26 Jul

Rantojen siivoaminen, nuttujen neulominen ja pulahdus hyytävään mereen – Luonto sanelee Huippuvuorilla asuvien nuorten harrastukset

Skotlantilainen Connor McKnight, 23, ja kanadalainen Rosalie McKay, 34, siistivät Longyearbyenin rantoja toukokuun alussa Huippuvuorilla.

 

Huippuvuorilla asuvien ihmisten elämäntyyli on täysin omanlaisensa, sillä kaukainen saaristo on syrjässä kaikesta.

 

ON TOUKOKUINEN PERJANTAI-ILTA Norjan Huippuvuorilla. Yöttömän yön valo kylpee vuonossa sijaitsevassa Longyearbyenin kylässä. Vuorokauden ajan vaihtumisen huomaa ainoastaan auringon valon sävystä. Keskipäivän kova kirkkaus on hieman pehmentynyt.

Ihmiset ovat jo vetäytyneet koteihinsa tai kylän muutamiin pubeihin viikonlopun viettoon. Kylmän meren rannalla liikkuva kolmikko kuitenkin kiinnittää huomion. Kanadalainen Rosalie McKay, 34, skotlantilainen Connor McKnight, 23, ja yhdysvaltalainen Gabby Kleber, 30, kulkevat rannalla pussit käsissään. Mitä on tekeillä?

 

UTELIAS KYSELIJÄ otetaan vastaan hymyillen, ja pian selviää myös myöhäisen kokoontumisen syy. Nämä nuoret aikuiset viettävät perjantai-iltaa arktisia rantoja siivoten.

Kleber kertoo keränneensä roskia muuallakin maailmassa, mutta toukokuinen roskaretki on hänelle ensimmäinen laatuaan Huippuvuorilla.

– Täällä satoi kolme päivää sitten lunta. Nyt aurinko on sulattanut lumen, ja roskat alkavat paljastua lumen alta, Kleber selittää.

 

Connor McKnight kertoi, että jäiden sulettua nuoret ovat käyneet useampana iltana keräämässä roskia pois rannoilta. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

 

– Olemme nyt pari päivää keränneet roskia rannoilta, ja jätettä on löytynyt monta isoa säkillistä, McKnight täydentää.

Roskalenkkeily on noussut tänä keväänä trendi-ilmiöksi ruotsalaisten brändäämänä. Uusi juttu roskien kerääminen harrastuksena ei kuitenkaan ole.  Suomalainen Roska päivässä -liike (http://www.roskapaivassa.net/) täyttää tänä vuonna 18 vuotta.

 

KLEBER, MCKNIGHT JA MCKAY ovat päätyneet opintojensa myötä vaihto-opiskelemaan Huippuvuorille. Longyearbyenin kylässä sijaitsee maailman pohjoisin yliopistokeskus. Kolmikko on opinnoissaan perehtynyt arktiseen alueeseen ja napaseutuun.

Puolet Huippuvuorten opiskelijoista on kansainvälisiä opiskelijoita. Vaihtuvuus on suurta, sillä usein Longyearbyenissä opiskellaan yksi tai kaksi lukukautta. Yliopistokeskuksen verkkosivujen mukaan 759 opiskelijaa yli 43 maasta osallistui keskuksen kursseille vuonna 2016.

Viihtyäkseen Huippuvuorilla pidemmän aikaa ihmisen on oltava kiinnostunut luonnosta ja simppelistä elämäntavasta. Ripaus seikkailumieltä tuo mausteensa arkeen.

– Aika kuluu luonnossa retkeillen. Yhden on aina kannettava asetta jääkarhuvaaran vuoksi, McKay painottaa.

Jääkarhuvaara on todellinen, sillä Huippuvuorilla elää enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä. Viimeksi kesäkuussa rantaa uimalla lähestynyt jääkarhu keskeytti opiskelijoiden rantajuhlat. Samoihin aikoihin jääkarhu tunkeutui varastorakennukseen saaren keskiosissa.

– Nämä ovat aika vaikuttavia. On käsittämätöntä ajatella, mitä kaikkea merissä ajelehtii, Rosalie McKay sanoo esitellessään illan roskasatoa. Kuva: Ulriikka Myöhänen

 

KEHNOLLA KELILLÄ ja kaamoksen aikaan nuorten vapaa-aika kuluu kavereiden kanssa.

– Leivomme paljon yhdessä. Olen oppinut täällä myös uuden taidon, neulomisen. Kokoonnumme yhdessä neulomaan, McKay kertoo.

Itse neulottu nuttu lämmittää arktisessa viimassa. Kolmikko jatkaa rantojen perkaamista juttelun lomassa, ja roskasäkit täyttyvät hyvää vauhtia.

– Ai niin, on meillä vielä yksi harrastus, Kleber huikkaa.

Kolmikko kertoo, kuinka he käyvät yliopistokavereidensa kanssa aamu- ja iltauinneilla. Meri on vastikään avautunut jääpeitteestään, joten vesi on todella kylmää.

– Kerää porukka, niin nähdään aamulla vaikka puoli kymmeneltä, McKay sanoo ja nauraa.

Kieltäydyn kohteliaasti.

 

Teksti ja kuvat: Ulriikka Myöhänen

31 May

Arktisissa olosuhteissa luonto rökittää ihmisen – Huippuvuorilla on enemmän jääkarhuja kuin vakituisia ihmisasukkaita

 

Porttikielto kissoille, ase kainaloon, kuoleminen on kielletty. Norjan Huippuvuoret on erikoinen paikka, jonka mahtava luonto yllättää matkailijan.

 

POHJOISELTA JÄÄMERELTÄ käy hyytävä tuuli, ja vuonot ja korkeusvaihtelut hallitsevat lumista maisemaa. Huipuista korkein kohoaa jopa 1717 metrin korkeuteen. Valo häikäisee silmiä, sillä Norjan Huippuvuorilla yötön yö alkaa huhtikuussa ja kestää elokuuhun.

Huippuvuorilla asuu noin 2 700 vakituista asukasta, ja asukkaiden pääelinkeinoja ovat kaivosteollisuus, matkailu ja napaseutujen tutkimus. Saariston suurimmassa asutuskeskuksessa Longyearbyenissa sijaitsee maailman pohjoisin yliopistokeskus.

 

LUONTO HALLITSEE PAIKALLISTA elämäntapaa. Kylästä ei saa poistua ilman asetta, sillä vastaan voi tepastella arktinen otso. Saaristossa elää arvioiden mukaan yli 3 000 jääkarhua, jotka pitävät ihmiset jatkuvasti varpaillaan. Kohtaaminen pedon kanssa voi olla kohtalokas, ja sen vuoksi paikalliset pitävät usein kotiensa ovia lukitsemattomina. Hätätilanteessa suoja on kaikkien saatavilla.

Hyinen laivamatka Pohjoisella jäämerellä on paras mahdollisuus nähdä jääkarhu tai jäälautoilla pötköttelevä mursuyhteisö. Miltei yhtä hämmästyttävää on seurata majatalon ikkunasta vuoren rinteillä köpöttäviä Huippuvuorten peuroja, jotka kiireettömästi etsivät syötävää karuissa olosuhteissa. Hyväonninen reissaaja kuulee naalin haukun ja kiikaroi eläimen loikkimasta lumen keskeltä.

Visit Svalbardin tilastojen mukaan (pdf-tiedosto) vuonna 1996 Longyearbyenin majataloissa yövyttiin noin 50 000 kertaa. Vuonna 2006 luku oli hieman yli 80 000 ja vuonna 2015 noin 130 000. Turistimäärät ovat huimassa kasvussa, eikä ihme. Upea luonto on matkan arvoinen.

Turismilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Arktiset olosuhteet ovat haastavia, ja lisääntyvien matkustajamäärien myötä esimerkiksi onnettomuusriskit kasvavat. Lisäksi muuttuva ilmasto koettelee erityisesti arktista seutua, ja lisääntyvä liikenne rasittaa luontoa entisestään.

 

HUIPPUVUORIIN LIITTYY ERIKOISUUKSIA, joihin ei törmää kaikkialla maailmassa. Saaristossa ei esimerkiksi kasva yhtään puuta. Paikalliset tosin vitsailevat, että väite on pötyä. Heidän mukaansa saarilla on yksi puu, joka on jopa seitsemän senttiä pitkä. Toisekseen, kissoilla on porttikielto Huippuvuorille. Saarilla nimittäin pesii paljon harvinaisia lintuja, joita kissat voisivat läsnäolollaan uhata.

Erikoisinta Huippuvuorissa lienee kuitenkin se, että Longyearbyenin asutuskeskuksessa kuoleminen on kiellettyä. Kylässä sijaitsee pieni hautausmaa, jonne aikoinaan haudattiin espanjantautiin kuolleita kaivostyöläisiä. Myöhemmin havaittiin, etteivät ruumiit maadu arktisissa olosuhteissa. Niinpä kuoleminen kiellettiin vuonna 1950. Nykyisin Huippuvuorilla kuolleet saavat viimeisen leposijansa Tromssassa. Pitkäaikaisten asukkaiden tuhkat voidaan kuitenkin erikoisluvalla haudata Longyearbyenin pienelle hautausmaalle.

Henry Goes Live kertoo myöhemmin kesällä, miten Huippuvuorilla asuvat nuoret viettävät vapaa-aikaansa.

Teksti ja video: Ulriikka Myöhänen

12 Apr

Lähde matkalle sinne, mikä pelottaa eniten – ennakkoluulot kaatuvat, kun tuntemattomasta tulee tuttua

Moni uskoo, että Suomessa asuu jääkarhuja. Tämä on vielä melko harmiton stereotypia. Kuva: Pixabay

 

Maailmalla törmää usein kummallisiin mielikuviin omasta kotimaastaan. Stereotypioihin tukeutuu helposti myös itse yrittäessään kertoa, mistä on kotoisin, pohtii Henry Goes Liven kolumnisti Ida Kannisto.

 

JÄÄKARHUT VAELTAVAT VAPAASTI kylmässä Suomessa, jonka asukkaat ovat hyytävän ilmaston karaisemia. Stereotypiat kotimaasta naurattavat ja hämmästyttävät.

En ylläty, kun ghanalainen opiskelija tiedustelee, minne Suomi kartalla sijoittuu. Tuskin Ghanankaan tarkka sijainti Afrikan mantereella on monelle eurooppalaiselle itsestään selvä tieto. Yllättävämpiä kysymyksiä esittävät lähempää kotoisin olevat eurooppalaiset. Moni tuntee Suomen arktisena alueena, ja talven pakkaslukemat saavat useat ulkomaalaiset tiedustelemaan, voiko Suomessa talvisin mennä ulos lainkaan. Moni olettaa suomalaisten olevan kylmään karaistuneita ja sisukkaita. Siksi Englannin meri-ilmassa ja hyytävässä tuulessa värjöttelevä suomalainen saa osan tiedustelemaan, eikö suomalaisen kuuluisi olla tottunut kylmään.

Talviharrastukset, Lapin revontulet ja natisevat, korkeat hanget ovat monen listalla asioista, jotka haluaa kokea ennen kuolemaa. Lappi on monelle ulkomaalaiselle eksoottinen kohde ja samalla yksi Suomen matkailuvalteista. Mielikuvat pohjoisesta saattavat olla yllättäviä: Pohjoinen on kyllä kaunis, mutta jääkarhuton, vakuutan eräälle.

Jos Suomen luonto onkin mielikuvissa muuttunut todellistakin taianomaisemmaksi, kovin tarkasti ei tunneta myöskään maamme historian käänteitä – edes Euroopassa. Kun Suomi juhli itsenäistymisen 100-vuotisjuhlaa, heräsi monista eri maista kotoisin olevien ystävieni kesken keskustelua sadan vuoden takaisista tapahtumista. Esimerkiksi ruotsalainen vaihto-opiskelija pohti, itsenäistyikö Suomi Ruotsista ja mahtaako maa nyt kuulua Euroopan unioniin.

 

STEREOTYPIOITA RUOKKIVAT monet lähteet. YouTubeen ladattu video parodioi eri maiden deittailutapoja ja The Culture trip -nettisivusto opastaa, miten Suomen talvesta voi selvitä kuten paikallinen.

Bloggaaja Nicole Wildman kirjoittaa, ettei ennen Suomen-vierailuaan ollut kovin kiinnostunut maasta, koska ei tiennyt siitä juuri mitään. Medialla, kuten myös sosiaalisella medialla, lienee osuutensa tuntemattomista paikoista muodostettujen ennakko-oletusten synnyssä.

Yhdysvaltalainen viihdesivusto Buzzfeed kirjoittaa suomalaisen opetuksen korkeasta tasosta. Suomi ei enää loista Pisa-tulosten ykkösenä, mutta sivuston mukaan on yhä mahdotonta lukea opiskelusta kertovaa artikkelia New York Timesista ilman, että jutussa on mainittu Suomi.

Suomalaisen koulutuksen ja opetuksen korkea taso on yhä tunnettu maailmalla, mutta stereotypiat harvoin pitävät sisällään vain myönteisiä mielikuvia. Ulkomailla vietetyn vuoden aikana olen törmännyt useaan otteeseen suomalaisten juomiskulttuuriin liittyviin oletuksiin.

Brittiläinen Travelmag-sivusto kirjoittaa, että suomalaisen alkoholin käyttö ei liity sosiaaliseen kanssakäymiseen, vaan kännin saavuttamiseen – eikä vain kännin, vaan vakavan humalan: ”Talvisin suomalaiset juovat paljon, koska maassa on niin pimeää ja kylmää, ettei ole muuta tekemistä kuin istua viihtyisässä pubissa. Samaan aikaan ulkona arktinen tuuli puree luihin ja ytimiin ja hädin tuskin näet päivänvaloa kuukausiin.”

Lisäksi suomalaisten kansanedustajien rankka pikkujoulujen vietto ylitti uutiskynnyksen esimerkiksi brittilehti Independentissä.

 

STEREOTYPIOITA ON ANALYSOINUT moni tutkija. Kulttuurintutkijan ja sosiologin Stuart Hallin mukaan stereotypioita käytetään muiden ihmisten identifioimiseen. Niiden avulla erotetaan normeista poikkeavat yksilöt ja tehdään eroavaisuudet näkyviksi. Brittitutkija Michael Pickering taas toteaa, että stereotypioiden avulla maailmaa yritetään usein järkeistää ja järjestää.

Stereotypiat ovat kuitenkin hankala työkalu, sillä ne eivät anna tilaa erilaisille näkökulmille ja ajatuksille. Ennakkoluuloja on jokaisella, niiden juuret ovat syvällä ja ne ovat vain vaivoin muutettavissa. Perusteettomiin oletuksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella, sillä stereotypiat ovat aina yksipuolisia esityksiä ja yhteiskunnan tuotoksia. Ne liittyvät tiukasti vallankäyttöön, jonka yksi muoto on ihmisten välisten erojen tekeminen luonnollisiksi.

 

HASSUILLE MIELIKUVILLE muista maista voi nauraa, mutta omien olettamusten suhteen kannattaa olla valveutunut. Kun tutustuin kiinalaiseen opiskelutoveriini muutama kuukausi sitten, ymmärsin, että aivan erilaisesta ympäristöstä kotoisin oleva ystäväni pohtii aivan samanlaisia murheita. Vaikka Suomessa on asukkaita keskikokoisen kiinalaisen kaupungin verran ja moni asia näiden kahden maan välillä on täysin eri tolalla, ihmiset kokevat hyvin samanlaisia arkisia iloja ja suruja.

Stereotypioita voi yrittää kaataa tekemällä ne läpinäkyviksi. Joskus omien ennakkoluulojen edessä kannattaa pysähtyä ja miettiä, mistä tietty kuva tietystä kulttuurista on muodostunut. Usein ennakkoluuloja on etenkin niistä paikoista, joissa ei ole koskaan saanut tilaisuutta vierailla.

Joskus ennakko-oletuksia tulee vahvistaneeksi omalla käytöksellään. Kun keskustelussa on mukana ihmisiä eri maista ja kulttuureista, keskustelu usein siirtyy siihen, millaisia suomalaiset ovat tai mitä britit tekevät sunnuntaisin. Samaan aikaan osaa kuitenkin luetella suomalaisesta ystäväpiiristään yhtä monta persoonallisuutta ja elämäntapaa kuin lähipiirissä on ihmisiä.

Ehkäpä paras keino stereotypioiden voittamiseksi on ostaa menolippu juuri niihin paikkoihin, joihin meno eniten jännittää.

Teksti: Ida Kannisto

 

08 Feb

Nuorisodelegaattikoulutuksen kautta maailmalle pääsee monensorttisia halukkaita

Vuoden 2017 nuorisodelegaattikurssilla nähtiin monenlaisia ilmeitä. Kuva: Viivi Kirvesoja

 

Nuorisodelegaattikurssi on nuorten avustustyöntekijöiden peruskurssi, joka antaa valmiudet toimia järjestökehitystehtävissä kotimaassa ja ulkomailla. Kurssilla opitaan Punaisen Ristin organisaation toimintaperiaatteista sekä opetellaan esimerkiksi järjestöviestintää ja humanitaarisen oikeuden perusteita.

 

JOKA TOUKOKUU HEINOLAN KUPEESEEN Nynäsiin kokoontuu viikoksi parikymmentä nuorta, jotka ovat saapuneet opiskelemaan Punaisen Ristin nuorisodelegaateiksi. Kurssille voi hakea kuka tahansa 18–28-vuotias, jolla on kokemusta vapaaehtoistoiminnasta ja sujuva englannin kielen taito. Kokemus Punaisen Ristin vapaaehtoisena katsotaan hakiessa eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Kurssin jälkeen nuorisodelegaateilla on mahdollisuus hakea kansainvälisiä Youth Delegate -komennuspaikkoja, joissa he matkustavat työskentelemään jonkin toisen maan Punaiselle Ristille.

Kuten alla haastatellut vuoden 2017 kurssilaiset kertovat, osallistujilla on erilaiset taustat ja omat syynsä hakea koulutukseen, mutta heitä kaikkia yhdistää kiinnostus vaikuttaa Punaisen Ristin toimintaan. Koulutukseen osallistui esimerkiksi sairaanhoitajia, toimittajia, viimeistä vuotta lukiota käyviä, insinöörejä, opiskelijoita ja kansainvälisiä vieraita. Jokainen osallistuja kuitenkin lähtee viikon jälkeen kotiin hyvin ruokittuna ja saunotettuna – ja pää täynnä uusia ideoita!

 

Kuva: Saara Tuominen

Camilla Mattjus, sairaanhoitaja

“Olen aina ollut kiinnostunut vapaaehtoistyöstä. Alun perin tulin mukaan Punaisen Ristin rasismin vastaisiin kampanjoihin, ja sitten aloin toimia  Vaasan nuorisotoimikunnassa. Samaan aikaan aloitin myös valtakunnallisessa nuorisotoimikunnassa.  

Haluan tehdä sairaanhoitajana töitä kentällä. Hain nuorisodelegaatiksi, koska uskon koulutuksesta olevan hyötyä, kun haen kansainvälisessä avussa työskentelyyn valmistavalle IMPACT-kurssille. Nyt tuntuu kuitenkin, että voin tehdä paljon jo nuorisodelegaattina. Aion jatkaa myös muille kursseille. Minua kiinnostavat kansainvälisen humanitaarisen lain kurssi sekä turvallisuuskoulutus.

Sain tältä kurssilta uusia ideoita ja uskoa siihen, että voin vaikuttaa Punaisen Ristin kautta. Kotiin mennessäni aion olla entistä aktiivisempi omassa osastossani.”

 

Kuva: Saara Tuominen

Elsa Korkman, oikeustieteen opiskelija

“Kiinnostuin Punaisesta Rististä, kun Suomeen tuli paljon turvapaikanhakijoita ja uusia vastaanottokeskuksia perustettiin. Liityin Punaisen Ristin toimintaan vetämällä vastaanottokeskuksessa kerhoa alle kouluikäisille lapsille.

Tänä keväänä etsin uusia tapoja aktivoitua Punaisen Ristin toiminnassa. Etsin väyliä, jotka on tarkoitettu varsinkin nuorille vapaaehtoisille. Myös kansainvälisyys kiinnosti minua. Nuorisodelegaattikurssi vaikutti hyvältä tilaisuudelta saada selville, mitä kaikkea Punaisessa Ristissä oikeasti tehdään ja mihin kaikkeen voisin päästä mukaan.

Tällä kurssilla olen oppinut sekä miten Punainen Risti toimii maailmalla että mitä se tekee Suomessa. Olen myös saanut tietoa siitä, miten voin itse nuorisodelegaattina päästä ulkomaille Youth Delegate -komennuksen kautta. Mieleen koulutuksesta jäi erityisesti harjoitus, jossa peitimme silmämme ja annoimme toisen osallistujan johdattaa meitä. Se opetti kommunikaation ja yhteistyön merkitystä sekä luottamista toisiin.

Olen saanut täältä intoa aktivoitua omalla osastollani, opiskella lisää humanitaarista oikeutta ja myös opettaa sitä myöhemmin Punaisen Ristin kurssin vetäjänä. Haluan myös kertoa Punaisesta Rististä opiskelukavereilleni.”

 

Kuva: Saara Tuominen

Tatevik PetoyanArmenian Punainen Risti

“Kuulin Punaisesta Rististä alun perin ystävältäni. Koska minulla oli vapaata aikaa, päätin lähteä vapaaehtoiseksi. Ensin se oli minulle harrastus, mutta nyt siitä on tullut pikemminkin elämäntapa. Olen ollut vapaaehtoinen Punaisella Ristillä nyt jo viisi vuotta.

Tärkeintä tällä kurssilla olivat uudet ystävät. Sain myös uskomattoman paljon uutta tietoa seitsemän päivän aikana. Lähdin tänne, koska uskon nuorisodelegaattina toimimisen olevan paras tapa kehittää toimintaa Armeniassa. Aion viedä mukanani kotiin uusia ideoita.”

 

Kuva: Saara Tuominen

Ali Saqlain, insinööritieteiden jatko-opiskelija

“Kiinnostuin alun perin Punaisen Ristin ystävätoiminnasta, mutta puutteellisen kielitaitoni vuoksi en voinut osallistua siihen. Sitten aloin käydä erilaisissa koulutuksissa ja osallistuin nuorisokonferenssiin, jossa kuulin nuorisodelegaatin koulutuksesta. Ajattelin sen olevan hieno tilaisuus oppia lisää, joten päätin hakea sinne.

Merkittävintä kurssilla oli minulle se, että kurssilla vieraili ulkomailla työskennelleitä nuorisodelegaatteja ja saimme kuulla, mitä he ovat saaneet aikaan työssään. Oli hienoa saada tietää myös muiden kurssille osallistuneiden kokemuksista ja taustoista. Yhteishenki täällä oli todella upea.

Haluaisin koota ihmisiä yhteen ja kehittää ratkaisuja teknisiin ongelmiin, joita syntyy kriisitilanteissa. Teen tohtorin tutkintoani Aalto-yliopistossa ja haluaisin hyödyntää siellä opiskelevien ihmisten teknistä osaamista. Lisäksi haluan aktivoitua oman alueeni monikulttuurisessa toiminnassa.”

Haku nuorisodelegaattikoulutukseen on auki 15.3. asti täällä. 

Teksti: Saara Tuominen