04 Aug

“Maailma muuttuu vain teoilla”

Timo Wilderness

Heinäkuun ajan Henry Goes Live -blogissa päästiin kurkistamaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan videopäiväkirjan välityksellä, kun videobloggaaja Timo Korpi eli Timo Wilderness tutustui järjestön eri toimintamuotoihin. Nyt Timo kertoo fiiliksistään kesähaasteen jälkeen.

Mikä kohde jäi erityisesti mieleen?

“Kyl mulla jotenkin intuitio sanoo, että turvatalo oli ylitse muiden. Voin vaan kuvitella, kuinka tärkeetä on, että on olemassa tollanen paikka, jossa nuori voi vaan koputtaa ovelle ja saada jeesii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli tosi koskettavaa. Vaikka siinä ei ole kenenkään hengestä kyse niin kuin vaikka kadonneiden etsinnässä, niin tavallaan kuitenkin on. Tällasella toiminnalla voi tehdä ihmeitä.”

Mitä uutta opit vapaaehtoisuudesta?

“Opin, mitä SPR tarkoittaa konkreettisesti ja mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Ennen tätä se oli mulle aika hahmotonta. Ehkä oon ajatellu, että joku ensiaputoiminta kuulostaa vaikeelta, mutta sehän menee vaan niin että liityt johonkin porukkaan ja sitten alkaa hiljalleen tapahtuu asioita. Tai sitten vaikka turvatalo, mihin on lyhyt koulutus, jonka jälkeen voit alkaa tehä vuoroja. Se vaikutti ihanan konkreettiselta ja helpolta.”

Mihin toimintaan lähtisit itse mieluiten mukaan?

“Mua kiinnostais kyllä joku turvapaikanhakijameisinki. Oon miettiny jo aiemmin, et ois kiva tutustua ja tutustuttaa heitä Suomeen. Tossa ois aika hyvä mahdollisuus sellaseen.”

Moni ryhtyy vapaaehtoiseksi, koska haluaa parantaa maailmaa edes piirun verran. Timo, miten maailmaa voi muuttaa?

“Se muuttuu just noin, vain teoilla. On ehkä palkitsevampaa ja mielekkäämpää antaa omaa aikaansa kuin olla vaikka kuukausilahjoittaja, vaikka toki sekin on tärkeetä. Vapaaehtoistyössä pääsee näkemään tekemisensä tulokset. SPR on tietysti tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.

“SPR on tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.”

Maailmanparantaminen kuulostaa yksittäisten idealistien hihhuloinnilta, mutta siitä saa myös ite paljon yhteisöllisyyden kautta. Se näyttäis olevan tosi hyvä kombo. Ja kun kaikki on vapaaehtosta, vaikuttaa siltä, ettei se tunnu työltä tai siltä, että siihen panostettu aika olis pois sulta itseltäs.”

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

“Päällimmäinen fiilis on, että vau. Hyvä meininki! Mä oon tosi kiitollinen, että ihmisillä on näinkin ihania, viisaita harrastuksia. Se on todella paljon rakentavampaa verrattuna siihen, että kuvaa omaa naamansa nettiin. Oon kiitollinen ja ylpeä ihmisistä. Tuli semmonen fiilis, et jos tällä meiningillä jatketaan, niin kasvaa hyvä sukupolvi.”

Henry Goes Live -tiimi kiittää vierailevaa tähteä ja jää seuraamaan mielenkiinnolla Timon omaa vlogia!

Timon kesän videoseikkailut Suomen Punaisessa Ristissä löydät selaamalla blogia taaksepäin sekä myös täältä.

Teksti: Irina Herneaho

30 Jun

Henry Goes Live -blogin heinäkuu: videoita ja kaikille mahdollisia seikkailuja Timo Wildernessin johdolla

Timo Wilderness

Heinäkuussa Henry Goes Live -blogin ohjat ottaa suositusta vlogistaan tunnettu 27-vuotias helsinkiläinen Timo Korpi alias Timo Wilderness. Timo tutustuu Suomen Punaisen Ristin eri toimintamuotoihin, ja tulevien viikkojen aikana blogissa julkaistaan aiheeseen liittyviä videoita. Tässä jutussa Timo kertoo vlogistaan ja ennakko-odotuksistaan.

1. Olet vloggaaja. Mistä sait kipinän aloittaa? Mikä videoissa kiehtoo?

Olen tehnyt videoita pitkään, ihan lapsesta asti. Se oli aika harvinaista vielä silloin 90-luvun alussa, kun kaikilla ei ollut videokameroita. Meillä oli iso videokamera, jolla kuvattiin kesävideoita. Sitten se vaihtui skeittileffojen kuvaamiseksi, ja myöhemmin alkoi tulla muutakin kuvattavaa. Kuvasin aluksi aika arkisia juttuja. Youtube tuli mukaan kuvioihin vuonna 2009, kun löysin brittien ja jenkkien YouTube-skenen. Valitsin kieleksi englannin, koska Suomessa ei vielä oikein ollut yhteisöä olemassa.

2. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa vloggaaminen vie?

Teen videoita silloin kun huvittaa. Se on aika hidasta: yhteen videoon saattaa mennä kaksi tai kolmekin kokonaista työpäivää. Yritän tehdä säännöllisesti, mutta en uhraudu sille ehkä ihan niin paljon kuin ammatillisesti ajatellen pitäisi. Tosielämä on aina tärkeämpää kuin somepresenssi.

3. Mikä on vlogisi kantava teema? Mistä aiheista teet mieluiten videoita?

Teen erilaisia sarjoja, kuten Welcome to Finland, jossa käsitellään Suomea, tai Trash-sarja, jossa esitellään juttuja, joita ihmiset heittävät roskiin. On siellä myös ihan hetken mielijohteesta tehtyä kamaa. Se on sellainen köyhän miehen seikkailu -vlogi. Kantava ajatus on kuvata seikkailuja, joita kuka tahansa voi tehdä. Mua kiinnostaa semmoinen kulttuuri, joka on epäkaupallista ja kaikille avointa. Esimerkiksi Neighbour Challenge -videolla menen käymään naapureiden luona, ja se on ihan ilmaista huvia.

4. Heinäkuun ajan Suomen Punaisen Ristin blogissa ilmestyy tekemiäsi videoita. Mitä tiedät järjestöstä etukäteen?

Suomen Punainen Risti on mulle sellainen suuri ja hyvä, mutta kaukainen asia. Mulla ei ole kovin henkilökohtaista suhdetta järjestöön. Suhde johonkin katastrofityöhön tai humanitaariseen apuun on vielä kaukaisempi. Se on vähän sellainen monen asian taustalla oleva hyvä henki, huomaamaton vaaniva hyväntekijä. Syvä arvostus on valmiina.

5. Kerro vähän, mitä on luvassa. Mihin toimintaan aiot tutustua?

Aika isosta listasta on mahdollisuus valita. Luvassa on ainakin vierailu Nuorten turvataloon ja reissu pelastajakoirien luokse. Tosi kivaa päästä näkemään nimenomaan nuoriin liittyvää toimintaa. Ja koirat on tietysti aina söpöjä.

Tutustu Timon vlogiin osoitteessa https://www.youtube.com/user/timowilderness.

Teksti: Irina Herneaho