21 Mar

Nuoret kokoontuivat tuomaan ideansa kuuluville – “Täällä ei tarvitse olla korkeassa virassa päästäkseen ääneen”

Aija Närvänen ja Patrik Åhman ideoivat Antti Haapalahden (vas.) johdolla. Åhman kertoo olleensa mukana SPR:n toiminnassa lapsesta saakka. Omia ideoita ja niiden esille tuomista pohtivan työpajan teemat kiinnostivat sekä Åhmania että Närvästä.

 

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokousta vietettiin viikonloppuna Kankaanpäässä. Moni nuori haluaa päästä vaikuttamaan järjestön asioihin, osa taas tähtää työelämään toiminnasta hankitun kokemuksen avulla.

 

VIISIKYMMENTÄ NUORTA järjestöaktiivia on juuri nauttinut aamiaisen ennen kello yhdeksää lauantaina Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä. Paikalla vallitsee hyväntuulinen tunnelma, kun tutut tapaavat toisiaan. Osa pääsee viettämään aikaa muualla Suomessa asuvien ystäviensä kanssa pitkästä aikaa.

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokous on aloitettu edellisenä iltapäivänä. Kokousviikonloppuna nuoret pääsevät työpajojen lisäksi nauttimaan uima-altaista ja kuntoutuskeskusta ympäröivistä lenkkipoluista.

Edellisen illan nuoret viettivät hohtokeilauksen merkeissä. Mukana olivat myös Janakkalasta kotoisin olevat ystävykset Roosa Penttilä ja Hanna Träff.

– Nuorten vuosikokous on hyvä paikka tavata kavereita, joita ei muuten näe, kaksikko toteaa.

Träff ja Penttilä vakuuttavat, että nuoret tekevät viikonlopun aikana hyviä päätöksiä vietäväksi kesäkuussa järjestettävään Punaisen Ristin yleiskokoukseen.

Vaikuttaminen näyttää kiinnostavan useita nuorten vuosikokoukseen saapuneita.

– Työpajoissa pääsee runnomaan asioita eteenpäin. Täällä ei tarvitse olla korkeassa virassa, että pääsee ääneen, Träff sanoo.

Kaverukset Hanna Träff ja Roosa Penttilä kertoivat, että viikonlopun parasta antia on muun muassa niiden kavereiden tapaaminen, joita ei muualla näe. Lauantain työpajojen jälkeen vuosikokouksessa oli tiedossa ulkoilua, iltaohjelmaa ja bileet livebändin säestyksellä.

 

Yhteisöpedagogiksi opiskeleva Träff arvelee, että järjestön nuorisotoiminnasta on hyötyä tulevaisuuden työssä nuorten parissa.

– Olen päässyt näkemään, miten nuoret voivat vaikuttaa. Myös nuorisotyön muodot, kuten leiritoiminta ja erilaiset leikit, ovat tulleet tutuiksi.

 

LAUANTAIAAMUNA osallistujat jakautuvat viiteen työpajaan. Jokaiselle näyttää olevan selvää, minkä aiheen parissa he haluavat päivänsä aloittaa. Lisäksi jokaisesta piiristä on valittu edustaja vuosikokoukseen saapuneiden aloitteiden ja kannanottojen käsittelyyn, samoin kuin nuorten yleiskokouksen työohjeen viimeistelyyn.

Erään oven takana Antti Haapalahti on aloittelemassa työpajaa, jonka teemana on, miten omia ideoita voi saada etenemään Punaisessa Ristissä

Haapalahti kannustaa rohkeuteen. Hänen mukaansa olennaista onnistumisessa on ajankohtainen ajatus ja hyvä ajoitus. Etenkin ajankohtaisuutta hän pitää keskeisenä asiana. Viralliset kokoukset ovat erityisen hyvä paikka tuoda julki omia ehdotuksia.

Haapalahdella on kokemusta siitä, että joskus oma idea voi poikia isoja lopputuloksia. Vuonna 2015 hän esitti yhdessä toisen vapaaehtoisen kanssa ajatuksen verkkoystävätoiminnasta, josta keskustoimisto innostui nopeasti.

– Silloin oli tarvetta uudenlaiselle ystävätoiminnalle. Iso projekti lähti pienestä ideasta.

Punaisen Ristin Minecraft-pelimaailma on tarkoitus saada käyttöön toukokuussa. Pelimaailmassa pysyvän verkkoystävän kanssa voi keskustella ja luonnollisesti pelata.

– Halukkaiden tarvitsee vain ostaa peli ja alkaa pelata.

 

AUDITORION LATTIALLA ja penkeillä istuu kahdeksan nuorta. Osa heistä on toiminut useasti Nälkäpäiväkerääjinä, osa taas on ollut mukana SPR:n toiminnassa vasta vähän aikaa. Henna Tammi laskeskelee olleensa mukana yli 10 vuoden ajan. Viimeisen vuoden aikana hän on innostanut mukaan myös poikaystävänsä Perttu Timosen.

– Tämä on yhteinen harrastus, Timonen sanoo.

Tammen ja Timosen kanssa ringissä istuvat Heini Naukkarinen ja Kalle-Hermanni Laakso. Yhdessä he ideoivat yhteistyötä Raha-automaattiyhdistyksen kanssa

– RAY:n kanssa voitaisiin toteuttaa Nälkäpäivän juhla-arpa. Osa tuotoista menisi Nälkäpäiväkeräykseen. Arpavoitot taas houkuttelisivat lahjoittajia, nelikko pohtii.

Auditorion seiniä on koristeltu post-it-lapuista taiteilluilla kuvilla. Vaaleanpunaisen sydämen vieressä on sinisistä ja vihreistä muistilapuista kirjoitettu teksti MORO.

Työpajaa vetävä Raisa Heinämäki kertoo ryhmän pohtineen uusia tapoja Nälkäpäiväkeräyksen toteuttamiseksi. Eräs ajatus on muistilapuista kootut taideteokset, joita on tarkoitus saada julkisille paikoille ympäri Suomea.

Ainakaan lauantaiaamupäivänä ei vielä ollut selvillä, millaisia kuvia muistilapuista muodostuisi.

– Ajatuksia herättävä kuva on tarkoitus viedä paikoilleen viikkoa ennen keräyksen alkamista. Se muistuttaa, että Nälkäpäiväkeräys on tulossa, Heinämäki selittää.

Ideana on, että ohikulkijat voivat napata teoksesta post-it-lapun mukaan ja ilmoittautua lipaskerääjiksi. Samalla taideteos pikkuhiljaa häviää.

– Tarkoitus on, että idea on käytössä jo ensi syksynä.

 

VIHREÄN KOKOUSHUONEEN seinillä on isoja taideteoksia. Soikea pöydän ääressä istuu joukko keskittyneitä nuoria, jotka ovat kokoontuneet käsittelemään vuosikokoukseen saapuneita aloitteita ja kannanottoja. Esillä on Satakunnan piirin tekemä kannanotto nuorten saamiseksi mukaan osastojen hallituksiin. Samaa aihepiiriä koskee myös toinen aloite.

Aihe herättää paljon keskustelua. Pöydän ääressä pohditaan muun muassa sitä, että nuorisotoimintaa on vaikea kehittää, jos päätöksenteossa ei ole mukana nuoria. Keskustelua käydään suomeksi ja ruotsiksi.

Yksimielisyys vallitsee siitä, että olisi tärkeä saada toimintaan mukaan yhä enemmän nuoria, ja myös pitää heidät mukana. Joku kysyy, voidaanko velvoittaa, että jokaisessa hallituksessa pitää olla yksi nuorisojäsenen paikka. Yhdessä keskustelijat kuitenkin päätyvät siihen, että perusteltu suositus nuorisojäsenen paikasta on ehkä tehokkaampi keino. Sen avulla nuoria voitaisiin kannustaa mukaan toimintaan.

Toinen aloite koskee sukupuolen moninaisuutta, joka tulisi aloitteen mukaan huomioida järjestössä nykyistä paremmin.

Länsi-Suomen piiriä työpajassa edustaa 20-vuotias Sofia Sarkava. Kysyttäessä, mikä sai Sarkavan alun perin innostumaan järjestötoiminnasta, naisen kasvoille leviää hymy.

– Lähdin mukaan SPR:n toimintaan 5‒6 vuotta sitten, kun koulussani järjestettiin ensiapukoulutus. Ihastus hyvännäköiseen kouluttajaan houkutteli mukaan.

Sofia Sarkava oli mukana käsittelemässä vuosikokoukselle saapuneita aloitteita ja kannanottoja. Sarkava pääsi helmikuussa toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa eli järjestämään nuorille suunnatun ystävänpäivätapahtuman.

 

Sarkava sanoo kokevansa, että nuorten vuosikokouksessa pääsee päättämään tärkeistä asioista ja viemään asioita eteenpäin.

– Kun osallistuin kokoukseen ensimmäistä kertaa, epäilin, otetaanko ajatuksia oikeasti huomioon. Huomasin kuitenkin, että jonkinlaista vaikutusta tapahtui. Jyväskylässä, jossa asun, ei vielä ole niin näkyvää nuorten toimintaa. Täällä pääsee yhdessä pohtimaan, mitä asioille voisi tehdä.

 

Suomen Punaisen Ristin nuorten vuosikokousta vietettiin Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä 17.–19.3.2017.

Teksti ja kuvat: Ida Kannisto

 

Juttua korjattu 21.3.2017  klo 21.44. Sofia Sarkavan sukunimi korjattu. Aiemmin jutussa luki virheellisesti Sarkala.

26 Jan

Värillinen on yhä ihonsa vanki – apartheid näkyy edelleen Etelä-Afrikassa tasa-arvon puuttumisena

16196228_10211049125599711_1509962997_o

Etelä-Afrikkaa pidetään Afrikan valtioiden mittapuulla hyvin eurooppalaisena ja rikkaana maana. Pinnan alla kytevä rasismi kuitenkin estää suurinta osaa maan asukkaista pääsemästä osaksi tätä vaurautta.

 

MATKUSTIN kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikan koillisosaan, Mpumalangassa sijaitsevaan White Riversin pikkukaupunkiin. Yövyin vanhan tuttuni, Suomessa neljä vuotta sitten vierailleen Katien perheen luona ja vietin kaiken aikani heidän kanssaan.

Etelä-Afrikka luokitellaan bruttokansantuotteen perusteella keskituloiseksi maaksi, vaikka Maailman Pankin mukaan köyhyysrajan alapuolella elää 54 prosenttia maan väestöstä. Vauraus on jakautunut Etelä-Afrikassa epätasaisesti ja paikoitellen maa muistuttaa enemmän vähemmän kehittynyttä valtiota. Elämä tuntui kuitenkin hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Muutaman päivän jälkeen syy siihen alkoi olla selvä Katien perhe on valkoinen.

 

APARTHEID LOPPUI Etelä-Afrikassa vuonna 1994. Maan ensimmäiset demokraattiset vaalit nostivat Nelson Mandelan presidentiksi, ja tämä kävi töihin poistaakseen syvälle juurtuneen rotusyrjinnän. Värillisille haluttiin luoda uramahdollisuuksia, ja osa viljelysmaasta aiottiin luovuttaa mustille maanviljelijöille. Koulutuksen oli tarkoitus olla ilmaista kaikille.

Uudistukset eivät kuitenkaan onnistuneet. Työttömyysaste on nykyään korkeampi kuin apartheidin lopussa. Vuonna 2016 Etelä-Afrikan työttömyysprosentti oli 26,8 prosenttia  ja nuorista työttöminä oli yli puolet.

Työllistymismahdollisuudet määrittelee edelleen ihonväri: vuonna 2015 värillisistä työikäisistä työttömänä oli 39 prosenttia, kun taas valkoisista alle kymmenen prosenttia oli ilman töitä.  Yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen koulutuksen kautta on korkeiden lukukausimaksujen vuoksi lähes mahdotonta. Yliopistokoulutuksen hinnat nousevat Etelä-Afrikassa jatkuvasti, ja nykyään koulutuksesta joutuu maksamaan kymmeniätuhansia randeja vuodessa, eli tuhansia euroja.

 

KATIEN PERHE asuu estatessa, aidatulla asuinalueella. Talojen pihoihin on parkkeerattu useita autoja ja monella takapihalla on uima-allas. Alueen keskiössä on suuri golfkenttä. Satoja taloja sisältävän alueen perheistä vain muutama on värillisiä. Silti kaduilla kulki aamuisin lähinnä mustia naisia, kun kotiapulaiset kävelivät työpaikoilleen.

Isäntäperheeni luona apua kävi muutaman kerran viikossa. Perheen äidin mukaan ylimääräistä apua ei edes tarvita niin paljon, mutta valkoiset haluavat auttaa kouluttamattomia naisia tarjoamalla heille töitä, sillä muuten he joutuvat turvautumaan muihin ansaintakeinoihin. Esimerkiksi prostituutio on maassa suuri ongelma, ja asukkaista lähes viidennes on HIV-positiivisia.

Etelä-Afrikassa on myös alueita, joihin mustat pakkomuutettiin apartheidin aikana. Homelandeiksi kutsutut alueet perustettiin, jotta mustat saataisiin suljettua pois valkoisesta yhteiskunnasta. Alueet olivat huonoja viljelyyn, joten mustat työskentelivät valkoisten omistamissa kaivoksissa ja rakennustyömailla.

Ajaessamme mustien asuinalueiden ja kaupunkien läpi oli selvää, etteivät kaikki ole köyhiä, mutta tulotaso on selkeästi Katien perheen asuinaluetta alhaisempi. Myös todellisia hökkelikyliä peltikattoineen oli paljon.

 

KUN LÄHDIN isäntäperheeni kanssa kauppaan, sopivan parkkiruudun kaupan pihalta osoitti musta mies. Samoin saapuessamme takaisin autolle ostoskassien kanssa luoksemme kiiruhti musta nuorukainen. Hän pakkasi ostoksemme autoon ja vei ostoskärryt paikalleen. Kaupan kassoilla taas palvelivat ainoastaan mustat naiset.

Kotimatkalla automme tankkasi niin ikään musta nuori mies. Samalla hänen työtoverinsa pesi automme tuulilasin. Kun kaarsimme takaisin asuinalueelle, portin avasi ja sulki musta mies. Näissä töissä ei valkoisia näkynyt.

Kiinnitin huomiota työntekijöiden asenteisiin. He vaikuttivat lämpimiltä, kohteliailta ja valmiilta auttamaan. Sanoin tämän ääneen. Vastaukseksi sain kuulla, että mustat ovat kunnianhimottomia. Että heitä ei kiinnosta kehittää omaa elämäänsä. Että he ovat näissä töissä, koska eivät halua parempaa. Että heidän kulttuurissaan muut asiat ovat tärkeämpiä. Näitä sanoja ei sanottu vihaisesti, ylenkatsovasti tai tuomitsevasti. Ne sanottiin, niin kuin faktat sanotaan.

 

ETELÄ-AFRIKKA ON listattu yhdeksi maailman epätasa-arvoisimmista yhteiskunnista. Maan köyhyydestä kärsivät myös hyväosaiset, sillä rikollisuus ja väkivallan uhka estävät ihmisiä kävelemästä kaduilla tai liikkumasta ulkona pimeän aikaan.

Jotta maa voisi kehittyä, pitäisi ihmisten pystyä näkemään toisensa ihmisinä enkä usko, että kummallakaan puolella on vielä tarpeeksi kunnioitusta sitä varten.

 

Katien nimi on muutettu.

Teksti ja kuvitus: Saara Tuominen

14 Jan

Miltä näyttää avustustyön tulevaisuus?

Tulevaisuuden suuntaa ennakoivat megatrendit luovat humanitaariselle avulle uusia mahdollisuuksia, mutta asettavat samalla toiminnalle reunaehtoja. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n muutaman vuoden takainen tulevaisuuskatsaus on edelleen polttavan ajankohtainen. Sen mukaan inhimillisyyttä tarvitaan, kun kriisit monimutkaistuvat ja kybersodankäynti hämärtää vastuun. Listasimme avustustyöhön vaikuttavat keskeisimmät megatrendit.

SPR:n rahoittama CBHFA -ohjelma pyrkii parantamaan kylien elinoloja ja katastrofikestävyyttä. Daw Paw Ka Lay -kylä sijaitsee lähellä Loikawia, Kayah State, Myanmar.

Tulevaisuudessa ennakoinnin merkitys korostuu, kun erilaiset kriisit kietoutuivat toisiinsa. SPR tukee muun muassa Myanmarissa sekä kylien elinolojen että katastrofikestävyyden kohentamista. Kuva: Jarkko Mikkonen / Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto

1. Kriisit limittyvät: ilmastonmuutos, köyhyys ja konfliktit

Vuonna 2011 Japanissa sattui maan historian voimakkain maanjäristys, jonka nostattama tsunami teki valtaisaa tuhoa ja sai aikaan ydinvoimalaonnettomuuden Fukushimassa. Tapaus on esimerkki siitä, miten yksi katastrofi voi synnyttää uusia. Kansainvälisen humanitaarisen avun järjestelmän pitää osata varautua tämäntyyppisiin tilanteisiin, vaikka ne vaikuttaisivatkin epätodennäköisiltä.

Erilaiset kriisit kietoutuvat toisiinsa: usein konfliktit leimahtavat ja pitkittyvät alueilla, joissa on jo valmiiksi köyhyyttä, pulaa vedestä ja ravinnosta ja jotka ovat erityisen alttiita luonnonmullistuksille. Väestönkasvu kärjistää ongelmia, kun kilpailu jo ennestään niukoista resursseista kiihtyy.

Ilmastonmuutoksen myötä luonnonkatastrofeja sattuu tulevaisuudessa yhä enemmän, ja ne ovat todennäköisesti myös entistä tuhoisempia. Pariisin ilmastosopu luo uskoa siihen, että kaikkein vakavimmilta seurauksilta vältytään, mutta sään ääri-ilmiöt yleistyvät silti. Ympäristön tuhoutuminen kiihdyttää kaupungistumista ja ajaa ihmisiä pakolaisiksi. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka eivät pääse pakenemaan, ja tähän tulee löytää ratkaisuja.

2. Globaalit valtasuhteet muuttuvat – miten käy rahoituksen?

Uusien taloudellisten mahtien nousun myötä länsimaiden poliittinen painoarvo vähenee. Moni valtio siirtyy avun vastaanottajasta humanitaarisen toiminnan rahoittajaksi ja kehittäjäksi. Koko humanitaarinen järjestelmä on rakennettu ja sitä on edelleen kehitetty lähinnä länsivetoisesti. Parhaimmillaan uusien valtioiden profiilin nousu voi demokratisoida järjestelmää ja tuoda paremmin kuuluviin kehittyvien maiden ääntä.

Yhteistyö voi kuitenkin osoittautua hankalaksi, jos apua ohjaavista periaatteista, arvoista ja tavoitteista ei päästä yhteisymmärrykseen. Valtiot voivat yrittää hyödyntää humanitaarista apua edistääkseen erilaisia taloudellisia tai ulkopoliittisia tavoitteitaan. Humanitaarisen avun politisoituminen on riski, joka erilaisten humanitaaristen toimijoiden on syytä tiedostaa. Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, ja eri osapuolet ovat ennenkin yrittäneet valjastaa apua omien agendojensa saavuttamiseksi. Uusien toimijoiden mukaantulo tekee ilmiön kuitenkin näkyvämmäksi ja pakottaa humanitaarisen työn tekijöitä arvioimaan toimintaansa monipuolisemmin.

Heikko talouskehitys ja väestön ikääntymisen myötä kasvavat sosiaalimenot kehittyneissä valtioissa herättävät huolen siitä, että tällaiset valtiot vetäytyvät pitkäkestoisesn kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun rahoituksesta. Tästä on jo viitteitä: esimerkiksi Suomi leikkasi vastikään rajusti kehitysyhteistövarojaan. Jos näin käy laajemmassa mittakaavassa, nousevilta talousmahdeilta odotetaan suurempia panostuksia niin humanitaarisen järjestelmän rahoitukseen kuin sen kehittämiseenkin. Todennäköistä on, että järjestelmä käy läpi muutoksia, mutta niiden suuruus jää vielä arvailujen varaan. Yksi mahdollisuus on, että apua koordinoidaan vähemmän kansainvälisten järjestöjen kautta ja enemmän valtioioiden kahdenvälisenä apuna.

3. Tieteen ja teknologian kehitys voi mullistaa kaiken

Kuka olisi osannut ennustaa, kuinka mullistavaksi keksinnöksi internet osoittautuisi? Teknologian ja tieteen kehitys muuttaa myös tulevaisuudessa maailmaa tavoilla, joita ei voi täysin ennakoida. Jotkin murrokset ovat jo täydessä käynnissä: Ihmiset ja yhteisöt eri puolilla maailmaa ovat yhä enemmän yhteydessä toisiinsa. Valtamedian painoarvo heikkenee, ja ihmiset viestivät, jakavat informaatiota ja mielipiteitä suoraan toisilleen, ilman välikäsiä. Sosiaalisen median kultakausi jatkuu, ja lähes koko maailman kattavat mobiiliverkot avaavat uusia mahdollisuuksia viestiä ja saada paikalle apua kriisitilanteissa. Lisääntynyt tieto kannustaa kansalaisia myös lisääntyvään toimintaan, mikä voi hyödyttää humanitaarisia järjestöjä.

Vaikka tiede ja teknologia voivat auttaa ratkaisemaan suuria ongelmia, myös uudenlaisia uhkia ilmaantuu. Esimerkiksi sotateknologian kehitys herättää kysymyksen vastuuvelvollisuudesta: miehittämättömät lennokki-iskut tappavat siviilejä, mutta eivät aseta hyökkäävää osapuolta vaaraan. Myös ei-valtiolliset toimijat voivat päästä käsiksi tuhoisampaan aseteknologiaan, mikä lisää tuhoisten terrori-iskujen mahdollisuutta. Kyberiskut ja -sodat ovat todellinen uhka yhteiskunnissa, jotka ovat hyvin riippuvaisia tietoverkoista. Humanitaariset järjestöt eivät välttämättä ole varautuneet tämän kaltaisiin kriisitilanteisiin, ja siksi tarve uudelle asiantuntijuudelle kasvaa.

4. Auttajat lisääntyvät, vastuu pirstaloituu

Perinteisen, puolueettomuuden ihanteeseen nojautuvien humanitaaristen toimijoiden lisäksi avustustyötä tulevat tekemään tulevaisuudessa yhä useammat tahot. Toiminta saa erilaisia muotoja riippuen siitä, onko vetovastuussa kattaviin toimiin tähtäävä YK, voittoa tavoitteleva yritys vai energiapoliittisia intressejään ajava valtio. Myös järjestökentällä toimijat lisääntyvät, mikä voi hankaloittaa yhteisen sävelen löytämistä. Toisaalta järjestöjen erilaiset painotukset voivat osoittautua eduksi.

Kun humanitaaristen toimijoiden kenttä pirstaloituu, kysymys vastuusta korostuu. Toisin kuin poliitikot, humanitaariset toimijat eivät toimi äänestäjien mandaatilla. Toiminnan läpinäkyvyys on parantunut, mutta jatkossa on huolehdittava entistä päättäväisemmin siitä, että paikallisten ihmisten äänet kuuluvat kriisin keskellä. Avun vastaanottajia ei tule kohdella passiivisina uhreina vaan aktiivisina toimijoina, jotka tuntevat omat tarpeensa ja tilanteensa paremmin kuin yksikään ulkopuolinen.

5. Ennakointi voi pelastaa henkiä

Mediassa näkyvyyttä saavat äkilliset katastrofit, ja tällaisissa tapauksissa avustusten kerääminen käy helpommin. Hiljaiset, hitaasti kytevät kriisit jäävät vähemmälle huomiolle, vaikka inhimillinen hätä on yhtä todellinen. Median kiinnostus katastrofeihin myös lopahtaa nopeasti, mutta paikallisten ihmisten ja kansainvälisten järjestöjen ponnistelu jatkuu kuitenkin paljon pitempään. Jälleenrakentaminen ja vakauden saavuttaminen voivat olla valtaisia haasteita, jotka vaativat riittävät resurssit.

Humanitaarisen työn onnistumisen kannalta on tärkeää ymmärtää kriisin tai konfliktin syitä. Yksioikoiset tulkinnat johtavat todennäköisesti väärään diagnoosiin, ja silloin voidaan päätyä hoitamaan taudin sijasta oireita. Myös yllättäviltä vaikuttavilla tapahtumilla on oma historiansa ja kehityskulkunsa: lopulta harva kriisitilanne syntyy tyhjästä. Esimerkiksi Eurooppaan viime vuonna pyrkineet pakolaiset ovat ensin saattaneet paeta kotimaansa konfliktia ja viettää sen jälkeen pitkiäkin aikoja pakolaisleireillä, joilla ei ole ollut riittävästi resursseja inhimillisten olosuhteiden tarjoamiseen.

Kaikkein inhimillisintä on ehkäistä katastrofeja ja panostaa yhteiskuntien ja yhteisöjen vakauteen sekä omavaraisuuteen. Humanitaaristen järjestöjen onkin kehitettävä kykyään varautua kriiseihin. Tällainen työ ei ehkä ole mediaseksikästä, mutta sitäkin tarpeellisempaa. Päävastuu ennaltaehkäisyssä on kuitenkin poliittisilla päättäjillä ja instituutioilla humanitaaristen järjestöjen rooli on ennen kaikkea tarjota tukea paikallisille toimijoille ja tarvittaessa tulla apuun, jos politiikka epäonnistuu.

Teksti: Irina Herneaho

Lähteet:

International review of the Red Cross. (2011) Humanitarian debate: Law, policy, action. The future of humanitarian action.

Hyvän tekeminen ja valta. Humanitarismin kriittistä tarkastelua. (2013) Toimittanut Frank Johansson. Gaudeamus.