17 May

Analyysi: Maailmaaselittävä rasismi tuntuu hyvältä, sillä sen kautta elämälleen voi löytää merkityksen (Rasismin kaksi pilaria, osa 2)

Kuva: Tapio Pellinen

 

Rasistisilla ideologioilla monimutkainen maailma voidaan selittää tavoilla, jotka tekevät omasta elämästä merkityksellisen, arvioi Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen.

 

Lue täältä rasismia pohtivan juttuparin ensimmäinen osa!

 

IHMISESSÄ ON LUONNOSTAAN pisara rasistia. Siitä syntyy nykypäivän rasismin toinen kantava pilari, kun omat luontaiset epäluulon tuntemukset jalostetaan ideologian asemaan. Niistä rustataan maailmanselitys, jonka kautta maailma tuntuu ymmärrettävältä ja oma elämä merkitykselliseltä.

Maailma on iso ja käsittämätön koneisto, jossa sokea sattuma pompottelee pientä ihmistä. “Se on monimutkaista” on epätyydyttävä selitys. “Meillä on vihollisia!” on äärimmäisen tyydyttävä näkemys: oma paikka on silloin hyvin helppo hahmottaa. Olen hyvien eli omien puolella ja pahaa vastaan!

 

VÄITÄN, ETTÄ ORGANISOITUNUT RASISMI vetää ihmisiä mukaan toimintaansa juuri tästä syystä.

Tarina on suuri: vedä maiharit jalkaan ja lähde äärikansallismieliseen katupartioon, niin olet osa pyhää sotaa, joka suojelee meidän elämäntapaamme sitä halveksuvilta vihollisilta. Uhan tunteen luominen motivoi ihmisiä toimimaan. Siks äärinationalistista tulevaisuudenkuvastoa hallitsevat erilaisiksi oletettujen ihmisten perhekokotilastot, visiot 2050-luvun islamilaisesta “Eurabiasta” ja eurooppalaisen elämäntavan katoamisesta suvakkisalaliittojen sokealla myötävaikutuksella.

Sotasankarifantasiat ovat tenhoava tapa selittää itselleen nykymaailmaa, jossa elämän merkityksen ja suunnan keksiminen on sysätty kokonaan yksilön omille harteille. Rasistisen ideologian omaksuva ihminen tuntee, ettei hän ole enää vain epämääräinen sivustakatsoja. Hänestä tulee osa aikamme kriittistä kamppailua. Herjaavien tekstiviestien lähettäminen pizzerian omistajalle, 20 hengen rasistisen mielenosoituksen järjestäminen nukkumalähiössä tai polttopullojen heittäminen vastaanottokeskukseen ylevöityy joksikin jaloksi ja tärkeäksi. Tällä on väliä!

Ei ole lainkaan sattumaa, että ideologisen kentän toisella laidalla väkivaltaiseen islamintulkintaan nojaava Isis-järjestö korosti värväyspropagandassaan hyvin tutunkuuloista näkemystä. Isisin soturina Syyriassa, Irakissa tai Ranskassa voisi auttaa kärsiviä muslimiveljiä ja osallistua ihmiskunnan lopulliseen hyvän ja pahan taisteluun. Vaikka tuo sota tarkoittaisi ihmisen puukottamista torilla tai rekalla väkijoukkoon ajamista, se on oikein ja kohtuullista. Tekijällä ja hänen elämällään on ollut väliä!

 

VIHOLLISTEN LUOMINEN ei ole muuttunut.

Samat puheenpainot pulpahtavat pintaan niin Ruandan kansanmurhassa, nykyajan äärioikeiston verkkokeskusteluissa kuin talvisodassakin. Vihollisilta riisutaan inhimillisyys, heitä verrataan eläimiin ja luonnontuhoihin ja heidän aiheuttamaansa uhkaa omalle elämäntavalle korostetaan. Omasta ryhmästä rakennetaan myyttinen kuva ylväänä ja oikeasydämisenä.

Heimossa ihmisen on hyvä olla, ja se saa ideologisen rasismin juurtumaan.

Psykologi Roya Rad kirjoittaa, että ihmisellä on kaksi identiteettiä eli minäkuvaa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Ensimmäinen kertoo, kuka minä olen, kun taas toinen kertoo, mihin minä kuulun. Radin mukaan ihminen, jonka on vaikea muodostaa mielekästä kuvaa itsestään, voi korvata sitä kiinnittymällä voimakkaasti johonkin yhteisölliseen minäkuvaan.

Jos joku ei itse aivan tiedä, kuka haluaisi tai voisi olla, ääriryhmistä löytyy kyllä ehdotuksia. Teollisuuden työpaikat katoavat ja pikkupaikkakunnat näivettyvät, mutta ainakin olen ylpeästi Suomen valkoisen kansan puolustaja, en mikään petturisuvakki tai maahantunkeutuja!

 

KUN KERRAN MINÄKUVAN RAKENTAA, sitä rakastaa ja tarvitsee. Siitä ja siihen liittyvistä maailmankatsomuksista on hyvin vaikea päästää irti, ellei tilalle ole laittaa jotain muuta. Ylen jutussa haastateltu äärioikeiston tutkija Tommi Kotonen arvioi, että monet ääriliikkeisiin nuorena liittyneet pysähtyvät arvioimaan elämänsä suuntaa muutosten kynnyksellä. Ikää karttuu, opinnot alkavat, lapsi syntyy tai työpaikka löytyy. Vaikeampaa ääriliikkeistä luopuminen on niille, joita olisi odottamassa vain seinän tuijottaminen vuokrayksiössä.

Tähän merkityksenkaipuuseen kiteytyy yksi nykyisen maailmanajan suurimmista haasteista. Ilman merkitystä ihmiset ovat tuuliajolla, mutta yhteisöjen ote yksilöistä on sirpaloitunut hyvässä ja pahassa. Ihmiset saavat monin tavoin olla vapaammin omia itsejään kuin koskaan aiemmin maailmanhistoriassa. Kääntöpuolena oman paikkansa maailmassa joutuu rakentamaan yksin. Niille, joilla on vahva näkemys oman elämän suunnasta, se sopii mainiosti. Niille, jotka eivät sopineet vanhan maailman laatikoihin, se on kaltoinkohtelua parempi vaihtoehto. Mutta entä niille, jotka eivät oikein tiedä, mihin menisivät? Heidän rattaisiinsa lentää uusi kapula.

Tämäkään analyysi ei tarjoa helppoja ratkaisuja rasismin vastustamiselle. Se kuitenkin toivottavasti valaisee sitä, millaisia asioita merkityksenkaipuu saa ihmiset pahimmillaan tekemään. Rasismin tai radikalismin maailmanselityksekseen ottaneet eivät luultavasti muutu, ellei heille ole tarjolla jotain parempaa tarinaa, yhteisöä ja paikkaa maailmassa. Miten sellaisia rakennettaisiin?

Teksti: Tapio Pellinen

23 Mar

Rasismi on näkyvää myös Suomessa

Rasisminvastainen viikko tuo esille, että jokaisella on mahdollisuus olla luomassa yhdenvertaista, turvallista ja kaikille avointa yhteiskuntaa. Kuvaaja: Kiia Etelävuori

 

Suomen Punainen Risti viettää rasisminvastaista viikkoa. Rasismista puhuessa on tärkeää ymmärtää, mitä termillä oikeastaan tarkoitetaan.

 

RASISMISTA ON tullut sana, jota käytetään paljon sen oikeaa merkitystä laveammin. Yleisesti puhutaan esimerkiksi ikärasismista. Sanalla viitataan syrjintään, jota tapahtuu, kun työtehtäviä täytettäessä hakijaa syrjitään tämän iän vuoksi. Samoin toisinaan kuulee käytettävän sanaa sukupuolirasismi. Vaikka syrjintä on aina väärin, kaikki syrjintä ei ole rasismia.

Rasismilla tarkoitetaan esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansallisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella tapahtuvaa syrjintää. Rasismia käytetään myös vallan välineenä. Rasistin mielestä tietyt ominaisuudet tekevät toisesta ihmisestä häntä huonomman tai arvottomamman. Jos ihminen kohtaa esimerkiksi väkivaltaa, kunnianloukkaamista, syrjintää, uhkailua, kiusaamista tai vahingontekoa oman etnisen tai uskonnollisen taustansa vuoksi, on kyseessä rasistinen teko.

Rasismin määrittely yksiselkoisesti on vaikeaa, sillä eri ryhmillä on näkemyseroja siitä, millainen toiminta on rasistista. Tärkeintä julkisessa keskustelussa olisikin keskittyä siihen, että ihmisarvoa loukkaavat käytännöt ja keskustelut saataisiin taltutettua – oli kyse sitten rasismista tai muusta syrjinnästä.

 

KUN OLIN ENSIMMÄISTÄ vuotta koulussa, luokallani oli juuri Kiinasta muuttanut poika, joka ei osannut kuin muutaman sanan suomea. En silloin edes tajunnut, että häntä olisi voitu syrjiä tämän vuoksi, eikä tajunnut muukaan luokkani. Lapsi ei ole rasistinen, vaan oppii sen ympäristöstään.

Ympäristössä rasismista ei ole puutetta. Maahanmuuttoon liittyvien uutisten kommenttipalstoja ei enää tee edes mieli mennä lukemaan, kun nimimerkkien takaa heitellään avoimen rasistisia kommentteja. Kerran kolme romaninaista ajettiin ulos vaateliikkeestä, jossa olin asioimassa. Omistaja uskoi heidän voivan olla paikalla vain varastaakseen. Vanhat rouvat puolestaan saattavat puhua loukkaavaan sävyyn maahanmuuttajista ja maahanmuuttajan näköisistä aamubussissa. Arjessa kohtaa usein myös mikroaggressioita, arkipäiväisiä alentavaksi tarkoitettuja huomautuksia.

 

KESKUSTELUSSA JYLLÄÄ monia väärinymmärryksiä rasismin tarkoituksesta. Filosofi ja kirjailija Heikki A. Kovalainen on kirjannut näistä väärinymmärryksistä neljä. Ensinnäkin, hänen mukaansa kaikki puhe ihmisryhmien välisistä eroista ei ole rasismia. Esimerkiksi maahanmuuttajien tekemien rikosten tilastointi ei ole Kovalaisen mukaan rasistinen teko. Rasismia taas on se, jos tilaston pohjalta vetää johtopäätöksiä koskemaan esimerkiksi kaikkia muslimeita.

Rasismi ei myöskään ole vain mielipide. Sitä ei voi pitää henkilökohtaisena mieltymyksenä, sillä rasistisella käytöksellä on yhteiskunnallisia seurauksia. Kolmanneksi, vähemmistön oikeuksia on sallittua parantaa enemmistön kustannuksella. Se ei ole muukalaisten suosimista omien sijasta, vaan ainut tapa tasata eriarvoisuutta. Neljäntenä väärinymmärryksenä Kovalainen kirjaa, että myös sellaiset  ihmiset väittävät olevansa rasismia vastaan, jotka tekevät rasistisia tekoja. Politiikan toimittaja Yrjö Raution kolumnin otsikon sanoin: Jos puhuu ja käyttäytyy kuin rasisti, on rasisti.

 

RASISMI ON normatiivinen käsite. Se tarkoittaa sitä, ettei sana itsessään sisällä ajatuksia oikeasta tai väärästä, kuten esimerkiksi sana rehellisyys. Rasistilla itsellään siis on tietyt näkemykset, mutta hän ei koe niissä oikeaa tai väärää. Voidaan kuitenkin sanoa, että rasismi tunnustetaan nykyään yleisesti tuomittavaksi asiaksi.

Myös yhteiskuntarakenteissa voi piillä rasistisia käytäntöjä. Silloin syrjintä on sisäänrakennettua esimerkiksi yhteiskunnan instituutioissa ja laeissa. Tyypillisimmin rakenteellinen rasismi näkyy käytännön mahdollisuuksissa. Jos työnhakijan nimi on ulkomaalainen, hänen voi olla esimerkiksi vaikeampaa saada työpaikkaa tai löytää asuntoa. Kun kaikille ei lähtökohtaisesti suoda yhtäläisiä mahdollisuuksia, on tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentaminen vaikeaa.  

Suomen Punainen Risti uskoo, että jokainen voi toimia rasismia vastaan. Sen vuoksi SPR on aloittanut kampanjan, jossa voi jakaa omia rasisminvastaisia päätöksiään tunnisteella #minäpäätän. Rasismin vastainen päätös voi olla konkreettisesti maahanmuuttajatoimintaan mukaan meneminen, rasistiseen puheeseen puuttuminen sitä kuullessaan tai vaikka itsensä haastaminen omien ajatusten ja ennakkoluulojen tarkkailuun.

SPR:n rasisminvastaista kampanjaviikkoa vietetään tänä vuonna 20.-26. maaliskuuta. #minäpäätän #jagbestämmer #idecide

 

Teksti: Saara Tuominen

28 Jul

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu: Rasismiin puuttumisen treenikehä

Vloggaaja Timo Wilderness tutustuu heinäkuun ajan Punaisen Ristin kotimaan toimintaan ja esittelee parhaita paloja videomuodossa. Timo vieraili rasismiin puuttumisen treenikehässä ja selvitti, mitä treenikehän vetäjä tekee.  

Rasismiin puuttumisen treenikehä -työpajassa osallistujat oppivat tunnistamaan rasismia ja saavat tietoa ja kokemuksia siihen puuttumisesta.

Työpajassa hyödynnetään toiminnallista Forum-teatterimenetelmää. Painopisteenä ovat arkipäiväiset vuorovaikutustilanteet esimerkiksi julkisilla paikoilla, sosiaalisessa mediassa, koulussa, työpaikalla, harrastuksissa tai kaveriporukassa.

”Ideana on se, että me luodaan lyhyitä kohtauksia, joissa vaihdetaan näyttelijöiden paikkaa. Kaikki pääsevät testaamaan, miltä tuntuu puuttua ja mitkä ne oikeat keinot voisivat olla”, kertoo treenikehän vetäjänä toimiva Annika.

Vapaaehtoiseksi rasisminvastaiseen toimintaan?

Rasisminvastaiselle työlle on valtava tarve ja vapaaehtoisia kaivataan erilaisissa ryhmissä kouluttajina.

Lue lisää treenikehän vetäjäksi kouluttautumisesta ja katso tulevat koulutukset.

Tutustu myös Ei rasismille! -hankkeeseen.

Kuka Timo Wilderness

Timo Korpi alias Timo Wilderness on 27-vuotias helsinkiläinen vloggaaja, joka on tehnyt videoita lapsesta asti.  Ennen kuin Timo tutustui vapaaehtoistyöhön, Punainen Risti oli hänelle kaukainen asia — vaikka toiminta kiinnostikin. Lue, kun Timo esittelee itsensä.

Katso muut Timon vlogit, joissa hän tutustuu Punaisen Ristin toimintaan Suomessa. Tutustu Timon omaan vlogiin täällä.

 

07 Jan

Vähemmistöt yhteiskunnan suuri enemmistö

Suomessa elää suuri määrä erilaisia vähemmistöjä. Etnisten ja kielivähemmistöjen lisäksi esimerkiksi seksuaali- ja vammaisvähemmistöt lisäävät yhteiskuntamme monimuotoisuutta. Jotta kykenisimme edistämään vähemmistöjemme oikeuksia ja samalla yhdenvertaisuutta, ei tietämättömyydelle saa jättää jalansijaa.

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla salamavalot välkkyivät kutsuvieraiden astellessa upeissa muotiluomuksissaan kättelemään presidenttiparia. Vuosien mittaan Linnan juhlissa on totuttu näkemään kaikenlaista asustetta, mutta tällä kertaa yhdellä parilla oli jotain hieman poikkeuksellisempaa yllä, nimittäin poliittinen kannanotto.

Syntyperältään kolttasaamelaisen Pauliina Feodoroffin ohimoon sekä hänen puolisonsa Milja Sarkolan käsivarteen piirretyt lyhyet mutta ytimekkäät viestit 169 herättivät televisiokatsojien kiinnostuksen. Mitä luku tarkoittaa? Monelle suomalaiselle tuli uutena tietona, että numeroyhdistelmällä viitataan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksia koskevaan yleissopimukseen numero 169. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta.

Kannanotto herätti keskustelua ja ihmettelyä. Suomea on usein pidetty edistyksellisenä vähemmistöjä koskevissa yhteiskunnallisissa asioissa. Onhan meillä esimerkiksi velvollisuus opiskella toista kotimaista kieltä kouluissa vähän vajaan 300 0000 ruotsia äidinkielenään puhuvan vuoksi sekä muun muassa saamelaisten oma kulttuurinen itsehallinto, josta Saamelaiskäräjät vastaavat. Moni miettikin, miksi sopimus on jäänyt ratifioimatta.

Tietämättömyydestä syntyy ennakkoluuloja

Kannanoton synnyttämä keskustelu paljasti oman tietämättömyytemme saamelaisuudesta ja alkuperäiskansaa koskevista ajankohtaisista asioista. Lapin yliopiston saamelaiseen poronhoitoon liittyvää väitöskirjaa työstävä tutkija Anne-Maria Magga onkin sanonut, että tietämättömyys saamelaiskulttuurista on poliittinen valinta Suomessa.

Tietämättömyytemme ei usein koske vain saamelaisuutta vaan ulottuu myös muihin vähemmistöihin. Harva osaa kovinkaan kattavasti kertoa vaikka vanhavenäläisistä tai tataareista. Myös tietoisuus esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen tai vammaisryhmien oikeuksista sekä niihin liittyvistä ongelmista on usein hyvin pinnallisella tasolla silloin, kun niillä ei ole suoraa kosketusta omaan elämäämme.

Tietämättömyys on suurin ennakkoluuloja aiheuttava asia. Ja ennakkoluulot taas osaltaan voivat johtaa muun muassa syrjintään. Yhteiskunnassa, jossa etnisten ja kansallisten vähemmistöjen kokemat viharikokset ovat olleet kasvussa viime vuosina, ei tietämättömyydelle tai etenkään välinpitämättömyydelle ole sijaa.

Vähemmistöjen asia on koko yhteiskunnan asia

Maahanmuuton myötä Suomeen saapuu jatkuvasti uusia vähemmistöjä. Eri kulttuurien säilyttäminen vaatii tulevaisuudessa yhä enemmän yhteiskunnallisia ponnisteluja, ja on tärkeää tehdä se ketään syrjimättä. Jotta tämä onnistuisi, vaaditaan yhä avoimempaa keskustelua. Avoin keskustelu taas vaatii tietoa argumenttien tueksi.

Yhdenvertaisuutta voidaan edistää monella eri tavalla. Sen lisäksi, että vähemmistöjen edustajien tulisi rauhassa saada nostaa esille kokemiaan epäkohtia ja herättää keskustelua, tarvitaan myös pitkäjänteistä sekä systemaattista tiedotus- ja kasvatustyötä. Ymmärrystä vähemmistöistä, heidän kulttuureistaan ja oikeuksistaan on tärkeä syventää, jotta ennakkoluuloisia asenteita saataisiin muokattua pysyvästi. Vähemmistöjen asema koskettaa nimittäin koko yhteiskuntaa.

Se, miten kykenemme huolehtimaan vähemmistöjen oikeuksista, kertoo paljon maastamme.

Tiesitkö jo tämän vähemmistöistä?

Tiesitkö jo tämän vähemmistöistä Suomessa?

 

Teksti ja infografiikka: Riikka Hietajärvi