisten kommenttipalstoja ei enää tee edes mieli mennä lukemaan, kun nimimerkkien takaa heitellään avoimen rasistisia kommentteja. Kerran kolme romaninaista ajettiin ulos vaateliikkeestä, jossa olin asioimassa. Omistaja uskoi heidän voivan olla paikalla vain varastaakseen. Vanhat rouvat puolestaan saattavat puhua loukkaavaan sävyyn maahanmuuttajista ja maahanmuuttajan näköisistä aamubussissa. Arjessa kohtaa usein myös mikroaggressioita, arkipäiväisiä alentavaksi tarkoitettuja huomautuksia.

 

KESKUSTELUSSA JYLLÄÄ monia väärinymmärryksiä rasismin tarkoituksesta. Filosofi ja kirjailija Heikki A. Kovalainen on kirjannut näistä väärinymmärryksistä neljä. Ensinnäkin, hänen mukaansa kaikki puhe ihmisryhmien välisistä eroista ei ole rasismia. Esimerkiksi maahanmuuttajien tekemien rikosten tilastointi ei ole Kovalaisen mukaan rasistinen teko. Rasismia taas on se, jos tilaston pohjalta vetää johtopäätöksiä koskemaan esimerkiksi kaikkia muslimeita.

Rasismi ei myöskään ole vain mielipide. Sitä ei voi pitää henkilökohtaisena mieltymyksenä, sillä rasistisella käytöksellä on yhteiskunnallisia seurauksia. Kolmanneksi, vähemmistön oikeuksia on sallittua parantaa enemmistön kustannuksella. Se ei ole muukalaisten suosimista omien sijasta, vaan ainut tapa tasata eriarvoisuutta. Neljäntenä väärinymmärryksenä Kovalainen kirjaa, että myös sellaiset  ihmiset väittävät olevansa rasismia vastaan, jotka tekevät rasistisia tekoja. Politiikan toimittaja Yrjö Raution kolumnin otsikon sanoin: Jos puhuu ja käyttäytyy kuin rasisti, on rasisti.

 

RASISMI ON normatiivinen käsite. Se tarkoittaa sitä, ettei sana itsessään sisällä ajatuksia oikeasta tai väärästä, kuten esimerkiksi sana rehellisyys. Rasistilla itsellään siis on tietyt näkemykset, mutta hän ei koe niissä oikeaa tai väärää. Voidaan kuitenkin sanoa, että rasismi tunnustetaan nykyään yleisesti tuomittavaksi asiaksi.

Myös yhteiskuntarakenteissa voi piillä rasistisia käytäntöjä. Silloin syrjintä on sisäänrakennettua esimerkiksi yhteiskunnan instituutioissa ja laeissa. Tyypillisimmin rakenteellinen rasismi näkyy käytännön mahdollisuuksissa. Jos työnhakijan nimi on ulkomaalainen, hänen voi olla esimerkiksi vaikeampaa saada työpaikkaa tai löytää asuntoa. Kun kaikille ei lähtökohtaisesti suoda yhtäläisiä mahdollisuuksia, on tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen vaikeaa.  

Suomen Punainen Risti uskoo, että jokainen voi toimia rasismia vastaan. Sen vuoksi SPR on aloittanut kampanjan, jossa voi jakaa omia rasisminvastaisia päätöksiään tunnisteella #minäpäätän. Rasismin vastainen päätös voi olla konkreettisesti maahanmuuttajatoimintaan mukaan meneminen, rasistiseen puheeseen puuttuminen sitä kuullessaan tai vaikka itsensä haastaminen omien ajatusten ja ennakkoluulojen tarkkailuun.

SPR:n rasisminvastaista kampanjaviikkoa vietetään tänä vuonna 20.-26. maaliskuuta. #minäpäätän #jagbestämmer #idecide

 

Teksti: Saara Tuominen

16 Mar

Ikuisesti ulkomaalainen

Ibrahim-Malla-Iraq

Ibrahim Malla / IFRC

Today starts the official week against racism. Racial and ethnic discrimination is still common in many societies. This week aims to encourage people to stand against any kind of racism, discrimination and intolerance.

Millaista olisi, jos et kuuluisi minnekään, jos et olisi osana mitään yhteisöä? Sinulla ei olisi kotimaata eikä kansalaisuutta tai mahdollisuutta muuttaa toiseen maahan siinä toivossa, että se hyväksyisi sinut kansalaisekseen.

Maailmassa on 10 miljoonaa ihmistä tällaisessa tilanteessa. He eivät ole minkään maan kansalaisia eikä heillä ole sen takia kansalaisten perusoikeuksia. Ilman kansalaisuutta oleva ihminen ei voi saada henkilöllisyystodistusta, joka on peruslähtökohta sille, että ihminen voi todistaa olevansa olemassa.

Suomalaisena henkilöllisyystodistuksen tärkeyttä on vaikea ymmärtää, koska se on meille itsestäänselvyys. Poliisiasemalla harmittaa, kun joutuu jonottamaan passia useamman minuutin. Entä jos poliisi toteaisikin luukulla, ettei sinulla ole oikeutta saada passia, koska et ole maan kansalainen. Sinulla ei olisi myöskään oikeutta poistua maasta. Suomessa laki takaa sen, että jokaisella on oikeus kansalaisuuteen, mutta näin ei ole kaikkialla maailmassa.

Kansalaisuudettomuus vaikuttaa kaikkiin arkielämän asioihin. Terveyskeskuksessa kysytään ensimmäiseksi henkilöllisyystodistusta. Palvelua ei saa, ellei pysty todistamaan, kuka on ja mistä on. Terveydenhuollon lisäksi kansalaisuudettomalla on harvoin oikeutta koulutukseen tai työpaikkaan. Edes pankkitiliä ei pysty avaamaan ilman henkilöllisyystodistusta.

”Kaikki ne asiat, jotka tekevät elämästä toimivan ja normaalin, on evätty ilman kansalaisuutta olevilta ihmisiltä. He jäävät helposti kaiken ulkopuolelle”, Punaisen Ristin perheenyhdistämisen suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borrego sanoo.

Kansalaisuudettoman on vaikea vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Ilman kansalaisuutta ei ole oikeutta äänestää ja vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Ulkopuolisena jää näkymättömäksi.

Norsunluurannikko-blogi

IFRC

Kansalaisuudettomuus on vakava ihmisoikeusloukkaus ja hirveä tilanne erityisesti lapsille. Yli kolmasosa maailman kansalaisuudettomista on lapsia. Tähän on useita syitä. Osassa maista kansalaisuudettomuus voi periytyä vanhemmilta, jos heistä ei kumpikaan pysty todistamaan kotimaatansa. Osassa maista kansalaisuus ei periydy äidiltä, vaikka äiti olisikin virallisesti asuinmaan kansalainen. Jos isällä ei ole kansalaisuutta tai vanhemmat ovat eronneet ja äiti kasvattaa lapsen yksin, lapsi jää ilman kansalaisuutta ja on tuomittu elämään yhteiskunnan ulkopuolella. Pahimmassa tapauksessa kansalaisuudettomuus voi periytyä useita sukupolvia.

”Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus viralliseen syntymätodistukseen heti syntyessään. Ilman rekisteröintiä ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että lapsi on edes olemassa. Tämän jälkeen jokaisen maan tulisi taata lapselle kansalaisuus automaattisesti. Esimerkiksi Suomessa syntynyt lapsi saa Suomen kansalaisuuden, vaikka vanhemmilla ei olisi kansalaisuutta”, Sirén-Borrego kertoo.

Viime vuosikymmenillä suurimmat syyt kansalaisuudettomien lisääntymiseen ovat olleet valtioiden, muun muassa Jugoslavian ja Neuvostoliiton, hajoamiset. Ihminen voi jäädä ilman kansalaisuutta, jos ei täytä asuinmaansa kansalaisuusehtoja kuten kielitaitovaatimuksia. Neuvostoliiton hajottua moni maan entinen kansalainen jäi asumaan Baltian maihin, mutta on edelleen ilman kansalaisuutta.

Meneillään olevat konfliktit pakottavat monet kansalaisuudettomiksi. Paon yhteydessä pakolaiset saattavat menettää henkilöpaperinsa. Pelkästään Syyrian konfliktin aikana on syntynyt kymmeniä tuhansia lapsia, joiden vanhemmat ovat joutuneet pakenemaan naapurimaihin. Osa näistä lapsista on ilman kansalaisuutta, koska vanhemmilla ei ole henkilöllisyystodistuksia todisteeksi kotimaasta. Pakolaiset joutuvat tilanteeseen, jossa ilman henkilöpapereita he eivät voi saada uuden asuinmaansa kansalaisuutta, mutta konfliktin takia eivät voi palata kotimaahankaan.

Ibrahim-Malla-Syria-blogi

Ibrahim Malla / IFRC

Suurin syy kansalaisuudettomuuteen tällä vuosikymmenellä on kuitenkin syrjintä. Etnisen taustan tai uskonnon takia monilta ihmisiltä on evätty mahdollisuus normaaliin elämään. Kansalaisuuden hakemisesta on tehty osassa maista mahdotonta. Tilanne voidaan muuttaa, jos siihen on poliittista tahtoa. Tärkeintä on turvata lasten tulevaisuus.

”Kansalaisuutta ei saa kieltää tai ottaa pois riippumatta ihmisen taustasta”, Sirén-Borrego painottaa.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n tavoitteena on saada kansalaisuudettomuus loppumaan vuoteen 2024 mennessä. UNHCR pyrkii vaikuttamaan maiden lainsäädäntöön, jotta kansalaisuudettomat eivät jäisi enää näkymättömiksi ja heidän erityistarpeet otettaisiin huomioon. Käy allekirjoittamassa vaatimus kansalaisuudettomuuden päättämisestä.

Paula Pihlava