06 Apr

Eloa raunioissa, teltoissa ja taistelussa ‒ mitä kuvat kertovat Syyriasta

Syyrian yli kuusivuotisen konfliktin aikana maa ja sen asukkaat on  ikuistettu lukuisiin kuviin, jotka kertovat tilanteen vakavuudesta. Tämä pikkulapsi kuvattiin pakolaisleirillä vuonna 2014. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

Valokuvat luovat Syyrian konfliktin kauhuja seuraaville ikkunan paikallisten ihmisten todellisuuteen. Kuvia käytetään todisteena vaarasta, vetoomuksena ihmisarvosta ja avunhuutona epätoivoisen tilanteen keskeltä.

 

VALOKUVA LINKITTÄÄ ihmisiä ympäri maailmaa saman asian ääreen. Jo kymmeniä vuosia sitten napalmia alasti pakenevat lapset käännyttivät yhdysvaltalaiset Vietnamin sotaa vastaan. Viime vuonna kuva, jossa pieni poika istuu tyhjin silmin ambulanssin oranssilla penkillä kasvot veressä, nousi yhdeksi Syyrian konfliktin vastaiseksi symboliksi. Kuva levisi ympäri maailmaa. Sen vaikuttavuudesta kertoo hyvin tapaus, jossa CNN:n uutisankkuri puhkesi kyyneliin suorassa lähetyksessä kertoessaan pojan tarinaa.

Valokuva vaikuttaa katsojaan empatian kautta. On tutkittu, että ihmisen aivoissa on ”peilineuroneja”, jotka aiheuttavat empatian kokemuksen. Neuronit auttavat meitä ymmärtämään kanssaihmistemme tuntemuksia. Tutkimusten mukaan samat neuronit aktivoituvat myös silloin, kun ihminen katsoo valokuvaa. Sen vuoksi valokuva luo muuhun kanssakäymiseen verrattavissa olevan tunnereaktion. Kuvasta on tullut jo niin yleinen tapa kommunikoida, että siitä on syntynyt universaali kieli, jota ei tarvitse kääntää.

Näiden ominaisuuksien ansiosta valokuva on tehokas keino viestiä kriisialueen tilanteesta. Syyrian konfliktista julkaistu kuvamateriaali näyttää, millaista tulitaistelun ja pommitusten keskellä on elää.

Kansainvälisen Punaisen Ristin Komitean ja Syyrian Punaisen Puolikuun jäsenet pääsivät viime marraskuussa arvioimaan Aleppon itäosassa sijaitsevan Hananon elinolosuhteita. Kuva: Sevim Turkmani/ICRC

 

TAISTELUT ALEPPOSSA alkoivat vuonna 2012. Väkivaltaisuuksien tuloksena Syyrian suurin kaupunki ja Unescon suojelukohde on muuttunut vain varjoksi entisestä. Ikkunat ovat räjähtäneet sisään, eikä yksikään julkisivu ole enää ehjä.

Sortuneet rakennukset ovat tehokasta kuvastoa kahdesta syystä. Ensinnäkin, kuvat ovat todisteita iskuista, jotka ovat kohdanneet kaupunkia. Toiseksi, kuvat rakennuksista eivät itsessään sisällä väkivaltaa. Katsojan on helpompi lähestyä ja tutkailla niitä kuin esimerkiksi ihmisuhreja sisältäviä kuvia. Jokainen voi kuitenkin kuvitella, millaisia vammoja rakennuksen murskaava pommi aiheuttaa ihmiselle.

Isä ja poika keittivät vettä itse tehdyllä liedellä Aleppossa marraskuussa 2015. Ruokaa ja lämpöä oli pommitusten keskellä vaikea saada. Kuva: Pawel Krzysiek/ICRC

 

KUVIA ALEPPON tuhoutuneesta kaupungista voidaan lukea vertauksena kaupungin ihmisten hädästä. Kuvat vettä keittävästä miehestä ja lapsesta, tuhoutuneesta seinästä ja saranoillaan roikkuvista ovenkarmeista kertovat koko Aleppon tarinan. Kaupunkia ja sen asukkaita on pommitettu kerta toisensa jälkeen, eivätkä he pysty itse korjaamaan tilannetta. Monet eivät voi tehdä muuta kuin yrittää elää tilanteen keskellä.

Kuvat, joissa ihmiset tekevät arkisia asioita, kuten ovat ostoksilla tai peseytyvät, ovat voimakkaita samaistuttavuuden vuoksi. Katsoja voi nähdä itsensä tekemässä juuri samoja asioita kuin kuvan henkilö. Syyriasta julkaistavissa kuvissa halutaan tuoda esiin maailma, jossa kaaos on asettunut osaksi ihmisten arkea.

Samaistumisen lisäksi katsojan halutaan tuntevan kuvissa myös toiseutta. Repaleiset vaatteet, tuhoutuneet talot ja roskia täynnä oleva maa kertovat länsimaalaiselle katsojalle, että kuvassa oleva henkilö elää hyvin erilaisessa todellisuudessa kuin hän itse. Kun katsoja samaistuu kuvassa olevaan ihmiseen, mutta tuntee toiseutta tämän erilaisen elämäntilanteen vuoksi, syntyy halu auttaa.

Tytöt väestönsuojaksi muutetussa koulussa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa helmikuussa 2016. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

SYYRIAN KONFLIKTIN uhreiksi on joutunut kymmeniätuhansia alaikäisiä. Lasten ja nuorten näyttäminen Syyriasta tulevassa kuvastossa on vetoomus maailmalle. Valokuva Kreikan rannalle huuhtoutuneesta punapaitaisesta pikkupojasta on osuva esimerkki siitä, miten yksi lapsi voi edustaa kaikkia maailman lapsia kuvassa oleva poika voisi yhtä hyvin olla Suomessa kuvaa katsovan ihmisen oma.

Lapsiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus herättää yhden suurimmista tunnereaktioista. Sen vuoksi lasten kuvia käytetään oikeastaan kaikissa humanitaariseen apuun liittyvissä kampanjoissa. Naisten ja lasten nostaminen hätää kärsivien keskiöön on tyypillistä. Suomalaisten reaktioista julkisessa keskustelussa on ollut hyvin luettavissa se, miten turvapaikkaa hakevaan nuoreen mieheen suhtaudutaan varauksellisemmin verrattuna naiseen tai lapseen. Avuntarve ei kuitenkaan katso ikää tai sukupuolta.

Syyrian konfliktia pakeneville jaettiin peittoja ja hygieniapakkauksia Pohjois-Libanonissa vuonna 2014. Tuolloin edessä olivat kylmyys ja talvimyrskyt. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

SYYRIAN KONFLIKTISTA julkaistavaan kuvastoon kuuluvat oleellisesti myös kuvat pakolaisista. Noin 11 miljoonaa syyrialaista on joutunut jättämään kotinsa. Suurin osa pakolaisista on paennut maan muihin osiin sekä naapurimaihin. Euroopasta turvapaikkaa on hakenut noin miljoona syyrialaista.

Pakolaisleirikuvissa korostuu tilanteen epämukavuus. Tilaa on vähän, ruuanlaitto vaikeaa ja jätehuolto alkeellinen. Ihmiset kuvataan välitilassa telttamaisissa asumuksissa. Katsoja kuitenkin tietää, että kuvan ihminen on voinut elää näissä oloissa jo vuosikausia.

Länsimaalaisille esitettävissä kuvissa keskitytään näyttämään, miten sotatoimet vaikuttavat siviilien elämään. Esimerkiksi sotilaita tai muuta aseellista toimintaa ei kuvissa juuri näytetä. Syyrian kansasta tehdään kuvissa samanlainen sivustaseuraaja kuin mitä länsimaalaisetkin ovat paikalliset vain joutuvat kärsimään myös maassaan vallitsevan konfliktin seuraukset.

 

Teksti: Saara Tuominen

24 Nov

Vastaanottokeskus oli välitila – nyt elämä jatkuu

vokki2Tätä maisemaa Faraj Malek katsoi kuukausien ajan huoneestaan Helsingin Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa. Nyt keskus on suljettu ja sen huoneet ovat autiot. Malek ei halua esiintyä kuvissa.

 

Elämä tuntui painajaiselta. Vielä syksyllä 2015 Faraj Malek oli kotonaan Etelä-Syyriassa äitinsä, sisarustensa ja kihlattunsa luona. Tämän vuoden alussa hän makasi uudessa sängyssään Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa Helsingissä. Oli keskitalvi ja ulkona jatkuva pimeys.

 

19-VUOTIAS Faraj Malek pakeni Syyriasta, kun häntä vaadittiin liittymään armeijaan. Malek jätti kotinsa marraskuussa 2015 ja matkusti lähes kuukauden, kunnes saapui Suomeen.

Ensimmäisenä hänet sijoitettiin Lahteen, mikä oli Malekille rankka kokemus. Ihmiset huutelivat kaduilla, eivätkä turvapaikanhakijat uskaltaneet liikkua yksin, koska pelkäsivät joutuvansa pahoinpidellyiksi. Vastaanottokeskus puolestaan oli suuri, yli 300 henkeä asuttava laitos.

Kerättyään Lahdessa muutaman kuukauden voimiaan Malek haki siirtoa Helsinkiin. Se hyväksyttiin, ja hän saapui Ruskeasuolle tammikuun lopulla.

Malekin turvapaikkakuulustelu oli pidetty jo Lahdessa, joten Ruskeasuolla mies ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

vokki12Malekin lisäksi Ruskeasuolla päätöstä turvapaikasta odottivat myös kymmenet muut ihmiset. Asukkaat koristelivat Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa keskuksen ovia ja seiniä tehdääkseen tilasta kotoisamman. Esimerkiksi yksi perhekerroksen ovista oli koristelu perheenjäsenten nimikirjaimilla ja sanalla ‘rakkaus’.

 

AIKAANSA vastaanottokeskuksessa Malek kuvaa välitilaksi. Päivät tuntuivat puuduttavilta, sillä kaikki tehtiin saman rutiinin mukaan. Ajankulukseen Malek kävi kaupungilla, pelasi biljardia ja vietti aikaa huoneessaan.

Samassa tilassa Malekin kanssa asui kolme muutakin miestä, ja häntä painoi oman tilan puute. Joskus Malek pakeni puistoon tai alakerrassa olevaan saliin saadakseen olla yksin.

Alkuajat vieraassa maassa kuluivat kuin sumussa. Malek ei tuntenut kuuluvansa Suomeen. Oman perheen kaipuu tuntui lamauttavalta.

Myös tunnelma vastaanottokeskuksessa oli usein apea, kun aika ajoin joku asukkaista sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Malekin mukaan samassa talossa asuessa muita kohtelee kuin veljiään, ja yhden suru sattuu kaikkiin. Kielteiset päätökset lisäsivät myös pelkoa siitä, millainen tulevaisuus itsellä on edessä.

–  Mieli ei lepää vastaanottokeskuksessa, kun kaikki odottavat päätöksiään.

vokki15Vastaanottokeskukset ovat väliaikaiseen asumiseen tarkoitettuja laitoksia, ja välillä se myös näkyy. Ruskeasuon keskuksen lastenhuone muuttui kodikkaammaksi, kun asukkaat tarttuivat siveltimiin vapaaehtoisina olleiden taideopiskelijoiden kanssa.

 

RUSKEASUOLLA TARJOTTIIN suomen kielen opetusta, ja sen avulla Malek aloitti hitaan kotiutumisen. Syyriassa hän oli opiskellut yliopistossa. Helsingissä Malek pääsi kolmeen eri työkokeiluun, joissa hän oppi rakennusalasta. Tänä syksynä hän aloitti rakennusopinnot ammattikoulussa.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen Malek sai ehdittyään jo muuttaa pois Ruskeasuon vastaanottokeskuksesta. Suomen Punaisen Ristin työntekijät auttoivat keskuksen asukkaita löytämään alivuokralla olevia huoneita kaupungista. Malek muutti syksyn alussa suomalaisen miehen alivuokralaiseksi.

– Voin siellä paljon paremmin. Saan laittaa ruokani itse ja päättää, miten tulen ja menen.

Malek ei kuitenkaan hylännyt Ruskeasuota.

– Kävin uusien turvapaikanhakijoiden kanssa asuntotoimistossa ja muilla asioilla sekä autoin heitä kielen kanssa.

vokki7Sana ‘kiitos’ oli ripustettu vastaanottokeskuksen salin kattoon. Tila toimi olohuoneena, jossa asukkaat pelasivat biljardia ja seurustelivat toistensa kanssa.

 

RUSKEASUON vastaanottokeskuksen sulkeminen on ollut tiedossa keväästä asti. Virallisesti keskus meni kiinni marraskuun ensimmäisellä viikolla, ja edeltävällä viikolla paikkaa tyhjennettiin kovaa vauhtia. Malekin vanhassa huoneessa oli silloin jäljellä enää sänkyjen rungot. Nuorten käytävillä kuivui vielä pyykkejä, mutta perhekerrokset olivat autioita.

vokki_pieni1Vastaanottokeskuksia suljetaan eri puolilla Suomea, koska turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt viime vuodesta. Keskusten sulkemisesta päättää Maahanmuuttovirasto. Ruskeasuolla Malekin sängystä oli loka-marraskuun vaihteessa jäljellä pelkkä runko.

 

Ruskeasuon sulkeminen ei tunnu Malekista pahalta, sillä hän ei  kiintynyt paikkaan. Hän kuitenkin kertoo, että nykyiset asukkaat ovat surullisia ja peloissaan.

– Tämä on ollut heille koti, ja nyt he eivät tiedä, mihin päätyvät. Ihmisiä saatetaan sijoittaa aivan toiseen kaupunkiin, jossa asenteet voivat olla kielteisempiä.

 

vokki8Ruskeasuon viikkoaikataulu ammotti tyhjyyttään keskuksen sulkemisen kynnyksellä. Asukkaat siirrettiin muihin Helsingin ja Uudenmaan piirin alueella oleviin vastaanottokeskuksiin.

 

RUSKEASUON VASTAANOTTOKESKUKSESSA asui enimmillään 120 henkilöä. Yksin tulleet nuoret miehet ja lapsiperheet asuivat omissa kerroksissaan. Omalla osastollaan pihan toisella puolella asuivat yksin saapuneet alaikäiset.

– Tämä oli paras vastaanottokeskus, josta olen kuullut, Malek kertoo.

vokki_pieni2Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa alkoi viikko ennen sulkemista olla pimeää henkilökunnan tiloja lukuun ottamatta. Parhaimmillaan Suomen Punainen Risti ylläpiti samanaikaisesti 109 vastaanottoyksikköä ja järjestelykeskusta eri puolilla Suomea. Marraskuun lopussa toiminnassa olevia keskuksia on 55.

 

Tällä hetkellä Malek odottaa kuulustelua, jossa käsitellään hänen perheensä mahdollisuutta päästä Suomeen. Ensisijaisena tehtävänään hän pitää nyt opintojaan.

– Koulun aion käydä loppuun. Sitten pystyn miettimään selvemmin, miten voin jatkaa elämääni.

 

Teksti ja kuvat: Saara Tuominen

Kolme tapaa auttaa turvapaikanhakijoita

Vapaaehtoisilla tärkeä rooli vastaanottokeskuksissa